Pakkopuhelut ja ylisuojelevat vanhemmat, miten toimia?
Olen 30+ parisuhteessa elävä nainen, jolla on hyvin suojelevat vanhemmat. Edelleen he puhuttelevat minua usein kuin teini-ikäistä. Olen nuorin viidestä lapsesta.
Jos olen reissussa, vanhempani vaativat, että soitan joka päivä. Sisarukseni taas saavat reissata miten tykkäävät.
Esim. kun kävin mieheni kanssa Tokiossa 26-vuotiaana, vanhempani vaativat soittamaan päivittäin. Jätin yhtenä päivänä soittamatta ja kun avasin puhelimen illalla, siellä oli yli 30 vastaamatonta puhelua, tekstari ja Whatsapp-viesti, ja kun soitin takaisin, itkuinen äiti vastassa.
Kun kävin ystävieni kanssa viikon vaellusreissulla Norjassa ennen koronaa, minun piti soittaa aamuin ja illoin. "Äitisi huolestuu muuten" oli peruste, jonka nojalla piti olla puheyhteys jatkuvasti.
Sri Lankaan en saanut lähteä paikallisen naispuolisen ystäväni luokse. Vanhempani tarjosivat miehelleni lentoliput ja kielsivät minua lähtemästä ilman miesseuraa. Taivuimme lopulta.
Taustaa sen verran, että veljelläni oli rankka ja vaikea murrosikä, johon kuului vaarallisia päihteitä, hän katosi joskus öisin jne. Aika lailla heti tämän alkaessa vanhempani alkoivat suojella minua mielipuolisesti. Minulta kiellettiin jopa bussimatkat. Sain käyttää bussia itse vasta kun täytin 14. Isä vei minut kouluun ja kavereille siihen asti. Bileet oli kielletty ja kaikki mahdolliset merkit "vaikeasta teini-iästä" aiheuttivat hysteerisen keskustelun keittiössä. Minun oli pakko olla kiltti kympin tyttö, koska "muuten äiti huolestuu".
Nyt korona-aikana he kontrolloivat kaikkea mahdollista. Viimeksi sain puhelun, kuinka en saa ottaa AZ:n rokotetta koska siitä saa veritulpan, ja kuinka en saa edes matkustaa junassa, ja pitää käyttää vain järeintä maskia myös kaupassa...
Olen nyt päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että en kerro heille ollenkaan, jos olen menossa johonkin. Olen siis ainoastaan tavannut yhtä ystävääni telttailun merkeissä ja matkustanut junassa toiseen kaupunkiin sitä varten.
Saisin taas kuunnella saarnan, jos kertoisin, missä olen. Lisäksi minun pitäisi soittaa heille myös metsästä. Jos taas en itse vastaa puhelimeen, he soittavat puolisolleni ja vaativat saada tietää, missä olen.
Haluaisin saada tämän loppumaan. Mietin tässä seuraavia askelia. Istutanko vanhempani alas ja selitän, miten he eivät koskaan alkaneet nähdä minua aikuisena ja kuinka heidän pitää oppia laittamaan oma pelkonsa sivuun ja päästää minusta irti. Ja luottaa minuun enemmän. Vai onko tämä pikemminkin terapeutin tehtävä?
Tämä nykyinen strategia eli kertomatta jättäminenkään ei tunnu hyvältä. Haluan oppia seisomaan omilla jaloillani niin, että en anna vanhempieni huolten vaikuttaa. Mutta miten se onnistuisi parhaiten? Onko kokemusta? En halua myöskään katkaista välejämme.
Kommentit (97)
Tuossa tilanteessa antaisin vanhemmille vaihtoehdoksi joko höllätä reilusti (esim. 1 puhelu viikossa riittää) tai katkaisette yhteydenpidon kokonaan. Sinun tehtäväsi ei ole paikata vanhempiesi mielenterveyden järkkymistä ja voit ohjata, etenkin äitisi, terveydenhuoltoon selvittämään traumojaan.
Vanhempasi manipuloivat sinut soittamaan joka päivä ja sinä teet niin. Miksi soitat joka päivä?
Vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä että puhe voisi tehota jos vanhempasi ovat noin vakavasti häiriintyneitä. Sinun pitää vain lopettaa myötäileminen. Se ei ole yhtä kuin välien katkaisu.
Minustakin näin: Sovitte, että soitat kerran viikossa. Ja lupaat pysyä puheluiden välin hengissä.
Se miten vanhempasi klaaraavat uudet säännöt on heidän ongelmansa.
Kuulostaa kauhean tutulta. Mun vanhemmat soittavat joka toinen päivä, olen 46v ja puuttuvat asioihini. Mulla on kaksi aikuista lasta. Soittavat heillekin ja haukkuvat minua. Lapseni aina kertovat. Vanhempani vaan eivät tiedä että minä tiedän että haukkuvat minua selän takana.
Aloita sillä, että kutsut vanhempasi keittiön pöydän ääreen ja selität asiasi rauhallisesti, mutta jämäkästi. Älä korota ääntäsi äläkä suutu tai rupea pillittämään. silloin peli on menetetty. Oliko vanhemmillasi jo kolmikymppisinä perhettä? Holhosivatko heidän vanhempansa heitä? Oletko ainut perheen lapsista, jota holhotaan edelleen? Puhu myös sisaruksillesi ja pyydä heiltä apua, ellei sinun puheesi mene perille. Terapiaan vanhempiasi ei luultavasi saa, sillä omasta mielestään he eivät tee mitään väärin.
Tuohon yhteen kysymykseen vastaisin että ei ole terapeutin tehtävä vaan nimenomaan sinun tehtäväsi. Kuten eka vastaajakin sanoi, vanhempasi eivät ala kohdella sinua kuin aikuista ennen kuin alat käyttäytyä kuin aikuinen. Ihan hyvin voit kertoa heille että lähdet reissuun etkä aio soitella sieltä joka ilta. Ja että äidinkin on pakko alkaa luottaa koska et enää ole heidän pikku vauvansa vaan aikuinen ihminen. Ystävällisesti mutta jämäkästi. Ja sitten myös toimit niin.
Se voi ottaa alkuun koville, mutta kyllä vanhempasi siihen tottuvat. Voi olla heille lopulta helpotuskin ettei heidän tarvi tuntea enää olevansa sinusta vastuussa
Vanhemmillasi on ongelma, jonka sinäkin tunnistat. Nyt vanhempasi kaatavat ongelmansa sinun niskaasi. Eihän se ole oikein. Ei vanhempien ongelmat kuulu sinun kannettaviksesi.
Raportoi WhatsUp:iin, muutamalla sanalla vain, niin saat lyhyesti viestitettyä elonmerkin.
Jos menet naimisiin, miehesi pitää sinusta enemmän huolta - toivottavasti vanhempasikin voivat luottaa siihen.
Kyllä, ystävällisen selkeästi ja rauhallisesti kerrot uudet säännöt. Et itke, et suutu, ei muitakaan tunteenpurkauksia. Toki voit kertoa miltä sinusta tuntuu, mutta sekin rauhallisesti ja selkeästi. Et myöskään ala neuvotella tms.
Sitten myös pitäydyt niissä uusissa säännöissä, oli se sitten kerran viikossa soittaminen tai mikä vaan.
Sinä saat jo ihan itse päättää elämästäsi. Vanhempiesi pitää selvitä omastaan.
Miksi suostut moiseen? Tuskin palvelee vanhempiasikaan, jotka vaikuttavat kärsivän ahdistuneisuushäiriöstä. Et voi ehkä heitä muuttaa, mutta omaa käytöstäsi voit. Ilmoita jämäkästi, että et ole matkoilla tavoitettavissa ja teet päätökset elämästäsi itsenäisesti. Vanhempien tulee itse käsitellä ne vaikeat tunteensa, jotka seuraavat siitä etteivät voi kontrolloida sitä mitä teet ja mitä sinulle elämässä tapahtuu. Aikuisen ihmisen ei tule suostua toimimaan muiden tunneventilaattoreina.
Lisäisin vielä (10), että jos/kun saata lapsia (oletan ettei ole, kun olet naimaton), ahdistuksesi "pakottamisesta" voi kasvaa. Vaikka vanhempasi ottaisivat yhteyttä vain kerran kuukaudessa, tai kerran vuodessa! Kerro siinä tapauksessa, että sinun täytyy toistaiseksi keskittyä rauhassa mihin haluat, ja että otat yhteyttä kun sinulle sopii.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempasi manipuloivat sinut soittamaan joka päivä ja sinä teet niin. Miksi soitat joka päivä?
He osaavat vedota arkaan kohtaan. Minuun on jo lapsena sisäänrakennettu syyllisyys ja vastuu "hauraan äitini" terveydestä. Hänellä on paniikkihäiriö ja voimakas kuolemanpelko.
Joten kun saan hysteerisen, itkuisen puhelun, äiti on joutunut ottamaan rauhoittavia ja isä on ollut pelosta sekaisin, se ylläpitää tätä häiriintynyttä kuviota tehokkaasti. Säästää energiaa kun vain vastaa puhelimeen. Tiedostan kyllä, että tämä on haitallista. Pohdin vain, miksi tämä yhä vain jatkuu.
Olen yrittänyt kyllä selittää tätä kuviota heille - että isäni vain ruokkii äitinsä pelkoja. Ei ole toiminut. Sain vain syytökset ja huudot siitä, miten kiittämätön ja itsekäs olen. Eli vaihtoehdoksi jää ainoastaan se, että päästän itse irti.
Ap
Ihan ok must ilmottaa vaikka et on päässy perille hotelliin/maahan ja ehkä keskeltä lomaa jotain miten on menny, mut joka päivä on ehdottomasti liikaa.
Mä jouduin riiteleen äitini kanssa ylisuojelusta ja kontrolloinnista kun ei pelkkä puhumalla rajaaminen auttanu ja ihan pelkäsin et välithän tässä menee. Mut lopulta se oli tosi hyvä juttu ja paransi välejä. Oli äidille vaikee antaa mun aikuistua ja tehdä omia virheitä, mut alko sit luottaa mun kykyyn toimia ja tehdä päätöksiä. Mut oli kyllä prosessi, huh!
Nykyisin joudun välillä muistuttaa et lopeta se kontrollointi ja se on jo vähän läppä jo meillä :D ja koronaan liittyen joudun muistuttaan tieteestä ja luotettavien lähteiden arvioinnista ja rajaamaan sitä huolestuneisuutta. Onkohan meijän vanhempien ikäpolvi jotenki eri tavalla uhkavirittyny kun me? Kun kauhee huoli ed.mainituista asioista mut ei ollenkaan esim ilmastoahdistusta..
N 28
Eli sinun pitäisi kantaa vastuu koko perheen hyvinvoinnista? Ja pah, sanon minä! Jokaisella on vastuu itsestään, ja siinä on ihan riittävästi.
Narsistinen tapa hallita lapsia, ei sen kummempaa. Aseta itse omat rajasi, ole aikuinen, pidä puolesi.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ongelma on siinä, että osittain yhä käyttäydyt tuolla tavalla, siis teinimäisesti, annat heidän määrätä.
Itselläni oli samanlaiset vanhemmat, mutta tietyssä vaiheessa kerroin heille, että olen aikuinen ja ei minulla ole enää aikaa jatkuvasti vastailla heille. Kun tarpeeksi monta kertaa sen sanoin, niin kuuntelivat.
Sinun pitää siis oppia olemaan jämäkämpi. Ei sitä turhaan tarvitse jättää asioita kertomatta, mutta kaikkea ei myöskään tarvitse kertoa.
Jep. Kun vaativat soittamaan reissusta joka päivä niin sanot ettet aio soittaa, turhaan odottavat soittoa, se siitä. Sitten et vain vastaa jos soittavat. Kun tulet kotiin soitat ja kerrot kuulumiset. Jos ovat vihaisia sanot että näinhän sinä kerroit toimivasi, voin kyllä lopettaa tämänkin puhelun heti alkuunsa.
Ahdistuksesi taustalla on trauma. Et voi sille mitään, että vanhempasi hyvä tarkoitus ahdistaa - ja juuri sen trauman takia sinulta puuttuu avoimuus. Sinuun tungetaan tunteita, etkä voi kontrolloida suhdetta. Et onnistunut siinä lapsena, etkä vieläkään onnistu; ehkä 10:n vuoden päästä olet jo taitavampi.
Vanhempiesi täytyy kunnioittaa sitä, ettet kestä ja haluat suojella itseäsi. Kunhan vain pystyisit kertomaan.
Ei tarvitse olla dramaattinen.
Tämä voi tarkoittaa välien katkeamista pitkäksikin aikaa. Sitten kun olet paremmassa kunnossa henkisesti, jaksat ehkä välittää heistä, ja arvostaa heidän välittämisestään.
Kun saat oman lapsen, ymmärrät.
Ellet halua, että lapsesi tuntevat sinua kohtaan kuten sinä nyt omiasi kohtaan... kunnioita aina lastesi haluja.
Ja edelliseen viestiin liittyen, rajaa vaan vaikka välit menis. Oot terveellä tavalla itsekäs jos et osallistu ton sairaan kuvion ylläpitämiseen.
Sanot vaan kauniisti että elämä kyllä kantaa ja oot fiksu ja arvioit kyllä uhkia ihan itsekin. Mut et nyt pitää päästää irti ja sietää sitä et kaikki ei oo meijän ihmisten hallinnassa. Soita vaikka vaan pari kertaa viikossa tai ala porrastetusti vähentämään?
Ja sanon kokemuksesta et on tosi vaikee kestää sitä tunnetta et oon paska ihminen ja kuunnella sitä syyllistämistä kun sit vanhemmat menee ihan kriisiin. Mut se on myös terve kasvun paikka heille. Joko ne itsekin alkaa tervehtyy tai sit menee välit. Mutta se että tavottelet tervettä suhtautumista ja rajoja on oikein ja hyvä asia! Oo rohkee ja sitkee vaan asian suhteen :)
Ehkä ongelma on siinä, että osittain yhä käyttäydyt tuolla tavalla, siis teinimäisesti, annat heidän määrätä.
Itselläni oli samanlaiset vanhemmat, mutta tietyssä vaiheessa kerroin heille, että olen aikuinen ja ei minulla ole enää aikaa jatkuvasti vastailla heille. Kun tarpeeksi monta kertaa sen sanoin, niin kuuntelivat.
Sinun pitää siis oppia olemaan jämäkämpi. Ei sitä turhaan tarvitse jättää asioita kertomatta, mutta kaikkea ei myöskään tarvitse kertoa.