Kysymys eronneille...
Ois kiva tietää kuinka nopeasti suhteessa huomasitte että ette ehkä ollakaan mikään unelmapari, ja mieleen tuli eka kerran että tuleekohan tämä kestämään? Entä kuinka kauan sitten loppujen lopuksi olitte yhdessä? Mikä viivytti eroa? Miltä eron jälkeen tuntui?
Kommentit (6)
Pelko sai jäämään viideksi vuodeksi. Vihasin häntä ja rakastin. Oli myös kauniita päiviä, huumeet, viina, pettäminen ja väkivalta olivat minulle liikaa. Rakkaus ei aina riitä:(
Vielä toiset 1,5 vuotta kuitenkin sinnittelin yhdessä, koska en halunnut antaa helpolla periksi. Ei se tosiasia kuitenkaan mihinkään muuttunut, että me olimme hyvin erilaisia ihmisiä, ja tämän vuoksi yhteiselo oli melkoisen tukalaa. Erota olisin toki voinut sen 1,5 v aikaisemmin, mutta tuolloin tiedän, että olisin soimannut itseäni siitä, etten yrittänyt tarpeeksi. Oli hyvä erota, kun tuota taakkaa ei jäänyt sydämelle..
Erosimme ystävinä, joten eron jälkeen tuntui lähinnä haikealta. Olemme edelleen hyviä ystäviä, ja uudet puolisommekin tuntevat toisensa.
Ois kiva tietää kuinka nopeasti suhteessa huomasitte että ette ehkä ollakaan mikään unelmapari, ja mieleen tuli eka kerran että tuleekohan tämä kestämään?
MIELEEN ERO TULI PUOLI VUOTTA TAPAILEMISEN ALETTUA.
Entä kuinka kauan sitten loppujen lopuksi olitte yhdessä?
KAKSITOISTA VUOTTA :/
Mikä viivytti eroa?
KOKEMATTOMUUS, OMA ARVOMAAILMA EI HYVÄKSYNYT EROA, SAIRASTUMINEN RIIPPUVUUTEEN JA MASENNUKSEEN
Miltä eron jälkeen tuntui?
MIELIALA OLI RAUHALLINEN JA VAKAA, TUNTUI VAPAUTTAVALTA :)
Voimakas keskinäinen riippuvuus piti yhdessä vielä noin viisi-kuusi vuotta. Olimme oikein hyvät kaverit ja ex-miehessäni on valtavasti hyvää. Hänestä oli erittäin vaikea erota, vaikka hän oli toistuvasti uskoton, mikä raastoi minua lopulta ihan liikaa. Ero oli yhteinen päätös, jota emme kumpikaan ole katuneet. Nyt minulla on vielä ihanampi, uskollinen mies.
Vierailija:
Ois kiva tietää kuinka nopeasti suhteessa huomasitte että ette ehkä ollakaan mikään unelmapari, ja mieleen tuli eka kerran että tuleekohan tämä kestämään? Entä kuinka kauan sitten loppujen lopuksi olitte yhdessä? Mikä viivytti eroa? Miltä eron jälkeen tuntui?
Yhdeksän vuoden päästä tuli tunne, kun mies kertoi pettäneensä ja valehdelleensa. Sitä ennen elin onnellisesti parisuhteessa. Puoli vuotta tämän jälkeen vielä räpiköitiin. Eroa viivytti lapsi ja se, että haluttiin kokeilla, että vieläkö vanhan hyvän saa elvytettyä. Eron jälkeen tuntui erittäin vapautuneelta ja hyvältä.
Nyt uusi ihana mies, mutta en saa enää tuota rikkomattomuuden tunnetta takaisin. Minut on kerran rikottu ja olen tullut prinsessasadusta keskelle tavallisia kuolevaisia.
liitto voi. Erikseen on tietysti perheväkivalta, uskottomuus ja alkoholismi jne