Lue keskustelun säännöt.
Miten köyhä ja vähän masentunut nainen treffimarkkinoille?
22.02.2021 |
Olen työtön, köyhä ja rehellisesti myönnettävä, että myös vähän masentunut sekä yksinäinen nainen. Olen käytännössä osatyökykyinen ja tilanteeni työmarkkinoilla on vaikea, joten en ole tahallani työtön. Muuten uskallan sanoa, että olen kyllä ihan fiksu ja nätti nainen...
Olen pitkään ajatellut, että yritän pariutua sitten, "kun saan elämäni kuntoon". No, nyt alkaa tuntumaan, että onko tuota kannattavaa odottaa.
Mutta miten oikein kannattaisi asennoitua näistä lähtökohdista miehen etsimiseen? Etsinnän kanava olisi todennäköisesti netti, koska baarit eivät vedä minua koronan ja taloustilanteeni takia, ja harrastukset ovat myös jääneet varjoon varsinkin koronan aikana. Tiedostan, että olen haavoittuva elämäntilanteeni ja mielenmaisemani takia. Joten olisin aika turvallisuushakuisesti liikkeellä, ja miehessäkin myönnän että hakisin hänestä turvallista ja tasapainottavaa elementtiä elämääni. Tunnetila lähteä etsimään miesseuraa on aika hauras ja alemmuuden tuntoinen.
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ihmissuhde myös parantaa, joten olisi hienoa, jos sinulla olisi lämmin rakastava miesystävä. Sellaisen löytäminen on kaikille monesti vaikeaa. Mielestäni rehellisyys omasta tilanteesta auttaa oikeanlaisen ihmisen löytymisessä. Sinun pitää kuitenkin olla herkkänä huomaamaan miehen motiiveja, kuten kaikkien, jotka kumppania etsivät. Sinun ei saa hyväksyä seuraasi miestä, joka kohtelee sinua huonosti. Huomaan, että olen aika huolissani siitä, millaisia miehiä nettideiteiltä löytyy. Takana on omia huonoja kokemuksia. Mutta hyviä miehiä on myös paljon.
No ei, ihmissuhde ei paranna ketään. Parisuhdetta ei kannata hakea parannuskeinoksi omaan pahaan oloon. Jos toinen on masentunut, niin ihmissuhde parantaa ainoastaan silloin jos toinen on jonkin sortin psykiatri. Muutoin siinä ei seuraa muuta kuin henkistä kuormaa ja kärsimystä sille terveemmälle osapuolelle, joka joutuu jatkuvasti miettimään ja varomaan sanomisiaan.
Rakkaus parantaa aina. Ja kuka sanoo, että se mies nyt on joku itse täydellisyys ilman huolia ja murhetta ja tarvetta jutella niistä? Ja kuka on lopulta niin täydellinen? Eikös ihmisissä ihastuta siihen koko pakettiin heikkouksineenkin?
Totta, alkuhuuman aikana se voi hyvinkin hetkeksi parantaa. Mutta sitten se masennus ja karu arki ottaa taas vallan ja masentunut alkaa kehittelemään taas niitä ongelmia päässään. Eikä siihen auta vaikka miten ihana ja mahtava olisi se toinen ihminen. Vähintäänkin masentunut alkaa masentelemaan sen vuoksi, kun miettii että miksi noin ihana ihminen on mun kanssa ja koskahan se jättää. Sitten toisen pitää jatkuvasti olla vakuuttelemassa ja pönkittämässä sitä masentunutta. Se käy todella raskaaksi.
Tuossa vaiheessa se masennus on jo parantunut. Useimmille auttaa lievään ja keskivaikeaan masennukseen pysyvästi masennuslääkitys ja lyhyehkö terapia sekä toimiva parisuhde. Yksinäisyys on pahimpia masennuksen aiheuttajia.
Tietysti masennus paranee hoitamalla ja hyvä parisuhdekin auttaa siinä sivussa, kun se hyvä parisuhde on ollut hankittuna jo ennen sitä masennusta. Tässä nyt puhutaan siitä, kannattaako lähteä *deittailemaan* masentuneena, alentuneella itsetunnolla ja vähän hajalla, kun on ottanut osumaa hankalasta elämäntilanteesta.
Miksi ei kannata? Ap on takuuvarmasti se palstan mt-ongelmista päähänpinttymän saanut trolli. Tuolla logiikalla kerran masentunut olisi loppuiäkseen jotenkin tahrattu yksilö, joka ei saisi enää koskaan rakastaa. Ja häntä ei muka voisi aidosti rakastaa, kun olisi jotenkin muka epäkelpo. Että ainoastaan joku varakkaan perhetaustan menestyjätytär ja duracell-pupu olisi rakkauden arvoinen. Kaiken lisäksi miehet eivät oikeasti edes ole sellaisten naisten perään. Mitäs vttua nyt taas?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset miehet eivät osaa oikeasti suhtautua heikkoon naiseen. Vaikka löytyy näitä jotka ovat kaipaavinaan 50-luvun sukupuolirooleja jenkkityyliin, suomalaismiesten alitajunnassa on kuitenkin sellainen vahva ja tomera emäntätyyppi. Heikko kumppani meinaa karuissa luonnonoloissa nälkäkuolemaa.
Siksi onkin niin, että mitä huonommista oloista mies on, sitä äitimäisemmän ja tomeramman sekä varakkaamman naisen se mies haluaa. Hyvissä ja vauraissa olosuhteissa eläneet miehet haluavat naisen, johon ihastuvat ihmisenä/ulkonäön perusteella ja taloustaidot on sivuseikka.
Kuinka kauan ja paljolla olet jonkun naisen elämää rahoittanut, kun taloustaidoilla ei ole väliä? Arvaan, että et koskaan, etkä yhtään, tuskin olet kenenkään kanssa edes asunut. Ja äitiä ei nyt lasketa.
Rakkaus ei ketään paranna, eikä rakkaudella makseta laskujakaan muualla kuin jonnen päiväunessa. Sukupuolesta riippumatta oikeaan suhteeseen halutaan ihminen, jonka kanssa voi rakentaa elämää, ja tämä taas edellyttää taloustaitoja.
Panoalustalta ei tietenkään vaadita muuta kun ulkonäköä.
Tuo kertoo omista asenteistasi. Jos mielestäsi vain jotkut arjalaiset yli-ihmiset olisivat oikeutettuja parisuhteen auvoon ja onneen, niin ehkä 1-2% kansastamme olisivat parisuhteissa ja loput parantelisivat itseään sinkkuina lopun ikänsä. Ja seuraavan sukupolven kohdalla olisi taas vieläkin tiukemmat kriteerit. Ahdistava ja elitistinen asenne!
Miksi masentuneella tai vähävaraisella ei olisi oikeutta parisuhteeseen? Voihan hän löytää siltikin sielunkumppaninsa. Voihan se mieskin olla vähän allapäin ja vaikka keskituloinen? Kaikenlaiset voivat löytää toisensa ihan vilpittömin aikein. Eivät kaikki ihmiset ole ankaran pinnallisia siipiveikkoja.
Noniin aloittaja tulisi päätymään joko yhtä hukassa olevan seuraan tai vaihtoehtoisesti piikaa hakevan tykö. Ehta vosu ei kelpaa kaikille, koska osaavat pelata omaan pussiin ja siksi tähtäimeen otetaan heikossa hapessa olevat.
Olen ite ajoittaisista psykooseista kärsivä skotsofreenikko. Masennus on erittäin tuttua, samoin ne ihmiset mitkä ovat yrittäneet hakeutua mun luo. Tiedän etten tule koskaan olemaan terve ja se on mulle ok. Mitä en kumminkaan hyväksy on toisen tilan hyväksikäyttäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ihmissuhde myös parantaa, joten olisi hienoa, jos sinulla olisi lämmin rakastava miesystävä. Sellaisen löytäminen on kaikille monesti vaikeaa. Mielestäni rehellisyys omasta tilanteesta auttaa oikeanlaisen ihmisen löytymisessä. Sinun pitää kuitenkin olla herkkänä huomaamaan miehen motiiveja, kuten kaikkien, jotka kumppania etsivät. Sinun ei saa hyväksyä seuraasi miestä, joka kohtelee sinua huonosti. Huomaan, että olen aika huolissani siitä, millaisia miehiä nettideiteiltä löytyy. Takana on omia huonoja kokemuksia. Mutta hyviä miehiä on myös paljon.
No ei, ihmissuhde ei paranna ketään. Parisuhdetta ei kannata hakea parannuskeinoksi omaan pahaan oloon. Jos toinen on masentunut, niin ihmissuhde parantaa ainoastaan silloin jos toinen on jonkin sortin psykiatri. Muutoin siinä ei seuraa muuta kuin henkistä kuormaa ja kärsimystä sille terveemmälle osapuolelle, joka joutuu jatkuvasti miettimään ja varomaan sanomisiaan.
Rakkaus parantaa aina. Ja kuka sanoo, että se mies nyt on joku itse täydellisyys ilman huolia ja murhetta ja tarvetta jutella niistä? Ja kuka on lopulta niin täydellinen? Eikös ihmisissä ihastuta siihen koko pakettiin heikkouksineenkin?
Totta, alkuhuuman aikana se voi hyvinkin hetkeksi parantaa. Mutta sitten se masennus ja karu arki ottaa taas vallan ja masentunut alkaa kehittelemään taas niitä ongelmia päässään. Eikä siihen auta vaikka miten ihana ja mahtava olisi se toinen ihminen. Vähintäänkin masentunut alkaa masentelemaan sen vuoksi, kun miettii että miksi noin ihana ihminen on mun kanssa ja koskahan se jättää. Sitten toisen pitää jatkuvasti olla vakuuttelemassa ja pönkittämässä sitä masentunutta. Se käy todella raskaaksi.
Tuossa vaiheessa se masennus on jo parantunut. Useimmille auttaa lievään ja keskivaikeaan masennukseen pysyvästi masennuslääkitys ja lyhyehkö terapia sekä toimiva parisuhde. Yksinäisyys on pahimpia masennuksen aiheuttajia.
Tietysti masennus paranee hoitamalla ja hyvä parisuhdekin auttaa siinä sivussa, kun se hyvä parisuhde on ollut hankittuna jo ennen sitä masennusta. Tässä nyt puhutaan siitä, kannattaako lähteä *deittailemaan* masentuneena, alentuneella itsetunnolla ja vähän hajalla, kun on ottanut osumaa hankalasta elämäntilanteesta.
Miksi ei kannata? Ap on takuuvarmasti se palstan mt-ongelmista päähänpinttymän saanut trolli. Tuolla logiikalla kerran masentunut olisi loppuiäkseen jotenkin tahrattu yksilö, joka ei saisi enää koskaan rakastaa. Ja häntä ei muka voisi aidosti rakastaa, kun olisi jotenkin muka epäkelpo. Että ainoastaan joku varakkaan perhetaustan menestyjätytär ja duracell-pupu olisi rakkauden arvoinen. Kaiken lisäksi miehet eivät oikeasti edes ole sellaisten naisten perään. Mitäs vttua nyt taas?
Ilmainen pokaali olisi tietenkin kaikkien mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ihmissuhde myös parantaa, joten olisi hienoa, jos sinulla olisi lämmin rakastava miesystävä. Sellaisen löytäminen on kaikille monesti vaikeaa. Mielestäni rehellisyys omasta tilanteesta auttaa oikeanlaisen ihmisen löytymisessä. Sinun pitää kuitenkin olla herkkänä huomaamaan miehen motiiveja, kuten kaikkien, jotka kumppania etsivät. Sinun ei saa hyväksyä seuraasi miestä, joka kohtelee sinua huonosti. Huomaan, että olen aika huolissani siitä, millaisia miehiä nettideiteiltä löytyy. Takana on omia huonoja kokemuksia. Mutta hyviä miehiä on myös paljon.
No ei, ihmissuhde ei paranna ketään. Parisuhdetta ei kannata hakea parannuskeinoksi omaan pahaan oloon. Jos toinen on masentunut, niin ihmissuhde parantaa ainoastaan silloin jos toinen on jonkin sortin psykiatri. Muutoin siinä ei seuraa muuta kuin henkistä kuormaa ja kärsimystä sille terveemmälle osapuolelle, joka joutuu jatkuvasti miettimään ja varomaan sanomisiaan.
Rakkaus parantaa aina. Ja kuka sanoo, että se mies nyt on joku itse täydellisyys ilman huolia ja murhetta ja tarvetta jutella niistä? Ja kuka on lopulta niin täydellinen? Eikös ihmisissä ihastuta siihen koko pakettiin heikkouksineenkin?
Totta, alkuhuuman aikana se voi hyvinkin hetkeksi parantaa. Mutta sitten se masennus ja karu arki ottaa taas vallan ja masentunut alkaa kehittelemään taas niitä ongelmia päässään. Eikä siihen auta vaikka miten ihana ja mahtava olisi se toinen ihminen. Vähintäänkin masentunut alkaa masentelemaan sen vuoksi, kun miettii että miksi noin ihana ihminen on mun kanssa ja koskahan se jättää. Sitten toisen pitää jatkuvasti olla vakuuttelemassa ja pönkittämässä sitä masentunutta. Se käy todella raskaaksi.
Tuossa vaiheessa se masennus on jo parantunut. Useimmille auttaa lievään ja keskivaikeaan masennukseen pysyvästi masennuslääkitys ja lyhyehkö terapia sekä toimiva parisuhde. Yksinäisyys on pahimpia masennuksen aiheuttajia.
Tietysti masennus paranee hoitamalla ja hyvä parisuhdekin auttaa siinä sivussa, kun se hyvä parisuhde on ollut hankittuna jo ennen sitä masennusta. Tässä nyt puhutaan siitä, kannattaako lähteä *deittailemaan* masentuneena, alentuneella itsetunnolla ja vähän hajalla, kun on ottanut osumaa hankalasta elämäntilanteesta.
Miksi ei kannata? Ap on takuuvarmasti se palstan mt-ongelmista päähänpinttymän saanut trolli. Tuolla logiikalla kerran masentunut olisi loppuiäkseen jotenkin tahrattu yksilö, joka ei saisi enää koskaan rakastaa. Ja häntä ei muka voisi aidosti rakastaa, kun olisi jotenkin muka epäkelpo. Että ainoastaan joku varakkaan perhetaustan menestyjätytär ja duracell-pupu olisi rakkauden arvoinen. Kaiken lisäksi miehet eivät oikeasti edes ole sellaisten naisten perään. Mitäs vttua nyt taas?
Ai miksikö ei kannata? Siellä parituspalveluissa ovat ne kaikki tapavalehtelevat varatut, p-häiriöiset stalkkerit ja muut häiriintyneet, joita pitää äyskäröidä syrjään löytääkseen sen yhden vilpittömän, mukavan miehen, joka siellä ehkä on. Ja vaikka mies vaikuttaisi mukavalta, on käännettävä kaikki kivet eikä uskottava mitään tarkistamatta. Deittailemisessa naisella on oltava paksu nahka, siksi kannattaa hoitaa oma olo kuntoon ensin ja viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joihin varmasti voi luottaa. Sen parisuhteen voi etsiä sitten, kun siihen on voimia. Mikään elämäntilanne ei ole niin paha, ettei sitä miehellä saisi vielä pahemmaksi.
Joo o, tykkäyksiä pari tuhatta, matchejä voin tuolta käytännössä paukuttaa päivittäin uusia jos haluan ja viitsin. Olen tavannut kaikenlaisia miehiä, mutta vain hyppysellinen heistä on ollut varteenotettavia jos mietitään sitä miten mies on minua kohdellut, miten hän käyttäytyy, missä kondiksessa hänen elämänhallintansa on, minkälaiset arvot ja elämäntavat hänellä on. Toisinsanoen aika paljon p*skaa saa lapioida läpi ennenkuin löytää jonkun joka on aidosti sinusta IHMISENÄ kiinnostunut (järkyttävän suuri osa miehistä hehkuttaa sitä miten olen söpö ja lyhyt ja hoikka, eli ne lienee ainoita kriteereitä naiselle) ja on oikeasti turvallinen ja luottamuksen arvoinen.
Itse olen ihan jalat maassa järki päässä ihminen ja vieläpä hyvällä itsetunnolla varustettu, mutta jopa minun pitää välillä sulkea tinder-tili, koska sitä kautta koetut miessuhteet on olleet niin paljon pahaa mieltä aiheuttavia. Tottakai jotkut sieltä löytää hyvän suhteen, mutta oma kokemus on että oma suunta elämässä on hyvä olla tiedossa ja paksu nahka että ei käy ihon alle nuo nettideittijutut. Ja pahimmassa tapauksessa noissa hommissa lähtee henki, jos väärän miehen kelkkaan naksahdat. Esim. stalkkaus ja omistushaluisuus/ pakkomielteisyys naista kohtaan ei ole miehillä mitenkään erityisen epätavallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N32 kirjoitti:
Joo o, tykkäyksiä pari tuhatta, matchejä voin tuolta käytännössä paukuttaa päivittäin uusia jos haluan ja viitsin. Olen tavannut kaikenlaisia miehiä, mutta vain hyppysellinen heistä on ollut varteenotettavia jos mietitään sitä miten mies on minua kohdellut, miten hän käyttäytyy, missä kondiksessa hänen elämänhallintansa on, minkälaiset arvot ja elämäntavat hänellä on. Toisinsanoen aika paljon p*skaa saa lapioida läpi ennenkuin löytää jonkun joka on aidosti sinusta IHMISENÄ kiinnostunut (järkyttävän suuri osa miehistä hehkuttaa sitä miten olen söpö ja lyhyt ja hoikka, eli ne lienee ainoita kriteereitä naiselle) ja on oikeasti turvallinen ja luottamuksen arvoinen.
Itse olen ihan jalat maassa järki päässä ihminen ja vieläpä hyvällä itsetunnolla varustettu, mutta jopa minun pitää välillä sulkea tinder-tili, koska sitä kautta koetut miessuhteet on olleet niin paljon pahaa mieltä aiheuttavia. Tottakai jotkut sieltä löytää hyvän suhteen, mutta oma kokemus on että oma suunta elämässä on hyvä olla tiedossa ja paksu nahka että ei käy ihon alle nuo nettideittijutut. Ja pahimmassa tapauksessa noissa hommissa lähtee henki, jos väärän miehen kelkkaan naksahdat. Esim. stalkkaus ja omistushaluisuus/ pakkomielteisyys naista kohtaan ei ole miehillä mitenkään erityisen epätavallista.
Ihan psyykkisesti terveelläkin voi mennä ihon alle tuolla pyörivien sankarien takia. Huomasin kuinka työlästä on käydä läpi eka saadut mätsit ja jutella kaikkien jatkoon päässeiden kanssa. Coronan vuoksi näen jokaisen eka Skypessä. Treffeille lähden vasta kun olen täysin varma. Valitettavasti pari jätti tulematta. Yhtä mietin, jatkanko vai en..
Tälläistä tämä treffailu kuule ompi :)
Vierailija kirjoitti:
N32 kirjoitti:
Joo o, tykkäyksiä pari tuhatta, matchejä voin tuolta käytännössä paukuttaa päivittäin uusia jos haluan ja viitsin. Olen tavannut kaikenlaisia miehiä, mutta vain hyppysellinen heistä on ollut varteenotettavia jos mietitään sitä miten mies on minua kohdellut, miten hän käyttäytyy, missä kondiksessa hänen elämänhallintansa on, minkälaiset arvot ja elämäntavat hänellä on. Toisinsanoen aika paljon p*skaa saa lapioida läpi ennenkuin löytää jonkun joka on aidosti sinusta IHMISENÄ kiinnostunut (järkyttävän suuri osa miehistä hehkuttaa sitä miten olen söpö ja lyhyt ja hoikka, eli ne lienee ainoita kriteereitä naiselle) ja on oikeasti turvallinen ja luottamuksen arvoinen.
Itse olen ihan jalat maassa järki päässä ihminen ja vieläpä hyvällä itsetunnolla varustettu, mutta jopa minun pitää välillä sulkea tinder-tili, koska sitä kautta koetut miessuhteet on olleet niin paljon pahaa mieltä aiheuttavia. Tottakai jotkut sieltä löytää hyvän suhteen, mutta oma kokemus on että oma suunta elämässä on hyvä olla tiedossa ja paksu nahka että ei käy ihon alle nuo nettideittijutut. Ja pahimmassa tapauksessa noissa hommissa lähtee henki, jos väärän miehen kelkkaan naksahdat. Esim. stalkkaus ja omistushaluisuus/ pakkomielteisyys naista kohtaan ei ole miehillä mitenkään erityisen epätavallista.
Ihan psyykkisesti terveelläkin voi mennä ihon alle tuolla pyörivien sankarien takia. Huomasin kuinka työlästä on käydä läpi eka saadut mätsit ja jutella kaikkien jatkoon päässeiden kanssa. Coronan vuoksi näen jokaisen eka Skypessä. Treffeille lähden vasta kun olen täysin varma. Valitettavasti pari jätti tulematta. Yhtä mietin, jatkanko vai en..
Tälläistä tämä treffailu kuule ompi :)
Google Meet on vielä parempi. Aina ensitapaaminen siellä näin korona-aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meinasin jo vastata pidemmän kautta tähän ketjuun, mutta jälleen kerran asiallinen ketju ajautuu yleistyksiin ja toisten keskustelijoiden haukkumiseen sen sijaan, että yritettäisiin asiallisesti vastata aloittajalle. Turha sitä siis itsekään on yhtään panostaa.
Ap:lle sanoisin, että ohita tämän ketjun yleistävät vastaukset ja mene rohkeasti kokeilemaan onneasi omilla ehdoillaisi. Me kaikki miehet emme ole samanlaisia emmekä ajattele asioista samalla tavalla. Pitää vain karsia ne joille tilanteesi on jollakin tavalla kynnyskysymys tai syy tuomita sinut. Monelle ihmiseen tutustumisessa ovat ihan muut arvot tärkeitä kuin ihmisen taloudellinen tilanne. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikäli päädyt Tinderiin muista pistää hylkyyn mm. seuraavista:
-Liian hätäinen
-Asiaton tai muuten vaan tungetteleva
-Huono hygienia (super yleistä)
-sotkunen kämppä
-riippuvuusoireet porno, päihteet ja pelit
- ei suostu tapaamaan aluksi videopuheluiden avulla
-lapsia miljoonalle eri muijalle
-elää yli varojensa
-syrjäytynyt (et ole tuleva terapeutti siksi varo)
- ei muista merkkipäiviä ja on muutenkin käytöstavaton
Noin.. Katoin aikalailla enemmistön netissä pyörivistä sinkuista. Onnea sen oikean löytämiseen meinaa tähtien pitää olla oikeasti kohdillaan, jotta kohtaat asiallisen miehen.
Täällä on hyviä kommentteja tullut. Omat kokemukset on samanlaisia enkä tällä hetkellä halua olla missään sovelluksissa. Sen verran vielä sanon, että kannattaa miettiä etukäteen toimintatapoja, jos huomaa joutuneensa luonnehäiriöisen/varatun/pervon kanssa treffeille. Esim. lähdet pois paikalta välittömästi, valmiiksi keksitty hätävalhe kiusallisiin tilanteisiin. Tee tiukat kriteerit, ja skippaa kylmästi muut. Ole tarkkana onko miehen puheet ristiriidassa todellisuuden kanssa. Yllättävän moni ei aidosti omaa itsetuntemusta ja harvoin addikti käsittää olevansa addikti tai narsisti narsistisuuttaan. Muista tämäkin, että jos kaikki on liian hyvää ollakseen totta, niin ole tosi varovainen.
Minulle on vaikea antaa pakkeja sinänsä hyville tyypeille. Tässäkin pitää olla jämäkkä, ettei kiltteyttään ajaudu suhteeseen, joka ei sytytä eikä tule toimimaan. Ja sitten saattaa huomata reaktiosta, ettei se toinen ollutkaan niin hyvä tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samalla tavalla siinä missä muutkin. Masennus on kansantauti ja vähätuloisia suuri osa terveen papereillakin deittimarkkinoilla pyörivistä. Oma masennukseni on kroonista sorttia ja vähintäänkin surullinen ajatus olisi, jos sen takia pitäisi pidättäytyä ihastumasta, rakastumasta ja muodostamasta parisuhdetta loppuikäni ajan.
M33, avoliitossa
Itsesälissä rypevää ihmistä oli köyhä tai rikas kukaan ei halua,Joten jä sovinolla yksin rypemään itsesäliäsi ja köyhytäsi. Luuleko kaikki rikkaita jotka seurustelevat,solmivat avioliiton?
Tuo kertoo omista asenteistasi. Jos mielestäsi vain jotkut arjalaiset yli-ihmiset olisivat oikeutettuja parisuhteen auvoon ja onneen, niin ehkä 1-2% kansastamme olisivat parisuhteissa ja loput parantelisivat itseään sinkkuina lopun ikänsä. Ja seuraavan sukupolven kohdalla olisi taas vieläkin tiukemmat kriteerit. Ahdistava ja elitistinen asenne!
Miksi masentuneella tai vähävaraisella ei olisi oikeutta parisuhteeseen? Voihan hän löytää siltikin sielunkumppaninsa. Voihan se mieskin olla vähän allapäin ja vaikka keskituloinen? Kaikenlaiset voivat löytää toisensa ihan vilpittömin aikein. Eivät kaikki ihmiset ole ankaran pinnallisia siipiveikkoja.