Miksi ei voi olla koulutusohjelmaa psykologi AMK

Tähän törmää usein, että halutaan olla kirjailijoita, taiteilijoita, psykologeja. Mutta oikeasti intohimoisesti alaan suhtautuvat ei kiinnosta titteli vaan se ala itsessään. Ja jos tykkäät kirjoittaa teet sitä, vaikket saisi julkaistua. Jos maalata niin maalat vaikkei kukaan ostaisi töitäsi. Sama pätee psykologiaan. Tuntuu, että tässä keskustelussa on toive tietystä ammatista, tittelistä ja toki tarve auttaa ihmisiä. Eikä niinkään intohimo aihetta, psykologiaa, kohtaan.

Ihmisiä voi auttaa monella tapaa, jos se on se perimmäinen tarve kaiken pohjalla.

Tuo aiempi kommentoija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys niille, jotka haluaisivat psykologien, lääkärien, arkkitehtien yms. koulutuksen ammattikorkeakouluun: pysyisivätkö pääsykokeet ja itse koulutus yhtä laajoina ja vaativina kuin nykyisin?

En kuulu ko. ryhmään, mutta äkikseltään tuntuisi, että jos amk-paikkoja lisättäisiin mutta yliopistoista ei vähennettäisi aloituspaikkoja samassa suhteessa, pääsisi pääsykokeista keskimäärin läpi alemmilla pistemäärillä (= matalammalla tasolla). Tämä toki ei olisi ongelma aloilla, joihin on muutenkin moninkertainen määrä hyvin päteviä hakijoita ja nykyisellään moni heistä jää rannalle. Mutta tosiaan, en näe miksi yo-koulutuksia kannattaisi siirtää amk:n puolelle, ellei olisi tarkoitus luoda uusia tutkintoja, joista valmistuu eri tehtäviin kuin nyt yliopistoista.

Jos AMK:hon luotaisiin uusia tutkintoja, joista valmistuu eri tehtäviin kuin nyt yliopistoista, ne eivät olisi AMK:hon siirrettyjä yliopistotutkintoja.

Väärinkäsitys? Olen siis samaa mieltä. Pointtini oli juurikin tuo, ettei samoja tutkintoja olisi mitään järkeä tehdä myös amk:n puolella. Jos esim. lääkäreitä halutaan lisää, lisätään aloituspaikkoja yliopistoissa. Eri asia jos tulisi joku välimallin tutkinto, jonka voisi tehdä amk:ssa, mutta sillä ei sitten saisi samaa pätevyyttä kuin yliopiston tutkinnolla, ja tämä lienee ap:lle ongelma, kun hän nähdäkseni haluaisi sen yliopistotutkinnon, saman tittelin ja aseman työmarkkinoilla, mutta ilman siihen nyt sisältyviä hänelle vaikeita tai epäkiinnostavia osia (pääsykokeiden vaativuus, opintojen sisältö ja vaativuus, kenties määräkin,...?)

Taisi olla väärinkäsitys. Pyörittelin tuota viimeistä virkettäsi vaikka kuinka pitkään, kun se ei tuntunut olevan samassa linjassa muiden kanssa.

Juuri tuo helpommalla pääsemisen ajatus on ärsyttänyt minua siitä lähtien, kun ammattikorkeakoulut luotiin. Olen toiminut opettajana kaikilla koulutusasteilla ja saanut hyvän käsityksen siitä, mitä opiskelijoille kerrotaan ja miten opiskelijat ymmärtävät sen, mitä heille kerrotaan. Harhakäsitykset ovat jonkin verran vähentyneet - kukaan ei enää esimerkiksi luule, että oikeustradenomi saisi toimia asianajajana - mutta liikaa on jäljellä.

Sitkeä harha eri muodoissaan on "AMK on kuin yliopisto, mutta käytännönläheinen". Tästä on valtava määrä eri versioita, mutta taustalla on aina se horjahteleva ajatus, että työelämässä oppiminen vastaisi teoriaopintoja tai toisi mukanaan mitään muuta kuin tietyn työpaikan ja työtehtävän omat kapeat käytännöt.

Ei opiskelijoita aina voi syyttää siitä, että heillä on suuret toiveet. Osallistuin äskettäin erään ammattikorkeakoulun etätapahtumaan, jossa rehtori piti avauspuheenvuoron ja käytti huoletta sanaa "akateeminen". (Jotkut halunnevat kertoa minulle, että amerikanenglannissa sana "academic" on käytössä varhaiskasvatuksessakin, mutta minä vastaan, että rehtori puhui suomea.) Kuunnellessani selaisin välillä laitoksen sivuja, jossa vilisivät "MASTER opinnot" sekä sisällöltään että muodoltaan iloisen epämääräisesti käytettyinä. 

Ap:n murheen tiivistän siihen, että niin kauan, kuin minä vuoden 1983 ylioppilaana muistan, psykologian valintakokeista ja opinnoista on valitettu. On kuitenkin niin, että myös ihanat ihmiset voivat osata matematiikkaa ja päästä psykologeiksi, mutta pelkkä ihanuus ei riitä. Uusia tutkintoja ei ole syytä luoda sen vuoksi, että nykyisten tutkintojen sisältämä matikka on niin vaikeeta.

Lukiossa opetettava psykologia on vain pintaraapaisu siihen mitä ala pitää oikeasti sisällään. Näin on monen muunkin aineen kohdalla. Ehkäpä se että syvemmälle opintoihin mentäessä ala ei enää nappaakaan johtuu siitä, että on väärä kuva alasta? Sittenhän on parempi että se tulee esille nyt eikä parin vuoden opiskelun jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ehdotus. Osa tk-psykologeista voisi hyvin olla amk:n käyneitä niin olisi sama epäakateeminen tausta asiakkaiden kanssa. Pääsee helpommin samalle aallonpituudelle ja ymmärtää matalasti koulutetun ihmistyypin huolia ja murheita.

Ei välttämättä. Moni (matalammin koulutettu) psyk.sh liitelee ihan omissa sfääreissään. Usein koulutus lisää ymmärrystä ja vähentää perusteetonta omahyväisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Lukiossa opetettava psykologia on vain pintaraapaisu siihen mitä ala pitää oikeasti sisällään. Näin on monen muunkin aineen kohdalla. Ehkäpä se että syvemmälle opintoihin mentäessä ala ei enää nappaakaan johtuu siitä, että on väärä kuva alasta? Sittenhän on parempi että se tulee esille nyt eikä parin vuoden opiskelun jälkeen.

Ilman lukion psykologian oppia (amiksesta tulleet) sosionomi AMK on aika hataralla pohjalla, koska sosionomikoulutuksen psykologin opetus on ihan höpönlöötä. Muutenkin amk opetus ei tunnu kunnolla paneutuvan mihinkään tieteelliseen vaan se on pintaraapaisu vähän kaikkea. Omaehtoista tiedonhankintaa ja opiskelua edellyttäisi tosi paljon, ettei lähde ihan ummikkona työelämään. Ja moni kumminkin lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ehdotus. Osa tk-psykologeista voisi hyvin olla amk:n käyneitä niin olisi sama epäakateeminen tausta asiakkaiden kanssa. Pääsee helpommin samalle aallonpituudelle ja ymmärtää matalasti koulutetun ihmistyypin huolia ja murheita.

Miten matalasti koulutetulla olis eri murheet kuin korkeasti koulutetulla?

Jos oletetaan (tai; kun tiedetään), että koulutus korreloisi edes jollain tavoin älykkyyden kanssa, niin kyllä sillä on väliä, millainen koulutus esimerkiksi psykologilla on. On parempi, että mielenterveyden asiantuntija on keskimäärin joko älykkäämpi tai yhtä älykäs kuin potilas. Jos asiantuntija on merkittävästi tyhmempi, tällä ei ole valmiuksia ymmärtää potilaan ajatuskulkuja eikä olla millään tavoin avuksi. 

Murheet voivat sinänsä olla samoja yleisinhimillisiä ongelmia niin korkeasti kuin vähemmänkin koulutetulla, mutta niiden käsittely ja prosessoinnin tarpeet ja tavat voivat poiketa ryhmien välillä paljonkin.

Koulutus ei korreloi älykkyyden kanssa yksilötasolla. Vain isommalla otannalla voidaan sanoa koulutetumpien keskimäärin olevan älykkäämpiä. Yksilötasolla koulutettu voi olla tyhmä. Pelkkä koulutus ei kerro yksilön älykkyydestä yhtään mitään.

Kyllä muuten korreloi yksilötasollakin, tyhmä ei taatusti pääse läpi vähänkään korkeampaa matemaattista osaamista vaativasta tutkinnosta.

Riittääkö pelkkä matemaattinen älykkyys, teoriat ja tilastolliset keskiarvot ihmisten kanssa työskennellessä, kun niitä painotetaan niin paljon? Saadaanko huomionarvoisia tuloksia?

En ole pyrkimässä alalle. Kysyn, koska olen viime aikoina tullut miettineeksi, tapahtuuko mahdollinen paraneminen / toipuminen hoidon vuoksi vai hoidosta huolimatta. Miksi sivusta katsoen näyttää siltä, että hoito ei tehoa niin kuin pitäisi? Vakaviin päänsisäisiin asioihin, jotka johtavat itsetuhoisuuteen ja rikoksiin, tai masennukseen ja ahdistukseen?

Miksi käytetään niin paljon lääkkeitä, joista on tiedossa enemmän haittaa kuin hyötyä? Oletan, että aivokemia on monimutkaisempi juttu, ja varhaislapsuus ja aika ennen syntymää määrittää siinä paljon. Voiko esimerkiksi varhaisen vuorovaikutuksen puutteita napsauttaa kuntoon pillereillä? Kasvattavatko pillerit synapseja toivottuun suuntaan tai aktivoivatko pillerit aivoja parantamaan itsensä?

Tk:ssa ei varmasti ole riittävää asiantuntemusta, kun ainoa keino on lääkkeet listalta, mutta onko muuallakaan oikeasti mahdollista parantaa? Vai onko päämääränä korkeintaan helpottaa oireita ja pitää joitakin ihmisiä suljettuna pois yhteiskunnasta, etteivät he voisi vahingoittaa toisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ehdotus. Osa tk-psykologeista voisi hyvin olla amk:n käyneitä niin olisi sama epäakateeminen tausta asiakkaiden kanssa. Pääsee helpommin samalle aallonpituudelle ja ymmärtää matalasti koulutetun ihmistyypin huolia ja murheita.

Miten matalasti koulutetulla olis eri murheet kuin korkeasti koulutetulla?

Jos oletetaan (tai; kun tiedetään), että koulutus korreloisi edes jollain tavoin älykkyyden kanssa, niin kyllä sillä on väliä, millainen koulutus esimerkiksi psykologilla on. On parempi, että mielenterveyden asiantuntija on keskimäärin joko älykkäämpi tai yhtä älykäs kuin potilas. Jos asiantuntija on merkittävästi tyhmempi, tällä ei ole valmiuksia ymmärtää potilaan ajatuskulkuja eikä olla millään tavoin avuksi. 

Murheet voivat sinänsä olla samoja yleisinhimillisiä ongelmia niin korkeasti kuin vähemmänkin koulutetulla, mutta niiden käsittely ja prosessoinnin tarpeet ja tavat voivat poiketa ryhmien välillä paljonkin.

Koulutus ei korreloi älykkyyden kanssa yksilötasolla. Vain isommalla otannalla voidaan sanoa koulutetumpien keskimäärin olevan älykkäämpiä. Yksilötasolla koulutettu voi olla tyhmä. Pelkkä koulutus ei kerro yksilön älykkyydestä yhtään mitään.

Kyllä muuten korreloi yksilötasollakin, tyhmä ei taatusti pääse läpi vähänkään korkeampaa matemaattista osaamista vaativasta tutkinnosta.

Riittääkö pelkkä matemaattinen älykkyys, teoriat ja tilastolliset keskiarvot ihmisten kanssa työskennellessä, kun niitä painotetaan niin paljon? Saadaanko huomionarvoisia tuloksia?

En ole pyrkimässä alalle. Kysyn, koska olen viime aikoina tullut miettineeksi, tapahtuuko mahdollinen paraneminen / toipuminen hoidon vuoksi vai hoidosta huolimatta. Miksi sivusta katsoen näyttää siltä, että hoito ei tehoa niin kuin pitäisi? Vakaviin päänsisäisiin asioihin, jotka johtavat itsetuhoisuuteen ja rikoksiin, tai masennukseen ja ahdistukseen?

Miksi käytetään niin paljon lääkkeitä, joista on tiedossa enemmän haittaa kuin hyötyä? Oletan, että aivokemia on monimutkaisempi juttu, ja varhaislapsuus ja aika ennen syntymää määrittää siinä paljon. Voiko esimerkiksi varhaisen vuorovaikutuksen puutteita napsauttaa kuntoon pillereillä? Kasvattavatko pillerit synapseja toivottuun suuntaan tai aktivoivatko pillerit aivoja parantamaan itsensä?

Tk:ssa ei varmasti ole riittävää asiantuntemusta, kun ainoa keino on lääkkeet listalta, mutta onko muuallakaan oikeasti mahdollista parantaa? Vai onko päämääränä korkeintaan helpottaa oireita ja pitää joitakin ihmisiä suljettuna pois yhteiskunnasta, etteivät he voisi vahingoittaa toisia?

Olen eri kuin aiemmat tähän osallistuneet. Olen kauniisti sanottuna sivuraiteilla, mutta mietin vakavissani enkä provoillakseni.

Ehkä AMK-pohjainen psykologi voisi tehdä suorittavaa työtä psykologin apuna. Tai tehdä terapiatyötä tietylle ryhmälle ihmisiä tai juuri ryhmille, eli vetää vertaistukiryhmiä?

Mitenkään en näe, että psykologi (AMK) kykenisi tekemään hoitotarpeen arviointia tai määrittelemään millainen terapia (psykoanalyysi, ratkaisukeskeinen, kognitiivinen jne.) sopisi potilaalle, ilman teoriaperehtyneisyyttä. Puhumattakaan, että antaisi em. terapiaa.

Miksi jotkut ajattelevat, että matemaattinen lahjakkuus, älykkyys, teorian ymmärrys ja tilastomatikan hanskaaminen sulkisivat pois sosiaaliset taidot, empatiakyvyn ja toisen ihmisen kohtaamisen taidot?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä AMK-pohjainen psykologi voisi tehdä suorittavaa työtä psykologin apuna. Tai tehdä terapiatyötä tietylle ryhmälle ihmisiä tai juuri ryhmille, eli vetää vertaistukiryhmiä?

Mitenkään en näe, että psykologi (AMK) kykenisi tekemään hoitotarpeen arviointia tai määrittelemään millainen terapia (psykoanalyysi, ratkaisukeskeinen, kognitiivinen jne.) sopisi potilaalle, ilman teoriaperehtyneisyyttä. Puhumattakaan, että antaisi em. terapiaa.

Yliopistossa siis koulutettaisiin psykologeja ja AMK:ssa psykologin apulaisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä AMK-pohjainen psykologi voisi tehdä suorittavaa työtä psykologin apuna. Tai tehdä terapiatyötä tietylle ryhmälle ihmisiä tai juuri ryhmille, eli vetää vertaistukiryhmiä?

Mitenkään en näe, että psykologi (AMK) kykenisi tekemään hoitotarpeen arviointia tai määrittelemään millainen terapia (psykoanalyysi, ratkaisukeskeinen, kognitiivinen jne.) sopisi potilaalle, ilman teoriaperehtyneisyyttä. Puhumattakaan, että antaisi em. terapiaa.

Yliopistossa siis koulutettaisiin psykologeja ja AMK:ssa psykologin apulaisia?

Mutta palkka olisi tietenkin sama ja arvostus myös.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä AMK-pohjainen psykologi voisi tehdä suorittavaa työtä psykologin apuna. Tai tehdä terapiatyötä tietylle ryhmälle ihmisiä tai juuri ryhmille, eli vetää vertaistukiryhmiä?

Mitenkään en näe, että psykologi (AMK) kykenisi tekemään hoitotarpeen arviointia tai määrittelemään millainen terapia (psykoanalyysi, ratkaisukeskeinen, kognitiivinen jne.) sopisi potilaalle, ilman teoriaperehtyneisyyttä. Puhumattakaan, että antaisi em. terapiaa.

Eihän tuosta olisi mitään hyötyä. Tai mitä järkeä olisi kutsua psykologiksi eli mielen asiantuntijaksi henkilöä, joka antaa vain kivoja pieniä tukikeskusteluita hyvin rajatulle ryhmälle? Vastaavaa ja jopa laajempaa työtä voivat jo nyt tehdä monet ei-psykologit, eli mikä tarve tuollaiselle ”uudelle” ammatille olisi? Ja miksi ihmeessä sitä pitäisi kutsua tittelillä psykologi AMK?

Useimmissa työpaikoissa erityisesti psykologiset tutkimukset , arviot ja muut asiantuntijatehtävät ovat se, mitä psykologilta toivotaan, toki mainitsemiesi vertaistukiryhmien ja keskustelukäyntien ohella. Ei ole tarvetta luoda uutta titteliä, jotta voisi vain larpata psykologia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä AMK-pohjainen psykologi voisi tehdä suorittavaa työtä psykologin apuna. Tai tehdä terapiatyötä tietylle ryhmälle ihmisiä tai juuri ryhmille, eli vetää vertaistukiryhmiä?

Mitenkään en näe, että psykologi (AMK) kykenisi tekemään hoitotarpeen arviointia tai määrittelemään millainen terapia (psykoanalyysi, ratkaisukeskeinen, kognitiivinen jne.) sopisi potilaalle, ilman teoriaperehtyneisyyttä. Puhumattakaan, että antaisi em. terapiaa.

Eihän tuosta olisi mitään hyötyä. Tai mitä järkeä olisi kutsua psykologiksi eli mielen asiantuntijaksi henkilöä, joka antaa vain kivoja pieniä tukikeskusteluita hyvin rajatulle ryhmälle? Vastaavaa ja jopa laajempaa työtä voivat jo nyt tehdä monet ei-psykologit, eli mikä tarve tuollaiselle ”uudelle” ammatille olisi? Ja miksi ihmeessä sitä pitäisi kutsua tittelillä psykologi AMK?

Useimmissa työpaikoissa erityisesti psykologiset tutkimukset , arviot ja muut asiantuntijatehtävät ovat se, mitä psykologilta toivotaan, toki mainitsemiesi vertaistukiryhmien ja keskustelukäyntien ohella. Ei ole tarvetta luoda uutta titteliä, jotta voisi vain larpata psykologia.

Juuri näin, tällaista ns. tukikäyntityöskentelyä pystyy tarjoamaan myös esimerkiksi psykiatrinen sh, kouluissa taas esim. koulukuraattori, jolla on käsittääkseni AMK-koulutus. Vaihtoehtona on monia, mutta psykologin ammattinimikkeen saa tietty vaan psykologin koulutuksen saanut.

Koska siinä käytännön psykologin työssä tarvitaan sitä laaja- alausta teoreettista osaamista, mitä yliopistossa saa. Ei amk tutkinto anna siihen valmiuksia. Itse olen tehnyt töitä sekä lapsi, että perhepuolella ja viimeisimmäksi ammatinvalinnanohjauksessa. Asiakkaiden ongelmat olleet kaikissa noissa niin laaja- alaisia ja monimutkaisia, että edes omat perusopinnot eivöt ole riittäneet, vasn olen joutunut opiskelemaan lisää.

Toinen juttu 8n se, että kyllä sinne yliopistoon pääsee, kun tekee oikeat valinnat. Helsinkiin on tosi vaikea päästä, miksi et hae Jmesim. Joensuuhun, jonne on huomattavasti helpompi päästä.

Mielenkiintoinen on ajatus, että psykologiksi opiskelu olisi ”tosi teoriapainotteinen ja vähän käytäntöä.” Täällä on jo aikaisemmin perusteltu teorian tärkeys ja sen tarve hyvin laajan työkentän, työn vaatiman tiedon ja psykologian tieteenä vuoksi.

Mutta, käytäntöähän on todella paljon, kun opiskeluihin sisältyy harjoitusten ja oikeiden potilaiden lisäksi viiden kuukauden harjoittelu. Psykologin työtä ja sen opettelua 5 kuukautta täysinä työpäivinä, 30 opintopisteen edestä. Siinä on tuhansia tunteja ihan aitoa käytännön työtä oikeassa työpaikassa ja oikeiden ihmisten parissa.

Koko ketju kuulostaa siltä, että halutaan vain nimenomaan titteli ja tietyt osat työstä, ja on pahoitettu mieli, kun niitä ei vain saa kuin tutkinnon suorittamalla. Mitään tarvetta kevytpsykologin tittelin väkisin luomiselle ei kuitenkaan ole vain, että joku saisi kutsua itseään psykologiksi. Opiskelupaikkojen määrää on nostettu vuosi vuodelta, mutta ei kaikista edelleenkään vaan voi tulla psykologeja hakijamäärän ollessa valtavan suuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä AMK-pohjainenp psykologi voisi tehdä suorittavaa työtä psykologin apuna. Tai tehdä terapiatyötä tietylle ryhmälle ihmisiä tai juuri ryhmille, eli vetää vertaistukiryhmiä?

Mitenkään en näe, että psykologi (AMK) kykenisi tekemään hoitotarpeen arviointia tai määrittelemään millainen terapia (psykoanalyysi, ratkaisukeskeinen, kognitiivinen jne.) sopisi potilaalle, ilman teoriaperehtyneisyyttä. Puhumattakaan, että antaisi em. terapiaa.

Yliopistossa siis koulutettaisiin psykologeja ja AMK:ssa psykologin apulaisia?

Mutta palkka olisi tietenkin sama ja arvostus myös.

Mikä arvostus? Tälläkin palstalla yksi eniten arvosteltu ja mollattu ammatti opettajien, pk-henkilöstön ja hoitajien lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AMK-opinnot on ihan eri asia kuin yliopisto-opinnot. Olen käynyt molemmat, tosin en ole psykologi. Molemmissa opinnoissa on hyvät ja huonot puolet, mutta rehellisesti sanottuna AMK:n käyneen psykologin ammattitaitoon en luottaisi, jos sellainen tutkinto olisi.

Nuoremmat eivät sitä muista, mutta AMK-koulutus on entinen opistokoulutus. Lähinnä vain nimi muuttunut. ( Olen sen verran vanha, että olen opistonkin käynyt).

Mä aikakaan pyrin ja pääsin (ja valmistuinkin :)) psykalta. Lukio-ikäisenä jo päätin, että alan psykologiksi. Abivuonna lukiossamme oli eri ammattikorkeakoulujen esittelyjä. Esittelijät tarjosivat esitteitä ja aina kieltäydyin kohteliaasti ja kerroin, että hän psykalle niin en tarvi AMK esitteitä. Yllättävän moni AMK esittelijä kuitenkin jatkoi tyyliin että "onhan meilläkin psykaa" ja ehdottivat Sh, toimintaterapeutti, yhteisöpedagogi, sosionomi, diakoni jne tutkintoja. Hyviä ja tarpeellisia tutkintoja kaikki mutta eivät ne ole psykologiaa, vaikka olisi joku "johdatus mielenterveyteen"-kurssi opintojen joukossa.

Käsittämätöntä valheellista AMK lobbausta taas..

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen on ajatus, että psykologiksi opiskelu olisi ”tosi teoriapainotteinen ja vähän käytäntöä.” Täällä on jo aikaisemmin perusteltu teorian tärkeys ja sen tarve hyvin laajan työkentän, työn vaatiman tiedon ja psykologian tieteenä vuoksi.

Mutta, käytäntöähän on todella paljon, kun opiskeluihin sisältyy harjoitusten ja oikeiden potilaiden lisäksi viiden kuukauden harjoittelu. Psykologin työtä ja sen opettelua 5 kuukautta täysinä työpäivinä, 30 opintopisteen edestä. Siinä on tuhansia tunteja ihan aitoa käytännön työtä oikeassa työpaikassa ja oikeiden ihmisten parissa.

Koko ketju kuulostaa siltä, että halutaan vain nimenomaan titteli ja tietyt osat työstä, ja on pahoitettu mieli, kun niitä ei vain saa kuin tutkinnon suorittamalla. Mitään tarvetta kevytpsykologin tittelin väkisin luomiselle ei kuitenkaan ole vain, että joku saisi kutsua itseään psykologiksi. Opiskelupaikkojen määrää on nostettu vuosi vuodelta, mutta ei kaikista edelleenkään vaan voi tulla psykologeja hakijamäärän ollessa valtavan suuri.

Psykologian arvostus tieteenä on jo nyt yleisesti aika huonossa jamassa. Psykologian alan tutkimuksia on hankalaa toistaa. Tämä on ollut käsittääkseni pieni kriisikin alalla viimevuosina, sillä tieteellinen tutkimus mitä ei toistaa tai vertaisarvioida luotettavasti on, no, epätieteellistä. Myötätunnot psykologeille, sori että näin moni tässä ketjussa vähättelee alaanne tieteenä ja pitää työtänne jonain tunnehöpinänä johon ei pitäisi kuulua mitään äklöä matikkaa tai tilastoja.

Ihan sivuhuomautuksena, että todellisuudessa ei ole olemassa selvää jakoa "teoriaan" ja "käytäntöön", missä teoria olisi turhaa kikkailua, vaan ne ovat kokonaisuus; teoria elää käytännössä ja käytönnästä ammennetaan teoriaan, tiede korjaa itse itseään kertyvän aineiston varassa. Teoreettinen tausta-ajattelu suuntaa ja jäsentää käytäntöä, muuten käytäntö pohjaa mutuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän sama, kun olen sosiaalityötä opiskelevana kuulla, että miksen vaan mennyt AMK-sosionomiksi, kun käytännössä se on sama asia. Juu, ei ole...

Miksi ei ole? Aika moni sosionomi amk on sijaistanut epävirallisesti sosiaalityöntekijöitä ja ihan hyvin siellä pärjätty, kunnes yliopistosta valmistunut on vienyt paikan nenän edestä.

Oletpa hassu. Maisterin tutkinto on psykologeilla 330 opintopistettä ja sosiaalityöntekijällä 300. Sosionomilla ja sairaanhoitajalla tutkinto on 210. Mistä leikkaisit näiltä yliopistoaloilta sopiviin AMK-versioihin niin, että ne silti toteutuisivat antaen alkuperäisiin tutkintoihin verraten yhtä hyvän kompetenssin?

Sairaanhoitajan tutkinto ja terveydenhoitajan (240 pistettä) tutkinto eivät ole maisterin tutkintoja vaan ns.. bachelor tutkintoja. Näistä voi jatkaa yliopistoissa ylempään maisterin tutkintoon, jolloin pistemääräkin korkeampi.

Esimerkiksi USA:ssa sairaanhoitajien oppilaitoksia kutsutaan yliopistoiksija sairaanhoitajat siis käyvät yliopiston. Suomessa kummallisesti ei haluta tavallista sairaanhoitajan ja insinöörin tutkintoa tunnustaa yliopistotason tutkinnoksi ja yliopiston käyneet luulevat olevansa jotain superälykköjä vaikka eri tavoin täysiä uuvatteja sielläkin on joukossa