Mikä on pisin aika jonka olette olleet parisuhteessa ilman seksiä?

Sen verran pätevä teksti, että kopsataan uudestaan tähän:

"Moni on kirjoittanut että TILANTEET VAIHTELEE! On eri asia loppuuko se seksi nuorena vai vanhana ja mistä syystä.

Ja sun VANHEMPIEN SUHDE OLI NIIDEN SUHDE!!!! SE EI OLE MUIDEN SUHDE!!!! Jollain seksitön suhde on kaverisuhde. Ei k a i k i l l a ! !

Ja sinä se syljet kaikkien naamaan jotka valitsee muuta kuin sinä, kun et tajua että osalle se seksitön suhde olisi kamalaa ja surullista ja tuskaa. Sinulle ei olisi. Monelle ei olisi. Vanhemmillesi ei varmaan ollut. Naapurin Penalle ei ollut. Hammaslääkärille ei ole. Mutta MINÄ EN OLE HE JA HE EIVÄT OLE MINÄ. Maailmassa on enemmän kuin yksi kokemus.

Kukaan järkevä ei tuomiste sun suhdetta. Kukaan järkevä ei tuomiste mitenkään tippaakaan sun vanhempien suhdetta, vain koska ei ole seksiä. Joku trolli on ehkä yhden sellasen viestin joskus kirjottanut, en tiedä. Mutta varmaan 50 asiallista viestiäkin on.

Mutta ymmärrä nyt hyvä ihminen että MONELLE IHMISELLE HEIDÄN OMASSA ELÄMÄSSÄÄN SEKSITÖN SUHDE EI OLE PARISUHDE, EIKÄ SELLAISEEN HALUA JÄÄDÄ. Sinä olet halunnut, mutta se ei liity siihen että joku muu ei halua.

Sinulla on tunteet ja elämä, jotka ovat oikein ja omiasi. Sinun tunteet ja elämä eivät ole muiden ihmisten elämä. Muilla on omat tunteet ja kokemukset.

Se että joku ajattelee ja kokee eri tavalla kuin sinä ei vielä ole sylkemistä haudalle tai haukkua. Sinä saat ajatella eri lailla ja elämää OMAA ELÄMÄÄSI eri tavalla kuin muut. Mutta on ylemmyydentuntoista ettet anna muille samaa tilaa, vaan tuomitset niitä jotka eivät elä kuten sinä.

Sinun elämä on sinun. Minun elämä on minun. Me emme ole sama ihminen. Meidän ei tarvitse olla sama ihminen ja tehdä samoja valintoja.

MINULLE seksitön elämä tässä vaiheessa ja tässä iässä ei olisi hyvää elämää. Siitä ei voi vääntää ja kiistellä, koska se on MINUN elämäni ja sinä et ole minä."

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä väännetään sivutolkulla yksittäisen epämiellyttävän ja tuomistevan ukon kanssa? Voidaanko yhdessä nyt sopia että lähdetään kaikki tästä suhteesta ja jätetään ukkolode paasaamaan myrkkyjään yksinään. Jos ei ole alustaviakaan sosiaalisia taitoja ymmärtää muiden tunteita ja tilanteita niin se ei tule muuttumaan vaikka hänelle selittäis vielä 10 sivua lisää. Urpå mikä urpå.

i) Sinunhan ei ole mikään pakko jatkaa

ii) Olen jo tänään esittänyt mielestäni toimivan kompromissinäkemyksen, johon luulisin kaikkien voivan jotenkin myöntyä - onko sinulla siihen jotakin huomautettavaa?

iii) Tähän saakka minulle esitetyt vasta-argumentit kiteytyvät mielestäni väitteeseen, että parisuhde on ensisijaisesti seksisuhde. Tätä on toistettu ikään kuin aksioomaa, jota ei tarvitsekaan todistaa, vaan tästä ”itsestäänselvyydestä” lähtien todistetaan sitten kaikki muu.

iv) Tuon oletuksen kyseenalaistaminen aiheuttaa suhteettoman voimakkaan torjunnan, ja tuo reaktio on mielenkiintoinen. Eräällä toisella foorumilla yksi keskustelijoista totesi, että harva mielipide nostaa yhtä äänekkäät vastalauseet kuin muistutus alkoholin vaaroista. Tällä ketjulla on esitetty vähintään yhtä äkäisiä kannanottoja. Ikään kuin jotakin pyhää olisi häpäisty. Tämän tulisi herättää itsekunkin.

vi) Kyseenalaistus provosoi pohtimaan itsestäänselvyyksiä

Minä taas puhun siitä, että sinä olet epämiellyttävä tollo, koska luulet tuovasi jotain valoa ja tietoa keskusteluun, vaikka näin ei ole. Sinä edustat tunkkaista itsekeskeisyyttä ja ylemmyydentuntoa. Naurettavaa on, että kuvittelet keskustelun liittyvän vain siihen seksiin. Olennaista on myös tuo sinun ylimielisyys ja oman tilanteen survominen joka muottiin. Miten sinä kehtaat, oikeasti kehtaat tuomita ihmisiä noin. Ja luulet tietäväsi että "suhde perustuu seksiin" vain koska itse niin toitotat viestistä toiseen.

Nimenomaan minulle on useammassa kuin yhdessä vastauksessa todisteltu seksittömän suhteen olevan kaverisuhde eikä parisuhde. Ja etteivät mitkään muut suhteen aspektit seksiä korvaa. Voit vaikka tarkistaa.

Tottahan se onkin, ei sun jankkaaminen sitä muuta. Tosi monelle suhde ilman seksiä on kaverisuhde. Se voi olla jollain tavalla hyvä ja rakastava suhde, mutta ei sellainen johon haluaa jäädä.

Mä uskon että puhut totta kun kerrot OMASTA ELÄMÄSTÄSI. Se miltä sinusta tuntuu ja mitä ajattelet sinun elämästä on kaikki totta, aitoa omaa kokemustasi. Ei SINUN suhteesi tarvitse olla kaverisuhde vain koska muille se olisi. Mä olen lukenut myös ne monet viestit, joissa sinua ymmärretään, sanotaan että selvä ok, mutta minulle sama ei toimisi. Jostain syystä et kuitenkaan tunnu käsittävän, ettet ole "oikeassa" pätkääkään, jos asia ei liity sinun elämääsi. Olet OMAN ELÄMÄSI asiantuntija ja tiedät tasan miten homma toimii, mutta et tiedä MINUN elämästäni mitään. Ymmärrätkö tätä?

Sinun ei kannattaisi esittää että tiedät jotain minun ja muiden elämästä omien kokemustesi takia. Ihmiselämä ei ole tollei yleistettävissä. Mutta teet niin viestistä toiseen ja siksi olet epäkohtelias ja ylimielinen. Tai viestisi ovat, ehkä et vain osaa ilmaista itseäsi etkä tajua kun loukkaat muita.

Siinä mielessä tämä ketju ei siis liity vain seksiin. Aihe voisi olla mikä vain muukin. Joka tapauksessa on ylimielistä ja epäkohteliasta esittää että tietää paremmin, moralisoida ja tuomita.

Herkkiä nuoruusmuistojani. Voimakas rakastuminen - ensirakkaus. Haikeansuloinen muisto, joka sitten jäi muistoksi vain. Siinä tunteessa ei ollut juuri mitään eroottista, oli vain se hyvä olo, kun sai olla tuota ihanaa nuorta naista lähellä ja tunne, että haluaisi olla hänelle vain mahdollisimman hyvä. Koskaan suhde ei edennyt suukkoja pitemmälle. En silti väitä, että kyseessä oli kaverisuhde. Mies ja naispuolisia kavereita minulla on ollut niin monia, että tiedän eron.

Toinen muisto vanhemmistani. Yli 50-vuotta naimisissa, suhteessa tyynensä ja myrskynsä, sota-ajat, taloushuolet, loppuvuodet kaikkein seesteisimmät. Kummankin osapuolen terveys jo niin hauras, ettei varmasti sen kummemmin seksuaalisia haluja kuin kykyjäkään ollut eikä erotiikkaa ilmassa. Silti isäni kuoleman jälkeen äitini näytti isäni nuoruudenkuvaa ja sanoi: ”Tuohon poikaan minä rakastuin.” Sitten oli kuva heistä keski-ikäisinä kaikkien lasten kanssa. Äidin kommentti: ”Tässä se mies, jonka kanssa elin.” Viimeksi tuli isästä vähän ennen kuolemaa otettu valokuva. ”Tämä on se ukki, joka oli kaikkein rakkain” - ja sitten itku. On heidän haudalleen sylkemistä, jos väittää tuon vanhan parin suhteen olleen vain kaverisuhde.

Heteroseksuaalisia rakkaussuhteita on monenlaisia. Ne voivat sisältää seksiä tai sitten eivät, mutta ne ovat muuta kuin kaverisuhteita.

Moni on kirjoittanut että TILANTEET VAIHTELEE! On eri asia loppuuko se seksi nuorena vai vanhana ja mistä syystä.

Ja sun VANHEMPIEN SUHDE OLI NIIDEN SUHDE!!!! SE EI OLE MUIDEN SUHDE!!!! Jollain seksitön suhde on kaverisuhde. Ei k a i k i l l a ! !

Ja sinä se syljet kaikkien naamaan jotka valitsee muuta kuin sinä, kun et tajua että osalle se seksitön suhde olisi kamalaa ja surullista ja tuskaa. Sinulle ei olisi. Monelle ei olisi. Vanhemmillesi ei varmaan ollut. Naapurin Penalle ei ollut. Hammaslääkärille ei ole. Mutta MINÄ EN OLE HE JA HE EIVÄT OLE MINÄ. Maailmassa on enemmän kuin yksi kokemus.

Kukaan järkevä ei tuomiste sun suhdetta. Kukaan järkevä ei tuomiste mitenkään tippaakaan sun vanhempien suhdetta, vain koska ei ole seksiä. Joku trolli on ehkä yhden sellasen viestin joskus kirjottanut, en tiedä. Mutta varmaan 50 asiallista viestiäkin on.

Mutta ymmärrä nyt hyvä ihminen että MONELLE IHMISELLE HEIDÄN OMASSA ELÄMÄSSÄÄN SEKSITÖN SUHDE EI OLE PARISUHDE, EIKÄ SELLAISEEN HALUA JÄÄDÄ. Sinä olet halunnut, mutta se ei liity siihen että joku muu ei halua.

Sinulla on tunteet ja elämä, jotka ovat oikein ja omiasi. Sinun tunteet ja elämä eivät ole muiden ihmisten elämä. Muilla on omat tunteet ja kokemukset.

Se että joku ajattelee ja kokee eri tavalla kuin sinä ei vielä ole sylkemistä haudalle tai haukkua. Sinä saat ajatella eri lailla ja elämää OMAA ELÄMÄÄSI eri tavalla kuin muut. Mutta on ylemmyydentuntoista ettet anna muille samaa tilaa, vaan tuomitset niitä jotka eivät elä kuten sinä.

Sinun elämä on sinun. Minun elämä on minun. Me emme ole sama ihminen. Meidän ei tarvitse olla sama ihminen ja tehdä samoja valintoja.

MINULLE seksitön elämä tässä vaiheessa ja tässä iässä ei olisi hyvää elämää. Siitä ei voi vääntää ja kiistellä, koska se on MINUN elämäni ja sinä et ole minä.

Koetan kirjoittaa lyhyesti ja selvästi. En ole kehottanut ketään luopumaan seksistä,parisuhteessaan. Puhun tilanteesta, jossa jomman kumman osapuolen seksuaalisuus hiipuu tai loppuu milloin mistäkin, hänestä riippumattomasta syystä (neliraajahalvaus, muu sairaus tai lääkitys tai ne täysin tuntemattomat syyt, jonka vuoksi monien naisten halut hiipuvat, stressi, masennus yms). Tällöin on mielestäni eettisesti väärin lähteä seksin puutteen vuoksi suhteesta (ellei toinen osapuoli jo alusta alkaen ole tähän suostunut). Eihän toinen tahallaan kiusaa, usein itsekin kärsii tilanteesta, mutta ei sille mitään voi. Sehän olisi samaa, kuin jos kaunis vaimoni joutuisi onnettomuuteen ja hänen kasvonsa ruhjoutuisivat, ja toteaisin, ettei hän ole se nainen, jonka kanssa menin naimisiin, ja jättäisin. Ja jos -käytän nyt tätä sanaa - rakastaa puolisoaan, niin en ymmärrä mitenkä mekaaninen seksi jonkun randomin kanssa voisi korvata liitosta puuttuvan seksin. Tai jos alkaa varsinaisen sivusuhteen, niin mitenkä tämä emotionaalisesti onnistuu ketään loukkaamatta. En väitä, että seksittömyys helppoa olisi, mutta ei moni muukaan asia elämässä niin helppoa ole eikä elämä tunnetusti ole oikeudenmukaista.

Tänään oli muuten Helsingin Sanomissa hyvä artikkeli vastoin omaa halua suoritetun velvollisuusseksin seurauksista.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä väännetään sivutolkulla yksittäisen epämiellyttävän ja tuomistevan ukon kanssa? Voidaanko yhdessä nyt sopia että lähdetään kaikki tästä suhteesta ja jätetään ukkolode paasaamaan myrkkyjään yksinään. Jos ei ole alustaviakaan sosiaalisia taitoja ymmärtää muiden tunteita ja tilanteita niin se ei tule muuttumaan vaikka hänelle selittäis vielä 10 sivua lisää. Urpå mikä urpå.

i) Sinunhan ei ole mikään pakko jatkaa

ii) Olen jo tänään esittänyt mielestäni toimivan kompromissinäkemyksen, johon luulisin kaikkien voivan jotenkin myöntyä - onko sinulla siihen jotakin huomautettavaa?

iii) Tähän saakka minulle esitetyt vasta-argumentit kiteytyvät mielestäni väitteeseen, että parisuhde on ensisijaisesti seksisuhde. Tätä on toistettu ikään kuin aksioomaa, jota ei tarvitsekaan todistaa, vaan tästä ”itsestäänselvyydestä” lähtien todistetaan sitten kaikki muu.

iv) Tuon oletuksen kyseenalaistaminen aiheuttaa suhteettoman voimakkaan torjunnan, ja tuo reaktio on mielenkiintoinen. Eräällä toisella foorumilla yksi keskustelijoista totesi, että harva mielipide nostaa yhtä äänekkäät vastalauseet kuin muistutus alkoholin vaaroista. Tällä ketjulla on esitetty vähintään yhtä äkäisiä kannanottoja. Ikään kuin jotakin pyhää olisi häpäisty. Tämän tulisi herättää itsekunkin.

vi) Kyseenalaistus provosoi pohtimaan itsestäänselvyyksiä

Minä taas puhun siitä, että sinä olet epämiellyttävä tollo, koska luulet tuovasi jotain valoa ja tietoa keskusteluun, vaikka näin ei ole. Sinä edustat tunkkaista itsekeskeisyyttä ja ylemmyydentuntoa. Naurettavaa on, että kuvittelet keskustelun liittyvän vain siihen seksiin. Olennaista on myös tuo sinun ylimielisyys ja oman tilanteen survominen joka muottiin. Miten sinä kehtaat, oikeasti kehtaat tuomita ihmisiä noin. Ja luulet tietäväsi että "suhde perustuu seksiin" vain koska itse niin toitotat viestistä toiseen.

Nimenomaan minulle on useammassa kuin yhdessä vastauksessa todisteltu seksittömän suhteen olevan kaverisuhde eikä parisuhde. Ja etteivät mitkään muut suhteen aspektit seksiä korvaa. Voit vaikka tarkistaa.

Tottahan se onkin, ei sun jankkaaminen sitä muuta. Tosi monelle suhde ilman seksiä on kaverisuhde. Se voi olla jollain tavalla hyvä ja rakastava suhde, mutta ei sellainen johon haluaa jäädä.

Mä uskon että puhut totta kun kerrot OMASTA ELÄMÄSTÄSI. Se miltä sinusta tuntuu ja mitä ajattelet sinun elämästä on kaikki totta, aitoa omaa kokemustasi. Ei SINUN suhteesi tarvitse olla kaverisuhde vain koska muille se olisi. Mä olen lukenut myös ne monet viestit, joissa sinua ymmärretään, sanotaan että selvä ok, mutta minulle sama ei toimisi. Jostain syystä et kuitenkaan tunnu käsittävän, ettet ole "oikeassa" pätkääkään, jos asia ei liity sinun elämääsi. Olet OMAN ELÄMÄSI asiantuntija ja tiedät tasan miten homma toimii, mutta et tiedä MINUN elämästäni mitään. Ymmärrätkö tätä?

Sinun ei kannattaisi esittää että tiedät jotain minun ja muiden elämästä omien kokemustesi takia. Ihmiselämä ei ole tollei yleistettävissä. Mutta teet niin viestistä toiseen ja siksi olet epäkohtelias ja ylimielinen. Tai viestisi ovat, ehkä et vain osaa ilmaista itseäsi etkä tajua kun loukkaat muita.

Siinä mielessä tämä ketju ei siis liity vain seksiin. Aihe voisi olla mikä vain muukin. Joka tapauksessa on ylimielistä ja epäkohteliasta esittää että tietää paremmin, moralisoida ja tuomita.

Herkkiä nuoruusmuistojani. Voimakas rakastuminen - ensirakkaus. Haikeansuloinen muisto, joka sitten jäi muistoksi vain. Siinä tunteessa ei ollut juuri mitään eroottista, oli vain se hyvä olo, kun sai olla tuota ihanaa nuorta naista lähellä ja tunne, että haluaisi olla hänelle vain mahdollisimman hyvä. Koskaan suhde ei edennyt suukkoja pitemmälle. En silti väitä, että kyseessä oli kaverisuhde. Mies ja naispuolisia kavereita minulla on ollut niin monia, että tiedän eron.

Toinen muisto vanhemmistani. Yli 50-vuotta naimisissa, suhteessa tyynensä ja myrskynsä, sota-ajat, taloushuolet, loppuvuodet kaikkein seesteisimmät. Kummankin osapuolen terveys jo niin hauras, ettei varmasti sen kummemmin seksuaalisia haluja kuin kykyjäkään ollut eikä erotiikkaa ilmassa. Silti isäni kuoleman jälkeen äitini näytti isäni nuoruudenkuvaa ja sanoi: ”Tuohon poikaan minä rakastuin.” Sitten oli kuva heistä keski-ikäisinä kaikkien lasten kanssa. Äidin kommentti: ”Tässä se mies, jonka kanssa elin.” Viimeksi tuli isästä vähän ennen kuolemaa otettu valokuva. ”Tämä on se ukki, joka oli kaikkein rakkain” - ja sitten itku. On heidän haudalleen sylkemistä, jos väittää tuon vanhan parin suhteen olleen vain kaverisuhde.

Heteroseksuaalisia rakkaussuhteita on monenlaisia. Ne voivat sisältää seksiä tai sitten eivät, mutta ne ovat muuta kuin kaverisuhteita.

Moni on kirjoittanut että TILANTEET VAIHTELEE! On eri asia loppuuko se seksi nuorena vai vanhana ja mistä syystä.

Ja sun VANHEMPIEN SUHDE OLI NIIDEN SUHDE!!!! SE EI OLE MUIDEN SUHDE!!!! Jollain seksitön suhde on kaverisuhde. Ei k a i k i l l a ! !

Ja sinä se syljet kaikkien naamaan jotka valitsee muuta kuin sinä, kun et tajua että osalle se seksitön suhde olisi kamalaa ja surullista ja tuskaa. Sinulle ei olisi. Monelle ei olisi. Vanhemmillesi ei varmaan ollut. Naapurin Penalle ei ollut. Hammaslääkärille ei ole. Mutta MINÄ EN OLE HE JA HE EIVÄT OLE MINÄ. Maailmassa on enemmän kuin yksi kokemus.

Kukaan järkevä ei tuomiste sun suhdetta. Kukaan järkevä ei tuomiste mitenkään tippaakaan sun vanhempien suhdetta, vain koska ei ole seksiä. Joku trolli on ehkä yhden sellasen viestin joskus kirjottanut, en tiedä. Mutta varmaan 50 asiallista viestiäkin on.

Mutta ymmärrä nyt hyvä ihminen että MONELLE IHMISELLE HEIDÄN OMASSA ELÄMÄSSÄÄN SEKSITÖN SUHDE EI OLE PARISUHDE, EIKÄ SELLAISEEN HALUA JÄÄDÄ. Sinä olet halunnut, mutta se ei liity siihen että joku muu ei halua.

Sinulla on tunteet ja elämä, jotka ovat oikein ja omiasi. Sinun tunteet ja elämä eivät ole muiden ihmisten elämä. Muilla on omat tunteet ja kokemukset.

Se että joku ajattelee ja kokee eri tavalla kuin sinä ei vielä ole sylkemistä haudalle tai haukkua. Sinä saat ajatella eri lailla ja elämää OMAA ELÄMÄÄSI eri tavalla kuin muut. Mutta on ylemmyydentuntoista ettet anna muille samaa tilaa, vaan tuomitset niitä jotka eivät elä kuten sinä.

Sinun elämä on sinun. Minun elämä on minun. Me emme ole sama ihminen. Meidän ei tarvitse olla sama ihminen ja tehdä samoja valintoja.

MINULLE seksitön elämä tässä vaiheessa ja tässä iässä ei olisi hyvää elämää. Siitä ei voi vääntää ja kiistellä, koska se on MINUN elämäni ja sinä et ole minä.

Koetan kirjoittaa lyhyesti ja selvästi. En ole kehottanut ketään luopumaan seksistä,parisuhteessaan. Puhun tilanteesta, jossa jomman kumman osapuolen seksuaalisuus hiipuu tai loppuu milloin mistäkin, hänestä riippumattomasta syystä (neliraajahalvaus, muu sairaus tai lääkitys tai ne täysin tuntemattomat syyt, jonka vuoksi monien naisten halut hiipuvat, stressi, masennus yms). Tällöin on mielestäni eettisesti väärin lähteä seksin puutteen vuoksi suhteesta (ellei toinen osapuoli jo alusta alkaen ole tähän suostunut). Eihän toinen tahallaan kiusaa, usein itsekin kärsii tilanteesta, mutta ei sille mitään voi. Sehän olisi samaa, kuin jos kaunis vaimoni joutuisi onnettomuuteen ja hänen kasvonsa ruhjoutuisivat, ja toteaisin, ettei hän ole se nainen, jonka kanssa menin naimisiin, ja jättäisin. Ja jos -käytän nyt tätä sanaa - rakastaa puolisoaan, niin en ymmärrä mitenkä mekaaninen seksi jonkun randomin kanssa voisi korvata liitosta puuttuvan seksin. Tai jos alkaa varsinaisen sivusuhteen, niin mitenkä tämä emotionaalisesti onnistuu ketään loukkaamatta. En väitä, että seksittömyys helppoa olisi, mutta ei moni muukaan asia elämässä niin helppoa ole eikä elämä tunnetusti ole oikeudenmukaista.

Tänään oli muuten Helsingin Sanomissa hyvä artikkeli vastoin omaa halua suoritetun velvollisuusseksin seurauksista.

Toistat samaa, muttet tunnu ymmärtävän lukemaasi. Me puhutaan samasta asiasta. Seksi parisuhteessa hiipuu, ok. Silloin voi olla aivan hyvä ja okei jäädä siihen suhteesee. Riippuu ihan ihmisestä kuinka elettävää se elämä sitten on. Toiselle se nimittäin ei olisi.

Sulle se olisi eettisesti jossain tilanteessa väärin lopettaa suhde. Mutta et tosiaan ymmärrä että toiselle osapuolelle se ei välttämättä olisi vain "ei helppoa", vaan se suhde ei olisi hyvä, siitä ei hyvää tulisi ja rakkauskin muuttuisi. Tilanteet ovat erilaisia, ei ole pakettiratkaisua.

Tilanteet ovat erilaisia. Ihmiset ovat erilaisia.

Ei ole pakettiratkaisua.

Eri ihmiset päätyy eri ratkaisuihin.

Seksin loppuminen vaikuttaa eri suhteisiin eri tavalla. Seksin merkitys on erilainen eri suhteissa.

Ei ole pakettiratkaisua.

Ihmiset on erilaisia.

Meidän maailmat ja kokemukset on erilaisia.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä väännetään sivutolkulla yksittäisen epämiellyttävän ja tuomistevan ukon kanssa? Voidaanko yhdessä nyt sopia että lähdetään kaikki tästä suhteesta ja jätetään ukkolode paasaamaan myrkkyjään yksinään. Jos ei ole alustaviakaan sosiaalisia taitoja ymmärtää muiden tunteita ja tilanteita niin se ei tule muuttumaan vaikka hänelle selittäis vielä 10 sivua lisää. Urpå mikä urpå.

i) Sinunhan ei ole mikään pakko jatkaa

ii) Olen jo tänään esittänyt mielestäni toimivan kompromissinäkemyksen, johon luulisin kaikkien voivan jotenkin myöntyä - onko sinulla siihen jotakin huomautettavaa?

iii) Tähän saakka minulle esitetyt vasta-argumentit kiteytyvät mielestäni väitteeseen, että parisuhde on ensisijaisesti seksisuhde. Tätä on toistettu ikään kuin aksioomaa, jota ei tarvitsekaan todistaa, vaan tästä ”itsestäänselvyydestä” lähtien todistetaan sitten kaikki muu.

iv) Tuon oletuksen kyseenalaistaminen aiheuttaa suhteettoman voimakkaan torjunnan, ja tuo reaktio on mielenkiintoinen. Eräällä toisella foorumilla yksi keskustelijoista totesi, että harva mielipide nostaa yhtä äänekkäät vastalauseet kuin muistutus alkoholin vaaroista. Tällä ketjulla on esitetty vähintään yhtä äkäisiä kannanottoja. Ikään kuin jotakin pyhää olisi häpäisty. Tämän tulisi herättää itsekunkin.

vi) Kyseenalaistus provosoi pohtimaan itsestäänselvyyksiä

Minä taas puhun siitä, että sinä olet epämiellyttävä tollo, koska luulet tuovasi jotain valoa ja tietoa keskusteluun, vaikka näin ei ole. Sinä edustat tunkkaista itsekeskeisyyttä ja ylemmyydentuntoa. Naurettavaa on, että kuvittelet keskustelun liittyvän vain siihen seksiin. Olennaista on myös tuo sinun ylimielisyys ja oman tilanteen survominen joka muottiin. Miten sinä kehtaat, oikeasti kehtaat tuomita ihmisiä noin. Ja luulet tietäväsi että "suhde perustuu seksiin" vain koska itse niin toitotat viestistä toiseen.

Nimenomaan minulle on useammassa kuin yhdessä vastauksessa todisteltu seksittömän suhteen olevan kaverisuhde eikä parisuhde. Ja etteivät mitkään muut suhteen aspektit seksiä korvaa. Voit vaikka tarkistaa.

Tottahan se onkin, ei sun jankkaaminen sitä muuta. Tosi monelle suhde ilman seksiä on kaverisuhde. Se voi olla jollain tavalla hyvä ja rakastava suhde, mutta ei sellainen johon haluaa jäädä.

Mä uskon että puhut totta kun kerrot OMASTA ELÄMÄSTÄSI. Se miltä sinusta tuntuu ja mitä ajattelet sinun elämästä on kaikki totta, aitoa omaa kokemustasi. Ei SINUN suhteesi tarvitse olla kaverisuhde vain koska muille se olisi. Mä olen lukenut myös ne monet viestit, joissa sinua ymmärretään, sanotaan että selvä ok, mutta minulle sama ei toimisi. Jostain syystä et kuitenkaan tunnu käsittävän, ettet ole "oikeassa" pätkääkään, jos asia ei liity sinun elämääsi. Olet OMAN ELÄMÄSI asiantuntija ja tiedät tasan miten homma toimii, mutta et tiedä MINUN elämästäni mitään. Ymmärrätkö tätä?

Sinun ei kannattaisi esittää että tiedät jotain minun ja muiden elämästä omien kokemustesi takia. Ihmiselämä ei ole tollei yleistettävissä. Mutta teet niin viestistä toiseen ja siksi olet epäkohtelias ja ylimielinen. Tai viestisi ovat, ehkä et vain osaa ilmaista itseäsi etkä tajua kun loukkaat muita.

Siinä mielessä tämä ketju ei siis liity vain seksiin. Aihe voisi olla mikä vain muukin. Joka tapauksessa on ylimielistä ja epäkohteliasta esittää että tietää paremmin, moralisoida ja tuomita.

Herkkiä nuoruusmuistojani. Voimakas rakastuminen - ensirakkaus. Haikeansuloinen muisto, joka sitten jäi muistoksi vain. Siinä tunteessa ei ollut juuri mitään eroottista, oli vain se hyvä olo, kun sai olla tuota ihanaa nuorta naista lähellä ja tunne, että haluaisi olla hänelle vain mahdollisimman hyvä. Koskaan suhde ei edennyt suukkoja pitemmälle. En silti väitä, että kyseessä oli kaverisuhde. Mies ja naispuolisia kavereita minulla on ollut niin monia, että tiedän eron.

Toinen muisto vanhemmistani. Yli 50-vuotta naimisissa, suhteessa tyynensä ja myrskynsä, sota-ajat, taloushuolet, loppuvuodet kaikkein seesteisimmät. Kummankin osapuolen terveys jo niin hauras, ettei varmasti sen kummemmin seksuaalisia haluja kuin kykyjäkään ollut eikä erotiikkaa ilmassa. Silti isäni kuoleman jälkeen äitini näytti isäni nuoruudenkuvaa ja sanoi: ”Tuohon poikaan minä rakastuin.” Sitten oli kuva heistä keski-ikäisinä kaikkien lasten kanssa. Äidin kommentti: ”Tässä se mies, jonka kanssa elin.” Viimeksi tuli isästä vähän ennen kuolemaa otettu valokuva. ”Tämä on se ukki, joka oli kaikkein rakkain” - ja sitten itku. On heidän haudalleen sylkemistä, jos väittää tuon vanhan parin suhteen olleen vain kaverisuhde.

Heteroseksuaalisia rakkaussuhteita on monenlaisia. Ne voivat sisältää seksiä tai sitten eivät, mutta ne ovat muuta kuin kaverisuhteita.

Moni on kirjoittanut että TILANTEET VAIHTELEE! On eri asia loppuuko se seksi nuorena vai vanhana ja mistä syystä.

Ja sun VANHEMPIEN SUHDE OLI NIIDEN SUHDE!!!! SE EI OLE MUIDEN SUHDE!!!! Jollain seksitön suhde on kaverisuhde. Ei k a i k i l l a ! !

Ja sinä se syljet kaikkien naamaan jotka valitsee muuta kuin sinä, kun et tajua että osalle se seksitön suhde olisi kamalaa ja surullista ja tuskaa. Sinulle ei olisi. Monelle ei olisi. Vanhemmillesi ei varmaan ollut. Naapurin Penalle ei ollut. Hammaslääkärille ei ole. Mutta MINÄ EN OLE HE JA HE EIVÄT OLE MINÄ. Maailmassa on enemmän kuin yksi kokemus.

Kukaan järkevä ei tuomiste sun suhdetta. Kukaan järkevä ei tuomiste mitenkään tippaakaan sun vanhempien suhdetta, vain koska ei ole seksiä. Joku trolli on ehkä yhden sellasen viestin joskus kirjottanut, en tiedä. Mutta varmaan 50 asiallista viestiäkin on.

Mutta ymmärrä nyt hyvä ihminen että MONELLE IHMISELLE HEIDÄN OMASSA ELÄMÄSSÄÄN SEKSITÖN SUHDE EI OLE PARISUHDE, EIKÄ SELLAISEEN HALUA JÄÄDÄ. Sinä olet halunnut, mutta se ei liity siihen että joku muu ei halua.

Sinulla on tunteet ja elämä, jotka ovat oikein ja omiasi. Sinun tunteet ja elämä eivät ole muiden ihmisten elämä. Muilla on omat tunteet ja kokemukset.

Se että joku ajattelee ja kokee eri tavalla kuin sinä ei vielä ole sylkemistä haudalle tai haukkua. Sinä saat ajatella eri lailla ja elämää OMAA ELÄMÄÄSI eri tavalla kuin muut. Mutta on ylemmyydentuntoista ettet anna muille samaa tilaa, vaan tuomitset niitä jotka eivät elä kuten sinä.

Sinun elämä on sinun. Minun elämä on minun. Me emme ole sama ihminen. Meidän ei tarvitse olla sama ihminen ja tehdä samoja valintoja.

MINULLE seksitön elämä tässä vaiheessa ja tässä iässä ei olisi hyvää elämää. Siitä ei voi vääntää ja kiistellä, koska se on MINUN elämäni ja sinä et ole minä.

Koetan kirjoittaa lyhyesti ja selvästi. En ole kehottanut ketään luopumaan seksistä,parisuhteessaan. Puhun tilanteesta, jossa jomman kumman osapuolen seksuaalisuus hiipuu tai loppuu milloin mistäkin, hänestä riippumattomasta syystä (neliraajahalvaus, muu sairaus tai lääkitys tai ne täysin tuntemattomat syyt, jonka vuoksi monien naisten halut hiipuvat, stressi, masennus yms). Tällöin on mielestäni eettisesti väärin lähteä seksin puutteen vuoksi suhteesta (ellei toinen osapuoli jo alusta alkaen ole tähän suostunut). Eihän toinen tahallaan kiusaa, usein itsekin kärsii tilanteesta, mutta ei sille mitään voi. Sehän olisi samaa, kuin jos kaunis vaimoni joutuisi onnettomuuteen ja hänen kasvonsa ruhjoutuisivat, ja toteaisin, ettei hän ole se nainen, jonka kanssa menin naimisiin, ja jättäisin. Ja jos -käytän nyt tätä sanaa - rakastaa puolisoaan, niin en ymmärrä mitenkä mekaaninen seksi jonkun randomin kanssa voisi korvata liitosta puuttuvan seksin. Tai jos alkaa varsinaisen sivusuhteen, niin mitenkä tämä emotionaalisesti onnistuu ketään loukkaamatta. En väitä, että seksittömyys helppoa olisi, mutta ei moni muukaan asia elämässä niin helppoa ole eikä elämä tunnetusti ole oikeudenmukaista.

Tänään oli muuten Helsingin Sanomissa hyvä artikkeli vastoin omaa halua suoritetun velvollisuusseksin seurauksista.

En mä halua velvollisuusseksiä, enkä selibaattia. Kumpikaan ei oo vaihtoehto tällä hetkellä. Ehkä sitten vanhana, mutta ei nyt.

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

Mitä sillä on merkitystä onko jonkun libido liian voimakas tai liian heikko. Olennaista on vain se, että se libido on ERILAINEN kahdella ihmisellä. Eli heillä ei ole sama kokemus. Sen heikkolibidoisen ratkaisut ei välttämättä ollenkaan ei istu korkealibidoisen elämään ja toisinpäin.

Noi ylimieliset jutut siitä miten "sinulta puuttuu jotain jos et ole kuin minä" voisit jättää pois. Jokaista pitäis arvostaa omana ainutlaatuisena ja ihmeellisenä kokonaisuutenaan.

Otetaanpa libidon tilalle toinen ihmisen perusvietti tai vaistomainen reagointitapa, agressiivisuus. Tiedämme, että se vaihtelee eri ihmisillä ainakin yhtä paljon kuin seksuaalivietti. Toisilla on äärimmäisen lyhyt pinna, ja nyrkki heilahtaa lähes välittömästi pienestäkin koetusta provokaatiosta. Toista saa taas härnätä pitkään saadakseen tämän edes ärähtämään. Kahdella ihmisellä on siis aggressiostakin eri kokemus. Silti voimakaskaan taipumus aggressiivisuuteen ei oikeuta lyöntiin tai pahoinpitelyyn, se voi korkeintaan vähentää syyntakeisuutta, mutta ei tee lyönnistä oikeutettua.

Voimakas seksuaalivietti ei myöskään ole puolustus moraalittomille teoille (raiskaus, vonkaus, kouriminen, pettäminen, jättäminen jne).

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

Mitä sillä on merkitystä onko jonkun libido liian voimakas tai liian heikko. Olennaista on vain se, että se libido on ERILAINEN kahdella ihmisellä. Eli heillä ei ole sama kokemus. Sen heikkolibidoisen ratkaisut ei välttämättä ollenkaan ei istu korkealibidoisen elämään ja toisinpäin.

Noi ylimieliset jutut siitä miten "sinulta puuttuu jotain jos et ole kuin minä" voisit jättää pois. Jokaista pitäis arvostaa omana ainutlaatuisena ja ihmeellisenä kokonaisuutenaan.

Otetaanpa libidon tilalle toinen ihmisen perusvietti tai vaistomainen reagointitapa, agressiivisuus. Tiedämme, että se vaihtelee eri ihmisillä ainakin yhtä paljon kuin seksuaalivietti. Toisilla on äärimmäisen lyhyt pinna, ja nyrkki heilahtaa lähes välittömästi pienestäkin koetusta provokaatiosta. Toista saa taas härnätä pitkään saadakseen tämän edes ärähtämään. Kahdella ihmisellä on siis aggressiostakin eri kokemus. Silti voimakaskaan taipumus aggressiivisuuteen ei oikeuta lyöntiin tai pahoinpitelyyn, se voi korkeintaan vähentää syyntakeisuutta, mutta ei tee lyönnistä oikeutettua.

Voimakas seksuaalivietti ei myöskään ole puolustus moraalittomille teoille (raiskaus, vonkaus, kouriminen, pettäminen, jättäminen jne).

No ei tietenkään oteta esimerkiksi jotain aivan muuta, kun voidaan puhua siitä seksistä parisuhteessa. Sä vaihdat aihetta vain, koska sun perustelut ei "mene läpi". Ja ne ei mene läpi, koskanet suostu ymmärtämään ettei sun kokemus ole yleistettävissä muihin.

Sä et ole oikeassa, paitsi toki oman elämäsi osalta.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

Tuo kertoo juuri sen seikan, ettet ymmärrä mitä et ymmärrä. Mä nukahdan vaimon kylkeen joka ikinen ilta. Silitän vaimon häpykumpua hissukseen kunnes nukahtaa. Sitten kun vaimo on sillä päällä silitys tuntuukin hyväilyltä ja hän haluaa sitä enemmän ja haluaa minua...

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

Mitä sillä on merkitystä onko jonkun libido liian voimakas tai liian heikko. Olennaista on vain se, että se libido on ERILAINEN kahdella ihmisellä. Eli heillä ei ole sama kokemus. Sen heikkolibidoisen ratkaisut ei välttämättä ollenkaan ei istu korkealibidoisen elämään ja toisinpäin.

Noi ylimieliset jutut siitä miten "sinulta puuttuu jotain jos et ole kuin minä" voisit jättää pois. Jokaista pitäis arvostaa omana ainutlaatuisena ja ihmeellisenä kokonaisuutenaan.

Otetaanpa libidon tilalle toinen ihmisen perusvietti tai vaistomainen reagointitapa, agressiivisuus. Tiedämme, että se vaihtelee eri ihmisillä ainakin yhtä paljon kuin seksuaalivietti. Toisilla on äärimmäisen lyhyt pinna, ja nyrkki heilahtaa lähes välittömästi pienestäkin koetusta provokaatiosta. Toista saa taas härnätä pitkään saadakseen tämän edes ärähtämään. Kahdella ihmisellä on siis aggressiostakin eri kokemus. Silti voimakaskaan taipumus aggressiivisuuteen ei oikeuta lyöntiin tai pahoinpitelyyn, se voi korkeintaan vähentää syyntakeisuutta, mutta ei tee lyönnistä oikeutettua.

Voimakas seksuaalivietti ei myöskään ole puolustus moraalittomille teoille (raiskaus, vonkaus, kouriminen, pettäminen, jättäminen jne).

Tää on sairas vertaus. Eikä se vertaus edes toimi!

Tälläset vertaukset myös hankaloittaa itse aiheesta puhumista.

Kun olin seksittömässä suhteessa, olin onneton. Sitä kesti vuosia, vaikka rakkautta ja yritystä oli. Yritystä ei puuttunut, älä vähättele mun kokemuksia. Kaikki suhteet ei vaan onnistu ja siinä ei kukaan voita jos kaksi onnetonta on yhdessä. Seksittömyys oli erittäin iso syy eroon. Toki kaikki elämässä kietoutuu kaikkeen ja on mahdoton analysoida mikä kaikki vaikuttaa ja mihin, kun elämä on kokonaisuus eikä kasa irrallisia paloja. Ei siinä ole ylevämpi ihminen pätkääkään, jos "uhrautuu" ja on onneton elämänsä loppuun. En halua velvollisuusseksiä, enkä seksittömyyttä. Älä viitsi vähätellä suhdettani ja kaikkea sitä mitä siihen kuului, et muistaakseni oööut siinä osallisena.

Eroaminen ei ole moraalitonta. Hyväksyn tietysti että sinulle ja sinun elämässä se on sitä. Ehkä sinäkin hyväksyt että minun elämässäni ei todellakaan, oikeastaan päin vastoin ainakin oman eroni kohdalla. Kivempihan tämä on että ollaan kaikki tahoillamme onnellisia, kuin kaikki onnettomia. Ainakin mun matikalla tässä jää reilusti plussalle kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

Mitä sillä on merkitystä onko jonkun libido liian voimakas tai liian heikko. Olennaista on vain se, että se libido on ERILAINEN kahdella ihmisellä. Eli heillä ei ole sama kokemus. Sen heikkolibidoisen ratkaisut ei välttämättä ollenkaan ei istu korkealibidoisen elämään ja toisinpäin.

Noi ylimieliset jutut siitä miten "sinulta puuttuu jotain jos et ole kuin minä" voisit jättää pois. Jokaista pitäis arvostaa omana ainutlaatuisena ja ihmeellisenä kokonaisuutenaan.

Otetaanpa libidon tilalle toinen ihmisen perusvietti tai vaistomainen reagointitapa, agressiivisuus. Tiedämme, että se vaihtelee eri ihmisillä ainakin yhtä paljon kuin seksuaalivietti. Toisilla on äärimmäisen lyhyt pinna, ja nyrkki heilahtaa lähes välittömästi pienestäkin koetusta provokaatiosta. Toista saa taas härnätä pitkään saadakseen tämän edes ärähtämään. Kahdella ihmisellä on siis aggressiostakin eri kokemus. Silti voimakaskaan taipumus aggressiivisuuteen ei oikeuta lyöntiin tai pahoinpitelyyn, se voi korkeintaan vähentää syyntakeisuutta, mutta ei tee lyönnistä oikeutettua.

Voimakas seksuaalivietti ei myöskään ole puolustus moraalittomille teoille (raiskaus, vonkaus, kouriminen, pettäminen, jättäminen jne).

No ei tietenkään oteta esimerkiksi jotain aivan muuta, kun voidaan puhua siitä seksistä parisuhteessa. Sä vaihdat aihetta vain, koska sun perustelut ei "mene läpi". Ja ne ei mene läpi, koskanet suostu ymmärtämään ettei sun kokemus ole yleistettävissä muihin.

Sä et ole oikeassa, paitsi toki oman elämäsi osalta.

No puhutaan seksistä parisuhteessa, ja puhutaan ensiksi niistä noin 60% liitoista, joissa tutkimusten mukaan on suurempi tai pienempi halujen epäsuhta. Eli seksuaalinen turhautuneisuus on siis oikeastaan normaalitilanne. Eli kenenkään ei tarvitse vajota tuossa tilanteessa ”miksi juuri minä” itsesääliin. Kohtalotovereita on vaikka kuinka paljon (olen tainnut jo aiemmin todeta, että koulujen seksuaalivalistuksen pitäisi oikeastaan valmistaa nuoria tähän tilanteeseen, joka suurinta osaa heitä odottaa). Edelleen vain noin kolmanneksella naisista on yhtä voimakas libido kuin keskivertomiehellä. Eli parien totaalinenkin uusjako jättäisi seksuaalisesti turhautuneiden joukon. ”Joku on aina puutteessa”, kutsuttakoon tätä toteamusta Ukko-Loden suureksi lauseeksi. Sen korollari on ”Joltakin vaaditaan aina liikaa”. Tämä nyt on sitä matematiikkaa.

Asialla on sitten tietenkin se moraalinen puoli, ja se ehkä tiivistyy jo aiemmin muotoiltuun kysymykseen. Onko elämämme tarkoitus pyrkiä onneen vai pyrkiä tekemään oikein. Otetaan tilanne. Liittonne on kestänyt sanotaan kymmenen vuotta. Siinä on ollut kiimantäytteinen ensimmäinen vuosi. Sen jälkeen on syntynyt pari-kolme lasta, rouva on jäänyt ammatillisesti ja ansiotasoltaan työtovereistaan jälkeen, häntä väsyttää ja jotakin kremppaakin on jäänyt. Ei jaksa, ei pysty seksiin ja yöllä haluaisi vain nukkua. Mies vonkaa, vihjailee, painostaa, koettaa vietellä, tekee jopa kotitöitä ja ihmettelee, missä se eka vuoden seksipeto on. Hän kärvistelee itsesäälissä ja kuvittelee kohtalon olevan hänelle epäreilu. Elämä on surkeaa ja ankeaa. Sitten kuvioon astuu se sinkku, eronnut tai karannut tai muu tuttavuus. Hänen kanssaan koetaan uudestaan se lemmenhuuma ja uusi onni on ylenpalttinen. Mies kerää kamppeensa ja lähtee onnensa perään. Exälle jää lastenkasvatusvastuu, entistä ankeampi taloudellinen tilanne, pienempään asuntoon muutto jne. Oikein reilua, vai mitä! Mutta kun se seksitön elämä ei ole elämää...

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

En koskaan alkaisi parisuhteeseen niin särkyvän, eteerisen ja ilmeisesti omasta mielestään kovin ihmeellisen olennon kanssa, joka särkyisi (?) seksuaaliset halustani ja haluavasta kosketuksestani. En koskaan. Minun maailmani tekee taianomaiseksi ja ihanaksi seksuaalinen ja tunnetason sulautuminen toiseen ihmiseen. Silloin siinä on kaikki ja sinne ei kukaan muu pääse. Niin me olemme erilaisia. Minä haluan jakaa parisuhteessani toisenlaista kauneutta kuin sinä ja tätä minä en vaihda. Koskaan. Se on minun, meidän.

3 vk synnytysten jälkeen. Siis parisuhteessa, sinkkuna on ollut pidempiä aikoja.

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

En koskaan alkaisi parisuhteeseen niin särkyvän, eteerisen ja ilmeisesti omasta mielestään kovin ihmeellisen olennon kanssa, joka särkyisi (?) seksuaaliset halustani ja haluavasta kosketuksestani. En koskaan. Minun maailmani tekee taianomaiseksi ja ihanaksi seksuaalinen ja tunnetason sulautuminen toiseen ihmiseen. Silloin siinä on kaikki ja sinne ei kukaan muu pääse. Niin me olemme erilaisia. Minä haluan jakaa parisuhteessani toisenlaista kauneutta kuin sinä ja tätä minä en vaihda. Koskaan. Se on minun, meidän.

En muuten kommentoi, mutta tuo ensirakkauteni ei kyllä pitänyt itseään minään ihmeellisenä. Hän oli yksinkertaisesti Ihana, luonnollinen, hyvin älykäs, terve nuori nainen. Oli vain se tunne, että nyt ei ole fyysisen lähestymisen hetki, ehkä joskus, mutta ei nyt - se hetki ei sitten koskaan tullut, ja meillä kummallakin oli omat kohtalomme. Mutta se on toinen tarina, kuten Kipling sanoo.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

Mitä sillä on merkitystä onko jonkun libido liian voimakas tai liian heikko. Olennaista on vain se, että se libido on ERILAINEN kahdella ihmisellä. Eli heillä ei ole sama kokemus. Sen heikkolibidoisen ratkaisut ei välttämättä ollenkaan ei istu korkealibidoisen elämään ja toisinpäin.

Noi ylimieliset jutut siitä miten "sinulta puuttuu jotain jos et ole kuin minä" voisit jättää pois. Jokaista pitäis arvostaa omana ainutlaatuisena ja ihmeellisenä kokonaisuutenaan.

Otetaanpa libidon tilalle toinen ihmisen perusvietti tai vaistomainen reagointitapa, agressiivisuus. Tiedämme, että se vaihtelee eri ihmisillä ainakin yhtä paljon kuin seksuaalivietti. Toisilla on äärimmäisen lyhyt pinna, ja nyrkki heilahtaa lähes välittömästi pienestäkin koetusta provokaatiosta. Toista saa taas härnätä pitkään saadakseen tämän edes ärähtämään. Kahdella ihmisellä on siis aggressiostakin eri kokemus. Silti voimakaskaan taipumus aggressiivisuuteen ei oikeuta lyöntiin tai pahoinpitelyyn, se voi korkeintaan vähentää syyntakeisuutta, mutta ei tee lyönnistä oikeutettua.

Voimakas seksuaalivietti ei myöskään ole puolustus moraalittomille teoille (raiskaus, vonkaus, kouriminen, pettäminen, jättäminen jne).

No ei tietenkään oteta esimerkiksi jotain aivan muuta, kun voidaan puhua siitä seksistä parisuhteessa. Sä vaihdat aihetta vain, koska sun perustelut ei "mene läpi". Ja ne ei mene läpi, koskanet suostu ymmärtämään ettei sun kokemus ole yleistettävissä muihin.

Sä et ole oikeassa, paitsi toki oman elämäsi osalta.

No puhutaan seksistä parisuhteessa, ja puhutaan ensiksi niistä noin 60% liitoista, joissa tutkimusten mukaan on suurempi tai pienempi halujen epäsuhta. Eli seksuaalinen turhautuneisuus on siis oikeastaan normaalitilanne. Eli kenenkään ei tarvitse vajota tuossa tilanteessa ”miksi juuri minä” itsesääliin. Kohtalotovereita on vaikka kuinka paljon (olen tainnut jo aiemmin todeta, että koulujen seksuaalivalistuksen pitäisi oikeastaan valmistaa nuoria tähän tilanteeseen, joka suurinta osaa heitä odottaa). Edelleen vain noin kolmanneksella naisista on yhtä voimakas libido kuin keskivertomiehellä. Eli parien totaalinenkin uusjako jättäisi seksuaalisesti turhautuneiden joukon. ”Joku on aina puutteessa”, kutsuttakoon tätä toteamusta Ukko-Loden suureksi lauseeksi. Sen korollari on ”Joltakin vaaditaan aina liikaa”. Tämä nyt on sitä matematiikkaa.

Asialla on sitten tietenkin se moraalinen puoli, ja se ehkä tiivistyy jo aiemmin muotoiltuun kysymykseen. Onko elämämme tarkoitus pyrkiä onneen vai pyrkiä tekemään oikein. Otetaan tilanne. Liittonne on kestänyt sanotaan kymmenen vuotta. Siinä on ollut kiimantäytteinen ensimmäinen vuosi. Sen jälkeen on syntynyt pari-kolme lasta, rouva on jäänyt ammatillisesti ja ansiotasoltaan työtovereistaan jälkeen, häntä väsyttää ja jotakin kremppaakin on jäänyt. Ei jaksa, ei pysty seksiin ja yöllä haluaisi vain nukkua. Mies vonkaa, vihjailee, painostaa, koettaa vietellä, tekee jopa kotitöitä ja ihmettelee, missä se eka vuoden seksipeto on. Hän kärvistelee itsesäälissä ja kuvittelee kohtalon olevan hänelle epäreilu. Elämä on surkeaa ja ankeaa. Sitten kuvioon astuu se sinkku, eronnut tai karannut tai muu tuttavuus. Hänen kanssaan koetaan uudestaan se lemmenhuuma ja uusi onni on ylenpalttinen. Mies kerää kamppeensa ja lähtee onnensa perään. Exälle jää lastenkasvatusvastuu, entistä ankeampi taloudellinen tilanne, pienempään asuntoon muutto jne. Oikein reilua, vai mitä! Mutta kun se seksitön elämä ei ole elämää...

En mä osaa tosta tilanteesta sanoa kun en ole siinä. Varmasti on joskus paaaaaljon parempi että tuollainen pari eroaa, ei kaikki "pääse yli" siitä että joutuu tukahduttamaan halunsa.

Ehdottomasti on enemmän oikein pyrkiä onnellisuuteen, kuin johonkin tuollaiseen ulkoapäin määriteltyyn "oikein"toimimiseen mihin viittaat. Vapautuu se toinenkin olemaan onnellinen. Ja miksi ne lapset pitää hylätä? Voi olla hyvät vanhemmat hyvissä väleissä, maksaa elarit, hoitaa lapset, hankkia uusi parisuhde ja rakkaus. Miksi se, että haluaa toteuttaa myös omia luonnollisiaan halujaan johtaisi tuollaiseen hylkäämiseen? Ei todellakaan johda. Onko kaikki eronneet hoitaneet lapsensa noin? Tuskin. Minä tunnen monia eroperheitä, aika monet eroaa.

Jossain tapauksissa niinkin käy, mutta eikö olisi sillon järkevämpää tuomita moraalittomina ne julmat hylkäämiset, eikä sitä että joku ei tyydy seksittömään suhteeseen?

Miksei se nainen sitten uhraa sun esimerkissä omaa onneaan ja halua erota, jotta mies saisi toimivamman suhteen? Miks me keksitään näitä esimerkkejä? Miks sä keksit niin ääriesimerkkejä raiska ajista ja pettäjistä ja ties mistä. Ei asiat ole aina niin dramaattisia.

Kaikki ei vaan sovi yhteen 60 vuoden ajan. Jotkut sopii ja toiset ei.

Ja mä olen nainen, jolla on haluja. Mä jätin miehen, jolla ei ollut. Ei se helppoa ollut kellekään, mutta nyt on kaikilla tahoilla varmasti parempi olo, kun aikaa on kulunut ja onni on löytynyt.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

Mitä sillä on merkitystä onko jonkun libido liian voimakas tai liian heikko. Olennaista on vain se, että se libido on ERILAINEN kahdella ihmisellä. Eli heillä ei ole sama kokemus. Sen heikkolibidoisen ratkaisut ei välttämättä ollenkaan ei istu korkealibidoisen elämään ja toisinpäin.

Noi ylimieliset jutut siitä miten "sinulta puuttuu jotain jos et ole kuin minä" voisit jättää pois. Jokaista pitäis arvostaa omana ainutlaatuisena ja ihmeellisenä kokonaisuutenaan.

Otetaanpa libidon tilalle toinen ihmisen perusvietti tai vaistomainen reagointitapa, agressiivisuus. Tiedämme, että se vaihtelee eri ihmisillä ainakin yhtä paljon kuin seksuaalivietti. Toisilla on äärimmäisen lyhyt pinna, ja nyrkki heilahtaa lähes välittömästi pienestäkin koetusta provokaatiosta. Toista saa taas härnätä pitkään saadakseen tämän edes ärähtämään. Kahdella ihmisellä on siis aggressiostakin eri kokemus. Silti voimakaskaan taipumus aggressiivisuuteen ei oikeuta lyöntiin tai pahoinpitelyyn, se voi korkeintaan vähentää syyntakeisuutta, mutta ei tee lyönnistä oikeutettua.

Voimakas seksuaalivietti ei myöskään ole puolustus moraalittomille teoille (raiskaus, vonkaus, kouriminen, pettäminen, jättäminen jne).

No ei tietenkään oteta esimerkiksi jotain aivan muuta, kun voidaan puhua siitä seksistä parisuhteessa. Sä vaihdat aihetta vain, koska sun perustelut ei "mene läpi". Ja ne ei mene läpi, koskanet suostu ymmärtämään ettei sun kokemus ole yleistettävissä muihin.

Sä et ole oikeassa, paitsi toki oman elämäsi osalta.

No puhutaan seksistä parisuhteessa, ja puhutaan ensiksi niistä noin 60% liitoista, joissa tutkimusten mukaan on suurempi tai pienempi halujen epäsuhta. Eli seksuaalinen turhautuneisuus on siis oikeastaan normaalitilanne. Eli kenenkään ei tarvitse vajota tuossa tilanteessa ”miksi juuri minä” itsesääliin. Kohtalotovereita on vaikka kuinka paljon (olen tainnut jo aiemmin todeta, että koulujen seksuaalivalistuksen pitäisi oikeastaan valmistaa nuoria tähän tilanteeseen, joka suurinta osaa heitä odottaa). Edelleen vain noin kolmanneksella naisista on yhtä voimakas libido kuin keskivertomiehellä. Eli parien totaalinenkin uusjako jättäisi seksuaalisesti turhautuneiden joukon. ”Joku on aina puutteessa”, kutsuttakoon tätä toteamusta Ukko-Loden suureksi lauseeksi. Sen korollari on ”Joltakin vaaditaan aina liikaa”. Tämä nyt on sitä matematiikkaa.

Asialla on sitten tietenkin se moraalinen puoli, ja se ehkä tiivistyy jo aiemmin muotoiltuun kysymykseen. Onko elämämme tarkoitus pyrkiä onneen vai pyrkiä tekemään oikein. Otetaan tilanne. Liittonne on kestänyt sanotaan kymmenen vuotta. Siinä on ollut kiimantäytteinen ensimmäinen vuosi. Sen jälkeen on syntynyt pari-kolme lasta, rouva on jäänyt ammatillisesti ja ansiotasoltaan työtovereistaan jälkeen, häntä väsyttää ja jotakin kremppaakin on jäänyt. Ei jaksa, ei pysty seksiin ja yöllä haluaisi vain nukkua. Mies vonkaa, vihjailee, painostaa, koettaa vietellä, tekee jopa kotitöitä ja ihmettelee, missä se eka vuoden seksipeto on. Hän kärvistelee itsesäälissä ja kuvittelee kohtalon olevan hänelle epäreilu. Elämä on surkeaa ja ankeaa. Sitten kuvioon astuu se sinkku, eronnut tai karannut tai muu tuttavuus. Hänen kanssaan koetaan uudestaan se lemmenhuuma ja uusi onni on ylenpalttinen. Mies kerää kamppeensa ja lähtee onnensa perään. Exälle jää lastenkasvatusvastuu, entistä ankeampi taloudellinen tilanne, pienempään asuntoon muutto jne. Oikein reilua, vai mitä! Mutta kun se seksitön elämä ei ole elämää...

Tarina ei parane piiruakaan jos se menee niin, että mies kärvistelee ja kärsii, kokee torjuntaa, jää tilanteeseen ja elää tuon tunteen kanssa.

Joku varmaan tottuu siihen tilanteeseen ja lopulta elämä on elämisen arvoista ja jopa ihanaa.

Toinen alkaa masentua, suree, ahdistuu. Lapset kyllä tietää ja huomaa. Vaimo tietää ja huomaa. Mies ei koe itseään arvokkaaksi ja oirehtii henkisesti, koska on huono olla. Sitten täytetään 50, 60, 70, 80 ja kuollaan. The end.

Eri ihmisillä se "sama tilanne" ei ole ollenkaan sama oikeasti. Ei ole oikein jäädä kärvistelemään, jos elämä ei ole hyvää ja ei sellaiseksi muutu.

Minusta suhdetta pitää työstää, sille pitää antaa aikaa ja pitää oikeasti yrittää ja tehdä kompromisseja. Jos kaiken sen jälkeen edelleen rintaa painaa ja elämä tuntuu huonolta, niin on enemmän kuin oikein erota. Varsinkin jos on vielä lapsiakin, jotka joutuu seuraamaan sitä epäonnea ja ottaa siitä mallia.

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

Mitä sillä on merkitystä onko jonkun libido liian voimakas tai liian heikko. Olennaista on vain se, että se libido on ERILAINEN kahdella ihmisellä. Eli heillä ei ole sama kokemus. Sen heikkolibidoisen ratkaisut ei välttämättä ollenkaan ei istu korkealibidoisen elämään ja toisinpäin.

Noi ylimieliset jutut siitä miten "sinulta puuttuu jotain jos et ole kuin minä" voisit jättää pois. Jokaista pitäis arvostaa omana ainutlaatuisena ja ihmeellisenä kokonaisuutenaan.

Otetaanpa libidon tilalle toinen ihmisen perusvietti tai vaistomainen reagointitapa, agressiivisuus. Tiedämme, että se vaihtelee eri ihmisillä ainakin yhtä paljon kuin seksuaalivietti. Toisilla on äärimmäisen lyhyt pinna, ja nyrkki heilahtaa lähes välittömästi pienestäkin koetusta provokaatiosta. Toista saa taas härnätä pitkään saadakseen tämän edes ärähtämään. Kahdella ihmisellä on siis aggressiostakin eri kokemus. Silti voimakaskaan taipumus aggressiivisuuteen ei oikeuta lyöntiin tai pahoinpitelyyn, se voi korkeintaan vähentää syyntakeisuutta, mutta ei tee lyönnistä oikeutettua.

Voimakas seksuaalivietti ei myöskään ole puolustus moraalittomille teoille (raiskaus, vonkaus, kouriminen, pettäminen, jättäminen jne).

No ei tietenkään oteta esimerkiksi jotain aivan muuta, kun voidaan puhua siitä seksistä parisuhteessa. Sä vaihdat aihetta vain, koska sun perustelut ei "mene läpi". Ja ne ei mene läpi, koskanet suostu ymmärtämään ettei sun kokemus ole yleistettävissä muihin.

Sä et ole oikeassa, paitsi toki oman elämäsi osalta.

No puhutaan seksistä parisuhteessa, ja puhutaan ensiksi niistä noin 60% liitoista, joissa tutkimusten mukaan on suurempi tai pienempi halujen epäsuhta. Eli seksuaalinen turhautuneisuus on siis oikeastaan normaalitilanne. Eli kenenkään ei tarvitse vajota tuossa tilanteessa ”miksi juuri minä” itsesääliin. Kohtalotovereita on vaikka kuinka paljon (olen tainnut jo aiemmin todeta, että koulujen seksuaalivalistuksen pitäisi oikeastaan valmistaa nuoria tähän tilanteeseen, joka suurinta osaa heitä odottaa). Edelleen vain noin kolmanneksella naisista on yhtä voimakas libido kuin keskivertomiehellä. Eli parien totaalinenkin uusjako jättäisi seksuaalisesti turhautuneiden joukon. ”Joku on aina puutteessa”, kutsuttakoon tätä toteamusta Ukko-Loden suureksi lauseeksi. Sen korollari on ”Joltakin vaaditaan aina liikaa”. Tämä nyt on sitä matematiikkaa.

Asialla on sitten tietenkin se moraalinen puoli, ja se ehkä tiivistyy jo aiemmin muotoiltuun kysymykseen. Onko elämämme tarkoitus pyrkiä onneen vai pyrkiä tekemään oikein. Otetaan tilanne. Liittonne on kestänyt sanotaan kymmenen vuotta. Siinä on ollut kiimantäytteinen ensimmäinen vuosi. Sen jälkeen on syntynyt pari-kolme lasta, rouva on jäänyt ammatillisesti ja ansiotasoltaan työtovereistaan jälkeen, häntä väsyttää ja jotakin kremppaakin on jäänyt. Ei jaksa, ei pysty seksiin ja yöllä haluaisi vain nukkua. Mies vonkaa, vihjailee, painostaa, koettaa vietellä, tekee jopa kotitöitä ja ihmettelee, missä se eka vuoden seksipeto on. Hän kärvistelee itsesäälissä ja kuvittelee kohtalon olevan hänelle epäreilu. Elämä on surkeaa ja ankeaa. Sitten kuvioon astuu se sinkku, eronnut tai karannut tai muu tuttavuus. Hänen kanssaan koetaan uudestaan se lemmenhuuma ja uusi onni on ylenpalttinen. Mies kerää kamppeensa ja lähtee onnensa perään. Exälle jää lastenkasvatusvastuu, entistä ankeampi taloudellinen tilanne, pienempään asuntoon muutto jne. Oikein reilua, vai mitä! Mutta kun se seksitön elämä ei ole elämää...

En mä osaa tosta tilanteesta sanoa kun en ole siinä. Varmasti on joskus paaaaaljon parempi että tuollainen pari eroaa, ei kaikki "pääse yli" siitä että joutuu tukahduttamaan halunsa.

Ehdottomasti on enemmän oikein pyrkiä onnellisuuteen, kuin johonkin tuollaiseen ulkoapäin määriteltyyn "oikein"toimimiseen mihin viittaat. Vapautuu se toinenkin olemaan onnellinen. Ja miksi ne lapset pitää hylätä? Voi olla hyvät vanhemmat hyvissä väleissä, maksaa elarit, hoitaa lapset, hankkia uusi parisuhde ja rakkaus. Miksi se, että haluaa toteuttaa myös omia luonnollisiaan halujaan johtaisi tuollaiseen hylkäämiseen? Ei todellakaan johda. Onko kaikki eronneet hoitaneet lapsensa noin? Tuskin. Minä tunnen monia eroperheitä, aika monet eroaa.

Jossain tapauksissa niinkin käy, mutta eikö olisi sillon järkevämpää tuomita moraalittomina ne julmat hylkäämiset, eikä sitä että joku ei tyydy seksittömään suhteeseen?

Miksei se nainen sitten uhraa sun esimerkissä omaa onneaan ja halua erota, jotta mies saisi toimivamman suhteen? Miks me keksitään näitä esimerkkejä? Miks sä keksit niin ääriesimerkkejä raiska ajista ja pettäjistä ja ties mistä. Ei asiat ole aina niin dramaattisia.

Kaikki ei vaan sovi yhteen 60 vuoden ajan. Jotkut sopii ja toiset ei.

Ja mä olen nainen, jolla on haluja. Mä jätin miehen, jolla ei ollut. Ei se helppoa ollut kellekään, mutta nyt on kaikilla tahoilla varmasti parempi olo, kun aikaa on kulunut ja onni on löytynyt.

Hei ja jatkan, etten oikeesti tykkää tostakaan ajatuksesta että seksittömyys johtaa pettämiseen ja hylkäämiseen. Mulla meni melkein 10 kuukautta eron jälkeen ennen seksiä, koska olin niin rikki siitä olenko edes nainen ja haluttava, kun olin vuosia kokenut sitä torjuntaa. En mä mitään pettänyt ja jättänyt. En ole mikään himojen aivoton orja.

Suhde kuihtui ilman seksiä, se oli surullista molemmille. Älä viitsi vähätellä kokemustani ja yleistää niin rajusti.

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

Mitä sillä on merkitystä onko jonkun libido liian voimakas tai liian heikko. Olennaista on vain se, että se libido on ERILAINEN kahdella ihmisellä. Eli heillä ei ole sama kokemus. Sen heikkolibidoisen ratkaisut ei välttämättä ollenkaan ei istu korkealibidoisen elämään ja toisinpäin.

Noi ylimieliset jutut siitä miten "sinulta puuttuu jotain jos et ole kuin minä" voisit jättää pois. Jokaista pitäis arvostaa omana ainutlaatuisena ja ihmeellisenä kokonaisuutenaan.

Otetaanpa libidon tilalle toinen ihmisen perusvietti tai vaistomainen reagointitapa, agressiivisuus. Tiedämme, että se vaihtelee eri ihmisillä ainakin yhtä paljon kuin seksuaalivietti. Toisilla on äärimmäisen lyhyt pinna, ja nyrkki heilahtaa lähes välittömästi pienestäkin koetusta provokaatiosta. Toista saa taas härnätä pitkään saadakseen tämän edes ärähtämään. Kahdella ihmisellä on siis aggressiostakin eri kokemus. Silti voimakaskaan taipumus aggressiivisuuteen ei oikeuta lyöntiin tai pahoinpitelyyn, se voi korkeintaan vähentää syyntakeisuutta, mutta ei tee lyönnistä oikeutettua.

Voimakas seksuaalivietti ei myöskään ole puolustus moraalittomille teoille (raiskaus, vonkaus, kouriminen, pettäminen, jättäminen jne).

No ei tietenkään oteta esimerkiksi jotain aivan muuta, kun voidaan puhua siitä seksistä parisuhteessa. Sä vaihdat aihetta vain, koska sun perustelut ei "mene läpi". Ja ne ei mene läpi, koskanet suostu ymmärtämään ettei sun kokemus ole yleistettävissä muihin.

Sä et ole oikeassa, paitsi toki oman elämäsi osalta.

No puhutaan seksistä parisuhteessa, ja puhutaan ensiksi niistä noin 60% liitoista, joissa tutkimusten mukaan on suurempi tai pienempi halujen epäsuhta. Eli seksuaalinen turhautuneisuus on siis oikeastaan normaalitilanne. Eli kenenkään ei tarvitse vajota tuossa tilanteessa ”miksi juuri minä” itsesääliin. Kohtalotovereita on vaikka kuinka paljon (olen tainnut jo aiemmin todeta, että koulujen seksuaalivalistuksen pitäisi oikeastaan valmistaa nuoria tähän tilanteeseen, joka suurinta osaa heitä odottaa). Edelleen vain noin kolmanneksella naisista on yhtä voimakas libido kuin keskivertomiehellä. Eli parien totaalinenkin uusjako jättäisi seksuaalisesti turhautuneiden joukon. ”Joku on aina puutteessa”, kutsuttakoon tätä toteamusta Ukko-Loden suureksi lauseeksi. Sen korollari on ”Joltakin vaaditaan aina liikaa”. Tämä nyt on sitä matematiikkaa.

Asialla on sitten tietenkin se moraalinen puoli, ja se ehkä tiivistyy jo aiemmin muotoiltuun kysymykseen. Onko elämämme tarkoitus pyrkiä onneen vai pyrkiä tekemään oikein. Otetaan tilanne. Liittonne on kestänyt sanotaan kymmenen vuotta. Siinä on ollut kiimantäytteinen ensimmäinen vuosi. Sen jälkeen on syntynyt pari-kolme lasta, rouva on jäänyt ammatillisesti ja ansiotasoltaan työtovereistaan jälkeen, häntä väsyttää ja jotakin kremppaakin on jäänyt. Ei jaksa, ei pysty seksiin ja yöllä haluaisi vain nukkua. Mies vonkaa, vihjailee, painostaa, koettaa vietellä, tekee jopa kotitöitä ja ihmettelee, missä se eka vuoden seksipeto on. Hän kärvistelee itsesäälissä ja kuvittelee kohtalon olevan hänelle epäreilu. Elämä on surkeaa ja ankeaa. Sitten kuvioon astuu se sinkku, eronnut tai karannut tai muu tuttavuus. Hänen kanssaan koetaan uudestaan se lemmenhuuma ja uusi onni on ylenpalttinen. Mies kerää kamppeensa ja lähtee onnensa perään. Exälle jää lastenkasvatusvastuu, entistä ankeampi taloudellinen tilanne, pienempään asuntoon muutto jne. Oikein reilua, vai mitä! Mutta kun se seksitön elämä ei ole elämää...

En mä osaa tosta tilanteesta sanoa kun en ole siinä. Varmasti on joskus paaaaaljon parempi että tuollainen pari eroaa, ei kaikki "pääse yli" siitä että joutuu tukahduttamaan halunsa.

Ehdottomasti on enemmän oikein pyrkiä onnellisuuteen, kuin johonkin tuollaiseen ulkoapäin määriteltyyn "oikein"toimimiseen mihin viittaat. Vapautuu se toinenkin olemaan onnellinen. Ja miksi ne lapset pitää hylätä? Voi olla hyvät vanhemmat hyvissä väleissä, maksaa elarit, hoitaa lapset, hankkia uusi parisuhde ja rakkaus. Miksi se, että haluaa toteuttaa myös omia luonnollisiaan halujaan johtaisi tuollaiseen hylkäämiseen? Ei todellakaan johda. Onko kaikki eronneet hoitaneet lapsensa noin? Tuskin. Minä tunnen monia eroperheitä, aika monet eroaa.

Jossain tapauksissa niinkin käy, mutta eikö olisi sillon järkevämpää tuomita moraalittomina ne julmat hylkäämiset, eikä sitä että joku ei tyydy seksittömään suhteeseen?

Miksei se nainen sitten uhraa sun esimerkissä omaa onneaan ja halua erota, jotta mies saisi toimivamman suhteen? Miks me keksitään näitä esimerkkejä? Miks sä keksit niin ääriesimerkkejä raiska ajista ja pettäjistä ja ties mistä. Ei asiat ole aina niin dramaattisia.

Kaikki ei vaan sovi yhteen 60 vuoden ajan. Jotkut sopii ja toiset ei.

Ja mä olen nainen, jolla on haluja. Mä jätin miehen, jolla ei ollut. Ei se helppoa ollut kellekään, mutta nyt on kaikilla tahoilla varmasti parempi olo, kun aikaa on kulunut ja onni on löytynyt.

Tunnen minäkin suuren joukon eroperheitä. Kukapa ei nyky -Suomessa tuntisi. Olen nähnyt pari perhettä, joissa lasten huoltajuus meni jotenkin tasan. Suurimmassa osassa lapset jäivät naiselle ja kaikissa paitsi yhdessä myös vaimon tulotaso romahti (siinä yhdessä liitossa mies oli juonut vaimonkin rahat). Eli en mielestäni puhu ääriesimerkeistä. Parissa tapauksessa tuttujeni eroissa syynä oli miehen alkoholismi ja väkivaltaisuus (näissä tapauksissa vaimon ja lasten elämänlaatu tietenkin koheni kertaluokilla), mutta suurimmassa osassa se, että mies löysi uuden naisen, jonka kanssa lähti sitten elämään uutta nuoruutta. Yhtään eroperhettä en tunne, jossa nainen olisi lähtenyt, mutta totta kai niitäkin on. En tiedä eikä asia minulle kuulu, edelsikö eroja jokin pitkä seksuaalinen kuiva kausi vai halusiko mies vain muuten ”toteuttaa seksuaalisuuttaan”, mutta kai he olivat seksiinkin tyytymättömiä. Yhdessä tapauksessa puolestaan se uusi nainen jätti, kun mies alkoi sairastelemaan. Suurimmassa osassa näiden perheiden lapsissa kyllä mielestäni näkyy jokin elämänpelko ja perusluottamuksen särkyminen. Parisuhteiden luominen tuntuu olevan vaikeaa. Hyvin moni lapsihan syyttää itseään vanhempien erosta.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

Mitä sillä on merkitystä onko jonkun libido liian voimakas tai liian heikko. Olennaista on vain se, että se libido on ERILAINEN kahdella ihmisellä. Eli heillä ei ole sama kokemus. Sen heikkolibidoisen ratkaisut ei välttämättä ollenkaan ei istu korkealibidoisen elämään ja toisinpäin.

Noi ylimieliset jutut siitä miten "sinulta puuttuu jotain jos et ole kuin minä" voisit jättää pois. Jokaista pitäis arvostaa omana ainutlaatuisena ja ihmeellisenä kokonaisuutenaan.

Otetaanpa libidon tilalle toinen ihmisen perusvietti tai vaistomainen reagointitapa, agressiivisuus. Tiedämme, että se vaihtelee eri ihmisillä ainakin yhtä paljon kuin seksuaalivietti. Toisilla on äärimmäisen lyhyt pinna, ja nyrkki heilahtaa lähes välittömästi pienestäkin koetusta provokaatiosta. Toista saa taas härnätä pitkään saadakseen tämän edes ärähtämään. Kahdella ihmisellä on siis aggressiostakin eri kokemus. Silti voimakaskaan taipumus aggressiivisuuteen ei oikeuta lyöntiin tai pahoinpitelyyn, se voi korkeintaan vähentää syyntakeisuutta, mutta ei tee lyönnistä oikeutettua.

Voimakas seksuaalivietti ei myöskään ole puolustus moraalittomille teoille (raiskaus, vonkaus, kouriminen, pettäminen, jättäminen jne).

No ei tietenkään oteta esimerkiksi jotain aivan muuta, kun voidaan puhua siitä seksistä parisuhteessa. Sä vaihdat aihetta vain, koska sun perustelut ei "mene läpi". Ja ne ei mene läpi, koskanet suostu ymmärtämään ettei sun kokemus ole yleistettävissä muihin.

Sä et ole oikeassa, paitsi toki oman elämäsi osalta.

No puhutaan seksistä parisuhteessa, ja puhutaan ensiksi niistä noin 60% liitoista, joissa tutkimusten mukaan on suurempi tai pienempi halujen epäsuhta. Eli seksuaalinen turhautuneisuus on siis oikeastaan normaalitilanne. Eli kenenkään ei tarvitse vajota tuossa tilanteessa ”miksi juuri minä” itsesääliin. Kohtalotovereita on vaikka kuinka paljon (olen tainnut jo aiemmin todeta, että koulujen seksuaalivalistuksen pitäisi oikeastaan valmistaa nuoria tähän tilanteeseen, joka suurinta osaa heitä odottaa). Edelleen vain noin kolmanneksella naisista on yhtä voimakas libido kuin keskivertomiehellä. Eli parien totaalinenkin uusjako jättäisi seksuaalisesti turhautuneiden joukon. ”Joku on aina puutteessa”, kutsuttakoon tätä toteamusta Ukko-Loden suureksi lauseeksi. Sen korollari on ”Joltakin vaaditaan aina liikaa”. Tämä nyt on sitä matematiikkaa.

Asialla on sitten tietenkin se moraalinen puoli, ja se ehkä tiivistyy jo aiemmin muotoiltuun kysymykseen. Onko elämämme tarkoitus pyrkiä onneen vai pyrkiä tekemään oikein. Otetaan tilanne. Liittonne on kestänyt sanotaan kymmenen vuotta. Siinä on ollut kiimantäytteinen ensimmäinen vuosi. Sen jälkeen on syntynyt pari-kolme lasta, rouva on jäänyt ammatillisesti ja ansiotasoltaan työtovereistaan jälkeen, häntä väsyttää ja jotakin kremppaakin on jäänyt. Ei jaksa, ei pysty seksiin ja yöllä haluaisi vain nukkua. Mies vonkaa, vihjailee, painostaa, koettaa vietellä, tekee jopa kotitöitä ja ihmettelee, missä se eka vuoden seksipeto on. Hän kärvistelee itsesäälissä ja kuvittelee kohtalon olevan hänelle epäreilu. Elämä on surkeaa ja ankeaa. Sitten kuvioon astuu se sinkku, eronnut tai karannut tai muu tuttavuus. Hänen kanssaan koetaan uudestaan se lemmenhuuma ja uusi onni on ylenpalttinen. Mies kerää kamppeensa ja lähtee onnensa perään. Exälle jää lastenkasvatusvastuu, entistä ankeampi taloudellinen tilanne, pienempään asuntoon muutto jne. Oikein reilua, vai mitä! Mutta kun se seksitön elämä ei ole elämää...

En mä osaa tosta tilanteesta sanoa kun en ole siinä. Varmasti on joskus paaaaaljon parempi että tuollainen pari eroaa, ei kaikki "pääse yli" siitä että joutuu tukahduttamaan halunsa.

Ehdottomasti on enemmän oikein pyrkiä onnellisuuteen, kuin johonkin tuollaiseen ulkoapäin määriteltyyn "oikein"toimimiseen mihin viittaat. Vapautuu se toinenkin olemaan onnellinen. Ja miksi ne lapset pitää hylätä? Voi olla hyvät vanhemmat hyvissä väleissä, maksaa elarit, hoitaa lapset, hankkia uusi parisuhde ja rakkaus. Miksi se, että haluaa toteuttaa myös omia luonnollisiaan halujaan johtaisi tuollaiseen hylkäämiseen? Ei todellakaan johda. Onko kaikki eronneet hoitaneet lapsensa noin? Tuskin. Minä tunnen monia eroperheitä, aika monet eroaa.

Jossain tapauksissa niinkin käy, mutta eikö olisi sillon järkevämpää tuomita moraalittomina ne julmat hylkäämiset, eikä sitä että joku ei tyydy seksittömään suhteeseen?

Miksei se nainen sitten uhraa sun esimerkissä omaa onneaan ja halua erota, jotta mies saisi toimivamman suhteen? Miks me keksitään näitä esimerkkejä? Miks sä keksit niin ääriesimerkkejä raiska ajista ja pettäjistä ja ties mistä. Ei asiat ole aina niin dramaattisia.

Kaikki ei vaan sovi yhteen 60 vuoden ajan. Jotkut sopii ja toiset ei.

Ja mä olen nainen, jolla on haluja. Mä jätin miehen, jolla ei ollut. Ei se helppoa ollut kellekään, mutta nyt on kaikilla tahoilla varmasti parempi olo, kun aikaa on kulunut ja onni on löytynyt.

Tunnen minäkin suuren joukon eroperheitä. Kukapa ei nyky -Suomessa tuntisi. Olen nähnyt pari perhettä, joissa lasten huoltajuus meni jotenkin tasan. Suurimmassa osassa lapset jäivät naiselle ja kaikissa paitsi yhdessä myös vaimon tulotaso romahti (siinä yhdessä liitossa mies oli juonut vaimonkin rahat). Eli en mielestäni puhu ääriesimerkeistä. Parissa tapauksessa tuttujeni eroissa syynä oli miehen alkoholismi ja väkivaltaisuus (näissä tapauksissa vaimon ja lasten elämänlaatu tietenkin koheni kertaluokilla), mutta suurimmassa osassa se, että mies löysi uuden naisen, jonka kanssa lähti sitten elämään uutta nuoruutta. Yhtään eroperhettä en tunne, jossa nainen olisi lähtenyt, mutta totta kai niitäkin on. En tiedä eikä asia minulle kuulu, edelsikö eroja jokin pitkä seksuaalinen kuiva kausi vai halusiko mies vain muuten ”toteuttaa seksuaalisuuttaan”, mutta kai he olivat seksiinkin tyytymättömiä. Yhdessä tapauksessa puolestaan se uusi nainen jätti, kun mies alkoi sairastelemaan. Suurimmassa osassa näiden perheiden lapsissa kyllä mielestäni näkyy jokin elämänpelko ja perusluottamuksen särkyminen. Parisuhteiden luominen tuntuu olevan vaikeaa. Hyvin moni lapsihan syyttää itseään vanhempien erosta.

Moni lapsi oireilee vahvasti kun vanhemmilla ei ole hyvä parisuhde. Moni parisuhde ei ole hyvä ilman seksiä.

Kovasti toivoisin sinun ymmärtävän että on erilaisia tilanteita ja erilaisia ihmisiä. Tämä on aika perusasia, mutta tässä on sitä toisteltu jo monta sivua.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

Mitä sillä on merkitystä onko jonkun libido liian voimakas tai liian heikko. Olennaista on vain se, että se libido on ERILAINEN kahdella ihmisellä. Eli heillä ei ole sama kokemus. Sen heikkolibidoisen ratkaisut ei välttämättä ollenkaan ei istu korkealibidoisen elämään ja toisinpäin.

Noi ylimieliset jutut siitä miten "sinulta puuttuu jotain jos et ole kuin minä" voisit jättää pois. Jokaista pitäis arvostaa omana ainutlaatuisena ja ihmeellisenä kokonaisuutenaan.

Otetaanpa libidon tilalle toinen ihmisen perusvietti tai vaistomainen reagointitapa, agressiivisuus. Tiedämme, että se vaihtelee eri ihmisillä ainakin yhtä paljon kuin seksuaalivietti. Toisilla on äärimmäisen lyhyt pinna, ja nyrkki heilahtaa lähes välittömästi pienestäkin koetusta provokaatiosta. Toista saa taas härnätä pitkään saadakseen tämän edes ärähtämään. Kahdella ihmisellä on siis aggressiostakin eri kokemus. Silti voimakaskaan taipumus aggressiivisuuteen ei oikeuta lyöntiin tai pahoinpitelyyn, se voi korkeintaan vähentää syyntakeisuutta, mutta ei tee lyönnistä oikeutettua.

Voimakas seksuaalivietti ei myöskään ole puolustus moraalittomille teoille (raiskaus, vonkaus, kouriminen, pettäminen, jättäminen jne).

No ei tietenkään oteta esimerkiksi jotain aivan muuta, kun voidaan puhua siitä seksistä parisuhteessa. Sä vaihdat aihetta vain, koska sun perustelut ei "mene läpi". Ja ne ei mene läpi, koskanet suostu ymmärtämään ettei sun kokemus ole yleistettävissä muihin.

Sä et ole oikeassa, paitsi toki oman elämäsi osalta.

No puhutaan seksistä parisuhteessa, ja puhutaan ensiksi niistä noin 60% liitoista, joissa tutkimusten mukaan on suurempi tai pienempi halujen epäsuhta. Eli seksuaalinen turhautuneisuus on siis oikeastaan normaalitilanne. Eli kenenkään ei tarvitse vajota tuossa tilanteessa ”miksi juuri minä” itsesääliin. Kohtalotovereita on vaikka kuinka paljon (olen tainnut jo aiemmin todeta, että koulujen seksuaalivalistuksen pitäisi oikeastaan valmistaa nuoria tähän tilanteeseen, joka suurinta osaa heitä odottaa). Edelleen vain noin kolmanneksella naisista on yhtä voimakas libido kuin keskivertomiehellä. Eli parien totaalinenkin uusjako jättäisi seksuaalisesti turhautuneiden joukon. ”Joku on aina puutteessa”, kutsuttakoon tätä toteamusta Ukko-Loden suureksi lauseeksi. Sen korollari on ”Joltakin vaaditaan aina liikaa”. Tämä nyt on sitä matematiikkaa.

Asialla on sitten tietenkin se moraalinen puoli, ja se ehkä tiivistyy jo aiemmin muotoiltuun kysymykseen. Onko elämämme tarkoitus pyrkiä onneen vai pyrkiä tekemään oikein. Otetaan tilanne. Liittonne on kestänyt sanotaan kymmenen vuotta. Siinä on ollut kiimantäytteinen ensimmäinen vuosi. Sen jälkeen on syntynyt pari-kolme lasta, rouva on jäänyt ammatillisesti ja ansiotasoltaan työtovereistaan jälkeen, häntä väsyttää ja jotakin kremppaakin on jäänyt. Ei jaksa, ei pysty seksiin ja yöllä haluaisi vain nukkua. Mies vonkaa, vihjailee, painostaa, koettaa vietellä, tekee jopa kotitöitä ja ihmettelee, missä se eka vuoden seksipeto on. Hän kärvistelee itsesäälissä ja kuvittelee kohtalon olevan hänelle epäreilu. Elämä on surkeaa ja ankeaa. Sitten kuvioon astuu se sinkku, eronnut tai karannut tai muu tuttavuus. Hänen kanssaan koetaan uudestaan se lemmenhuuma ja uusi onni on ylenpalttinen. Mies kerää kamppeensa ja lähtee onnensa perään. Exälle jää lastenkasvatusvastuu, entistä ankeampi taloudellinen tilanne, pienempään asuntoon muutto jne. Oikein reilua, vai mitä! Mutta kun se seksitön elämä ei ole elämää...

En mä osaa tosta tilanteesta sanoa kun en ole siinä. Varmasti on joskus paaaaaljon parempi että tuollainen pari eroaa, ei kaikki "pääse yli" siitä että joutuu tukahduttamaan halunsa.

Ehdottomasti on enemmän oikein pyrkiä onnellisuuteen, kuin johonkin tuollaiseen ulkoapäin määriteltyyn "oikein"toimimiseen mihin viittaat. Vapautuu se toinenkin olemaan onnellinen. Ja miksi ne lapset pitää hylätä? Voi olla hyvät vanhemmat hyvissä väleissä, maksaa elarit, hoitaa lapset, hankkia uusi parisuhde ja rakkaus. Miksi se, että haluaa toteuttaa myös omia luonnollisiaan halujaan johtaisi tuollaiseen hylkäämiseen? Ei todellakaan johda. Onko kaikki eronneet hoitaneet lapsensa noin? Tuskin. Minä tunnen monia eroperheitä, aika monet eroaa.

Jossain tapauksissa niinkin käy, mutta eikö olisi sillon järkevämpää tuomita moraalittomina ne julmat hylkäämiset, eikä sitä että joku ei tyydy seksittömään suhteeseen?

Miksei se nainen sitten uhraa sun esimerkissä omaa onneaan ja halua erota, jotta mies saisi toimivamman suhteen? Miks me keksitään näitä esimerkkejä? Miks sä keksit niin ääriesimerkkejä raiska ajista ja pettäjistä ja ties mistä. Ei asiat ole aina niin dramaattisia.

Kaikki ei vaan sovi yhteen 60 vuoden ajan. Jotkut sopii ja toiset ei.

Ja mä olen nainen, jolla on haluja. Mä jätin miehen, jolla ei ollut. Ei se helppoa ollut kellekään, mutta nyt on kaikilla tahoilla varmasti parempi olo, kun aikaa on kulunut ja onni on löytynyt.

Tunnen minäkin suuren joukon eroperheitä. Kukapa ei nyky -Suomessa tuntisi. Olen nähnyt pari perhettä, joissa lasten huoltajuus meni jotenkin tasan. Suurimmassa osassa lapset jäivät naiselle ja kaikissa paitsi yhdessä myös vaimon tulotaso romahti (siinä yhdessä liitossa mies oli juonut vaimonkin rahat). Eli en mielestäni puhu ääriesimerkeistä. Parissa tapauksessa tuttujeni eroissa syynä oli miehen alkoholismi ja väkivaltaisuus (näissä tapauksissa vaimon ja lasten elämänlaatu tietenkin koheni kertaluokilla), mutta suurimmassa osassa se, että mies löysi uuden naisen, jonka kanssa lähti sitten elämään uutta nuoruutta. Yhtään eroperhettä en tunne, jossa nainen olisi lähtenyt, mutta totta kai niitäkin on. En tiedä eikä asia minulle kuulu, edelsikö eroja jokin pitkä seksuaalinen kuiva kausi vai halusiko mies vain muuten ”toteuttaa seksuaalisuuttaan”, mutta kai he olivat seksiinkin tyytymättömiä. Yhdessä tapauksessa puolestaan se uusi nainen jätti, kun mies alkoi sairastelemaan. Suurimmassa osassa näiden perheiden lapsissa kyllä mielestäni näkyy jokin elämänpelko ja perusluottamuksen särkyminen. Parisuhteiden luominen tuntuu olevan vaikeaa. Hyvin moni lapsihan syyttää itseään vanhempien erosta.

Pettäminen on väärin. Olen aika ehdoton siinä, varmaan liiankin ehdoton ja omat huonot kokemukset värittää näkemystäni. Mutta en voi sietää ajatustakaan pettämisestä.

Lasten hylkääminen ja oman vastuun välttely on kamalaa. Jos lapsia saattaa maailmaan niin kyllä ne pitää myös hoitaa.

Eroaminen seksittömästä liitosta ei ole yksioikoisesti väärin. Se on TILANTEESTA RIIPPUEN jopa järkevää, hyvä asia, kaikkien parhaaksi.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

Mitä sillä on merkitystä onko jonkun libido liian voimakas tai liian heikko. Olennaista on vain se, että se libido on ERILAINEN kahdella ihmisellä. Eli heillä ei ole sama kokemus. Sen heikkolibidoisen ratkaisut ei välttämättä ollenkaan ei istu korkealibidoisen elämään ja toisinpäin.

Noi ylimieliset jutut siitä miten "sinulta puuttuu jotain jos et ole kuin minä" voisit jättää pois. Jokaista pitäis arvostaa omana ainutlaatuisena ja ihmeellisenä kokonaisuutenaan.

Otetaanpa libidon tilalle toinen ihmisen perusvietti tai vaistomainen reagointitapa, agressiivisuus. Tiedämme, että se vaihtelee eri ihmisillä ainakin yhtä paljon kuin seksuaalivietti. Toisilla on äärimmäisen lyhyt pinna, ja nyrkki heilahtaa lähes välittömästi pienestäkin koetusta provokaatiosta. Toista saa taas härnätä pitkään saadakseen tämän edes ärähtämään. Kahdella ihmisellä on siis aggressiostakin eri kokemus. Silti voimakaskaan taipumus aggressiivisuuteen ei oikeuta lyöntiin tai pahoinpitelyyn, se voi korkeintaan vähentää syyntakeisuutta, mutta ei tee lyönnistä oikeutettua.

Voimakas seksuaalivietti ei myöskään ole puolustus moraalittomille teoille (raiskaus, vonkaus, kouriminen, pettäminen, jättäminen jne).

No ei tietenkään oteta esimerkiksi jotain aivan muuta, kun voidaan puhua siitä seksistä parisuhteessa. Sä vaihdat aihetta vain, koska sun perustelut ei "mene läpi". Ja ne ei mene läpi, koskanet suostu ymmärtämään ettei sun kokemus ole yleistettävissä muihin.

Sä et ole oikeassa, paitsi toki oman elämäsi osalta.

No puhutaan seksistä parisuhteessa, ja puhutaan ensiksi niistä noin 60% liitoista, joissa tutkimusten mukaan on suurempi tai pienempi halujen epäsuhta. Eli seksuaalinen turhautuneisuus on siis oikeastaan normaalitilanne. Eli kenenkään ei tarvitse vajota tuossa tilanteessa ”miksi juuri minä” itsesääliin. Kohtalotovereita on vaikka kuinka paljon (olen tainnut jo aiemmin todeta, että koulujen seksuaalivalistuksen pitäisi oikeastaan valmistaa nuoria tähän tilanteeseen, joka suurinta osaa heitä odottaa). Edelleen vain noin kolmanneksella naisista on yhtä voimakas libido kuin keskivertomiehellä. Eli parien totaalinenkin uusjako jättäisi seksuaalisesti turhautuneiden joukon. ”Joku on aina puutteessa”, kutsuttakoon tätä toteamusta Ukko-Loden suureksi lauseeksi. Sen korollari on ”Joltakin vaaditaan aina liikaa”. Tämä nyt on sitä matematiikkaa.

Asialla on sitten tietenkin se moraalinen puoli, ja se ehkä tiivistyy jo aiemmin muotoiltuun kysymykseen. Onko elämämme tarkoitus pyrkiä onneen vai pyrkiä tekemään oikein. Otetaan tilanne. Liittonne on kestänyt sanotaan kymmenen vuotta. Siinä on ollut kiimantäytteinen ensimmäinen vuosi. Sen jälkeen on syntynyt pari-kolme lasta, rouva on jäänyt ammatillisesti ja ansiotasoltaan työtovereistaan jälkeen, häntä väsyttää ja jotakin kremppaakin on jäänyt. Ei jaksa, ei pysty seksiin ja yöllä haluaisi vain nukkua. Mies vonkaa, vihjailee, painostaa, koettaa vietellä, tekee jopa kotitöitä ja ihmettelee, missä se eka vuoden seksipeto on. Hän kärvistelee itsesäälissä ja kuvittelee kohtalon olevan hänelle epäreilu. Elämä on surkeaa ja ankeaa. Sitten kuvioon astuu se sinkku, eronnut tai karannut tai muu tuttavuus. Hänen kanssaan koetaan uudestaan se lemmenhuuma ja uusi onni on ylenpalttinen. Mies kerää kamppeensa ja lähtee onnensa perään. Exälle jää lastenkasvatusvastuu, entistä ankeampi taloudellinen tilanne, pienempään asuntoon muutto jne. Oikein reilua, vai mitä! Mutta kun se seksitön elämä ei ole elämää...

En mä osaa tosta tilanteesta sanoa kun en ole siinä. Varmasti on joskus paaaaaljon parempi että tuollainen pari eroaa, ei kaikki "pääse yli" siitä että joutuu tukahduttamaan halunsa.

Ehdottomasti on enemmän oikein pyrkiä onnellisuuteen, kuin johonkin tuollaiseen ulkoapäin määriteltyyn "oikein"toimimiseen mihin viittaat. Vapautuu se toinenkin olemaan onnellinen. Ja miksi ne lapset pitää hylätä? Voi olla hyvät vanhemmat hyvissä väleissä, maksaa elarit, hoitaa lapset, hankkia uusi parisuhde ja rakkaus. Miksi se, että haluaa toteuttaa myös omia luonnollisiaan halujaan johtaisi tuollaiseen hylkäämiseen? Ei todellakaan johda. Onko kaikki eronneet hoitaneet lapsensa noin? Tuskin. Minä tunnen monia eroperheitä, aika monet eroaa.

Jossain tapauksissa niinkin käy, mutta eikö olisi sillon järkevämpää tuomita moraalittomina ne julmat hylkäämiset, eikä sitä että joku ei tyydy seksittömään suhteeseen?

Miksei se nainen sitten uhraa sun esimerkissä omaa onneaan ja halua erota, jotta mies saisi toimivamman suhteen? Miks me keksitään näitä esimerkkejä? Miks sä keksit niin ääriesimerkkejä raiska ajista ja pettäjistä ja ties mistä. Ei asiat ole aina niin dramaattisia.

Kaikki ei vaan sovi yhteen 60 vuoden ajan. Jotkut sopii ja toiset ei.

Ja mä olen nainen, jolla on haluja. Mä jätin miehen, jolla ei ollut. Ei se helppoa ollut kellekään, mutta nyt on kaikilla tahoilla varmasti parempi olo, kun aikaa on kulunut ja onni on löytynyt.

Tunnen minäkin suuren joukon eroperheitä. Kukapa ei nyky -Suomessa tuntisi. Olen nähnyt pari perhettä, joissa lasten huoltajuus meni jotenkin tasan. Suurimmassa osassa lapset jäivät naiselle ja kaikissa paitsi yhdessä myös vaimon tulotaso romahti (siinä yhdessä liitossa mies oli juonut vaimonkin rahat). Eli en mielestäni puhu ääriesimerkeistä. Parissa tapauksessa tuttujeni eroissa syynä oli miehen alkoholismi ja väkivaltaisuus (näissä tapauksissa vaimon ja lasten elämänlaatu tietenkin koheni kertaluokilla), mutta suurimmassa osassa se, että mies löysi uuden naisen, jonka kanssa lähti sitten elämään uutta nuoruutta. Yhtään eroperhettä en tunne, jossa nainen olisi lähtenyt, mutta totta kai niitäkin on. En tiedä eikä asia minulle kuulu, edelsikö eroja jokin pitkä seksuaalinen kuiva kausi vai halusiko mies vain muuten ”toteuttaa seksuaalisuuttaan”, mutta kai he olivat seksiinkin tyytymättömiä. Yhdessä tapauksessa puolestaan se uusi nainen jätti, kun mies alkoi sairastelemaan. Suurimmassa osassa näiden perheiden lapsissa kyllä mielestäni näkyy jokin elämänpelko ja perusluottamuksen särkyminen. Parisuhteiden luominen tuntuu olevan vaikeaa. Hyvin moni lapsihan syyttää itseään vanhempien erosta.

Mä en taas tiedä yhtään avioliittoa, jotka olisivat päättyneet kun isimies on löytänyt uuden naisen ja jättänyt perheensä. Aika jämänaisiahan sellaiset yleensä ovatkin, jotka joutuisi jonkun lastensa-hylkääjä eroisän (ja sun tuttavissa yleisesti ilmeisesti vielä alkoholistin) ottamaan. Taitaa olla puutteisen miehen pullisteluja, että niitä seksinriemuisia, huolettomia naisia useinkin riittäisi velkaisen ja elatusmaksuja makselevan ukon oven taakse yhtäkään. Ja että sen uuden naisen kanssa saa nauttia toisin kuin vaimon... Ainoita syitä miksi isimies voidaan liitostaan vohkia on, että uusi nainen pääsisi äipäksi myös ja pian. Isimiehen uusi onni...

Kyllä ne liitot voi tyytymättömyyteen päättyä, mutta tuosta selvästi huokuu, että jollain.. miehellä puutehourimiset sekaantuu joka päätelmään.

1. Iskämiehet ei kovin usein kiinnosta lapsettomia naisia, vakavassa mielessä. Lapsettomat naiset ei halua yleensä sitä "pakettia" eikä toisaalta lastensa hylkääjää niin, niin että mies voisi lähteä tämän naisen mukaan ollenkaan.

2. Yllättäen miehet eivät olekaan lähes 100% se haluavampi osapuoli parisuhteissa vaikka väitit,että naisista vain 1/3 yltää edes miesten halukkuuden tasolle.

-Pariskunnista 1/3:ssa molemmat on tyytyväisiä seksin määrään. 2/3:ssa joissa ei olla, niissä joka joka kolmannessa nainen onkin se, joka ei saa tarpeeksi. Eli miehet parisuhteissa elävät 2-kertaa todennäköisemmin puutteessa kuin naiset.

-> jos näin ollen n. 44% varatuista miehistä on omasta mielestään enemmän puutteessa kuin kumppani ja n. 22% varatuista naisista on mielestään enemmän puutteessa kuin kumppani, niin eikö tällä logiikalla jo viidennes liitoista pääty siihen, että nainen vaan hylkää perheensä ja lähtee nauttimaan elämästä uuden, halukkaat miehen kanssa? Ai ei? Onko jotain muutakin mikä vaikuttaa naisen harkintaan? Naistenko vain?

On myös tutkittu asia, että miehet naisia useammin ovat sitä mieltä, että nainen haluaa heitä vähemmän seksiä. Naiset tutkitusti tietävät paljonko haluavat ja osaavat arvioida myös mitä mies haluaa tarkemmin. Mainintana vaan. Miehet luulee naisen pihtaavan joskus silloinkin kun pitävät naistaan puutteessa.

Seksin puutteen takia on varmasti petetty ja jätetty ja erottu montakin kertaa. Yllättäen se ei olekaan niin mustavalkoinen sukupuolikysymys, jossa juuri naisen tulisi käsittää miehen halut. Naisen seksuaalisuus ei myöskään pääty lasten saantiin yleensäkään, mutta suhteen edetessä kipinä yleensä hiipuu vähän. Yleensä aina lapsia tehdessä se suhde on kestänyt sitä pidempään, kipinän hiipuminen liittyy siis oleellisesti suhteen kestoon. Lisäksi suhdetta voi rikkoa monin tavoin, jolloin juuri se nykyinen pidempi aikainen kumppani ei välttämättä kiinnosta. Halut voi hiipua naiselta ja/tai mieheltä tai sitten suhde vain paranee. Uhmakkaat "Iskä lähtee nyt etsimään uutta piparia" uhkailuja ei välttämättä oteta niin raskaasti kuin iskä toivoo. M lkku mikä m lkku.

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei vain ole kykyä ymmärtää. Jos sellaisen jolta tunne äly puuttuu yrittää kertoa että mitä puuttuu ei hän ymmärrä mitenkään. Sama kuin puhuisi hebreaa. Sama juttu Ukon kanssa. Kuvaavaa tuo nuoruusmuisto tytöstä, kiva olla vierellä muttei mitään seksuaaliseen liittyvää tullut mieleen. Kun minä suutelin ekaa kertaa silloin vielä ventovierasta tyttöä meni seksuaalisuus katosta läpi ja humina kävi päässä. Eikä tuo tunne ole siitä paljoa reilussa 40v laantunut. Näin ollen seksuaaliset ihmiset puhuu aivan eri kieltä kuin Ukko.

Olet epäillyt minun libidoni voimakkuutta. En ota siihen kantaa, mutta kysyn, onkohan sinun libidosi epänormaalin voimakas. Jos et ole kokenut tytön/naisen lähellä koskaan tunnetta, että olet jonkin hyvin kauniin, mutta hyvin herkän ihmeen, melkein mysteerin äärellä ja että yksikin väärä liike voi särkeä jotakin, ja tunkenut tietoisesti ja tiedostamatta kaikki sonninelkeet jonnekin ulkoavaruuteen, niin sinultakin on ihmisyyden kirjosta jotakin jäänyt kokematta. Ja tietty kaunis muisto syntymättä.

Mitä sillä on merkitystä onko jonkun libido liian voimakas tai liian heikko. Olennaista on vain se, että se libido on ERILAINEN kahdella ihmisellä. Eli heillä ei ole sama kokemus. Sen heikkolibidoisen ratkaisut ei välttämättä ollenkaan ei istu korkealibidoisen elämään ja toisinpäin.

Noi ylimieliset jutut siitä miten "sinulta puuttuu jotain jos et ole kuin minä" voisit jättää pois. Jokaista pitäis arvostaa omana ainutlaatuisena ja ihmeellisenä kokonaisuutenaan.

Otetaanpa libidon tilalle toinen ihmisen perusvietti tai vaistomainen reagointitapa, agressiivisuus. Tiedämme, että se vaihtelee eri ihmisillä ainakin yhtä paljon kuin seksuaalivietti. Toisilla on äärimmäisen lyhyt pinna, ja nyrkki heilahtaa lähes välittömästi pienestäkin koetusta provokaatiosta. Toista saa taas härnätä pitkään saadakseen tämän edes ärähtämään. Kahdella ihmisellä on siis aggressiostakin eri kokemus. Silti voimakaskaan taipumus aggressiivisuuteen ei oikeuta lyöntiin tai pahoinpitelyyn, se voi korkeintaan vähentää syyntakeisuutta, mutta ei tee lyönnistä oikeutettua.

Voimakas seksuaalivietti ei myöskään ole puolustus moraalittomille teoille (raiskaus, vonkaus, kouriminen, pettäminen, jättäminen jne).

No ei tietenkään oteta esimerkiksi jotain aivan muuta, kun voidaan puhua siitä seksistä parisuhteessa. Sä vaihdat aihetta vain, koska sun perustelut ei "mene läpi". Ja ne ei mene läpi, koskanet suostu ymmärtämään ettei sun kokemus ole yleistettävissä muihin.

Sä et ole oikeassa, paitsi toki oman elämäsi osalta.

No puhutaan seksistä parisuhteessa, ja puhutaan ensiksi niistä noin 60% liitoista, joissa tutkimusten mukaan on suurempi tai pienempi halujen epäsuhta. Eli seksuaalinen turhautuneisuus on siis oikeastaan normaalitilanne. Eli kenenkään ei tarvitse vajota tuossa tilanteessa ”miksi juuri minä” itsesääliin. Kohtalotovereita on vaikka kuinka paljon (olen tainnut jo aiemmin todeta, että koulujen seksuaalivalistuksen pitäisi oikeastaan valmistaa nuoria tähän tilanteeseen, joka suurinta osaa heitä odottaa). Edelleen vain noin kolmanneksella naisista on yhtä voimakas libido kuin keskivertomiehellä. Eli parien totaalinenkin uusjako jättäisi seksuaalisesti turhautuneiden joukon. ”Joku on aina puutteessa”, kutsuttakoon tätä toteamusta Ukko-Loden suureksi lauseeksi. Sen korollari on ”Joltakin vaaditaan aina liikaa”. Tämä nyt on sitä matematiikkaa.

Asialla on sitten tietenkin se moraalinen puoli, ja se ehkä tiivistyy jo aiemmin muotoiltuun kysymykseen. Onko elämämme tarkoitus pyrkiä onneen vai pyrkiä tekemään oikein. Otetaan tilanne. Liittonne on kestänyt sanotaan kymmenen vuotta. Siinä on ollut kiimantäytteinen ensimmäinen vuosi. Sen jälkeen on syntynyt pari-kolme lasta, rouva on jäänyt ammatillisesti ja ansiotasoltaan työtovereistaan jälkeen, häntä väsyttää ja jotakin kremppaakin on jäänyt. Ei jaksa, ei pysty seksiin ja yöllä haluaisi vain nukkua. Mies vonkaa, vihjailee, painostaa, koettaa vietellä, tekee jopa kotitöitä ja ihmettelee, missä se eka vuoden seksipeto on. Hän kärvistelee itsesäälissä ja kuvittelee kohtalon olevan hänelle epäreilu. Elämä on surkeaa ja ankeaa. Sitten kuvioon astuu se sinkku, eronnut tai karannut tai muu tuttavuus. Hänen kanssaan koetaan uudestaan se lemmenhuuma ja uusi onni on ylenpalttinen. Mies kerää kamppeensa ja lähtee onnensa perään. Exälle jää lastenkasvatusvastuu, entistä ankeampi taloudellinen tilanne, pienempään asuntoon muutto jne. Oikein reilua, vai mitä! Mutta kun se seksitön elämä ei ole elämää...

Tarina ei parane piiruakaan jos se menee niin, että mies kärvistelee ja kärsii, kokee torjuntaa, jää tilanteeseen ja elää tuon tunteen kanssa.

Joku varmaan tottuu siihen tilanteeseen ja lopulta elämä on elämisen arvoista ja jopa ihanaa.

Toinen alkaa masentua, suree, ahdistuu. Lapset kyllä tietää ja huomaa. Vaimo tietää ja huomaa. Mies ei koe itseään arvokkaaksi ja oirehtii henkisesti, koska on huono olla. Sitten täytetään 50, 60, 70, 80 ja kuollaan. The end.

Eri ihmisillä se "sama tilanne" ei ole ollenkaan sama oikeasti. Ei ole oikein jäädä kärvistelemään, jos elämä ei ole hyvää ja ei sellaiseksi muutu.

Minusta suhdetta pitää työstää, sille pitää antaa aikaa ja pitää oikeasti yrittää ja tehdä kompromisseja. Jos kaiken sen jälkeen edelleen rintaa painaa ja elämä tuntuu huonolta, niin on enemmän kuin oikein erota. Varsinkin jos on vielä lapsiakin, jotka joutuu seuraamaan sitä epäonnea ja ottaa siitä mallia.

Ei tietenkään parane siitä, että jää kärvistelemään, kärsimään ja piehtaroimaan itsesäälissä. Minusta oikea asenne esimerkkini miehellä olisi ”Grin and bear it” eli ”virnistä ja kestä.”. Siis todeta, että aika aikaa kutakin. Nyt eletään liiton tätä vaihetta, ensimmäinen velvollisuus on olla lapsille hyvä isä ja toinen helpottaa puolison elämää mahdollisimman paljon. Yhdessähän tähän jamaan on tultu. Seksistä pitää ajatella, että tilanne joko joskus kohenee tai sitten ei, mutta mököttäminen tai mielenosoitukset eivät ole aikuisen ratkaisuja. Eikä tietenkään sivusuhteisiin lähteminen. Ja, kuten olen jo aiemmin sanonut, kun pieni lapsenlapsi rutistaa nyt lähes 70-vuotiasta isoisää, niin nuo ruuhkavuodet on kyllä palkittu moninkertaisesti. Ja voi vielä olla osittain helpottamassa niiden omien lasten ruuhkavuosia.