Lue keskustelun säännöt.
Oletko vanhempi, joka tykkää välillä leikkimielisesti "kiusata" lasta hauskuuttakseen itseään?
26.02.2021 |
Minä olen perinyt tämän piirteen varmaan mummoltani ja isältäni. Minusta vain on kiva kujeilla, ja mikäs sen parempi kohde kujeille ja sellaselle pienelle "kiusaamiselle" (ei pahantahtoiselle, vaan hyväntahtoiselle) kuin oma lapsi.
Oma lapsi on tietysti tähän tottunut jo pienestä kun olen aina ollut tällainen äiti, joku tiukkapipoinen curlingvanhempi voi olla kauhuissaan tällaisesta.
Tai ihmiset kun ovat vain niin erilaisia, niin joku voi käsittää tämän aloitukseni aivan erilailla, mitä tarkoitan. Mutta kenties ne joissa virtaa leikkisää karjalaisverta, tämän ymmärtävät? Kyse ei siis ole mistään pahasta asiasta, vaan ihan normaalista, jotkut vanhemmat vain ovat tämmöisiä kuin minäkin.
Vanhemmuus voi olla myös hauskaa, lasten kanssa ei tarvitse leikkiä, mutta lasten kustannuksella voi joskus pilailla. :D Ja huom, eivät ne siitä säry, usein alkavat itsekin nauraa.
Teiniin esim on vaikea joskus saada kontaktia, ellei sitä jotenkin ärsytä kunnes havahtuu.
Kommentit (115)
Silloin kun olin pieni 80 luvulla ja 90 luvulla niin kyllä vanhemmat kaikenlaista leikkimielistä kiusaa teki. Joskus itkin. Niiden mielestä se oli Huvittavaa. En siitä nyt kauheasti rikki mennyt, mutta kyllä se vähän nykyaikana oudolta tuntuu.
En osaa kuvitella että itkettäisin omaa lastani ja nauraisin päälle.
Että vähän tuntuu nyt ap juttu jääneen pari vuosikymmentä jälkeen. Onko ihme ettei teiniin saa kontaktia jos sitä on omat vanhemmat aina kiusannut..
Ja lisään vielä, että eri asia on hyväntahtoinen leikittely puolin ja toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äää-lyt- kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alapeukuista päätellen tosikot valtasivat ketjun.
Ivan! Mun mielestä ei ainakaan ole hauskaa kiusata OMAA lasta jotta saa HUVIA.
Katsois aivotonta tv-viihdettä tissejämissejäexiäputoilemassarannoilla
No voi voi sentään.
Olisi varmaan "kiusaaminen" sana pitänyt vaihtaa johonkin poliittisesti korrektimpaan, näinä aikoina kun myrsky vesilasissa voi syntyä jopa pienestä sanavalinnasta.
Minulle kiusaaminen ja kiusaaminen voivat olla kaksi eri asiaa. Tässä tapauksessa tarkoitin leikkimielistä ja hyväntahtoista asiaa, jossa on suuri rakkaus mukana.
En tarkoittanut mitään pahaa, kuten koulukiusaaminen, jossa tarkoitus on saada toiselle paha mieli.
Meidän perheessä rakkaus on sitä että välillä voi myös naljailla tai jekkuilla yms. Vastapainoksi on paljon halailua ja kullittelua.
Tunetta riittää joka lajia. Meissä virtaa ei-tosikkomainen karjalaisveri, kolme minun isovanhemmista oli evakkoja.
ap
Ilman muta teen niin, Vaimohan ei tykkö joten siksi ilmn muuta :)
Näissä asioissa on tärkää katsoa miten toinen reakoi ja jos saa toiselle hymyn niin mission accompihed
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun olin pieni 80 luvulla ja 90 luvulla niin kyllä vanhemmat kaikenlaista leikkimielistä kiusaa teki. Joskus itkin. Niiden mielestä se oli Huvittavaa. En siitä nyt kauheasti rikki mennyt, mutta kyllä se vähän nykyaikana oudolta tuntuu.
En osaa kuvitella että itkettäisin omaa lastani ja nauraisin päälle.
Että vähän tuntuu nyt ap juttu jääneen pari vuosikymmentä jälkeen. Onko ihme ettei teiniin saa kontaktia jos sitä on omat vanhemmat aina kiusannut..Ja lisään vielä, että eri asia on hyväntahtoinen leikittely puolin ja toisin.
En ole koskaan itkettänyt lastani. Ymmärsit aloituksen päin honkia.
Yleensä saan lapseni nauramaan näillä "kiusaamisillani", joskus ärsyyntymään, teini ärsyyntyy hyvin helposti. Mutta jos teiniä ei saa mitenkään esim reakoimaan, mitä minä sanon, silloin hyvä tapa on juuri se että ärsyttää sitä kunnes se ns.herää tähän maailmaan. :D
En koskaan itkettäisi lastani, hyvänen aika sentään.
En nyt keksi tuolle asialle parempaa sanaa kuin kiusaaminen, moni tuntuu käsittäneen asian päin peetä. Välillä se on jekuttelua, välillä sitä että tahallisesti vähän ärsytän tms. :D
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olikohan Koskelan murhaajien vanhemmat samanlaisia, kun sä..niiden murhaajapoikien mielestä kun kaikessa kiusaamisessa oli kysymys hauskanpidosta..Liekö vanhemmiltaan sairaan ajatusmallinsa periny..
No ehkä asia on niinkuin ap väittää, eli hänellä on hyvä ja vastavuoroinen kontakti niihin tuttuihin lapsiin/nuoriin, joita hän kiusoittelee. Aina ei ole näin, vaan omasta mielestään hauska voi olla varsinainen arvaamaton ja loukkaava idiootti. Kunhan varmistaa, ettei itse ole sellainen ja ettei vain kuvittele päinvastaista, niin eiköhän asia ole kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jep juurikin tämmöinen vanhempi on aiheuttanut traumoja. En luota itseni, pidän itseni vitsinä vielä aikuisenakin.
Samoin puolison isä joka tykkäsi pelotella lapsia kun olivat nuoria.
Ootko sä ap jonkinlaisessa jekuttamisen ja ärsyttämisen kierteessä? Teini ei kuuntele sua ennenkuin saat hänet suutahtamaan. Etkö voisi opetella olemaan ihan aito oma itsesi?Pellen rooli helposti päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olis kyllä raskasta olla sun lapsi, jatkuvan pilailun kohteena oleminen on henkisesti kuormittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Juu minulla on just tommonen vanhempi ja voin sanoa että vituttaahan se vaan. Kyllä meihin teineihin saa yhteyden muutenkin kuin ärsyttämällä.
Ei saa aina, olette ihan omissa maailmoissanne joskus. :D
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota... nyt tosi voimakkaasti painottaisin sanojen kiusata ja kiusoitella eroa. Kiusaaminen on selkeästi vallankäyttöä, toisen piinaamista, nolaamista ja mitätöintiä. Sellaista ei kunnollinen vanhempi tee lapselleen. Ikinä.
Kiusoittelu on hyväntahtoista ja kunnioittavaa vitsailua, jossa molemmat osapuolet nauravat yhdessä. Ja se suuntautuu aivan yhtä lailla takaisinpäin eli ei ole yhdensuuntaista vallankäyttöä. Sitä harjoitamme perheessä kyllä, mutta siinäkin tarvitaan aina hyvää sosiaalista silmää eli kiusoittelua ei saa harjoittaa sellaisen ulkopuolisen kuullen, jonka paikallaolo voisi nolata kiusoittelun kohdetta. Eli ei kerrota teinin taaperotoilailuista tämän poikaystävän käydessä eka kertaa tai puhuta äidin työmokista anopin kuullen. Tätä rataa.
* Pellen rooli jää helposti päälle.
Vierailija kirjoitti:
Ootko sä ap jonkinlaisessa jekuttamisen ja ärsyttämisen kierteessä? Teini ei kuuntele sua ennenkuin saat hänet suutahtamaan. Etkö voisi opetella olemaan ihan aito oma itsesi?Pellen rooli helposti päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ootko sä ap jonkinlaisessa jekuttamisen ja ärsyttämisen kierteessä? Teini ei kuuntele sua ennenkuin saat hänet suutahtamaan. Etkö voisi opetella olemaan ihan aito oma itsesi?Pellen rooli helposti päälle.
En kai sentään. Aika rauhallinen ja hiljainen olen, joskus saatan innostua.
Mutta en nyt missään pelleilykierteessä ole sentään. Ihan huolehtiva äiti olen, tavallinen pulliainen.
ap
Ahaa, tulihan se sieltä. Jekuttamisen on ap:lle myös viestintäkeino. Hän haluaa, että hänen oikea viestinsä kuullaan pelleilyn herätteellä. Eli ei ole pelkkää hauskanpitoa. Mistä lapsi voi milloinkin tietää mitä ajat takaa pelleilylläsi? Puhuisit suoraan siitä mitä haluat ja toivot. Sitä voi jokainen opetella.
Minua on koko lapsuus kiusattu perheen toimesta. Esim olen käymässä istumaan ja veli vetää tuolin alta jonka seurauksena kolhasen pääni takana olevaan seinään. Vanhemmistakin se oli hauska temppu ja nauroivat. Tai pilkkasivat leikillään ja saivat ilonsa siitä kun aloin kyynelehtimään. Koko lapsuus meni näin. Sanomattakin oli selvää ettei isoveljelle saannut mitenkään kostaa. Sama käytös jatkui vielä kun oltiin jo aikuisia. Vielä vuosikymmeniä jälkeenpäin muistelivat näitä mielestään hauskoja juttuja. Veli kasvatti lapsensa samoin opein, eli pienintä sai kiusata. Aikuisena tämä lapsi teki jotain sellaista mitä minä vain "haaveilin" tekeväni itselleni...
Vierailija kirjoitti:
Minusta kaikkiin läheisiin perhesuhteisiin kuuluu sellanen että voi vähän kujeilla rakkaiden kustannuksella.
En ymmärrä perheitä joissa ollaan kaiken aikaa korrekteja ja kylmiä, eikä rakkaus näy mitenkään.
Isosiskona kujeilen usein myös siskoni kustannuksella, ja hän kyllä on siihen tottunut jo pienestä, se on rakkautta.
Moni näkyy ottaneen tämän aloituksen nyt kuin kyse olisi siitä että haukun ja hakkaan lastani yms, vaikka tuosta kyllä pitäisi ymmärtää ettei ole sellaisesta kyse.
ap
tuuppa miun silimien alle kujjeileen niin lähtee soitto polliisiin ja siittä lasulle seuraavaksi. Ps. liikun ympäri maan työn takia, munta sun tapastas m&€#@#€a oon antanut ilmi. Ei hävetä yhtään.
Vierailija kirjoitti:
äää-lyt- kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alapeukuista päätellen tosikot valtasivat ketjun.
Ivan! Mun mielestä ei ainakaan ole hauskaa kiusata OMAA lasta jotta saa HUVIA.
Katsois aivotonta tv-viihdettä tissejämissejäexiäputoilemassarannoilla
No voi voi sentään.
Olisi varmaan "kiusaaminen" sana pitänyt vaihtaa johonkin poliittisesti korrektimpaan, näinä aikoina kun myrsky vesilasissa voi syntyä jopa pienestä sanavalinnasta.
Minulle kiusaaminen ja kiusaaminen voivat olla kaksi eri asiaa. Tässä tapauksessa tarkoitin leikkimielistä ja hyväntahtoista asiaa, jossa on suuri rakkaus mukana.
En tarkoittanut mitään pahaa, kuten koulukiusaaminen, jossa tarkoitus on saada toiselle paha mieli.
Meidän perheessä rakkaus on sitä että välillä voi myös naljailla tai jekkuilla yms. Vastapainoksi on paljon halailua ja kullittelua.
Tunetta riittää joka lajia. Meissä virtaa ei-tosikkomainen karjalaisveri, kolme minun isovanhemmista oli evakkoja.
ap
Miksi et anna jotain selkeää esimerkkiä mitä olet tehnyt, jos olet noin varma toimintasi oikeellisuudesta? Jauhat vain kujeilusta ym., mutta tarinasi lipsuu kuin saippua kädestä.
Minä olen vaikkapa kertonut "pelottavan" tarinan, niin että se on tuonut pientä jännitystä, mutta äänenpainosta ja muusta yhteydestä lapset ovat ymmärtäneet että puhun palturia. Tämä oli kaikista hauskaa. Sen sijaan minulle on 6-vuotiaana aikuiset vitsailleet, että onko joku poikaystäväni jne. ja se oli lähinnä oksettavaa, vaikka en sitä mitenkään ilmi tuonut.
Anoppilassa harrastetaan tällaista. Ihanaa kun lapsi hätääntyy, tai harmistuu, tai naureskellaan miten niin höpsö ja tyhmä pieni on, kuin ei jotain ”ihan itsestäänselvää” asiaa ymmärrä.
Hihhihhii.
Arvatkaa ovatko anoppi ja appi itse valtavan tarkkoja itsestään? 15 vuoden aikana kumpikaan ei ole tainnut mitään itsekriittistä tai itselleen nauravaa sanoa. Päin vastoin, heidän lapset on tarkkaan opetettu siihen että heidän (appivanhempien) herkkiä tunteitaan pitää varoa ja kunnioittaa.
No onneksi lapsensa puuttuvat nykyään omalta osaltaan tuohon käytökseen. Sentään! Minä ja käly kommentoidaan myös.
No myönnän kyllä, että joskus käytän jotain sanaa tai ilmaisua, jonka tiedän ärsyttävän lasta (veri, sä-passiivi lapseen kohdistuen, laulut, joissa on hänen nimensä). Nuo ovat kuitenkin sen verran tavallisia asioita, että sietäisi siedättyä.
Mutta sellaista pidempään jatkuvaa kiusoittelua niin, että lapsi suutahtaa, en harrasta.