Onko kukaan joutunut korjausleikkaukseen...?
Kyselin tätä jo tuolla ' Synnytysasiaa' puolella, mutta kysyn nyt vielä täälläkin.
Eli onko täällä ketään kohtalotovereita, jotka ovat joutuneet jonkin aikaa synnytyksen jälkeen korjausleikkaukseen??
Itse olen synnyttänyt 4.5.2006 ja leikkausaika on määrätty 22.9. Nyt on mennyt kolme kuukautta synnytyksestä ja vasta pari viikkoa olo on ollut ihan kohtuullinen, tosin ei vieläkään täysin kunnollinen. Gynekologilla kun kävin niin hän vain totesi että jep, sinne on jäänyt onkaloita - täytyy korjata.
Voitte vain kuvitella kuinka olen äkeissäni ja ahdistunut asiasta. Jos joku ammattilainen olisi tarkistanut minut esim. 3 viikkoa synnytyksestä niin ehkä noi korjaukset olis voitu jo tehdä silloin.
Sen sijaan terveyskeskuksen lääkäri vasta neljännellä (vai olikohan se viidennellä) kerralla totes, että ei hän ole oikein tyytyväinen siihen miten mua on paikattu.
Lääkäri määräsi kaksi kertaa antibioottikuurin välilihaleikkaushaavan tulehduksen johdosta ja kolmannen kun valitin edelleen kovaa pahanhajuista valkovuotoa.
Gynekologi taas väitti valkovuodon johtuvat siitä, että maitohappobakteerikantani oli romahtanut antibioottien johdosta(!!)
Miksi tuo terveyskeskuksen lääkäri ei varoitellut asiasta määrättyään kolmannen antibioottikuurin minulle??
Gynekologi sanoi, että aina silloin tällöin tehdään näitä korjausleikkauksia. Nyt haluaisinkin kuulla, että löytyykö täältä ketään, jolle olisi tehty leikkaus ja kuinka nopeasti synnytyksestä se tehtiin ja kuinka nopeaa oli tuo toipuminen?
Vertaistukea kaipaillen...
Kommentit (27)
Hei Iluvatar! Kuulostat todella pettyneeltä ja katkeralta synnytyksen yhteydessä saamaasi hoitoon, toivottavasti sovittu korjaus parantaa vauriot. Vaiva on varmasti kiusallinen ja olet joutunut kestämään sitä kauan.
Toivottavasti pystyt kuitenkin arvostamaan tikit ommelleen kätilön työtä muilla tavoin. Valvoihan hän synnytyksesi kulkua jo ennen tikkien ompelemista ja varmisti ettei vauvallasi ollut mitään hätää ja synnytys sujui turvallisesti. Toivottavasti olet kiitollinen siitä.
Haavan paranemistaipumus kun on niin yksilöllistä ja siihen vaikuttaa monet muut tekijät esim. tupakointi, ravitsemustila yms. Vanhaa sanontaa " aika parantaa haavat" tulisi muistella...Aina ei ole sitä ulkopuolista gynen tai muun ammattilaisen tekemää taikatemppua joka muuttaisi luonnon omaa paranemistaipumusta. Kyseessä harvoin on todellinen virhe/taitamattomuus haavan ommelleen henkilön taholta, Tietenkin on eroja kuinka kokenut tikinlaittaja oli kyseessä.
Toivon että korjausleikkauksesi sujuu murheitta ja voimia siihen saakka!
minä nyt sitten olen korjausleikkaus jonossa!!!!!
gyne sanoi heti et joo korjataan!!!
nyt vaan ootellaan!
Mulla vähän sama juttu kun sulla.. Ulompi sulkijalihas katkes kokonaan synnytyksessä (3/04) ja korjaus ei onnistunut toivotusti. En ole edelleenkään toipunut..
Olis kiva kuulla kuinka kaikki meni, sitten kun olet korjausleikkaksessa käynyt. Mullakin kai jossain vaiheessa edessä:((
En edelleenkään ymmärrä.. Synnytystä edeltävässä ultrassa todettiin vauvan pää kookkaaksi, vauvan painoarvioikin oli 3,9kg, lisäksi olin ensisynnyttäjä, vauva tuli otsa edellä ja avuksi käytettiin imukuppía, eikä mulle tehty epparia!!!
piiuli03:
Olenkin yrittänyt etsiä tietoa aiheesta..Minä repesin reippaan puoleisesti viimeisimmässä synnytyksessä (4/06). Jouduin leikkuriin tikattavaksi (ja istukan käsinirroitukseen). Se kesti 2 tuntia. Leikkauskertomuksessakin luki että laajoja repemiä yritetty tikata huolellisesti, mutta kudos niin haperoa että repeää sitä mukaa kun tikataan.
No eihän ne tikit kestäneet ja yksi haavoista repesi auki uudelleen. Nyt minulla ei siis ole lainkaan välilihaa vaan " vako" jatkuu persreikään saakka (toiselta puolelta vielä kiertää pinenen matkan reiän ympärystää). Se on todella ihnhottavan tuntuntuinen, enkä voi kuvitella että joku pystyisi elämään tälläisen repeämän kanssa? (jos joku kuitenkin pystyy niin kerro ihmeessä kokemuksesi) Kiva kun sielä todellakin on ammottava onkalo persauksiin saakka ja se on noin 1-2 cm syvä kauttaaltaan.
No olemme jo neuvolan gynekologin kanssa keskustelleet asiasta ja olen päätökseni nyt tehnyt että korjaukseen haluan. Leikkauksessahan riivitän ne haavan seinämät uudelleen auki ja tikataan kiinni, ainakaan tämän mittasuhteen haavassa se ei terkkarissa onnistu. Laittanee siis lähetteen synnytys-sairaalaan.
Kyllä minuakin kiukuttaa tämä että joutuu uudelleen käymään ne haavakivut läpi (joista kärsin edelleen toisinaan), mutta en pidä sitä kenenkään syynä. Aina vaan ne synnytykset eivät mene ihan putkeen..
No, tsemppiä muille asiasta kärsiville ja sori suorapuheisuus ;)
Eli meillä on 7-kuukautinen vauveli, mutta yhdyntä ei oikein vieläkään onnistu, kun tuntuu, että emättimen suu on niin tiukka. Tämä ei liene enää tässä vaiheessa varmaankaan tavallista. Tosin yhdyntää ei ole tästä syystä johtuen kokeiltukaan kuin kolme kertaa synnytyksen jälkeen. Minulla oli II asteen repeämät ja pari kk synnytyksen jälkeen pystyin vasta kunnolla istumaan.
Pitäisikö mennä leikkaukseen vai yrittää miehen kanssa " venytellä" paikkoja? Olisin kiitollinen, jos joku osaisi auttaa.
Kerroinkin jo aikaisemmin tassa pinossa omista kokemuksistani, mutta mulla on myos yksi tuttava, jolla oli samanlaisia ongelmia kuin sulla (itse asiassa tutustuin haneen kun odotushuoneessa jonottaessamme tarkastukseen samaiselle gynelle). Hanella tarkastukseessa huomattiin, etta hanelle oli valilevyn leikkauksen jalkeen laitettu liikaa tikkeja! Joten kaikenlaista siina parsimisvaiheessa voi todellakin tapahtua...Myos han paasi/joutui korjausleikkaukseen ja nyt kaikki on ja asia korjattu. Eli valiliha leikattiin ja tikattiin uudelleen.
Tama tapahtui siis myoskin Englannissa, joten en valitettavasti tieda miten sinun pitaisi asian kanssa Suomessa toimia. En nyt tarkoita etta sulle olisi juuri nain tapahtunut, mutta jos asia vaivaa, niin kannattaa varmaan ensiksi kysaista neuvolasta? Ainakin taalla on sellainen periaate, etta jos sairaala mokaa (niin kuin munkin tapauksessa), niin sairaala myos korjaa ja mahdollisimman pikaisesti. Taalla nimittain ilmoitetaan hoitovirheista tosi herkasti ja sairaalat tuntuvat olevan aika varovaisia asian suhteen.
Mulla samanlaista vaivaa, synnytyksestä yhdeksän kuukautta. Itsekin olen miettinyt tuota " kotivenyttelyä" , mutta eipä ole kovin suurta halukkuuttasiihen hommaan, kun ne harvat kokeilut ovat olleet niin kivuliaita. Eipä kyllä innosta leikkelykään, ei ole tullut edes mieleeni aikaisemmin sellainen mahdollisuus. Gynellä käyminen on tullut sentään mieleen, ehkä se pitäisi toteuttaa. Jotenkin lohdullista kuulla että on kohtalotovereita, vaikka ei tätä tietysti toivo kenellekään tätäkään (jos ei muitakaan vaivoja). Sellainen tunne on vain itselläkin, että yleisin ongelma ei synnytyksen jälkeen ole liika tiukkuus...
Jos saat asiaan selvyyttä, kerro!
synnytyspuolella on pitkä ketju aiheesta, meni ilta lukiessa.
itsellä puoli vuotta synnytyksestä ja repeämistä, ulkoapäin arvet parantunnu hyvin, mutta sisältä ovat vielä kovat ja tuntuvat selvästi paksuilta. ulosteen pidättämisen kanssa on ongelmia ja vielä peräpukamatkin pahentaneet tilannetta.
seksiä kokeiltiin kuukausi sitten, sujuuhan se kun muistaa olla rentona ja on käynyt aikaisemmin vessassa...
syksyllä on vielä uusinta-aika gynelle, papassa oli keväällä sanomista ja nyt otetaan uusiksi, samalla vaadin tarkempaa sisätutkimusta. tuntuu kuin emättimessä olisi jotain kinnaamassa?
... olet ihan oikeassa, tunnen olevani hyvin pettynyt ja katkerakin.
Mutta en niinkään sille, joka minut paikkasi, joka ei kyllä ollut sama kuin synnytyksessä avustanut kätilö. Itse synnytykseni oli mahtava kokemus, olisin milloin vain valmis kokemaan sen uudelleen ja kätilöni ansaitsee suuret kiitokset.
Mutta asiat joihin olen pettynyt ja katkera, ovat yksinkertaisesti seuraavat:
- Olin kirjallisesti ilmoittanut, että jos joudutaan paikkaamaan niin kunnon puudutuksessa - toisin kävi, kolmisen tikkiä tehtiin lähinnä ilokaasun turvin kunnes pistin jalkoja kiinni ja itkin/huusin etten kestä enempää.
Leikkaussalissa sain kuulla, että synnytyssalissa tehty ompelu oli jo silloin tehty väärin (oli jäänyt onkaloita). Nyt yli 3 kuukautta tuon jälkeen gynekologi sanoi, että edelleen on jäänyt onkaloita.
- Ymmärrän, että työmaa oli hyvin vaikea II asteen epparin ja spontaanisesti sieltä sun täältä repeilyn johdosta, mutta miksi hoitoon ei kuulunut, että gynekologi olisi tarkistanut paranemisen edistymisen esim. 2 viikon kuluttua synnytyksestä?
Sen sijaan kukaan ei olisi tarkistanut haavojen paranemista edes sairaalassa, ellen olisi erikseen pyytänyt.
Kun en enää pystynyt kävelemään n. 2 viikkoa synnytyksestä kipujen (söin tuolloin jo burana600:sta ja joitain paratapseja) takia pyysin neuvolassa lääkäriä tarkistamaan.
Tämä samainen lääkäri tarkasti minut kaikenkaikkiaan 4-5 kertaa (en muista tarkasti, enemmän kuin kolme joka tapauksessa). Vasta vikalla kertaa hän sanoi, ettei ole tyytyväinen - miksi vasta silloin? Miksi asiaan ei puututtu jo aikaisemmin? Kun ehkä korjaaminen olisi ollut yksinkertaisempaa?
Eli yksinkertaisesti olen katkera ja pettynyt siihen, että sen jälkeen kun äiti on lapsensa saanut, niin äiti joka on revennyt jätetään mielestäni oman onnensa nojaan. Se että jälkitarkistus on vasta n. 6 viikon kuluttua synnytyksestä on liian pitkä aika silloin kun alapää on tikkejä täynnä ja niin moni asia voi mennä pieleen: tulehdusten vaara, tikkien hajominen jne.
Eli yksinkertaisesti olen katkera ja pettynyt siihen, että sen jälkeen kun äiti on lapsensa saanut, niin äiti joka on revennyt jätetään mielestäni oman onnensa nojaan. Se että jälkitarkistus on vasta n. 6 viikon kuluttua synnytyksestä on liian pitkä aika silloin kun alapää on tikkejä täynnä ja niin moni asia voi mennä pieleen: tulehdusten vaara, tikkien hajominen jne.
[/quote]
Hei vielä,
Eniten minua ihmetytti " hätäisyystesi" korjausleikkauksen suhteen. Paraneminen kyllä vie laajoista repeämisistä kauemmin kuin muutaman viikon!!! Ja sen takia korjaukseen kiirehtimällä joudutaan vain ojasta allikkoon.
Ja ehkäpä jollakulla toisella on vielä kiireellisempi tarve päästä korjaukseen (esim päivittäisestä ulosteenkarkailusta arvelisin haitan olevan hankalampi...)
Olisitko tyytyväinen jos liian aikaisin (kesken edellisen kudosvaurion paranemisen) lähdettäisiin mylläämään alapäätäsi auki ja uusien haavojen paraneminen viivästyy/tulehdusriski kasvaa kun kudos ei pysty paikkaamaan kahta vauriota samanaikaisesti....Edessä uudet kivut ja kolotukset, näyttöä se " 4-5 kertaa" lääkärille ja taas kursitaan ja korjataan? Noidankehä uhkaa!
Kukaan ei ole tässä ketjussa kirjoittanut sektiohaavan paranemisen komplikaatiosta , itse en ole alakautta synnyttänyt, mutta näin minua infottiin kun aikanaan (nyt 10kk hätäsektiosta...) kyselin kuukausitolkulla jatkuneista kivuista haava-alueella ja haavan reunaan ilmaantuneen tyrän korjauksesta. Ekasta kuukaudesta en olisi selvinnyt ilman mieheni apua, sillä liikkuminen kodin ulkopuolella ei onnistunut, pelkäsin että kivun takia pudotan pienen nyyttini häntä nostaessani.
Itse en olettanutkaan olevani kunnossa " parissa viikossa" leikkauksesta niinkuin synnärin hoitajat " ennustivat" . Ystävien kokemukset ovat lähinnä 2-3kk:n paranemisajoista! No, reseptisärkylääkkeet tulivat tutuksi (Burana/ParaTabs auttavat huonosti ns hermosärkyyn josta itse kärsin), vanhat rakkaat liikuntaharrastukseni eivät vieläkään suju sillä haava särkee jos vatsa venyy/tärisee ja miehen kanssa jouduimme keksimään ihan uudet kuviot petipuuhiin...Mikä sinänsä oli ihan piristävää :))!
Ja vielä ihan peruspsykologiaa: Negatiivinen ennakkoasenne/luottamuspula hoitopaikkaa kohtaan heikentää paranemistuloksia ja lisää kivun aistimista! Joten Iluvatar: Stay positive!!
Itse olin onnekas sillä sain keskustella todella mukavien gynekologien/hoitajien kanssa pitkään haava-ongelmista ja synnytys sinänsä oli niin mullistava kokemus että pienen uuden ihmisen alun ihmetteleminen on vähitellen vienyt huomioni enkä ainakaan pidä kiirettä haavatyrän korjauksen kanssa, vaikka ennemmin tai myöhemmin se on edessä!
Ihmettelit tuota " hätäisyyttäni" korjausleikkauksen suhteen. Mitenköhän sen selittäisin...
Ymmärrän kyllä täysin, että vanhojen haavojen on hyvä ensin parantua, ennenkuin uusia aiheutetaan. Lähinnä mietin sitä että olisiko minun tapauksessa auttanut, jos esim. silloin toisena viikkona olisi esim. yksi tikki poistettu ja yksi laitettu lisää, kuten kaverillani, joka synnytti Sveitsissä. Eli siis jos joku asiantunteva gynekologi olisi tarkistanut minut...
Mutta tuosta hätäisyydestä, niin haluni tulla nopeasti kuntoon johtuu varmastikin siitä, että kaksi kuukautta kärsin järkytävistä kivuista (seisominenkin sattui niin paljon, etten siihen kyennyt kuin muutama minuutti kerrallaan), kipulääkkeet eivät auttaneet siihen täysin. Noin kolme kuukautta meni ennenkuin pystyin istumaan kovalla tuolilla, mutta edelleenkään en pysty kovinkaan kauan.
Edelleen pissaaminen polttaa ja kakkaaminen tuntuu hyvin epämiellyttävältä ilman suihkun apua. Lähes neljä kuukautta suihku onkin tullut lähes täysin wc-paperin tilalle (luojan kiitos meillä ei ole vesimaksua!).
Uimis- ja saunakielto on ollut päällä koko kesän ja kesässä en mitään muuta rakasta niin paljon kuin saunomista ja uimista.
Petitouhut miehen kanssa olemme voineet unohtaa täysin, tuonne alas kun ei ole kenelläkään koskemista. Näkykin on aika kamala: siinä missä pitäisi olla yksi reikä on kaksi (toinen noin 5 mm kokoinen). Peppureiän vieressä on kaksi erikokoista uloketta, joista pienempi näyttää siltä kuin olisi verta täynnä. Tuo tilanne on nyt ollut kuukauden verran, joten tuskin sieltä mihinkään katoavat - ja kuten gynekologi sanoi, onkaloita on jäänyt (lieneekö nuo juuri niitä). Pelko siitä, että tulonko edes kuntoon korjausleikkauksen jälkeen ja pystynkö enää koskaan harrastamaan seksiä on myös suuri.
Mutta olet oikeassa, en kyllä haluaisi mihinkään noidankehään. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että ehkä olisin tullut nopeammin kuntoon jos seuranta olisi ollut parempaa ja esim. terveyskeskus lääkärin ammattitaito vankempaa.
Mahdoinkohan kertoa, että 4 kuukauden aikana söin 3 kertaa antibioottikuurin tulehdukseen (terveyskeskuksen lääkärin määräämänä)? Oireina mm siis runsas pahanhajuinen valkovuoto... no gynekologille kun menin niin hän sanoi, että tuo valkovuoto johtuu siitä, että antibioottikuurit ovat hävittäneet mun maitohappobakteerikannan(!) Hän määräsi emättimeen laitettavia lääkkeitä, jotka eivät kyllä vieneet tuota vuotoa mihinkään - edelleen se siis vaivana.
Olen samaa mieltä, että negatiivinen asenne ei ole tällaisissa tapauksissa hyväksi, eikä se jos on negatiivinen ennakkoasenne/luottamuspula hoitohenkilökuntaa kohtaan.
Aloinkin tuossa miettimään asiaa ja tajusin, että negatiiviseen asenteeseeni taitaa vaikuttaa heti synnytystä seurannut episodi, kun lääkäri alkoi paikkailla minua synnytyssalissa ilman kunnon puudutuksia.
Ymmärrän nyt että tuo tapahtuma on näköjään muuttumassa ikäväksi traumaksi niin upean synnytyksen jälkeen.
En edes muista enää sitä kipua minkä tuo ompeleminen aiheutti, muistan vain oman itkuni ja kivun sekaisen huutoni ja sen kun mun mies vauva sylissä tuli mun viereen seisomaan ja yritti kädellä koskettaa. Mutta joku hoitohenkilökunnasta sanoi mun miehelle, että varo ettet pudota sitä vauvaa, jonka jälkeen mun mies vetäytyi vähän kauemmas.
Mä muistan mun miehen katseen, se oli niin täynnä tuskaa ja avuttomuutta kun hän ei voinut mua auttaa.
Se mikä olisi ollut mun elämän upein kokemus päättyikin tuskaan ja kyyneliin ja ainoastaan siksi, ettei mun toivomusta, jonka vielä kirjallisena annoin, noudatettu heti samantien, vaan vasta sitten kun olin noin 15 minuuttia itkenyt ja huutanut tuskasta.
Eli miksi siis hätäilen tuon korjauksen suhteen... koska joka kerta kun käyn vessassa tai istun kauemmin kovalla tuolilla mieleeni palaa tuo elämäni hirvein hetki. Haluaisin nyt jo unohtaa sen ja kääntää lehteä, mutta en usko, että pystyn ennenkuin olen täysin kunnossa.
Kerroit, että olit saanut jutella pitkään gynekologin ja hoitajien kanssa haava-ongelmasta.
Olet onnekas.
Itselleni luvattiin, että kanssani keskusteltaisiin siitä kuinka synnytys oli mennyt. Mutta kukaan ei tullut siitä kanssani keskustelemaan. Viimeisenä päivänä pyysin yhdeltä hoitajalta, että voisinko puhua asiasta jonkun kanssa. Olisin eritoten halunnut tietää miksi repesin niinkuin repesin. Hän olikin sitten todella mukava, otti selvää ja soitti kätilölle, joka oli ollut mukana. Hänen kanssaan kävimme sen siis lävitse (repeytymiseen oli syynä poikani tulo käsi poskella). Mutta jos en olisi häneltä kysynyt, niin kukaan ei olisi asiasta keskustellut kanssani.
Papereista jotka sain myöhemmin synnytyksestä oli jätetty kokonaan kirjoittamatta tuo paikkausyritys synnytyssalissa...
Kovasti alustivat jo ennen sisätutkimusta että harvoin näitä aletaan korjailemaan koska voivat mennä huonommaksikin.. Kun gyne lopulta näki tuon " avolouhoksen" niin totesi heti että pakkohan tuo on korjata! Lisäksi totesi että ilmeisesti peräaukon sisempi sulkijalihas on sittekin vaurioitunut :(
Odottelen siis aikaa kirurgille jonka jälkeen takaisin gynelle - harmittaa kun kestää niin kauan. Olisi kiva saada alapää jo kuntoon. Synnytyksestä nyt siis 5 kuukautta.
jokatapauksessa koska vahinko on jo tapahtunut, en voi muutakuin olla onnellinen että pääsen hoitoon!
Muistaako joku jo korjauksessa olleista että minkä ajan sisällä pitäisi hoitaa että se persuus saataisiin kuntoon? Muistelisin että siinä on jonkinlaisia aikarajoja..
Eikö kukaan todellakaan ole joutunut korjausleikkaukseen...? :/
Tämä ei kyllä ole ehkä ihan samassa mittakaavassa korjausta tarvitseva asia kuin ap:lla mutta itseäni vaivaa kyllä.Eli mulle jouduttiin tekemään pitkä eppari ja lähellä emättimen aukkoa haava on tosi ruman näköinen. Ihan kuin olisi jäänyt pari tikkiä laittamatta ,joten haava on parin sentin matkalta ikäänkuin auki. Tahtoisin myös että se korjattaisiin. Korjaakohan ne miten herkästi tämmöisiä? Jälkitarkastuksessa en ole vielä käynyt ja meinaan kyllä sielläkin asiasta kysyä.
... jos se sua vaivaa niin mä ainakin vaatisin korjaamaan.
Mitä tulee tuohon mun aloitukseen niin vähän vaikuttaa siltä, että jälkeen tehdyt korjaukset taitavatkin olla harvinaisempia kuin mun annettiin ymmärtää :/
jälkitarkastuksessa varattiin aika, nyt vasta puolen vuoden päästä pääsen gynelle. Mulla laitettiin repeämään yks hikinen tikki jota ei enää jälkitarkastuksessa ollut..kiva kun toinen häpyhuuli lerpattaa kahdessa osassa. Nyt on kyllä löytynyt muutakin, joista ei ihan heti huomannut mitään...aion kyllä vaatia korjausta tonne alas. Ihan sama miten korjaavat mutta en todella ole tyytyväinen.MURRR
kuopusta synnyttäessä tuli II/III asteen repeämiä, mutta koska esikoinen syntyi hätäsektiolla, en osannut pelätä/tarkkailla tätä repeämä-juttua. Olin toki kipeä ja tikkejä oli vissiin kymmenkunta, mutta ajattelin että tämmöstä tämä on. Istuinkin varmasti heti synnytyksen jälkeen aivan liian paljon, tiedä sitten repesikö joku tikki, mutta jälkitarkastuksessa lääkäri sanoi, että tätä voi korjailla jos haluaa kun tuli näin isot vahingot. En ollut itse juuri tiiraillut alapäähän kun jälkivuotokin kesti ja kesti. Olin pari päivää ihan kypsä tilanteeseen kun ajattelin että tosi kiva lähtä uusia tikkejä laittamaan, että eivätkö nyt ois voinu kerralla korjata tilannetta kunnolla, mutta sitten siitä ei oikeestaan ole ollut mulle haittaa arjessa, vaikka mullakin on vähän sellanen tilanne, että aivan kun yks tikki ois jääny laittamatta tai sitten se tosiaan repesi. Seksi on sujunut ihan entiseen malliin ja mieskin (joka on joskus liiankin rehellinen ja suorapuheinen) sanoo ettei huomaa mitään eroa. Lähinnä kai mulla on kyse kosmeettisesta seikasta. Ajattelin että voin käydä sen sitten parin vuoden päästä korjaamassa jos siltä tuntuu. Mutta onko niin että näistä korjausjutuista voi tulla vaan enemmän harmia?
Miksi ajattelet, että korjausjutusta voisi olla enemmän harmia?
kysyä vaan, että onko jollekin käynyt niin, tullut tulehdus tai jotain?
et ei välttämättä lääkäri edes laita lähetettä gynelle, kun ne korjausleikkaukset ovat harvinaisia. Jos omasta pussista haluaa maksaa niin saahan sitä leikata vaikka mitä.
Mutta minä vetoan myös siihen, että kätilön olisi pitänyt tikata useammalla tikillä ja niin ettei ne irtoa ennen aikojaan.
Jos pääsen leikkaukseen toivon että ei tuu mitään lisäharmeja...
... käy ihmeessä sanomassa gynelle tuosta vaivastasi. Siis pakkohan niiden on pystyä tuollainen korjaamaan, jos se kerran vaikuttaa ihan normaaleihin asioihin kuten pyörällä ajoon :(
Jos ne ei saa mua kuntoon niin sitten voin unohtaa seksin harjoittamisen loppuelämäkseni, sillä en kyllä itse pysty harrastamaan seksiä, jos saan koko ajan pelätä, että paikat repeää rikki :(
Mut toivottavasti Suomestakin löytyy asiantuntevaa henkilöstöä, jotka pystyy tällaisetkin vaivat korjaamaan.