Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansanedustaja teilaa: Hybridistragedia on ollut kallis erehdys
Terhi Koulumies haluaa Suomen lähtökohdaksi koronan tukahduttamisen.
– Hyvä #kansalaisaloite #korona’n tukahduttamiseksi. Allekirjoitin, allekirjoita sinäkin!
Näin kehottaa twitterissä kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies.
Hänen mukaansa ”lähtökohtana on, että tukahdutetaan korona, ei kaikkea muuta”.
– Hybridistrategia on ollut kallis erehdys, Koulumies kirjoittaa.
Hybridistrategia on ollut ”keskitie”, jossa on pyritty hidastamaan viruksen etenemistä ja samalla pitämään yhteiskuntaa avoinna.
Kansalaisaloitteessa vaaditaan, että ”Suomen on siirryttävä tukahdutusstrategiaan ja asetettava selvä päämäärä: uudet tartunnat pysäytetään ulkorajoille ja sisäiset tartunnat painetaan nollaan riittävän tiukoin rajoituksin”.
– Maailmanlaajuisen pandemian aikana on vain kaksi vaihtoehtoa: joko päättäjät turvaavat hyvän elämän edellytykset Suomessa tai matkustajien vapaan saapumisen Suomeen. Molempia ei voi tehdä, kansalaisaloitteessa todetaan.
Aloitetekstin mukaan ”tarkoituksena ei kuitenkaan ole pysäyttää ihmisiä vaan virus. Esimerkiksi Suomen kansalainen saa toki poistua ja palata kotimaahansa, mutta palaaminen tapahtuu valvotun karanteenin ja koronatestien kautta. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa valtio maksaa välttämättömien työmatkojen jälkeisen kahden viikon oleskelun karanteenihotellissa, mutta vapaa-ajan matkustajat maksavat itse osan kustannuksista”.
https://www.verkkouutiset.fi/kansanedustaja-teilaa-hybridistragedia-on-…
Harmi, että Terhi Koulumies on eduskunnassa niitä ainoita, jotka tuntuvat olevan tätä mieltä. Tämä Terhi on tehnyt minuun kyllä suuren vaikutuksen.
Terhi Koulumiehen lisäksi Sebastian Tynkkynenkin toi viime viikolla ihan hyvin esille tukahduttamisstrategiaa mm. eduskunnan puheenvuorollaan, joka löytyy mm. hänen Facebook-sivuiltaan: https://www.facebook.com/watch/?v=2912130682379071
Minusta Tynkkynen tuossa aika hyvin kiteytti ja perusteli tukahduttamisen tarpeen. Harmi, että nämä oppositiopuoleetkin kevään jälkeen olleet aivan liian hiljaisia tähän asti, mutta sentään nyt vähän jotakin yrittävät... Liekö sitten mitään vaikutusta, mutta herättää sentään pientä toivoa.
Älkää olko niin luovutusmentaliteetilla. Varmasti onnistuisimme tukahduttamisessa, jos näin päätetään. Kyse on poliittisesta tahdosta ja päätöksestä. Aion jatkaa nyt sitkeästi sen puolesta puhumista. Muuten näen tilanteen taas kohta lähtöruudussa
Vierailija kirjoitti:
Missä käydään paras keskustelu koronasta. Vauvapalstalla, Facebookissa, twitterissä vai missä? Mihin pitäisi osallistua? Kannatan siis kovia. rajoituksia. Haluaisin joskus päästä koronasta eroon. Pelkään sairastuvani.
Kansalaisaloite palvelussa on Kansalaisaloite tukahduttaminen puolesta. Se kannattaa käydä allekirjoittamassa. Vaatii vahvan tunnistautumisen.
Tukahduttaminen on ainoa oikea tie.
Sille tielle on käännyttävä lopulta kuitenkin.
🇫🇮🇫🇮🇫🇮
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei karanteenit toimi.
Pitäisi olla valtakunnallinen organisoitu kaupassa/apteekissa ym. asiointi järjestely.
Eikä toimi edes jäljitys kaikkialla!
Se on kyllä uskomattomin asia, ettei sitä saada kuntoon.
Karanteenit voisi helposti järjestää hotelleissa, kunhan tukahdutettaisiin ensin. Halvempi tapa se kuin laittaa kerralla työpaikoiltakin lukuisia kerrallaan karanteeneihin jotka ei edes pidä aina.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tyhmä kysyy:
Kun asiantuntijat sanovat, että tartunnat ovat vähentymässä, verratanko tämän päivän tartuntalukuja niihin alkuperäisiin thl:n ilmoittamiin vaiko niihin, joita on jälkikäteen peukaloitu.
Tässä viimeksi mainitussa vaihtoehdossahan tartuntojen väheneminen on näennäistä, koska myös näihin tämän päivän lukuihin on odotettavissa lisäyksiä.
Mäkijärvi (HUS) vertaa viikkotasolla näytteenottopäivän mukaan laskettuja. Se on myös Thl:n tilastointitapa.
Eli päivittäin ilmoitetut on jaettu päiville, milloin ne näytteet oli otettu.
Vierailija kirjoitti:
Älkää olko niin luovutusmentaliteetilla. Varmasti onnistuisimme tukahduttamisessa, jos näin päätetään. Kyse on poliittisesta tahdosta ja päätöksestä. Aion jatkaa nyt sitkeästi sen puolesta puhumista. Muuten näen tilanteen taas kohta lähtöruudussa
Kehnommaksihan se on mennyt ja kohta tätä menoa entistäkin kehnompi. Viime vuonna aluksi oli tartunnat pk-seudulla. Nyt koko maassa ja uudet variantit tulleet.
70% kansalaisista toivoo ulkonaliikkumis rajoitukset pk seudulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tyhmä kysyy:
Kun asiantuntijat sanovat, että tartunnat ovat vähentymässä, verratanko tämän päivän tartuntalukuja niihin alkuperäisiin thl:n ilmoittamiin vaiko niihin, joita on jälkikäteen peukaloitu.
Tässä viimeksi mainitussa vaihtoehdossahan tartuntojen väheneminen on näennäistä, koska myös näihin tämän päivän lukuihin on odotettavissa lisäyksiä.
Mäkijärvi (HUS) vertaa viikkotasolla näytteenottopäivän mukaan laskettuja. Se on myös Thl:n tilastointitapa.
Eli päivittäin ilmoitetut on jaettu päiville, milloin ne näytteet oli otettu.
Ja tuossahan juuri tulee niitä korjauksia eli lisääntyy luvut sitä mukaa mitä ilmoittavat paikalliset testaajat eteenpäin lukuja.
Vierailija kirjoitti:
Missä käydään paras keskustelu koronasta. Vauvapalstalla, Facebookissa, twitterissä vai missä? Mihin pitäisi osallistua? Kannatan siis kovia. rajoituksia. Haluaisin joskus päästä koronasta eroon. Pelkään sairastuvani.
Kaikki me pelätään.
Hallitus pelkää että kannatus tippuu.
Me ja Hallitus ei nyt enää kohdata toisiamme ! Meillä on eri intressit. Marinin bussi ajaa kovaa kyytiä Lappiin.
Me odotetaan omaa bussia pysäkillä. Bussia ei näy koska kuski puuttuu. Ollaan kylmissään ihan omillamme.
Jonkun ego ei kestänyt sitä, että Paavo Väyrystä kehuttiin. Koska Paavo on kokenut, älykäs ja koko Suomen etua - toisin kuin moni sopuli. Paavo on rohkea ja sitkeä ja sitä ominaisuutta tarvitaan hyvältä johtajalta.
Vierailija kirjoitti:
70% kansalaisista toivoo ulkonaliikkumis rajoitukset pk seudulle.
Galluppi taisi olla ylen eli sitä mitä tahdotaan ilmoittaa milloinkin. (Ei sillä ettenkö kannattaisi, myös muualle.)
Tähän ketjuun tarttui juuri Paavo-virus! :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei karanteenit toimi.
Pitäisi olla valtakunnallinen organisoitu kaupassa/apteekissa ym. asiointi järjestely.
Eikä toimi edes jäljitys kaikkialla!
Se on kyllä uskomattomin asia, ettei sitä saada kuntoon.
Karanteenit voisi helposti järjestää hotelleissa, kunhan tukahdutettaisiin ensin. Halvempi tapa se kuin laittaa kerralla työpaikoiltakin lukuisia kerrallaan karanteeneihin jotka ei edes pidä aina.
Juurikin näin. Karanteeni hotellit, valvotut. Sekä maahan tulijoille, että sairastuneille.
Ensin pitää kuitenkin saada ilmaantuvuus alemmaksi. Pk seudun tilanne on kehno nyt.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tyhmä kysyy:
Kun asiantuntijat sanovat, että tartunnat ovat vähentymässä, verratanko tämän päivän tartuntalukuja niihin alkuperäisiin thl:n ilmoittamiin vaiko niihin, joita on jälkikäteen peukaloitu.
Tässä viimeksi mainitussa vaihtoehdossahan tartuntojen väheneminen on näennäistä, koska myös näihin tämän päivän lukuihin on odotettavissa lisäyksiä.
Ei ole mitään jälkikäteen peukaloituja lukuja, on vain kaksi erilaista tilastointitapaa: viimeisen vuorokauden aikana tartuntatautirekisteriin ilmoitetut tartunnat ja näytteenottopäivän mukaan tilastoidut tartunnat. Samat tartunnat menevät molempiin tilastoihin. Kun ymmärtää tilastointitapojen rajoitukset niin kumman tahansa tilaston pohjalta voi tehdä päätelmiä epidemian etenemisestä. Lisäksi tukena voidaan käyttää myös esimerkiksi esiintyvyyttä eli positiivisten testitulosten määrää suhteessa tehtyihin testeihin.
Viranomaisten toiminnasta voi olla montaa mieltä, mutta ihan niin toistaitoista porukkaa siellä tuskin häärää että niin ilmeinen tilastoja vääristävä tekijä kuin testaus- ja raportointiviive olisi heiltä mennyt ohi vaikka tässä ketjussa välillä sitäkin näkee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä käydään paras keskustelu koronasta. Vauvapalstalla, Facebookissa, twitterissä vai missä? Mihin pitäisi osallistua? Kannatan siis kovia. rajoituksia. Haluaisin joskus päästä koronasta eroon. Pelkään sairastuvani.
Kansalaisaloite palvelussa on Kansalaisaloite tukahduttaminen puolesta. Se kannattaa käydä allekirjoittamassa. Vaatii vahvan tunnistautumisen.
Sen olen tehnyt jo. Kyselin, missä teidän mielestä käydään parhaat keskustelut?
Hus lasse Lehtosen twitter tiliä kannattaa seurata.
Terhi koulumiehen twitter tiliä kannattaa seurata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä käydään paras keskustelu koronasta. Vauvapalstalla, Facebookissa, twitterissä vai missä? Mihin pitäisi osallistua? Kannatan siis kovia. rajoituksia. Haluaisin joskus päästä koronasta eroon. Pelkään sairastuvani.
Kaikki me pelätään.
Hallitus pelkää että kannatus tippuu.
Me ja Hallitus ei nyt enää kohdata toisiamme ! Meillä on eri intressit. Marinin bussi ajaa kovaa kyytiä Lappiin.
Me odotetaan omaa bussia pysäkillä. Bussia ei näy koska kuski puuttuu. Ollaan kylmissään ihan omillamme.
Mä en pelkää. Me voitetaan tämä, tavalla tai toisella.
Lakikin sen jo sanoo: Karanteeni !