Pakkopuhelut ja ylisuojelevat vanhemmat, miten toimia?

Meidän perheessä omista liikkeistä ilmoittelu on ihan normaalia kommunikointia. Kukaan ei vahtaa ketään, mutta hyvin tiedetään toistemme liikkeistä. Ja jos vaikka ajetaan huonossa kelissä mökiltä kotiin, niin kuitataan kun ollaan perillä. Meille tämä on ihan luonnollista, 42-70 vuotiaista ihmisistä kyse.

Näissä on perhekohtaisia isoja eroja. Mun vanhemmat ja suku on aika kylmää ja tylyä (ja nyt todellakin olen sitten erilainen äiti omille lapsilleni!) mun vanhemmat soittaa 3-4krt vuodessa, mä soitan ehkä pari kertaa mutta yleensä ne ei edes vastaa. Eivät halua tavata kuin kerran vuodessa, kesällä pikaisesti.

Eivätkä todellakaan käy katsomassa lapsiani saati että hoitaisivat koskaan. Ei ole riitaa tms, mutta siis... heitä ei vaan kiinnosta. Ei oikein silloinkaan kun oltiin pieniä.

Ihan yksin omillaan ilman mitään apua on koko aikuiselämä pitänyt pärjätä.

Tuntuu ihan absurdilta että jollain vanhemmat soittaa kerta päivässä.

Minulla on tuollaiset vanhemmat. Ei heidän puhelut stressaa. Päivästä voi hyvin kuluttaa puheluun viisi minuuttia. Ei se ole paljon.

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheessä omista liikkeistä ilmoittelu on ihan normaalia kommunikointia. Kukaan ei vahtaa ketään, mutta hyvin tiedetään toistemme liikkeistä. Ja jos vaikka ajetaan huonossa kelissä mökiltä kotiin, niin kuitataan kun ollaan perillä. Meille tämä on ihan luonnollista, 42-70 vuotiaista ihmisistä kyse.

On eri asia "ilmoitella liikkeistään" kuin olla kolmikymppinen, jolta kielletään junamatka oman vanhusäidin pelkojen takia. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi alunperin AP ei kirjoittanut äitinsä mielenterveyshäiriöistä, vaan antoi ymmärtää ongelman olevan enemmänkin yliholhoavista vanhemmista.

Vaikuttaa nyt provolta, lisätään taas pikkuhiljaa sitä "tietoa".

Jep. 

auttaja kirjoitti:

Tässä on nyt tärkeää sekä sinulle, että vanhemmillesi, että pystytte toistanne irtautumaan terveeseen suhteeseen. Tilanne on jatkunut niin pitkään, ja vanhempasi ovat niin alistuneita omaan hysteriaansa, että maltillinen siirtymä tuskin onnistuu. Suosittelen seuraavaanlaista ratkaisua:

1. Käyt selkeän tiukan puhuttelun vanhempiesi kanssa. Aihe, meillä on epäterve suhde keskenämme. Se vaikuttaa negatiivisesti minun eläämäni, sekä myös teidän elämään. Tulen nyt pitämään taukoa puhelimesta ja sosiaalisesta mediasta, ettekä te pysty kyseisenä aikana olemaan minuun yhteydessä.

2. Sitten hommat prepaid liittymän, kerrot numeron ainoastaan tärkeimmille ystäville ja kirjaudut ulos sosiaalisen median palveluista. Sanoisin sopivaksi pituudeksi noin kuukauden. Vaihtoehtoisesti voit suorittaa tämän jonkin metsäreissun tai matkan yhteydessä. Jätät vain puhelimen ja elektroniikan kotiin.

Vanhempasi tulevat olemaan vihaisia ja itkuisia kuin pienet lapset. Vaikeaa tulee ehkä sinullekin olemaan. Jatkat tämän yhden kuukauden jälkeen kommunikointia esim kerran viikossa. Luot rutiinit, jolloin vanhempiesi on helpompi hyväksyä ja alistua uusiin toimintamalleihin, sen sijaan että heille kommunikointi olisi täysin satunnaista. Joskus ehkä ensi vuonna pystytte melko normaaliin vanhempi-lapsi suhteeseen, joka ei perustu johonkin viikottaiseen kalenteriin merkattuun kanssakäymiseen. Sen verran vielä totean, että vanhempasi saattavat alkaa soittelemaan sisaruksillesi, ja häiriköimään heitä. Tämä on hyvä asia, jotta tämä ongelma realisoituu myös heille. Toivottavasti sisarukset auttavat vanhempiesi läheisriippuvuden kanssa, mutta älä ainakaan sorru sisaruksiesi painostuksesta. Kerrot vain takaisin, että kaikkien hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että he auttavat sinua ja vanhempianne kohti terveempää suhdetta.

Voisin tähän vielä lisätä, kun luin kommentteja ap:n äidin paniikkihäiriöistä. Vanhempasi saattavat myös tarvita ammattiapua. Heidän tilanteensa on todennäköisesti ajautunut niin pitkälle, varsinkin kun myös isäsi on nähtävästi varsin levoton, että olisi hyvä jos sinä ja sisaruksesi saatte heidät suostuteltua terapiaan. Muista kuitenkin, että et voi oman elämäsi kärsiä vanhempiesi paniikkihäiriöiden vuoksi. Vanhemmillasi ei ole mitään oikeutta sinuun ja pahimmassa tapauksessa joudut ainakin väliaikaisesti jopa kokonaan katkaisemaan välit heihin. Heidän tulee löytää kyky nauttia elämästään myös ilman sinua. Silloin he voivat iloita enemmän niistä hetkistä, kun ovat tekemisissä kanssasi ja ennen kaikkea nauttimaan elämästään kaikkina aikoina nykyistä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistinen tapa hallita lapsia, ei sen kummempaa. Aseta itse omat rajasi, ole aikuinen, pidä puolesi.

Ai että joku haluaisi hallita hallitsemisen vuoksi? Naurettava ajatus.

He tietävät, ettei ap ole vahva. Juuri siksi heidän kuitenkin pitäisi jättää ap rauhaan, jos rakastavat ehdottomasti. Ehkä he eivät vain ole ajatusten lukijoita.

Ap on hyvä ja myöntää keskenkasvuisuutensa (jonka takia hänen vanhempiensa huoli on perusteltua), pyytää yhteydenottojen lopettamista, ja lupaa kertoa jotain itsestään sitten kun pystyy. Ap haluaa olla yhteydessä vanhempiinsa. Kyse on vain siitä, että hän haluaa eroon ahdistuksesta.

Mikä keskenkasvuisuus? Ap on aikuinen, yli kolmekymppinen ihminen jolla on elämä ilmeisesti ihan hyvin hallinnassa. Vanhempien huolen määrä on kohtuuton.

Ei tossa ole mitään teiniä. Minulla ja sisaruksillani sama juttu. Sulla on yksinkertaisesti vanhemmat, joilla on tarve kontrolloida ja manipuloida. Googleta myös ns gaslighting niin tajuat miksi et luota itseesi ja kysyt neuvoa, vaikka ei aina tarvitsisi.

Se on jännä, miksi aikuista naista pidetään tramatisoituneena narsistin uhrina jos hän on parisuhteessa narsistin kanssa vaikkapa vain muutaman kuukauden, mutta narsistin aikuinen lapsi nähdään "teininä", joka "antaa määrätä"?

Tajuatteko ollenkaan, että toinen elänyt koko ikänsä uskoen että perhe on normaali (varsinkin kun kotona vakuutetaan niin) ja uskomatta omaan selviytymiskykyynsä? Vanhemmat tuntevat lapsensa läpikotaisin, myös ne heikot kohdat ja käyttävät niitä hyväkseen. Ulkopuolisille ehkä jopa selittävät tai oikeastaan vihjailevat että lapsi "tarvitsee" apua mm. taloudellisesti tai muuten, on ehkä vähän mt, jne jne...

Sitten vielä just se ettei lapsena halua hylätä omaa vanhempaa/katkaista välejä. Jos tekee niin, nähdään hankala lapsena, joka hylkäsi perheensä - jotain vikaahan siinä mustalampaassa on.

Ja sitten vielä se syyllistäminen, että "ethän sinä minua hylkää". Välillä meninki "normaalia" ja välillä tajuaa miksi sitä halusikaan ne välit katkaista.

On erittäin vaikeaa päästä tuollaisista vanhemmista irti, varsinkin jos kyse on narsistivanhemmasta. Ulkopuolisille näyttää että vanhemmat tekee kaikkensa lapsen eteen ja on mitä miellyttävimpiä ihmisiä. Silti ne samat ihmiset saattaa mm uhkailla. Ja jotenkin sen aina unohtaa vaikka pitäisi tajuta nostaa kytkintä.

Ap.. ainut keino on vaan jättää vastaamatta tai vastata kuin sinulle sopii, pitää välimatkaa jne. Välienkatkaisun sijaan ehdotan pitkää, pitkää välimatkaa.

Nostan hattua jokaiselle joka on pystynyt tuon tekemään!

Vierailija kirjoitti:

Yksi mikä voi toimii on vakkarisoittoaika tiettynä päivänä (tietty kantsii miettii et onko valmis siihen, ja miten toimitaan jos ei joku kerta onnistukaan yms), mutta se saattaa vähän helpottaa ”eroahdistusta” kun vanhemmilla on ”tieto” millon seuraavan kerran ollaan yhteyksissä. Sit jaksaa oottaa koska ”perjantaina se meijän tyttö aina soittaa töiden päätteeks mitä kuuluu.

Mut nii, se voi luoda turvaa tai aiheuttaa kauheen kriisin jos unohdat tai joudut siirtään. Plus joskus varmaan ärsyttää että ei haluais. Mut voittaa joka päivä soittelun ja antaa muun viikon tilaa. Mä varmaan kun vanhemmat ikääntyy nii otan tän käyttöön ihan myös heidän voinnin seurailun takia.

Onko muuten joku syy et niille ei voi vaan laittaa viestiä että täällä kaikki hyvin. Miks pitää aina soittaa?

Toimin näin omien vanhempieni kanssa, heidän ikäännyttyään ja kunnon heiketessä täytyi oman mielenterveyden takia soitella päivittäin.

Oma lapsi soittaa useinkin lyhyitä puheluita, omasta aloitteestaan. Itse en hänelle soita kuin hätätilanteessa, joita ollut noin 1 tähän mennessä ( omillaan yli 10v)

Ilmoittelemme puolin ja toisin perille pääsystä , jos olemme pidemmällä automatkalla esim.

Pidän itseäni jossain määrin ylisuojelevana, mutta aloittajan kertomaan verrattuna en sitä ole. Alan hermoilemaan noin 5 päivän kohdalla ,jos ulkomailta ei kuulu mitään ja mulle riittää txt.

Harmi, että ap:n isä menee mukaan puolisonsa hysteriaan, vähätellä ei pidä, mutta rauhallinen järkevyys auttaisi.

Vierailija kirjoitti:

Ei tossa ole mitään teiniä. Minulla ja sisaruksillani sama juttu. Sulla on yksinkertaisesti vanhemmat, joilla on tarve kontrolloida ja manipuloida. Googleta myös ns gaslighting niin tajuat miksi et luota itseesi ja kysyt neuvoa, vaikka ei aina tarvitsisi.

Se on jännä, miksi aikuista naista pidetään tramatisoituneena narsistin uhrina jos hän on parisuhteessa narsistin kanssa vaikkapa vain muutaman kuukauden, mutta narsistin aikuinen lapsi nähdään "teininä", joka "antaa määrätä"?

Tajuatteko ollenkaan, että toinen elänyt koko ikänsä uskoen että perhe on normaali (varsinkin kun kotona vakuutetaan niin) ja uskomatta omaan selviytymiskykyynsä? Vanhemmat tuntevat lapsensa läpikotaisin, myös ne heikot kohdat ja käyttävät niitä hyväkseen. Ulkopuolisille ehkä jopa selittävät tai oikeastaan vihjailevat että lapsi "tarvitsee" apua mm. taloudellisesti tai muuten, on ehkä vähän mt, jne jne...

Sitten vielä just se ettei lapsena halua hylätä omaa vanhempaa/katkaista välejä. Jos tekee niin, nähdään hankala lapsena, joka hylkäsi perheensä - jotain vikaahan siinä mustalampaassa on.

Ja sitten vielä se syyllistäminen, että "ethän sinä minua hylkää". Välillä meninki "normaalia" ja välillä tajuaa miksi sitä halusikaan ne välit katkaista.

On erittäin vaikeaa päästä tuollaisista vanhemmista irti, varsinkin jos kyse on narsistivanhemmasta. Ulkopuolisille näyttää että vanhemmat tekee kaikkensa lapsen eteen ja on mitä miellyttävimpiä ihmisiä. Silti ne samat ihmiset saattaa mm uhkailla. Ja jotenkin sen aina unohtaa vaikka pitäisi tajuta nostaa kytkintä.

Ap.. ainut keino on vaan jättää vastaamatta tai vastata kuin sinulle sopii, pitää välimatkaa jne. Välienkatkaisun sijaan ehdotan pitkää, pitkää välimatkaa.

Nostan hattua jokaiselle joka on pystynyt tuon tekemään!

Joka sana täysin totta. Ja ikävä kyllä sekin on totta että narsistivanhemmasta eroon pääseminen vaatii sen välien katkaisun. Ei se kivaa ole mutta toinen vaihtoehto on koko loppuelämän hämähäkinseitissä rimpuilu.

T. Välit poikki jo 10v

Vierailija kirjoitti:

Aloita sillä, että kutsut vanhempasi keittiön pöydän ääreen ja selität asiasi rauhallisesti, mutta jämäkästi. Älä korota ääntäsi äläkä suutu tai rupea pillittämään. silloin peli on menetetty. Oliko vanhemmillasi jo kolmikymppisinä perhettä? Holhosivatko heidän vanhempansa heitä? Oletko ainut perheen lapsista, jota holhotaan edelleen? Puhu myös sisaruksillesi ja pyydä heiltä apua, ellei sinun puheesi mene perille. Terapiaan vanhempiasi ei luultavasi saa, sillä omasta mielestään he eivät tee mitään väärin.

"peli on menetetty"

Mitenkä se voisi olla mitenkään menetetty jos aikuinen on itselleen tilivelvollinen ja omaa 110% itsemääräämisoikeuden.

Puhut ikään kuin aloittaja ei saisi tahtoaan läpi elää omanlaistaan elämää. Kyllä se saa. Viimeistään kun laittaa välit poikki manipuloiviin ja kontrollityrannimaisiin vanhempiinsa.

Ei siinä mitään tarvitse puhua, selvittää ja selittää. Jatkaa vain omaa elämäänsä. Mikö tilivekvollinen se aikuinen, kohta keski-ikäinen, on kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmillasi on ongelma, jonka sinäkin tunnistat. Nyt vanhempasi kaatavat ongelmansa sinun niskaasi. Eihän se ole oikein. Ei vanhempien ongelmat kuulu sinun kannettaviksesi.

Juu vanhemmilla on ongelma jota aloittaja hyvin peesaa ja mahdollistaa. Kaikki yhtä sekaisin.

Sama se on sairaalloisen lihava -ohjelmassakin. Yksi syö ja toiset syöttää. Yhdellä on ongelma ja toiset mahdollistaa sen eli kaikki yhtä sairaita.

Aloittajan vanhemmat ovat näitä syöjiä ja aloittaja ruoan syöttäjä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, ystävällisen selkeästi ja rauhallisesti kerrot uudet säännöt. Et itke, et suutu, ei muitakaan tunteenpurkauksia. Toki voit kertoa miltä sinusta tuntuu, mutta sekin rauhallisesti ja selkeästi. Et myöskään ala neuvotella tms.

Sitten myös pitäydyt niissä uusissa säännöissä, oli se sitten kerran viikossa soittaminen tai mikä vaan.

Sinä saat jo ihan itse päättää elämästäsi. Vanhempiesi pitää selvitä omastaan.

Miksi pitäisi olla kohtelias häirikölle.

Kilisyekettekö te avaimIakin kadulla päälle hyökkäävälle.

Aloitus olisi voinut olla itseni kirjoittama sillä erolla, että vanhempien sijasta ylisuojelija on isoäiti. Vanhempieni kanssa saatan puhua kerran kuussa tai harvemminkin (vaikka olemme aivan väleissä), mutta mummo viestitteli lähes päivittäin. Reissujen kanssa aivan sama juttu, aneli olemaan menemättä ja joka päivä viestitteli että on sydän syrjällään huolesta. On myös tullut sellaisia juttuja, että kuolee suruun kun en tee kuten hän haluaa.

Tilanne parantui kun jätin kylmästi vastaamatta viesteihin. Pahalta han se aluksi tuntui, mutta yritin myös selittää mahdollisimman asiallisesti, että tuollaisen hdistuksen vuoksi olisi haettava apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempasi manipuloivat sinut soittamaan joka päivä ja sinä teet niin. Miksi soitat joka päivä?

He osaavat vedota arkaan kohtaan. Minuun on jo lapsena sisäänrakennettu syyllisyys ja vastuu "hauraan äitini" terveydestä. Hänellä on paniikkihäiriö ja voimakas kuolemanpelko.

Joten kun saan hysteerisen, itkuisen puhelun, äiti on joutunut ottamaan rauhoittavia ja isä on ollut pelosta sekaisin, se ylläpitää tätä häiriintynyttä kuviota tehokkaasti. Säästää energiaa kun vain vastaa puhelimeen. Tiedostan kyllä, että tämä on haitallista. Pohdin vain, miksi tämä yhä vain jatkuu.

Olen yrittänyt kyllä selittää tätä kuviota heille - että isäni vain ruokkii äitinsä pelkoja. Ei ole toiminut. Sain vain syytökset ja huudot siitä, miten kiittämätön ja itsekäs olen. Eli vaihtoehdoksi jää ainoastaan se, että päästän itse irti.

Ap

Miksi pidät yhteyttä. Kasvata selkäranka.

Sinä voit vaikuttaa vain omaan käyttäytymiseen. Et muiden.

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheessä omista liikkeistä ilmoittelu on ihan normaalia kommunikointia. Kukaan ei vahtaa ketään, mutta hyvin tiedetään toistemme liikkeistä. Ja jos vaikka ajetaan huonossa kelissä mökiltä kotiin, niin kuitataan kun ollaan perillä. Meille tämä on ihan luonnollista, 42-70 vuotiaista ihmisistä kyse.

Niin, tässä ap:n tapauksessa nyt kuitenkin joku "vahtaa" ja aika pahasti, joten miten tämä kommentti liittyy ketjun aiheeseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä että puhe voisi tehota jos vanhempasi ovat noin vakavasti häiriintyneitä. Sinun pitää vain lopettaa myötäileminen. Se ei ole yhtä kuin välien katkaisu.

Yhtä häiriintynyt AP on.

Kaikki ovat häiriintyneitä niin vanhemmat + mukautuva/alistuva AP.

Tämä kommentti oli hiukan provo, mutta se kuvaa niin osuvasti sitä mitä moni meistä käy läpi, että halusin nostaa sen esiin.

Meistä moni on nukana häiriintyneissä ihmissuhdekuvioissa. On kuitenkin kiinnostava näkemys, että kaikki näissä kuvioissa mukana olevat ovat itse "häiriintyneitä". Otetaan rajumpi esimerkki. Onko siis niin, että vaikka väkivaltaiseen suhteeseen jäävä ja alistuva puoliso on myös häiriintynyt? En nyt ollenkaan vertaa vanhempieni ja minun suhdetta parisuhdeväkivaltaan, vaan pointtini on se, että terveetkin ihmiset jäävät herkästi haitallisiin suhteisiin jumiin. Ja kyllä, olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta ja käynyt terapiassa, mutta tiedostan kuitenkin tämän perhekuviomme ongelmallisuuden ja järjen tasolla tiedän, mitä sen muuttaminen vaatii.

Ihmiset ovat keskimäärin herkkiä manipuloinnille. Kun olet oppinut lapsesta saakka, että äitisi kuolee sydänkohtaukseen jos teet vastoin hänen tahtoaan, muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla. Rakastan vanhempiani enkä tahdo tuottaa heille kipua, vaikka tiedostankin, että he toimivat väärin. Ja jotta me kaikki alamme voida paremmin, minun täytyy olla valmis tuottamaan heille kipua. Se ei ole helppoa.

Tämän oman tilan hakemisen olisi pitänyt tapahtua jo murrosiässä, mutta keskenkasvuiset teinin aivot ja olematon elämänkokemus eivät tietenkään samalla tavalla nähneet tilannetta kokonaisuutena, vaan alistuivat. Ja kun tuo manipulointi on jatkunut lähes 20 vuotta, siitä ei ole helppoa päästä irti.

En kuitenkaan halua leimata vanhempiani narsistisiksi. Samasta syystä en paniikkihäiriötäkään nostanut aloitusviestiin. Äidilläni on tämä diagnoosi ja se vaikuttaa hänen ajatusmaailmaansa paljon, mutta ongelma ei ole itse sairaus - ongelma on se, että he käyttävät tuota sairautta kontrolloinnin keinona ja isäkin on lähtenyt leikkiin mukaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Yksi mikä voi toimii on vakkarisoittoaika tiettynä päivänä (tietty kantsii miettii et onko valmis siihen, ja miten toimitaan jos ei joku kerta onnistukaan yms), mutta se saattaa vähän helpottaa ”eroahdistusta” kun vanhemmilla on ”tieto” millon seuraavan kerran ollaan yhteyksissä. Sit jaksaa oottaa koska ”perjantaina se meijän tyttö aina soittaa töiden päätteeks mitä kuuluu.

Mut nii, se voi luoda turvaa tai aiheuttaa kauheen kriisin jos unohdat tai joudut siirtään. Plus joskus varmaan ärsyttää että ei haluais. Mut voittaa joka päivä soittelun ja antaa muun viikon tilaa. Mä varmaan kun vanhemmat ikääntyy nii otan tän käyttöön ihan myös heidän voinnin seurailun takia.

Onko muuten joku syy et niille ei voi vaan laittaa viestiä että täällä kaikki hyvin.

Miks pitää aina soittaa?

Miksi ihmeessä pitäisi tällaiset pimeiden vanhempien takia muokata elämäänsä tai yhtään mitään ("vanhemmilla on ”tieto” millon seuraavan kerran ollaan yhteyksissä").

Kuinka solmuu pitäisi itsensä vetää että joku MUU on tyytyväinen siitä miten SINÄ elät OMAA elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempasi manipuloivat sinut soittamaan joka päivä ja sinä teet niin. Miksi soitat joka päivä?

He osaavat vedota arkaan kohtaan. Minuun on jo lapsena sisäänrakennettu syyllisyys ja vastuu "hauraan äitini" terveydestä. Hänellä on paniikkihäiriö ja voimakas kuolemanpelko.

Joten kun saan hysteerisen, itkuisen puhelun, äiti on joutunut ottamaan rauhoittavia ja isä on ollut pelosta sekaisin, se ylläpitää tätä häiriintynyttä kuviota tehokkaasti. Säästää energiaa kun vain vastaa puhelimeen. Tiedostan kyllä, että tämä on haitallista. Pohdin vain, miksi tämä yhä vain jatkuu.

Olen yrittänyt kyllä selittää tätä kuviota heille - että isäni vain ruokkii äitinsä pelkoja. Ei ole toiminut. Sain vain syytökset ja huudot siitä, miten kiittämätön ja itsekäs olen. Eli vaihtoehdoksi jää ainoastaan se, että päästän itse irti.

Ap

No tässä tapauksessa alat vain ottamaan reilusti etäisyyttä. Eli ensimmäkin et kerro omia asioitasi vaan juttelet säästä yms. eli ihan yleisellä tasolla. Alat ajatella, että pidät heitä käsivarren mitan päässä. Voit ensin yrittää vaikka huumorilla, että "eiköhän me katkaista tämä napanuora nyt, soittelen seuraavan kerran viikonloppuna. Älä perustele yhtään enempää, että miksi. Jos vanhempasi ilmaisevat huolensa, niin toteat vain, että luotat heidän pärjäävän omien tunteidensa kanssa vallan mainiosti, heippa. 

Tuo heidän käytös on ymmärrettävää, mutta ei oikeutettua sinua kohtaan. Jos tuohon ei tule HEIDÄN PUOLELTAAN muutosta, joudut ehkä hetkeksi pitämään ihan kunnollisen tauon, eli katkaisemaan välit väliaikaisesti.

Tsemppiä! Tämä on hyvä tehdä nyt, jos teillä ei ole lapsia. Meillä on jo teini-ikäisiä ja olemme joutuneet rajoittamaan mummon yhteydenpitoa vastaavasta syystä.

Niin ja nämä "älä pidä yhteyttä" ja "kasvata selkäranka" -kommentit eivät sisällä kauheasti uutta. Tiedostan tämän jo itse. Tämä on vähän samaa luokkaa kuin sanoisit lihavalle, että alat vain syödä vähemmän. Ne saavat nämä tilanteet kuulostamaan siltä, että psyyke ja ympäristö eivät vaikuta ihmisten käyttäytymiseen ollenkaan. Että vaikeat muutokset onnistuisivat sormia napsauttamalla.

Sanoin heti alussa, että en halua katkaista välejä kokonaan, koska minun ja vanhempieni suhteessa on myös paljon hyvää. Halusin ideoita siihen, miten voin hakea tilaa ja itsenäisyyttä ja kuitenkin säilyttää välit. Toki jos tämä ei onnistu niin on pakko katkaista välit, mutta se on viimeinen keino.

Ap