Pitkät parisuhteet

20 jatkaa, nyt kaikki olleet yhdessä +10 vuotta, pisimpään olleet ~15v.

Vanhempani ovat olleet yhdessä teineistä lähtien. Eli nyt jo kohta 60 vuotta. Ihan hyvin heillä on näyttänyt menevän aina. Ei isoja riitoja, monta lasta, yhteinen elämä maatilalla, viettävät todella paljon aikaa yhdessä. Kuitenkin molemmilla on omia harrastuksiakin. Mutta kyllä äitikin on aina lähtenyt välillä isän kanssa kalaan vaikka ei itse niin hirveästi kalastamisesta piittaakkaan. Ja aina isä on auttanut kääntämään äidin kasvimaan valittamatta jne.

Isä on vähän jääräpäinen ja äiti taas hyvinkin mukautuva. yhteistä on toisen kunnioitus. Ja yhteinen maatilayritys ja lapset. Ja samankaltainen arvomaailma.

Me ollaan miehen kanssa oltu yhdessä jo yli 20 vuotta. Meitä yhdistää samankaltainen arvomaailma. Perhe ja lapset ovat todella tärkeitä meille. Meillä on paljon yhteistä omaisuuttaa ja yhteinen yritys jotka osaltaan hitsaavat yhteen. Meillä suhde on usein aika arkinen. Olemme huonoja järjestämään juhlahetkiä ym. Mutta toisaalta olemme mielestämme hyviä elämään arkea. Äskenkin saunoimme kynttilän valossa toista tuntia ja juteltiin. Päivällä kävimme yhdessä pitkällä kävelylenkillä,

Meidän salaisuus lienee se että olemme kumpikin joustavia, auttavaisia, empaattisia ja nautimme toistemme seurasta. Riitelemme tosi harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Suon teille täysin nämä tarinat, joissa tuttavienne pitkät liitot ovat karmeita kulisseja ja salaisesti nämä homeisiin liittoihinsa jämähtäneet himoitsevat juuri teitä... Mutta nyt menen saunaan ensirakkauteni kanssa, johan tässä ollaan yhdessä saunottu jo 23 vuotta.

Tämä! Jostain syystä muilla on aina tarve nähdä pitkään yhdessä olleet pariskunnat jotenkin kierosti. Kuinkahan monta kertaa meitäkin on pidetty kulissina, nyhveröinä, tylsimyksinä, uskaltamattomina eroamaan jne. Olemme olleet yhdessä 16-vuotiaista, nyt yli 40. Hyviä ja huonoja aikoja on ollut, koviakin riitoja, mutta myös syvää rakkautta ja yhteenkuuluvuutta. Vientiä olisi ollut molemmilla muillekin, siitä ei ainakaan ole myöskään kiinni. En tajua, miksi nykyään oikein kuuluisi erota monta kertaa ollakseen normaali.

Varmasti jokainen liito on erilainen. Me vaan mieheni kanssa kuulutaan yhteen. Seksuaalisesti ollaan täydellisesti samalla aaltopituudella. Usein myös arjessa. Mutta ei todellakaan aina ole helppoa. Kasvuun kuuluvat kriisit on vieneet eron parataalle, mut niistäkin selvitty ja jatkettu entistä vahvemmin yhteen kuuluvana. Kivet on jo aika pyöreäsi hioutuneet. Soljumme suloisesti yhteen elämän kierteessä, vaikka joskus on rohissut ja raapinut.

Kunnioitus on asia joka toistuu täällä usein.

Meilläkin on molemminpuolista kunnioitusta.

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä rohkaisisin kokeilemaan parisuhdetta useamman kuin yhden kanssa. Etsimällä voi löytää paremman/itselleen sopivan onnen. Ei kaikki teinistä asti olleet ole onnensa kukkuloilla, osa eroaa ennen eläkeikää ja osa tyytyy tilanteeseen, vaikka harmittaa. osalla saattaa olla pettämisjuttuja, väkivaltaa ja kaikkea, mutta hampaat irvessä on vain kestetty.

No, ehkä osa on onnellisiakin :)

Mutta kun sille sopivalle ei voi sanos, että nähdään muutaman vuoden kuluttua. Itsekin tapasin tulevan mieheni liian aikaisin. On meilläkin omat ongelmat olleet, mutta niistä on selvitty. Nyt me ollaan oltu muutama vuosi kahdestaan ja ihan kivasti menee. Itsekin mietin, vieläkö meillä riittää puhuttavaa lasten muutettua pois, mutta huoli oli turha.

Tätini on ollut miehensä kanssa noin 18 vuotiaasta asti. Molemmat ovat päälle 50 ja aina kyläillessä vaikuttavat kyllä toisistaan pitäviltä.

Tiedän pari tuollaista pariskuntaa. Ihan hyvin heillä näyttää menevän. Itse olen kyllä tyytyväinen siihen, että löysin loppuelämän kumppanin 28-vuotiaana. Sain rauhassa itse yksin kasvaa itsenäiseksi omaksi itsekseni ja kerätä erilaisia kokemuksia. En tiedä olisiko tämä ollut mahdollista jos olisin ollut teinistä asti yhdessä jonkun kanssa.

Koko kaverporukka tavanneet puolisonsa opiskeluiden 1-2 ensimmäisen opiskeluvuoden aikana noin 20-21 v. iässä. Yksi pareista on eronnut noin 35 v. iässä muut parit edelleen yhdessä. Ikää noin 55 v.

31,5 yhdessä asuttua vuotta takana, ja edelleen haaveillaan, mitä kaikkea kivaa tehdään yhdessä sitten, kun ollaan isoja. Totta kai hermo menee välillä, mutta ehkä yksi yhdessä pysymisen syy on siinä, että on löytänyt ihmisen, jonka kanssa uskaltaa riidellä. Riidan jälkeen aurinko taas paistaa. En uskalla väittää, että olemme koko ajan jotenkin tajuttoman alleviivatun onnellisia, mutta olo on turvallinen ja kotoisa, ja aina välillä nauramme yhdessä niin, että meinaa tarvita Tenaa. Mitä sitä muuta ihminen parisuhteelta kaipaa? Tällä meiningillä jatketaan, toisistamme huolta pitäen.

Tulee mieleen kaksi hyvin onnelliselta vaikuttavaa esimerkkiä, molemmat tätieni/setieni liittoja. Minulla on siis aika montakin tätiä ja setää/enoa, mut kaksi paria tulee nyt mieleen hyvänä esimerkkinä.

1. pari, tavanneet teini-iässä, jääneet kotiseuduilleen, 2 jo aikuista lasta. Ihanan leppoisia, luotettavia, positiivisia ja huumorintajuisia ihmisiä. En tiedä mikä täsmälleen on heidän salaisuutensa, mutta todella hyvä pari, ihan todellakin ne yhdet oikeat toisilleen vaikkei sellaisia muka ole. Mutta nuo on sitä kyllä täsmälleen varsinkin vuosien kuluttua.

2. pari, tavanneet varhain parikymppisinä, lähteneet kotiseuduiltaan kunnianhimoisempina, 4 jo aikuista lasta. Hyvin älykkäitä ja luovia, perhekeskeisiä sekä törkeän varakkaita nykyään. Luulen, että heilläkin yhteinen tausta on ollut tärkeä tekijä yhteen kasvamisessa ja rakkauden lujittumisessa. Heillä on tietyllä lailla tiukempi ote elämässä, ylisitkeitä ja pistävät pyörät pyörimään. Todella sanavalmiita. Kaikki eivät ehkä pidä, mutta kyllä niillä on hyvä elämä ja pääasia, että itse tykkää ja varmasti monet muutkin.

Todella onnellisen pidemmän liiton takana varmaan on hyvä olla se, että oikeasti haluaa pitää sen puolisonsa vierellään.

Eräät tuntemani eroavat tänä vuonna, ovat olleet naimisissa lähes 30 vuotta (helmihääpäivä täyttyisi nyt kesällä). Surettaa valtavasti, pidän kummastakin kauheasti, enkä asetu kummankaan puolelle erossa, haluan pitää hyvät välit kummankin kanssa, mikäli vain mahdollista. Jotenkin arvelen koronan ja aiheuttaman etätyön tulehduttaneen hyvän ja hienenn parisuhteen, vaikken tosiaankaan tiedä (haluaisin uskoa näin ulkopuolisena), mielestäni he ovat kuin luodut toisilleen.