Pakkopuhelut ja ylisuojelevat vanhemmat, miten toimia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä että puhe voisi tehota jos vanhempasi ovat noin vakavasti häiriintyneitä. Sinun pitää vain lopettaa myötäileminen. Se ei ole yhtä kuin välien katkaisu.

Yhtä häiriintynyt AP on.

Kaikki ovat häiriintyneitä niin vanhemmat + mukautuva/alistuva AP.

Tämä kommentti oli hiukan provo, mutta se kuvaa niin osuvasti sitä mitä moni meistä käy läpi, että halusin nostaa sen esiin.

Meistä moni on nukana häiriintyneissä ihmissuhdekuvioissa. On kuitenkin kiinnostava näkemys, että kaikki näissä kuvioissa mukana olevat ovat itse "häiriintyneitä". Otetaan rajumpi esimerkki. Onko siis niin, että vaikka väkivaltaiseen suhteeseen jäävä ja alistuva puoliso on myös häiriintynyt? En nyt ollenkaan vertaa vanhempieni ja minun suhdetta parisuhdeväkivaltaan, vaan pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin. Ja kyllä, olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta ja käynyt terapiassa, mutta tiedostan kuitenkin tämän perhekuviomme ongelmallisuuden ja järjen tasolla tiedän, mitä sen muuttaminen vaatii.

Ihmiset ovat keskimäärin herkkiä manipuloinnille. Kun olet oppinut lapsesta saakka, että äitisi kuolee sydänkohtaukseen jos teet vastoin hänen tahtoaan, muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla. Rakastan vanhempiani enkä tahdo tuottaa heille kipua, vaikka tiedostankin, että he toimivat väärin. Ja jotta me kaikki alamme voida paremmin, minun täytyy olla valmis tuottamaan heille kipua. Se ei ole helppoa.

Tämän oman tilan hakemisen olisi pitänyt tapahtua jo murrosiässä, mutta keskenkasvuiset teinin aivot ja olematon elämänkokemus eivät tietenkään samalla tavalla nähneet tilannetta kokonaisuutena, vaan alistuivat. Ja kun tuo manipulointi on jatkunut lähes 20 vuotta, siitä ei ole helppoa päästä irti.

En kuitenkaan halua leimata vanhempiani narsistisiksi. Samasta syystä en paniikkihäiriötäkään nostanut aloitusviestiin. Äidilläni on tämä diagnoosi ja se vaikuttaa hänen ajatusmaailmaansa paljon, mutta ongelma ei ole itse sairaus - ongelma on se, että he käyttävät tuota sairautta kontrolloinnin keinona ja isäkin on lähtenyt leikkiin mukaan.

Ap

"pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin"

....

Ei ihminen ole terve jos jää väkivaltaiseen suhteeseen. Joki on ollut jo ALKUJAAN sairas tai ainakin väkivaltaisesta suhteessa SAIRASTUNUT.

Voit olla esim:

- läheisriippuvainen (= aloittaja)

- huono itsetunto (= aloittaja)

- arvottomaksi itsensä kokeva (= aloittaja)

- pelkoon kiedottu persoona (= aloittaja)

- manipuloitavissa oleva (= aloittaja)

- jne jne jne jonkinlaista häiriötä eli ei voida puhua normaalista tasapainoisesti aikuisesta

Jotain ongelmaa siellä kuitenkin on jos hyväksyy väkivallan tai muun kaltoinkohtelu. Terve ihminen poistuu areenalta, pää pystyssä. Ei alistu, käännä katsettaan alas ja käännä toisea poskea ottaakseen taas vastaan likaa.

Ap, osaa pohtia ja selittää asioita. Olet ehkä menestynyt työelämässä mutta suhteessa vanhempiesi aivan lapsen tasolla.

Tämä menee jo uhrin syyllistämiseksi ja yksinkertaistaa ihmispsyykettä. Terveen ja sairaan raja ei ole noin mustavalkoinen kuin miten sen esität. Esimerkiksi itsetunto-ongelmat eivät yksinään tee kenestäkään sairasta.

Väitän myös, että me esitämme keskimäärin "valmiimpia" kuin kovempia kuin oikeasti olemme. Tällaisiakaan keskusteluja ei paljon työpaikan kahvihuoneessa käydä. Toki on myös ihmisiä joilla ei ole psyykkisiä ongelmia.

Olen loistavasti yksin viihtyvä, en läheisriippuvainen. Manipuloitavissa oleva kyllä olen, nimittäin vanhempieni manipuloitavissa oleva. Itsetunto-ongelmia minulla on ollut mutta niitä olen käsitellyt terapiassa ja itsekseni pohdiskellen, ja minulla on hyvä elämä, olen tasapainoinen ja onnellinen ja tiedän aika tarkasti mitä elämältäni haluan. Koen itseni arvokkaaksi ja suhteeni ystäviini ja puolisooni ovat terveitä ja tasapainoisia.

Siinä olet oikeassa, että olen jäänyt suhteessa vanhempiini lapsen tasolle. Tunnetasolla on siis jotain epäkypsää vielä. Mutta esim. itsetunto voi vaihdella tosi paljon myös elämänalueen mukaan.

Ap

Ei läheisriippuvainen tarkoita ettet viihtyisi yksin. Näyttää, että olet selkeästi läheisriippuvainen äitiäsi kohtaan. Olet se, joka mahdollistaa.

Tämä! Mäkin olen itsenäinen, viihdyn yksin ja omatoiminen. Mutta olin sillä lailla läheisriippuvainen että suojelin narsistia ja pehmentelin sen tekoja ja sanoja. Enkä halunnut pahoittaa sen narsistivanhemman mieltä (vaikka se pahoitti mun mieltä koko ajan). Läheisriippuvuus on myös tätä.

Tämä on kyllä tosi hyvä pointti. Kyllähän minulla ja äidilläni on ihan selkeästi riippuvuussuhde, joka ei ole terve. Ei meillä olisi muuten tällaisia ongelmia. Halusin vaan varmistaa, että ei mene puheissa samanniminen persoonallisuushäiriö sekaisin, muuten puhutaan kahdesta aika eritasoisesta asiasta. Samoin kuin narsistia heitellään joskus liian kevyesti ympäriinsä.

Ap

Joo siis olen tuo jota lainasit, ja olen terve eikö ole mt-ongelmaa. Enkä siis ole läheisriippuvainen persoonallisuushäiriön tapan vaan juuri siten mikä dysfunktionaalisessa perheessä lapseen istutetaan. Eli lasta syyllistetään ja manipuloidaan, ja lapsi sitten kaikessa miettii ett enhän vaan pahoita lapsen mieltä.

Mun narsistivanhempi loukkaa mua aivan törkein sanoin, mm toivoo kuolemaani tai että jäisin työttömäksi, tai että mut olisi pitänyt t@ppaa eikä antaa syntyä. Ja minä vaan suojelin ja yritin muille esittää että hyvät välit on ja hyvä lapsuudenperhe.

Vieläkään en ole täysin päässyt eroon syyllisyydestä (koska en saa liiallisen reippauden takia terapiaa) mutta olen jo lopettanut tuon pskavanhemman suojelemisen. Esim salasin vuosia että emme ole hyvissä väleissä, jätin juhlia pitämättä (esim ristiäiset lapselleni) siksi ettei suku vaan huomaisi että meillä on välit katkolla, ja aina kun multa kysyttiin vanhemmista niin kehuin niitä ja puhuin kauniisti.

Se epäterve suhde on kuin sipuli joka kuoriutuu kerros kerrokselta. Olen saanut jo jonkin matkaa kuorittua epäterveitä häiriöisiä malleja mutta ah ja voi, arvaappa miten paljon vielä riittää kuorittavaa!

Sen verran vielä omaakin taustaa, että olen tullut tosi paljon eteenpäin kymmenen ja viidenkin vuoden takaisesta. Kun yksi kommentoija sanoi, että tunnen itseni arvottomaksi, piti korjata, koska se ei enää pidä paikkaansa. Ja on tosi hienoa sanoa se ihan sydämestään.

Oli aika, kun olin kaikille kynnysmatto, itsetuntoni oli olematon enkä edes tiedostanut, että minun ja vanhempieni suhde oli häiriintynyt. Olin niin tottunut olemaan se kynnysmatto, jonka tehtävä on olla aina kaikille mieliksi.

Vasta viime vuosien aikana olen alkanut tiedostaa oman roolini. Se on merkki itsearvostuksen kasvusta. Että hei, vanhenpani kohtelevat minua huonosti ja kaikkia ei tarvitse miellyttää.

Olen myös tunnetasolla etääntynyt vanhemmistani valtavasti viime vuosina. En enää saa ahdistuskohtauksia vierailujen jälkeen vaan osaan jo ulkoistaa heidän huolensa.

Minulla on ikään kuin viimeinen linnake vielä ylittämättä, eli se että teen käytännössä ja käytökselläni selväksi, että tämä vahtiminen ei ole ok. Eli siis sen kunnon selkärangan kasvattaminen. Mutta tosiaan, muutosta on jo tapahtunut. Nämä prosessit voivat olla tosi hitaita, kun puhutaan jo lapsena omaksutuista käyttäytymismalleista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sen verran vielä omaakin taustaa, että olen tullut tosi paljon eteenpäin kymmenen ja viidenkin vuoden takaisesta. Kun yksi kommentoija sanoi, että tunnen itseni arvottomaksi, piti korjata, koska se ei enää pidä paikkaansa. Ja on tosi hienoa sanoa se ihan sydämestään.

Oli aika, kun olin kaikille kynnysmatto, itsetuntoni oli olematon enkä edes tiedostanut, että minun ja vanhempieni suhde oli häiriintynyt. Olin niin tottunut olemaan se kynnysmatto, jonka tehtävä on olla aina kaikille mieliksi.

Vasta viime vuosien aikana olen alkanut tiedostaa oman roolini. Se on merkki itsearvostuksen kasvusta. Että hei, vanhenpani kohtelevat minua huonosti ja kaikkia ei tarvitse miellyttää.

Olen myös tunnetasolla etääntynyt vanhemmistani valtavasti viime vuosina. En enää saa ahdistuskohtauksia vierailujen jälkeen vaan osaan jo ulkoistaa heidän huolensa.

Minulla on ikään kuin viimeinen linnake vielä ylittämättä, eli se että teen käytännössä ja käytökselläni selväksi, että tämä vahtiminen ei ole ok. Eli siis sen kunnon selkärangan kasvattaminen. Mutta tosiaan, muutosta on jo tapahtunut. Nämä prosessit voivat olla tosi hitaita, kun puhutaan jo lapsena omaksutuista käyttäytymismalleista.

Ap

Hyvä ap :) Olet jo aloittanut matkan. Jatka itsenäistymistä. Syyllisyys voi olla musertavaa ja sinua voidaan yrittää manipuloida rajustikin, mutta älä anna periksi. On todella tärkeää erottaa omat tunteet toisen ihmisen tunteista. Et voi millään ratkaista äitisi ahdistusongelmaa.

Ap, mitäpä jos nyt kertoisit vanhemmillesi, että tilanne ahdistaa sinua (selitä lyhyesti miksi) ja että vaadit muutosta tästä päivästä lähtien.

Kerrot, että vastaat heidän yhteydenottoihinsa vastedes x kertaa viikossa (puhelut/viestit puolisollesi/ystävillesi tms lasketaan myös yhteydenotoksi). Vanhempasi saavat itse päättää, kuinka ja milloin he tämän määrän x käyttävät. Jos soittavat x kertaa maanantaina, sen viikon kiintiö on käytetty.

Mikäli ottavat yhteyttä ylimääräisiä kertoja, se vähennetään seuraavan viikon kiintiöstä.

Sitten vaan pysyt tiukkana, tarvittaessa estot päälle seuraavaan eräpäivään asti. Näin vanhempasi joutuvat harjoittelemaan itsekontrollia, mutta säilyttävät itse jonkinasteisen päätösvallan, eivätkä välttämättä kilahda aivan kokonaan.

Manipulaatioyritykset voit ohittaa ja vaihtaa puheenaihetta. Tsemppiä!!

(Lisäyksenä edelliseen, 84: itse otat vanhempiisi yhteyttä vain siinä määrin kun vielä tuntuu hyvältä.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä että puhe voisi tehota jos vanhempasi ovat noin vakavasti häiriintyneitä. Sinun pitää vain lopettaa myötäileminen. Se ei ole yhtä kuin välien katkaisu.

Yhtä häiriintynyt AP on.

Kaikki ovat häiriintyneitä niin vanhemmat + mukautuva/alistuva AP.

Tämä kommentti oli hiukan provo, mutta se kuvaa niin osuvasti sitä mitä moni meistä käy läpi, että halusin nostaa sen esiin.

Meistä moni on nukana häiriintyneissä ihmissuhdekuvioissa. On kuitenkin kiinnostava näkemys, että kaikki näissä kuvioissa mukana olevat ovat itse "häiriintyneitä". Otetaan rajumpi esimerkki. Onko siis niin, että vaikka väkivaltaiseen suhteeseen jäävä ja alistuva puoliso on myös häiriintynyt? En nyt ollenkaan vertaa vanhempieni ja minun suhdetta parisuhdeväkivaltaan, vaan pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin. Ja kyllä, olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta ja käynyt terapiassa, mutta tiedostan kuitenkin tämän perhekuviomme ongelmallisuuden ja järjen tasolla tiedän, mitä sen muuttaminen vaatii.

Ihmiset ovat keskimäärin herkkiä manipuloinnille. Kun olet oppinut lapsesta saakka, että äitisi kuolee sydänkohtaukseen jos teet vastoin hänen tahtoaan, muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla. Rakastan vanhempiani enkä tahdo tuottaa heille kipua, vaikka tiedostankin, että he toimivat väärin. Ja jotta me kaikki alamme voida paremmin, minun täytyy olla valmis tuottamaan heille kipua. Se ei ole helppoa.

Tämän oman tilan hakemisen olisi pitänyt tapahtua jo murrosiässä, mutta keskenkasvuiset teinin aivot ja olematon elämänkokemus eivät tietenkään samalla tavalla nähneet tilannetta kokonaisuutena, vaan alistuivat. Ja kun tuo manipulointi on jatkunut lähes 20 vuotta, siitä ei ole helppoa päästä irti.

En kuitenkaan halua leimata vanhempiani narsistisiksi. Samasta syystä en paniikkihäiriötäkään nostanut aloitusviestiin. Äidilläni on tämä diagnoosi ja se vaikuttaa hänen ajatusmaailmaansa paljon, mutta ongelma ei ole itse sairaus - ongelma on se, että he käyttävät tuota sairautta kontrolloinnin keinona ja isäkin on lähtenyt leikkiin mukaan.

Ap

Ei se olisi ollut mahdollista murrosiässä, koska usein vanhemmat osaa palauttaa maanpinnalle ja saada itsenäistymisaikeesi kutistumaan. Siihen mukaan vielä se että muut vanhemmat ja aikuiset pitää heidän kanssaan yhtä köyttä. :) Ei kukaan murrosikäistä usko, ainahan ne kapinoi... siihen on helppo vedota.

Lisäksi jotta ongelman voisi ratkaista, pitää siitä olla tietoinen. Minä aloin tulla tietoiseksi siitä vasta päälle n. Yli 20-vuotiaana. Ja kun yritin asiallisesti kertoa heille mitä väleissämme pitäisi korjata, oli vastaanotto vihamielisempi kuin odotin. Tämä sitten toisaalta säikäytti ja kietouduin siihen jonkun mainitsemaan "ihmissuhdeseittiin" enemmän. :)

Annoin neuvoksi tuon pitkän välimatkan koska usein se voi olla helpompi ratkaisu ja siitä on hyvä alkaa se oman elämän matka. Jo pelkästään sillä voi nähdä tuloksia. Välienkatkaisuyritykset tai -puheet voi vain lisätä sitä vanhempien käytostä.... parempi etteivät itsekään tajua että lapsi viilentää välejä tai ottaa etäisyyttä. Se tuntuu heistäkin turvallisemmalta eikä tule paniikkia yrittää äkkiä sitouttaa toista jollain tekosyyllä. :)

Puhun kokemuksesta, "välienkatkaisupuheet" pahensi tilannetta........

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä että puhe voisi tehota jos vanhempasi ovat noin vakavasti häiriintyneitä. Sinun pitää vain lopettaa myötäileminen. Se ei ole yhtä kuin välien katkaisu.

Yhtä häiriintynyt AP on.

Kaikki ovat häiriintyneitä niin vanhemmat + mukautuva/alistuva AP.

Tämä kommentti oli hiukan provo, mutta se kuvaa niin osuvasti sitä mitä moni meistä käy läpi, että halusin nostaa sen esiin.

Meistä moni on nukana häiriintyneissä ihmissuhdekuvioissa. On kuitenkin kiinnostava näkemys, että kaikki näissä kuvioissa mukana olevat ovat itse "häiriintyneitä". Otetaan rajumpi esimerkki. Onko siis niin, että vaikka väkivaltaiseen suhteeseen jäävä ja alistuva puoliso on myös häiriintynyt? En nyt ollenkaan vertaa vanhempieni ja minun suhdetta parisuhdeväkivaltaan, vaan pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin. Ja kyllä, olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta ja käynyt terapiassa, mutta tiedostan kuitenkin tämän perhekuviomme ongelmallisuuden ja järjen tasolla tiedän, mitä sen muuttaminen vaatii.

Ihmiset ovat keskimäärin herkkiä manipuloinnille. Kun olet oppinut lapsesta saakka, että äitisi kuolee sydänkohtaukseen jos teet vastoin hänen tahtoaan, muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla. Rakastan vanhempiani enkä tahdo tuottaa heille kipua, vaikka tiedostankin, että he toimivat väärin. Ja jotta me kaikki alamme voida paremmin, minun täytyy olla valmis tuottamaan heille kipua. Se ei ole helppoa.

Tämän oman tilan hakemisen olisi pitänyt tapahtua jo murrosiässä, mutta keskenkasvuiset teinin aivot ja olematon elämänkokemus eivät tietenkään samalla tavalla nähneet tilannetta kokonaisuutena, vaan alistuivat. Ja kun tuo manipulointi on jatkunut lähes 20 vuotta, siitä ei ole helppoa päästä irti.

En kuitenkaan halua leimata vanhempiani narsistisiksi. Samasta syystä en paniikkihäiriötäkään nostanut aloitusviestiin. Äidilläni on tämä diagnoosi ja se vaikuttaa hänen ajatusmaailmaansa paljon, mutta ongelma ei ole itse sairaus - ongelma on se, että he käyttävät tuota sairautta kontrolloinnin keinona ja isäkin on lähtenyt leikkiin mukaan.

Ap

"pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin"

....

Ei ihminen ole terve jos jää väkivaltaiseen suhteeseen. Joki on ollut jo ALKUJAAN sairas tai ainakin väkivaltaisesta suhteessa SAIRASTUNUT.

Voit olla esim:

- läheisriippuvainen (= aloittaja)

- huono itsetunto (= aloittaja)

- arvottomaksi itsensä kokeva (= aloittaja)

- pelkoon kiedottu persoona (= aloittaja)

- manipuloitavissa oleva (= aloittaja)

- jne jne jne jonkinlaista häiriötä eli ei voida puhua normaalista tasapainoisesti aikuisesta

Jotain ongelmaa siellä kuitenkin on jos hyväksyy väkivallan tai muun kaltoinkohtelu. Terve ihminen poistuu areenalta, pää pystyssä. Ei alistu, käännä katsettaan alas ja käännä toisea poskea ottaakseen taas vastaan likaa.

Ap, osaa pohtia ja selittää asioita. Olet ehkä menestynyt työelämässä mutta suhteessa vanhempiesi aivan lapsen tasolla.

Tämä menee jo uhrin syyllistämiseksi ja yksinkertaistaa ihmispsyykettä. Terveen ja sairaan raja ei ole noin mustavalkoinen kuin miten sen esität. Esimerkiksi itsetunto-ongelmat eivät yksinään tee kenestäkään sairasta.

Väitän myös, että me esitämme keskimäärin "valmiimpia" kuin kovempia kuin oikeasti olemme. Tällaisiakaan keskusteluja ei paljon työpaikan kahvihuoneessa käydä. Toki on myös ihmisiä joilla ei ole psyykkisiä ongelmia.

Olen loistavasti yksin viihtyvä, en läheisriippuvainen. Manipuloitavissa oleva kyllä olen, nimittäin vanhempieni manipuloitavissa oleva. Itsetunto-ongelmia minulla on ollut mutta niitä olen käsitellyt terapiassa ja itsekseni pohdiskellen, ja minulla on hyvä elämä, olen tasapainoinen ja onnellinen ja tiedän aika tarkasti mitä elämältäni haluan. Koen itseni arvokkaaksi ja suhteeni ystäviini ja puolisooni ovat terveitä ja tasapainoisia.

Siinä olet oikeassa, että olen jäänyt suhteessa vanhempiini lapsen tasolle. Tunnetasolla on siis jotain epäkypsää vielä. Mutta esim. itsetunto voi vaihdella tosi paljon myös elämänalueen mukaan.

Ap

Ei läheisriippuvainen tarkoita ettet viihtyisi yksin. Näyttää, että olet selkeästi läheisriippuvainen äitiäsi kohtaan. Olet se, joka mahdollistaa.

Tämä! Mäkin olen itsenäinen, viihdyn yksin ja omatoiminen. Mutta olin sillä lailla läheisriippuvainen että suojelin narsistia ja pehmentelin sen tekoja ja sanoja. Enkä halunnut pahoittaa sen narsistivanhemman mieltä (vaikka se pahoitti mun mieltä koko ajan). Läheisriippuvuus on myös tätä.

Tämä on kyllä tosi hyvä pointti. Kyllähän minulla ja äidilläni on ihan selkeästi riippuvuussuhde, joka ei ole terve. Ei meillä olisi muuten tällaisia ongelmia. Halusin vaan varmistaa, että ei mene puheissa samanniminen persoonallisuushäiriö sekaisin, muuten puhutaan kahdesta aika eritasoisesta asiasta. Samoin kuin narsistia heitellään joskus liian kevyesti ympäriinsä.

Ap

Joo siis olen tuo jota lainasit, ja olen terve eikö ole mt-ongelmaa. Enkä siis ole läheisriippuvainen persoonallisuushäiriön tapan vaan juuri siten mikä dysfunktionaalisessa perheessä lapseen istutetaan. Eli lasta syyllistetään ja manipuloidaan, ja lapsi sitten kaikessa miettii ett enhän vaan pahoita lapsen mieltä.

Mun narsistivanhempi loukkaa mua aivan törkein sanoin, mm toivoo kuolemaani tai että jäisin työttömäksi, tai että mut olisi pitänyt t@ppaa eikä antaa syntyä. Ja minä vaan suojelin ja yritin muille esittää että hyvät välit on ja hyvä lapsuudenperhe.

Vieläkään en ole täysin päässyt eroon syyllisyydestä (koska en saa liiallisen reippauden takia terapiaa) mutta olen jo lopettanut tuon pskavanhemman suojelemisen. Esim salasin vuosia että emme ole hyvissä väleissä, jätin juhlia pitämättä (esim ristiäiset lapselleni) siksi ettei suku vaan huomaisi että meillä on välit katkolla, ja aina kun multa kysyttiin vanhemmista niin kehuin niitä ja puhuin kauniisti.

Se epäterve suhde on kuin sipuli joka kuoriutuu kerros kerrokselta. Olen saanut jo jonkin matkaa kuorittua epäterveitä häiriöisiä malleja mutta ah ja voi, arvaappa miten paljon vielä riittää kuorittavaa!

Sipuli kuvaa tota hyvin. Ihmiset eivät tunnu tajuavan kuinka valtavan työn narsistin tai ylipäätään kontrolloivien vanhempien lapset joutuu tekemään - he tekee ikäänkuin se työn myös heidän vanhempiensa puolesta vaikka ovat itse usein traumatusoituneita.

Mulla esimerkiksi ylipäätään tuon narsismin tajuaminen ja myöhemmin sen tajuaminen että mun hyväksikäyttöäkin katsottiin luultavasti sormien läpi oli itsessään jo traumatisoiva kokemus. Siis se, että apua mulla ei ollutkaan suojelevia vanhempia vaam ihmisiä jotka on näennäisesti suojelleet.

Tähän vielä päälle se että mm. narsistivanhempi käyttäytyy joskus epäilyttävästi. Esim. Kerran hipaisi "vitsillä" syntymäpäivänäni (aikuisiällä). Oksettavaa suorastaan. Mutta kun en halua hylätä mm toista vanhempaa ja koko sukua! Etäisyyttä olen yrittänyt pitää ja rehellisesti sanottuna aina vain löytyy vähemmän syitä käydä kylässä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä että puhe voisi tehota jos vanhempasi ovat noin vakavasti häiriintyneitä. Sinun pitää vain lopettaa myötäileminen. Se ei ole yhtä kuin välien katkaisu.

Yhtä häiriintynyt AP on.

Kaikki ovat häiriintyneitä niin vanhemmat + mukautuva/alistuva AP.

Tämä kommentti oli hiukan provo, mutta se kuvaa niin osuvasti sitä mitä moni meistä käy läpi, että halusin nostaa sen esiin.

Meistä moni on nukana häiriintyneissä ihmissuhdekuvioissa. On kuitenkin kiinnostava näkemys, että kaikki näissä kuvioissa mukana olevat ovat itse "häiriintyneitä". Otetaan rajumpi esimerkki. Onko siis niin, että vaikka väkivaltaiseen suhteeseen jäävä ja alistuva puoliso on myös häiriintynyt? En nyt ollenkaan vertaa vanhempieni ja minun suhdetta parisuhdeväkivaltaan, vaan pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin. Ja kyllä, olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta ja käynyt terapiassa, mutta tiedostan kuitenkin tämän perhekuviomme ongelmallisuuden ja järjen tasolla tiedän, mitä sen muuttaminen vaatii.

Ihmiset ovat keskimäärin herkkiä manipuloinnille. Kun olet oppinut lapsesta saakka, että äitisi kuolee sydänkohtaukseen jos teet vastoin hänen tahtoaan, muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla. Rakastan vanhempiani enkä tahdo tuottaa heille kipua, vaikka tiedostankin, että he toimivat väärin. Ja jotta me kaikki alamme voida paremmin, minun täytyy olla valmis tuottamaan heille kipua. Se ei ole helppoa.

Tämän oman tilan hakemisen olisi pitänyt tapahtua jo murrosiässä, mutta keskenkasvuiset teinin aivot ja olematon elämänkokemus eivät tietenkään samalla tavalla nähneet tilannetta kokonaisuutena, vaan alistuivat. Ja kun tuo manipulointi on jatkunut lähes 20 vuotta, siitä ei ole helppoa päästä irti.

En kuitenkaan halua leimata vanhempiani narsistisiksi. Samasta syystä en paniikkihäiriötäkään nostanut aloitusviestiin. Äidilläni on tämä diagnoosi ja se vaikuttaa hänen ajatusmaailmaansa paljon, mutta ongelma ei ole itse sairaus - ongelma on se, että he käyttävät tuota sairautta kontrolloinnin keinona ja isäkin on lähtenyt leikkiin mukaan.

Ap

"pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin"

....

Ei ihminen ole terve jos jää väkivaltaiseen suhteeseen. Joki on ollut jo ALKUJAAN sairas tai ainakin väkivaltaisesta suhteessa SAIRASTUNUT.

Voit olla esim:

- läheisriippuvainen (= aloittaja)

- huono itsetunto (= aloittaja)

- arvottomaksi itsensä kokeva (= aloittaja)

- pelkoon kiedottu persoona (= aloittaja)

- manipuloitavissa oleva (= aloittaja)

- jne jne jne jonkinlaista häiriötä eli ei voida puhua normaalista tasapainoisesti aikuisesta

Jotain ongelmaa siellä kuitenkin on jos hyväksyy väkivallan tai muun kaltoinkohtelu. Terve ihminen poistuu areenalta, pää pystyssä. Ei alistu, käännä katsettaan alas ja käännä toisea poskea ottaakseen taas vastaan likaa.

Ap, osaa pohtia ja selittää asioita. Olet ehkä menestynyt työelämässä mutta suhteessa vanhempiesi aivan lapsen tasolla.

Taas joku joka puhuu eikä tiedä. Kokemuksesta voin sanoa että esim narsistivanhempi osaa olla erittäin oleva. Esim. Uhkailee, etsii kiristämistapoja jne.. ja et itsekään pysty sitä uskomaan, jotenkim kuvittelet kuvitelleesi koko jutun.

Mitä tulee parisuhteisiin on kuulemma ihan normaalia että kotiin mennessään aikuiset ihmiset taantuvat takaisin siihen vanhaan lapsi-vanhempi-rooliin. Ihan normiperheissäkin!

Ja ps. Kävin just psykiatrin arvioissa enkä saanut terapialausuntoa koska olen liian "terve", hyvä tunneäly, sosiaalinen jne...

Ja mulla on kuitenkin traumatausta. :) voit kuvitella millaista on selviytyä lapsena traumoista kun henkistä tukiverkkoa ei ole... pikemminkin päinvastoin, sinua syyllistetään asioista jotka ovat traumaattisia jne :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä että puhe voisi tehota jos vanhempasi ovat noin vakavasti häiriintyneitä. Sinun pitää vain lopettaa myötäileminen. Se ei ole yhtä kuin välien katkaisu.

Yhtä häiriintynyt AP on.

Kaikki ovat häiriintyneitä niin vanhemmat + mukautuva/alistuva AP.

Tämä kommentti oli hiukan provo, mutta se kuvaa niin osuvasti sitä mitä moni meistä käy läpi, että halusin nostaa sen esiin.

Meistä moni on nukana häiriintyneissä ihmissuhdekuvioissa. On kuitenkin kiinnostava näkemys, että kaikki näissä kuvioissa mukana olevat ovat itse "häiriintyneitä". Otetaan rajumpi esimerkki. Onko siis niin, että vaikka väkivaltaiseen suhteeseen jäävä ja alistuva puoliso on myös häiriintynyt? En nyt ollenkaan vertaa vanhempieni ja minun suhdetta parisuhdeväkivaltaan, vaan pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin. Ja kyllä, olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta ja käynyt terapiassa, mutta tiedostan kuitenkin tämän perhekuviomme ongelmallisuuden ja järjen tasolla tiedän, mitä sen muuttaminen vaatii.

Ihmiset ovat keskimäärin herkkiä manipuloinnille. Kun olet oppinut lapsesta saakka, että äitisi kuolee sydänkohtaukseen jos teet vastoin hänen tahtoaan, muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla. Rakastan vanhempiani enkä tahdo tuottaa heille kipua, vaikka tiedostankin, että he toimivat väärin. Ja jotta me kaikki alamme voida paremmin, minun täytyy olla valmis tuottamaan heille kipua. Se ei ole helppoa.

Tämän oman tilan hakemisen olisi pitänyt tapahtua jo murrosiässä, mutta keskenkasvuiset teinin aivot ja olematon elämänkokemus eivät tietenkään samalla tavalla nähneet tilannetta kokonaisuutena, vaan alistuivat. Ja kun tuo manipulointi on jatkunut lähes 20 vuotta, siitä ei ole helppoa päästä irti.

En kuitenkaan halua leimata vanhempiani narsistisiksi. Samasta syystä en paniikkihäiriötäkään nostanut aloitusviestiin. Äidilläni on tämä diagnoosi ja se vaikuttaa hänen ajatusmaailmaansa paljon, mutta ongelma ei ole itse sairaus - ongelma on se, että he käyttävät tuota sairautta kontrolloinnin keinona ja isäkin on lähtenyt leikkiin mukaan.

Ap

"pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin"

....

Ei ihminen ole terve jos jää väkivaltaiseen suhteeseen. Joki on ollut jo ALKUJAAN sairas tai ainakin väkivaltaisesta suhteessa SAIRASTUNUT.

Voit olla esim:

- läheisriippuvainen (= aloittaja)

- huono itsetunto (= aloittaja)

- arvottomaksi itsensä kokeva (= aloittaja)

- pelkoon kiedottu persoona (= aloittaja)

- manipuloitavissa oleva (= aloittaja)

- jne jne jne jonkinlaista häiriötä eli ei voida puhua normaalista tasapainoisesti aikuisesta

Jotain ongelmaa siellä kuitenkin on jos hyväksyy väkivallan tai muun kaltoinkohtelu. Terve ihminen poistuu areenalta, pää pystyssä. Ei alistu, käännä katsettaan alas ja käännä toisea poskea ottaakseen taas vastaan likaa.

Ap, osaa pohtia ja selittää asioita. Olet ehkä menestynyt työelämässä mutta suhteessa vanhempiesi aivan lapsen tasolla.

Taas joku joka puhuu eikä tiedä. Kokemuksesta voin sanoa että esim narsistivanhempi osaa olla erittäin oleva. Esim. Uhkailee, etsii kiristämistapoja jne.. ja et itsekään pysty sitä uskomaan, jotenkim kuvittelet kuvitelleesi koko jutun.

Mitä tulee parisuhteisiin on kuulemma ihan normaalia että kotiin mennessään aikuiset ihmiset taantuvat takaisin siihen vanhaan lapsi-vanhempi-rooliin. Ihan normiperheissäkin!

Ja ps. Kävin just psykiatrin arvioissa enkä saanut terapialausuntoa koska olen liian "terve", hyvä tunneäly, sosiaalinen jne...

Ja mulla on kuitenkin traumatausta. :) voit kuvitella millaista on selviytyä lapsena traumoista kun henkistä tukiverkkoa ei ole... pikemminkin päinvastoin, sinua syyllistetään asioista jotka ovat traumaattisia jne :)

Kyllä. Se on tosi taitavaa ja vetoavaa, johon voi olla vaikea samaistua, jos sitä ei ole kokenut.

Ja kun manipuloija on oma äiti tai isä, irtautuminen voi olla vieläkin vaikeampaa kuin vaikkapa parisuhteesta. Ei toki aina, mutta toisaalta suhde omaan vanhempaan on aina ihmissuhteista varhaisin ja usein myös pisin.

En osaa edes kuvailla sitä ahdistuksen, pelon ja syyllisyyden määrää, kun puhelimen toisessa päässä on itkevä äitisi, joka sanoo, että sinun takiasi hän on nyt kuolemassa sydänkohtaukseen. Vaikka järjen tasolla tietäisit että se ei ole totta, tunnetasolla se satuttaa, koska sinut on siihen lapsesta saakka manipuloitu. Jokin osa sinusta haluaa suojella tuota äitiä, omaa kasvattajaasi. Jos et ole tuota tunnetta itse kokenut, ei voi sanoa, millaista se on. Tai että sen "uhrinkin" pitää olla sairas ja hauras ihminen, että suostuu tuollaiseen. Tuo retoriikka on minulle tuttua, mutta se peittää alleen manipuloinnin hienovaraisuuden ja mutkikkuuden. Tunnen monta ihmistä, joita on manipuloitu ja heidän itsetuntoaan murennettu esimerkiksi aikuisiällä työpaikalla - siis ihan tasapainoisia aikuisia ihmisiä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistinen tapa hallita lapsia, ei sen kummempaa. Aseta itse omat rajasi, ole aikuinen, pidä puolesi.

Ai että joku haluaisi hallita hallitsemisen vuoksi? Naurettava ajatus.

He tietävät, ettei ap ole vahva. Juuri siksi heidän kuitenkin pitäisi jättää ap rauhaan, jos rakastavat ehdottomasti. Ehkä he eivät vain ole ajatusten lukijoita.

Ap on hyvä ja myöntää keskenkasvuisuutensa (jonka takia hänen vanhempiensa huoli on perusteltua), pyytää yhteydenottojen lopettamista, ja lupaa kertoa jotain itsestään sitten kun pystyy. Ap haluaa olla yhteydessä vanhempiinsa. Kyse on vain siitä, että hän haluaa eroon ahdistuksesta.

Sä oot just niitä tyyppejä, jonka mielestä koulukiusaaminen on sen kiusatun oma vika koska mitäs on niin heikko:)

Vierailija kirjoitti:

Sanot niille, että äitisi on haettava itse apua omiin ongelmiinsa. Hän ei voi syyttä sinua kohtauksistaan. Muista, että vanhempasi ovat aikuisia ja vastuussa itsestään. Lopeta heidän paapomisensa.

Anna ukaasi, että jos sinun ahdistelusi ei lopu, laitat välit poikki. Jos sekään ei auta, haet lähestymiskieltoa. Ymmärrän ettet halua tehdä niin, mutta vanhempasi ovat niin syvällä tuossa käytöksessään, että jonkun täytyy tönäistä heidät hereille.

Määritä itse omat rajasi.

Tuli tästä vielä mieleen lisätä, että kumpikin vanhemmistani on käynyt terapiassa. Ei kuulemma ollut apua. Ovat tuominneet koko homman jo hyödyttömäksi. Ehdotin perheterapiaakin kerran. Eivät suostuneet, koska "meillä on ihan hyvä perhe, on niin paljon pahempaakin, mieti nyt vaikka alkoholistivanhempia, ja meidän pitää olla kiitollinen". Kunnon gaslighting siis päällä. Ylisuojelusta olen maininnut myös. Vastaus: "tiedän mutta ei me mahdeta sille mitään". Liian pitkäksi aikaa ostin tuon puolivillaisen selityksen. Heidän pitää myös oppia sietämään elämän epävarmuutta.

Keskusteluja on siis käyty, etäisyyttäkin otettu, mutta tälle soittelulle vielä pitää saada stoppi. Ei pehmeät ehdotukset kerran toimi.

Ap

Nää jotku sairas/häiriintynyt kommentit kuulostaa siltä että näillä ihmisillä on jotain omia traumoja ja hirveä pelko näyttää omaa heikkoutta ja pelkoa että tulee leimatuksi sairaaksi....että mä oon jämäkkä ja rohkee ja mikään ei tunnu missän. mitäs oot tommonen SAIRAS!

kaikki me ollaan outoja, epätäydellisiä, joskus epävarmoja, kaikilla meillä on jotain kipeetä menneisyydessä ja halutaan miellyttää muita joskus niin pitkään että oma hyvinvointi kärsii (jos nyt ei oo täys sosiopaatti)

miettikää sitä psykologista koetta jossa KAIKKI on valmiita antaan kuolettavan sähköiskun kun vaan valkotakki käskee. Väitä sitten että ite oot jotenkin muita parempi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä että puhe voisi tehota jos vanhempasi ovat noin vakavasti häiriintyneitä. Sinun pitää vain lopettaa myötäileminen. Se ei ole yhtä kuin välien katkaisu.

Yhtä häiriintynyt AP on.

Kaikki ovat häiriintyneitä niin vanhemmat + mukautuva/alistuva AP.

Tämä kommentti oli hiukan provo, mutta se kuvaa niin osuvasti sitä mitä moni meistä käy läpi, että halusin nostaa sen esiin.

Meistä moni on nukana häiriintyneissä ihmissuhdekuvioissa. On kuitenkin kiinnostava näkemys, että kaikki näissä kuvioissa mukana olevat ovat itse "häiriintyneitä". Otetaan rajumpi esimerkki. Onko siis niin, että vaikka väkivaltaiseen suhteeseen jäävä ja alistuva puoliso on myös häiriintynyt? En nyt ollenkaan vertaa vanhempieni ja minun suhdetta parisuhdeväkivaltaan, vaan pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin. Ja kyllä, olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta ja käynyt terapiassa, mutta tiedostan kuitenkin tämän perhekuviomme ongelmallisuuden ja järjen tasolla tiedän, mitä sen muuttaminen vaatii.

Ihmiset ovat keskimäärin herkkiä manipuloinnille. Kun olet oppinut lapsesta saakka, että äitisi kuolee sydänkohtaukseen jos teet vastoin hänen tahtoaan, muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla. Rakastan vanhempiani enkä tahdo tuottaa heille kipua, vaikka tiedostankin, että he toimivat väärin. Ja jotta me kaikki alamme voida paremmin, minun täytyy olla valmis tuottamaan heille kipua. Se ei ole helppoa.

Tämän oman tilan hakemisen olisi pitänyt tapahtua jo murrosiässä, mutta keskenkasvuiset teinin aivot ja olematon elämänkokemus eivät tietenkään samalla tavalla nähneet tilannetta kokonaisuutena, vaan alistuivat. Ja kun tuo manipulointi on jatkunut lähes 20 vuotta, siitä ei ole helppoa päästä irti.

En kuitenkaan halua leimata vanhempiani narsistisiksi. Samasta syystä en paniikkihäiriötäkään nostanut aloitusviestiin. Äidilläni on tämä diagnoosi ja se vaikuttaa hänen ajatusmaailmaansa paljon, mutta ongelma ei ole itse sairaus - ongelma on se, että he käyttävät tuota sairautta kontrolloinnin keinona ja isäkin on lähtenyt leikkiin mukaan.

Ap

"pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin"

....

Ei ihminen ole terve jos jää väkivaltaiseen suhteeseen. Joki on ollut jo ALKUJAAN sairas tai ainakin väkivaltaisesta suhteessa SAIRASTUNUT.

Voit olla esim:

- läheisriippuvainen (= aloittaja)

- huono itsetunto (= aloittaja)

- arvottomaksi itsensä kokeva (= aloittaja)

- pelkoon kiedottu persoona (= aloittaja)

- manipuloitavissa oleva (= aloittaja)

- jne jne jne jonkinlaista häiriötä eli ei voida puhua normaalista tasapainoisesti aikuisesta

Jotain ongelmaa siellä kuitenkin on jos hyväksyy väkivallan tai muun kaltoinkohtelu. Terve ihminen poistuu areenalta, pää pystyssä. Ei alistu, käännä katsettaan alas ja käännä toisea poskea ottaakseen taas vastaan likaa.

Ap, osaa pohtia ja selittää asioita. Olet ehkä menestynyt työelämässä mutta suhteessa vanhempiesi aivan lapsen tasolla.

Tämä menee jo uhrin syyllistämiseksi ja yksinkertaistaa ihmispsyykettä. Terveen ja sairaan raja ei ole noin mustavalkoinen kuin miten sen esität. Esimerkiksi itsetunto-ongelmat eivät yksinään tee kenestäkään sairasta.

Väitän myös, että me esitämme keskimäärin "valmiimpia" kuin kovempia kuin oikeasti olemme. Tällaisiakaan keskusteluja ei paljon työpaikan kahvihuoneessa käydä. Toki on myös ihmisiä joilla ei ole psyykkisiä ongelmia.

Olen loistavasti yksin viihtyvä, en läheisriippuvainen. Manipuloitavissa oleva kyllä olen, nimittäin vanhempieni manipuloitavissa oleva. Itsetunto-ongelmia minulla on ollut mutta niitä olen käsitellyt terapiassa ja itsekseni pohdiskellen, ja minulla on hyvä elämä, olen tasapainoinen ja onnellinen ja tiedän aika tarkasti mitä elämältäni haluan. Koen itseni arvokkaaksi ja suhteeni ystäviini ja puolisooni ovat terveitä ja tasapainoisia.

Siinä olet oikeassa, että olen jäänyt suhteessa vanhempiini lapsen tasolle. Tunnetasolla on siis jotain epäkypsää vielä. Mutta esim. itsetunto voi vaihdella tosi paljon myös elämänalueen mukaan.

Ap

Ei läheisriippuvainen tarkoita ettet viihtyisi yksin. Näyttää, että olet selkeästi läheisriippuvainen äitiäsi kohtaan. Olet se, joka mahdollistaa.

Tämä! Mäkin olen itsenäinen, viihdyn yksin ja omatoiminen. Mutta olin sillä lailla läheisriippuvainen että suojelin narsistia ja pehmentelin sen tekoja ja sanoja. Enkä halunnut pahoittaa sen narsistivanhemman mieltä (vaikka se pahoitti mun mieltä koko ajan). Läheisriippuvuus on myös tätä.

Tämä on kyllä tosi hyvä pointti. Kyllähän minulla ja äidilläni on ihan selkeästi riippuvuussuhde, joka ei ole terve. Ei meillä olisi muuten tällaisia ongelmia. Halusin vaan varmistaa, että ei mene puheissa samanniminen persoonallisuushäiriö sekaisin, muuten puhutaan kahdesta aika eritasoisesta asiasta. Samoin kuin narsistia heitellään joskus liian kevyesti ympäriinsä.

Ap

Joo siis olen tuo jota lainasit, ja olen terve eikö ole mt-ongelmaa. Enkä siis ole läheisriippuvainen persoonallisuushäiriön tapan vaan juuri siten mikä dysfunktionaalisessa perheessä lapseen istutetaan. Eli lasta syyllistetään ja manipuloidaan, ja lapsi sitten kaikessa miettii ett enhän vaan pahoita lapsen mieltä.

Mun narsistivanhempi loukkaa mua aivan törkein sanoin, mm toivoo kuolemaani tai että jäisin työttömäksi, tai että mut olisi pitänyt t@ppaa eikä antaa syntyä. Ja minä vaan suojelin ja yritin muille esittää että hyvät välit on ja hyvä lapsuudenperhe.

Vieläkään en ole täysin päässyt eroon syyllisyydestä (koska en saa liiallisen reippauden takia terapiaa) mutta olen jo lopettanut tuon pskavanhemman suojelemisen. Esim salasin vuosia että emme ole hyvissä väleissä, jätin juhlia pitämättä (esim ristiäiset lapselleni) siksi ettei suku vaan huomaisi että meillä on välit katkolla, ja aina kun multa kysyttiin vanhemmista niin kehuin niitä ja puhuin kauniisti.

Se epäterve suhde on kuin sipuli joka kuoriutuu kerros kerrokselta. Olen saanut jo jonkin matkaa kuorittua epäterveitä häiriöisiä malleja mutta ah ja voi, arvaappa miten paljon vielä riittää kuorittavaa!

Sipuli kuvaa tota hyvin. Ihmiset eivät tunnu tajuavan kuinka valtavan työn narsistin tai ylipäätään kontrolloivien vanhempien lapset joutuu tekemään - he tekee ikäänkuin se työn myös heidän vanhempiensa puolesta vaikka ovat itse usein traumatusoituneita.

Mulla esimerkiksi ylipäätään tuon narsismin tajuaminen ja myöhemmin sen tajuaminen että mun hyväksikäyttöäkin katsottiin luultavasti sormien läpi oli itsessään jo traumatisoiva kokemus. Siis se, että apua mulla ei ollutkaan suojelevia vanhempia vaam ihmisiä jotka on näennäisesti suojelleet.

Tähän vielä päälle se että mm. narsistivanhempi käyttäytyy joskus epäilyttävästi. Esim. Kerran hipaisi "vitsillä" syntymäpäivänäni (aikuisiällä). Oksettavaa suorastaan. Mutta kun en halua hylätä mm toista vanhempaa ja koko sukua! Etäisyyttä olen yrittänyt pitää ja rehellisesti sanottuna aina vain löytyy vähemmän syitä käydä kylässä...

On todella vaarallista jos vanhemmat ovat suojelevinaan lasta, mutta eivät kuitenkaan oikeasti niin tee, vaan se on vain esitystä ulkopuolisille, eli kulissia. Tuolloin lapsi ei voi kertoa hätäänsä, koska hänellä ei voi mitään hätää olla, koska vanhemmathan suojelevat niin hyvin. Siinä saa joku hyväksikäyttää ihan rauhassa lasta, kukaan ei puutu. Sitten jos asia tulisikin jotenkin ilmi, niin syy on lapsessa kun ei kertonut asiasta vanhemmille. 

Jos taas lapsi olisi kertonut, olisi syy silloinkin ollut hänessä, ja asia olisi painettu vanhempien toimesta villaisella, koska muuten joku saattaisi huomata etteivät he olekaan suojelleet lastaan, ja sehän ei käy missään nimessä. Lopulta syy olisi ollut lapsen muutenkin, koska "mitäs antoi sedän ymmärtää". Jos lapsi kertoisi perheen ulkopuoliselle aikuiselle, niin vanhemmat hylkäisivät hänet perheen häpäisyn takia, ja omaan pesään sontimisen vuoksi. Lapsi on pettänyt vanhempansa kun kertoi aisoita ulos.

Turvattomampaa lasta saa hakea kuin tuollainen jota mukasuojellaan. Silloin kaikki paha on mahdollista niiden vanhempien siipien suojassa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Se on tosi taitavaa ja vetoavaa, johon voi olla vaikea samaistua, jos sitä ei ole kokenut.

Ja kun manipuloija on oma äiti tai isä, irtautuminen voi olla vieläkin vaikeampaa kuin vaikkapa parisuhteesta. Ei toki aina, mutta toisaalta suhde omaan vanhempaan on aina ihmissuhteista varhaisin ja usein myös pisin.

En osaa edes kuvailla sitä ahdistuksen, pelon ja syyllisyyden määrää, kun puhelimen toisessa päässä on itkevä äitisi, joka sanoo, että sinun takiasi hän on nyt kuolemassa sydänkohtaukseen. Vaikka järjen tasolla tietäisit että se ei ole totta, tunnetasolla se satuttaa, koska sinut on siihen lapsesta saakka manipuloitu. Jokin osa sinusta haluaa suojella tuota äitiä, omaa kasvattajaasi. Jos et ole tuota tunnetta itse kokenut, ei voi sanoa, millaista se on. Tai että sen "uhrinkin" pitää olla sairas ja hauras ihminen, että suostuu tuollaiseen. Tuo retoriikka on minulle tuttua, mutta se peittää alleen manipuloinnin hienovaraisuuden ja mutkikkuuden. Tunnen monta ihmistä, joita on manipuloitu ja heidän itsetuntoaan murennettu esimerkiksi aikuisiällä työpaikalla - siis ihan tasapainoisia aikuisia ihmisiä.

Ap

"En osaa edes kuvailla sitä ahdistuksen, pelon ja syyllisyyden määrää, kun puhelimen toisessa päässä on itkevä äitisi, joka sanoo, että sinun takiasi hän on nyt kuolemassa sydänkohtaukseen. Vaikka järjen tasolla tietäisit että se ei ole totta, tunnetasolla se satuttaa, koska sinut on siihen lapsesta saakka manipuloitu."

Tiedän tunteen.

Äitini sairastui masennukseen kun olin nuori, ja koin että minun pitää olla hänelle mieliksi etten pahoita hänen mieltään. Se vinksautti suhteemme pahasti. Nykyään hän käyttää sitä taitavasti manipuloidakseen minut olemaan tekemättä jotain, mikä on hänen mielestään liian vaarallista. Ja minähän olen totellut, koska kammottavin asia minkä tiedän on se, että veisin häneltä yöunet, ja aiheuttaisin uuden masennusjakson. Kyllä, olen nössö.

Äitini ei ole kyllä narsisti, vaan ihan hiton ahdistunut sairastumisista, onnettomuuksista yms. Asiaa ei auta pandemia eikä se, että olivat isäni kanssa auto-onnettomuudessa muutama vuosi sitten. Hän myös osaa olla ihailtavan lannistava kaikenlaisten normaalista poikkeavien tulevaisuudensuunnitelmien kanssa, mitä minulla riittää kun en koe uraputki-perhe -kuviota omakseni. Mutta tiedän, että pohjimmiltaan hän haluaa minulle pelkkää hyvää, ja en ole koskaan saanut kuulla hänen suustaan olevani millään tavalla huono, vaan enemmänkin pelkkää kehua. Eikä hän myöskään hauku minua selän takana.

Isäni osaa käsitellä äitiäni hienosti. Hän sanoo vaan juu juu, ja tekee silti sen, mitä haluaa, vaikka äiti olisi kuinka vastaan. Uhriutuuhan äiti siitä tottakai, "minua ei ikinä kuunnella", mutta aina se siitä yli pääsee.

Joten aion ottaa nyt isän taktiikan käyttöön. Kerron vasta jälkikäteen mitä "vaarallista" on tullut tehtyä. Varmasti tulee vaikuttamaan meidän väleihin, mutta mielestäni on aika tehdä se vihoviimeinen napanuoran riuhtaisu ja alkaa elämään omaa elämää, vuoden päästä täytän 30. Se on ollut vaikeaa, kun olen aina yrittänyt olla mukava ja en pidä riitelystä, enkä varsinkaan toisen mielen pahoittamisesta. Koen aina epäonnistuneeni, jos en keksi ratkaisua joka miellyttää molempia. No, nyt pitää alkaa olla sen verran itsekäs, että jos en keksi molemmille sopivaa ratkaisua, niin teen oman pään mukaan, en toisen.

Tulee olemaan vaikeat vuodet edessä. Tiedän jo valmiiksi miten äiti alkaa haukkumaan minua itsekkääksi, kun en ajattele hänen tunteitaan. Olen yrittänyt jo valmiiksi sanoa hänelle että hän on niistä itse vastuussa erilaisissa yhteyksissä. On se kumma, kun pitää opettaa omalle äidille tunnetaitoja, mutta ymmärrän hänen tilanteensa, hänen lapsuutensa oli köyhä kun isänsä hylkäsi perheensä, ja äitinsä oli koko ikänsä masentunut. Vaikeaa hänelläkin on ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä että puhe voisi tehota jos vanhempasi ovat noin vakavasti häiriintyneitä. Sinun pitää vain lopettaa myötäileminen. Se ei ole yhtä kuin välien katkaisu.

Yhtä häiriintynyt AP on.

Kaikki ovat häiriintyneitä niin vanhemmat + mukautuva/alistuva AP.

Tämä kommentti oli hiukan provo, mutta se kuvaa niin osuvasti sitä mitä moni meistä käy läpi, että halusin nostaa sen esiin.

Meistä moni on nukana häiriintyneissä ihmissuhdekuvioissa. On kuitenkin kiinnostava näkemys, että kaikki näissä kuvioissa mukana olevat ovat itse "häiriintyneitä". Otetaan rajumpi esimerkki. Onko siis niin, että vaikka väkivaltaiseen suhteeseen jäävä ja alistuva puoliso on myös häiriintynyt? En nyt ollenkaan vertaa vanhempieni ja minun suhdetta parisuhdeväkivaltaan, vaan pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin. Ja kyllä, olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta ja käynyt terapiassa, mutta tiedostan kuitenkin tämän perhekuviomme ongelmallisuuden ja järjen tasolla tiedän, mitä sen muuttaminen vaatii.

Ihmiset ovat keskimäärin herkkiä manipuloinnille. Kun olet oppinut lapsesta saakka, että äitisi kuolee sydänkohtaukseen jos teet vastoin hänen tahtoaan, muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla. Rakastan vanhempiani enkä tahdo tuottaa heille kipua, vaikka tiedostankin, että he toimivat väärin. Ja jotta me kaikki alamme voida paremmin, minun täytyy olla valmis tuottamaan heille kipua. Se ei ole helppoa.

Tämän oman tilan hakemisen olisi pitänyt tapahtua jo murrosiässä, mutta keskenkasvuiset teinin aivot ja olematon elämänkokemus eivät tietenkään samalla tavalla nähneet tilannetta kokonaisuutena, vaan alistuivat. Ja kun tuo manipulointi on jatkunut lähes 20 vuotta, siitä ei ole helppoa päästä irti.

En kuitenkaan halua leimata vanhempiani narsistisiksi. Samasta syystä en paniikkihäiriötäkään nostanut aloitusviestiin. Äidilläni on tämä diagnoosi ja se vaikuttaa hänen ajatusmaailmaansa paljon, mutta ongelma ei ole itse sairaus - ongelma on se, että he käyttävät tuota sairautta kontrolloinnin keinona ja isäkin on lähtenyt leikkiin mukaan.

Ap

"pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin"

....

Ei ihminen ole terve jos jää väkivaltaiseen suhteeseen. Joki on ollut jo ALKUJAAN sairas tai ainakin väkivaltaisesta suhteessa SAIRASTUNUT.

Voit olla esim:

- läheisriippuvainen (= aloittaja)

- huono itsetunto (= aloittaja)

- arvottomaksi itsensä kokeva (= aloittaja)

- pelkoon kiedottu persoona (= aloittaja)

- manipuloitavissa oleva (= aloittaja)

- jne jne jne jonkinlaista häiriötä eli ei voida puhua normaalista tasapainoisesti aikuisesta

Jotain ongelmaa siellä kuitenkin on jos hyväksyy väkivallan tai muun kaltoinkohtelu. Terve ihminen poistuu areenalta, pää pystyssä. Ei alistu, käännä katsettaan alas ja käännä toisea poskea ottaakseen taas vastaan likaa.

Ap, osaa pohtia ja selittää asioita. Olet ehkä menestynyt työelämässä mutta suhteessa vanhempiesi aivan lapsen tasolla.

Tämä menee jo uhrin syyllistämiseksi ja yksinkertaistaa ihmispsyykettä. Terveen ja sairaan raja ei ole noin mustavalkoinen kuin miten sen esität. Esimerkiksi itsetunto-ongelmat eivät yksinään tee kenestäkään sairasta.

Väitän myös, että me esitämme keskimäärin "valmiimpia" kuin kovempia kuin oikeasti olemme. Tällaisiakaan keskusteluja ei paljon työpaikan kahvihuoneessa käydä. Toki on myös ihmisiä joilla ei ole psyykkisiä ongelmia.

Olen loistavasti yksin viihtyvä, en läheisriippuvainen. Manipuloitavissa oleva kyllä olen, nimittäin vanhempieni manipuloitavissa oleva. Itsetunto-ongelmia minulla on ollut mutta niitä olen käsitellyt terapiassa ja itsekseni pohdiskellen, ja minulla on hyvä elämä, olen tasapainoinen ja onnellinen ja tiedän aika tarkasti mitä elämältäni haluan. Koen itseni arvokkaaksi ja suhteeni ystäviini ja puolisooni ovat terveitä ja tasapainoisia.

Siinä olet oikeassa, että olen jäänyt suhteessa vanhempiini lapsen tasolle. Tunnetasolla on siis jotain epäkypsää vielä. Mutta esim. itsetunto voi vaihdella tosi paljon myös elämänalueen mukaan.

Ap

Ei läheisriippuvainen tarkoita ettet viihtyisi yksin. Näyttää, että olet selkeästi läheisriippuvainen äitiäsi kohtaan. Olet se, joka mahdollistaa.

Tämä! Mäkin olen itsenäinen, viihdyn yksin ja omatoiminen. Mutta olin sillä lailla läheisriippuvainen että suojelin narsistia ja pehmentelin sen tekoja ja sanoja. Enkä halunnut pahoittaa sen narsistivanhemman mieltä (vaikka se pahoitti mun mieltä koko ajan). Läheisriippuvuus on myös tätä.

Tämä on kyllä tosi hyvä pointti. Kyllähän minulla ja äidilläni on ihan selkeästi riippuvuussuhde, joka ei ole terve. Ei meillä olisi muuten tällaisia ongelmia. Halusin vaan varmistaa, että ei mene puheissa samanniminen persoonallisuushäiriö sekaisin, muuten puhutaan kahdesta aika eritasoisesta asiasta. Samoin kuin narsistia heitellään joskus liian kevyesti ympäriinsä.

Ap

Joo siis olen tuo jota lainasit, ja olen terve eikö ole mt-ongelmaa. Enkä siis ole läheisriippuvainen persoonallisuushäiriön tapan vaan juuri siten mikä dysfunktionaalisessa perheessä lapseen istutetaan. Eli lasta syyllistetään ja manipuloidaan, ja lapsi sitten kaikessa miettii ett enhän vaan pahoita lapsen mieltä.

Mun narsistivanhempi loukkaa mua aivan törkein sanoin, mm toivoo kuolemaani tai että jäisin työttömäksi, tai että mut olisi pitänyt t@ppaa eikä antaa syntyä. Ja minä vaan suojelin ja yritin muille esittää että hyvät välit on ja hyvä lapsuudenperhe.

Vieläkään en ole täysin päässyt eroon syyllisyydestä (koska en saa liiallisen reippauden takia terapiaa) mutta olen jo lopettanut tuon pskavanhemman suojelemisen. Esim salasin vuosia että emme ole hyvissä väleissä, jätin juhlia pitämättä (esim ristiäiset lapselleni) siksi ettei suku vaan huomaisi että meillä on välit katkolla, ja aina kun multa kysyttiin vanhemmista niin kehuin niitä ja puhuin kauniisti.

Se epäterve suhde on kuin sipuli joka kuoriutuu kerros kerrokselta. Olen saanut jo jonkin matkaa kuorittua epäterveitä häiriöisiä malleja mutta ah ja voi, arvaappa miten paljon vielä riittää kuorittavaa!

Sipuli kuvaa tota hyvin. Ihmiset eivät tunnu tajuavan kuinka valtavan työn narsistin tai ylipäätään kontrolloivien vanhempien lapset joutuu tekemään - he tekee ikäänkuin se työn myös heidän vanhempiensa puolesta vaikka ovat itse usein traumatusoituneita.

Mulla esimerkiksi ylipäätään tuon narsismin tajuaminen ja myöhemmin sen tajuaminen että mun hyväksikäyttöäkin katsottiin luultavasti sormien läpi oli itsessään jo traumatisoiva kokemus. Siis se, että apua mulla ei ollutkaan suojelevia vanhempia vaam ihmisiä jotka on näennäisesti suojelleet.

Tähän vielä päälle se että mm. narsistivanhempi käyttäytyy joskus epäilyttävästi. Esim. Kerran hipaisi "vitsillä" syntymäpäivänäni (aikuisiällä). Oksettavaa suorastaan. Mutta kun en halua hylätä mm toista vanhempaa ja koko sukua! Etäisyyttä olen yrittänyt pitää ja rehellisesti sanottuna aina vain löytyy vähemmän syitä käydä kylässä...

On todella vaarallista jos vanhemmat ovat suojelevinaan lasta, mutta eivät kuitenkaan oikeasti niin tee, vaan se on vain esitystä ulkopuolisille, eli kulissia. Tuolloin lapsi ei voi kertoa hätäänsä, koska hänellä ei voi mitään hätää olla, koska vanhemmathan suojelevat niin hyvin. Siinä saa joku hyväksikäyttää ihan rauhassa lasta, kukaan ei puutu. Sitten jos asia tulisikin jotenkin ilmi, niin syy on lapsessa kun ei kertonut asiasta vanhemmille. 

Jos taas lapsi olisi kertonut, olisi syy silloinkin ollut hänessä, ja asia olisi painettu vanhempien toimesta villaisella, koska muuten joku saattaisi huomata etteivät he olekaan suojelleet lastaan, ja sehän ei käy missään nimessä. Lopulta syy olisi ollut lapsen muutenkin, koska "mitäs antoi sedän ymmärtää". Jos lapsi kertoisi perheen ulkopuoliselle aikuiselle, niin vanhemmat hylkäisivät hänet perheen häpäisyn takia, ja omaan pesään sontimisen vuoksi. Lapsi on pettänyt vanhempansa kun kertoi aisoita ulos.

Turvattomampaa lasta saa hakea kuin tuollainen jota mukasuojellaan. Silloin kaikki paha on mahdollista niiden vanhempien siipien suojassa.

^TÄMÄ!

Teet niin kuin minä. Luuri kiinni. Estä puhelut. Älä vastaa. Ei mitään kontaktia. Minä sain äitini koulutettua. Saat sinäkin. Ja sinun vanhemmat ei voi kieltää mitään tai käskeä mitään. Sen kun menet ja teet ja lopeta asioidesi kertominen ihmisille.

Kuulostaa tutulta. Ihmisten pitäisi keksiä jo lapsesta lähtien muuta odotettavaa elämältään kuin se lisääntyminen.