Naapuri hakkaa seinää, jos täältä kuuluu jotakin???
Eli ongelma on kerrostalossa seinänaapuri.
Joka ottanut nyt asiakseen hakata seinää epäsäännöllisen säännöllisesti.
Tähän riittää (päiväsaikaan aina vain huom) esim imuroinnin, muun siivouksen tai pyykkäyksen ääni. Hakkaa seinää myös jos asunnossa vieraita/puhun puhelimessa.
Hiljennyn täysin hiljaisuusaikaan mennessä (sen jälkeen en tee mitään melua aiheuttavaa) mutta en tajua naapurin käytöstä???
Mitä se hänelle kuuluu, jos asunnossa käy vieraita tai siivoan?
Ahdistaa, mutta en tiedä pitäisikö isännöitsijälle sanoa asiasta vai ei?
En tunne naapuria, joten ei aavistustakaan mikä lopulta on se pohjimmainen syy tuohon hakkaamiseen mutta alkaa hermot mennä!
Kommentit (115)
Muistaakseni seinään hakkaamisesta voi tulla tuomituksi kotirauhan häirinnästä. Sehän on tahallista metelöintiä, ja näin tulee häirinneeksi itse muitakin naapureita kuin sinua. Ilmoita isännöitsijälle, että naapuri jyskyttää seinää.
Meillä tuli naapurirapusta bassot pattereita pitkin vieläpä eri kerroksesta niin kovalla äänellä, että edes minä en pystynyt nukkumaan. Siellä joku nuori mies soitti bassonjytkettä joka yö kahteen asti, kunnes sai muutaman kuukauden jälkeen häädön.
Vierailija kirjoitti:
Itse pääsin samanlaisesta seinänaapurin käyttäytymisestä, kun aloin soittaa joka kerta seinään hakkaamisen jälkeen ambulanssin tai poliisin sinne esittäen huolestunutta naapuria, jolla hätä naapurin voinnista. Toimi.
Todella törkeää toimintaa, joku voi tarvita oikeasti apua.
Itse hakkaan seinää/kattoa kun yläkerran naapurista kuuluu järjetön kolina jopa aamu 4.30 lähtien. Eikä ole kyllä vaikutusta tällä,iti taitaa siellä nukkua sikeästi kun lapsi herää ja pomppii ja hakkaa jotakin lelua lattiaan niin että meillä herää jokainen. Sääli vaan kun meidän lapset ovat väsyneitä koulussa tämän yläkerran lapsen takia.
Jokainen ihminen on valiittamisen vanki niin kauan ei yritä tehdä ongelmalle jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Naurattaahan tuo, mutta minulla käy oikeasti meidän alakerran rouva sääliksi. Ilmeisesti tosi herkkäuninen ja herää älyttömän aikaisin töihin. Meillä mennään nukkumaan yleensä vähän puolen yön jälkeen, joten vielä puolilta öin kuuluu varmasti vessan vetäminen ja vessan oven sulkemisen ääni ja ilmeisesti omien sanojensa mukaan heille kuuluu ihan normaali kävelykin, vaikka meillä todellakin hissutellaan villasukissa, eikä itselle siitä kuulu mitään ääntä. Täti yrittää nukkua korvatulpat korvissa, mutta jos herää joka risahdukseen, niin käyhän se hermoille.
Itse nukun samat kolinat, vaikka ne kuuluu vierestä, jos väsyttää. Tarkistin jossain vaiheessa asian, ja omassa asunnossa saa todellakin kävellä, sulkea ovia ja vaikka tiskata käsin ja pyörittää pesukoneen linkousta öisin. Kaikki ovat ns. normaaleja ääniä. Ei tarvitsisi myöskään kuiskailla, vaan normaali puheäänikin on ok, vaikka miten olisi hiljaisuus.
Kerrostaloissa on hiljaisuus. Silloin ollaan hiljaa. Voit tiskata, sulkea ovia ym. mutta hiljaa. Kuka tahansa empaattinen ihminen ottaa muut huomioon.
Seuravan kerran kun juttelette pihalla, sano viattomasti harkitsevasi koiran hankkimista. Toivottavasti naapuri ymmärtää yskän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaahan tuo, mutta minulla käy oikeasti meidän alakerran rouva sääliksi. Ilmeisesti tosi herkkäuninen ja herää älyttömän aikaisin töihin. Meillä mennään nukkumaan yleensä vähän puolen yön jälkeen, joten vielä puolilta öin kuuluu varmasti vessan vetäminen ja vessan oven sulkemisen ääni ja ilmeisesti omien sanojensa mukaan heille kuuluu ihan normaali kävelykin, vaikka meillä todellakin hissutellaan villasukissa, eikä itselle siitä kuulu mitään ääntä. Täti yrittää nukkua korvatulpat korvissa, mutta jos herää joka risahdukseen, niin käyhän se hermoille.
Itse nukun samat kolinat, vaikka ne kuuluu vierestä, jos väsyttää. Tarkistin jossain vaiheessa asian, ja omassa asunnossa saa todellakin kävellä, sulkea ovia ja vaikka tiskata käsin ja pyörittää pesukoneen linkousta öisin. Kaikki ovat ns. normaaleja ääniä. Ei tarvitsisi myöskään kuiskailla, vaan normaali puheäänikin on ok, vaikka miten olisi hiljaisuus.
Kerrostaloissa on hiljaisuus. Silloin ollaan hiljaa. Voit tiskata, sulkea ovia ym. mutta hiljaa. Kuka tahansa empaattinen ihminen ottaa muut huomioon.
Tämähän se ongelma on. Se mikä on yhden mielestä hirveää metelöintiä, on toisen mielestä hiljaiseloa. Suomalaiset ovat maailman mittapuussa aivan älyttömän ääniyliherkkiä, joten jos on jossain muussa maassa asunut kerrostalossa, ei ehkä vaan ole koskaan törmännyt kaikenlaisiin seinäänpaukuttelijoihin.
Mulla on vain yksi seinänaapuri, mutta valitettavasti juuri tuollainen. Mulla on kaksi lasta, esiteinejä, jotka lähinnä viihtyvät omissa huoneissaan kännykät käsissään. Tämä kuuluu naapuriin metelinä, johon hän reagoi pyrkimällä seinästä läpi tai joskus tulemalla ovelle raivoamaan. Lasteni metelöinti (eli hengittäminen) häiritsee hänen television katseluaan.
Jotkut on vaan hulluja. Ei niiden kanssa kannata kauheasti alkaa riidellä. En mä ainakaan uskalla. Tuokin on iso äijä. Jotain omia ongelmiaan se muhun/lapsiini purkaa.

Ihan turhaa mussutusta. Tämä on ihan helppoa jos osaa asettua muiden asemaan. Harvaa osaa enää.
Minä jouduin kerran asumaan hetken kerrostalossa, jossa oli heikohko äänieristys ja hullu yläkerran naapuri. Hän tuli ovelle asti valittamaan, että meiltä kuuluu häiritseviä ääniä. Lisäksi hän tiputti postiluukusta valituslappuja ja hyppi pienestäkin risahduksesta tasajalkaa. Yritin olla niin hiljaa kuin mahdollista ja ahdistuin tosi pahastu, kun lattian hakkaaminen oli ihan jatkuvaa. Soitin isännöitsijälle, joka kannusti olemaan välittämättä. Lopulta meni hermo ja kirjoitin naapurille pitkän kirjeen, jossa sanoin soittavani poliisin jos hän vielä kerrankin hakkaa lattiaa. Se rauhoitti menoa vähän, mutta onneksi pääsin sieltä kamalasta talosta pois. Tsemppiä ap!
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vain yksi seinänaapuri, mutta valitettavasti juuri tuollainen. Mulla on kaksi lasta, esiteinejä, jotka lähinnä viihtyvät omissa huoneissaan kännykät käsissään. Tämä kuuluu naapuriin metelinä, johon hän reagoi pyrkimällä seinästä läpi tai joskus tulemalla ovelle raivoamaan. Lasteni metelöinti (eli hengittäminen) häiritsee hänen television katseluaan.
Jotkut on vaan hulluja. Ei niiden kanssa kannata kauheasti alkaa riidellä. En mä ainakaan uskalla. Tuokin on iso äijä. Jotain omia ongelmiaan se muhun/lapsiini purkaa.
Meidänkin ovella valittajalla itsellään ei ilmeisesti ole mitään elämää, joten häiriintyy ihan normaalista keskustelustakin. Ja jos kympin jälkeen kuuluu vaikka sähköhammasharjan vieno surina vessassa (se kuuluu vessasta toiseen aivan pienenä äänenä), heti hirveä show. Sääliksi käy.
Minulla oli naapuri, joka koputteli rakenteisiin, kun imuroin tai laskin kylpyammeen veden pois ja siis reippaasti ennen hiljaisuutta. Muuten olin ihan hissukseen. Tämä naapuri kävi päivätöissä kuten minäkin. En keksinyt mitään ratkaisua, välillä koputtelin takaisin.
Toki sitten joka ilta imuroin ja kävin kylvyssä siinä vaiheessa kun muuttoni oli jo tiedossa. Seuraava asukas ei jaksanut montaa kuukautta ja muutti pois.
Paperiahan ne seinät oli v. 1971 kerrostalossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaahan tuo, mutta minulla käy oikeasti meidän alakerran rouva sääliksi. Ilmeisesti tosi herkkäuninen ja herää älyttömän aikaisin töihin. Meillä mennään nukkumaan yleensä vähän puolen yön jälkeen, joten vielä puolilta öin kuuluu varmasti vessan vetäminen ja vessan oven sulkemisen ääni ja ilmeisesti omien sanojensa mukaan heille kuuluu ihan normaali kävelykin, vaikka meillä todellakin hissutellaan villasukissa, eikä itselle siitä kuulu mitään ääntä. Täti yrittää nukkua korvatulpat korvissa, mutta jos herää joka risahdukseen, niin käyhän se hermoille.
Itse nukun samat kolinat, vaikka ne kuuluu vierestä, jos väsyttää. Tarkistin jossain vaiheessa asian, ja omassa asunnossa saa todellakin kävellä, sulkea ovia ja vaikka tiskata käsin ja pyörittää pesukoneen linkousta öisin. Kaikki ovat ns. normaaleja ääniä. Ei tarvitsisi myöskään kuiskailla, vaan normaali puheäänikin on ok, vaikka miten olisi hiljaisuus.
Ei kyllä saa pyörittää pesukoneen linkousta öisin.. Ainakaan jos sellainen kone joka hyppii paikallaan. Ja toiseksi.. Sinä et kuule niitä samoja kolinoita esim. Kävellessä/vieressä . Rakenteissa ne äänet kaikuvat ihan eri tavalla.
Itsekin yllätyin, mutta kyllä saa pesukonetta pyörittää vaikka keskellä yötä. Tsekkaa esim. tämä YLEn juttu.
https://yle.fi/uutiset/3-10595183
Siellä sanotaan mm., että
Kiinteistöliiton päälakimies Jenni Huplin mukaan taloyhtiöiden asukkailla tuntuu olevan monenlaisia käsityksiä erityisesti WC:ssä tai suihkussa käymisestä yöaikaan.
– WC:ssä tai suihkussa voi käydä ihan huoletta mihin vuorokauden aikana tahansa. Se on tavanomaista elämää.
Myös pesukonetta saa Huplin mukaan käyttää lähtökohtaisesti yölläkin. Sekin on tavanomaista elämää. Lisäksi nykyaikaiset pesukoneet ovat varsin hiljaisia, eikä niistä pitäisi suurta ääntä lähteä.
Koska häiritsevä elämä on kielletty yörauhan aikana, niin saako siitä huolimatta joskus järjestää juhlan, jossa kuuluu tavallista äänekkäämpää puhetta ja musiikkia soitetaan kenties vähän normaalia kovemmalla?
– Tietysti voi. Mutta jos juhlimisesta tulee säännöllistä, ja niitä on vielä pääsääntöisesti yöaikaan, niin silloin se muuttuu tietyllä tavalla paheksuttavaksi. Asiaan voidaan tällöin puuttua, kertoo Hupli.
... "Saa käyttää lähtökohtaisesti yöllä" . Ei oikein tarkoita mitään. No lähtökohtaisesti voisi ajatella, että järkevä ihminen ei yöllä pesisi pyykkejä, kaikki koneet eivät ole hiljaa linkouksen aikana.
No wc käynnit/suihkut yms. Täysin ymmärrettäviä/sallittuja.
Monella saattaa olla se ongelma, että omat naapurit niin hiljaisia, etteivät edes tajua miten äänet kantautuvat. Itse en kuule seinänaapureista mitään, yläkerrasta kuulen ne normaalit imuroinnit/pesukoneen yms. Alakerrassa vaan häirikkö.
Meillä yläkerran vanha nainen kolisutti patteria joka päivä koko illan kuukausien ajan. Välillä illalla tömäytti siihen oikein kunnolla niin, että patterini heilui putkien kautta. Tämä loppui, kun siirsin tv:n pois patterin edestä, en ymmärtänyt ko viestejä. Olisin ymmärtänyt sen, että tullaan kertomaan rehellisesti.
Mutta pahan hajuveden suihkuttelu jatkuu edelleen. Kuulostaa hullulta, miten joku voi keksiä jotain näin inhottavaa kiusaa. Aluksi se oli joka päivä, nykyään silloin tällöin, ilman meteliä ja iltapäivällä.
Olen soittanut ovikelloa, laittanut asiallisen kirjeen postilaatikkoon. Mikään ei tehoa. Alakerrassa ei asu ketään, sivuille äänet eivät kuulu. Äänet kuuluvat pattereita pitkin ylä-alasuunnassa. Kuljemme hiljaa villasukat jalassa. Emme puhu kovalla äänellä tai paukuta ovia, tv on hiljaisella äänellä sivuseinällä. Miten saamme hajuveden suihkuttelun loppumaan? Miten isännöitsijä tai kukaan uskoo meitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaahan tuo, mutta minulla käy oikeasti meidän alakerran rouva sääliksi. Ilmeisesti tosi herkkäuninen ja herää älyttömän aikaisin töihin. Meillä mennään nukkumaan yleensä vähän puolen yön jälkeen, joten vielä puolilta öin kuuluu varmasti vessan vetäminen ja vessan oven sulkemisen ääni ja ilmeisesti omien sanojensa mukaan heille kuuluu ihan normaali kävelykin, vaikka meillä todellakin hissutellaan villasukissa, eikä itselle siitä kuulu mitään ääntä. Täti yrittää nukkua korvatulpat korvissa, mutta jos herää joka risahdukseen, niin käyhän se hermoille.
Itse nukun samat kolinat, vaikka ne kuuluu vierestä, jos väsyttää. Tarkistin jossain vaiheessa asian, ja omassa asunnossa saa todellakin kävellä, sulkea ovia ja vaikka tiskata käsin ja pyörittää pesukoneen linkousta öisin. Kaikki ovat ns. normaaleja ääniä. Ei tarvitsisi myöskään kuiskailla, vaan normaali puheäänikin on ok, vaikka miten olisi hiljaisuus.
Kerrostaloissa on hiljaisuus. Silloin ollaan hiljaa. Voit tiskata, sulkea ovia ym. mutta hiljaa. Kuka tahansa empaattinen ihminen ottaa muut huomioon.
Tämähän se ongelma on. Se mikä on yhden mielestä hirveää metelöintiä, on toisen mielestä hiljaiseloa. Suomalaiset ovat maailman mittapuussa aivan älyttömän ääniyliherkkiä, joten jos on jossain muussa maassa asunut kerrostalossa, ei ehkä vaan ole koskaan törmännyt kaikenlaisiin seinäänpaukuttelijoihin.
Ihan turhaa mussutusta. Tämä on ihan helppoa jos osaa asettua muiden asemaan. Harvaa osaa enää.
Nämä seinänhakkaajathan nimenomaan eivät osaa asettua muiden asemaan. Kaikkien pitäisi istua hengittämättä hiljaa omassa asunnossaan, ettei näiden primadonnien täydellinen rauha järkkyisi. Muuttaisivat omakotitaloon, kun eivät kestä elämää. Ylläripylläri, sosiaalisesta elämästä kuuluu aina ääniä, jos siis näkee ihmisiä elävänäkin.
Kuuluu kuuluu, muttei keskellä yötä. Kauhean vaikeaa ja ongelmallista.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kans seinään hakkaaja niin kävin soittamassa ovikelloa ja sanoin, että seuraavalla kerralla tulen ja vedän turpaan! Ei ole enää seinää hakannut 💪
Olisin tehnyt rikosilmoituksen laittomasta uhkauksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaahan tuo, mutta minulla käy oikeasti meidän alakerran rouva sääliksi. Ilmeisesti tosi herkkäuninen ja herää älyttömän aikaisin töihin. Meillä mennään nukkumaan yleensä vähän puolen yön jälkeen, joten vielä puolilta öin kuuluu varmasti vessan vetäminen ja vessan oven sulkemisen ääni ja ilmeisesti omien sanojensa mukaan heille kuuluu ihan normaali kävelykin, vaikka meillä todellakin hissutellaan villasukissa, eikä itselle siitä kuulu mitään ääntä. Täti yrittää nukkua korvatulpat korvissa, mutta jos herää joka risahdukseen, niin käyhän se hermoille.
Itse nukun samat kolinat, vaikka ne kuuluu vierestä, jos väsyttää. Tarkistin jossain vaiheessa asian, ja omassa asunnossa saa todellakin kävellä, sulkea ovia ja vaikka tiskata käsin ja pyörittää pesukoneen linkousta öisin. Kaikki ovat ns. normaaleja ääniä. Ei tarvitsisi myöskään kuiskailla, vaan normaali puheäänikin on ok, vaikka miten olisi hiljaisuus.
Kerrostaloissa on hiljaisuus. Silloin ollaan hiljaa. Voit tiskata, sulkea ovia ym. mutta hiljaa. Kuka tahansa empaattinen ihminen ottaa muut huomioon.
Tämähän se ongelma on. Se mikä on yhden mielestä hirveää metelöintiä, on toisen mielestä hiljaiseloa. Suomalaiset ovat maailman mittapuussa aivan älyttömän ääniyliherkkiä, joten jos on jossain muussa maassa asunut kerrostalossa, ei ehkä vaan ole koskaan törmännyt kaikenlaisiin seinäänpaukuttelijoihin.
Ihan turhaa mussutusta. Tämä on ihan helppoa jos osaa asettua muiden asemaan. Harvaa osaa enää.
Nämä seinänhakkaajathan nimenomaan eivät osaa asettua muiden asemaan. Kaikkien pitäisi istua hengittämättä hiljaa omassa asunnossaan, ettei näiden primadonnien täydellinen rauha järkkyisi. Muuttaisivat omakotitaloon, kun eivät kestä elämää. Ylläripylläri, sosiaalisesta elämästä kuuluu aina ääniä, jos siis näkee ihmisiä elävänäkin.
Kuuluu kuuluu, muttei keskellä yötä. Kauhean vaikeaa ja ongelmallista.
Ongelmallista on se, että useimpien taloyhtiöiden järjestyssäännöt ovat peräisin jostain 50-luvulta, kun koko kansa raahautui tehtaaseen klo 7. Silloin on ollut ihan normaalia, että enemmistön mielestä hiljaisuuden aika on 22-07. Nykyisin aika harva enää käy tehdastyössä tai muuten joutuu jatkuvasti nousemaan samaan aikaan klo 6. Omassakin rapussa on vain yksi ihminen, joka herää aamulla johonkin työhön aikaisin, joten hänelle hiljaisuus sopii. Muut tekevät etätöitä tai tekevät muuten vapaata työaikaa, ja loput eläkeläisiä. Eli tuon yhden 50-luvun työelämän jäänteen takia kaikki joutuvat olemaan hiljaa aikana, jolloin itse ovat vielä hyvinkin hereillä monta tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalit elämän äänet ovat sallittuja _mös hiljaisuusajan jälkeen_!
Huuto ja imuroiminen eivät.
Huuto ei ole normaalia elämää. En pidä sitä päiväsaikaankaan normaalina.
Imuroida saa, jos on pakko.. esimerkiksi jos särkee lasin keskellä yötä, niin tottakai sirpaleet saa imuroida.
Järjenkäyttö sallittua.