Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Jos kertaalleen rokotetutkin sujuvasti levittävät virusta, eihän rokottamattomalla henkilöllä ole muuta keinoa välttyä tartunnalta kuin täydellinen eristäytyminen kaikista mahdollisista tartunnan lähteistä useiden viikkojen ajaksi.
Jos täydellinen eristäytyminen ei ole mahdollista, ja melko mahdotontahan se useimmille onkin, silloinhan tartunnan saaminen etenkin parin lähikuukauden kuluessa on varsin todennäköistä rokottamattoman henkilön tapauksessa, varsinkin jos epidemia ei käänny laskuun vaan vain kiihtyy nyt koulujenkin alettua.
Esim. ravintola- tai tapahtumarajoituksilla ei ole enää tässä vaiheessa suurta vaikutusta, eikä maskeillakaan koska epidemia on kunnolla kylvetty kesä-heinäkuun aikana ja nyt korjataan satoa.
Epidemia leviää ihan niistä rajoituksista riippumatta kun sillä on jo riittävä kriittinen massa ja jäljityskin tartuntamäärien kasvaessa vaikeutuu vastaavasti.
Epidemia etenee omalla painollaan nyt lähiviikot eikä sen etenemiseen ole merkittäviä nopeita vaikutusmahdollisuuksia kenelläkään.
Olemme ajopuu tai lastu lainehilla.
Epidemia saavuttaa huippunsa jossain vaiheessa syksyn aikana ja kääntyy laskuun rokotusten ja tartuntojen myötä ellei uusia entistä pahempia variantteja ilmene.
Ei tämä enää ole mikään merkittävä kriisikään vaan pienehkö riesa ellei terveydenhuolto tukkeudu merkittävässä määrin. Ja tuskin niin tapahtuu, koska jos delta tappaisi nuoria merkittävässä määrin, niin olisi jo tapahtunut täälläkin. Nuoret pääosin selviävät kyllä kotihoidossakin vaikka sairaalahoito hieman ruuhkautuisikin.
Näköjään täältä poistetaan jo viestit joissa kerrotaan tartuntamäärän laskusta vrt. viime keskiviikko
Tukahduttajat eivät kestä totuutta 🤷♀️
Viikossa yksitoista kuolemaa lisää. Niinhän se on, että kun virus leviää voimakkaasti, myös vakavia sairastumisia ja kuolemia tulee rokotteista huolimatta. Riskiryhmät ja iäkkäät ovat taas haavoittuvassa asemassa ja joutuvat eristäytymään, kun viruksen annetaan levitä.
Itse en oikein ymmärrä tätä deltan vaarallisuuden mainostamista, koska kyllä se ihan alkuperäinen villiviruskin oli yhtälailla vaarallinen ja tarttui herkästi. Suomen onni oli vain se, ettei se oikein kunnolla päässyt leviämisessään vauhtiin kuin paikallisesti ja nämä ryvästymät sitten tukahdutettiin uudenmaan ulkopuolella hyvinkin mallikkaasti. Liki jokaistahan epäiltiin nyt keväällä etenkin britin aiheuttamaksi, koska virus levisi niin nopsaan ja moneen, mutta melkoisen moni ryvästymä kuitenkin paljastui ihan originaalin aikaansaamaksi.
Totta kai tämän deltatartunnan saamisen todennäköisyys kasvaa kun sitä on koko kesä levitetty oikeastaan täysin rajoittamatta ja silloin kasvaa myös niiden ihmisten määrä jotka saa vakavan tautimuodon. Esim raskaana olevia on sairaala/tehohoidossa ollut koronatartunnan takia jo keväällä -20 eli siinäkään ei ole mitään uutta.
Toki nämä nyt esiin nostetut asiat on sellaisia, että aiemmin niiden olemassaolo on kiistetty tai ainakin niitä on voimakkaasti julkisuudessa vähätelty, mutta ei sekään tee tästä deltasta todellista vaarallisempaa. Eikä toisaalta tee myöskään originaalista todellista vaarattomampaa vaan ihan jokaiseen virusversioon on ollut fiksua suhtautua vakavasti ja minimoida oma tartuntariskinsä niin pieneksi kuin vain mahdollista.
Oikeastaan se ainoa mikä tässä on muuttunut on se, että tämä delta on paljastanut lopullisesti sen ettei laumasuojaa ole mahdollista saada. Tämäkin tosin on ollut tiedossa ihan alusta asti.
Vierailija kirjoitti:
Viikossa yksitoista kuolemaa lisää. Niinhän se on, että kun virus leviää voimakkaasti, myös vakavia sairastumisia ja kuolemia tulee rokotteista huolimatta. Riskiryhmät ja iäkkäät ovat taas haavoittuvassa asemassa ja joutuvat eristäytymään, kun viruksen annetaan levitä.
Vaikka perunakellarijengi yrittääkin itselleen muuta uskotella, niin iäkkäät perussairaat kuolevat joka tapauksessa joko koronaan tai johonkin muuhun. Sitä ei rokottamallakaan pystytä ehkäisemään.
Sairaalahoidossa olevien määrä on laskenut maanantaista yhdellätoista.
Sairaalat ne vaan tyhjenee 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelijoilla ollut puolitoista vuotta aikaa alkaa vaatia koronaviruksen tukahduttamista, vieläkään eivät ole niin tehneet. Sen sijaan valittavat etäopetuksesta jota nykypolitiikalla jatketaan ja tulee lisääkin sitä mukaan mitä vaarallisempia variantteja on. Puhuvat yhteisöllisyydestä muttei sitä ole sen vertaa että yhdistyisivät koronaa poistamaan. Yhteiskuntavastuutakin jotkin välillä korostaneet, se nyt unohtunut koska kyseessä niin suuri joukko että voisivat politiikkaa saada muutettua jolleivat vain tottelisi ylempiään.
https://www.aamulehti.fi/opiskelu/art-2000008184956.html
Yksinäisyyttä, alkoholismia ja ahdistusta – Korona-ajan etäopetuksella on kova hinta, muistuttaa opiskelijoiden ahdingosta kirjoittava Johanna Rita
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tehohoidon-tarve-on-kasvanut-selvas…
Loppukevääseen 2021 saakka potilaiden mediaani-ikä oli 60 vuotta. Nyt kesällä mediaani-ikä on laskenut 50 vuoteen.
– Kutakuinkin kolmasosa potilaista, tai viime aikoina jopa isompi osuus, on ollut alle 40-vuotiaita. Selvästi aiempaa nuorempia potilaita on enemmän tehohoidossa.
Ei normaali nuori aikuinen voi hyvin eristyksessä joten tukahduttamisen voi unohtaa eikä tukahduttaminen ole enää käytännössä mahdollista. Luulen että suurin osa opiskelijoista ajattelee että paras olis antaa nyt vain mennä. Riskiryhmät ovat saaneet rokotteet ja korona on saanut liian suuret mittasuhteet.
t, yliopisto-opiskelijan äiti
Täällä toinen yliopiston aloittavan äiti ja samaa mieltä, tytär myös. Fiksua toki ettei nyt järjestetä jättiluentoja, mutta ehdottomasti livenä pienryhmäopinnot, se on mielenterveydelle erittäin tärkeää!
Minusta on lähinnä saivartelua, jos näin herkästi heilutellaan mielenterveyskorttia. Opinnot vasta alkamassa edellisen kirjoittajan jälkikasvulla. Meidän opiskelijamme - jo loppusuoralla toki - ovat olleet tyytyväisiä etäluentoihin. Nauhoitettujen luentojen valikoima on laajentunut, opiskella saa omaan tahtiin ja ennen kaikkea rahaa on säästynyt! Oletan, että yhteiskunnallisella tasolla saamme gradujakin enemmän roikkumasta.
Eivät etäluennot estä järkevää sosiaalista kanssakäymistä kuitenkaan.
Etäopiskelussa on paljon hyviä puolia, ja uskon että parhaita puolia tullaan käyttämään tästä eteenpäinkin. Osalle etäopiskelu on sopinut mainiosti, mutta ei kaikille.
Pointti onkin se, että sinun kohta valmistuvat ovat saaneet jo aloittaa opintonsa tavallisesti, tutustuneet opsikelutovereihin ym. Viime vuonna aloittaneet eivät nähneet uusia opiskelukavereita, oppivat tuntemaan vain äänen perusteella. Aika hankalaa aloittaa kokonaan uusi elämänvaihe etänä.
Minun mielestäni opiskelijoiden pitäisi oikeasti varautua myös siihen, että entiseen normaaliin ei ole paluuta. Se on ikävää, mutta täysin realistinen mahdollisuus.
Yliopistossa opettavana ja edelleen vailla täyttä rokotesuojaa olevana en halua uhrata henkeäni enkä terveyttäni kenenkään mt-ongelmaisen opiskelijan seurankipeyden takia. Sellaisten valmistuminen on muutenkin epävarmaa ja heihin uhrattu aika yleensä hukkaan heitettyä.
Kylläpä oli huono valinta opettajaksi, kun norminuoria haukut mielenterveysongelmaisiksi :( Muutenkin puhut todella rumasti, miksi? Jos et ymmärrä, miksi uudet opiskelijat kaipaavat lähiopetusta, olet täysin soveltumaton heidän kanssaan työskentelemään.
Mutta enn usko että olet opettaja, seurankipeä-jankkaaja- trolli olit! Häpeä joka tapauksessa.

Ei se mikään opettaja ole, vaan työtön tukahduttajatrolli.

En tiedä missä asut mutta kyllä helsinkiläiseen yliopistoelämään kuuluu myös lähiopinnot ja seuranpito.
Kuuluu toki, mutta ei niiden ole mikään pakko kuulua. Ei varsinkaan seuranpidon ja bilettämisen.
Opiskelu onnistuu paremmin kuin hyvin ilman joutavia häiriötekijöitäkin. Niiden aika on sitten joskus jos on.

Toki tatjana, toki.
Vierailija kirjoitti:
Sairaalahoidossa olevien määrä on laskenut maanantaista yhdellätoista.
Sairaalat ne vaan tyhjenee 👍
Jännä juttu että kuolleita just sama määrä. No, tyhjenee ne sairaalat silläkin tavalla.

Taitaa suurin osa elää sannapelossa, kuten sinäkin, joten eivät uskalla kertoa mitä mieltä ovat.
Aina vaara että työpaikka menee mikäli mielipiteensä sosialismissa kertoo, tässä tapauksessa k:lla alkavassa semmosessa. Lapset ja vanhukset uhrataan. Opiskelijat siinä ohessa, muttei taida olla medialle merkityksellinen asia se, koska ovat ohjaksissa järjestöjen kautta.
DaTatjana kirjoitti:

Da, Tatjana, da.
Selkeästi palkka viestin eikä sanojen määrän mukaan sulla.

Ja nythän on opiskelijat juuri siksi laitettu etään koska olette tahtoneet levittää virustanne, ei siksi että he itse olisivat tahtoneet tai että heiltä olisi kysytty. Vaan juuri teidän takianne. Opiskelijoita mediassa edustaa juuri semmoset joita artikkeleissa esiintyy, ei ne jotka opiskelee vaan ne jotka kiinnostuneita ihan muista asioista. Miksihän niin olisi, kerro sä kun tiedät siellä tehtaassa oikein hyvin.
Kukaan ei levitä yhtään mitään muualla kuin fantasioissasi.
Vierailija kirjoitti:
Viikossa yksitoista kuolemaa lisää. Niinhän se on, että kun virus leviää voimakkaasti, myös vakavia sairastumisia ja kuolemia tulee rokotteista huolimatta. Riskiryhmät ja iäkkäät ovat taas haavoittuvassa asemassa ja joutuvat eristäytymään, kun viruksen annetaan levitä.
Hoitokotikuolemia

Ja samalla kello käy huonontaen koko ajan rokotteiden tehoa. Kunnes tulee kolmas rokotuskierros.
Piipahdin pikaisesti aamun täydennysostoksilla Marketissa (S). Huomion kiinnitti runsas vadelmalaatikoiden määrä ostoskärryissä (vattu 4,5kg). En erikseen vakoillut tahi kytännyt, mutta kun olivat siinä näkysällä. Myös ruuhkaa infopisteellä (raha-arvat, Veikkaus). Käsidesi-osastolla puutteita, jouduin tyytymään Sfarfegaan (oranssi pumppupullo 0,5 ltr). Pågen Kanel-Gifflaria ei tuoreena, myös Omar-munkit loppuneet. Onneksi paistopisteessä runsas, tuore erä Dallaspllaa (Schulstadt). Muumi-limssaa hyvä valikoima kylmässä (pun&vihr). Huomautin Omar-munkki-tilanteesta kassa-neitoselle, lupasi välittää tietoa tukkuun. Tämä siis Espoossa (Mattsby).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistutus kirjoitti:
Haluan vain tuoda esille faktan tännekin:
Maailman terveysjärjestö ei edelleenkään suosita rokotuksia 12-15 vuotiaille, ainoastaan riskiryhmäläisille, kun riski koronasta on suurempi kuin rokotteesta. Syynä se, että asia tarvitsee edelleen lisää tutkimuksia.
Miksi Suomessa uhrataan kansan terveys? Ja juuri lapset? Meidän tulevaisuus? Mitä jos paljastuu vuosien päästä, että lisääntymiskyky on häiriintynyt rokotteen vuoksi?
Riskinä ko.ikäryhmällä esim. hormonivaihtelut, varsinkin tytöillä hormonipuoli herkkää kehittyvässä iässä, esim. erilaiset kohdun kasvaimet saa alkunsa juuri solumuutoksista, ja kyseessä ko. rokotteessa on antigeeni, jota viedään soluun.
mRNA rokote, ja näistä juuri Pzifer, joka on ainut WHOn suosittama rokote riskiryhmänuorisolle, ei ole ollut koskaan ennen käytössä maailmalla. Tätä on tutkittu vasta 1990 -luvulta lähtien.
Lähteet olkaa hyvä:
https://www.who.int/emergencies/diseases/novel-coronavirus-2019/covid-1…
(Kohta kenelle rokotetetta suositellaan)https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajanko…
(Mikä mRNA rokote on).Tärkeä näkökulma. Perusterveen teini-ikäisen riski saada vakava covid-tauti on pieni. Riskiryhmiin kuuluvat nuoret ovat eri asia ja heidän rokottamisensa voi olla perusteltua.
Amerikkalaisen tuoreen datan mukaan 12-17-vuotiaan nuoren pojan todennäköisyys saada koronarokotteesta sydänlihaksen tulehdus on 1:16 000. Saman ikäisen perusterveen nuoren riski saada vakava tautimuoto on 1:100 000. Perusterveiden nuorten kohdalla useinkaan rokotuksen hyödyt eivät välttämättä ylitä haittoja. Tämä pitäisi harkita jokaisen nuoren oman terveyden kannalta, sillä uusimpien tutkimustulosten mukaan deltaa voivat levittää myös rokotetut, joten laumasuojaa ei mahdollisesti rokotuksilla saavuteta. Tällöin rokotuksen hyöty on se, miten se alentaa yksilön omaa vakavan tautimuodon vaaraa. Ikääntyneillä ja riskiryhmällä hyödyt ovat suuren, mutta nuorilla eivät välttämättä niinkään.
Longcovid tuli yli puolelle lievästi sairastaneelle nuorelle norjalaisen tutkimuksen mukaan. 16-30-v.
Longcovid onkin nuorille vakavaa tautia suurempi riski. Vielä ei tosin ole tietoa, ehkäiseekö rokotus longcovidia, koska tartunnan voi saada rokotteesta huolimatta. Nuorten riskeistä tarvitsemme vielä selkeää tutkimustietoa ja dataa.
Aattelin vielä pari päivää sitten että kyllä ne tulee järkiinsä ja aloittaa koulut etänä mutta ei tapahtunut niin. Osassa maata jo alkoivat ja noinhan siinä sitten käy.
Sipoossa mahdollinen koulualtistuminen jo ensimmäisenä koulupäivänä
Sipoonlahden koulun henkilökunnan jäsenellä on todettu koronavirustartunta ja parikymmentä oppilasta on voinut altistua, Sipoon kaupunki tiedottaa.
Henkilökunnan jäsen oli koulussa eilen tiistaina taudin tartuttavuusaikana.
Tuo pitkä linja-automatka on kyllä aika todennäköinen tartuntapaikka, sillä jos ja kun tartunnat ovat deltaa, melkoisella varmuudella melkein kaikilla muillakin matkustajilla on tartunta. Onnibussilla varmaan on bussilla olleiden yhteystiedot, että voivat kaikkia suoraan informoida altistuksesta.