Jos tietää olevansa vääränlainen ihminen, onko eettisesti väärin toivoa ja etsiä kumppania?

Ikäsi? Oletko mies vai nainen? Miten asperger sinulla näkyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jään joka kerta kuukausiksi analysoimaan tapahtumia. Mitä tein väärin"

Tähän on vain yksi oikea vastaus. Täytyy ottaa omantasoinen mies.

Nykypäivänä nettideittailun aikakautena naiselle on hirveästi vaihtoehtoja mutta suurin osa niistä on "seksitykkäyksiä" miehiltä joiden on pakko tyytyä itseään matalampitasoisempaan naiseen jotta saa seksiä ja seuraa samalla kun etsii omantasoista naista.

Eli tiivistettynä pudota rimaa niin saat miehen joka on tosissaan kiinnostunut. Tämä vaihtoehto ei tosin kiinnosta naisia koska "kipinät" ja "kemiat".

Haluaisiko joku mies, olla se, johon tyydytään? Joka ei koskaan saisi kokea sitä, että nainen intohimoisesti haluaa häntä; joka ei koskaan näkisi naisen katsovan häntä ihaillen ja ylpeänä; joka eläisi seksittömässä kaverisuhteessa, jossa jaetaan laskut ja kotityöt?

Koska sitä se tarkoittaisi olla parisuhteessa, jossa kemiat eivät kohtaa eli ei ole keskinäistä intohimoa eikä toista koe puoleensavetäväksi.

JOS miehelle riittää tuollainen suhde, niin miksi hän ei itse pudota rimaa? Miksi hän hakee naista, jota haluaa seksuaalisesti, jota pitää puoleensavetävänä ja ylipäänsä haluttavana?

Jokainen mies haluaa molemminpuolista rakkautta, mutta se ei ole realistista.

Itse ainakin ottaisin mielummin hoikan perusnätin nuoremman naisen jonka kanssa ei ole intohimoa jne kuin että ottaisin pullukan vanhemman yksinhuoltajan joka tuntee minua kohtaan suurta intohimoa.

Eli siis olisit mieluummin seksittömässä suhteessa hoikan nuoren naisen kanssa kuin seksiä tihkuvassa suhteessa pullukan naisen kanssa? Ei kun joo, ethän sä näe naisia kuin esineenä ja välineenä. Sillä on vaan väliä mikä miellyttää sua enemmän ja nainenhan toki tarjoaa sulle hyvää seksiä vaikkei intohimoa ja halua sua kohtaan ole.

Haluat olla oikeanlainen ja miellyttää muita. Aspergerina tuollaisia asioita joutuu miettimään ihan eri tavalla kuin muut. Mutta muistathan kuitenkin, että tehtäväsi ei ole missään tapauksessa palvella ketään. Suhteessa tärkeintä on viihtyä toisen kanssa. Molemmat voivat huolehtia itse omat asiansa (jotka pitäisi sinkkunakin tehdä), kuten raha-asiat ja kotityöt. Ja omista rajoistaan tulee pitää kiinni, koska muuten voi joutua hyväksikäytetyksi. Vältä ihmisiä, jotka mielellään ottavat antamatta itse mitään takaisin. Sellaiset eivät ole kiinnostuneet sinusta ihmisenä ja hylkäävät nopeasti löytäessään "paremman", jolta saavat haluamansa.

Ole oma itsesi. Hmmm. Tämä on vaikea aihe. En usko että kukaan voi olla aidosti oma itsensä aina. Se olisi epäkunnioittvaa muita kohtaan? Täytyy tehdä kompromissi, miten paljon voin vaatia että toinen ymmärtää minua ja miten paljon minä jaksan toista ymmärtää.

En tiedä millainen olen. En tiedä mitä sillä kysymyksellä oikein haetaan. Pitääkö eri kategorioista valita mistä tykkää eniten tai ne mitä ei voi sietää?

Nautin rutiineista. Ne auttaa minua tekemään uusia asioita. Jos saan ensin tehdä aloitusrutiinin, pystyn tekemään sen jälkeen mitä vaan. Moni kysyy miten uskalsit? Itse mietin miksi en olisi uskaltanut. Sitten mietin miksi olen vääränlainen kun en osaa pelätä, enkä jännittää asioita niin kun muut (työ, esiintyminen, ulkomaan matkat ja ajaminen autolla siellä ym.)

Kiinnostun monesta asiasta liikaa (ekko). Olen oppinut, että en rasita muita niillä. En kuitenkaan pysty kiinnostumaan epäkiinnostavista asioista ja se on iso puute. En seuraa julkkiksia, en katso telkkaria, en tiedä artisteja, nimet unohtuu.... Paitsi jos se on joku kiinnostava julkaisu, niiden ihmisten nimet muistan. Haluan sellaisilta ihmisiltä kysyä kysymyksiä siitä julkaisusta, ja sitten en tajua lopettaa jos he vaikka kertoo että koira kuoli ja ei nyt jaksa puhua. Teen paljon kysymyksiä. Jos siis en suodata omaa itseäni... kysyn kaikilta paljon kaikkea. En sillä tarkoita mitään, kiinnostaa vaan. Sitten ihmiset räjähtää minulle, sanallisesti tai jopa ihan väkivallalla. Ap

Olet kyllä ihanan asperger! Sinun kannattaa jättää liika yrittäminen ja olla ihan vain oma itsesi. Kerro mahdollisille miehille, mistä pidät ja mitä toivot elämältäsi. Jos hän pitää samoista asioista, alat keskustella niistä. Oletan, että haluat puhua asiakeskeisesti, katsot mieluummin dokumenttiohjelmia kuin draamaelokuvia ja ylipäätänsä teet mieluummin kuin keskustelet. On paljon miehiä, joiden maailma on samanlainen. Heillä on vaikeus löytää nainen, joka ymmärtäisi tämän, koska naiset pitävät usein enemmän tunnepuheesta ja niistä draamaelokuvista. Kun olet oma itsesi, löydät varmasti jonkun sopivan insinöörimiehen, joka ihastuu, jos saa sinusta elämänkumppanin. Älä yritä kaupata itseäsi miehelle tekemällä heti paljon palveluksia (koti puhtaana, ruoka valmiina, aina valmis seksiin). Niiden aika tulee, jos itse ihastut ja kiinnyt mieheen ja haluat häntä pitää hyvänä. Jos suhde toimii, hän vastaa siihen pitämällä sinua hyvänä.

Vierailija kirjoitti:

Ikäsi? Oletko mies vai nainen? Miten asperger sinulla näkyy?

Olen nainen, 37v. Miten asperger näkyy? No ei se hirveästi enää näy ulospäin. Olen aikuinen ja osaan olla poikkeamatta kovin paljon muista julkisessa paikassa. Välillä saan sellaisia kohtauksia että en kykene mihinkään. Se on hankalaa jos se tulee töissä. Feikkaan jotain oksennustautia ja menen kotiin. Osaan hillitä sellaisia kehon liikkeitä mitä haluan tehdä, tai mennä vessaan tekemän ne. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ole oma itsesi. Hmmm. Tämä on vaikea aihe. En usko että kukaan voi olla aidosti oma itsensä aina. Se olisi epäkunnioittvaa muita kohtaan? Täytyy tehdä kompromissi, miten paljon voin vaatia että toinen ymmärtää minua ja miten paljon minä jaksan toista ymmärtää.

En tiedä millainen olen. En tiedä mitä sillä kysymyksellä oikein haetaan. Pitääkö eri kategorioista valita mistä tykkää eniten tai ne mitä ei voi sietää?

Nautin rutiineista. Ne auttaa minua tekemään uusia asioita. Jos saan ensin tehdä aloitusrutiinin, pystyn tekemään sen jälkeen mitä vaan. Moni kysyy miten uskalsit? Itse mietin miksi en olisi uskaltanut. Sitten mietin miksi olen vääränlainen kun en osaa pelätä, enkä jännittää asioita niin kun muut (työ, esiintyminen, ulkomaan matkat ja ajaminen autolla siellä ym.)

Kiinnostun monesta asiasta liikaa (ekko). Olen oppinut, että en rasita muita niillä. En kuitenkaan pysty kiinnostumaan epäkiinnostavista asioista ja se on iso puute. En seuraa julkkiksia, en katso telkkaria, en tiedä artisteja, nimet unohtuu.... Paitsi jos se on joku kiinnostava julkaisu, niiden ihmisten nimet muistan. Haluan sellaisilta ihmisiltä kysyä kysymyksiä siitä julkaisusta, ja sitten en tajua lopettaa jos he vaikka kertoo että koira kuoli ja ei nyt jaksa puhua. Teen paljon kysymyksiä. Jos siis en suodata omaa itseäni... kysyn kaikilta paljon kaikkea. En sillä tarkoita mitään, kiinnostaa vaan. Sitten ihmiset räjähtää minulle, sanallisesti tai jopa ihan väkivallalla. Ap

Kukaan ei jaksa suorittaa koko ikäänsä jotain roolia parisuhteessa. Eikä se ole reilua kumppaniakaan kohtaan.

jos luulet että hyvällä palkalla ja kotitöillä nainen saa miehen pidettyä, niin olet kyllä hakoteillä. Ihmettelen mitä se analysointi sisältää, kun et tällaista perusasiaa tiedä.

Se vaan täytyy hyväksyä, ettei kelpaa omana itsenään kuin ehkä kouralliselle ihmisiä koko maailmassa. Kyllähän noita vastaan tulee jotka kehuu maasta taivaisiin kun olen muka niin ihana ja kaikkee, mutta aina tulee sitten se joku juttu jossa menettävät hermonsa minun kanssani, vaikka miten hyvä yrittäisin itse olla.

Ei ole väärin toivoa tai etsiä kumppania, mutta voi olla ihan turhaa etsiä niitä. Helpoimmalla pääset, kun et aktiivisesti jätä toivoa, mutta et hermostu siitä, ettei ketään löydy.

Minä olen viisikymppinen sinkku, enkä edelleenkään ole löytänyt ketään. Minulla ei ole diagnooseja, mutta olen perimmältäni jotenkin niin outo, ettei kukaan kiinnostu. Ulkonäköni vuoksi miehet pörräsivät ympärilläni vielä ollessani nelikymppinen, mutta vain seksin toivossa - röyhkeän passiivis-aggressiivisesti seksin toivossa. Luonteelleni en voi mitään, ja vaikka voisinkin esittää muuta kuin olen, en jaksaisi sitä kovin pitkään enkä haluaisi teeskennellä, kun kerran olisi elämänkumppanin löytämisestä kyse.

Elämä kannattaa rakentaa juuri itselleen mieluisaksi ja ajatella, että jos kumppani löytyy, hän on hieno bonus, mutta jollei kumppania löydy, ei elo kuitenkaan ole mennyt hukkaan.

Nyt opettele tervettä itsekkyyttä, en epäile kykyäsi myöhemmin sitten yhdistää mukaan kompromisseja. Mikä on oikeastaan edes isompi asia, kuin että ihminen osaa olla oma outo itsensä. Sinulla on jo persoonallisuus, jos jotain kadut tulevaisuudessa niin se on aitouden menettäminen jonkun aina vajaavaisen muottihenkilöyden tavoitteleminen.

Loppu onkin sitten parisuhteiden kannalta numeropeliä. Pyri pisteeseen, jossa ymmärrät vastapuolelta tulevan katkaisun olevan vain palvelus sinulle. Aidon yhteyden puuttuminen on myös sinulta pois. 

Vierailija kirjoitti:

Miten minä sitten voin löytää oman tasoiseni kumppani? En osaa tulkita ilmeitä ja flirtti juttuja. Käytän nettideitti juttuja apuna, koska siellä pitäisi olla kaikki sinkkuja ja halua suhteen löytää. En laita tykkäyksiä hyvännäköisille miehille, sen tiedän että silloin ainakin olen pelkkä seksilelu. Ne miehet mitä olen tapaillut on ollut minua vanhempia, aika pienituloisia ja usein aika ylipainoisia.

En etsi intensiivistä rakkaussuhdetta. Haluaisin kumppanin joka kohtelee kunnioittavasti. Sillä tavalla että puhuu asiallisesti minulle myös muiden edessä, ei tee vitsejä minusta. Joku joka edes joskus muistaa minun juttuja, esimerkiksi jos kerron jotain mitä olen tehnyt. Ap

Minusta vaikuttaa siltä, että kriteerisi ovat aivan liian alhaalla. Tuntuu, että et arvosta itseäsi ja tyydyt mihin vaan. Tai ainakin ajatuksesi vaikuttavat sellaisilta kuin mitä itselläni on ollut. On vaikeaa ajatella ansaitsevansa hyvää, kun kerta toisensa jälkeen saa ikävää kohtelua.

Sen vaan sanon, että liiallisella "palveluasenteella" mies alkaa kohdella sinua vain itsestäänselvyytenä. Tietysti kumppania haluaa miellyttää, mutta miellyttämisen pitää olla molemminpuolista. Mies ei ala kohdella sinua paremmin sillä, että kompensoit hänen käytöksensä puutteita kohtelemalla miestä entistäkin paremmin.

Nepsy kirjoitti:

Olet kyllä ihanan asperger! Sinun kannattaa jättää liika yrittäminen ja olla ihan vain oma itsesi. Kerro mahdollisille miehille, mistä pidät ja mitä toivot elämältäsi. Jos hän pitää samoista asioista, alat keskustella niistä. Oletan, että haluat puhua asiakeskeisesti, katsot mieluummin dokumenttiohjelmia kuin draamaelokuvia ja ylipäätänsä teet mieluummin kuin keskustelet. On paljon miehiä, joiden maailma on samanlainen. Heillä on vaikeus löytää nainen, joka ymmärtäisi tämän, koska naiset pitävät usein enemmän tunnepuheesta ja niistä draamaelokuvista. Kun olet oma itsesi, löydät varmasti jonkun sopivan insinöörimiehen, joka ihastuu, jos saa sinusta elämänkumppanin. Älä yritä kaupata itseäsi miehelle tekemällä heti paljon palveluksia (koti puhtaana, ruoka valmiina, aina valmis seksiin). Niiden aika tulee, jos itse ihastut ja kiinnyt mieheen ja haluat häntä pitää hyvänä. Jos suhde toimii, hän vastaa siihen pitämällä sinua hyvänä.

Olet oikeassa että teen asioita paljon mielummin kun puhun tai täytän aikaa tyhjällä. Haluan esimerkiksi lukea kirjoja ja tehdä käsitöitä. Voin tosi mielelläni istua toisen kanssa sohvalla illalla kun hän katsoo jotain ohjelmaa, mutta en halua katsoa sitä ohjelmaa. Jos "joudun" sen tekemään, siis toinen selkeästi ilmaisee, että nyt pitää katsoa ja puhua tästä ohjelmasta, mikä ei minua kiinnosta, siitä tulee tosi kuormittava suoritus minulle. Katson, kommentoin, keskustelen. Kun ohjelma on loppu, en muista siitä mitään ja toinen kysyy miten voin olla niin tyhmä. En ole tyhmä, en vaan pysty varastoimaan aivoihin asioita jos en ole siitä kiinnostunut. Jos olen kiinnostunut aiheesta, voin kertoa milloin vaan mitä olen kymmenen vuotta sitten lukenut. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ole oma itsesi. Hmmm. Tämä on vaikea aihe. En usko että kukaan voi olla aidosti oma itsensä aina. Se olisi epäkunnioittvaa muita kohtaan? Täytyy tehdä kompromissi, miten paljon voin vaatia että toinen ymmärtää minua ja miten paljon minä jaksan toista ymmärtää.

En tiedä millainen olen. En tiedä mitä sillä kysymyksellä oikein haetaan. Pitääkö eri kategorioista valita mistä tykkää eniten tai ne mitä ei voi sietää?

Nautin rutiineista. Ne auttaa minua tekemään uusia asioita. Jos saan ensin tehdä aloitusrutiinin, pystyn tekemään sen jälkeen mitä vaan. Moni kysyy miten uskalsit? Itse mietin miksi en olisi uskaltanut. Sitten mietin miksi olen vääränlainen kun en osaa pelätä, enkä jännittää asioita niin kun muut (työ, esiintyminen, ulkomaan matkat ja ajaminen autolla siellä ym.)

Kiinnostun monesta asiasta liikaa (ekko). Olen oppinut, että en rasita muita niillä. En kuitenkaan pysty kiinnostumaan epäkiinnostavista asioista ja se on iso puute. En seuraa julkkiksia, en katso telkkaria, en tiedä artisteja, nimet unohtuu.... Paitsi jos se on joku kiinnostava julkaisu, niiden ihmisten nimet muistan. Haluan sellaisilta ihmisiltä kysyä kysymyksiä siitä julkaisusta, ja sitten en tajua lopettaa jos he vaikka kertoo että koira kuoli ja ei nyt jaksa puhua. Teen paljon kysymyksiä. Jos siis en suodata omaa itseäni... kysyn kaikilta paljon kaikkea. En sillä tarkoita mitään, kiinnostaa vaan. Sitten ihmiset räjähtää minulle, sanallisesti tai jopa ihan väkivallalla. Ap

Kannattaa muistaa myös, että myös me neurotyyppilliset ihmiset rajoitammeja suodatamme omista kiinnostuksen aiheista puhumista. Toki se on meille helpompaa, mutta kyllä minäkin juuri nyt haluaisin vaan keskustella yhdestä sarjasta ja ahdistaa, kun keskustelu kääntyy muihin aiheisiin. Ja kumppani on varmasti kyllästynyt kuuntelemaan sitä juttua. En silti koe, etten voi olla oma itseni, minä en ole se sarja tai muu asia josta olen juuri nyt kiinnostunut. Ymmärrän, että samalla tavalla kuin minulla on omat kiinnostuksen kohteet, niin toisilla on toiset ja myös heille pitää antaa tilaa puhua omistaan. Ja pitää kuunnella toista ihmistä, jos hän ei halua jostain asiasta puhua. Silloin mennään vaikka keskustelupalstalle puhumaan siitä.

Ja toivottavasti ymmärrät, että tuo miten uskalsit - kysymys on ihailua. Muut ihmiset silloin ihailevat sinun kykyä tehdä asioita, eivät arvostele sinua vääränlaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole oma itsesi. Hmmm. Tämä on vaikea aihe. En usko että kukaan voi olla aidosti oma itsensä aina. Se olisi epäkunnioittvaa muita kohtaan? Täytyy tehdä kompromissi, miten paljon voin vaatia että toinen ymmärtää minua ja miten paljon minä jaksan toista ymmärtää.

En tiedä millainen olen. En tiedä mitä sillä kysymyksellä oikein haetaan. Pitääkö eri kategorioista valita mistä tykkää eniten tai ne mitä ei voi sietää?

Nautin rutiineista. Ne auttaa minua tekemään uusia asioita. Jos saan ensin tehdä aloitusrutiinin, pystyn tekemään sen jälkeen mitä vaan. Moni kysyy miten uskalsit? Itse mietin miksi en olisi uskaltanut. Sitten mietin miksi olen vääränlainen kun en osaa pelätä, enkä jännittää asioita niin kun muut (työ, esiintyminen, ulkomaan matkat ja ajaminen autolla siellä ym.)

Kiinnostun monesta asiasta liikaa (ekko). Olen oppinut, että en rasita muita niillä. En kuitenkaan pysty kiinnostumaan epäkiinnostavista asioista ja se on iso puute. En seuraa julkkiksia, en katso telkkaria, en tiedä artisteja, nimet unohtuu.... Paitsi jos se on joku kiinnostava julkaisu, niiden ihmisten nimet muistan. Haluan sellaisilta ihmisiltä kysyä kysymyksiä siitä julkaisusta, ja sitten en tajua lopettaa jos he vaikka kertoo että koira kuoli ja ei nyt jaksa puhua. Teen paljon kysymyksiä. Jos siis en suodata omaa itseäni... kysyn kaikilta paljon kaikkea. En sillä tarkoita mitään, kiinnostaa vaan. Sitten ihmiset räjähtää minulle, sanallisesti tai jopa ihan väkivallalla. Ap

Kannattaa muistaa myös, että myös me neurotyyppilliset ihmiset rajoitammeja suodatamme omista kiinnostuksen aiheista puhumista. Toki se on meille helpompaa, mutta kyllä minäkin juuri nyt haluaisin vaan keskustella yhdestä sarjasta ja ahdistaa, kun keskustelu kääntyy muihin aiheisiin. Ja kumppani on varmasti kyllästynyt kuuntelemaan sitä juttua. En silti koe, etten voi olla oma itseni, minä en ole se sarja tai muu asia josta olen juuri nyt kiinnostunut. Ymmärrän, että samalla tavalla kuin minulla on omat kiinnostuksen kohteet, niin toisilla on toiset ja myös heille pitää antaa tilaa puhua omistaan. Ja pitää kuunnella toista ihmistä, jos hän ei halua jostain asiasta puhua. Silloin mennään vaikka keskustelupalstalle puhumaan siitä.

Ja toivottavasti ymmärrät, että tuo miten uskalsit - kysymys on ihailua. Muut ihmiset silloin ihailevat sinun kykyä tehdä asioita, eivät arvostele sinua vääränlaiseksi.

Minä olen huomannut, että kaikilla on mielenkiinnon kohteita. Olen liian hyvin oppinut kuuntelemaan ja tekemään jatkokysymyksiä. Joudun usein tilanteeseen, missä toinen puhuu ja puhuu jostain mistä en ole kiinnostunut, ja en osaa kohteliaasti saada hänet lopettamaan. Apua. Olen itse tehnyt samaa nuorempana, kun en osannut olla puhumatta omista jutuista. Miten ne ihmiset on kärsinyt. Muut osaa paremmin ne lopettamiseleet ja aiheen vaihtamiset.

En ollut ajatellut, että joku voi ihailla minun juttuja. Mietin oliko se kritiikkiä, että en ole osannut huomioida esim turvallisuutta. Jos minun tekemiset on ollut tyhmiä. Kävin läpi omat listat ja etsin puutteita. Olen ottanut vakuutukset, tutkinut liikennesääntöjä, ostanut turvareppu ja lompakko, en liiku öisin, laitoin feikkisormus sormeen ettei ulkomailla ajatella että ei ole miestä, jättänyt vara-avain autolle siskolle että hän voi hakea auto pois jos minulle jotain tapahtuukin ym. Ap