Täytyykö lapsella olla harrastuksia?
Täällä kyselee 4.v ja 7.v tyttölapsen äiti. Meidän tytöt harrastaa aktiivisesti yhtä urheilulajia useamman kerran viikossa, isompi enemmän ja pienempi pari kertaa vähemmän. Olen myös itse olen siinä sivussa kiinnostunut tästä lajista. Myös tyttöjen isän harrastus liippaa läheltä tätä lajia, joten koko perheenä välillä käymme vapaa-aikana yhdessä harjoittelemassa asioita urheilun tiimoilta.
Nyt asia nousi esiin lapsen päiväkotiporukassa, jossa yksi äiti hyökkäsi kimppuuni varsin hanakasti muistuttaen että alle kouluikäisen harrastus on AINA vanhemman valinta, ei lapsen. Ettei sen ikäiset, eikä oikeastaan vanhemmatkaan lapset tarvitse mitään lajia päiväkotipäivän tai koulupäivän jälkeen, eikä lasta saa liikaa rasittaa harrastuksilla sillä se voi vaarantaa psyykettä ja kehitystä fyysisesti. Mitä ihmettä!
Olen melko hämmentynyt tästä ryöpytyksestä, sillä meillä tämä meni juuri niinpäin että ensin lajista kiinnostui 7.v noin vuosi sitten ja koki että kyseessä on unelmien laji. Sen myötä pikkusisko alkoi kinuta mukaan saman lajin pariin, kun näki miten hauskaa isosiskolla oli. Kun sopiva ryhmä löytyi, molemmat lähti harrastamaan samaa lajia. Minä innostuin siinä sivussa.
Tämä tuntuu olevan nyt sitten vain muutamille liikaa. Ja mistä johtuu, että näiden kovimpien arvostelijoiden omat lapset eivät harrasta yhtään mitään muuta kuin kotona oloa ja vanhemmat karkinsyömistä ja herkuttelua sohvalla. Vaikka ei asiaan kuulukaan, niin tulee sellainen mielikuva, että heitä todellisuudessa ottaa päähän jokin ihan muu kuin meidän harrastaminen, ja se ryöpytys lähtee sieltäkäsin. Olen itse 38.v ja pysynyt liikkumisen myötä hyvässä kunnossa, mutta tiedän että sohvalla istumalla en pysysisi tässä kuntotasossa, lapsille toivon samaa, että he saavat tästä liikunnasta eväitä aikuisuuteen saakka.
Mikä teidän perheen kanta on harrastuksiin, mitä harrastatte ja montako kertaa viikossa?
Kommentit (55)
Päiväkoti-ikäisillä lapsilla voi olla harrastuksia tai sitten ei, ihan sen mukaan, mikä perheelle ja lapselle parhaiten sopii. Mutta välttämättömiä ne eivät todellakaan ole. Ja tuon ikäisille parasta liikuntaa on perustaitojen harjoittelu oman perheen kanssa.
Periaatteessa on hienoa, että olette perheenä innostuneet lapsen harrastuksesta. Mutta kannattaa kuitenkin olla varovaisia, ettette ala liikaa elää tuon harrastuksen kautta. Lapsella on oikeus muuttaa mieltään ja vaihtaa kiinnostuksen kohteitaan, harvapa alle kouluikäisenä sitä ominta juttuaan löytää.
Vierailija kirjoitti:
Lasten liiallinen hyppyyttäminen harrastuksissa ei ole hyväksi lapselle.
Myöskään pelkka kotona puhelimella roikkuminen ei ole hyväksi lapselle.
Noin, nyt on askelmerkit asetettu.
Just näin, mikään mitä teet ei ole oikein.
Mikään mitä teet ei ole väärin.
Tee ninkuin haluat, mutta mielellään niinkuin sanon tai vähintään niinkuin ajattelen.
Elämä on helppoa, aina löytyy joku jonka mielestä elät päin persettä.
Lähtökohtaisesti se tuohtunut äiti on oikeassa, päiväkoti-ikäinen ei tarvi harrastuksia. Mutta jos itse haluaa, niin harrastamaan vaan.
Itsellä kaksi teiniä, toinen harrastaa 6 krt/ vko tavoitteellisesti itse löytämäänsä lajia ja pärjää koulussa hyvin. Toinen kokeillut vuosien varrella useampaa lajia, ei koskaan löytänyt mieleistään eikä harrasta enää teininä mitään. Koulunkäynti pakkopullaa. Tällä rajallisella otannalla olisin sitä miltä että mieluisan lajin löytäminen olisi hyödyllistä, koska kantaa vaikeiden teinivuosien yli hyvin. Pakkoharrastaminen ei tätä hyötyä niinkään tuo, loppuu viimeistään siinä teinimyllerryksessä jolloin siitä harrastuksesta eniten hyötyä olisi.
Meidän perheemme harrastaa musiikkia. Päiväkoti-ikäiselle riittää minun mielestäni ihan kotona laulelu ja jammailu, mutta yksi lapsistamme halusi pyrkiä musiikkiopistoon jo 5-vuotiaana. Kuitenkin se 9-vuotiaana aloittanut on edennyt opinnoissaan paremmin, joten aloitusikä ei merkitse minun nähdäkseni välttämättä niin paljon kuin motivaatio.
Käymme musiikkiopistolla 2-3 kertaa viikossa, kotona soittelu ja laulelu on päivittäistä. Ennen koronaa kävimme konserteissa ym.
Omani on 6v. On harrastanut jo useamman vuoden, on kokeiltu eri lajeja. Nyt harrastaa luistelukoulua, oli oma toive. Jos korona sallisi niin harrastaisi ehkä jotain muutakin, mutta on niin vaikeaa järjestää Helsingissä tällä hetkellä. Olemme kokeneet harrastusmahdollisuudet tärkeiksi iästä riippumatta.
Alle kouluikäiselle joka on täydet päivät pöiväkodissa ne harrastukset on turhia ja turhaa rasitusta.
Jos lapsen harrastus on sitä, mitä lapsi haluaa tehdä, eikö vanhempien tehtävä ole mahdollistaa se, eikä pohtia sitä tarvitseeko lapsi harrastuksia, tai sitä mikä riittää lapselle?
Lapsen jo hyvin nuorena aloittama harrastus saattaa olla se juttu, mikä kantaa, vaikka ikää tulee enemmänkin. Minun lapseni innostui 4 vuotiaana soittamaan rumpuja ja nyt keski-ikää lähestyttäessä se on edelleen rakas harrastus, useassa yhtyeessä. Onneksi silloin aikoinaan meillä oli rumpusetti kotona, koska itsekin harrastan soittamista, edelleen.
Kyllähän lapsella on hyvä olla joku oma juttu, harrastus, mutta sen ei ole missään vaiheessa pakko olla ohjattua tai urheilua. Pienen lapsen harrastamisessa kannattaa seurata lapsen innokkuutta. Jos lapsi tykkää harrastuksestaan ja tekee sitä mielellään, ei ole mitään syytä lopettaa. Jos harrastus on enemmän vanhemman juttu ja lapsi tekee sitä vastahakoisesti, on parempi lopettaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsen harrastus on sitä, mitä lapsi haluaa tehdä, eikö vanhempien tehtävä ole mahdollistaa se, eikä pohtia sitä tarvitseeko lapsi harrastuksia, tai sitä mikä riittää lapselle?
Lapsen jo hyvin nuorena aloittama harrastus saattaa olla se juttu, mikä kantaa, vaikka ikää tulee enemmänkin. Minun lapseni innostui 4 vuotiaana soittamaan rumpuja ja nyt keski-ikää lähestyttäessä se on edelleen rakas harrastus, useassa yhtyeessä. Onneksi silloin aikoinaan meillä oli rumpusetti kotona, koska itsekin harrastan soittamista, edelleen.
Mutta toisaalta rummuista voi tulla rakas harrastus tai jopa ammatti, vaikka soiton aloittaisi vasta aikuisena.
Nelivuotias lapsi on aika lailla perheensä armoilla siinä, mistä hän kiinnostuu. Hienoa, että teillä sattui asiat kohdalleen, mutta ihan yhtä hienoa on että lapsi löytää isompana ne omat juttunsa.
Itse synnyin perheeseen, jossa ei ollut mitään soittimia, ja itkulla ja huudolla soittimeni sain. Minäkin edelleen keski-iässä soitan, kun taas moni statuksen vuoksi soittotunneille viety lopetti jo 30 vuotta sitten.
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
Keskeisin kysymys on se, että miksi lapsilla vain sellaiset harrastukset lasketaan harrastuksiksi missä mennään kodin ulkopuolelle tekemään ohjatusti jotain valmentajan tai opettajan johdolla. Eli miksi sana "harrastus" on lapsilla tullut enemmän ja enemmän synonyymiksi sanalle "seuran treenit".
Vierailija kirjoitti:
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
En tunne taitoluistelua niin kovin hyvin, mutta aika huonosti organisoidulta lajilta kuulostaa, jos sitä ei kouluikäisenä voi aloittaa omaksi ilokseen.
Ja korostetaan nyt vielä, että harrastus määritelmällisesti on jotain, jota tehdään oman ilon ja rentoutumisen vuoksi, vastapainoksi koululle tai työlle. Olisi tarpeellista saada huipputasolle tai ammattilaisuuteen tähtäävälle toiminnalle oma sanansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
En tunne taitoluistelua niin kovin hyvin, mutta aika huonosti organisoidulta lajilta kuulostaa, jos sitä ei kouluikäisenä voi aloittaa omaksi ilokseen.
Ja korostetaan nyt vielä, että harrastus määritelmällisesti on jotain, jota tehdään oman ilon ja rentoutumisen vuoksi, vastapainoksi koululle tai työlle. Olisi tarpeellista saada huipputasolle tai ammattilaisuuteen tähtäävälle toiminnalle oma sanansa.
En minäkään niin tarkasti luistelua tunne, mutta tiedän että se on yksi niistä lajeista missä edetään suht tiukasti iän mukaisissa ryhmissä, hieman sama kuin joukkuelajeissa. Tietyssä vaiheessa muu ikäluokka on karannut tasoltaan niin kauas, ettei omaksi ilokseen voi käytännössä enää aloittaa. Mielestäni urheiluseuroissa pitäisi olla kilparyhmien rinnalla harrasteryhmiä, mutta jostain syystä seuroissa ei nähdä niille tarvetta. Kaikkia lajeja ei kuitenkaan voi harrastaa itseohjautuvasti, vaan tarvitaan vähintään jonkinlaista alkeiden opetusta. Ja lisäksi liian kilpailuhenkiset kilpaurheilua harrastavat lapset saattavat käytännössä tuhota pihapelit, kukaan ei uskalla pipolätkän maalivahdiksi, kun se yksi kiekkojunnu laukoo liian kovaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
En tunne taitoluistelua niin kovin hyvin, mutta aika huonosti organisoidulta lajilta kuulostaa, jos sitä ei kouluikäisenä voi aloittaa omaksi ilokseen.
Ja korostetaan nyt vielä, että harrastus määritelmällisesti on jotain, jota tehdään oman ilon ja rentoutumisen vuoksi, vastapainoksi koululle tai työlle. Olisi tarpeellista saada huipputasolle tai ammattilaisuuteen tähtäävälle toiminnalle oma sanansa.
En minäkään niin tarkasti luistelua tunne, mutta tiedän että se on yksi niistä lajeista missä edetään suht tiukasti iän mukaisissa ryhmissä, hieman sama kuin joukkuelajeissa. Tietyssä vaiheessa muu ikäluokka on karannut tasoltaan niin kauas, ettei omaksi ilokseen voi käytännössä enää aloittaa. Mielestäni urheiluseuroissa pitäisi olla kilparyhmien rinnalla harrasteryhmiä, mutta jostain syystä seuroissa ei nähdä niille tarvetta. Kaikkia lajeja ei kuitenkaan voi harrastaa itseohjautuvasti, vaan tarvitaan vähintään jonkinlaista alkeiden opetusta. Ja lisäksi liian kilpailuhenkiset kilpaurheilua harrastavat lapset saattavat käytännössä tuhota pihapelit, kukaan ei uskalla pipolätkän maalivahdiksi, kun se yksi kiekkojunnu laukoo liian kovaa jne.
Jos haluaa harrastaa luistelua omaksi ilokseen, niin voi ihan vapaasti mennä lähimmälle luistinradalle luistelemaan. Se on ilmaista ja onnistuu ilman seuran myötävaikutusta.
Olisi se hyvä jotain harrastaa jotain lapsesta saakka. Harrastamisen ei tarvitse tapahtua seurassa. Kulttuurin arvostus ja liikkuminen opitaan kotoa. Näitä ainakin painotetaan kaikissa tuntemissani lapsiperheissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
En tunne taitoluistelua niin kovin hyvin, mutta aika huonosti organisoidulta lajilta kuulostaa, jos sitä ei kouluikäisenä voi aloittaa omaksi ilokseen.
Ja korostetaan nyt vielä, että harrastus määritelmällisesti on jotain, jota tehdään oman ilon ja rentoutumisen vuoksi, vastapainoksi koululle tai työlle. Olisi tarpeellista saada huipputasolle tai ammattilaisuuteen tähtäävälle toiminnalle oma sanansa.
En minäkään niin tarkasti luistelua tunne, mutta tiedän että se on yksi niistä lajeista missä edetään suht tiukasti iän mukaisissa ryhmissä, hieman sama kuin joukkuelajeissa. Tietyssä vaiheessa muu ikäluokka on karannut tasoltaan niin kauas, ettei omaksi ilokseen voi käytännössä enää aloittaa. Mielestäni urheiluseuroissa pitäisi olla kilparyhmien rinnalla harrasteryhmiä, mutta jostain syystä seuroissa ei nähdä niille tarvetta. Kaikkia lajeja ei kuitenkaan voi harrastaa itseohjautuvasti, vaan tarvitaan vähintään jonkinlaista alkeiden opetusta. Ja lisäksi liian kilpailuhenkiset kilpaurheilua harrastavat lapset saattavat käytännössä tuhota pihapelit, kukaan ei uskalla pipolätkän maalivahdiksi, kun se yksi kiekkojunnu laukoo liian kovaa jne.
Jos haluaa harrastaa luistelua omaksi ilokseen, niin voi ihan vapaasti mennä lähimmälle luistinradalle luistelemaan. Se on ilmaista ja onnistuu ilman seuran myötävaikutusta.
Mutta ei opi hyppyjä yms. tekniikoita, vaikka ne kiinnostaisivatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
En tunne taitoluistelua niin kovin hyvin, mutta aika huonosti organisoidulta lajilta kuulostaa, jos sitä ei kouluikäisenä voi aloittaa omaksi ilokseen.
Ja korostetaan nyt vielä, että harrastus määritelmällisesti on jotain, jota tehdään oman ilon ja rentoutumisen vuoksi, vastapainoksi koululle tai työlle. Olisi tarpeellista saada huipputasolle tai ammattilaisuuteen tähtäävälle toiminnalle oma sanansa.
En minäkään niin tarkasti luistelua tunne, mutta tiedän että se on yksi niistä lajeista missä edetään suht tiukasti iän mukaisissa ryhmissä, hieman sama kuin joukkuelajeissa. Tietyssä vaiheessa muu ikäluokka on karannut tasoltaan niin kauas, ettei omaksi ilokseen voi käytännössä enää aloittaa. Mielestäni urheiluseuroissa pitäisi olla kilparyhmien rinnalla harrasteryhmiä, mutta jostain syystä seuroissa ei nähdä niille tarvetta. Kaikkia lajeja ei kuitenkaan voi harrastaa itseohjautuvasti, vaan tarvitaan vähintään jonkinlaista alkeiden opetusta. Ja lisäksi liian kilpailuhenkiset kilpaurheilua harrastavat lapset saattavat käytännössä tuhota pihapelit, kukaan ei uskalla pipolätkän maalivahdiksi, kun se yksi kiekkojunnu laukoo liian kovaa jne.
Jos haluaa harrastaa luistelua omaksi ilokseen, niin voi ihan vapaasti mennä lähimmälle luistinradalle luistelemaan. Se on ilmaista ja onnistuu ilman seuran myötävaikutusta.
Mutta ei opi hyppyjä yms. tekniikoita, vaikka ne kiinnostaisivatkin.
Niistä on opetusvideoita netissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
En tunne taitoluistelua niin kovin hyvin, mutta aika huonosti organisoidulta lajilta kuulostaa, jos sitä ei kouluikäisenä voi aloittaa omaksi ilokseen.
Ja korostetaan nyt vielä, että harrastus määritelmällisesti on jotain, jota tehdään oman ilon ja rentoutumisen vuoksi, vastapainoksi koululle tai työlle. Olisi tarpeellista saada huipputasolle tai ammattilaisuuteen tähtäävälle toiminnalle oma sanansa.
En minäkään niin tarkasti luistelua tunne, mutta tiedän että se on yksi niistä lajeista missä edetään suht tiukasti iän mukaisissa ryhmissä, hieman sama kuin joukkuelajeissa. Tietyssä vaiheessa muu ikäluokka on karannut tasoltaan niin kauas, ettei omaksi ilokseen voi käytännössä enää aloittaa. Mielestäni urheiluseuroissa pitäisi olla kilparyhmien rinnalla harrasteryhmiä, mutta jostain syystä seuroissa ei nähdä niille tarvetta. Kaikkia lajeja ei kuitenkaan voi harrastaa itseohjautuvasti, vaan tarvitaan vähintään jonkinlaista alkeiden opetusta. Ja lisäksi liian kilpailuhenkiset kilpaurheilua harrastavat lapset saattavat käytännössä tuhota pihapelit, kukaan ei uskalla pipolätkän maalivahdiksi, kun se yksi kiekkojunnu laukoo liian kovaa jne.
Jos haluaa harrastaa luistelua omaksi ilokseen, niin voi ihan vapaasti mennä lähimmälle luistinradalle luistelemaan. Se on ilmaista ja onnistuu ilman seuran myötävaikutusta.
Mutta ei opi hyppyjä yms. tekniikoita, vaikka ne kiinnostaisivatkin.
Niistä on opetusvideoita netissä.
Niin, se olisikin mielenkiintoista. Jos joku opettelisi netin avulla hienoja hyppyjä ja menisi luistinradalle tekemään niitä, olisiko se seuraan kuuluvien mielestä ”oikeaa” taitoluistelun harrastamista?
Ainiin Ap täällä vielä vastaa. Päiväkoti-ikäisemme on puolipäivähoidossa neljänä päivänä viikossa, joten odottaa innolla aina illan omaa juttuaan evöstaukoineen, ohjaajineen ja kavereiden näkemisineen. Meille tämä harrastus on tuonut vain iloa. Väsyneempiä olimme kevään täyssulussa kun omat lajit vietiin meiltä pois.
En silti sano, että tämä sopii kaikille. Minulle sopii myös kuskin rooli, koska pääsen samaan aikaan itse liikkumaan lasten ryhmän aikana ja minulla on sellainen työ jossa voin ottaa iltapäivät vapaaksi harrastuksen takia ja tehdä työt liukuvasti myöhemmin.
Ap
Lasten liiallinen hyppyyttäminen harrastuksissa ei ole hyväksi lapselle.
Myöskään pelkka kotona puhelimella roikkuminen ei ole hyväksi lapselle.
Noin, nyt on askelmerkit asetettu.