Kuulin kun äiti karjaisi n. 4v lapselle "en mä ole mikään ohjelmatoimisto, pelaa vaikka tällä" ja lykkäsi lapselle puhelimen :(

Vauvani syntyy huhtikuussa, ja tulee huomattua tuollaisia asioita itsekin. En vaan ymmärrä, missä vaiheessa omaan lapseen kyllästyy noin pahasti? Tai eikö noita vanhempia itse huvttaisi joskus tehdä jotain muuta kuin selata puhelinta? 

Kruunusi on kirkas. Onneksi laisiasi parempia ihmisiä on olemassa.

No, oikeasti, lapsille tyrkätään liikaa ruutuja nenän eteen, mutta voitko tietää että näkemäsi tapaus oli juuri tällainen, vai olisiko äidillä ollut erittäin huono päivä ja hetki. Kukaan ei ole täydellinen, et edes sinä.

Ja ongelma oli?

Itselläni on 6v lapsi. Voin henkisesti samaistua aloittajan kertomaan äitiin, vaikken hyväksy hänen toimiaan. Itsellä on vain yksi lapsi, mutta se kyselyvimma ja tiedonhalu on aivan käsittämätön. Se on sellaista pulinatulvaa ja vaatimusta selitysten selittämistä että monesti toivoo kun voisi juosta talosta kadulle kirkumaan. Eli lapset venyttävät pinnaa ja valitettavasti joskus joiltakin vanhemmilta se katkeaa, jopa ilman syytä.

Eikä ne vanhemmat ole mitään ohjelmatoimistoja . Pitää osata itekkin keksiä jotain tekemistä. Tuntuu olevan toisaan vallalla se käsitys, että vanhempien tehtävä on viihdyttää 24/7 lapsia, eikä sais ite hengähtää lainkaan ( tai on sureka vanhempi) . Ei sellasta kukaan jaksa. Ei ne vahemmatkaan mitään yli-ihmisä ole. Mielikuvitus kasvaa ja luovuus,kun pikkasen ite yrittää sitä tekemistä keksiä. Ja kaikilla on kivempaa, kun vanhempien ei tarvi väsymiseen asti olla koko aika keksimässä jotain.

Toki jos tunnet olevasi semmonen super mami tai papi , niin onnea. Kaikki ei ole, eikä tarvi ollakkaan.  Mullekkaa kukaa mitää tekemistä keksiny. Ihan ite sain tekemiseni keksiä . Tylsyyttäkin pitää oppia sietämään. Ihan hyvä taito. 

Vierailija kirjoitti:

Vauvani syntyy huhtikuussa, ja tulee huomattua tuollaisia asioita itsekin. En vaan ymmärrä, missä vaiheessa omaan lapseen kyllästyy noin pahasti? Tai eikö noita vanhempia itse huvttaisi joskus tehdä jotain muuta kuin selata puhelinta? 

Mutta esimerkissähän ap ei huomioi lapsensa tarpeita. Ei se lapsi varmaan mummin oma lapsi ole...

Vierailija kirjoitti:

Eikä ne vanhemmat ole mitään ohjelmatoimistoja . Pitää osata itekkin keksiä jotain tekemistä. Tuntuu olevan toisaan vallalla se käsitys, että vanhempien tehtävä on viihdyttää 24/7 lapsia, eikä sais ite hengähtää lainkaan ( tai on sureka vanhempi) . Ei sellasta kukaan jaksa. Ei ne vahemmatkaan mitään yli-ihmisä ole. Mielikuvitus kasvaa ja luovuus,kun pikkasen ite yrittää sitä tekemistä keksiä. Ja kaikilla on kivempaa, kun vanhempien ei tarvi väsymiseen asti olla koko aika keksimässä jotain.

Toki jos tunnet olevasi semmonen super mami tai papi , niin onnea. Kaikki ei ole, eikä tarvi ollakkaan.  Mullekkaa kukaa mitää tekemistä keksiny. Ihan ite sain tekemiseni keksiä . Tylsyyttäkin pitää oppia sietämään. Ihan hyvä taito. 

Itse olin lapsi 70 -luvulla. Vanhemmat kävi työssä ja hoitivat kotihommia. Äiti kokkaili, siivosi jne. Isä teki milloin mitäkin remppaa. Ei ollut 24/7 ohjelmatoimistoja. Silti oli aikaa olla läsnä ja tehdä yhdessä asioita, mutta niillekin oli oma aikansa, ei kaiken aikaa. Oma lapsi on nyt pieni ja ei mullakaan ole 24/7 aikaa eikä energiaa viihdyttää. Kyllä hän piirtelyjä sun muita itsekin osaa kehittää. 

Onhan tuo ikävästi sanottu, mutta sinä näit vain yhden hetken. Omalla nuorimmaisella kyselyikä oli ihan mahdoton, miksi-kysymyksiä tuli koko ajan tunnista toiseen. Jokaiseen vastaukseen tuli uusi jatkokysymys. Se oli ihan oikeasti hirveän rasittavaa. Jostain kumman syystä lapsi ei kysellyt isältään mitään, vain minulta.

Minä olen ihminen. Minulla on ajatuksia, joita haluan ajatella ja sitten paljon kaikkea muuta, jota on pakko ajatella. Olen myös vanhempi, ja joskus kun nuorin lapsi on kuten lapset yleensä, eli ravaa jatkuvasti kertomassa kuinka hänen barbillaan on eri pari kengät, tai kysymässä onko eilen tulossa lauantai (kyllä, juuri tämä sanamuoto), tai muuten vaan on keksinyt että lattia on laavaa ja hyppii matolta toiselle, huonekalulta toiselle ja kissan yli ja koiran ali.

Niin kyllä siinä kuulkaa ajoittain tulee sanottua että hei, saat katsoa Netflixiä hetken. 

Ja niin minä saan ajatella ajatukset loppuun, ja voin vaikka mennä sitten kahvikupin kanssa tytön viereen sohvalle nauramaan My Little Ponyille. 

Vierailija kirjoitti:

Vauvani syntyy huhtikuussa, ja tulee huomattua tuollaisia asioita itsekin. En vaan ymmärrä, missä vaiheessa omaan lapseen kyllästyy noin pahasti? Tai eikö noita vanhempia itse huvttaisi joskus tehdä jotain muuta kuin selata puhelinta? 

Jos lukee mediasta kaikki "sinun tulee elää näin"-jutut, niin loppuuhan siinä ihmisen aika ja voimat. Asiantuntijat kertovat miten pitäisi tehdä 8 tuntia päivässä töitä, työmatka 1-2 tuntia per päivä, nukkua pitäisi 7-8 tuntia, lapsilla olla 2-3 harrastusta kuskaamisineen sekä talkootöineen, aikuisilla pitäisi olla 2-3 harrastusta, perheen yhteistä aikaa pitäisi olla 1-2 tuntia per päivä, kodin siivoamiseen tulisi käyttää 2-3 tuntia viikossa jne. jne. Joku noitakin juttuja varmasti koittaa toteuttaa joko uupuen tai jossain kohtaa todeten, että on ihan ok lojua vain sohvalla välittämättä miten jonkun muun mielestä tulisi elämää elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvani syntyy huhtikuussa, ja tulee huomattua tuollaisia asioita itsekin. En vaan ymmärrä, missä vaiheessa omaan lapseen kyllästyy noin pahasti? Tai eikö noita vanhempia itse huvttaisi joskus tehdä jotain muuta kuin selata puhelinta? 

Mutta esimerkissähän ap ei huomioi lapsensa tarpeita. Ei se lapsi varmaan mummin oma lapsi ole...

Jos kysytään 200 kysymystä päivässä, niin valitettavasti ei jaksa vastata koko aika. Se on aika rasittavaa. Toki laspella on tarve saada tietää kaikki asiat heti nyt, mutta ei sen tarvi tietää kaikkee sillä sekunilla. Sitä voi vaikka myöhemmin jutella miks tätillä oli sininen takki, eik punanen tai miks sillä miehellä oli hame.

Vierailija kirjoitti:

Kruunusi on kirkas. Onneksi laisiasi parempia ihmisiä on olemassa.

No, oikeasti, lapsille tyrkätään liikaa ruutuja nenän eteen, mutta voitko tietää että näkemäsi tapaus oli juuri tällainen, vai olisiko äidillä ollut erittäin huono päivä ja hetki. Kukaan ei ole täydellinen, et edes sinä.

Kyllä ap ja moni vasta ekaa lastaan odottava on täydellinen.  Kunnes se totuus lävähtää suoraan feissiin. 

Kun huomaakin olevansa ihminen edelleen. Ettei muutukkaan yli-ihmiseksi, että vieläkin välillä väsyttää, ottaa päähän tai on surullinen. Ettei ne omat voimat edelleenkään riitä kaikkeen. Ei se lapsi tuo tullessaan mitään lisäominaisuuksia ihmiselle. 

Todella rumaa käytöstä lasta kohtaan! Lapsi hakee ihan normaalilla tavalla vuorovaikutusta, asioiden jakamista, sosiaalista kontaktia, ja saa noin tylyn tölväisyn äidiltään! Ei ole kyllä tuollaisella äidillä mitään kykyä samaistua lapsen tunteisiin! Miltä itsestä tuntuisi kun kesken hyväntahtoisen keskustelun vastapuoli tiuskaisisi tuolla tavalla? Mitä se tekee lapsen itsetunnolle, ja mitä se opettaa toisten ihmisten kohtelusta? Miksi jotkut vanhemmat kohtelevat omia lapsiaan paljon huonommin, kuin kohtelisivat toista aikuista? Harvemmin aikuiselle noin suoraan ja rumasti sanotaan, miksi siis lapselle? Vaikka juuri se lapsi vasta harjoittelee sosiaalisia taitoja, ja lörpöttelee kuten terveelle lapselle nyt luonteenomaista on! Jos ei juuri sillä hetkellä itse jaksa, niin miksi ei voi sitä ihan nätisti sanoa? Miksi pitää tiuskia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvani syntyy huhtikuussa, ja tulee huomattua tuollaisia asioita itsekin. En vaan ymmärrä, missä vaiheessa omaan lapseen kyllästyy noin pahasti? Tai eikö noita vanhempia itse huvttaisi joskus tehdä jotain muuta kuin selata puhelinta? 

Mutta esimerkissähän ap ei huomioi lapsensa tarpeita. Ei se lapsi varmaan mummin oma lapsi ole...

Jos kysytään 200 kysymystä päivässä, niin valitettavasti ei jaksa vastata koko aika. Se on aika rasittavaa. Toki laspella on tarve saada tietää kaikki asiat heti nyt, mutta ei sen tarvi tietää kaikkee sillä sekunilla. Sitä voi vaikka myöhemmin jutella miks tätillä oli sininen takki, eik punanen tai miks sillä miehellä oli hame.

Ei silti tarvitse puhua rumasti ja tylysti lapselle. Ihan hyvin voi kertoa että juuri nyt ei jaksa jutella, ja ohjata lapsi muuhun tekemiseen (vaikka sitten puhelimelle jos siinä hetkessä ei muuta ole tarjolla, ja itse ei oikeasti jaksa/ pysty huomioimaan lasta). Asian voi sanoa lapselle ihan ystävällisesti. Samalla tulee opettaneeksi miten toisen vuorovaikutus aloitteen voi torjua ystävällisesti, ja osoittaa miten eri ihmisillä on jokaisella ihan omat tunteet ja ajatukset (vaikka lasta huvuttaisi jutella, äiti on väsynyt eikä nyt jaksa jutella).

Vanhemmatkin väsyy joskus, jos tää tapa ei toistu päivästä toiseen tuntejen ajan, niin ei ole mitään haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Ja ongelma oli?

Kun opettelet lukemaan ja ajattelemaan itse, niin ei tarvitse kysellä tyhmiä.

Vierailija kirjoitti:

Todella rumaa käytöstä lasta kohtaan! Lapsi hakee ihan normaalilla tavalla vuorovaikutusta, asioiden jakamista, sosiaalista kontaktia, ja saa noin tylyn tölväisyn äidiltään! Ei ole kyllä tuollaisella äidillä mitään kykyä samaistua lapsen tunteisiin! Miltä itsestä tuntuisi kun kesken hyväntahtoisen keskustelun vastapuoli tiuskaisisi tuolla tavalla? Mitä se tekee lapsen itsetunnolle, ja mitä se opettaa toisten ihmisten kohtelusta? Miksi jotkut vanhemmat kohtelevat omia lapsiaan paljon huonommin, kuin kohtelisivat toista aikuista? Harvemmin aikuiselle noin suoraan ja rumasti sanotaan, miksi siis lapselle? Vaikka juuri se lapsi vasta harjoittelee sosiaalisia taitoja, ja lörpöttelee kuten terveelle lapselle nyt luonteenomaista on! Jos ei juuri sillä hetkellä itse jaksa, niin miksi ei voi sitä ihan nätisti sanoa? Miksi pitää tiuskia?

Toinen aikuinen ei todellakaan vaadi siinä määrin aikuisen huomiota kuin pieni lapsi. Aikuinen ymmärtää vihjeen siitä kun toinen tahtoo olla hetken itsekseen, lapsi ei, ei välttämättä edes kun pyytää, kyllä siinä joskus pinna katkeaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihminen. Minulla on ajatuksia, joita haluan ajatella ja sitten paljon kaikkea muuta, jota on pakko ajatella. Olen myös vanhempi, ja joskus kun nuorin lapsi on kuten lapset yleensä, eli ravaa jatkuvasti kertomassa kuinka hänen barbillaan on eri pari kengät, tai kysymässä onko eilen tulossa lauantai (kyllä, juuri tämä sanamuoto), tai muuten vaan on keksinyt että lattia on laavaa ja hyppii matolta toiselle, huonekalulta toiselle ja kissan yli ja koiran ali.

Niin kyllä siinä kuulkaa ajoittain tulee sanottua että hei, saat katsoa Netflixiä hetken. 

Ja niin minä saan ajatella ajatukset loppuun, ja voin vaikka mennä sitten kahvikupin kanssa tytön viereen sohvalle nauramaan My Little Ponyille. 

No mutta tuohan on ihan ok, ja juuri noin tuollaiset hetket pitääkin hoitaa! Joskus voi ihan hyvällä omallatunnolla antaa tv:n tai puhelimen toimittaa lapsenvahdin virkaa. On tärkeä huolehtia myös omasta jaksamisesta, ja tietenkin on myös aikuisten asioita jotka on vaan yksinkertaisesti pakko hoitaa. Minun mielestäni tämän aloituksen tapauksessa ongelma ei ollut se puhelin, vaan tapa miten kyseinen äiti lapselleen puhui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella rumaa käytöstä lasta kohtaan! Lapsi hakee ihan normaalilla tavalla vuorovaikutusta, asioiden jakamista, sosiaalista kontaktia, ja saa noin tylyn tölväisyn äidiltään! Ei ole kyllä tuollaisella äidillä mitään kykyä samaistua lapsen tunteisiin! Miltä itsestä tuntuisi kun kesken hyväntahtoisen keskustelun vastapuoli tiuskaisisi tuolla tavalla? Mitä se tekee lapsen itsetunnolle, ja mitä se opettaa toisten ihmisten kohtelusta? Miksi jotkut vanhemmat kohtelevat omia lapsiaan paljon huonommin, kuin kohtelisivat toista aikuista? Harvemmin aikuiselle noin suoraan ja rumasti sanotaan, miksi siis lapselle? Vaikka juuri se lapsi vasta harjoittelee sosiaalisia taitoja, ja lörpöttelee kuten terveelle lapselle nyt luonteenomaista on! Jos ei juuri sillä hetkellä itse jaksa, niin miksi ei voi sitä ihan nätisti sanoa? Miksi pitää tiuskia?

Toinen aikuinen ei todellakaan vaadi siinä määrin aikuisen huomiota kuin pieni lapsi. Aikuinen ymmärtää vihjeen siitä kun toinen tahtoo olla hetken itsekseen, lapsi ei, ei välttämättä edes kun pyytää, kyllä siinä joskus pinna katkeaa.

Niin! Kuten itsekin sanoit, lapsi ei YMMÄRRÄ. Hän ei osaa ajatella että toinen ei olisi kiinnostunut juuri niistä samoista jutuista jotka häntä siinä hetkessä kiinnostavat. Hän puhuu ja lörpöttelee suodattamatta, eikä osaa vielä tulkita aikuisen sanatonta viestintää. Siksi hänelle pitää kertoa että aikuinen ei juuri nyt ehdi/ jaksa jutella, ja tarjota muuta puuhaa. Tiuskia tai huutaa ei todellakaan tarvitse. Lapselle ei pidä opettaa että on ok huutaa ja tiuskia toiselle, jos tämän jutut eivät kiinnosta. Lapsi voi huutaa ja raivota, ja tarvitsee tällöin aikuisen säätelyapua koska ei vielä osaa hallita tunteitaan. Aikuinen oletettavasti jo osaa, ja hänen tehtävänsä on opettaa lapselle tunnetaitoja, ja myös niitä sosiaalisia taitoja. Ei purkaa omaa väsymystään ja turhautumistaan kohtelemalla lasta rumasti.