Lue keskustelun säännöt.
Hoitoalalla työskentelevä: muistatko vielä ensimmäisen vainajan jonka kohtasit työssäsi?
03.03.2021 |
Itse muistan, jopa naaman, vaikka tästä on jo 15 vuotta aikaa. Hän oli mies vuodeosaston potilaana, jossa olin juuri aloittanut ensimmäisen sijaisuuteni. Sairasti keuhkosyöpää ja kuoli heti ensimmäisessä yövuorossani. Mitään tarkempia ohjeita minulle ei oltu tällaiseen tilanteeseen annettu, muuta kuin ehkä koulussa teoriassa mutta sehän ei käytäntöä vastaa. Laitoimme sitten vainajan toisen yökön kanssa. Muistan siinä samalla miettineeni, että miksi sitä aina sanotaan että vainaja näyttää kuin hän nukkuisi, koska mielestäni vainaja näytti kyllä täysin vainajalta eikä miltään muulta. Hän oli muuten myös ensimmäinen vainaja mitä olin koskaan nähnyt elämässäni. En viitsinyt sitä sanoa sille toiselle yökölle, koska arvelin hänen pitävän minua herkkänä tai lapsellisena. Totuttava oli kuitenkin nopeasti ja niinhän siinä sitten kävikin.
Kommentit (24)
Kyllä muistan. Silloin pääsi spontaani itku. Myöhempien vainajien kohdalla ei enää. Siihen vain tottui. Suhtautumiseni kuolemaan muuttui kyllä paljon, kun pääsin itse näkemään miten ohut se ihmisen elämänlanka on ja elämän ja kuoleman raja hyvin pieni ja kokoajan läsnä meillä kaikilla joka hetki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan, iäkäs mies palvelutalossa. Muistan hänen kasvonsa, tuoksunsa ja lempiruokansa. Mukava pappa oli.
Muistan! Potilas oli juuri kuollut, kun menin potilashuoneeseen ohjaajani kanssa ensimmäisessä harjoittelussa. Oli vielä lämmin, kun kääntelimme häntä. Tämä tapahtui tk:n vuodeosastolla.
Muistan myös ensimmäisen vainajan, jonka löysin itse. Pelkäsin aina, että tämä tapahtuu yövuorossa, mutta tapahtui päivällä. Lääkekipossa olevat lääkkeet tippuivat lattialle, kun säikähdin niin paljon.
En muista yhtään. Olen töissä keskussairaalan vuodeosastolla. Potilaita kuolee silloin tällöin. Jotkut jää paremmin mieleen. Siihen on yleensä joku syy (kuten nuori ikä), mutta ensimmäistä en osaa sanoa.
En muista ulkonäköä tasan tarkkaan mutta naishenkilö, olin harjoittelussa. Ihmettelin kun muut olivat vähän ”älä säikähdä” tyylillä vaikka minusta siinä ei ollut mitään ihmeellistä, tosiaan näytti vain nukkuvalta. Laitettiin jotkut harsot sille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritin oikein muistella, mutta en muista.. Yhden rouvan muistan vanhainkodista urani alkuajoilta, mutta en sitä oliko eka vainaja. Paljon vainajia on tullut kohdattua, kohta 20 vuotta töissä vanhusten parissa
Ekan muistan, terveyskeskuksen vuodeosastolla. Muistan ihastelleeni muiden hoitajien rutiinia eli kaikille oli selvää, mitä tehdään ja miten. Lisäksi ihailin sitä, miten arvostavasti työkaverit suhtautuivat vainajaan, omahoitaja ja pitkään potilaan tuntenut hoitaja huolehtivat valmistelut ja me muut jatkoimme työtämme vajaalla miehityksellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin muistan ensimmäisen vainajan hyvin. Olin opiskelijana harjoittelussa ja hyvin nuori. Tuolloin tilanne järkytti minua, vaikka nopeasti siihen tottui, kun teki töitä vanhusten parissa. Myöhemmin mieleen jäi enää nuoret vainajat.
Minusta kuollut näyttää ihan aluksi kuin nukkuisi, kun ajattelen omaisiani, ihokin lämmin koskettaa. Mutta nopeasti muuttuu kuolleen näköiseksi.
No, en ole hoitoalalla, tuli vain mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan. Olin harjoittelussa ja potilaan vierellä hänen kuollessaan. Kuolema oli odotettavissa. Katse sammui lopullisesti ja hän oli poissa.
Nukkuvalta näyttää, tosin väristä näkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista. Olin nähnyt useammankin vainajan jo ennen työtä hoitoalalla, joten ei ollut mieleenpainuva asia. Sen sijaan ne ennen työuraa nähdyt vainajat muistan ikuisesti. Olivat läheisiäni.
Muistan. Opiskeluaikana itkun tosi rankasti vessassa. Myöhempiäkin muistan monia, kun olin itse vastuusairaanhoitaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä.Näytti ihan kuin kuvien Jeesukselta,patologian laitokselta lähti kävelemään ja oli vielä vakavat vammat ranteissa suuret reiät ja kylki auki sydämeen saakka.
Jäin katsomaan perään suu auki.
Kyllä, olin aloitteleva lääkäri ja kiersin vanhainkodin osastoja. Yhdellä papalla oli keuhkokuume ja määräsin uudet antibiootit. Viikon päästä pyysivät toteamaan kuoleman, oli jo kylmäkaapissa. Jäi kyllä mieleen loppuiäksi.
Kyllä on palstan ketjuissa todellakin eroa.
Tällainen todellisen elämän suuria ja todellisia asioita käsittelevä ketju ja sitten vaakakupissa
toisaalta nämä kaikki aivottomien kumihuulibimbojen ja muiden tyhjäpäiden jonninjoutavat
Dubain reissut ja loppumattomat ihmissuhdekuviot ja pähkinän syönnit.
Näin kuolleen sikiön, viikkoja en muista mutta paino oli jotain 300g ja mahtui kaarimaljaan.
Muistan. Päivystyksessä miespotilas jota yritimme elvyttää. Ei selvinnyt. Kauhea tilanne oli kaikenkaikkiaan. Vanhuspuolella asian jotenkin hyväksyy helpommin.
En ole nähnyt yhtään kuolemaa työssäni. Olen seurannut useita ruumiinavauksia ja niissä nähnyt vainajia. Yksi on jäänyt mieleenkin. Vapaa-ajalla olen nähnyt kolme kuolemaa ja ne myös ovat jääneet mieleeni. Mielestäni jo aikamoista sattumaa. Kaksi vanhusta ja yksi vähän nuorempi. Olen odottanut, että jonain päivänä kohtaan kuoleman vielä työssäkin. Olen työskennellyt eniten hoitaen vanhuksia. He ovat onnistuneet kuolemaan silloin, kun en ole ollut paikalla. En ole myöskään saapunut paikalle ensimmäisenä havaitsemaan jo tapahtunutta kuolemaa.
hoitaja
Muistan tilanteen, en muista kasvoja. Iäkäs nainen, olin vuodeosastolla harjoittelussa. Aamuvuoron aikana tapahtui.