Oletteko näpäyttäneet kiusaajaa, miten reagoi?

Vierailija kirjoitti:

Joskus kauan sitten koulussa yhden minulle tutun oppilaan sisko päätti että olen nynny. Alkoi joka kerta kun näki minut joko irvistelemään, sanomaan nimeni venytellen ja pilkallisesti, haukkui jotain vaatetta jika mulla oli ym. Silloin ei tullut mieleenkään että olidin kertonut kotona tai opettajalle, joten endin yritin vältelöä. Jos en voinut vältellä ja pääsi jotain sanomaan tai tekemään ( ja pari sen nälvijän kaveria tietenkin aina naureskeli siinä) niin yritin olla kuin en olisi kuullut tai välittänyt.

Todellisuudessa pidin häntä niin ilkeänä että ajattelin sen kaiken vain yltyvän jos sanon vastaan. Hän oli valinnut kohteeksi aivan tyhjästä ja pelkäsin että jos yritän vastustaa se muuttuu vielä pahemmaksi. Näin meni kuukausia yläkoulussa silloin.

Sitten vaan kerran kun se taas tapahtui sanoin hänelle tosi rumasti tyyliin pää kiinni huumepilvi (nimi vaihdettu mutta sanoin hänen nimestään ilkeän väännöksen). Näin että järkyttyi kun käytin sitä ilkeää nimitystä.

Sen jälkeen järkytyin itsekin ja pelkäsin että se pahenee. Mutta hän jätti minut rauhaan.

Tämä oli ap:n esimerkki. Nälvijä ansaitsi itse omalla käytöksellään sanani ja nyt jälkikäteen olen tyytyväinen etten vain vältellyt häntä. Toki silloin koko ajan yritin vältellä, mutta kun sekään ei toiminut. Tölväisy hoiti homman enkä itse koskaan sanonut hänelle mitään sen jälkeen.

Ap

Mua tuli kerran kiusaaja vastaan kun olin kävelemässä kotiin ja alkoi tapansa mukaan haukkumaan kun näki minut. Mulla pimahti päässä ja haukuin samalla mitalla takaisin. Kiusaaja jäi vaan hiljaisena ja hämmentyneenä tuijottamaan minua ja jatkoin matkaa kotiin.

Olin se omituinen, itsekseen viihtyvä norttityttö. Kerran koulun jälkeen eräs poika tuli uhittelemaan, että heittää reppuni sisältöineen ojaan. Tylsästi totesin: Sun vanhemmat joutuu sitten korvaamaan pilalle kastuneet kirjat koululle.

Lähti pois, eikä toiste tietääkseni yrittänyt ketään kiusata.

Sain pahemmin turpaan pojilta, kun yritin vastustaa.

Mä kerroin yhdelle kiusaajalle että hän on joku vassaripelle. Kiusaaminen loppui siihen.

Joudun sietämään kiusaajaani. En voi sanoa hänelle mistään mitään vastaan, koska se johtaisi konfliktiin jota en kestäisi asiaan liittyvien asioiden takia.

Mä muistelisin, että suurinosa yläasteen kiusaamisesta olisi ollut juorujen keksimistä ja levittämistä. Aika monet yritti pysyä erossa sellaisesta, mutta tietenkin kaikki vähintään ymmärtämättään osallistuivat levittäessään vähänkin sellaisia juttuja, mitkä uskoivat todeksi tai mitä nyt ei vaan olis pitänyt levittää. Oli tietty sitten sellaista näkyvämpää kiusaamista, mutta muistelisin että omasta mielestäni noi keksityt tai vähintään pahasti liioitellut juorut oli sellaisia, mitkä eniten ahdisti itseäni ja pelotti joutua niiden kohteeksi tai ulkopuoliseksi. En kyllä muista joutuneeni itse pahemmin minkään juoruilun kohteeksi tai nauretuksi, tietyt tyypit oli sellaisia, joista jatkuvasti puhuttiin paskaa. Muistan vaan kun aloin seurustella ensimmäisen kerran ja poikaystäväni tuli meille myös tosi usein yöksi ja olin paljon viikonloppuja yksin koska vanhemmat luottivat. Kun kaverit ja muut oppilaat kuuli siitä niin tietysti kaikki ajatteli, että "tehtiin sitä" ja vähän aikaa oli h oran maine (vaikka en ollut "tehnyt sitä" edes poikakaverini kanssa, kerran oli kyllä fritsu kaulassa, jota ei saanut kunnolla piiloon... 🙈). Etenkin pari tyttöä (vaikka A ja B), jotka oli keskenään bestiksiä, tykkäsi nauraa sille ja sai monet tuijottamaan ivallisesti tai jotenkin muuten merkitsevästi ja olivat vaan v-mäisiä. Sitten yhtenä viikonloppuna mut kutsuttiin yökylään toiselle kaverille, sinne tuli myös A yöksi, asuimme kaikki aika lähekkäin. Se juoruaja oli juuri alkanut seukata yhden aika paljon itseään vanhemman pojan kanssa ja siellä yökylässä se taas nukkui sen kutsujakaverin isoveljen kanssa (ei vanhempia kotona sielläkään, äiti oli joka toinen viikonloppu uudella miesystävällä). Aamulla kysyin "A:lta", että haluaako se vielä seukata "M:n" kanssa. Sen jälkeen musta ei ikinä ollut mitään juoruja eikä senkään jälkeen, kun A ja M erosi, uskaltaneet keksiä enää mitään tai pilkata. Et se meni silleen aika kivasti, väärässä paikassa oikeaan aikaan. 😁

Olen näpäyttänyt, kiusaaja oli yllättynyt ja lopetti sillä kertaa mutta palasi seuraavana päivänä tukijoukkojen kanssa ja sen jälkeen minua kiusasi yhden sijaan viisi henkilöä seuraavat kolme vuotta

Olen joskus näpäyttänyt kiusaajiani. On naamat venähtäneet. Tais mennä ns. pakka sekaisin ja voimasuhteet laakista päälaelleen :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena ja nuorena minua yritti kiusata 4 poikaa (erilliset kerrat). Ensimmäisen kerran nappasin välittömästi niskasta kiinni, toinen päätyi naamalleen lumihankeen, kolmannen kurkkuun kävin kiinni ja neljäs sai kupin kahvia päähänsä. Kenestäkään ei ollut ongelmaa toista kertaa.

Nauratti tämä. Mitäs yrittivät käydä kiinni. :D Joskin toivon että kahvi oli kylmää. Elämä on itsepuolustuslaji joskus, jota harjoittelee. Olen nuorena onnistunut puolustautumaan ja joskus en jos hyökkäys oli täysin odottamaton (siltä ihmistyypiltä) tai nopea. Aikuisena huomasi että muiden aikuisten hyökkäykset ovat kierompia, eivät aina fyysistä kimppuun käymistä (joskus sekin näköjään) ja puolustautuminen vaati strategiaa. Myös etukäteen strategiat ja uudet strategiat. 

Joo, laitoin sentään ensin sormeni kahvikuppiin ja testasin, ettei ole liian kuumaa. 😉 Alkoi itseänikin naurattamaan, muistan yhä sen pojan ilmeen kun kahvi valuu naamaa pitkin ja suu loksahti auki. 😂

Keräsin pitkään rohkeutta kysyä kiusaajalta, miksi hän kiusaa minua. Olimme samalla luokalla, ja ennen olleet ihan hyviä ystäviä, esim. samoilla synttärikutsuilla käyneet. Hän avautui ja kertoi, että olin kerran loukannut häntä ja kuvaili sen tilanteen. Ymmärsin miten olin tahattomasti häntä loukannut sanoillani, koska olin jotain typerää huumoria yrittänyt vääntää. Siinä hetkessä tuli hyvä olo koska ajattelin että nyt tämä juttu selvisi. Mutta pian se näköjään häneltä unohtui ja kiusaaminen jatkui useiden ihmisten voimin. Jouduin vaihtamaan koulua. Eli minulta ei valitettavasti näpäyttäminen onnistunut. 

Näpäytin vitosella kutosluokan öykkärijengin kärkipoikaa kioskiheijarilla nokkaan. Verta tuli ja homma loppui hetkeksi. Mutta koska kaikki pihalla nauro sille, sen oli pakko yrittää jatkaa sukunimestä lällättelyä myöhemminki. Ei vaan enää haitannu paljoa, uhkailin vaan uusinnalla. Se jengi oli loppujen lopuksi ihan lapasia. 

Meitä tuli monesta eri koulusta samalle yläasteelle niin, ettei tunnettu läheskään kaikkia uusia seiskoja ennestään. Ja muahan alkoivat uudet pojat kiusata ulkonäöstä. Silloin se sattui rankasti, mutta siitä olin tyytyväinen, etteivät tytöt lähteneet siihen mukaan. Paitsi yksi, tässä vaikka Tiina. Pariin kertaan hän heitti mulle veemäistä naamaa näyttäen niitä poikien keksimiä haukkumanimiä. Mutta kerran välitunnilla, kun Tiina parin kaverinsa ympäröimänä taas alkoi sieltä kettuilla mulle, pysähdyin ja katsoin häntä päästä varpaisiin niin halveksivasti kuin pystyin ja sanoin: "Katopa kuule peiliin ja ota oikein kokovartalopeili!" Tiina oli aika pulska tapaus. Kohta toinen Tiinan kavereista kipitti kertomaan mulle (olin omien kavereideni kanssa), että Tiina ja se Tiinan toinen kaveri lähettävät mulle p*skaisia terveisiä. Naurahdin siihen, että se sopii heidän taudinkuvaansa. Siihen loppui Tiinan kettuilu mulle. Lukiossa satuimme samalle luokalle ja silloin olimme jo ihan hyvissä väleissä eivätkä nuo seiskan tapahtumat tulleet koskaan edes puheeksi. Kuitenkin, kun vähän päälle kaksikymppisinä tapasimme sattumalta baarissa, Tiina otti esille, että "sä sanoit silloin, että kato itteäs kokovartalopeilistä". Totesin, että siihen malliin varmasti sanoinkin ja se oli siinä tilanteessa ihan oikein, vai enkö muka olisi saanut puolustautua ja vastata samalla mitalla?! Hän oli ihan sopuisa ja ymmärsi silloisen seiskaluokkalaisen tilanteeni. Pyysin anteeksi ja niin teki hänkin.

Yksi entinen rinnakkaisluokan kiusaaja lähestyi baarissa. Kysyi että miten menee ja oli kovin kiinnostunut seurastani. Sanoin etten tunne häntä, vänkäsi hetken ja olin että sori, olen unohtanut jo... Tajusi sitten häipyä. 

Olen sosiaalinen tyyppi ja tulen yleensä hyvin toimeen muiden kanssa. Eräässä työpaikassa oli tosin vaikea työkaveri, joka oli usein huonolla tuulella ja lähetti vapaa-ajallakin ilkeitä sähköposteja muka-tekemättömistä töistä, yleistä työhön liittyvää valitusta ynnä muuta. Tämä kohdistui myös toiseen työkaveriini, johon tämä vaikutti syvästi. En aluksi välittänyt kun tiesin itse, mitä olen töissä tehnyt ja kasvotusten käyttäydyin normaalisti/ perus-iloisesti ko. kiusaavaa kolleegaa kohtaan ilman vaikutusta. Lopulta meni hermo kun harmitti varsinkin työkaverin puolesta ja päätin sanoa takaisin. Eräässä palaverissa oli puhetta työpaikan ilmapiiristä ja sanoin tälle kiusaavalle työkaverille suoraan hänen käytöksestään ja siitä, miltä se tuntuu. Olin ihan asiallinen, mutta huomasin että osui ja upposi. Ilkeily loppui kuin seinään.

Nyt aikuisena on tällainen tilanne päällä ehkä kohta, yhden käytöstä minua kohtaan ihmettelen.

Yläasteella minua pienempikokoinen ns. "vekkuli" poika matki miltä näytän, ilveili. Olin/olen siis tyttö/nainen. Impulssin varassa marssin häntä kohti kädet kuin gorillalla (en olisi oikeasti tehnyt mitään)  mutta hän säikähti, juoksi karkuun ja lopetti siihen. 

Taisin jo ekaluokalla oppia näpäytyksen. Naapurin poika räksätti ja vekutti mut loppui kun näpäytin oikealla suoraan nokkaan että veret irtosi. No seisoin tunnin nurkassa mut ei poika vekuttanut muillekaan. Molempien vanhemmille tuli tieto tapahtuneesta ja molempien oli samaa mieltä. Sitä saa mitä tilaa.

Seuraava näpäytys taisi olla vasta kasilla. Aikuis iällä tuli muutamia vastaavia näpäytyksiä. Mutta ei -70 luvulla ollut sellaista kiusaamista kun nykyisin ainakaan kirkon kylillä

Minulle kävi niin, että yksi pahimman luokan päänsä aukoja tuli kerran ojentelemaan nyrkkejään. Löin itsekin takaisin ja vahingossa lähti niin reippaasti, että kun osu nenään niin sieltä alko tulemaan verta ihan kunnolla. Sai läheiseltä R:ltä paperia ja ajattelin, että tämä oli tässä... No ei ollut, kanteli isälleen ja se soitti minun isälleni ja siinä sitten käytiin isä-poika keskustelua, mutta kyllä onneksi uskoi, että en ollut alottaja vaan vain puolustin itseäni. Ei tullut enää toiste.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Olen ulkoiselta olemukseltani harmaa hiirulainen, hiljainen hissukka. Kiusaaja ei varmaan arvannut että uskalsin puuttua heti hänen toimintaansa ja vein asian esimiehelle ja työsuojeluun. Suora kiusaaminen loppui siihen. Selän takana taisi vielä jotain kiukuttelua jatkaa mutta se ei mua haitannut.

Wau, tämä voisi olla minunkin kirjoittama 👍Sen eukon naama oli muuten näkemisen arvoinen, kun pysyin kylmän rauhallisena ja hän sai kunnon itkupotkuraivarit 😆 No, sitä saa mitä tilaa..

Sanoisin että aina kannattaa näpäyttää öykkäriä. Vaikka se ei lopettaisikaan, pilaat ainakin sen fiilistä. Jokaisessa ihmisessä on heikko kohta, iske siihen. Ja tee tämä sitten kun öykkäri on sen omalla käytöksellään ns. tilannut.

Ap