Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pettymys, kun lapsi sitoutui liian aikaisin
15.03.2021 |
Poika on seurustellut tyttöystävänsä kanssa jo kolme vuotta, tietääkseni molemmille ensimmäinen seurustelusuhde. Nyt menivät kihloihin ja ovat muuttamassa yhteen. Ovat 18 ja 19, valmistuvat ammattikoulusta/lukiosta. Mielestäni olisi parempi asua jonkin aikaa yksinään, ja kihlaus varsinkin tuntuu hätiköidyltä. Vaikka en haluaisikaan että olisi olult kukasta kukkaan lentelyä, olisi ollut parempi vähän katsella ympärilleen ennen vakiintumista. Tyttöystävässä ei ole mitään vikaa, mukava tyttö, mutta olen silti pettynyt. Miten tästä pääsisi yli?
Kommentit (71)
No älä pelkää, todennäköisesti eroavat muutaman vuoden sisällä ja kukasta kukkaan lentely alkaa. Todella harvat pariutuvat nuorina loppuelämäkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hankkimalla vaikka oman elämän.
On oma elämä.
Ei nuoriso nykyisin edes ymmärrä, että kihlaus on lupaus naimisiinmenosta. Antaa lasten kipuilla pari vuotta. Jos eivät ole 25. ikävuoteen mennessä eronneet, se on luultavasti elinikäistä.
Jos rakkaus paistaa heistä läpi ja sopivat toisilleen, olisi vain elämän suurin virhe luulla, etä vastaavaa tulisi vastaan myöhemmin. Rakastelu sitoo syvästi ja siksikin vaihtaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta.
Voi kuule mamma, erot on keksitty 😂 Itse menin kihloihin 19-v. ja muutettiin yhteen. Molemmat aloittivat opiskeluriennot pari vuotta myöhemmin ja niin se ero vaan tuli vaikka oltiin lukiossa se unelmapari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelisitko näin, vaikka kyseessä olisikin tyttäresi ja hän olisi kihlautunut poikaystävänsä kanssa? Itse ajattelisin.
Kyllä sitä ehtii ympärilleen katsella..
Monilla se varsinainen nuoruuden eläminen alkaa vasta siinä 22-25v, ja siihen asti nautitaan tunnollisesti pikkuaikuisina olemisesta.
Ja jos he sattuisivatkin olemaan loppuelämänsä tai muutoin pidempään yhdessä, niin mitäs sitten?
Elämänpolkuja on monenlaisia, yhtä hyviä. Pääasia, että on eläjälleen sopiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankkimalla vaikka oman elämän.
On oma elämä.
Ei näytä siltä, kun tuollainen aiheuttaa sinussa pettymyksen. Kaksi onnellista ja yksi onneton. Mitä välii. Parempi se kuin kaksi onnetonta ja yksi onnellinen, joka tapahtuisi siinä vaiheessa , kun nuori pari eroaisi. Olisitko sitten onnellinen?
Lakkaa paheksumasta lapsesi valintoja. Ole sen sijaan tukena ja rakasta sekä arvosta lastasi. Lapsi päättää itse omat asiansa, tekee itse omat virheensä ja elää itse omaa elämäänsä. Mikään ei ole pahempaa kuin vanhempi, joka kuvittelee tietävänsä tarkasti, millaista on hyvä elämä ja mikä on oikea tapa elää. Se etäännyttää nopeasti lapsen vanhemmistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelisitko näin, vaikka kyseessä olisikin tyttäresi ja hän olisi kihlautunut poikaystävänsä kanssa? Itse ajattelisin.
Luultavasti.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ajattelisitko näin, vaikka kyseessä olisikin tyttäresi ja hän olisi kihlautunut poikaystävänsä kanssa? Itse ajattelisin.
Mitä hittoa, eihän lapsen sukupuoli tähän liity mitenkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmaan kannata ladata tuollaisia odotuksia jälkikasvulleen, kehitellä päässä tarinoita miten heidän elämänsä tulee menemään. Sinä et sitä kuitenkaan voi päättää.
Vierailija kirjoitti:
No älä pelkää, todennäköisesti eroavat muutaman vuoden sisällä ja kukasta kukkaan lentely alkaa. Todella harvat pariutuvat nuorina loppuelämäkseen.
Suomalainen empatia. Juuri muuta vikaa suomalaisissa ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tyttö vielä poikasi jättää, älä huoli
Vierailija kirjoitti:
No älä pelkää, todennäköisesti eroavat muutaman vuoden sisällä ja kukasta kukkaan lentely alkaa. Todella harvat pariutuvat nuorina loppuelämäkseen.
Entä jos he ehtivät hankkia lapsia tai mennä naimisiin ennen sitä? Tai jos ei uskalla erota ajoissa, kun on ollut aina yhdessä?
ap
Minä menin tuossa iässä naimisiin, yhdessä elettiin vielä 20v, sitten erottiin, olihan se surullista, mutta se oli ja on meidän elämää, toki se koski läheisiinkin, ystäviin ja perheisiin, mutta en voi katua, kaksi ihanaa jo aikuista lasta ja kolme ihanaa lastenlasta.
Omat lapset ovat muuttaneet yhteen ja eronneet muutaman kerran kunnes löytyi hän, jonka kanssa on lapset tehty.
Toisen kohdalla kyllä alkuun surin kun ensimmäinen poikaystävä oli niin aviomies ja isä ainesta, mikseivät tavanneet myöhemmin, mutta yhtä hyvän uuden nuoren miehen löysi.
Mutta, ei me voidaan elää lastemme elämää, tukea vaan kun menee huonosti tai hyvin, jos sitä haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No älä pelkää, todennäköisesti eroavat muutaman vuoden sisällä ja kukasta kukkaan lentely alkaa. Todella harvat pariutuvat nuorina loppuelämäkseen.
Entä jos he ehtivät hankkia lapsia tai mennä naimisiin ennen sitä? Tai jos ei uskalla erota ajoissa, kun on ollut aina yhdessä?
ap
Sitten tilanteen jokainen osapuoli elää sen asian kanssa, mitä aikaisemmista valinnoista seurasi.
-Avioliitosta pääsee eroon
-Lapsesta pääsee eroon
-Uudelle elämälle on tilaa, kun avaa silmät
Minkään ei ole pakko olla ikuista.
Sen sijaan uskaltaminen vaatii rohkeutta, jota toivottavasti äiti ihmisenä olet pojallesi opettanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No älä pelkää, todennäköisesti eroavat muutaman vuoden sisällä ja kukasta kukkaan lentely alkaa. Todella harvat pariutuvat nuorina loppuelämäkseen.
Entä jos he ehtivät hankkia lapsia tai mennä naimisiin ennen sitä? Tai jos ei uskalla erota ajoissa, kun on ollut aina yhdessä?
ap
No ihan turhaan sinä tommoisia etukäteen suret. Me ei voida tietää miten tulevaisuus tulee menemään, joten kannattaa nyt vaan olla onnellisia toisten puolesta niin kauan, kun kaikki on hyvin.
Kovin nuoria tietysti ovat. Mutta ehkä se yhdessä asuminen on kuitenkin ihan fiksu liike, tuo turvaa molemmille.
En sano tätä pahalla, mutta tuossa iässä solmittu kihlaus todennäköisesti purkautuu ja jossain vaiheessa tulee ero.
Eikä sekään ole maailmanloppu, kuuluu nuoruuteen.
Jossakin vaiheessa löytyy sitten se ihminen, jonka kanssa solmitaan pitkäaikainen parisuhde ja ehkä hankitaan lapsiakin.
Mutta ymmärrän sinänsä huolesi kyllä. Itseäni suoraan sanottuna harmitti, kun siskontyttö taannoin meni naimisiin 18-vuotiaana 19-vuotiaan sulhasen kanssa.
Mukavia nuoria molemmat, mutta en vaan millään usko liiton kestävän. Avioliitosta eroaminen on ikävämpää kuin kevyemmästä yhdessäolosta.
Alue: Aihe vapaa
Hankkimalla vaikka oman elämän.