Ystävä tuli äidiksi

Maailma muuttuu totaalisesti, kun tulee äidiksi, jos vauvasta on myös vastuussa. Linnuilla jopa aivot surkastuvat ja muotoutuvat osin uudelleen, pesimäpuuhia tukemaan. Äidiksi tullut ihminen elää uudessa maailmassa - et voi enää saada ehdotonta huomiota, ennen kuin nuorin lapsi on kouluikäinen.

Tämä on yksi niistä asioista, mitä ei vaan voi ymmärtää ennen kuin sen kokee. Elämässä ei käytännössä ole muuta kuin se vauva, halusit tai et. Vähemmästäkin menee aivot muusiksi. Tästä suurin osa onneksi toipuu kun se lapsi vihdoin siitä sylistä irtoaa.

Ja onhan se toki isällekin iso elämänmuutos, mutta news flash, pienen vauvan hoidosta päävastuu kaatuu jo ihan biologisista syistä äidille. Isä sitten avittaa, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Hassua, että ap on mustasukkainen ystävästään, joka antaa aikansa nyt lapselleen.

Kannattaisi ap:kin hakea jotain muuta, uutta sisältöä elämäänsä, eikä syyllistää ja roikkua äidiksi tulleessa ystävässään.

On kyllä hassua. Kyllä se on ystävä joka näillä lapsikuulumisillaan pommittaa ihan kysymättä, että roikkumisesta ei voida puhua. Itselle ei jää muuta virkaa kuin vastata ja olla tukena sen minkä voin. Tulinkin täältä vastauksia saamaan tähän mysteeriin, joka meitä lapsettomia ja lapsellisia niin isosti jakaa kahtia. Hyviä vastauksia on tullutkin! 👍🏼

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äityis nyt muuttaa ihmistä, miten vaikeaa se on käsittää vaikkei itsellä lapsia olisikaan? Lapsettomat ystävät, lopettakaa tuo äitien syyllistäminen ja hämmästely ja hyväksykää se ystävänne muutuos naisesta ÄIDIKSI, lukekaa vaikka aiheesta vähän niin voitte koettaa edes tajuta muutosta jonka ystänne on juuri käynyt läpi.

Oma ajattelumallisi "syyllistää" yhtälailla lapsettomia kuin lapsettomat äitejä. Ymmärrystä vaaditaan puolin ja toisin. Monikin asia nyt vaan muuttaa ihmisiä, ei pelkkä äidiksi tulo. Minä en halua jakaa ketään tiettyyn ryhmään. En vain ymmärrä miksi ihmisestä tulee yhtäkkiä pelkkä äiti ja kaikki muu hukkuu sen alle.

Ei tässä nyt puhuta mistään muusta muutoksesta kuin äidiksi tulon muutoksesta, jota lapseton ystävä ei halua käsitää. Tälle lapsettomalle, jonka elämän napa on vieläkin hän itse, on loukkaus kun äidiksi tullut ei yhtäkkiä enää olekaan kiinnostunut hänestä, vaan tuoreella mamilla on jokin käsittämätön into ja jakamaton kiinnostuksen kohde, se oma lapsi! Äitiyshän muuttaa naista fyysisesti ja psyykkisesti monin tavoin, tutkitusti aivot ihan oikeasti muuttuvat. Yritä nyt vaan jaksaa, kyllä se pahin uuden äitiyden vaihe ohi menee jossain kohtaa. Ja muista, jos tulet joskus itse äidiksi, niin ei sitten tarvitse hormonipöllyissä nolostella ja hävetä omia lapsettomana sanomiasi älyttömyyksiä tai ymmärtämätöntä käytöstä, kun nyt pidät suusi supussa ja kestät kuin nainen.

Tuleepa mieleen muutamakin ystävä jotka päästelivät suustaan ihan älyttömiä kun ensimmäisenä ystäväpiiristä sain lapsen. Siis niin noloja asioita! Nyt muijat itse 35v ovat saaneet esikoisiaan ja eivät taida edes tajuta että ovat itse potenssiin kymmenen sen mitä minä ehkä olin tuoreena äitinä siinä vauvakuplassa :D No en moiti heitä ääneen, mietin vain mielessäni että kyllä se niin on, sen tajuaa vasta kun itse tulee vanhemmaksi, vaikka tätähän ei kukaan lapseton halua kuulla.

Tämä on niin totta. Kerran ystäväni vihjasi että juttelen ainoastaan lapsesta ja heti lopetin, tajusin muuttuneeni Ärsyttäväksi Äidiksi.

Kestää noin 16 vuotta ja sitten ne kaverit "palautuu" :)

Olenko jotenkin outo tapaus kun olen 3 lapsen äiti ja minulla ei koskaan ollut semmosta että lapsen saamisen jälkeen en pystyis mistään muusta puhumaan. Minulla on käynyt ystäviä kylään vauvan saamisen jälkeen ja alussa se keskustelu on että no miten synnytys meni ja miten nyt menee uuden vauvan kanssa, mutta sitten pikku hiljaa se siirtyy johonkin muuhun aiheeseen ja ihan hyvin se sujuu. En itse jaksais jauhaa koko ajan vauvasta ja siitä äitiydestä kaikille. On sitten ystäviä jolla myös lapsia niin niiden kanssa voi puhua siitä että lapsella ummetus jne. Mutta olen kyllä huomannut että monet naiset muuttu ihan radikaalisti lapsen saamisen jälkeen, esim mun sisko sanoi mulle että häntä ei kiinnosta pätkääkään omaa mies että onko olemassa vai ei ihan sama nyt kun se vauva on sylissä tai sitten toinen joka muuttui ihan imetysuskovaiseksi. Itsellä on aina ollut niin että se lapsi on tullut minun elämään eikä toisinpäin ja osaan olla myös äidin lisäksi myös nainen, miehelleni vaimo ja kaveri. Ja se on aina virkistävä puhua jostain muusta kun aina omasta lapsesta. Mä varmaan saan alapeukkuja mutta semmonen olen minä.

Tiedetään tiedetään tiedetään kyllä että äitiys mullistaa ihmisen elämän ja ajatusmaailman. Sitä ei kukaan varmastikaan kiellä. Mutta käytöstapoja ja kunnioitusta muita kohtaan soisi silti olevan. Ei toisten elämä ole muuttunut yhtään vähemmän merkitykselliseksi vaikka sinusta on tullut äiti. Ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus. Harmillisen paljon näkee äidiksi tulleiden taholta sellaista väheksyvää suhtautumista toisten elämää ja asioita kohtaan.

Hei, nyt on osa taas ymmärtänyt aivan väärin. Tää on kyllä mahtavaa miten tämä asia käännetään lähes aina niin, että lapseton on mustasukkainen kun ystävä saa lapsen. Ja lapsettoman pitäisi hommata omaan elämään muuta sisältöä ja jättää ne äidiksi tulleet rauhaan. Siis huomaatteko nyt, osa olettaa että jos ei ole lasta, niin ei voi olla mitään mielekästä sisältöä elämässä ja jotain puuttuu. Tämä on just se ongelma. Toisen elämä on muka jotenkin arvottomampaa.

Vierailija kirjoitti:

Olenko jotenkin outo tapaus kun olen 3 lapsen äiti ja minulla ei koskaan ollut semmosta että lapsen saamisen jälkeen en pystyis mistään muusta puhumaan. Minulla on käynyt ystäviä kylään vauvan saamisen jälkeen ja alussa se keskustelu on että no miten synnytys meni ja miten nyt menee uuden vauvan kanssa, mutta sitten pikku hiljaa se siirtyy johonkin muuhun aiheeseen ja ihan hyvin se sujuu. En itse jaksais jauhaa koko ajan vauvasta ja siitä äitiydestä kaikille. On sitten ystäviä jolla myös lapsia niin niiden kanssa voi puhua siitä että lapsella ummetus jne. Mutta olen kyllä huomannut että monet naiset muuttu ihan radikaalisti lapsen saamisen jälkeen, esim mun sisko sanoi mulle että häntä ei kiinnosta pätkääkään omaa mies että onko olemassa vai ei ihan sama nyt kun se vauva on sylissä tai sitten toinen joka muuttui ihan imetysuskovaiseksi. Itsellä on aina ollut niin että se lapsi on tullut minun elämään eikä toisinpäin ja osaan olla myös äidin lisäksi myös nainen, miehelleni vaimo ja kaveri. Ja se on aina virkistävä puhua jostain muusta kun aina omasta lapsesta. Mä varmaan saan alapeukkuja mutta semmonen olen minä.

Kuulostat varsin ihastuttavalta ja fiksulta naiselta. Voi kun muutkin ajattelisivat kuten sinä, niin ei niin moni ystävyys tai parisuhde kariutuisi. Kiitos vastauksesta. 😊 -Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko jotenkin outo tapaus kun olen 3 lapsen äiti ja minulla ei koskaan ollut semmosta että lapsen saamisen jälkeen en pystyis mistään muusta puhumaan. Minulla on käynyt ystäviä kylään vauvan saamisen jälkeen ja alussa se keskustelu on että no miten synnytys meni ja miten nyt menee uuden vauvan kanssa, mutta sitten pikku hiljaa se siirtyy johonkin muuhun aiheeseen ja ihan hyvin se sujuu. En itse jaksais jauhaa koko ajan vauvasta ja siitä äitiydestä kaikille. On sitten ystäviä jolla myös lapsia niin niiden kanssa voi puhua siitä että lapsella ummetus jne. Mutta olen kyllä huomannut että monet naiset muuttu ihan radikaalisti lapsen saamisen jälkeen, esim mun sisko sanoi mulle että häntä ei kiinnosta pätkääkään omaa mies että onko olemassa vai ei ihan sama nyt kun se vauva on sylissä tai sitten toinen joka muuttui ihan imetysuskovaiseksi. Itsellä on aina ollut niin että se lapsi on tullut minun elämään eikä toisinpäin ja osaan olla myös äidin lisäksi myös nainen, miehelleni vaimo ja kaveri. Ja se on aina virkistävä puhua jostain muusta kun aina omasta lapsesta. Mä varmaan saan alapeukkuja mutta semmonen olen minä.

Kuulostat varsin ihastuttavalta ja fiksulta naiselta. Voi kun muutkin ajattelisivat kuten sinä, niin ei niin moni ystävyys tai parisuhde kariutuisi. Kiitos vastauksesta. 😊 -Ap

Kiitos❤️ 😊

Vierailija kirjoitti:

Tämä on niin totta. Kerran ystäväni vihjasi että juttelen ainoastaan lapsesta ja heti lopetin, tajusin muuttuneeni Ärsyttäväksi Äidiksi.

Kestää noin 16 vuotta ja sitten ne kaverit "palautuu" :)

Harmi kun kukaan ei vaan jaksa odottaa niin kauaa, että puheenaiheita olisi muitakin. Tuskin kukaan jaksaisi kuunnella sitäkään loputtomiin, jos ystävä puhuisi pääosin pelkästään miehestään, että mitä hän on tänään tehnyt ja syönyt ja miten hänellä töissä menee. Sama koskee minulla lasta. Molemmat on ystävälle tärkeitä ja niiden kuulumiset kuuntelee ohimennen totta kai mielellään, mutta mitään loputonta monologia en kummastakaan valitettavasti jaksa kuunnella. Mieluummin sitten etsin muuta juttuseuraa.

Itse en menettänyt yhtään ystävää äitiyden myötä, vaikka olin ainut jolla lapsia oli. Omaan ymmärtäväisiä ystäviä. He ymmärsivät, että alku voi olla aika uutta ja outoa, sekä intensiivistä vauvan kanssa. Silti soittelimme ja tapasimme. Edelleen olen kaikkien kanssa ystävä ja samaa huomioimista olen osoittanut heille heidän tullessa äidiksi. Omat jo sen verran vanhoja, että saan myös välillä toimia tietopankkina ja vertaistukena kun kerran olen jo "kaiken" käynyt läpi.

Jotkut joo menevät ihan pilalle kun tulevat vanhemmiksi. Onneksi ei kaikki, meillä on muutama hyvä ystäväpariskunta, joiden kanssa pidetään hauskaa kuten ennenkin, vaikka lapsia onkin. Nuorin lapsi on tosin jo 3v ja kyllä se vauvavuosi ymmärrettävästi verottaa kaikkien vanhempien muiden asioiden panostusta. Odota muutama vuosi, ehkä saat ystäväsi takaisin.

Ei välttämättä, riippuu ihmisestä. Sisko sai lapsen ja ihan normaalisti ollaan keskusteltu kaikesta maan ja taivaan väliltä myös sen jälkeen. Todellakaan ei puheet pyöri pelkästään lapsessa vaan ihan kaikessa, kuten aikaisemminkin. Sama juttu useamman ystävän kohdalla.

Mun ystäväpiirissä ollaan juuri täytetty 30, itsellä on jo muutama lapsi ja yhdellä kavereista yksi, muut ovat lapsettomia vielä.

Jostain syystä nämä lapsettomat alkavat aina höpöttömään lapsijuttuja kun saavun paikalle, ikään kuin mun kanssa ei voisi enää muusta puhua. En mielestäni elä missään lapsikuplassa koska lapseni eivät ole enää mitään taaperoita ja mun elämään kuuluu myös mielenkiintoisia urakuvioita, ihmissuhdeasioita ja matkustelua (ennen koronaa).

Rehellisesti sanottuna en jaksaisi joka kerta tyttöjen illoissa jauhaa lapsista, mieluummin vetäisin itseni mukavaan hiprakkaan ja kuuntelisin ystävieni sinkkukuulumisia.

Itse äitiydyin viime vuonna ja kyllä huomasin itsessäni sellaisen muutoksen, että aiempaa enemmän tykkään jutella juuri niiden kavereiden kanssa, joilla on itsellä lapsia. Juurikin siitä syystä, että ruokavaliot, vauvan kehitys, valvomiset ja yleensä se niin ihana ja jaksamisen kannalta tärkeä vertaistuki. Heidän kanssa keskustellessani tunnen olevani lähes normaali ihminen, jolla on jotain mielenkiintoistakin sanottavaa joskus, kun taas lapsettomien kavereiden kanssa tulee välillä sellainen olo, että ei ole paljoa annettavaa, kun olen vähän ulkona heidän jutuistaan ja vauvajutut ei niin uppoa.

Jospa kaverillasi ei ole muita äippäkavereita vertaistukena, niin hän vyöryttää kaikki vauvajuttunsa sinun niskaasi. Korona-aikaan kun kaikki vauvaklubit ja muutkin taitaa olla tauolla. Nosta rohkeasti kissa pöydälle ja sopikaa, että käsittelette molempien kuulumiset aina jutellessanne. (Kannattaa toki muistaa, että esittää asian semi-nätisti, monesti hormonit vielä tuoreilla äideillä aika pinnassa, ylireagointeja saattaa syntyä helposti :) )

Sen takia en jaksa pitää yhteyttä itsekkääseen vela-tuttavaani, koska hän on niin itsekäs.

Ennen kuin olin raskaana, hän kysyi että eikö tunnukin turhalta elämä, kun ei ole saavuttanut omaa perhettä? Vastasin että ei tunnu, olemme onnellisia mieheni kanssa. Lisäksi kyseli koko ajan että onko pitkä parisuhteemme kaverillinen ym yritti saada minut puhumaan pahaa miehestäni.

Kun ihana lapsemme syntyi, hän ei edes lähettänyt kukkia eikä onnitellut mitenkään 🤦‍♀️ Yhdessä olimme kuitenkin hankkineet muille ystävillemme vauvaonnittelukukkia 🧐

Hänen käytöksestään paistaa niin läpi nuo aiemmat sanansa että kokee itsensä epäonnistuneeksi vanhapiiaksi. Koko elämä pyörii matkustamisen, Esportin ja ulkonasyömisen ympärillä, niin ei meillä oikeasti ole mitään yhteistä.

Tunnistan ilmiön. Olen nyt yli 40 ja menettänyt monta ystävää tuon takia. Mutta kaksi on jäänyt. Heistä kumpikin sai lapsen (ja vain yhden) vanhemmalla iällä. Heidän identiteetti oli varmaan jo niin vahvasti rakentunut muiden asioiden kuin äitiyden varaan, että tuota samaa ei tapahtunut.

Hyvä kysymys ap. Tässä yritän vastata sinulle sekä omista kokemuksistani ja tiedosta ammentaen:

Äidiksi muuttumista on kuvattu lapsen kasvamista aikuiseksi puberteetin kautta. Muutos on hormoneineen, fyysisine ja psyykkisine sekä identiteetin muutoksineen yhtä suuri. Muutos vain tapahtuu lyhyemmässä ajassa kuin murrosiän muutokset.  Nämä kaikki muutokset aiheuttavat yksin ja  yhdessä paljon tunteita, joista iso osa ei ole mukavia: pelkoa menettämisestä, pelkoa toisen satuttamisesta, ahdistusta siitä, että elämä muuttuu, surua siitä, että on menettänyt vanhan elämän tilanteen jne. Vaikka kuinka vauva olisi toivottu, niin kaikkiin elämäntilanteiden muutoksiin kuuluu samalla suru, kun ei pysty yhdistämään, ainakaan täydellisesti, uutta ja vanhaa elämää.

Muutokset ajan käytössä: Ennen vauvaa viikkoni koostui seuraavista asioista, joista kertyi myös mielenkiintoista keskusteltavaa esim. ystävieni kanssa:

Hyvät yöunet

Säännöllinen ravinto, erilaisissa ravintoloissa ja kahviloissa käyminen

40h töitä

10h uusia opintoja

6h eri harrastuksia

4h kielten opiskelua

10-12h sanoma- ja aikakausilehtien lukemista

7h kirjojen lukemista

5 h elokuvia, sarjoja

10h  ystävien tapaamisia 

Niin töissä, opinnoissa, harrastuksissa yms tapasi ihmisiä, joilta taasen sai virikkeitä keskusteluun.

Aika uutena äitinä meni seuraavasti:

huonot yöunet

epäsäännöllinen ravinto

Entinen aika, joka on mennyt töissä, opinnoissa, harrastuksissa, sanomalehteä tai  kirjaa lukiessa, sarjoja katsoessa meneekin siihen vauvaan. Huomattavaa on, että vaikka pystyisi jotain lukemaan/katsomaan, niin aivot ovat koko ajan hormonien ja väsymyksen vaikutuksessa omassa kuplassaan. Nukkuminen muuttuu äidillä hormonien vaikutuksesta: Synnytys ja imetys vaikuttaa siihen, että äiti herää tai havahtuu erityisesti oman lapsen ääniin ja äänettömyyteen helpommin, myös niihin "turhiin" varoituksiin. Isillä tuollaista hormoniannosta ei tule, ja siksi saattavat jatkaa siinä samassa huoneessa nukkumista, jossa vauva ääntelehtii. Ainakaan eivät herää yhtä helposti kuin äiti. Lisäksi isät käyvät yleensä töissä eivätkä ole fyysisesti sidottuja vauvaan imetyksen vuoksi. Isät eivät ole myöskään kantaneet vauvaa sisällään. Tutkimusten mukaan vasta kun lapsi on 7-vuotias, niin isillä on keskimäärin yhtä vahva suhde lapseen kuin äidillä. Nämä asiat ovat mm. syinä sille, miksi isät eivät ole samalla tavalla keskustelemassa pelkästään vauvoista.

Kysyisin, että jos ap pelkästään heräisit ja nousisit yöllä 3-4 kertaa ruokkimaan  toista ihmistä, ja lisäksi havahtuisit hereille 3- 5 kertaa, niin kuinka säkenöivää keskusteluseuraa olisit esim. 3 kuukauden päästä?  Tai ajattele, että työelämäsi olisi 40h  viikossa yhtä ja samaa liukuhihnatyötä. Eikä siinä mitään: vapaa-ajallasi olisit myös tekemässä samaa liukuhihnatyötä. Samoin viikkonloput. Kun yöllä heräät, niin teet samaa liukuhihnatyötä 1-2 tuntia kerrallaan. Eikö silloin pienikin muutos esim. liukuhihnan värissä toisi suuren keskusteluaiheen mielestäsi? Arvaapa kuinka mielenkiintoinen se olisi keskustelukumppaniesi mielestä?

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan ilmiön. Olen nyt yli 40 ja menettänyt monta ystävää tuon takia. Mutta kaksi on jäänyt. Heistä kumpikin sai lapsen (ja vain yhden) vanhemmalla iällä. Heidän identiteetti oli varmaan jo niin vahvasti rakentunut muiden asioiden kuin äitiyden varaan, että tuota samaa ei tapahtunut.

Niin ja sulla ei tietenkään itsellä ole lapsia kun syyllistät muita..? 😂

Täydellisesti käyttäytyvät lapsettomat😁🙄