Lasten harrastukset: noudattaako kukaan vielä tätä vanhaa ohjetta, joilla perhetyttöjä ja -poikia on kasvatettu?

Onko sinulle tullut mieleen kysyä lapselta HALUAAKO hän harrastaa mitään. MEidän lapset saavat ITSE päättää harrastuksistaan, toinen ei harrasta mitään ja toinen harrastaa pianonsoittoa ja karatea. OMASTA HALUSTAAN

Ei pieni ihmisenalku voi itse tehdä tuommoista valintaa ettei harrasta yhtikäs mitään. Toki voi itse vaikuttaa minkätyyppiseen harrastukseen haluaa.



Miten luulet lapsesi oppivan että liikunta on osa elämää jos et häntä siinä tue?



Toisekseen säännöllinen harrastus opettaa rutiiniin ja pitämään sovituista asioista kiinni.



Myöhemmässä vaiheessa (murrosikä) voi säästyä ostarilla luuhaamisesta, kaljan juonnista ym . Kun on mielenkiintoinen harrastus jossa käydä ja jossa kaverit.



Tyttöni aloitti 3 vuotiaana tanssileikin, nyt 14 vuotiaana edelleen säännölliset harrastukset vaikka laji vaihtunut. Poika täyttää syksyllä 4v ja aloittaa liikuntaleikkiksen.



Minusta ei todellakaan ole lapsen oikeus määrätä harrastaako vai ei! Ei pidä sälyttää lapsen harteille noin isoja päätöksiä, jotka vaikuttavat myöhemmin todella paljon hänen elämäänsä.

sitten itse hiukan ohjaillen. Eli jos ajattelisin vaikka poika-lapsen kaipaavan hiukan liikuntaa, niin kertoisin esim jääkiekkokoulun tai futisseuran harjoitusten ilmoittautumisista ja kysyisin haluaisiko osallistua jollekin kurssille?



Kun antaa parikin vaihtoehtoa, niin aika usein lapsi valitsee nimenomaan jomman kumman näistä. Jos valitsee jonkun muun vaihtoehdon kuin vanhempien ehdottaman, niin se kertoo ainakin siitä, että lapsi tietää mitä todella haluaa tehdä ja harrastaa.

Harrastuksissa myös usein nimenomaan ollaan niiden kavereiden kanssa ja vielä sellaisten kavereiden, joiden kanssa on yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

lapsen omat kyvyt ja taipumukset sekä lapsen mielenkiinnon kohteet. Itse olen ajatellut, että lapselleni voisi sopia esim. telinevoimistelu (jota itse olen aina syvästi inhonnut). Aion harrastuksen hänelle esitellä, koska vaikuttaa siltä, että hänellä olisi siihen taipumuksia, mutta jos ei toista kiinnosta, niin en kyllä aio painostaa. Ja toisekseen en halua haalia lapselle liian monia harrastuksia, pitää sitä aikaa jäädä vapaalle leikille ja kavereillekin.

Silti olen sillä kannalla, että lasta tulisi kannustaa kohtuudella jonkun tai parin harrastuksen piiriin, että tulisi sellaisia pysyviä kiinnostuksen kohteita ja pitäisi pois huonoilta teiltä :)

Enää vain harrastellaan, mutta eiköhän tämäkin keinu ala taas mennä toiseen suuntaan kohta.

Lasten täytyy kuitenkin saada itse päättää harrastuksensa, koska sen täytyy olla mielekästä!!

3-vuotias käy naperouinnissa ja äiti-lapsi-jumpassa (=urheilullusta ja ryhmässä tehtävää molemmat) ja lisäksi muskarissa (=itseilmaisua ja ryhmässä tehtävää). Kilpailua ei ole kyllä missään harrastuksessa vielä.

Meidän lapsemme olivat ensialkuun täysin kielteisiä menemään mihinkään ryhmään. Heitä jännitti uudet ihmiset. Houkuttelin kokeilemaan ja monia asioita ovat kokeilleetkin. Toisista harrastuksista on tullut rakkaita, joitakin on kokeiltu vain puoli vuotta. Meidän lasten kohdalla täydellinen vapaaehtoisuus olisi ollut huono vaihtoehto.



Tasapainottelua, kuten usein elämässä.



Olen samaa mieltä sen kanssa, joka kirjoitti että aikaa on, jos telkkaria ei töllää liikaa. Eikä tietökonetta.

Noillakin reunaehdoilla jää lapselle paljon valittavaa ja pystyy silti keskittymään johonkin harrastukseen enemmän tosissaan. Musiikkiakin voi harrastaa vähemmän tosissaan ihan mielekkäästi puhumattakaan esim. näyttelemisestä tai kuvataiteesta ja urheilun puolelta löytyy jopa joukkuelajeista aika hyvin harrastelijajoukkueita, joissa harjoitellaan kerran tai kahdesti viikossa. Se olisi aika rankkaa, jos lapsi haluaisi harrastaa sekä musiikkia että urheilua tosissaan, mutta paljon näitäkin lapsia on ja ihan hyvin elämässään selviävät. Televisiolle, pleikkarille ja tietokoneelle jää silloin tietysti aika vähän aikaa, mutta se ei välttämättä ole tappio.

Lapsemme ei ikinä mene esim. seurakuntien kerhoihin (opillinen tausta).



En pidä siitä, että lapsille asetetaan liian suuria velvollisuuksia ja tavoitteita nuorena. Se karsii heidän oma-aloitteisuuttaan ja kykyä nauttia joistakin asioista. Myös muut kuin ohjatut kerhot ja harrastukset tarjoavat elämyksiä. Lapsi saa olla lapsi ja 3 harrastusta on minusta liikaa-kai elämänrytmimme takia tai jonkin muun.

Ja ihan oikeasti, miksi ihmeessä kaikkien pitäisi harrastaa musiikkia? Itse olen todella epämusikaalinen ja kyllä suoraan sanoen vitutti, kun vanhemmat pakotti pianotunneille! Ja voi mikä helpotus se oli, kun VIHDOIN tajusivat 2 vuoden jälkeen, että minua ei voisi vähempää kiinnostaa!!

Veljeni esimerkiksi harrasti sirkuskoulua.

Meidän lasten kohdalla (2v. ja -3kk vanhoja vasta...) olemme ajatelleet kyllä jotain harrastuksia esitellä lapsille jo melko pienestä pitäen - kiinnostuksen mukaan. Toivoisin harrastusten liittyvän liikuntaan ja/tai itseilmaisuun (suosikki olisi näytelmäkerho) ja olevan ei niinkään yksilö- kuin ryhmälajeja.



Minä ja mieheni olemme kasvaneet ilman pitkäjänteisiä harrastuksia ja molemmat ovat toivoneet jälkikäteen vanhempiensa olleen hieman aktiivisempia harrastustoimintaan patistamisessa. Minä pelasin aikoinaan tennistä aika hyvin, mutta kerran ilmoitin kyllästyneeni ja siihen reagoitiin vain " selvä" -asenteella...



Ja olihan sitä vähän liikaa aikaa sitten käsissä hengailla ja kokeilla kaikenlaista typerääkin.