Tasan vuosi sitten kiellettiin yli 500 henkilön tilaisuudet ja hamstrattiin vessapaperia - mitä sinä teit?
Torstaina 12.3.2020 hallitus tiedotti ensimmäisestä sote-palveluiden ulkopuolisesta rajoitustoimesta, kun yli 500 hengen yleisötilaisuudet kiellettiin toukokuun loppuun saakka. Seuraavalla viikolla tulikin sitten poikkeustila ja valmiuslaki.
Mitä sinä teit tasan vuosi sitten, kun koronatilanne alkoi Suomessakin konkretisoitua?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Minä olin hyvissä ajoin liikkeellä, koska seuraan muun maailman uutisia. Meillä oli riittävä varasto käsidesiä, maskeja, leivontatarvikkeita ja säilykkeitä ja kolmen kk lääkevarasto jo siinä vaiheessa, kun Suomessa alettiin ihmetellä, että voikohan se korona tulla meillekin.
Vessapaperia ei tarvinnut hamstrata, koska meillä on 5 kylpyhuonetta ja niissä kaikissa aina vähintään viisi rullaa plus yksi iso paketti apukeittiön kaapissa. Siis aina.
Taidat olla se, joka täällä huutaa, ettei kukaan saa mennä mihinkään, kun sinäkään et mene.
Vierailija kirjoitti:
Olin siellä missä olen ollut koko ajan: hoitotyössä. Oli hieman stressaavaa aikaa, kun kukaan ei tiennyt mistään mitään ja edes suojavarusteita ei ollut kunnolla. Hoidettavat ja omaiset oli peloissaan, eikä tuo nyt itsestäkään tuntunut kivalle mennä töihin. Johtajat oli ihan pihalla, eikä selviä ohjeita saatu. Tässä vaiheessa myös parilla työkaverilla meni ns. sisu kaulaan ja he jäivät psyykkisten syiden vuoksi sairauslomalle. Itse mietin hiljaa mielessäni että jos tämä menee pahaksi, niin voi tulla lähtö. Silloinhan ei oikein tiedetty miten pahaksi menee, Kiinasta ja Italiasta tuli kyllä todella ikäviä uutisia. Eipä tuo työ ole varsinaista herkkua vieläkään, mutta nyt on sentään varauduttu, on varusteet paremmat ja selkeät toimintamallit. Lisäksi rutiinit on kehittyneet ja sitenkin on helpompi toimia.
Itse lötkötin sohvalla.
En mitään erityistä. Ostimme ihan normaalit ruokatarpeet ja täydensimme kuivaruokakaapin kuten aina (jauhoa, sokeria, kahvia jne). Muistaakseni ostin 2 uht maitoa siltä varalta että maidot loppuu kaupasta kun porukka hamstraa. Siinä kaikki.
Välttelin jo muuten ihmismassoja koska olin hiljattain kotiutunut isosta leikkauksesta ja infektioriski oli korkea. Sairaalassa olin seurannut tilannetta maailmalla ja ihmettelin Suomen ja suomalaisten löyhää suhtautumista virukseen, ajattelin etteikö he oikeasti tajua vakavuutta? Eivät tajunneet.
Kotiin en hamstrannut oikeastaan sen kummemmin kuin vähän ruokaa jotta selviäisin pari viikkoa, en tosin vessapaperia kun olin ollut viisas ja ostanut ennen muiden hamstraamista.
Pysyin kiltisti kotona, niin olen tehnyt koko vuoden, onneksi asun melko syrjässä ja saan ulkoilla metsässä enkä tapaa kovin paljon ihmisiä, kontatktit olin jo silloin vetänyt minimiin.
Vierailija kirjoitti:
jäin kotiin työttömäksi makaamaan tähän sovalle missä nytkin olen.
Meil samat :(
Ei teatterit perui esityksensä ja rahat ei ole palautuneet vieläkään.
Karkasin mökille Turunmaan saaristoon juuri ennen Uudenmaan sulkua, mikä oli tuohon aikaan kuulemma rintamakarkuruuteen verrattava teko.
Menin, kuten minulla aina torstaisin on tapana, kauppaan ruokaostoksille ja ajattelin samalla ostaa yhden pakkauksen vessapaperia koska oikeasti tarvitsin vessapaperia, oli kotona vain yksi rulla jäljellä. Kaupassa iski vasten kasvoja tyhjä vessapaperihylly. Samoin toisessa kaupassa jossa kävin, ihmisiä meni siellä täällä kärryt kukkuroillaan vessapaperia ja pastaa yms. Kolmannesta onneksi löytyi.
Vierailija kirjoitti:
Lähdin mökille
Mutta Sannahan sanoi ”Nyt ei ole oikea aika mennä mökille”?
Etkö totellut?
Seurailin draamaa kulttuurialalla, kun osa toimijoista ei mitenkään meinannut ymmärtää rajoituksia ja keikkojen peruminen tuli puskista.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin hyvissä ajoin liikkeellä, koska seuraan muun maailman uutisia. Meillä oli riittävä varasto käsidesiä, maskeja, leivontatarvikkeita ja säilykkeitä ja kolmen kk lääkevarasto jo siinä vaiheessa, kun Suomessa alettiin ihmetellä, että voikohan se korona tulla meillekin.
Vessapaperia ei tarvinnut hamstrata, koska meillä on 5 kylpyhuonetta ja niissä kaikissa aina vähintään viisi rullaa plus yksi iso paketti apukeittiön kaapissa. Siis aina.
Ja sitten huomasit, ettei mitään hamstraustarvetta ollut eikä tullut.
Meidät ikäihmisethän määrättiin kotiin neljän seinän sisään, joten en lähtenyt hamstrausretkille. Minulla on aina jonkin veraan kotivaraa esim. sairauden varalta. Muutaman päivän päästä uhmasin määräyksiä ja lähdin kauppaan. Vastaan tuli aulassa vanha pariskunta, jolla oli kummallakin liikkeen suurin ostoskärry täynnä vessapaperia, suuria paaleja monta. Olin lukenut vessapaperin hamstrauksesta, mutta en ollut uskonut, että ihmiset ovat niin hölmöjä, että uskovat kriisin koittaessa ensimmäisenä loppuvan vessapaperin.
Paljon järkevämpäähän olisi ollut hankkia säilyviä elintarvikkeita ja leivontatarvikkeita. Kun olin ruokakaupassa, ajattelin minäkin ottaa sämpylätaikinaa varten pari palaa hiivaa, mutta kas kummaa, oli lopussa, no kuivahiivaa sitten, mutta lopussa sekin. Juttelin tutun myyjän kanssa, joka kertoi, että hiivat oli hamstrattu heti vessapaperien jälkeen. Kai ne muistivat ostaa sokeriakin, että saisivat kiljun käymään!
No, eihän se leipä tai muukaan ruoka kaupoista loppunut eikä koronakaan levinnyt aluksi niin rajusti kuin peloteltiin. Meidänkään maakunnassa ei ollut koko keväänä kuin jokunen tartunta, kotikaupungissa ensimmäinen tartunta tuli joskus syksyllä vasta, kun toinen aalto alkoi tehdä tuloaan. Kaupoissa oli aamutuimiin varattu ostosaikaa meille "vaarallisille" vanhuksille. En käyttänyt palvelua, koska halusin tuoreita tuotteita.
Kävin silloin ja käyn edelleen ostoksilla pari kertaa viikossa päivän hiljaisimpaan aikaan, nykyään maski naamalla, kun en tykkää syyllistävistä mulkoiluista. Niitä sai jo silloin, kun olimme vielä nollakerhossa. Ihmiset kulkivat rätti naamallaan ja suojahanskoissa. Sauvakävelevillä mummeleilla oli ja on maski ulkonakin, vaikka muita ihmisiä ei olisi kymmenien metrien säteelläkään. Eikö järjen käyttö ole enää sallittua? En väheksy pandemiaa, mutta en ole luonteeltani myöskään vauhko, vaan toimin rationaalisesti.
Muistan ihmetelleeni miten hulluksi tää maa ja sen kansa muuttui. Samaa hämmästelen vieläkin. En edelleenkään osaa pitää koronaa NÄIN merkittävänä uhkana. Tauteja tulee ja menee..Elin ja elän niin normaalisti kuin mahdollista. En usko hysteriaan.
Enpä tiennyt tulevasta sen enempää kuin mua ns. viisaammatkaan.
En kiinnittänyt tasan vuosi sitten asiaan oikeastaan mitään huomiota ennen kuin tapahtumavyöry alkoi seuraavalla viikolla.
Kyllä ne s. 1200 tartuntaa yhtäkkiä oli kova juttu, vaikka nykyään sellaiset rapiat 700/päivä on ikävän normaalia.
Käytiin ruokakaupassa ihan viikko ostokset tekemässä, mutta ostettiin kotiin se kolmen päivän hätävara. Kaupassa oli ruokaa ja ihmiset hamstrasi makaroonia. Alettiin myös pesemään käsiä paremmin. Seuraavalla viikolla mies jäi etätöihin. Itse olen tehnyt töitä etänä vuodesta 2018 asti.
Ensin kirosin, koska oli viimeinen oma rulla menossa, kun hamstrauksesta alettiin uutisoida, enkä olisi halunnut mennä kauppaan lisäämään sitä kysyntäkaaosta. Onneksi asuin yksin ja oli vapaus päättää ihan itse mitä tekee: Bideellä pesu ja pikkupyykeellä kuivaus olikin lopulta paljon parempi ja hygieenisempi ja ihoystävällisempi kuin vessapaperi.
Hain kaupasta kaikenkaikkiaan varmuusvarastoksi yhden paketin soijarouhetta kaappiin, koska sillä pysyisin helposti ainakin 3 viikkoa hengissä (kurjaa olisi, mutta olisipa jotain rouskutettavaa), vaikka armeija olisi pihalla käskemässä ihmiset kotiina sisälle. Siitä olen tähän mennessä viidenneksen syönyt, eli tarpeellinen hankinta oli.
Vuosi sitten kun hamstrausta oli jatkunut viikon iski Tokmannilla säilykehyllyn edessä ajatus että mitä jos kaikki ne varautujat ja hamstraajat onkin oikeassa, ja sen seurauksena nappasin mukaan laatikollisen eli 6kpl nötköttipurkkeja jotka vein mökille. Siellä ne odottaa syöjää vieläkin. Nähdessäni ne ajattelen aina että noilla 6 purkillako mä sit varauduin? Että jos jotain suurempaa ruokapulaa tai muuta katastrofia olisi tullut niin aika heikot eväät.
Kirosin kaupassa, kun olisin tarvinnut yhden vessapaperipaketin ja idiootit olivat hamstranneet kaikki paperit sieltä. Ei sitä voi kuin ihmetellä noita hamstraajia, miten tyhmyydellä ei ole mitään rajaa.
Itsellä ainakin alkoi parin kuukauden karanteeni töiden puolesta ja kaupassa korkeintaan kävi kun tuona aikana tarvitsi.
Ajatus oli, että eiköhän tästä selvitä ja samaa pidän edelleen yllä. Omaan elämään kun on mahtunut Tshernobyl ja silloin lapsia varoitettiin leikkimästä vesilammikoissa. Pandemioista koettu lintu- ja sikainfluenssa ja Sars aiemmin. Noista selvittiin eikä mikään noista iskenyt muhun. Sikaflunssaa varten piikitettykin itseni.
En mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Enkä tee jatkossakaan.