Ystävä tuli äidiksi
Okei, hei kaikki äidit ja lapsettomat. Voitteko kertoa mikä ihme siinä mättää, että kun nainen saa lapsen, niin kaikki ympäriltä katoaa ja elämä on pelkkää lasta. Olen parin vuoden sisään menettänyt useamman hyvän ystävän äitiydylle. Mistään muusta ei näiden kanssa voi enää jauhaa kuin lapsista. Onko todella näin että enää ei ystävillä ole mitään sijaa elämässä kun tulee äidiksi? Miksi lapsettoman pitäisi olla kiinnostunut äiti-ihmisen asioista jos äiti-ihmistä ei kiinnosta lapsettoman asiat? Mikä siinä on että miehet on tässäkin asiassa paljon fiksumpia.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa miten palstamammat sitten kuitekin itkevät kun ystävät ovat hylänneet lapsen saannin vuoksi mutta eivät vaan suostu näkemään omaa osuuttaan asiassa. Tämäkin ketju sen todistaa. Ystävyyteen tarvitaan sitä että molemmat ovat kiinnostuneita toistensa asioista mutta näille mammoille se tarkoittaa että ystävän pitää olla vain ja ainoastaan kiinnostunut heidän elämästään ja lapsistaan ilman mitään vastavuoroisuutta. Kun lapseton ystävä on kuukausia kuunnellut sitä vaahtoamista lapsen päiväunista ja syömisistä eikä kertaakaan ole ystävä kysynyt lapsettomalta että mitä sinulle kuuluu, ja jos itse yrittää, kertoa niin kekseytetään ja jatketaan suu vaahdossa kertomaan omasta vauva-arjesta. On selvää että mammaystävää ei enää kiinnosta olla oikea ystävä. Häntä kiinnostaa vaan omat asiansa. Sitten kuitenkin itketään kun ystävä hylkäsi lapsen takia.
Av:n perusteella ei voida vielä mitenkään päätellä kummankaan itkuvirsi-ilmiön todellista yleisyyttä. Koitapa mennä sanomaan tämän palstan synnytysketjuissa, että kaikki meni hyvin ja seksielämäkin palautui normaaliksi 3 vk synnytyksistä. Et ole tervetullut, jos sulkijalihas repesi ja käytät loppu ikäsi vaippaa, voit kommentoida ilman lynkkaamista. Tästä voisi virheellisesti päätellä, että kaikki palstamammat käyttävät vaippaa ulosteinkontinenssin takia. Todellisuudessa tällä palstalla ei saa keskustella ilman, että hullut menettää malttinsa. Hyvät ja normaalitilanteet jää täällä täysin näkymättömiksi. Myöskään lapsettomat ja äidit eivät koskaan voi olla ystäviä täällä.
Kun elämäntilanteet muuttuvat niin pitää hakea uusia ystäviä. Entiset ystävät kun perheellistyivät niin tunsin itseni ihan ulkopuoliseksi ja tapaamisia alettiin koko ajan perumaan. Pikku hiljaa välit viilenivät ja katkesivat kokonaan. He halusivat samassa elämäntilanteessa eläviltä vertaistukea ja vapaa lapseton sinkku ei sopinut joukkoon ollenkaan enää, ihan ymmärrettävää molemmin puolin. Parempi että antaa vain välien mennä kuin alkaa väkisin yrittämään.
Jaa, no kyllä minä ainakin olen edelleen kiinnostunut ystävieni asioista, vaikka mulla on pienet lapset ja olen äitiyslomalla. Jutellaan läpi ura- ja mieskuviot kuin ennenkin. En ”jauha” lapsistani enempää kuin mitä keskusteluun luontevasti sopii ja miten toinenkin vaikuttaa kiinnostuneelta kuulemaan. Koska tällä tavoin mun omat kuulumiset on vähän rajalliset johtuen just siitä, että elämä pyörii lasten ja kodin ympärillä, niin juttelenkin mieluusti enemmän niistä kavereiden asioista. Omalta osalta lasten lisäksi vaikka reissuhaaveita (koronan jälkeen), tulevaisuudensuunnitelmia, parisuhdetta tms. Lapsellisten kavereiden kanssa toki on lapsiaiheet enemmän esillä.
Minä en osannut kuvitellakaan, miten elämä muuttui pelkäksi vauvaksi esikoisen synnyttyä. Koko tilanne oli ihan uusi ja siinä vauvassa oli kiinni ympäri vuorokauden. Kaikki ajatuksetkin oli vauvaan liittyviä, mihinkään muuhun ei jaksaminen ei riittänyt. Sellaiset kevyet kaverisuhteet jäi, heidän kanssaan oli ollut jotain yhteisiä baarireissuja, mutta osassa ei tauko merkinnyt mitään. Oikea ystävyys kestää tauotkin. Onhan ystävillänikin ollut elämänvaiheita, joissa yhteydenpito on jäänyt, mutta sieltä ne lopulta löytyvät.
Ystävyyssuhteet muuttuu elämän varrella. Se on aivan luonnollisista. Joku suhde saattaa kestää koko elämän, mutta siinäkin on läheisempiä ja etäisempiä vaiheita. Suurinosa ystävyyssuhteista ei kestä koko elämää ja se on aivan luonnollista. Semmoista elämä on. Pitkään elämään mahtuu monenlaisia elämänvaiheita ja ihmissuhteita.
Onpa kumma juttu, ystäväsi ovat varmaan huomanneet sopivan tilaisuuden päästä sinusta eroon.
Kun omaa ”pikkulapsiaikaani” muistelen, en ole koskaan kyläillyt niin paljon kuin silloin. Ja muistan kuinka lapsettomat ystäväni oikein hihkuivat meille, heistä oli niin mukavaa leikkiä lasten kanssa. Saman olen huomannut poikani perheestä, vierailevat mielellään. Toki nyt korona-aika on hiljentänyt tahtia.
Voihan se olla, että vauvan kanssa kun ollaan se 24/7, niin ei ole oikein uusia kokemuksia joista keskustella.
Toki aina voi jauhaa siitä yhteisestä Aasian reppureissusta vuodelta 2009.