Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Yli-Viikari syyttää taas entisiä alaisiaan oikeudessa. Miten joku voi olla noin törkeä?
Tuo viimeinen lause...
"En itse tehnyt matkalaskuja"
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan selvityksen mukaan 75 prosentissa Yli-Viikarin matkalaskuja on ollut jonkinlaisia epäselvyyksiä.
Yli-Viikari painottaa, ettei hän ole itse tehnyt näitä matkalaskutuksia.
- Yhtä ainuttakaan matkasuunnitelmaa tai matkalaskua en ole itse tehnyt tai tallentanut siihen asianhallintajärjestelmään, Yli-Viikari sanoo.
Hänen mukaansa kyseiset työvaiheet on tehnyt pääjohtajan assistentti, ja muut hallinnolliset virkamiehet ovat hyväksyneet matkasuunnitelmat.
Yli-Viikarin mukaan kaikki maksatukset ovat menneet aivan oikein eikä kukaan ole toiminut väärin.
Tarkastusvaliokunnan selvityksessä närää ovat aiheuttaneet Yli-Viikarin työmatkat kaukokohteisiin kuten Bhutaniin ja Intiaan. Eduskunnan mukaan Yli-Viikari ei ole suostunut vastaamaan, mikä näiden matkojen tarkoitus ja peruste on ollut.
Yli-Viikari kertoo nyt, että hänen mukaansa tarkoitus oli osallistua jonkinlaisen "forumiin" ja tiedossa on ollut, että kyse on ollut sovituista työmatkoista. Yli-Viikari ei täsmennä, millainen forum on ollut kyseessä.
Yli-Viikarin mukaan työmatkat kaukomaille eivät ole johtaneet vääriin maksatuksiin.
- En tunnista välinpitämättömyyttä toiminnassani.
Siis taasko se on oikeudessa? Ei tule saamaan ikinä minkäänlaista työpaikkaa Suomesta. Kon-Tikillä joutuu heilahtamaan Bhutaniin jos sieltä jotain löytyisi.
Ylivertainen ja joka suhteessa erehtymätön ihminen, sitä Tytti Y-V kuvittelee olevansa.
Yli-Viikarin kannattaisi teettää mielentilatutkimus. Psykopaattisen kirjon piirteitä omaava, narsistiseen yli-ihmisharhaan joutunut sosiopaatti voisi perustella toimintaansa alentuneella syyntakeisuudella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko tuo Tytin ura VTV:ssä on täysin absurdi. Eihän Tytin koulutuksella olisi pitänyt koskaan päästä töihin VTV:lle saatikka nyt sitten pääjohtajaksi.. Jotain mätää tuossa koko keississä on ja miksi se on saanut huseerata virastossa niin kuin haluaa. Miksi tätä ei ole vieläkään selvitetty?
TÄMÄ!
Niin niin, mutta kun hänellä oli tämä ranska ja Ranska harrastuksiin kuuluvina.
Viikarilla on jutun mukaan vielä valitus hovioikeudessa kesken! Siis en kestä. Mikähän kirja siellä on mukana? Kafkan oikeusjuttu voisi olla sopivan korni.
Vierailija kirjoitti:
Yli-Viikari syyttää taas entisiä alaisiaan oikeudessa. Miten joku voi olla noin törkeä?
Johtamisen perusasioita on, että johtaja viime kädessä vastaa siitä, mitä johtamassaan organisaatiossa tapahtuu. Työntekijät tekevät työtään saamiensa ohjeiden mukaan. Mikäli havaitaan, että näin ei toimita, siitä keskustellaan työntekijän kanssa ja ryhdytään tarvittaviin toimiin. Esim. ohjataan lisäkoulutukseen, jos vaikka se matkalaskun tekeminen ei suju ohjeiden mukaan. Mutta missään tapauksessa johtaja ei julkisuudessa syytä alaisiaan, saati vieritä syytä omista virheistään heidän niskoilleen, kuten Yli-Viikari nyt tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli-Viikari syyttää taas entisiä alaisiaan oikeudessa. Miten joku voi olla noin törkeä?
Johtamisen perusasioita on, että johtaja viime kädessä vastaa siitä, mitä johtamassaan organisaatiossa tapahtuu. Työntekijät tekevät työtään saamiensa ohjeiden mukaan. Mikäli havaitaan, että näin ei toimita, siitä keskustellaan työntekijän kanssa ja ryhdytään tarvittaviin toimiin. Esim. ohjataan lisäkoulutukseen, jos vaikka se matkalaskun tekeminen ei suju ohjeiden mukaan. Mutta missään tapauksessa johtaja ei julkisuudessa syytä alaisiaan, saati vieritä syytä omista virheistään heidän niskoilleen, kuten Yli-Viikari nyt tekee.
Tätä on ennenkin ihmetelty, kun Yli-Viikari on syytellyt alaisiaan. Mitä hänen tehtäviinsä johtajana on (Tytin mielestä) kuulunut, jos alaisten johtaminen on jäänyt tekemättä?
Ja Kon-Tiki kirja oli mukana.
"Viisikko pulassa" olisi ollut osuvampi.
Vierailija kirjoitti:
Ja Kon-Tiki kirja oli mukana.
"Viisikko pulassa" olisi ollut osuvampi.
Mein Kampf olisi toiminut myös
Hän on puoluekannaltaan vihreä,
Tämä alkaa olla parasta viihdettä. Kertoo ehkä enemmän viihdeohjelmien tasosta. Harmi kun ei voi seurata suorana. Kunnon Tyttilive :)
En ole koskaan tehnyt ensimmäistäkään matkasuunnitelmaa tai laskua. Sihteerit hoitavat.
Menee Tyttelin lahjat hukkaan. Hänet olisi pitänyt lähettää Saksaan Uniper-neuvotteluihin, kun selittää mustan valkoiseksi ja toisin päin 😄
Voi saatana mitä paskaa koko homma.
Vierailija kirjoitti:
Tämä alkaa olla parasta viihdettä. Kertoo ehkä enemmän viihdeohjelmien tasosta. Harmi kun ei voi seurata suorana. Kunnon Tyttilive :)
Mielestäni ei ole viihdyttävää vaan todella vituttavaa. Tämmösiä samanlaisia turhia laskuttajia ja pyörijöitä on hallinto täynnä, elävät leveästi tekemättä yhtään mitään hyödyllistä.
Vierailija kirjoitti:
Siis taasko se on oikeudessa? Ei tule saamaan ikinä minkäänlaista työpaikkaa Suomesta. Kon-Tikillä joutuu heilahtamaan Bhutaniin jos sieltä jotain löytyisi.
Kyllä tällaisille tyypeille aina jotain kivaa ja näpsäkkää järjestyy, odota vaan.
Suomi on byrokraattien luvattu maa ja virkamiesten! Muidn hlvtti. Hiivatti.
Uutisten mukaan Yli-Viikari ilmeisesti tapasi Pöystin valtiovarainministeriössä, sai sitten Pöystiltä vinkin VTV:n johdon avustajan paikasta ja siitä eteenpäin hänelle määrättiin VTV:ssä lisätöitä, jonka jälkeen tehtävänimikettä ja palkkaa parannettiin. Ei siis edes hakenut uuteen työhön ennen ylijohtajan paikkaa, vaan omaa 2007 "haun kautta" saatua paikkaa muuteltiin ylöspäin.
Yli-Viikari itse kommentoi jonkun palstalle linkkaamassa videossa, että oli EU-avustajaohjelmassa, jonka kautta pääsi suomalaisiin ministeriöihin töihin. Tutustui suomalaisiin virkamiehiin tuon ohjelman kautta opiskeltuaan Ranskassa. En tiedä tunsiko sitä ennen keitään tai missä oli työskennellyt ennen EU-avustajuutta.
Mahdollisesti Yli-Viikari ei ollut koskaan normaaleissa virkamiestöissä tai sijaisena vakituisesti olemassa olevissa töissä, ennen kun sai Pöystin kautta VM:stä lainsäädäntöasiantuntijan työn. Jo silloin juristihakijoiden päihittämistä ihmeteltiin. (Vain alku ilmainen)
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nain-alkoi-tytti-yli-viikarin-kova-ura…;