Toimiva parisuhde miehen kanssa? Onko mahdollista?

AV-mammalle ei ole mahdollista, normaaleille ihmisille sen sijaan aivan tavallista.

Noilla ennakkoluuloilla tuskin.

On mahdollista, jos itse pystyt samaan tai jos käy tosi hyvä tuuri ja miehellä on lehmän hermot.

Olen miettinyt pitkään aivan samaa. Kaikki kokemukseni miehistä ovat traumaattisia; minua on haukuttu ja itsetuntoani yritetty lytistää jatkuvasti. Suomalainen mies on kauhean kylmä, kova ja kriittinen, haluaisi kai jonkun missin ja vaikka sellaisen saisi niin haukkuisi sitäkin.

Minä olen vakavasti pohtinut ulkomaalaista miestä.

Vierailija kirjoitti:

AV-mammalle ei ole mahdollista, normaaleille ihmisille sen sijaan aivan tavallista.

Joo hämmentävää.

Kyllä sellaisia miehiä on, minunkin mieheni on.

Miksi ihmeessä haluaisit parisuhteen miehen kanssa, kun käsityksesi miehistä on tuollainen?

Vierailija kirjoitti:

On mahdollista, jos itse pystyt samaan tai jos käy tosi hyvä tuuri ja miehellä on lehmän hermot.

Sehän siinä väsyttävää onkin, kun itse olen se mitä toiselta vaadin. Jos voin huonosti, lähden etsimään ratkaisua. Puhun, kun on ongelmia. Yritän aktiivisesti ratkaista ongelmia, en jää vellomaan niihin. Annan läheisyyttä, rakastan parisuhdeseksiä kun rakkautta on. Otan toista huomioon, huomioin omat virheeni ja teen kaikkeni suhteen eteen. Ja kerta toisensa jälkeen, vaikka miten yritän etsiä toisenlaista, mitä ennen, niin törmään samaan ongelmaan, missä toinen lakkaa panostamasta, parisuhteesta häviää lämpö ja seksi, toinen ei puhu vaan sulkeutuu vaikka teen kaikkeni, että saisin toisen puhumaan. Minusta tulee itsestään selvyys, suhteeseen ei panosteta eikä minua kuunnella, kun kerron voivani pahoin. Kaikki hemmottelut ja muut otetaan itsestään selvyytenä, itse saan koko ajan vähemmän ja vähemmän mitä enemmän panostan ja yritän.

En vaadi toiselta yhtään sen enempää, mitä vaadin itseltänikään. Haluaisin toimivan parisuhteen, jossa läheisyys ja seksi eivät häviä, jossa toinen arvostaa kaikkea sitä mitä teen ja mitä olen. Ja että toinenkin tekisi töitä suhteen eteen.

Ap

Lakukissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AV-mammalle ei ole mahdollista, normaaleille ihmisille sen sijaan aivan tavallista.

Joo hämmentävää.

Kyllä sellaisia miehiä on, minunkin mieheni on.

Mistä hänet löysit? Kai tiedät miten onnekas olet?

Ap

Parisuhteelle on nykyään kovat odotukset. Luotettava kumppanuus ei yleensä riitä, vaan pitää olla kipinä joka säilyy, syvä sielullinen keskusteluyhteys, kokemus siitä että toinen on kuin paras ystävä ja palapelin puuttunut pala. :) Hyvänkin tyypin kanssa suhde väljenee vuosien vieriessä, intohimo hiipuu, tulee eriytymisvaiheita, riitoja, vihan ja katkeruudenkin tunteita. Joku viisas pariterapeutti joskus sanoi että ihmiset muuttuvat ajan myötä ja usein myös taantuvat. Koska parisuhde tulee tuottamaan (myös) pettymyksiä, onkin ehkä hyvä kysyä itseltään, haluaako parisuhdetta sen itsensä vuoksi vai vain jos suhde jatkuvasti täyttää omat toiveet ja tarpeet (eli ap:n kuvaama ihannesuhde). Itse koen että parisuhde tuo elämään vakautta ja turvaa, vaikka se ei aina vastaa odotuksiani tai täytä tarpeitani. Aikuisena ihmisenä huolehdin itse onnellisuudestani, ei toisen tarvitse olla tekemässä minua onnelliseksi (jos nyt ei mielellään onnettomaksikaan). :) tätä kautta pitkä parisuhde tuo myös itsenäisyyttä, ymmärrystä että kukaan toinen ei täytä sisäistä tyhjyyttäsi tai vastaa kaikkiin tarpeisiisi. Toivoisin että ihmiset yrittäisivät työstää parisuhteitaan. Siinä oppii paljon paitsi kumppanista, myös itsestä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä haluaisit parisuhteen miehen kanssa, kun käsityksesi miehistä on tuollainen?

Ei se alkuun ollut tällainen. Se on muotoutunut tällaiseksi omien kokemusten ja sen perusteella, mitä ympärilläni näen ja koen. Ystävistäni muutama on sinkkuna. Sinkkuilu on yhtä pelaamista ja ihmiset suoranaisesti vedättävät nykyään, todella törkeästi ja häikäilemättömästi. Parisuhteessa olevista nainen on aina se, joka uhraa itsensä ja panostaa ja yrittää, tekee kaikkensa. Mies toimii päin vastoin.

Nykyisessä suhteessa luulin todella, että olisin löytänyt toisenlaisen ihmisen. Vaan pikku hiljaa on käynyt ilmi, että kumppani on ihan täysin kujalla omien tunteidensa kanssa ja omaa todella haitallisia käyttäytymismalleja. Meillä loppuu läheisyys - kaikki läheisyys - täysin, kun miestä alkaa ärsyttämään yhtään mikään. Ja syyksi riittää se, että olen katsonut tyyliin kännykkää liian pitkään ja kuunnellut miestä hänen mielestään huonosti. Siis se yksi hetki, yksi kerta. Sen jälkeen meillä ei ole enää kosketusta, ei hellyyttä ja nykyisin ei ole enää seksiäkään. Mies ei tee sitä tahallaan, tiedän sen, mutta menee vain lukkoon, kun sitä ärsyttää yhtään mikään. Olen vain niin väsynyt siihen, että joudun olemaan tavallaan aina se terapeutti ja ymmärtäjä ja se, joka sanoo, että asioihin pitää etsiä ratkaisuja eikä vain velloa toimimattomuudessa ja toistaa samaa vanhaa kaavaa mikä ei toimi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On mahdollista, jos itse pystyt samaan tai jos käy tosi hyvä tuuri ja miehellä on lehmän hermot.

Sehän siinä väsyttävää onkin, kun itse olen se mitä toiselta vaadin. Jos voin huonosti, lähden etsimään ratkaisua. Puhun, kun on ongelmia. Yritän aktiivisesti ratkaista ongelmia, en jää vellomaan niihin. Annan läheisyyttä, rakastan parisuhdeseksiä kun rakkautta on. Otan toista huomioon, huomioin omat virheeni ja teen kaikkeni suhteen eteen. Ja kerta toisensa jälkeen, vaikka miten yritän etsiä toisenlaista, mitä ennen, niin törmään samaan ongelmaan, missä toinen lakkaa panostamasta, parisuhteesta häviää lämpö ja seksi, toinen ei puhu vaan sulkeutuu vaikka teen kaikkeni, että saisin toisen puhumaan. Minusta tulee itsestään selvyys, suhteeseen ei panosteta eikä minua kuunnella, kun kerron voivani pahoin. Kaikki hemmottelut ja muut otetaan itsestään selvyytenä, itse saan koko ajan vähemmän ja vähemmän mitä enemmän panostan ja yritän.

En vaadi toiselta yhtään sen enempää, mitä vaadin itseltänikään. Haluaisin toimivan parisuhteen, jossa läheisyys ja seksi eivät häviä, jossa toinen arvostaa kaikkea sitä mitä teen ja mitä olen. Ja että toinenkin tekisi töitä suhteen eteen.

Ap

Onnea kaltaisesi parisuhdeperfektinistin etsintään!

Ei ole.

No ei, mutta ihan ok kaveri voi olla. Semmosen voi löytää.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteelle on nykyään kovat odotukset. Luotettava kumppanuus ei yleensä riitä, vaan pitää olla kipinä joka säilyy, syvä sielullinen keskusteluyhteys, kokemus siitä että toinen on kuin paras ystävä ja palapelin puuttunut pala. :) Hyvänkin tyypin kanssa suhde väljenee vuosien vieriessä, intohimo hiipuu, tulee eriytymisvaiheita, riitoja, vihan ja katkeruudenkin tunteita. Joku viisas pariterapeutti joskus sanoi että ihmiset muuttuvat ajan myötä ja usein myös taantuvat. Koska parisuhde tulee tuottamaan (myös) pettymyksiä, onkin ehkä hyvä kysyä itseltään, haluaako parisuhdetta sen itsensä vuoksi vai vain jos suhde jatkuvasti täyttää omat toiveet ja tarpeet (eli ap:n kuvaama ihannesuhde). Itse koen että parisuhde tuo elämään vakautta ja turvaa, vaikka se ei aina vastaa odotuksiani tai täytä tarpeitani. Aikuisena ihmisenä huolehdin itse onnellisuudestani, ei toisen tarvitse olla tekemässä minua onnelliseksi (jos nyt ei mielellään onnettomaksikaan). :) tätä kautta pitkä parisuhde tuo myös itsenäisyyttä, ymmärrystä että kukaan toinen ei täytä sisäistä tyhjyyttäsi tai vastaa kaikkiin tarpeisiisi. Toivoisin että ihmiset yrittäisivät työstää parisuhteitaan. Siinä oppii paljon paitsi kumppanista, myös itsestä.

Ei parisuhteen tarvitse täyttää kaikkia aukkoja eikä tuoda onnea onnettomaan elämään. Olen onnellisempi ilman, kuin huonossa ja toimimattomassa suhteessa. Olen vain väsynyt siihen, että olen aina se, joka osaa puhua. Se joka etsii ratkaisuja, se joka sanoittaa ongelmia, se joka panostaa ja tekee töitä, että homma toimisi. Ja myös se, joka yrittää muuttaa myös itseään huomaten, että toinen ei tee omaa osuuttaan. Kyllä parisuhteessa pitäisi olla kunnioitusta, läheisyyttä ja seksiä. Mutta jo nuo perusasiat uupuu kaikista yrityksistä ja kaikista suhteista ympärillä. Onko se todellakin normaalia ja vaadinko liikaa, jos haluan, että suhde antaa enemmän kuin ottaa? Vakautta mulla jo on omassa elämässä, en jaksaisi olla kenenkään terapeutti täysin, vaikka toki haluan tukea ja olla mukana. Mutta aina kaikki suhteet menee siihen, että olen vain niin paljon edempänä tunnetyöskentelyn ja sen suhteen, että otan vastuun omasta elämästäni ja omasta hyvinvoinnistani. Toinen oireilee, on masentunut eikä tee asioille mitään. Ei hae apua, ei tee mitään muuta kuin purkaa kaiken pahan olonsa minuun.

Ap

Niinhän se on, että tangoon tarvitaan aina kaksi. Mutta jos jompikumpi tai kumpikaan ei osaa tanssia, niin vituiksihan se menee.

Epätäydellinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On mahdollista, jos itse pystyt samaan tai jos käy tosi hyvä tuuri ja miehellä on lehmän hermot.

Sehän siinä väsyttävää onkin, kun itse olen se mitä toiselta vaadin. Jos voin huonosti, lähden etsimään ratkaisua. Puhun, kun on ongelmia. Yritän aktiivisesti ratkaista ongelmia, en jää vellomaan niihin. Annan läheisyyttä, rakastan parisuhdeseksiä kun rakkautta on. Otan toista huomioon, huomioin omat virheeni ja teen kaikkeni suhteen eteen. Ja kerta toisensa jälkeen, vaikka miten yritän etsiä toisenlaista, mitä ennen, niin törmään samaan ongelmaan, missä toinen lakkaa panostamasta, parisuhteesta häviää lämpö ja seksi, toinen ei puhu vaan sulkeutuu vaikka teen kaikkeni, että saisin toisen puhumaan. Minusta tulee itsestään selvyys, suhteeseen ei panosteta eikä minua kuunnella, kun kerron voivani pahoin. Kaikki hemmottelut ja muut otetaan itsestään selvyytenä, itse saan koko ajan vähemmän ja vähemmän mitä enemmän panostan ja yritän.

En vaadi toiselta yhtään sen enempää, mitä vaadin itseltänikään. Haluaisin toimivan parisuhteen, jossa läheisyys ja seksi eivät häviä, jossa toinen arvostaa kaikkea sitä mitä teen ja mitä olen. Ja että toinenkin tekisi töitä suhteen eteen.

Ap

Onnea kaltaisesi parisuhdeperfektinistin etsintään!

Kun mulle nämä on perusjuttuja, sellaisia jotka on edellytyksiä ihan omaakin hyvinvointia miettien. Vastuun ottaminen omasta hyvinvoinnista, ratkaisujen etsiminen ongelmiin, puhuminen. On hämmentävää, että olen perfektionisti mielestäsi sen perusteella. Siis kun ottaa vastuun elämästään ja omasta hyvinvoinnistaan ja tekee töitä itsensä ja suhteidensa eteen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä haluaisit parisuhteen miehen kanssa, kun käsityksesi miehistä on tuollainen?

Ei se alkuun ollut tällainen. Se on muotoutunut tällaiseksi omien kokemusten ja sen perusteella, mitä ympärilläni näen ja koen. Ystävistäni muutama on sinkkuna. Sinkkuilu on yhtä pelaamista ja ihmiset suoranaisesti vedättävät nykyään, todella törkeästi ja häikäilemättömästi. Parisuhteessa olevista nainen on aina se, joka uhraa itsensä ja panostaa ja yrittää, tekee kaikkensa. Mies toimii päin vastoin.

Nykyisessä suhteessa luulin todella, että olisin löytänyt toisenlaisen ihmisen. Vaan pikku hiljaa on käynyt ilmi, että kumppani on ihan täysin kujalla omien tunteidensa kanssa ja omaa todella haitallisia käyttäytymismalleja. Meillä loppuu läheisyys - kaikki läheisyys - täysin, kun miestä alkaa ärsyttämään yhtään mikään. Ja syyksi riittää se, että olen katsonut tyyliin kännykkää liian pitkään ja kuunnellut miestä hänen mielestään huonosti. Siis se yksi hetki, yksi kerta. Sen jälkeen meillä ei ole enää kosketusta, ei hellyyttä ja nykyisin ei ole enää seksiäkään. Mies ei tee sitä tahallaan, tiedän sen, mutta menee vain lukkoon, kun sitä ärsyttää yhtään mikään. Olen vain niin väsynyt siihen, että joudun olemaan tavallaan aina se terapeutti ja ymmärtäjä ja se, joka sanoo, että asioihin pitää etsiä ratkaisuja eikä vain velloa toimimattomuudessa ja toistaa samaa vanhaa kaavaa mikä ei toimi.

Ap

Miksi edelleen haluat parisuhdetta miehen kanssa, kun olet varma, että "Parisuhteessa olevista nainen on aina se, joka uhraa itsensä ja panostaa ja yrittää, tekee kaikkensa. Mies toimii päin vastoin."?

Eihän tuollainen kuulosta lainkaan tavoiteltavalta. En ymmärrä, miksi tarkoituksella yrität hankkiutua tuollaiseen suhteeseen - edelleen: sinähän olet varma, että yksikään naisen ja miehen välinen parisuhde maapallolla ei ole koskaan ollut toisenlainen, eikä tule olemaan.

Tätä samaa irrationaalisuutta näkee palstalla joka päivä ja molempien sukupuolten edustajilta. Jostain omista traumoista johtuen vihataan syvästi puolta maapallon väestöstä, ja kuitenkin jostain syystä haluttaisiin puoliso juuri siitä joukosta, jota vihaa. En vaan kertakaikkiaan ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt pitkään aivan samaa. Kaikki kokemukseni miehistä ovat traumaattisia; minua on haukuttu ja itsetuntoani yritetty lytistää jatkuvasti. Suomalainen mies on kauhean kylmä, kova ja kriittinen, haluaisi kai jonkun missin ja vaikka sellaisen saisi niin haukkuisi sitäkin.

Minä olen vakavasti pohtinut ulkomaalaista miestä.

Ok pistetääs pikkuspämmi vielä loppuiltaan.

mitä aloittajalla on tarjota yhdellekään miehelle? 

Ap, tässä vielä tuo 9:n kirjoittanut. Naisilla on usein enemmän valmiuksia sanoittaa tunteitaan ja käsitellä ongelmiaan verbaalisesti, mutta ei se tarkoita että miehistä ei olisi mihinkään tai että olisit jotenkin miestäsi parempi... itsekin olisin voinut kirjoittaa kuten sinä, mutta vuosien ja pariterapian mittaan olen tajunnut monta asiaa miehestäni. Ensinnäkin hän tekee paljon suhteemme eteen ja osoittaa rakkauttaan, mutta aivan eri tavalla kuin mitä olen tajunnut. Hän ei hoe rakastavansa tms, vaan korjaa polkupyöräni tai herää lapsen kanssa että saan nukkua. Hän ei järjestä yllätyksiä tai lue ajatuksiani, mutta täyttää mielellään niitä konkreettisia toiveita, joita hänelle esitän. Ja läheisyyden ja seksin puute on meidän suhteessamme minun tietämättäni johtunut siitä, että mies on kokenut toimintani ihan eri tavalla kuin olen ajatellut ja tuntenut itsensä huonoksi ja kelpaamattomaksi. Näin voi olla myös teillä. Eli vaikka kukaan ei sitä halua kuulla, joskus vika onkin itsessä. Ja sitten on vielä se, että miten pitäisi suhtautua toisen huonoon käytökseen jos haluaa sen muuttuvan. Nainen usein joustaa ja sietää ja ajattelee näin toimivansa rakkaudellisesti. Mutta, parempi kaikille olisikin jos nainen asettaisi omat rajat ja sanoisi suoraan jos toisen käytös loukkaa tai tuntuu asiattomalta. Tässä nyt vain ajatuksia omasta tilanteestani käsin, ehkä tunnistat jotain samaa omastasi tai sitten et.