Rutiköyhä kuolinpesä ja ”perintö”riita

Vierailija kirjoitti:

Tuohon instakommeettiin, että nykyajan mummot ovat niitä, jotka ovat opetelleet sen tietokoneen käytön ihan ensimmäisistä versioista asti ja ovat nähneet koko kehityksen kaarren. Vanhempani ovat kuolleet ja eivät olleet töiden puolesta tietokoneiden kanssa tekemisissä, mutta kansalaisopisto järjesti tietokonekursseja eläkeläisille ja tästä on aikaa jo 20 vuotta. 

Nykypäivän instagram tilin teko ja käyttö on sitä paitsi tehty niin helpoksi, että vaikka apinakin osaisi tehdä itselleen tilin ja alkaa postaamaan. 

Ihmisen härskiydellä ei ole rajoja, kun kyseessä on kuolleelta ihmiseltä jäänyt raha tai tavara.

Pidät sen miekan seinälläsi lopun ikääsi ja testamenttaat sen vaikka kodittomille kissoille. Se on sinun.

Vierailija kirjoitti:

Hmm...mummoikäiset Instagramissa🤔

Mistä tiedät että minkä ikäisistä ihmisistä on kyse? Esim. oma isäni kuoli 51-vuotiaana, ja hänen sisarukset olivat sillä hetkellä 49- ja 55-vuotiaita, ja todellakin käyttävät somea.

Vierailija kirjoitti:

Miksi hyvin vanha miekka ei ole arvokas?

Vanha esine ei aina ole arvokas. Onko tonnin esine arvokas? Jos vertaa kk palkkaan, niin ei se erityisen arvokas ole. Arvoa ei tiedä, ennenkuin sen kysyy asiantuntijalta.

Oikeudellisesti ratkaisevaa tässä on se, omistiko miekan isä vai ukin ainakin osittain jakamaton kuolinpesä. Jos miekan omisti isä, on täysin yksiselitteistä, että isän ainoana perillisenä ap on miekan kiistaton omistaja.

Jos sen sijaan ukin perintö on ainakin osittain jakamatta, menee asia monimutkaisemmaksi ja ap:n pitää sopia isän sisarusten kanssa, kuka miekan perii. Ap:n jutussa ei kuitenkaan ilmennyt mitään sellaista, josta saisi sen käsityksen, että ukin perintöä ei ole vielä jaettu. Tämän olisi pitänyt tulla esiin isän perunkirjoitusta tehdessä, koska silloin isän mahdollinen osuus jakamattomasta kuolinpesästä olisi pitänyt kirjata perukirjaan. Jos siis ukin jälkeen on tehty perinnönjako, pyydä isän sisaruksia näyttämään perinnönjakosopimus, josta käy ilmi, että miekka kuuluu jollekin muulle kuin isälle tai ainakin että ukilta jäänyttä irtaimistoa ei ole vielä jaettu ja yhden sisaruksen kuoleman jälkeen hänen hallussaan ollut ukin irtaimisto jaetaan muiden kesken. Jos tällaista sppimusta ei ole, on hyvin selvää, että miekka kuuluu isälle ja hänen kuolemansa jälkeen ap:lle.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuossa voidaan katsoa, että isäsi omisti sen, koska se on ollut hänellä jo kauan. Vakiintunut asioiden tila.

Sinun pitää nyt arvottaa itsellesi, että mikä on tärkeää. Miekka vai ne sukulaiset. Oletan ettet paljon menetä, vaikka sukulaiset suuttuisivatkin.

Juuri näin. Jos kyseinen esine on ollut ap:n isällä vuosia eikä sisarukset ole sitä vaatineet, niin se katsotaan ap:n isälle kuuluvaksi ja siten edelleen ap:lle.

Vierailija kirjoitti:

Oikeudellisesti ratkaisevaa tässä on se, omistiko miekan isä vai ukin ainakin osittain jakamaton kuolinpesä. Jos miekan omisti isä, on täysin yksiselitteistä, että isän ainoana perillisenä ap on miekan kiistaton omistaja.

Jos sen sijaan ukin perintö on ainakin osittain jakamatta, menee asia monimutkaisemmaksi ja ap:n pitää sopia isän sisarusten kanssa, kuka miekan perii. Ap:n jutussa ei kuitenkaan ilmennyt mitään sellaista, josta saisi sen käsityksen, että ukin perintöä ei ole vielä jaettu. Tämän olisi pitänyt tulla esiin isän perunkirjoitusta tehdessä, koska silloin isän mahdollinen osuus jakamattomasta kuolinpesästä olisi pitänyt kirjata perukirjaan. Jos siis ukin jälkeen on tehty perinnönjako, pyydä isän sisaruksia näyttämään perinnönjakosopimus, josta käy ilmi, että miekka kuuluu jollekin muulle kuin isälle tai ainakin että ukilta jäänyttä irtaimistoa ei ole vielä jaettu ja yhden sisaruksen kuoleman jälkeen hänen hallussaan ollut ukin irtaimisto jaetaan muiden kesken. Jos tällaista sppimusta ei ole, on hyvin selvää, että miekka kuuluu isälle ja hänen kuolemansa jälkeen ap:lle.

Esineen hallinta luo omistusolettaman, joten mitään perinnönjakoa ei tarvita, jos miekka on ap:n isällä jo vuosia ollut. Asia muuttuu, jos esinettä haluavat kykenee osoittamaan esineen omistavansa, mutta jos ei miekkaa ole jakokirjoissa mainittu, on se ap:n isän.

Vierailija kirjoitti:

Iso kiitos kaikista vastauksista! Miekka on minun.

Totta puhuen minä oletan, ettei miekalla ole arvoa. Ensinnäkin, se on vähän rikki (yksi ”timantti” eli kivi puuttuu, eikä miekka pysy kunnolla kahvassaan kiinni), ja toisekseen, jos se olisi arvokas niin isäni olisi pantannut tai myynyt sen. Oletus siis, voinhan tietysti joskus kysyä ammattilaiselta, mutta korkeaan arvoon en toden totta usko.

Isän sisaret sanovat tosiaankin, että miekka oli heidän ensin. Että se on ”aina” ollut heidän. Taitaa olla nytkin kyse siitä, että esineen tulee pysyä suvussa, että se on tärkeintä. Jomman kumman sisaren varastoon miekka varmasti päätyisi.

Pääasia tuntuu olevan, ettei miekka ole minulla.

Niin, ja postasin Instagramiin sellaisen isän muistelopostauksen. Vähän lapsellista, mutta en arvannut ettei ihan oikeasti olisi kannattanut.

Ap

Nämä ”suvussa pysymiset”, joita tässä ketjussa on muitakin mainittu, kuulostavat todella kummalliselta. Ihan kuin se kuolleen jälkeläinen ei olisi samaa sukua. Hyvä ap, kun pidät pintasi.

Mitään aikaan perustuvia omistusolettamia ei esineiden suhteen laissa ole. Olennaista tosiaan on, onko ukin perintö jaettu.

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän instagram tilin teko ja käyttö on sitä paitsi tehty niin helpoksi, että vaikka apinakin osaisi tehdä itselleen tilin ja alkaa postaamaan. 

Sikäli kun olen instaa nähnyt niin apinathan ovat jo siellä...

Siis jos miekka on ollut isäsi ja sisaruksiensa lapsuudenkodissa, se on todennäköisesti kuulunut heidän vanhemmilleen. Kun ovat kuolleet, on perintö jaettu. Tuolloin miekka on siirtynyt isäsi omistukseen. Miekka ei siis ole koskaan ollut isäsi sisarusten omaisuutta, vaikka lapsina ovat asuneet samassa asunnossa miekan kanssa. Omistusoikeus ei muodostu sillä tavalla. Herranjestas sentään. 

Mun mummun kuoltua vuonna 2010 setäni alkoi kysellä perunkirjoituksessa rikkinäiseksi tietämänsä, arvokkaaksi olettamansa kellon perään, joka oli ollut lapsuudenkodin seinällä. Oli raivoissaan, kun tämän kellon oli isänisäni antanut serkulleni 1-vuotislahjaksi 1973. Serkun isä on kunnostanut kellon, joka on ollut jo serkun oman kodin seinällä miltei 20 vuotta. Jostain syystä setäni oli sitä mieltä, että tämä köyhän suvun ainoa arvoesine kuuluu hänelle, onhan hän ison sisarusparven vanhin poika. Oli vielä uhitellut serkkuni äidille, tädilleni, että "tämä ei jää tähän" ja haukkui vielä varkaaksi ennen kuin lähti paikalta ovet paukkuen.

Serkku sai pitää kellonsa, tietenkin. Setä, alkoholisti, taisi olla rahapulassa kuten aina, ja janokin taisi vaivata.

Tuo on jännä, että isän sisarukset tarvitsevat miekkaa, että se pysyisi suvussa. Onko AP adoptoitu, vai miksi hän ei tätiensä mielestä ole sukua? Mun mielestä veljen lapset ovat mitä suurimmassa määrin sukua, mutta voihan sitä tästäkin asiasta olla monta tulkintaa, tilanteesta riippuen.

Vierailija kirjoitti:

Oikeudellisesti ratkaisevaa tässä on se, omistiko miekan isä vai ukin ainakin osittain jakamaton kuolinpesä. Jos miekan omisti isä, on täysin yksiselitteistä, että isän ainoana perillisenä ap on miekan kiistaton omistaja.

Jos sen sijaan ukin perintö on ainakin osittain jakamatta, menee asia monimutkaisemmaksi ja ap:n pitää sopia isän sisarusten kanssa, kuka miekan perii. Ap:n jutussa ei kuitenkaan ilmennyt mitään sellaista, josta saisi sen käsityksen, että ukin perintöä ei ole vielä jaettu. Tämän olisi pitänyt tulla esiin isän perunkirjoitusta tehdessä, koska silloin isän mahdollinen osuus jakamattomasta kuolinpesästä olisi pitänyt kirjata perukirjaan. Jos siis ukin jälkeen on tehty perinnönjako, pyydä isän sisaruksia näyttämään perinnönjakosopimus, josta käy ilmi, että miekka kuuluu jollekin muulle kuin isälle tai ainakin että ukilta jäänyttä irtaimistoa ei ole vielä jaettu ja yhden sisaruksen kuoleman jälkeen hänen hallussaan ollut ukin irtaimisto jaetaan muiden kesken. Jos tällaista sppimusta ei ole, on hyvin selvää, että miekka kuuluu isälle ja hänen kuolemansa jälkeen ap:lle.

Lakkaa juridiikan opiskelija sekoittamasta. Summa summarum: miekka oli isän, ja nyt ap:n, kuten itsekin tuon sepustuksen päätteeksi toteat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeudellisesti ratkaisevaa tässä on se, omistiko miekan isä vai ukin ainakin osittain jakamaton kuolinpesä. Jos miekan omisti isä, on täysin yksiselitteistä, että isän ainoana perillisenä ap on miekan kiistaton omistaja.

Jos sen sijaan ukin perintö on ainakin osittain jakamatta, menee asia monimutkaisemmaksi ja ap:n pitää sopia isän sisarusten kanssa, kuka miekan perii. Ap:n jutussa ei kuitenkaan ilmennyt mitään sellaista, josta saisi sen käsityksen, että ukin perintöä ei ole vielä jaettu. Tämän olisi pitänyt tulla esiin isän perunkirjoitusta tehdessä, koska silloin isän mahdollinen osuus jakamattomasta kuolinpesästä olisi pitänyt kirjata perukirjaan. Jos siis ukin jälkeen on tehty perinnönjako, pyydä isän sisaruksia näyttämään perinnönjakosopimus, josta käy ilmi, että miekka kuuluu jollekin muulle kuin isälle tai ainakin että ukilta jäänyttä irtaimistoa ei ole vielä jaettu ja yhden sisaruksen kuoleman jälkeen hänen hallussaan ollut ukin irtaimisto jaetaan muiden kesken. Jos tällaista sppimusta ei ole, on hyvin selvää, että miekka kuuluu isälle ja hänen kuolemansa jälkeen ap:lle.

Esineen hallinta luo omistusolettaman, joten mitään perinnönjakoa ei tarvita, jos miekka on ap:n isällä jo vuosia ollut. Asia muuttuu, jos esinettä haluavat kykenee osoittamaan esineen omistavansa, mutta jos ei miekkaa ole jakokirjoissa mainittu, on se ap:n isän.

Aamen.

Keskenään yhteyttä pitäneet sukulaiset supisevat vuosia keskenään ja kehittävät jutun jossa sukulainen , johon harvemmin pidetään yhteyttä on saanut liikaa tai vienyt jotain pesästä blaa blaaa.

Kun juttu menee tunteisiin, niin sotku on valmis. Nuo ihmiset ihan oikeasti kuvittelevat olevansa oikeutettuja johon esineeseen tai omaisuuteen vaikka se normaali kansalaiselle tuntuu käsittämättömälle.

Omakohtainen kokemus. Sijoittamista harrastaneet vanhempani olivat ostaneet mökkejä (vuokranneet niitä sitten). Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa alkoi miettiä testamenttiasioita ja lahjoittivat mökit yhden kullekin lapsistaan. Yksi mökki myytiin. Minäkin sain yhden.

Ensin kuoli äitini ja sitten isäni, voi sanoa että suruun.

Muutama vuosi tämän jälkeen enoni vaimo alkoi soitella minulle (oli ilmeisesti saannut jostain selville mökistä): "Se mökki kuuluu myös meille. Meillä on oikeus siihen. että milloin sinne pääsee ja onko siellä kaikki jo kunnossa että sinne voi mennä!!!!"

Vastasin: "Mökki ei kuulu teille. Teillä ei ole mitään oikeutta sen omistukseen tai käyttöön. Jos luulette niin haastakaa käräjille".

Enoni ja vaimonsa kuolivat. Nyt heidän hanttapuli poikansa on aloittanut asiasta uudelleen väännön. Sanoi lopulta menevänsä sinne vaikka väkisin. Sanoin että ettet kumminkaan uskalla. Uskaltaakohan? Myin mökin nimittäin pois.

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Kunn sinusta aika jättää sinun perintö menee vanhempiesi sisaruksille jos ei ole omia lapsia. 

Voi tehdä testamentin jolloin ei mene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm...mummoikäiset Instagramissa🤔

Mistä tiedät että minkä ikäisistä ihmisistä on kyse? Esim. oma isäni kuoli 51-vuotiaana, ja hänen sisarukset olivat sillä hetkellä 49- ja 55-vuotiaita, ja todellakin käyttävät somea.

Olen mummo 76. Olen instagramissa. Olen työskennellyt 70-luvun alusta erilaisilla muistavilla koneilla, reikäkorteilla ladattavilla, magneettiraitakorteilla ym. Nähnyt nykyisen atk:n kehittymisen töissä oppien aina uusiin laitteisiin. Verkkoja oli jo ennenkuin internet tuli koteihin.

Miksi me mummut emme osaisi käyttää nettiä?

Vierailija kirjoitti:

Keskenään yhteyttä pitäneet sukulaiset supisevat vuosia keskenään ja kehittävät jutun jossa sukulainen , johon harvemmin pidetään yhteyttä on saanut liikaa tai vienyt jotain pesästä blaa blaaa.

Kun juttu menee tunteisiin, niin sotku on valmis. Nuo ihmiset ihan oikeasti kuvittelevat olevansa oikeutettuja johon esineeseen tai omaisuuteen vaikka se normaali kansalaiselle tuntuu käsittämättömälle.

Omakohtainen kokemus. Sijoittamista harrastaneet vanhempani olivat ostaneet mökkejä (vuokranneet niitä sitten). Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa alkoi miettiä testamenttiasioita ja lahjoittivat mökit yhden kullekin lapsistaan. Yksi mökki myytiin. Minäkin sain yhden.

Ensin kuoli äitini ja sitten isäni, voi sanoa että suruun.

Muutama vuosi tämän jälkeen enoni vaimo alkoi soitella minulle (oli ilmeisesti saannut jostain selville mökistä): "Se mökki kuuluu myös meille. Meillä on oikeus siihen. että milloin sinne pääsee ja onko siellä kaikki jo kunnossa että sinne voi mennä!!!!"

Vastasin: "Mökki ei kuulu teille. Teillä ei ole mitään oikeutta sen omistukseen tai käyttöön. Jos luulette niin haastakaa käräjille".

Enoni ja vaimonsa kuolivat. Nyt heidän hanttapuli poikansa on aloittanut asiasta uudelleen väännön. Sanoi lopulta menevänsä sinne vaikka väkisin. Sanoin että ettet kumminkaan uskalla. Uskaltaakohan? Myin mökin nimittäin pois.

En usko juttuasi. Mahdollista vain jos vanhempasi mökittäneet maan josta ei ole tehty koskaan virallista jakoa. Sellaisia perinuntia on vielä paljon maaseudulla, koskaan ei ole mitään jakokirjoja tehty vaan jokainen pitää kuolinpesää omanaan.

Miekka on sinun, tässä on useasti jo selitetty miksi. Ajattele positiivisesti, saat miekan ja samalla pääset epämiellyttävistä sukulaisista eroon, tuplavoitto!

Kerro sukulaisille, että laittavat haastehakemuksen ja katsotaan mihin se johtaa.