Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Täytyykö lapsella olla harrastuksia?
23.02.2021 |
Täällä kyselee 4.v ja 7.v tyttölapsen äiti. Meidän tytöt harrastaa aktiivisesti yhtä urheilulajia useamman kerran viikossa, isompi enemmän ja pienempi pari kertaa vähemmän. Olen myös itse olen siinä sivussa kiinnostunut tästä lajista. Myös tyttöjen isän harrastus liippaa läheltä tätä lajia, joten koko perheenä välillä käymme vapaa-aikana yhdessä harjoittelemassa asioita urheilun tiimoilta.
Nyt asia nousi esiin lapsen päiväkotiporukassa, jossa yksi äiti hyökkäsi kimppuuni varsin hanakasti muistuttaen että alle kouluikäisen harrastus on AINA vanhemman valinta, ei lapsen. Ettei sen ikäiset, eikä oikeastaan vanhemmatkaan lapset tarvitse mitään lajia päiväkotipäivän tai koulupäivän jälkeen, eikä lasta saa liikaa rasittaa harrastuksilla sillä se voi vaarantaa psyykettä ja kehitystä fyysisesti. Mitä ihmettä!
Olen melko hämmentynyt tästä ryöpytyksestä, sillä meillä tämä meni juuri niinpäin että ensin lajista kiinnostui 7.v noin vuosi sitten ja koki että kyseessä on unelmien laji. Sen myötä pikkusisko alkoi kinuta mukaan saman lajin pariin, kun näki miten hauskaa isosiskolla oli. Kun sopiva ryhmä löytyi, molemmat lähti harrastamaan samaa lajia. Minä innostuin siinä sivussa.
Tämä tuntuu olevan nyt sitten vain muutamille liikaa. Ja mistä johtuu, että näiden kovimpien arvostelijoiden omat lapset eivät harrasta yhtään mitään muuta kuin kotona oloa ja vanhemmat karkinsyömistä ja herkuttelua sohvalla. Vaikka ei asiaan kuulukaan, niin tulee sellainen mielikuva, että heitä todellisuudessa ottaa päähän jokin ihan muu kuin meidän harrastaminen, ja se ryöpytys lähtee sieltäkäsin. Olen itse 38.v ja pysynyt liikkumisen myötä hyvässä kunnossa, mutta tiedän että sohvalla istumalla en pysysisi tässä kuntotasossa, lapsille toivon samaa, että he saavat tästä liikunnasta eväitä aikuisuuteen saakka.
Mikä teidän perheen kanta on harrastuksiin, mitä harrastatte ja montako kertaa viikossa?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
En tunne taitoluistelua niin kovin hyvin, mutta aika huonosti organisoidulta lajilta kuulostaa, jos sitä ei kouluikäisenä voi aloittaa omaksi ilokseen.
Ja korostetaan nyt vielä, että harrastus määritelmällisesti on jotain, jota tehdään oman ilon ja rentoutumisen vuoksi, vastapainoksi koululle tai työlle. Olisi tarpeellista saada huipputasolle tai ammattilaisuuteen tähtäävälle toiminnalle oma sanansa.
En minäkään niin tarkasti luistelua tunne, mutta tiedän että se on yksi niistä lajeista missä edetään suht tiukasti iän mukaisissa ryhmissä, hieman sama kuin joukkuelajeissa. Tietyssä vaiheessa muu ikäluokka on karannut tasoltaan niin kauas, ettei omaksi ilokseen voi käytännössä enää aloittaa. Mielestäni urheiluseuroissa pitäisi olla kilparyhmien rinnalla harrasteryhmiä, mutta jostain syystä seuroissa ei nähdä niille tarvetta. Kaikkia lajeja ei kuitenkaan voi harrastaa itseohjautuvasti, vaan tarvitaan vähintään jonkinlaista alkeiden opetusta. Ja lisäksi liian kilpailuhenkiset kilpaurheilua harrastavat lapset saattavat käytännössä tuhota pihapelit, kukaan ei uskalla pipolätkän maalivahdiksi, kun se yksi kiekkojunnu laukoo liian kovaa jne.
Jos haluaa harrastaa luistelua omaksi ilokseen, niin voi ihan vapaasti mennä lähimmälle luistinradalle luistelemaan. Se on ilmaista ja onnistuu ilman seuran myötävaikutusta.
Mutta ei opi hyppyjä yms. tekniikoita, vaikka ne kiinnostaisivatkin.
Niistä on opetusvideoita netissä.
Niin, se olisikin mielenkiintoista. Jos joku opettelisi netin avulla hienoja hyppyjä ja menisi luistinradalle tekemään niitä, olisiko se seuraan kuuluvien mielestä ”oikeaa” taitoluistelun harrastamista?
Onhan se periaattessa sama mistä taidon oppii, sitähän tässä lajissa ei mitata. Käytännössä harva vaan pystyy luistelussa etenemään itse ihan huipputasolle, aina tietysti joku saattaa pystyä mutta kyllä laji pääsääntöisesti vaatii harjoittelua ja opettajaa, joka korjaa liikkeitä ja antaa neuvoja tasapainoon.
Nimenomaan pitäisi olla mahdollisuus kevyempään harrastamiseen, missä liikutaan liikkumisen ilosta eikä pyritä huipputasolle.
Kuka haluaa ohjata tuollaisia harrastajaryhmiä?
Miksi olla joku harrastajaryhmä ja sillä vielä ohjaaja? Onko omatoimisuus noin huonoissa kantimissa, että mitään ei pysty itse harrastamaan?
Jos se on kivempaa porukalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
En tunne taitoluistelua niin kovin hyvin, mutta aika huonosti organisoidulta lajilta kuulostaa, jos sitä ei kouluikäisenä voi aloittaa omaksi ilokseen.
Ja korostetaan nyt vielä, että harrastus määritelmällisesti on jotain, jota tehdään oman ilon ja rentoutumisen vuoksi, vastapainoksi koululle tai työlle. Olisi tarpeellista saada huipputasolle tai ammattilaisuuteen tähtäävälle toiminnalle oma sanansa.
En minäkään niin tarkasti luistelua tunne, mutta tiedän että se on yksi niistä lajeista missä edetään suht tiukasti iän mukaisissa ryhmissä, hieman sama kuin joukkuelajeissa. Tietyssä vaiheessa muu ikäluokka on karannut tasoltaan niin kauas, ettei omaksi ilokseen voi käytännössä enää aloittaa. Mielestäni urheiluseuroissa pitäisi olla kilparyhmien rinnalla harrasteryhmiä, mutta jostain syystä seuroissa ei nähdä niille tarvetta. Kaikkia lajeja ei kuitenkaan voi harrastaa itseohjautuvasti, vaan tarvitaan vähintään jonkinlaista alkeiden opetusta. Ja lisäksi liian kilpailuhenkiset kilpaurheilua harrastavat lapset saattavat käytännössä tuhota pihapelit, kukaan ei uskalla pipolätkän maalivahdiksi, kun se yksi kiekkojunnu laukoo liian kovaa jne.
Jos haluaa harrastaa luistelua omaksi ilokseen, niin voi ihan vapaasti mennä lähimmälle luistinradalle luistelemaan. Se on ilmaista ja onnistuu ilman seuran myötävaikutusta.
Mutta ei opi hyppyjä yms. tekniikoita, vaikka ne kiinnostaisivatkin.
Niistä on opetusvideoita netissä.
Niin, se olisikin mielenkiintoista. Jos joku opettelisi netin avulla hienoja hyppyjä ja menisi luistinradalle tekemään niitä, olisiko se seuraan kuuluvien mielestä ”oikeaa” taitoluistelun harrastamista?
Onhan se periaattessa sama mistä taidon oppii, sitähän tässä lajissa ei mitata. Käytännössä harva vaan pystyy luistelussa etenemään itse ihan huipputasolle, aina tietysti joku saattaa pystyä mutta kyllä laji pääsääntöisesti vaatii harjoittelua ja opettajaa, joka korjaa liikkeitä ja antaa neuvoja tasapainoon.
Nimenomaan pitäisi olla mahdollisuus kevyempään harrastamiseen, missä liikutaan liikkumisen ilosta eikä pyritä huipputasolle.
Kuka haluaa ohjata tuollaisia harrastajaryhmiä?
Miksi olla joku harrastajaryhmä ja sillä vielä ohjaaja? Onko omatoimisuus noin huonoissa kantimissa, että mitään ei pysty itse harrastamaan?
Hmm, miksikähän ihmiset tykkäävät harrastaa vaikkapa lentopalloa mieluummin ryhmässä kuin yksin... Ehkä keksit syyn jos oikein kovasti hierot älynystyröitäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
En tunne taitoluistelua niin kovin hyvin, mutta aika huonosti organisoidulta lajilta kuulostaa, jos sitä ei kouluikäisenä voi aloittaa omaksi ilokseen.
Ja korostetaan nyt vielä, että harrastus määritelmällisesti on jotain, jota tehdään oman ilon ja rentoutumisen vuoksi, vastapainoksi koululle tai työlle. Olisi tarpeellista saada huipputasolle tai ammattilaisuuteen tähtäävälle toiminnalle oma sanansa.
En minäkään niin tarkasti luistelua tunne, mutta tiedän että se on yksi niistä lajeista missä edetään suht tiukasti iän mukaisissa ryhmissä, hieman sama kuin joukkuelajeissa. Tietyssä vaiheessa muu ikäluokka on karannut tasoltaan niin kauas, ettei omaksi ilokseen voi käytännössä enää aloittaa. Mielestäni urheiluseuroissa pitäisi olla kilparyhmien rinnalla harrasteryhmiä, mutta jostain syystä seuroissa ei nähdä niille tarvetta. Kaikkia lajeja ei kuitenkaan voi harrastaa itseohjautuvasti, vaan tarvitaan vähintään jonkinlaista alkeiden opetusta. Ja lisäksi liian kilpailuhenkiset kilpaurheilua harrastavat lapset saattavat käytännössä tuhota pihapelit, kukaan ei uskalla pipolätkän maalivahdiksi, kun se yksi kiekkojunnu laukoo liian kovaa jne.
Jos haluaa harrastaa luistelua omaksi ilokseen, niin voi ihan vapaasti mennä lähimmälle luistinradalle luistelemaan. Se on ilmaista ja onnistuu ilman seuran myötävaikutusta.
Mutta ei opi hyppyjä yms. tekniikoita, vaikka ne kiinnostaisivatkin.
Niistä on opetusvideoita netissä.
Niin, se olisikin mielenkiintoista. Jos joku opettelisi netin avulla hienoja hyppyjä ja menisi luistinradalle tekemään niitä, olisiko se seuraan kuuluvien mielestä ”oikeaa” taitoluistelun harrastamista?
Onhan se periaattessa sama mistä taidon oppii, sitähän tässä lajissa ei mitata. Käytännössä harva vaan pystyy luistelussa etenemään itse ihan huipputasolle, aina tietysti joku saattaa pystyä mutta kyllä laji pääsääntöisesti vaatii harjoittelua ja opettajaa, joka korjaa liikkeitä ja antaa neuvoja tasapainoon.
Nimenomaan pitäisi olla mahdollisuus kevyempään harrastamiseen, missä liikutaan liikkumisen ilosta eikä pyritä huipputasolle.
Kuka haluaa ohjata tuollaisia harrastajaryhmiä?
Miksi olla joku harrastajaryhmä ja sillä vielä ohjaaja? Onko omatoimisuus noin huonoissa kantimissa, että mitään ei pysty itse harrastamaan?
Hmm, miksikähän ihmiset tykkäävät harrastaa vaikkapa lentopalloa mieluummin ryhmässä kuin yksin... Ehkä keksit syyn jos oikein kovasti hierot älynystyröitäsi.
Jos mietitään vaikka uimista, niin se ei ole uintiharrastus jos itse käy uimahallissa tai uimarannalla. Vaan vasta se on uimaharrastus jos liittyy uimaseuraan ja käy valmentajan johdolla pidettävissä harjoituksissa ja kilpailuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
En tunne taitoluistelua niin kovin hyvin, mutta aika huonosti organisoidulta lajilta kuulostaa, jos sitä ei kouluikäisenä voi aloittaa omaksi ilokseen.
Ja korostetaan nyt vielä, että harrastus määritelmällisesti on jotain, jota tehdään oman ilon ja rentoutumisen vuoksi, vastapainoksi koululle tai työlle. Olisi tarpeellista saada huipputasolle tai ammattilaisuuteen tähtäävälle toiminnalle oma sanansa.
En minäkään niin tarkasti luistelua tunne, mutta tiedän että se on yksi niistä lajeista missä edetään suht tiukasti iän mukaisissa ryhmissä, hieman sama kuin joukkuelajeissa. Tietyssä vaiheessa muu ikäluokka on karannut tasoltaan niin kauas, ettei omaksi ilokseen voi käytännössä enää aloittaa. Mielestäni urheiluseuroissa pitäisi olla kilparyhmien rinnalla harrasteryhmiä, mutta jostain syystä seuroissa ei nähdä niille tarvetta. Kaikkia lajeja ei kuitenkaan voi harrastaa itseohjautuvasti, vaan tarvitaan vähintään jonkinlaista alkeiden opetusta. Ja lisäksi liian kilpailuhenkiset kilpaurheilua harrastavat lapset saattavat käytännössä tuhota pihapelit, kukaan ei uskalla pipolätkän maalivahdiksi, kun se yksi kiekkojunnu laukoo liian kovaa jne.
Jos haluaa harrastaa luistelua omaksi ilokseen, niin voi ihan vapaasti mennä lähimmälle luistinradalle luistelemaan. Se on ilmaista ja onnistuu ilman seuran myötävaikutusta.
Mutta ei opi hyppyjä yms. tekniikoita, vaikka ne kiinnostaisivatkin.
Niistä on opetusvideoita netissä.
Niin, se olisikin mielenkiintoista. Jos joku opettelisi netin avulla hienoja hyppyjä ja menisi luistinradalle tekemään niitä, olisiko se seuraan kuuluvien mielestä ”oikeaa” taitoluistelun harrastamista?
Onhan se periaattessa sama mistä taidon oppii, sitähän tässä lajissa ei mitata. Käytännössä harva vaan pystyy luistelussa etenemään itse ihan huipputasolle, aina tietysti joku saattaa pystyä mutta kyllä laji pääsääntöisesti vaatii harjoittelua ja opettajaa, joka korjaa liikkeitä ja antaa neuvoja tasapainoon.
Nimenomaan pitäisi olla mahdollisuus kevyempään harrastamiseen, missä liikutaan liikkumisen ilosta eikä pyritä huipputasolle.
Kuka haluaa ohjata tuollaisia harrastajaryhmiä?
Miksi olla joku harrastajaryhmä ja sillä vielä ohjaaja? Onko omatoimisuus noin huonoissa kantimissa, että mitään ei pysty itse harrastamaan?
Hmm, miksikähän ihmiset tykkäävät harrastaa vaikkapa lentopalloa mieluummin ryhmässä kuin yksin... Ehkä keksit syyn jos oikein kovasti hierot älynystyröitäsi.
Jos mietitään vaikka uimista, niin se ei ole uintiharrastus jos itse käy uimahallissa tai uimarannalla. Vaan vasta se on uimaharrastus jos liittyy uimaseuraan ja käy valmentajan johdolla pidettävissä harjoituksissa ja kilpailuissa.
Me käydään sunnuntaisin perheenä yhdessä pulikoimassa. Kyllä se on meidän perheen harrastus.
No ei tietenkään ole pakko olla harrastuksia. Ihme kysymyksiä täällä. Miksi ihmeessä olisi pakko 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin yksilöllistä.
Meiän yksi lapsista 5v oli todella kiinnostunut voimistelusta, kävi n. 3 - 5h vk voimistelemassa, oli niin aktiivinen että sai hyvin purettua energiaansa, nyt 8v määrä on jo enemmän. Vapaa ajalla muutoin on toki kavereiden kanssa, mutta ruutu aika on myös iso, olen monesti miettinyt että jos harrastusta ei olisi, olisi ruuti aika vieläkin isompi. Mieluummin harkoissa kuin ruudun ääressä, kun on kerran itse haluaa, tykkää, ei koskaa sano ettei haluaisi mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
Miten niin myöhäistä?
Tosin melkein millä alalla hyvänsä on kyllä myöhäistä aloittaa kouluikäisenä jos haluaa olla maailmassa vaikkapa kymmenen parhaan joukossa. Silloin en kyllä puhuisi harrastuksesta ollenkaan.
Sen takia voi olla myöhäistä aloittaa jotain lajia, että muut ovat harrastaneet jo niin kauan ja on vaikea saada heitä enää kiinni. Esim. jääkiekossa muut osaavat jo luistella sujuvasti etu- ja takaperin, osaavat pelin säännöt jne. Tai sitten voit mennä mukaan ihan pikkulasten alkeisryhmään, mutta haluaako isompi koululainen sinne enää mennä. Ja peleihin et pääse, kun olet liian vanha siihen sarjaan.
Poikani on pelannut ihan pienestä asti lätkää ja edelleen 18-vuotiaana harrastaa. Ei hänellä mitään suurta kunnianhimoa ollut koskaan, mutta ns. perussarjoissa on pärjännyt ihan hyvin ja ”jossain” sarjassa edelleen pelaa. Vuosien aikana koonnut niistä ympyröistä mm. valtavan kaveriporukan ja paljon kokemuksia, hyvin tyytyväiseltä elämäänsä vaikuttaa koronasta huolimatta. Teini-ikä vaan meni lähes huomaamatta, energiat sai purettua hallilla ja pelireissuilla. Olihan pojilla tietty niitä kohelluksiakin esim. ulkomaan turnausmatkoilla, mutta aika pikkujuttuja kuitenkin. Joten todellakin puhun harrastusten puolesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
Miten niin myöhäistä?
Tosin melkein millä alalla hyvänsä on kyllä myöhäistä aloittaa kouluikäisenä jos haluaa olla maailmassa vaikkapa kymmenen parhaan joukossa. Silloin en kyllä puhuisi harrastuksesta ollenkaan.
Sen takia voi olla myöhäistä aloittaa jotain lajia, että muut ovat harrastaneet jo niin kauan ja on vaikea saada heitä enää kiinni. Esim. jääkiekossa muut osaavat jo luistella sujuvasti etu- ja takaperin, osaavat pelin säännöt jne. Tai sitten voit mennä mukaan ihan pikkulasten alkeisryhmään, mutta haluaako isompi koululainen sinne enää mennä. Ja peleihin et pääse, kun olet liian vanha siihen sarjaan.
Poikani on pelannut ihan pienestä asti lätkää ja edelleen 18-vuotiaana harrastaa. Ei hänellä mitään suurta kunnianhimoa ollut koskaan, mutta ns. perussarjoissa on pärjännyt ihan hyvin ja ”jossain” sarjassa edelleen pelaa. Vuosien aikana koonnut niistä ympyröistä mm. valtavan kaveriporukan ja paljon kokemuksia, hyvin tyytyväiseltä elämäänsä vaikuttaa koronasta huolimatta. Teini-ikä vaan meni lähes huomaamatta, energiat sai purettua hallilla ja pelireissuilla. Olihan pojilla tietty niitä kohelluksiakin esim. ulkomaan turnausmatkoilla, mutta aika pikkujuttuja kuitenkin. Joten todellakin puhun harrastusten puolesta!
Outo ajatus, että kouluikäinen, jääkiekosta kiinnostunut lapsi ei osaisi luistella eteen- ja taaksepäin tai tietäisi pelin sääntöjä.
Välillä minusta kuulostaa, kuinka osa näistä syistä olisi tekosyitä. Halutaan pitää se oma yhteen hitsautunut porukka, vaikka tosiaankaan kaikilla ei siinä olisi edes niin kovin suurta kunnianhimoa menestymiseen.
Minua asia ei niin henkilökohtaisesti kosketa, koska lasteni harrastukset ovat toisentyyppisiä. Mutta uskoisin että monenkin lajin yleiselle menestykselle ja suosiolle tekisi hyvää, että mukaan pääsisi muutenkin kuin alle kouluikäisenä vanhempien mielenkiinnosta lajiin.
Jäin miettimään, mitäköhän tuo täti tarkoittaa alleviivatessaan, että päiväkoti-ikäisen harrastus on vanhempien valinta. Luuleeko hän, että kouluikään tullessaan lapsi sanoo "hei, äiti, muistinko mainita, että partio alkaa huomenna"/"saanko jouluksi rummut?" jos vanhempi ei ole asiaa ottanut puheeksi, siihen ohjannut ja ilmaissut siihen lupaa? Eiköhän lapsella kuitenkin kannattasi olla mahdollisuus harrastaa jotain elämänsä aikana, mutta sen mahdollisuuden avaamiseen tarvitaan aikuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan urheilulajeissa paras herkkyyskausi on jopa alle kouluikäisenä, jolloin on hyvä aika opetella perustaidot. Tärkeää on, että harjoituksia ymmärretään ohjata leikinomaisesti. Ja, ikävä kyllä, on myös urheilulajeja mitkä on käytännössä pakko aloittaa tyyliin 5-vuotiaana, jos haluaa yleensäkään harrastaa sitä. Esim. taitoluistelua on myöhäistä aloittaa kouluikäisenä.
En tunne taitoluistelua niin kovin hyvin, mutta aika huonosti organisoidulta lajilta kuulostaa, jos sitä ei kouluikäisenä voi aloittaa omaksi ilokseen.
Ja korostetaan nyt vielä, että harrastus määritelmällisesti on jotain, jota tehdään oman ilon ja rentoutumisen vuoksi, vastapainoksi koululle tai työlle. Olisi tarpeellista saada huipputasolle tai ammattilaisuuteen tähtäävälle toiminnalle oma sanansa.
En minäkään niin tarkasti luistelua tunne, mutta tiedän että se on yksi niistä lajeista missä edetään suht tiukasti iän mukaisissa ryhmissä, hieman sama kuin joukkuelajeissa. Tietyssä vaiheessa muu ikäluokka on karannut tasoltaan niin kauas, ettei omaksi ilokseen voi käytännössä enää aloittaa. Mielestäni urheiluseuroissa pitäisi olla kilparyhmien rinnalla harrasteryhmiä, mutta jostain syystä seuroissa ei nähdä niille tarvetta. Kaikkia lajeja ei kuitenkaan voi harrastaa itseohjautuvasti, vaan tarvitaan vähintään jonkinlaista alkeiden opetusta. Ja lisäksi liian kilpailuhenkiset kilpaurheilua harrastavat lapset saattavat käytännössä tuhota pihapelit, kukaan ei uskalla pipolätkän maalivahdiksi, kun se yksi kiekkojunnu laukoo liian kovaa jne.
Jos haluaa harrastaa luistelua omaksi ilokseen, niin voi ihan vapaasti mennä lähimmälle luistinradalle luistelemaan. Se on ilmaista ja onnistuu ilman seuran myötävaikutusta.
Mutta ei opi hyppyjä yms. tekniikoita, vaikka ne kiinnostaisivatkin.
Niistä on opetusvideoita netissä.
Niin, se olisikin mielenkiintoista. Jos joku opettelisi netin avulla hienoja hyppyjä ja menisi luistinradalle tekemään niitä, olisiko se seuraan kuuluvien mielestä ”oikeaa” taitoluistelun harrastamista?
Onhan se periaattessa sama mistä taidon oppii, sitähän tässä lajissa ei mitata. Käytännössä harva vaan pystyy luistelussa etenemään itse ihan huipputasolle, aina tietysti joku saattaa pystyä mutta kyllä laji pääsääntöisesti vaatii harjoittelua ja opettajaa, joka korjaa liikkeitä ja antaa neuvoja tasapainoon.
Nimenomaan pitäisi olla mahdollisuus kevyempään harrastamiseen, missä liikutaan liikkumisen ilosta eikä pyritä huipputasolle.
Kuka haluaa ohjata tuollaisia harrastajaryhmiä?
Joku joka tykkää tuottaa iloa eikä surua?
Aika mustavalkoinen maailmankatsomus ja tuomitseva myös?
Kysytään mieluummin näin. Millaisen koulutustaustan vaatisit kevyen harrastajien ohjaajalta? Jotain tosi korkeaa koulutusta? Siispä, kuka haluaa vaivalla pyrkiä korkeaan koulutukseen ja nähdä kaiken sen vaivan päästäkseen ohjaamaan (luultavasti ihan pikkupalkalla) chillailijoita?
Pitäisi oikeasti ihmiset elämässä ajatella vähän laajemmin kuin omaa napaa jos haluaa ymmärtää yhteiskuntaa. Suurin osa palstan kommenteista heijastaa sitä ettei koskaan ajattele mitään muuta kuin sitä omaa välitöntä tarvetta ja että ei ole mitään käytännön abstraktiokykyä jossa voisi samastua niihin ihmisiin joiden toimintaa kritisoi, tietämättä yhtään heihin jatkuvasti kohdistuvia vaatimuksia jne.
Tiesithän, että suurin osa urheiluseurojen ohjaajista toimii talkoopohjalta? Osa on itse opetelleita, osalla on oma (kilpa)urheilutausta, osalla jokin seuran tarjoama koulutus. Valtaosa harrastaa ohjaamista siksi, että tykkää siitä.
Minä opetan hiihtämistä. Enimmäkseen perustaitoja lapsille, koska kilpaurheilu ei kiinnosta. Nautin hiihtokoululaisten ohjaamisesta, kehittyneempien jalostamisen jätän muiden tehtäväksi. En saa tästä muuta palkkaa kuin hyvän mielen.
Ei täydy, mutta jos lapsi haluaa ja perheen resurssit riittää, niin mikä ettei. Lasten "harrastuttaminen" kyllä ahdistaa. Tuntuu, että nykyään monia lapsia ohjataan jo nuoresta täyttämään vanhempien tarpeita niin harrastuksissa kuin opinnoissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päiväkoti-ikäisillä lapsilla voi olla harrastuksia tai sitten ei, ihan sen mukaan, mikä perheelle ja lapselle parhaiten sopii. Mutta välttämättömiä ne eivät todellakaan ole. Ja tuon ikäisille parasta liikuntaa on perustaitojen harjoittelu oman perheen kanssa.
Periaatteessa on hienoa, että olette perheenä innostuneet lapsen harrastuksesta. Mutta kannattaa kuitenkin olla varovaisia, ettette ala liikaa elää tuon harrastuksen kautta. Lapsella on oikeus muuttaa mieltään ja vaihtaa kiinnostuksen kohteitaan, harvapa alle kouluikäisenä sitä ominta juttuaan löytää.
Nykyään ainakin urheiluharrastusket täytyy aloittaa jo viimeistään eskari-iässä, jos haluaa niissä edetä. Se on tosi ikävä tilanne lapsen kannalta, jos hän haluaa vasta 9-10 -vuotiaana aloittaa luistelun, jääkiekon tai baletin. Siinä ei auta sanoa kuin että se juna meni jo. Taide- ja teatteriharrastusten kanssa on toinen juttu. Ja nykyäänhän on myös koodauskouluja ja arkkitehtuurikerhoja. Niissä ei ole ikärajoituksia.
Sanoisin, että isompi ongelma on se, jos vanhemmat EIVÄT laita päiväkoti-ikäistä harrastamaan. Vasta kouluiässä aloittaminen rajaa ison kasan harrastuksia tavoittamattomiin. Eli tietysti se on vanhempien valinta, ja vastuullinen sellainen. Lapsi ei päse ainakaan sanomaan, että miksi mua ei laitettu harrastamaan! Yleensä tuon ikäiset ovat innokkaita mihin tahansa. Toki luonnekysymys sekin. Fakta vain on, että soittoharrastukset ja urheiluharrastukset täytyy aloittaa jo päiväkoti-iässä. Meinasiko tuo äiti, että Matti 10 v hoksaa haluavansa harrastaa jääkiekkoa ja voi sitten aloittaa. Ei hän voi hypätä pari tasoryhmää yli ikäsitensä joukkoon, koska taidot eivät riitä. Musiikkia voi mennä soittelemaan työväenopiston kurssille, sillä musiikkiopistoonkaan ei taida olla tietyn iän jälkeen asiaa. Ennemmin kannattaa aloittaa ja vaikka lopettaa, kuin luoda tilanne, jossa aloittaminen ei ole enää edes mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä taitoluistelua harrastava 11-vuotias tytär. Hän aloitti 3-vuotiaana luistelukoulussa ja treenimäärät lisääntyivät nopeasti ja sitä moni ulkopuolinen kauhisteli ja sanoi, että lapsen pitää saada olla lapsi eikä harrastaa.
Lapsemme on saanut aina itse päättää meneekö harjoituksiin ja harrastus ei ole millään tavalla estänyt häntä olemasta lapsi ja leikkimästä.
Harrastus on opettanut lajitaitoja, mutta myös paljon muuta, omatoimisuutta, sosiaalisia taitoja ryhmässä toimimista, toisten kannustamista. Harrastus on tuonut paljon iloa lapselle, onnistumisia ja parhaita kavereita. Myös pettymyksiä esim. kilpailuissa on tullut välillä, mutta niitäkin tunteita on hyvä opetella käsittelemään.
Muuten, taitoluistelun voi aivan hyvin aloittaa minkä ikäisenä tahansa, vaikka aikuisena. Siinä voi halutessaan myös kilpailla, vaikka aloittaisi myöhemmälläkin iällä, eritasoisille luistelijoille sopivia kilpailusarjoja kyllä löytyy.
Sama. Tuo en elämäntapa. Lapsi ei tiedä muusta eli ei hän koe jäävänsä mistään paisti. Keskustelu on sikäli turhaa, sillä me emme ymmärrä niiden perheiden elämäntapaa, joissa ei panosteta hararstuksiin ja niissä perheissä ei ymmärretä omaa elämäntapaamme. Ehkä parempi olla puuttumatta puolin ja toisin tyyliin olla ja elää. Pääasia on kai molemmille tahoille, ettei lapsi passivoidu ruutujen äärelle tai ryhdy purkamaan ylimääräistä energiaansa ostareilla luuhaten tai alkoholikokeilujen parissa.
Alue: Aihe vapaa
Miksi olla joku harrastajaryhmä ja sillä vielä ohjaaja? Onko omatoimisuus noin huonoissa kantimissa, että mitään ei pysty itse harrastamaan?