Pettymys, kun lapsi sitoutui liian aikaisin

Toivot pojastasi siis panomiestä?

Nuoruus on nuoruuden tuhlaamista!

Vierailija kirjoitti:

No älä pelkää, todennäköisesti eroavat muutaman vuoden sisällä ja kukasta kukkaan lentely alkaa. Todella harvat pariutuvat nuorina loppuelämäkseen.

Eiköhän toi lentely ole ihan jostain muusta kiinni kuin iästä. Tiedän montakin pariskuntaa jotka ovat aloittaneet 14-17 v seurustelun ja ovat edelleen yhdessä. Ja tiedän sellaisia jotka eivät osaa asettua kenenkään kanssa yhteen.

Kyllä nuoripari voi nauttia nuoruudestaan pariskuntanakin. Eli matkustella, viettää eläväistä opiskelijaelämää jne. (Jos nyt ylipäätään kukaan voi enää koskaan elää koronan takia eläväistä elämää.) Se on ehkä jotenkin turvallisempaakin pariskuntana kuin yksin.

Anna heidän elää ja elä sinä jo omaa elämää. Itse nuorena muuttanut ja yli 30 vuotta  yhdessä ja rakkautta on. Jokainen tekee omat ratkaisut, myös lapset.

Minulla on opiskeluaikainen tuttu, joka aloitti seurustelun miehensä kanssa riparilla. Ovat nyt 45, edelleen onnellisesti naimisissa sekä kolmen lapsen vanhempia. Aikanaan, kun isäni serkku meni 7-vuotiaana kouluun, opettaja istutti hänet pulpettiin puolitutun pojan viereen. Sen jälkeen tuo pari ei enää sitten ollutkaan erotettavissa, vaan ensin leikkivät yhdessä, sitten seurustelivat, menivät naimisiin, kasvattivat 5 lasta ja lauman lapsenlapsia. Ovat nyt jo molemmat edesmenneitä, mutta yhtä onnellista ja loppuun asti rakatunutta paria ei ole vastaan tullut.

Tyttäreni meni juuri naimisiin. He ovat miehensä kanssa toistensa ensimmäiset seurustelukumppanit ja ovat seurustelleet useita vuosia. Ovat vielä reilusti alle kolmekymppisiä. Ei kuulu minulle heidän suhteensa ja päätöksensä. Toivottavasti pysyvät onnellisina. Jos eivät, niin erotakin voi. En ymmärrä, miksi minun pitäisi huolehtia heidän parisuhdekuvioistaan. Aloittajakin voisi jättää lapsensa seurustelukuviot tämän itsensä hoidettaviksi.

Kyllä minunkin vanhemmat oli kovasti huolissaan ja varoittelivat kun muutin 19-vuotiaana yhteen poikaystävän kanssa. Mutta kyllä ne varoitukset on unohtunut ajan myötä, nyt ollaan oltu yhdessä 14 vuotta, kaksi pientä lastakin on ja ollaan onnellisia. Säästyttiin kyllä monelta harmilta ja sydänsurulta kun löydettiin toisemme jo niin nuorena! Eihän sitä tiedä mitä elämä vielä tuo vastaan, mutta nyt on hyvä näin. Vaikka totuushan on, että suurin osa nuorena aloitetuista parisuhteista kariutuu kyllä siinä opiskeluvuosien aikana, joten on jopa todennäköistä, että poikasikin vielä eroaa ja pääsee opettelemaan yksin asumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No älä pelkää, todennäköisesti eroavat muutaman vuoden sisällä ja kukasta kukkaan lentely alkaa. Todella harvat pariutuvat nuorina loppuelämäkseen.

Entä jos he ehtivät hankkia lapsia tai mennä naimisiin ennen sitä? Tai jos ei uskalla erota ajoissa, kun on ollut aina yhdessä?

ap

Sitten tilanteen jokainen osapuoli elää sen asian kanssa, mitä aikaisemmista valinnoista seurasi.

-Avioliitosta pääsee eroon

-Lapsesta pääsee eroon

-Uudelle elämälle on tilaa, kun avaa silmät

Minkään ei ole pakko olla ikuista.

Sen sijaan uskaltaminen vaatii rohkeutta, jota toivottavasti äiti ihmisenä olet pojallesi opettanut.

Miten niin lapsesta pääsee eroon?

Mietin näis tilanteis aina sitä, että kuinka kivaa lapsia olisi saada ja viettää niiden kanssa aikaa, kun he on pieniä, mutta tiedän, etten olisi mielissäni jälkikasvuni pariutumisesta, mahdollisista lapsenlapsista tai muutenkaan haluaisi liittyä nuoren parin seurustelukuvioihin.

Lapsia kun hankkii, niin miettikää etteivät ne ole kauaa pieniä eikä aikaakaan kun he etsii omaa sijaa elämässään. Oletteko valmiita kaikkeen mukisematta? Voitteko aidosti olla onnellisia?

Lähinnä olisi huolissani ettei yhteenmuutto rajoita lukiosta valmistuvan opiskelupaikan valintaa. Itse muutin lukion jälkeen pois kotipaikkakunnalta 300 km päähän, tässä yhteydessä kaveripiirikin muuttui, koska kaikki ystävät lähti jatko-opintoihin muualle. Kotipaikkakunnan opiskelumahdollisuudet olivat kovin rajalliset.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minunkin vanhemmat oli kovasti huolissaan ja varoittelivat kun muutin 19-vuotiaana yhteen poikaystävän kanssa. Mutta kyllä ne varoitukset on unohtunut ajan myötä, nyt ollaan oltu yhdessä 14 vuotta, kaksi pientä lastakin on ja ollaan onnellisia. Säästyttiin kyllä monelta harmilta ja sydänsurulta kun löydettiin toisemme jo niin nuorena! Eihän sitä tiedä mitä elämä vielä tuo vastaan, mutta nyt on hyvä näin. Vaikka totuushan on, että suurin osa nuorena aloitetuista parisuhteista kariutuu kyllä siinä opiskeluvuosien aikana, joten on jopa todennäköistä, että poikasikin vielä eroaa ja pääsee opettelemaan yksin asumista.

Pääsee tai joutuu opettelemaan...

Jotkut onnekkaat löytävät kumppanin jo nuorena. Ei tarvitse koskaan kipuilla sen kanssa, että löytääkö vai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Entä jos he ehtivät hankkia lapsia tai mennä naimisiin ennen sitä? Tai jos ei uskalla erota ajoissa, kun on ollut aina yhdessä?

Meinaatko että vanhempana yhteen päätyneet parit eivät eroa naimisiin mentyään tai lapsia hankittuaan? Tilastojen mukaan Suomessa avioidutaan ja hankitaan lapset kolmekymppisenä ja erotaan nelikymppisenä.

Voi se ap kestääkin. Molemmat sisareni ovat löytäneet puolisonsa 15 vuotiana ja saman kanssa ovat vielä 60 vuotiaina. T. Ammattivalittaja

Minusta tuo yhteen muuttaminen on enemmän hätiköityä kuin kihlaus, koska tosiaan nuorille se kihlaus ei oikeastaan tarkoita nykyään muuta kuin suhteen "vakiinnuttamista", valtaosa näistä teinikihloista ei taida päätyä avioliittoon.

Yhteen muuttamisen osalta muistan omasta kaveripiiristäni tuossa iässä, että paljon pareja muuttu yhteen koska oli kiire pois vanhemmilta omilleen ja seurustelukumppanin kanssa se oli taloudellisesti mahdollista. Ikävä kyllä näistä suhteista moni kariutui vuoden sisällä ja sitten oltiin lirissä koska kämpässä oli vuoden määräaikainen sopimus.

Sinuna tukisin poikaa, toivoisin parasta ja pelkäisin pahinta varautumalla auttamaan kämpän "sakkomaksussa" jotta pääsee pois tukalasta tilanteesta jos sellainen tulee eteen. Muutoin muksun on itse elettävä oma elämänsä ja tehtävä omat virheensä. Ja sehän vasta olisikin ihanaa, jos olisi nyt jo löytänyt elämänsä rakkauden, voi se tarina joskus niinkin mennä!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä ehtii ympärilleen katsella..

Monilla se varsinainen nuoruuden eläminen alkaa vasta siinä 22-25v, ja siihen asti nautitaan tunnollisesti pikkuaikuisina olemisesta.

Ja jos he sattuisivatkin olemaan loppuelämänsä tai muutoin pidempään yhdessä, niin mitäs sitten?

Elämänpolkuja on monenlaisia, yhtä hyviä. Pääasia, että on eläjälleen sopiva.

Pikkuaikuisena? Kyllä minä olin ainakin ihan oikea aikuinen, vastuussa muistakin kuin itsestäni.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuoripari voi nauttia nuoruudestaan pariskuntanakin. Eli matkustella, viettää eläväistä opiskelijaelämää jne. (Jos nyt ylipäätään kukaan voi enää koskaan elää koronan takia eläväistä elämää.) Se on ehkä jotenkin turvallisempaakin pariskuntana kuin yksin.

Niin voi. Minä seurustelin koko opiskeluajan ja mentiin 23-vuotiaina naimisiinkin, mutta ei se estänyt viettämästä "villiä nuoruutta". Juhlittiin yhdessä ja erikseen, oli vaihto-opiskelua ja hetkittäistä eri paikkakunnilla asumista töiden ja opintojen takia. Reissattiin ja nautittiin nuoruudesta, kahdestaan ja kavereiden kanssa. Ainoa mistä jäätiin paitsi on irtosuhteet, mutta se ei ole vielä tähän päivään mennessä harmittanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuoripari voi nauttia nuoruudestaan pariskuntanakin. Eli matkustella, viettää eläväistä opiskelijaelämää jne. (Jos nyt ylipäätään kukaan voi enää koskaan elää koronan takia eläväistä elämää.) Se on ehkä jotenkin turvallisempaakin pariskuntana kuin yksin.

Niin voi. Minä seurustelin koko opiskeluajan ja mentiin 23-vuotiaina naimisiinkin, mutta ei se estänyt viettämästä "villiä nuoruutta". Juhlittiin yhdessä ja erikseen, oli vaihto-opiskelua ja hetkittäistä eri paikkakunnilla asumista töiden ja opintojen takia. Reissattiin ja nautittiin nuoruudesta, kahdestaan ja kavereiden kanssa. Ainoa mistä jäätiin paitsi on irtosuhteet, mutta se ei ole vielä tähän päivään mennessä harmittanut.

Sama. Alettiin seurustella 9-luokalla, muutettiin lukion jälkeen yhteen tulevalle opiskelupaikkakunnalle (siinä tehtiin pieni kompromissi, toinen ei valinnut sitä ehkä parempaa oppilaitosta). Ehdittiin viettää opiskelijaelämää, juhlia ja matkustella yhdessä ja erikseen. Deittailu ja irtosuhteet jäivät kokematta, mutta niitä en ole kaivannut myöhemminkään, rakkaus ja yhdessäolo tutun ihmisen kanssa olivat paljon tärkeämpiä. Muistan edelleen, kuinka turvalliselta tuntui kun kotona oli ihminen johon pystyi luottamaan aivan kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Mietin näis tilanteis aina sitä, että kuinka kivaa lapsia olisi saada ja viettää niiden kanssa aikaa, kun he on pieniä, mutta tiedän, etten olisi mielissäni jälkikasvuni pariutumisesta, mahdollisista lapsenlapsista tai muutenkaan haluaisi liittyä nuoren parin seurustelukuvioihin.

Lapsia kun hankkii, niin miettikää etteivät ne ole kauaa pieniä eikä aikaakaan kun he etsii omaa sijaa elämässään. Oletteko valmiita kaikkeen mukisematta? Voitteko aidosti olla onnellisia?

Lasten mukana kasvaa ja pitää kasvaa aikuisenkin, lapset ovat silloin aina parhaassa iässä, lasten saannissa se on juuri parasta.