Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Onko mitään ryhmäkannetta Suomessa siitä nostettu, että hallitus/päättäjät eivät ole tehneet riittäviä toimia ihmisten suojelemiseksi vaaralliselta tartuntataudilta?
Meillä on lakiin perustuva oikeus turvalliseen ympäristöön ja suojeluun.
Hallitus ei voi kiertää asiaa sillä, että näyttelee tekevänsä jotain. Toimet ovat olleet riittämättömiä ja tulleet liian myöhään, voisiko jopa epäillä että tarkoituksella.
Jos mitään vihiä saatte, ilmoittakaa tänne!
Nuorten koronatehohoitopotilaiden määrä nousi viime viikolla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) korkeammalle kuin kertaakaan aiemmin. Koronatehohoitopotilaista kolmasosa oli viime viikolla alle 40-vuotiaita. Hoidossa oli myös useita alle 30-vuotiaita, joilla ei ole pitkäaikaissairauksia.
Osastonylilääkäri Minna Tallgren Meilahden sairaalan teho-osastolta sanoo STT:lle, että selvää kasvutrendiä nuorien tehohoitopotilaiden määrässä ei kuitenkaan tämän viikon tilanteen perusteella näy.
Herkemmin tarttuva viruksen brittimuunnos leviää Suomessa nyt erityisesti Hus-alueella. Husissa nuorilla tehohoitoon päätyneillä koronapotilailla ei yleensä ole ollut pitkäaikaissairauksia, Tallgren kertoo.(Yle)
Mitä se auttaa että kokoontumisrajoitus on 6 henkeä, jos liikuntapaikat eikä varsinkaan koulut sitä aio noudattaa? Miten alle 10 hengen saati yli 20 hengen kokoontuminen on mahdollista, jos alueella on 6 hengen kokoontumisrajoitus? En pysty tajuamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huhuja on monenlaisia.
Oletko kuullut jonkin mehukkaan?
Itse ajattelen sairastaneeni taudin noin vuosi sitten, kun virusta ei virallisesti ollut Suomessa. Moni kollega sairasti samaan aikaan, ja meidän työyhteisössämme ei ole ollut yhtään todettua tapausta koko vuonna.
Sama! Meillä muukin perhe oli kipeänä. Se oli silloin helmikuun loppua/maaliskuun alkua. Itselläni oli niin järkky yskä ettei ikinä, luulin että tukehdun. Olin lähes viikon vuoteessa. Kävin lopulta myös t-a:lla, kun mieheni pakotti sinne, mutta koronatestiä ei otettu syystä että en ollut ollut ulkomailla.
Hallituksen ratkaisu sairaaloiden täyttymiseen on näköjään se, että hoitajat pakotetaan lain turvin töihin, otetaan oikeus muuttaa muissa toiminnoissa olevia tiloja sairaalakäyttöön ja otetaan viestintäoikeus itselle. Mitään matkustusrajoituksia ei tule, ja edelleen on voimassa ulkomaalaistyövoiman rajoittamaton tulo Suomeen ( tämän päätöksen hallitus teki alkuvuodesta). Näitä kausityöntekijöitä tulee isot määrät jo maaliskuussa. Testataan, jos testataan ja sekin verovaroilla tai lisälainalla.
Viestinnän suhteen mennään siis yhä enemmän Pohjoiskorean ja Kiinan tielle. Mitään lisärajoituksia rajoille viruksen (ja uusien mutaatioiden) ehkäisemiseksi ei tälläkään viikolla neuvoteltu.
Virossa suljetaan ravintolat ja baarit viikonlopuiksi pahenevan koronatilanteen vuoksi. Lisäksi vain välttämättömät kaupat saavat pitää viikonloppuisin ovensa auki. Rajoitukset astuvat voimaan tulevana viikonloppuna, kertoo maan hallitus.
Arkipäivisin ravintolat ja kaupat voivat ottaa vastaan vain 25 prosenttia normaaleista asiakasmääristään. Rajoitukset ovat voimassa maaliskuun 28. päivä saakka.
Hallituksen toimet tullaan kyllä syynäämään pilkuntarkasti myöhemmin. Esim. on aika paljon mietitty ollaanko hallituksessa valittu Tegnelin linja. Mikäli näin on, kyllä se ilmi vielä tulee ja silloin ei enää hallitus selviä sillä että hoetaan huolestuneisuutta. Se on oikeuskäsittely sitten. Ei ole valtaa ilman vastuuta.
Valitettavasti syynääminen tulee sitten jälkikäteen.

Löysät rajoitukset, ei ihme että leviää. Ja sieltä tulee meille koko ajan porukkaa, jota ei testata.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen hiihtolomaviikko toi Kuusamoon useita tartuntoja – noin kymmenen eteläsuomalaisilla vierailla, paikallisilla viisi
Viime viikolta on Rukalla ilmoitettu altistumismahdollisuudesta neljässä eri ravintolassa.
Kuusamossa on todettu altistumismahdollisuus koronavirukselle useassa ravintolassa Rukalla viime viikolla, ja näihin liittyy myös useita Etelä-Suomen koronavirustapauksia.
Noin kymmenen eteläsuomalaisen henkilön kohdalla on oltu yhteydessä Kuusamon terveysviranomaisiin tartuntaketjun jäljityksen yhteydessä. Henkilöt ovat huomanneet oireita hiihtolomansa jälkeen ja hakeutuneet testiin.
Myös kuusamolaisten tartunnat ovat lisääntyneet selvästi, viime viikon aikana on todettu viisi tartuntaa. Tätä ennen tartuntoja on Kuusamon alueella ollut yksittäisiä, kertoo tartuntataudeista vastaava lääkäri Marika Käkelä Kuusamon terveyskeskuksesta.
Kuusamon Rukalla on ollut mahdollisuus altistua koronavirukselle Ski Bistrossa 22.–23.2., Ruka Scandicin aulabaarissa 23.–24.2. sekä Camp Kitchenissä 24.2.
Lisäksi Pizzeria Rukassa on ollut altistumismahdollisuus 22.–26.2 työntekijällä todetun tartunnan vuoksi. Ravintola pidetään suljettuna toistaiseksi.
Eikös olisi ollut suurempi uutinen jos ei olisi ollut tartuntoja? Täysin odotettavaa.
Yllättäen tarttumatauti tarttuu, melkein kuin koulu oisi toi telakka.
https://www.verkkouutiset.fi/rauman-telakalla-jo-340-koronatartuntaa/
Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta.
Rauman telakalla jo 340 koronatartuntaa

Lainaus kommenttiosiosta:
Rauman telakkalle syntynyt Koronan -katastrofi on järkyttävä osoitus vastuullisten viranomaistahojen , paikallisen terveydenhuollon ja työnantajan ala-arvoisista toimista !. Viikosta toiseen osapuolet ovat katselleet toisiaan silmiin "H.Moilaisen" toimelisuudella keksien jos jonkinlaisia selityksiä mitättömiksi ossottautuneille toimenpiteilleen . Osoittaa suurta edesvastuuttmuutta , että viimeistään majoitusolosuhteet ovat taanneet noin 30% sairastuvuuden .Työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen ja aikatauluongelmiin vedoten on työnantaja onnistunut sumentamaan myös viranomais -ja terveystahojen toiminnan vastuullisen toiminnan vaatimukset .
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen toimet tullaan kyllä syynäämään pilkuntarkasti myöhemmin. Esim. on aika paljon mietitty ollaanko hallituksessa valittu Tegnelin linja. Mikäli näin on, kyllä se ilmi vielä tulee ja silloin ei enää hallitus selviä sillä että hoetaan huolestuneisuutta. Se on oikeuskäsittely sitten. Ei ole valtaa ilman vastuuta.
Valitettavasti syynääminen tulee sitten jälkikäteen.
Mä olen aika varma, että tästä pandemia-ajasta tullaan tekemään vielä lukuisia tutkimuksia, väitöskirjoja ja opinnäytetöitä. Niin talouden, terveydenhuollon, politiikan, juridiikan kuin monen muunkin alan osalta.

Eihän me nyt Tegnelin linjaa olla valittu. Muuten olis sairastaneita ja kuolleita kymmenkertainen määrä.
Meitä on täällä liikaa....
Osa luonnollista karsintaa...
Tämä ei ole vielä mitään....
Luulis että, hallitus olis tähän mennessä tajunnut, että laumasuoja ei toimi. Mutta ei. Mikä valta niillä ruotsalaisilla Mariniin ja kumppaneihin on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virossa suljetaan ravintolat ja baarit viikonlopuiksi pahenevan koronatilanteen vuoksi. Lisäksi vain välttämättömät kaupat saavat pitää viikonloppuisin ovensa auki. Rajoitukset astuvat voimaan tulevana viikonloppuna, kertoo maan hallitus.
Arkipäivisin ravintolat ja kaupat voivat ottaa vastaan vain 25 prosenttia normaaleista asiakasmääristään. Rajoitukset ovat voimassa maaliskuun 28. päivä saakka.
Löysät rajoitukset, ei ihme että leviää. Ja sieltä tulee meille koko ajan porukkaa, jota ei testata.
Mutta miksi sieltä tulee koko ajan porukkaa tänne? Tammikuussa rajat suljettiin suurin elkein, ja tuolloin sanottiin että maahan pääsee enää vain esim. huoltovarmuudelle, pelastustoimelle ja vastaaville välttämättömiä henkilöitä. Myös diplomaatit ja median edustajat saavat liikkua.
Esim. rakennustyöläiset eivät ole huoltovarmuuden kannalta välttämättömiä ihmisiä, kuitenkin nämä edelleen seilaavat lahden yli mielensä mukaan. Miksi?
Tämä meiän hallitus on surkea. Heidän ykkös prioriteetti on kuntavaalit. He elävät jossain omassa politiikka- kuplassaan, jossa tärkeintä on päästä näpäyttelemään persuja ja kokkareita. Viis ihmisten terveydestä, työpaikoista, opinnoista, mielenterveydestä ja suunnitelmista. Mitään halua ei ole saada tätä tautia pois Suomesta, kunhan nyt sairaalat ei ylikuormitu, koska se näyttäisi huonolta ulospäin. Vtuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen toimet tullaan kyllä syynäämään pilkuntarkasti myöhemmin. Esim. on aika paljon mietitty ollaanko hallituksessa valittu Tegnelin linja. Mikäli näin on, kyllä se ilmi vielä tulee ja silloin ei enää hallitus selviä sillä että hoetaan huolestuneisuutta. Se on oikeuskäsittely sitten. Ei ole valtaa ilman vastuuta.
Valitettavasti syynääminen tulee sitten jälkikäteen.
Mä olen aika varma, että tästä pandemia-ajasta tullaan tekemään vielä lukuisia tutkimuksia, väitöskirjoja ja opinnäytetöitä. Niin talouden, terveydenhuollon, politiikan, juridiikan kuin monen muunkin alan osalta.
Aivan ensimmäisenä on tehtävä rikostutkinta Marinin hallituksen toimista.
Tilojen käyttöä koskevat koronarajoitukset tiukentumassa koko Etelä-Suomen alueella – näistä päätöksistä avi kertonee lisää tänään
Etelä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee monien yksityisten ja julkisten, kuten koulujen tilojen käyttörajoituksia.
https://yle.fi/uutiset/3-11819899