En voi sietää lapsen tottelemattomuutta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä sanoita. Lapselle on selvästi huvia, kun äitiä vähän harmittaa.

Säikäytä se lapsesi ja jätä maha kurnimaan jos ei kelpaa.

Kyllä meillä varoituksen jälkeen joutuukin pois ruokapöydästä jos tahallaan sotkee.

-ap

Ruoalla tai sen saamattomuudella ei tule rangaista. Tässä menette ojasta allikkoon, sillä tingitte perusturvasta.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi käyttäytyy täysin luonnollisesti, kuvailusta päätellen, kuinka vaikeissa oloissa hän elää. On hyvä merkki, että hän kapinoi, eikä häntä ole ainakaan vielä onnistuttu henkisesti nujertamaan! Ap, ole varovainen, ettei jyrkkyytenne ja jäykkyytenne vaurioita lasta pysyvästi. RELATKAA. Olette tehneet jotain väärin - vanhemmus on aina harjoittelua... - ja nyt teidän on pakko tulla vastaan. Pakko sietää huonoakin käytöstä. Olette ikään kuin velakantuneita.

Eihän tässä olla ketään henkisesti nujertamassa vaan opettamassa normaaleja elämän pelisääntöjä, kuten se, että toista ei voi purra tai ruoka kuuluu syödä eikä heitellä pitkin seiniä. Kyllä meillä saa myös rakkautta, ja rakkautta on myös se, että asettaa tiettyjä rajoja lapselle. Liian jyrkkiä meillä ei missään nimessä olla.

Tämä lähti nyt osalla ihan lapasesta. En ole sanonut hermostuvani aina kun lapsi ei tottele. Halusin vain purkaa turhautumista siitä kun arki on tällä hetkellä raskaampaa. Mutta täällähän tottakai tehdään kärpäsestä härkänen ja haukutaan ihan maan rakoon.

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana monella näyttäisi olevan se, että kaiken edelle lämähtää oma ego. ("ei saa antaa periksi" ja "näin hyvä kasvattaja toimii" jne.) Lapsi ja vastavuoroisuus unohtuu, kun hänestä tulee esine, jota pitää kontrolloida tai hermo menee!

Ihmisyys ja lämpö tuntuu olevan monilta hukassa. Onko se sitä, kun uskonto ja yhteisöllisyys on korvattu Kela-tuilla ja suosituksilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä sanoita. Lapselle on selvästi huvia, kun äitiä vähän harmittaa.

Säikäytä se lapsesi ja jätä maha kurnimaan jos ei kelpaa.

Kyllä meillä varoituksen jälkeen joutuukin pois ruokapöydästä jos tahallaan sotkee.

-ap

Ruoalla tai sen saamattomuudella ei tule rangaista. Tässä menette ojasta allikkoon, sillä tingitte perusturvasta.

Yleensä sotkeminen alkaa kun vatsa on täysi, että ei tarvitse pelätä että lapsi näkee nälkää.

Tätäkin ketjua kun lukee, niin ei ole ihme että huonovointisia lapsia on havaittavissa jo hyvin nuoressa iässä.

EI FYYSISTÄ TAI HENKISTÄ VÄKIVALTAA. IKINÄ.

EI PERUSTARPEIDEN LAIMINLYÖNTIÄ. IKINÄ.

Tajutkaa jo tai jättäkää suosiolla lapset hankkimatta.

Aloituksesta on jäänyt sana "välillä" pois. Hermostun VÄLILLÄ monta kertaa päivässä, silloin kun on katastrofipäivä. En missään nimessä joka päivä monta kertaa.

-ap

oot liian tiukkapipo. Jätä ne hampaat pesemättä. EI kukaan jaksa olla sun orjaleirillä. jJätä se lapsiraukka jo rauhaan äläkä kokoajan jahtaa ja kiusaa sitä .Keksi harrastus. ROikut lapsessas, anna sen olla jo. Kyllä se pärjää ilman sun "ruttinia" eli orjuutta.

2-vuotias vaippamaakari vs aikuinen ihminen. Toisen pitää nyt ottaa tilanne haltuun. Ja ryhtyä puhaltamaan yhteiseen hiileen. Sitä taitoa tarvitaan seuraavat 70 vuotta ja vielä tulevissakin sukupolvissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi käyttäytyy täysin luonnollisesti, kuvailusta päätellen, kuinka vaikeissa oloissa hän elää. On hyvä merkki, että hän kapinoi, eikä häntä ole ainakaan vielä onnistuttu henkisesti nujertamaan! Ap, ole varovainen, ettei jyrkkyytenne ja jäykkyytenne vaurioita lasta pysyvästi. RELATKAA. Olette tehneet jotain väärin - vanhemmus on aina harjoittelua... - ja nyt teidän on pakko tulla vastaan. Pakko sietää huonoakin käytöstä. Olette ikään kuin velakantuneita.

Eihän tässä olla ketään henkisesti nujertamassa vaan opettamassa normaaleja elämän pelisääntöjä, kuten se, että toista ei voi purra tai ruoka kuuluu syödä eikä heitellä pitkin seiniä. Kyllä meillä saa myös rakkautta, ja rakkautta on myös se, että asettaa tiettyjä rajoja lapselle. Liian jyrkkiä meillä ei missään nimessä olla.

Tämä lähti nyt osalla ihan lapasesta. En ole sanonut hermostuvani aina kun lapsi ei tottele. Halusin vain purkaa turhautumista siitä kun arki on tällä hetkellä raskaampaa. Mutta täällähän tottakai tehdään kärpäsestä härkänen ja haukutaan ihan maan rakoon.

Lapsen käytös viittaa muuhun. Ja nimenomaan ongelmana tässä tapauksessa tuntuisi olevan, että lapsi ikään kuin unohtuu kokonaan. Kaikki fokus menee siihen pelisääntöjen takomiseen, ja omien hermojen hallintaan...

Puhut rajoista. Mitä jos harjoittelisit rajojen unohtamista, ja keskittyisit rakkaudella ohjaamiseen - sillä ne rajat tulevat luonnostaan. 

Ei se asiaa sen paremmaksi muuta, että joskus hermostut, joskus et. Sehän voi olla lapselle jopa pelottavampaa.

Siis nimenomaan, ajatelkaa yhdessä elämistä YHTEISTYÖNÄ... varatkaa kaikkeen paljon aikaa, esim. iltapuuhiin 1-2 tuntia.

Kuka ihme antaa tällaisia ohjeita??! Ja moni vielä tykkää. Hei, kyse on 2-vuotiaasta, haloo!!

Onko ap:lla ollut tiukka kuri lapsena jossa vanhemmilla meni hermo usein ja kovaa? AP:n kannattaisi harjoitella rauhoittumista: jos hermo meinaa mennä, lähde vaikka toiseen huoneeseen. Aikuisen tulisi olla se jämpti turvallinen kallio eikä vastata vihalla ja suuttumisella.

Vierailija kirjoitti:

Älä sanoita. Lapselle on selvästi huvia, kun äitiä vähän harmittaa.

Säikäytä se lapsesi ja jätä maha kurnimaan jos ei kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuka ihme antaa tällaisia ohjeita??! Ja moni vielä tykkää. Hei, kyse on 2-vuotiaasta, haloo!!

Onko ap:lla ollut tiukka kuri lapsena jossa vanhemmilla meni hermo usein ja kovaa? AP:n kannattaisi harjoitella rauhoittumista: jos hermo meinaa mennä, lähde vaikka toiseen huoneeseen. Aikuisen tulisi olla se jämpti turvallinen kallio eikä vastata vihalla ja suuttumisella.

Vierailija kirjoitti:

Älä sanoita. Lapselle on selvästi huvia, kun äitiä vähän harmittaa.

Säikäytä se lapsesi ja jätä maha kurnimaan jos ei kelpaa.

Luulen, että palstalla on joku lapsivihaaja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä sanoita. Lapselle on selvästi huvia, kun äitiä vähän harmittaa.

Säikäytä se lapsesi ja jätä maha kurnimaan jos ei kelpaa.

Kyllä meillä varoituksen jälkeen joutuukin pois ruokapöydästä jos tahallaan sotkee.

-ap

Ruoalla tai sen saamattomuudella ei tule rangaista. Tässä menette ojasta allikkoon, sillä tingitte perusturvasta.

Millä sitten saa rangaista? Ilmeisesti ei millään?

Olen huomannut, että lempeydellä ja myötätunnolla saa paljon paremman lopputuloksen aikaiseksi kuin hermojen menettämisellä ja tiuskimisella.

Muistutan aina itseäni, ettei lapsi uhmaa ja kiukuttele ilkeyttään, vaan siksi että hän on vielä pieni eikä osaa käsitellä omia tunteitaan. Kasvaminen on rankkaa, ja pientä harmittaa kovasti kun kaikki asiat ei mene hänen mielensä mukaan. Hänellä ei ole työkaluja joiden avulla hän pystyisi säätelemään käytöstään. Vanhemman tehtävä on olla se turvallinen kallio jota vasten lapsi saa kokeilla kaikkea, myös niitä negatiivisia tunteita.

Meillä on auttanut myös se, että kaikkeen tekemiseen varataan reilusti aikaa. Lasta kehotetaan tai kielletään lempeästi, ja hän saa rauhassa miettiä asiaa. Jos lapsi ei tottele, niin häntä edelleen lempeästi ohjataan kohti haluttua toimintoa, kuten vaikkapa eteiseen pukemaan. Jos lapsi heittäytyy lattialle ja alkaa parkua, niin hänet nostetaan syliin, lohdutetaan ja tilanteen rauhoituttua aletaan pukea, tai mitä tahansa nyt olikaan tarkoitus tehdä. Lapselle ei hermostuta, häntä ei riuhdota kovakouraisesti eikä hänelle puhuta vihaisesti. Syli yleensä lohduttaa ja rauhoittaa joka tilanteessa.

Aluksi lapsen uhma tuntui raivostuttavalta ja turhauttavalta, mutta nykyään osaan jo ikäänkuin asettua tilanteen ulkopuolelle eräänlaiseksi tarkkailijaksi, eikä mikään lapsen raivo saa omia tunteita kuohumaan. Tiedän, että kiukku menee ohi aikanaan, ja minulla itselläni on hyvä mieli kun osaan hoitaa tilanteen hermostumatta. Kiireessä ei asiat suju uhmaikäisen kanssa, sitä kannattaa välttää viimeiseen asti. Harjoittelua ja itsetutkiskelua se vaatii, ja oman vajavaisuuden kohtaamista, mutta lopputulos palkitsee.

Itse en usko mihinkään kovempaan rankaisuun pienen lapsen kohdalla. Rutiinit, järkevät ja kohtuulliset rajat sekä äärettömästi lempeyttä, hellyyttä ja rakkautta on paras lääke kaikkeen. Leikin ja pienen hämäämisen avulla pääsee myös monesta tilanteesta eteenpäin. Esimerkiksi lapsen hampaat kyllä pestään, mutta pesupaikkaa voi vaihtaa, lapsen kanssa voi hassutella ja pelleillä, tai yrittää kiinnittää huomio johonkin muuhun pesun ajaksi. Jos niitä hampaita pesee väkipakolla ja huutavasta ja rimpuilevasta lapsesta tiukasti kiinni pitäen, niin että tilanne on lapselle hyvin epämiellyttävä, ja todennäköisesti seuraava pesukerta on vain entistä pahempaa tappelua ja rääkyä. Jos pesusta tekee lapselle mukavaa, niin pikkuhiljaa lapsi alkaa pitää siitä ja jonain päivänä avaa suun ilman kiinnipitämistä tai vastustelua. Minun mielestäni lasta ei pidä nujertaa, hän oppii kyllä hyvätapaiseksi kun hänen kanssaan tehdään yhteistyötä hyvässä hengessä. Kokemusta on.

Lapset haluavat tehdä yhteistyötä. Antakaa lapselle mahdollisuus ilmaista tunteitaan ilman, että hän menettää heti mahdollisuuden yhteistyöhön - TEIDÄNKIN pitää joskus tulla vastaan... Nyt ehkä tavallista enemmän. joudutte sietämään ruuan heittelyä jonkin aikaa, ettekä saa provosoitua. Edes passiivisesti. Miettikää pidemmälle.

Meillä lapsi innostui harjaamaan hampaat, kun sanoin, että pestään yhdessä ja kastotaan, kumpi saa aikaiseksi enemmän vaahtoa! :) Mua helpotti suuresti kun hyväksyin sen, että sängyssä ei olla kuin sormia napsauttamalla aina minun toiveideni mukaan... runsaan ajan varaaminen tosiaan säästää hermoja. Sitten jos jää ylimääräistä aikaa, voi nauttia yhdessäolosta maate, ennen uniaikaa ja hiljaisuutta!

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että lempeydellä ja myötätunnolla saa paljon paremman lopputuloksen aikaiseksi kuin hermojen menettämisellä ja tiuskimisella.

Muistutan aina itseäni, ettei lapsi uhmaa ja kiukuttele ilkeyttään, vaan siksi että hän on vielä pieni eikä osaa käsitellä omia tunteitaan. Kasvaminen on rankkaa, ja pientä harmittaa kovasti kun kaikki asiat ei mene hänen mielensä mukaan. Hänellä ei ole työkaluja joiden avulla hän pystyisi säätelemään käytöstään. Vanhemman tehtävä on olla se turvallinen kallio jota vasten lapsi saa kokeilla kaikkea, myös niitä negatiivisia tunteita.

Meillä on auttanut myös se, että kaikkeen tekemiseen varataan reilusti aikaa. Lasta kehotetaan tai kielletään lempeästi, ja hän saa rauhassa miettiä asiaa. Jos lapsi ei tottele, niin häntä edelleen lempeästi ohjataan kohti haluttua toimintoa, kuten vaikkapa eteiseen pukemaan. Jos lapsi heittäytyy lattialle ja alkaa parkua, niin hänet nostetaan syliin, lohdutetaan ja tilanteen rauhoituttua aletaan pukea, tai mitä tahansa nyt olikaan tarkoitus tehdä. Lapselle ei hermostuta, häntä ei riuhdota kovakouraisesti eikä hänelle puhuta vihaisesti. Syli yleensä lohduttaa ja rauhoittaa joka tilanteessa.

Aluksi lapsen uhma tuntui raivostuttavalta ja turhauttavalta, mutta nykyään osaan jo ikäänkuin asettua tilanteen ulkopuolelle eräänlaiseksi tarkkailijaksi, eikä mikään lapsen raivo saa omia tunteita kuohumaan. Tiedän, että kiukku menee ohi aikanaan, ja minulla itselläni on hyvä mieli kun osaan hoitaa tilanteen hermostumatta. Kiireessä ei asiat suju uhmaikäisen kanssa, sitä kannattaa välttää viimeiseen asti. Harjoittelua ja itsetutkiskelua se vaatii, ja oman vajavaisuuden kohtaamista, mutta lopputulos palkitsee.

Itse en usko mihinkään kovempaan rankaisuun pienen lapsen kohdalla. Rutiinit, järkevät ja kohtuulliset rajat sekä äärettömästi lempeyttä, hellyyttä ja rakkautta on paras lääke kaikkeen. Leikin ja pienen hämäämisen avulla pääsee myös monesta tilanteesta eteenpäin. Esimerkiksi lapsen hampaat kyllä pestään, mutta pesupaikkaa voi vaihtaa, lapsen kanssa voi hassutella ja pelleillä, tai yrittää kiinnittää huomio johonkin muuhun pesun ajaksi. Jos niitä hampaita pesee väkipakolla ja huutavasta ja rimpuilevasta lapsesta tiukasti kiinni pitäen, niin että tilanne on lapselle hyvin epämiellyttävä, ja todennäköisesti seuraava pesukerta on vain entistä pahempaa tappelua ja rääkyä. Jos pesusta tekee lapselle mukavaa, niin pikkuhiljaa lapsi alkaa pitää siitä ja jonain päivänä avaa suun ilman kiinnipitämistä tai vastustelua. Minun mielestäni lasta ei pidä nujertaa, hän oppii kyllä hyvätapaiseksi kun hänen kanssaan tehdään yhteistyötä hyvässä hengessä. Kokemusta on.

Lapsikin osaa olla itsekäs. Eli ei välttämättä suostu tekemään mitä sanotaan vaikka ymmärtäisi asian perustelut.

Myöskään et pysty tekemään kaikesta pakollisesta tekemisestä mukavaa lapselle.

Leikkikää ruualla, en tarkoita sotkemista vaan esim. sitä, että koverratte perunalle silmät ja suun, ja leikit että se juttelee lapselle syömisestä - ei mitenkään alistavaan sävyyn (huh), vaan hauskana olentona. Peruna voisi ehkä pelätä lentämistä (ei tykkää heittämisestä), mutta rakastaisi pyörimistä ja tanssimista! Lapsi voisi nauttia siitä, kun osaisit sinäkin leikkiä ja vähän irrotella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että lempeydellä ja myötätunnolla saa paljon paremman lopputuloksen aikaiseksi kuin hermojen menettämisellä ja tiuskimisella.

Muistutan aina itseäni, ettei lapsi uhmaa ja kiukuttele ilkeyttään, vaan siksi että hän on vielä pieni eikä osaa käsitellä omia tunteitaan. Kasvaminen on rankkaa, ja pientä harmittaa kovasti kun kaikki asiat ei mene hänen mielensä mukaan. Hänellä ei ole työkaluja joiden avulla hän pystyisi säätelemään käytöstään. Vanhemman tehtävä on olla se turvallinen kallio jota vasten lapsi saa kokeilla kaikkea, myös niitä negatiivisia tunteita.

Meillä on auttanut myös se, että kaikkeen tekemiseen varataan reilusti aikaa. Lasta kehotetaan tai kielletään lempeästi, ja hän saa rauhassa miettiä asiaa. Jos lapsi ei tottele, niin häntä edelleen lempeästi ohjataan kohti haluttua toimintoa, kuten vaikkapa eteiseen pukemaan. Jos lapsi heittäytyy lattialle ja alkaa parkua, niin hänet nostetaan syliin, lohdutetaan ja tilanteen rauhoituttua aletaan pukea, tai mitä tahansa nyt olikaan tarkoitus tehdä. Lapselle ei hermostuta, häntä ei riuhdota kovakouraisesti eikä hänelle puhuta vihaisesti. Syli yleensä lohduttaa ja rauhoittaa joka tilanteessa.

Aluksi lapsen uhma tuntui raivostuttavalta ja turhauttavalta, mutta nykyään osaan jo ikäänkuin asettua tilanteen ulkopuolelle eräänlaiseksi tarkkailijaksi, eikä mikään lapsen raivo saa omia tunteita kuohumaan. Tiedän, että kiukku menee ohi aikanaan, ja minulla itselläni on hyvä mieli kun osaan hoitaa tilanteen hermostumatta. Kiireessä ei asiat suju uhmaikäisen kanssa, sitä kannattaa välttää viimeiseen asti. Harjoittelua ja itsetutkiskelua se vaatii, ja oman vajavaisuuden kohtaamista, mutta lopputulos palkitsee.

Itse en usko mihinkään kovempaan rankaisuun pienen lapsen kohdalla. Rutiinit, järkevät ja kohtuulliset rajat sekä äärettömästi lempeyttä, hellyyttä ja rakkautta on paras lääke kaikkeen. Leikin ja pienen hämäämisen avulla pääsee myös monesta tilanteesta eteenpäin. Esimerkiksi lapsen hampaat kyllä pestään, mutta pesupaikkaa voi vaihtaa, lapsen kanssa voi hassutella ja pelleillä, tai yrittää kiinnittää huomio johonkin muuhun pesun ajaksi. Jos niitä hampaita pesee väkipakolla ja huutavasta ja rimpuilevasta lapsesta tiukasti kiinni pitäen, niin että tilanne on lapselle hyvin epämiellyttävä, ja todennäköisesti seuraava pesukerta on vain entistä pahempaa tappelua ja rääkyä. Jos pesusta tekee lapselle mukavaa, niin pikkuhiljaa lapsi alkaa pitää siitä ja jonain päivänä avaa suun ilman kiinnipitämistä tai vastustelua. Minun mielestäni lasta ei pidä nujertaa, hän oppii kyllä hyvätapaiseksi kun hänen kanssaan tehdään yhteistyötä hyvässä hengessä. Kokemusta on.

Lapsikin osaa olla itsekäs. Eli ei välttämättä suostu tekemään mitä sanotaan vaikka ymmärtäisi asian perustelut.

Myöskään et pysty tekemään kaikesta pakollisesta tekemisestä mukavaa lapselle.

Tärkeintä on, että lapsen luottamus kasvaa. Että vaikka olisi epämieluisiakin asioita, hän luottaisi siihen, että ajattelet hänen parastaan JA otat hänen tunteensa huomioon niin hyvin, kuin suinkaan voit... Lapsen pitää saada kokea se, että asetat hänet kaiken edelle - sen pitäisi olla itsestäänselvyys. (Samaa joskus odotetaan parisuhteessa.)

Luottamus kehittyy sillä, että vanhempi jopa uhrautuu - mielellään! - saadakseen lapsen tyytyväiseksi, koska mikään ei ole niin tärkeää, kuin oman lapsen onnellisuus.

Näitä kommentteja lukiessa on pakko mainita, että meillä on lapsen tunteet kyllä sallittuja. Ainoa ongelma on se, että välillä turhauttaa se perusasioiden jankkaaminen. Yhtäkkiä lapsi kyseenalaistaa kaikki perusasiat. Enkä voi käsittää näitä joidenkin viestejä. Mitä pahaa siinä on että lapselle on sellaiset rajat, että lapsi ei päätä että puetaanko ulkovaatteet tai pestäänkö hampaat. Ei meillä olla missään keskitysleirillä, mutta ei lapsi saa myöskään valtaa päättää arjen pakollisista asioista. Sehän vasta lapselle huono asia onkin jos saa päättää kaikesta.