Kolumni: Kirjailija Juha Itkonen hehkutti lapsiarkeaan – tyrmättiin käsittämättömästä syystä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N32 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N32 kirjoitti:

Siis, hienoa että hänelle perhe-elämä on onnea ja auvoa. Ja saa olla. Mutta jos sitä käytetään keppihevosena siihen että naisten pitäisi nyt vaan intoutua tekemään enemmän lapsia, koska etuoikeutetun (hyväpalkkaisen, hyvässä asemassa olevan) ihmisen mielestä lapsiperhearki on ihan piece of cake niin silloin älähdän minäkin. Se “etuoikeutettu” voi olla myös esim. meidän pääministeri tai opetusministeri, jotka ovat myös lapsiperheonnea hehkuttaneet lööpeissä viime aikoina ja kummastelleet miksi puhe vanhemmuudesta on niin negatiivista.

Nuoria naisia syrjitään työelämässä, hoitovapaat kaatuu naisten niskaan, eläkkeet jää pieniksi, palkalla on vaikea elättää perhettä, isät ei kanna useinkaan puolta vastuusta, työn ja perhe-elämän yhdistäminen on vaikeaa (esim. hoitajalla ei ole palkkojen pienuuden vuoksi varaa valita osittaista työaikaa eikä työssä ole juurikaan muitakaan joustoja taikka etätyömahdollisuutta), kun lapsella on erityisen tuen tarpeita tai sairautta niin avun saaminen ei ole selviö ellei ole vanhempana varaa maksaa parhaasta.. joudut äitinä kantamaan aina loppuviimein isoimman vastuun ja siinä menee pahimmillaan oma talous ja terveys ja parisuhteet ja kaikki kankkulan kaivoon - vain jotta saat turvattua lapsellesi elämän perusasiat. Mies saattaa lähteä ja monella on lähtenytkin. SIKSI puhe on negatiivista ja SIKSI nuoret naiset ei ole halukkaita perheellistymään. Eikä asiaa muuta se että valkoisen keski-ikäisen miehen mielestä isyys on kivaa ja mukavaa vaihtelua uranluomiseen. Tai että pääministerin mielestä lapsen kehitystä on kiva seurata (sillon kun sattuu olemaan paikalla).

Tää on just sitä negatiivista puhetta, josta Itkonen puhui ja jota netti ja media on täynnä ja useimmiten niiden suusta, joilla ei itsellä ole lapsia. Ja joka ihan varmasti vääristää nuorten (naisten) mielikuvia perhe-elämästä. Maalataan kauhukuvia siitä pahimmasta skenariosta ainoana totuutena, että jos lapsi on erityislapsi ja menee työt ja parisuhteet ja mitä vielä. Unohtaen todennäköisyydet ja ne lukuisat hyvät puolet.

No itselläni on kokemusta, enkä edusta mitään pientä vähemmistöä. Enkä maalaile uhkakuvia kun kerron omista kokemuksistani siitä millaista on tässä maassa olla tämän ikäinen nainen ja äiti. Lue tilastoja. Ei ne avioerot, yksinhuoltajat, matalapalkkaiset naiset, epätasaiset perhevapaat, naisten pienet eläkkeet taikka erityislasten määrä mihinkään sillä katoa että somessa jotkut hyväosaiset alkaa suitsuttamaan lapsenteon ihanuutta koska “meille tää on ollut ihanaa”. Kyllä minustakin vanhemmuudessa on paljon ihanaa ja hyvää, mutta jos keskustellaan asioista realistisesti niin en epäröi tuoda esille naisen osaa tässä hommassa. Täälläkin naiset suu vaahdossa toteaa että kyllä mies kantaa puolet vastuusta - mutta eihän se nyt hoitovapaalle jäänyt koska syyt x y ja i. Eikä ymmärrä sen vaikutusta esim. työmarkkinoihin ja moni ei edes omaan eläkkeeseensä.

Minä olen ihmetellyt kelan tilastointia ja median uutisointia asiasta. Siis tästä kotihoidontuesta ja hoitovapaasta. Koska mikään pakkohan ei ole olla hoitovapaalla saadakseen kotihoidontukea. Se on tuki sitä varten, ettei lapsi käytä alle kolmivuotiaana kunnallisia päivähoidon palveluja. Meillä esim tuki tuli kyllä mun nimelle ja tilille (koska minä maksan meillä laskut), mutta minä ja mies oltiin töissä. Lasta hoiti isovanhemmat. Uskon että on aika paljon perheitä, joissa lasta hoitaa joku muu kuin vanhempi, koskapa summa on aika pieni (n. 300€/k), niin harva sillä makselee asuntolainaa.

Nythän eivät isovanhemmat hoida missään perheessä lapsia, kun on korona. :)

Miksi ei hoitaisi?

No nykyään isovanhemmilla on periaate että ei hoideta/auteta. Meillä kummatkaan terveet elökeläisisovanhemmar ei ole ikinä suostuneet hoitamaan sekuntiakaan. Oli korona tai ei. Tässä on ollut yli 10v aikaa että olisivat edes kerran halunneet hoitaa mutta eivät halua. Eivät halua tai jaksa tavatakaan lapsiamme, eivät käy, eivät soittele.

Hoidamme toki lapset itse, mutta tukiverkottomana on kyllä vaikeaa sillä on useita kertoja tullut ”katastrofitilanteita” missä olisi hetken verran apua tarvittu. On tuntunut pahalta kun isovanhemmat sanoo että ei kuulu meille, hoitakaa ongelmanne itse. Tai oma äiti lyö luurin korvaan kun hädässä itkien pyysin apua.

Nyt ei olla enää oltu missään yhteyksissä 3-4 vuoteen. En jaksa enää ponnistella, kun heitä ei vaan kiinnosta. Ei ole tullut edes joulukorttia.

Yhteiskunta on polarisoitunut suvuittain. Toisessa päässä sukupolvet pitävät yhtä ja isovanhemmat ovat oleellinen asia lapsiperheiden elämässä. Toisessa päässä sitten potkitaan 18v synttäreillä pihalle ja jätetään oman onnensa nojaan eikä edes joulukortteja lähetellä. Onneksi tuossa ääripäässä on ilmeisen vähän sukuja. Omat jo seitsemänkymppisen vanhempani ovat aina rientäneet avuksi, välillä pyytämättäkin.

Mikään pakko ei edes ole pitää mitään hoitovapaata tai sen voi jakaa molemmille vanhemmille. Ei isovanhemmat ole mitään lastenhoitoautomaatteja. Meillä sitä paitsi isovanhemmat oli töissä. Toisilla isovanhemmat on sairaita tai asuu kaukana.

Suomessa on kunnallinen edullinen päivähoito saatavilla kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku vielä jäi miettimään, että mikä Itkosen artikkelissa oikein ärsyttää (erityisesti lapsettomia nuoria naisia), niin kyse ei ole siitä, että hän kertoo oman kokemuksen lapsiperhearjesta olevan positiivinen. Ei edes se ikiaikainen "et voi ymmärtää lasten ihanuutta, jos sinulla ei ole niitä". Juu, en voi, sehän on aivan luonnollista, kun lapsia ei ole. Itse asiassa artikkeli oli muuten ihan miellyttävä, koska isien kokemuksia tulee tosiaan aika vähän ja hienoa, että hän on kokenut isyyden niin positiivisesti. Sellaistenhan ihmisten juuri kuuluukin niitä lapsia hankkia!

Sen sijaan heti, kun artikkelissa alettiin spekuloida, että yksi syy lapsettomuuteen ovat negatiivisesti esiin tuodut lapsiperhekokemukset, niin alkoi jo ärsyttämään. Tiedättekö, kuinka paljon erityisesti nuoret naiset joutuvat perustelemaan lapsettomuuttaan (tai siis ei sitä, ettei lapsia vielä ole, vaan että niitä ei tule) jo lähtökohtaisesti? Ja jotenkin aina siihen suhtaudutaan niin, että asiaa ei olisi vielä kunnolla mietitty läpi - ja SE suututtaa. Asenne, että ihan niin kuin kertomalla, että ihan kivaahan tämä lasten kanssa on, olisi jotenkin relevantti juttu. Että ei ne varmaan vain ole ajatelleet muuta kuin niitä negatiivisia puolia, niin kun näkevät jotain hyvääkin, niin voi vaikuttaa päätökseen. Käytännössä siinä aika rankasti mitätöidään omaa päätöksentekokykyä ja pohdintaa asian suhteen. Ja sitä tulee ihan koko ajan, niin yksityishenkilöiden kuin yhteiskunnankin suunnalta. Olen 25 ja tiedättekö, kuinka moni on ottanut puheeni lapsettomuudesta todesta? Ei lähes kukaan, vain omat vanhempani ja yksi toinen ihminen. Osa on suoraan nauranut päin naamaa, pahimillaan todennut "kyllähän sinä tyttö vielä mielesi muutat, odotas vaan!" Kyllä, ymmärrän, että olen nuori ja elämä ja asiat muuttuvat, mutta olisi kiva jos oletus ei olisi se, etten olisi miettinyt asiaa läpi. Ja mikään positiivinen kertomus lapsiperhearjesta ei todellakaan siihen mitenkään vaikuta, kun en vain halua lapsia enkä pysty pakottamaan itseäni haluamaan.

Siksi artikkeli ärsyttää, kun kokee muutoinkin sitä omaa päätöksentekoa ja sen prosessia jatkuvasti mitätöidyksi. Positiiviset kokemuksethan ovat muutoin kivoja luettavia.

Miten ihmeessä jonkun ihmisen onnellinen kokemus perhearjesta ja siitä tehty juttu voi mitätöidä sinun päätöksentekosi? Eli sinunkin mielestäsi saisi kertoa vain kuinka kamalaa lapsiperhearki on? Ei kannata ottaa muiden elämää noin vahvasti osaksi omaa elämää.

Typeriin kysymyksiisi on jo vastattu lainaamassasi viestissä. Onnistuisikohan sen lukeminen?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miksi Hesarin nuori naiskolumnisti kiihkoilee. Tuon ikäisten (25 v) mielipiteet lastensaannista eivät ole kovin relevantteja, kiinnostavampaa olisi ollut lukea 40-vuotiaan vapaaehtoisesti lapsettoman ajatuksia aiheesta. Tuo 25-vuotiaan teksti oli niin kovin ennustettavaa, muodikasta ja ulkoa opittua.

Niin. Suurin osa tuntemusta ihmisistä ei 25- vuotiaana hinkunut lapsia saati ollut kiinnostunut lapsiperhearjesta. Opiskelimme ja vietimme nuoren aikuisen vapaata elämää, niin kuin Suomessa yleistä on. Pääasiassa mieleeni jäi, että Hesarin toimittaja oli katsonut jotain perhekeskeisiä tv-sarjoja. Kiva juttu.

Nyt olen aikuinen ja lapset tuovat elämääni paljon iloa.

Melkosta