**lokakuisten massujen keskiviikko**
Kommentit (65)
Olen ihan jokaisen lokamasujen pinon lukenut ja MISSÄÄN en ole nähnyt yhtään kirjoitusta, jossa mitenkään lynkattais Dirahia tai puututtas henk. koht. hänen asioihinsa.
Tuosta hemoglobiinista ja lisäraudastakin yhden päivän pinossa MONI kirjoitti ja jostain ihmeen syystä Dirah nyt otti asian niin, että vain hänen kirjoitustaan kommentoidaan.
En osaa tuota lainaus hommaa, mutta Dirah kirjoitti tänään näin:
" musta kellään täällä ei ole tarvittaa tietotaitoa siihen, että suositellaan raudan pois jättämistä omin päin kellekään, varsinkaan tällaisella perusteella joka on musta varsinkin ilman mitään pohjaa. (puuttuisiko joku myös tähän ;) "
Kun KUKAAN ei oo täällä SUOSITELLUT RAUDAN POISJÄTTÄMISTÄ KENELLEKÄÄN!!! Minä puhuin asiasta eilen YLEISESTI, en siis tarkoittanut ketään meistä vaan yleisesti esitin OMAN mielipiteeni siitä, että nykyisin monikin ihminen ottaa sitä sun tätä pilleriä ihan vaan sen vuoksi, kun sitä jossain suositeltiin ilman, että ensin selvittäisi onko itsellä siihen tarvetta. Ja siis en puhunut pelkästään raudasta vaan kaikista vitamiineista jms. Ja samalla kommentoin siihen, miten suositukset vaihtelee eri neuvoloissa.
Yleensäkään täällä ei kukaan KÄSKE tekemään mitään, vaan kirjoitetaan omista kokemuksista ja omista mielipiteistä.
Mitä tulee ns. " vakkareihin" ja satunnaisiin kirjottelijoihin, niin vasta joku aika sitten kehuttiin täällä sitä, että Lokamasuissa huomioidaan kaikkien kirjoitukset tasapuolisesti, eikä oo tullu mitään inside-piiriä. Ja näin on yhäkin mun mielestä. TOIVON, että Dirah jatkaa kirjoittelua siinä missä ennenkin ja huomaa, että oikeasti kukaan ei oo sinua täällä kaltoin kohdellut, olet nyt jotenkin mielessäsi käsittänyt kaiken väärin.
Sitten vielä se, että minä en ole lääkäri, en sairaanhoitaja tai millään tapaa ammattilainen, mutta sen tiedän,että LIIKA raudan syöminen ON vaarallista. Ja siis ihan varmasti se neuvolan suosittelema 1-2 tabl päivässä ei oo vaarallista niille, joilla hemppa on alhainen, mutta jos on hyvät rautavarastot ja hemppa pysyy raskausaikana ok lukemissa, niin ei todellakaan kannata sitä rautaa vaan varuilta syödä. Ja siitä sikiön kasvamisesta, niin joskus muistaakseni toista lastani odottaessa oli jossain lehdessä (en muista missä) juttua jostain tutkimuksesta, jossa selvitettiin että voiko ns. turha raudan syönti kasvattaa vauvaa liian suureksi. Eli tätä en ole myöskään esittänyt faktana, vaan kerroin joskus lukeneeni asiasta. Ja todella oli kyse niistä, jotka sitä rautaa EI tarvitse. Kyllä minäkin sitä syön, jos olo alkaa sitä vaatia tai hemoglobiini laskee alas. Ja ihan näin maalaisjärjellä aateltuna pidän hieman ihmeellisenä tuota yli 30 tabletin määrää.. luulis pienempikin annos saavan jotain pahaa aikaan... Itse pikaisesti silmäilin tuon rautainfon sivun, mutta en löytänyt tuota painokilo-juttua mistään, mielestäni puhuttiin päiväsuosituksesta.
MUUTA: Onko muut panneet merkille, että me taidetaan olla aika poikavoittoinen vauvakansa, kunhan masukit pullautetaan maailmaan. Ainakin tuossa listassa on tooosi paljon enemmän poikaa odottavia. Tai sitten kaikki ne, jotka ei sukupuolta vielä tiedä, tekevät tytön :)
PUHE: Meillä on kaikki 3 alkaneet TOSI eri aikaan puhumaan. Tuo meidän nykyinen 1v6kk toistelee vaikka mitä sanoja muiden perässä, mutta itse oma-alotteisesti käyttää vaan muutamia. Enimmäkseen kulkee sormi ojossa ja hokee " ö, ö, ö" . Tuo isompi tyttö puhui tässä iässä jo vaikka kuinka, ihan pieniä lauseita jne. Sanavarasto oli tosi laaja ja puhe selkeää. Poika taas alkoi puhumaan kertalaakista ollessaan reilu 2,5-v. Sitä ennen oli vaan kaks sanaa " ei" ja " pappa" . :)
Nyt minäkin lopetan omalta osaltani tämän rautakeskustelun, lupaan ja vannon etten kommentoi siihen enää mitään :D
Täällähän ollaan päästy kipakkaan ajatustenvaihtoon. Odottakaahan mammat, kun lapset syntyy ja päästään imetyskekusteluihin ; )) VITSI.
Rauta-asiaan itselläni ei ole sanomista, kun en ole joutunut asian kanssa painimaan. Ehdottoman tärkeä asia kylläkin ja hyvä, että tästä keskustellaan.
KELA;sta itse olen ainakin todennut, että asioiden käsittelijästä riippuu, että minkälainen käytäntö minkäkin asian suhteen on. Eli ei ihmetytä yhtään, että Dirahilta palkkatodistus hyväksytään vasta myöhemmin. Ja tähän asiaan on itsellä kokemusta työn puolesta, olen aika monta kymmentä todistusta Kelaan tehnyt mm. äitiyslomajuttujen takia. Ja kehtaanko edes tunnustaa, että minulla on vieläkin oma hakemus postittamatta. Olemme pähkäilleet äitiyspakkauksen ottamisen kanssa ja nyt mies totesi, että otetaan se, joten tämäkin vaikea päätös tuli tehtyä. Nyt kun vaan saisi ne paperit toimitettua Kelaan.
Tuplarattaista, niiden kanssa väännetään vieläkin. Tai siis minä pohdin ja mies toteaa että ahaa ja odottaa tekemääni ratkaisua. Tai sitten laitan tämänkin asian miehen päätettäväksi, jos en itse saa päätöstä tehtyä. On mielessä jopa ollut, että pitäisikö katsoa vauvan syntymään ja hiukan eteenpäin, että miten se elämä alkaa rullata. Ja tosiaankaan esikoinen ei suostunut moneen kuukauteen olemaan vaunuissa, niin tuntuisi ihan rahan haaskaukselta hankkia rattaat, joissa ei sitten vauva viihdykään. Sitten kesäksi voisi ostaa matkarattaat. Eli vääntely jatkuu.
Fiikunalle kovasti voimia aikaisin heräilevän esikoisen kanssa. Meillä on käynnissä hyvin voimakas " minä itse" vaihe (poika 1v 4kk) ja kiipeily on kanssa kivaa, joten ihan helisemässä olen välillä. Ja välistä pelottaa, kun raahaan kirkuvaa ja sätkivää 13kg painavaa jötikkää, että kuinka käy. Nyt vasta on muutaman kerran onnistunut potkaisemaan kipeästi mahaan. Onneksi äitini on joka viikko käynyt jelppimässä ja mieskin on pystynyt auttamaan paljon.
Yöt ovat huonontuneet, lonkat ovat alkaneet " särkeä" . Ehkä se on sitten sitä nivelten ja liitosten löystymistä. Kävelykään ei ole mukavaa, alavatsalta ja oikealta puolelta polttaa. Tänään tunnustelin, että onkohan kipu aivan sattumalta leikkaushaavan toisessa päässä, vai olisiko siellä jotain kiinnikkeitä tmv.
Jaahas, siivousurakka odottaa!
K&pikku-pippuri rv 30+3
Eli DIRAH kyseli vanhempien lasten suhtautumisesta vauvan sukupuoleen..
Meillä esikoinen oli 4-vuotias (poika), kun odotin toista lasta. Silloin poika muutti mieltään vähän väliä, välillä toivoi siskoa ja välillä veljeä. Sai sitten pikkusiskon ja oli tosi suojeleva ja ihana isoveli vauvalle. Kun aloin odottaa kolmatta lasta, poika totesi heti, että nyt on pojan vuoro. Pysyi järkkymättä kannassaan, kunnes ultrassa selvisi, että tyttö tulee taas. Pari päivää poika siinä nikotteli vastaan, mutta sitten unohti koko jutun ja oli tosi iloinen, kun pikkusisko syntyi (varsinkin, kun monet sanoi vauvaa isoveljen näköiseksi alussa).
Nythän sitten poika uhkasi muuttaa pois kotoa, jos tulee kolmas pikkusisko. Ei kuulemma kestä yhtään natisevaa tyttöä enää ympärillään jne. Eilen kerroin ultran jälkeen, että mahassa on mitä todennäköisimmin poika ja esikoinen hyppi riemusta ja on tänään kuuluttanut koko maailmalle, että hän saa pikkuVELJEN. Tuntuu olevan tosi tärkeä asia hänelle ja saa äidinkin mielen iloiseksi :)
Niin ja poika siis on nyt 7-vuotias.
Ja NYT minä häivyn siivoomaan tuota keittiötä, viimeinkin.
Täällähän tosiaan oli saatu keskustelua aikaiseksi :)
Taas on muutama päivä vierähtänyt ilman palstailua,nää päivät kun tuppaa kulkemaan tosi vauhdilla.Tänne ei kai ihmeempiä kuulukkaan.Yön nukuin hyvin klo 5 asti ja sen jälkeen nousinkin ylös,kun ei enää muka nukuttanut,nyt kyllä väsyttäis oikeen olan takaa.Olikos se FIIKUNA,jolla lapsi on lievästi sanottuna aamuvirkku ja heräilee 5 aikoihin?! Koitahan jaksaa!
MIANNILLA oli ollut tosi hurjan kuulonen kaatuminen,onneksi tosiaan selvisit vain säikähdyksellä.Ultra olikin sitte mukava " kaupanpäällinen"
Eli onnittelut pojasta! Me ollaan kyllä todellakin poikavoittoinen joukko!
WADES,taas tulee palattua aikaisempiin.Eli me asutaan kaustarissa.Rakennettiin talo pari vuotta sitten.
Mulla on kans vauva tosi alhaalla(kaikki olleet).Eikä todellakaan oo tietoakaan närästyksestä,mutta sitä vastoin tiedän kaiken liitoskivuista,joten kysykää vaan ;) Ei sekään mikään mukava vaiva. Välillä tuntuu että koko alapää ihan räjähtää.
Huomenna on esikoisen eskariin tutustuminen ja maanantaina sitten ollaan jo saattelemassa pikkuista " koulutielle" .Meillä eskari järjestetään koulussa,joten nyt on jo niin kouluunlähtö fiilikset päällä.Onneksi neiti on ihan innoissaan menossa,eikä ainakaan vielä ole havaittavissa mitään ramppikuumetta!
Seuraava neuvola on mulla ens viikon keskiviikkona,jos oikein muistan.Vaivaa ankara raskausdementia! Onko kohtalotovereita?
Nyt lähen kattoon tytölle vaatteet,kun on lähdössä kaverinsa synttäreille!
Mukavaa keskiviikkoa!
Mianni tai jeni koittakaapa saada niitä ilmoja tänne meillekkin päin! vesisadetta kaivattais täälläkin,mutta ei,helteet vaan jatkuu!
Täällä on mielestäni ollut koko aika todella hyvä henki eikä täällä ketään olla millään lailla " syrjitty" tai muuta...ja on todella ikävää, jos jostakin tuntuu siltä :( Että tervetuloa vaan edelleen kaikki uudet lokamasut, ei me niin hirveitä olla mitä tää ketju saattaa antaa ymmärtää :D:D
Kela-asiaa en kommentoi enää sanallakaan, vaikka kieltämättä mieli tekisikin ;) Rauta-asiaan en myöskään ota mitään kantaa, jokainen tekee kuten parhaakseen näkee. Itse syön rautaa ja piste!
Mun on pakko mennä tänään päivystävän fysioterapian juttusille tän sormien puutumisen takia-ei tule mitään ;( Koko aika sormia " polttaa" ja puuduttaa. Jotain on keksittävä!! Klo 14-15.30 on päivystysaika ja sinne mennään ihan tulojärjestyksessä ilman ajanvarausta. Katotaan josko NYT saisin ne rannetuet, meinaan ranteet ovat hieman arat enkä oikein uskalla niitten kanssa mitään väännellä tai muuta.
Tää johtuu siis todennäköisimmin hermopinteestä, joka on ranteessa. Puhutaan ns. rannekanavaoireyhtymästä, joka on ihmisen yleisin hermnopinne. Vaivalle altistavat tilat, joissa esiintyy turvotusta ja oiretta tavataan paljon raskaana olevilla naisilla. Jännekalvot turpoavat, mutta niitä ympäröivä kanava ei. Samassa kanavassa kulkeva hermo jää ahtaalle, mistä seuraa sormien puutumista.
Yöpuutumista hoidetaan tulehduskipulääkkeillä, levolla ja yölastalla.
Joissain tapauksissa voidaan antaa kortisonipiikkejä ja vaikeimmissa tapauksissa päädytään leikkaukseen. Usein vaiva poistuu synnytyksen jälkeen viimeistään 2 kk sisällä (LOHDUTTAVAA!!!!!).
Että sellasta kivaa vaivaa mulla! Ottaisin tämän vaivan sijaan kyllä iskiakset ja närästykset sun muut.....
Eipäs muuta tällä erää...
T. Je_Ni
MilliaN: Mäkin söin noita Spartocinejä ja luulin koko ajan syöväni 250mg rautaa per päivä, mutta oletkos huomannut että niissä onkin rautaa vaan 36mg? Mulle terkka siitä mainitsi. En tajua miksi siinä pakkauksessa on tuollainen harhaanjohtava 250mg, outoa. No, nyt mä syön rautavajeeseen lähinnä persiljaa ja mustaamakkaraa, jospa hemppa niistä nousisi kun nuo tabut saa vatsan sekaisin.
Fiikunalle jaksuja aikaisten aamuheräämisten kanssa! Ja Miannille onnittelut pojasta!
Täällä moni on ihan kypsä raskaana olemiseen. Mä olen nyt jo vähän toisella mielellä kun jotenkin tuon keskiraskauden ajan olin ihan perkuleen kypsä tähän oloon, mutta nyt fiilis on jo parempi, koska tää on niin loppusuoralla jo. Mikäli tää lapsukainen syntyisi samoilla viikoilla kuin isosiskonsa (toiveajattelua), olisi raskautta jäljellä enää 7 viikkoa :) Se nyt menee vaikka päälleen seisoen, uskoisin niin. No, ehkä mulla on joku seesteinen kausi menossa tai jotain... Viime yönä nukuin jopa 7 tuntia putkeen heräämättä ja käymättä vessassa!
Olikohan se Dirah, joka kyseli esikoisen suhtautumisesta vauvan sukupuoleen. Meillä neiti on vasta 2-v, joten ei taida vielä ymmärtää toivoa tyttöä tai poikaa.
Vaivoista: Mulla ei nyt ole ihmeellisempiä vaivoja, närästys ei ole vielä alkanut, eikä ole liitoskipujakaan. Supistelee säännöllisen epäsäännöllisesti, kivuliaita suppareita tulee nykyään päivässä ehkä alle viisi. Mutta ei ne siis mitään synnytyssupisteluja ole, vissi ero vielä. Mitään liikuntaa en ole taas päässyt harrastamaan, kun supisteluja tulee ja sitten vatsakivut liikkuessa ovat tulleet takaisin. Mutta pääosin on nyt ihan hyvä fiilis ja koulullakin jaksan olla päivässä sen 8 tuntia. Välillä pitää vaan mennä tonne kirjaston lepotuoleille lukemaan kun jalat ja perse puutuu täällä mikroluokassa.
Tampereella on ihanan pilvistä! Minä olen kanssa ihan kypsä noihin helteisiin :(
Nyt taustalle,
S-I ja lumikukka 32+1
Aikamoista keskustelua.. tässä taustalla olen vain lueskellut tätä tekstiä ja Dirah on mun mielestä aika asiallisesti kirjoitellut ja perustellut. Ihan Dirahin lynkkaamisesta vakkarikirjoittajien puolelta en ehkä puhuisi, mutta aika helposti täällä kyllä jollainlailla saatetaan napata jonkun kirjoituksista jotain suurennuslasin alle... jos ei olla samaa mieltä kuin itse on.
Mä ainakin aika hyvin luottaisin neuvolan ohjeisiin, jos sanotaan, että voi rautaa alkaa syömään, niin uskoisin kyllä heitä. Ainahan voi pyytää toisen mielipiteen muualta jos epäilee. Ammatti-ihmisiä kuitenkin työssään neuvolassa ovat. Ja siis kukaanhan ei pakota yleensä ollenkaan neuvolassa käymään, joten eipä niitä kuitenkaan ole pakko " totella" niitä määräyksiä / suosituksia. Kaikki siis tavallaan toimii...
Mutta yleisesti enemmänkin taustalukijana olen huomioinut täällä olevan vakikirjoittajia ja vähemmän kirjoittelevia.... Joskus itse kyselin Stokken sängystä mielipiteitä harkitessani sen hankkimista ja sain vaan kommentin, jossa (vaki)kirjoittajan " oli pakko nauraa kun luki Stokken sängyn tuovan lapselle turvallisuudentunnetta sen vuoksi, että sänky on kohdunmuotoinen" . Itse en suinkaan harkinnut sängyn ostoa sen vuoksi vaan ihan muista syistä... Tässä siis vain esimerkki, miten joskus tuntuu siltä, että enpäs viitsi enää ottaa osaa mihinkään. Kyllä sitä ihan oikeasti voi loukkaantua, vaikka ei kuitenkaan kaikkia niin henkilökohtaisesti ottaisikaan.
Saan tähän varmaan kommenttia, mutta uskalsin silti kirjoittaa. Nyt lähden neuvolaan.
terveisin Alisa 31+2
coecahill:
Äh...nyt menee ihan vääristelyksi....mä en missään nimessä ole kirjoittanut, että VOI OTTAA 39 rautatablettia ilman myrkytyksen vaaraa...
Sen takia kirjoitin " voi ottaa" lainausmerkeissä. Vaikka et tarkoittaisi sitä, niin joku voi saada päähänsä vaikka että " voi ottaa pari-kolme tabua päivässä ylimääräistä kun kerran vasta 39 tabletista saa liikaa... eihän kolme ole siihen verrattuna mitään..."
No nyt lopetan tämän keskustelun, varmasti olen sanonut sen mitä oli tarkoitus ja netissä nämä keskustelut tuppaa venymään niin pitkiksi. Tärkeintä mulle oli että saa tuon rauta-annostuksen jotenkin " järkeväksi" , kun oli niin hurjaa luokkaa tuo 39 tabun arvio. Siihen löytyi musta ihan ok selitys.
Coe
Niin löytyy ihan järkevä selitys, esim, että kukaan ei ole mitään 39 tabletin annostusta antanut!
No jos tälle linjalle lähdetään, niin sittenhän joku voi saada näistä kirjoituksista myös päähänsä, että rauta kannattaa jättää pois ettei vauva vaan kasva liian isoksi (??????) jne.
Musta olisi erittäin mukavaa, jos kirjoituksia ei vääristeltäisi näin rajusti. EN OLE MISSÄÄN antanut mitään määriä kuinka paljon rautaa voi ottaa, en 39 tablettia, enkä edes 3 tablettia. Joten kyllä tämä nyt on varsin kummallista, että aletaan mesoamaan jostain mitä kukaan ei ole sanonut! Eli tämä että voi ottaa niin ja niin paljon, on nyt vaan Coe sun kirjoittamaa, en ole tällaista väittänyt!!
Jääsydän: todellakin jos selviät painoarvioultrasta luvatussa kolmessa tunnissa niin se on jo aika hyvin.
Olen joutunut niissä nyt käymään useasti, ja aina siellä tuntuu menevän koko hemmetin päivä. Siis ensin odotat, että kätilö ottaa sinut vastaan ja haastattelee. Sitten odotat että pääset lääkärille joka ultraa. Siinä voi mennä reippaasti tunti. Sitten odotat taas kätilöä, tai sitten muuten vaan luukulla että saat seuraavan ajan. Argh!
Eilenkin odotin lääkäriä yli tunnin! Sama juttu aina! (KYSissä siis)
Painoarvio: Kävin siis eilen painoarviossa, tytöllä painoa n. 1600 grammaa. veikattiin, että täysiaikaisena hän olisi n. 2900 grammaa, ihan hyvän kokoinen siis!
Harsoista: Minä ostin esikoiselle harsoja Prismasta, niitä PikkuPiian. On olleet tosi hyviä! Laitan aina pesussa niihin huuhteluainetta, silloin niistä tulee ihanan pehmoisia.
Ihmeitä tapahtuu: Nimittäin esikoinen laittoi tänä aamuna huoneensa oven kiinni, ja leikki siellä ainakin tunnin itsekseen! Voi kunpa se tekisi sitä useammin :)
Kaverini soitti, hän on raskaana! Mukava saada lähipiiriin toinen mamma, niitä kun ei ole vielä yhtään meidän tutuissa.
Mulla oli taas varmasti jotain supertärkeää asiaa, mutta en enää muista mitä....
Juu neuvolassa oli eilen kaikki hyvin.
Mutta tiedättekö mitä se täti sanoi? Kysyi että onko meidän esikoinen (10kk) ollut vielä yökylässä. Vastasin että ei ole. Täti ihan hämmästyi, ja sanoi että kyllä noin ison pojan pitäisi jo olla, se tekee kuulemma hyvää lapselle?!!! Mitä ihmettä tästä nyt pitäisi ajatella, poikahan on ihan vauva vielä!
-lupicaia 32+3
Tuli jotenkin huono äiti - olo :(
Niin, en tiedä mistä se johtuu, mutta jotenkin mullekin tulee sellainen fiilis täältä....että osa voi kirjoitella tänne ihan mitä vaan lööperiä tietona, jos joku yrittää oikaista niin saadaa siitä sitten oikein sotku aikaiseksi. Tai tappelu :) Mä en ainakaan henkilökohtaisesti halua neuvoa/ojentaa ketään, varsinkin kin ei ole asiantuntemusta, ja odottajanakin olen ensikertalainen.....:)
Je-Ni: totta kai voit kommentoida sitä Kelaa-asiaa, jos haluat! En missään nimessä ole kieltänyt, mä vaan kerroin millaisia kokemuksia mulla on, ettei joku joudu samaan rumbaan kelan kanssa ihan turhaan, niin kuin itse olen joutunut, kun olen saanut jopa Kelasta ihan väärää infoa :)
Mulle tuli ehkä hyökkäys-fiilis, kun ensin oli tapetilla tämä kela asia, ja sitten tämä rauta :) Ja niin kuin on monesti todettu, jokaisen tilanne on erilainen, ja en missään nimessä ole saanut neuvoja lopettaa raudan syönti (enkä sellaisia neuvoja kuuntelisikaan:), vaan halusin että oltais tuotu muitakin puolia esille, kuin että th:t on hysteerisiä, ja että vaikka joku ei sitä rautaa halua/tarvitse syödä, niin toiselle se voi olla ihan MUST juttu :)
Mun kaverin poika 1 v 2 kk ei ole ollut edes koskaan missään hoidossa :) Joten ei se lapselle varmaan mitenkään haitallista ole :)
Jännä että tuollaisia neuvolassa kyselevät...?
eli itse en myöskään ole ns. vakkarikirjoittaja, mutta luen jutut päivittäin ja kirjoittelen noin kerta viikkoon, kesällä harvemmin. Ja olen samaa mieltä, että kun kirjoitat harvemmin, niin eipä paljon kommentteja saa. Omalta kohdaltani muistan sellaisen, kun kävin lääkärissä ja vauvan sydänääniä ei lääkäri saanut kuuluviin (raskausviikkoja oli silloin jo reilusti yli kymmenen ja aiemmin sydänäänet olivat kuuluneet) ja täällä asiasta kirjoitin, niin kukaan ei asiaa kommentoinut mitenkään. En usko, että se on mitenkään tahallista vaan täysin tahatonta, mutta harvemmin kirjoittaville ei vaan niin paljoa kommentoida. Mielenkiintoinen tutkimusaihe jollekin : ). Eikä tämä ole yksin meidän pinon ominaisuus vaan muissakin pinoissa, joihin kirjoitan, on sama.
Toivottavasti lokakuisille 2006 ei tapahdu samaa mitä lokakuisille 2005, eli heillä tuli joksikin aikaa kaksi eri pinoa. Se taisi tapahtua kyllä vasta vauvapuolella.
K, raskausviikot edelleen samat
Mielenkiintoinen " ohje" neuvolasta. Meidän poika on ollut kerran yökylässä (nyt 1v4kk). Perusteliko täti mitenkään väitettään? Vauvapuolella paljon on asiasta keskusteltu (yleensä toisinpäin, eli ihmetellään, kun ihan pieniä vauvoja viedään yökylään) ja sieltä olen lukenut + muualtakin kuullut, EI tutkimustietoa, että vauva voi olla niin kauan erossa äidistään, kun hänellä on ikää kuukausina. Eli siis 1kk ikäinen vauva yhden tunnin jne. Mutta älä tunne itseäsi mitenkään huonoksi äidiksi,
huuto kuuluu, mentävä!
En jaksanut kommentoida tuohon rautayms. keskusteluun mitään kun en jotenkaan koe sitä tarpeelliseksi omalta osaltani. Mutta tuohon vakkari-satunnaiset kirjoittajat- keskusteluun haluaisin minäkin sanoa sanani :)
Koen itseni vakkarikävijäksi täällä, koska kirjoitan yleensä ma-pe joka päivä. Itse pyrin kommentoimaan asioita, jotka kiinnostavat, ovat jotenkin lähellä tai joistain tiedä jotain. Myönnän, että minulle on tullut muutamia vakkarikirjoittajia, joiden asioita kommentoin helpommin kuin toisten (vakkari- ja satunnais), ehkä siksi kun koen heidän olevan jotenkin lähellä omaa tilannettani. Siis tarkoitan tällä etenkin muita graduntekijöitä ja toisen lapsen odottajia, sekä vanhoja tuttuja vauvakuumepuolelta. Mutta korostan, että jos joku kirjoittaa jotakin mistä minulla on kokemusta, niin jos vain muistan niin vastaan kyllä siihen.
Ja mitä omiin kirjoittamiini juttuihin tulee, niin joskus niihin vastataan oikein useamman kirjoittajan voimin ja joskus taas kukaan ei kommentoi mitenkään. Eli myös vakkarikirjoittajilla on kysymyksiä, joihin kukaan ei vastaa. Ei tuosta kannata mielestäni lannistua, jos täällä tykkää kirjoitella. Tokihan sitä pysyy paremmin kärryillä, kun useammin kirjoittaa.
Stokken sängystä ei minulla ole kokemusta, ja en usko, että monella muullakaan on. Luulen, että se on sen verran kallis.
Toivottavasti täällä tilanne rauhoittuu, koska olisi aika ikävä menettää tämä lokakuisten yhteisö. Minusta on oikein ihana kirjoitella täällä ja en ole kuullutkaan, että jollain listalla on jakauduttu kahteen porukkaan. Naurettavaa mielestäni, vaikka asiaa en sen kummemmin tunnekaan.
S-I ja samat viikot
Näköjään ei ole yleistä että
a) neuvolassa kommentoidaan tällaista
b) näin pienet ovat yökylässä.
Jätänpä siis neuvolantädin kommentin ihan huomiotta ja pidän vastaisuudessakin muksuni kotona. Toki veisin hänet yökylään jos olisimme hyvin väsyneitä tms. mutta kun kaikki on hyvin niin antaa muksun olla kotona.
Ja lisään että ymmärrän jos joku vie alle vuoden vanhan yökylään, en tuomitse laisinkaan sitä, varsinkin jos on kovin väsynyt. Silloinhan se on lapselle vaan ihana kun saa virkeän hoitajan yhdeksi yöksi ja virkeän äidin takaisin seuraavana päivänä. :)
Kuule, ihan ekalla sivulla sanot näin:
joku sanoi täällä että rautaa voi saada liikaa, jos syö rautatabletteja. Raudanliikasaanti edellyttää päivittäin vähintään 60 mg nauttimista painokiloa kohti...eli esim. 65 kiloisella tämä tarkoittaa 39 rautatabletin napsimista päivittäin ;) Eli siis yhden rautatabletin nauttiminen päivässä ei todellakaan ole millään tavalla haitallista, vaikka hemoglobiini olisikin hyvä.
Annat siis ymmärtää, että 39 tablettia voi ottaa ennen kuin tulee liika-annos. No sehän oli väärää tietoa. Et myöskään huomioi sitä, että tuo yksi ylimääräinen rautatabu päivässä kertyy elimistöön ja 9kk kestävän raskauden aikana sitä rautaa onkin sitten aika hurja määrä elimistössä.
En ole mitään puheitasi vääristellyt vaan itse tässä nuo väitteet esität, joten anna olla tuollasten ihme syytösten. Ihan rauhallisesti olen kanssasi selvittänyt tätä hommaa, joka minusta oli ilmeinen väärinkäsitys, ihan siksi että joku ei saisi päähänsä ottaa 150 hempalla päivittäin sitä ylimääräistä rautatablettia tai kahta, sillä perusteella että " pitäisi ottaa 39 kerralla ennen kuin tulee myrkytys" . Ja tässä lainausmerkit viittaavat ko. hlön X ajatuksiin eikä sinuun, ettet käsitä väärin.
Mulla ei todellakaan ole mitään henkilökohtaista sua vastaan, paitsi jos nyt taas saan kuulla että olen vääristellyt puheitasi niin sitten alkaa jo olla vaikea pysyä ihan asialinjalla. Eli jospa jätät vääntämisen tähän, pahoittelen omasta puolestani että muotoilin asian niin ja pahoitit mielesi.
Coe
Mulle ei tuu mitään muuta järkevää syytä mieleen tuohon neuvolan terkan kommenttiin, mutta kuin sen, että näin esikoinen voisi harjoitella yökyläilyä, mikäli yökylään joutuu synnytyksen takia. Ettei olisi silloin ihan uusi tilanne. Mutta teillä muistaakseni on suunniteltu sektio tulossa, eli lasta ei varmaankaan tarvi silloin jättää yöksi hoitoon.
Varmasti olet hyvä äiti lapsellesi huolimatta tuosta terkan kommentista! Paljonhan tuo yökyläilyn tarve johtuu juuri vanhempien väsymyksestä, lapsen unirytmistä ja ylipäätään mahdollisuudesta viedä lasta yökylään eli onko lähipiirissä luotettavaa hoitajaa.
Minä kirjoittelen yleensä päivittäin, tai no ehkä 5 krt/vko. Monasti silti minun jutut menee ohi muilta, mutta enemmän tämä onkin mulle sellaista oman pään purkamista. En itsekään millään ehdi lukemaan kaikkia juttuja läpi tahi muistamaan kuka oli kukakin, jotkut tietyt nimimerkit vaan jää mieleen ja yleensä heistäkin muistaa " tapahtumat" vain saman päivän ajan...
Yleensä siis selaan läpi mitä on tullut ja vastaan jos jotain mielenkiintoista sattuu silmään.
VINKKI: Jos on jotain mihin kaipaa kokemuksia niin kannattaa kirjoittaa se näkyvästi viestiinsä. Esim. aihe isoin kirjaimin ja ainakin juttu omaan kappaleeseensa. Jos haluaa monia mielipiteitä niin aina yhtä tehokas on gallup-aloitus, esim.:
G: Kuinka moni on ottanut lisärautaa?
Jos kirjoittaa huolensa jonnekin viestin uumeniin pitkään kappaleeseen, niin se jää helposti huomaamatta, vaikka olisi tärkeäkin :/
Ja siis minä en tosiaan yhtään tiedä kuka täällä kirjoittaa päivittäin ja kuka ei. Tai no MIANNIN olen nähnyt melkein joka pinossa :D Sitten nuo graduntekijät on mullakin mielessä koska itse olen samassa tilanteessa. Mutta muista on vähän niin ja näin, esim. ylempänä harvemmin kirjoittaviksi (kai??) ilmoittautuvat ALISA, KATSURA ja KETSUP olivat mun mielessä ihan vakkarikirjoittajia... ja kuten aiemmin sanoinkin, niin en tiennyt yhtään että DIRAH on uusi.
Olenko jotenkin poikkeava kun en yhtään seuraa kuka on kuka? :) Mutta mä tosiaan ainakin vastaan aiheisiin, en kirjoittajille.
Coe
NYT lokamassut palataan entiseen hyvään työjärjestykseen ja unohdetaan jo nuo aikaisemmat jutut. DIRAH; uskoisit nyt kun niin moni on sanonut ettei sinua olla lynkkaamassa.
minä ainakin haluan kuulla jatkossa taas kaikkien neuvolakuulumiset hb:n laskuineen ja nousuineen ym. Sitä varten tämä palstailu on!
ELI nyt jatketaan entiseen leppoisaan malliin että kaikki palaavat keskustelun ääreen!
COE, pieniä ovat lauseet täälläkin vielä, kaksisanaisia kuten tuu tänne tai äiti tänne tai äiti pullaa jne.. SUloista;) MIANNI; kuinkas teidän 1,5v puhelee?
Kukas kirjoitti siitä että on lonkkanivelet löystymässä?? Mulla on toinen kankku eli persposki koko ajan ihan puutunut.. Vauva painaa johonkin valtimoon/laskimoon kai. Inhottava kävellä! Edelleen lisäksi rinnoissa kihelmöi ja ruokahalu on muuttunut. Tekee mieli raikkaita hedelmiä, marjoja ja mehuja - kuten esikoisen aikana pari kolme viikkoa ennen synnytystä. Hui? Empä usko että tarkoittaa mitäään.
JE_NI: hui miltä kuulostaa tuo käsien puutuminen! Kerrotko vielä, mistä sen sanottiin johtuvan? En muista oliko mulla tuota vaivaa esikon aikana, ei ainakaan kovin pahana kun en muista. Yritä jaksaa sen vaivan kanssa. Olet varmaan väsynyt.
MILLIAN; itse olen etuoikeutetussa asemassa kun vauva on niin alhaalla kuten ekallakin kerralla ettei närästystä tullut missään vaiheessa. Voin vaan kuvitella mitä joudut kokemaan..Sain kuvan närästyksen inhottavuudesta pari viikkoa sitten vatsataudissa ollessani ja saat kyllä kaiken sympatiani! Onko mitään, mikä ei aiheuttaisi näräsystä, voitko syödä mitään hyvällä ruokahalulla?
Nyt lähdetän ruokakauppaan, veli tulee avuksi että pääsen helpommalla tuon ikiliikkujan kanssa!
Nazu