Lue keskustelun säännöt.
Uskovaisen painostus
-x-
21.02.2021 |
Hei.
Mitäpä ootte mieltä.
Olin suhteessa mieheen, joka ajan mittaan hurahti uskoon ihan täysillä. Niin paljon, että tuntu että elämä pyöri pelkän uskonnon ympärillä. Itse koitin ymmärtää tätä ja jopa itekki saada asiasta kiinni, mutta tuloksetta. En kokenut sitä omakseni millään tavalla vaan se alkoi enemmän ja enemmän ahdistaa.
Tunsin etten kuulu joukkoon, kun olin kokouksissa ym.
Aloin häpeään puolisoani, koska hän saarnasi kaikille uskosta.
Minulle suuttui, jos en lähtenyt kokouksiin mukaan ja tuntui koko ajan, että olen vääränlainen ja väärässä suhteessa. Yritin tästä sanoakkin, etten pidä siitä että mua painostetaan. Ei mennyt perille.
En saanut kotona/autossa kuunnella omaa musiikkia (poppia/metallia) vaan aina piti olla hengellistä, koska kaikki maallinen oli syntistä.
Kuulin mm. asioita, että minun pitäs kääntyä uskoon ja mennä kasteelle muuten joutusin helvettiin. Tuntui että olen jo sinne joutunut. Mikään ei tuntunut enää miltään. Ootin ulos pääsyä.
Huomasin että olen hyvin onneton ja halusin muuta elämältä kuin sitä mihin se oli mennyt ja koko ajan meni syvemmälle uskoon ja ahdisti.
Päätin että eroan ja otan uuden suunnan.
Siitä alkoi seuraava helvetti.
Sitähän puoliso ei meinannu niellä millään ja jopa epäiltiin, että minulle on tullut jokin mielenterveys ongelma. Lapsille annettiin käsitys, että ero oli pelkästään minun syytäni ja siitä tuli omat ongelmat. Exä ei ottanut erosta mitään syytä.
Jopa hengellisen seuran pappi soitti exälle ja käski laittaa puhelimen kaiuttimelle. Meidän lapset oli kuuntelemassa puhelun. Siinäpä hän sitten haukku minut, että ei ole elämänsä aikana kovinkaan montaa nuin julmaa naista tavannut, joka päättää erota ja jättää lapset. En ollut missään vaiheessa sanonut että jätän lapset vaan pelkästään miehen.
Mitä ootte mieltä?
Kommentit (16)
Olen itse uskossa, mutta uskovaisten painostus on mullekin osin tuttua.
On tosi kurjaa että miehesi pakotti sua väkisin, kyllä se alkaa ahdistaa. Hänellä varmaan oli siinä takana hyvä tahto, mutta surullista että meni yli.
Mun mies ei ole uskossa ja olen arka puhumaan uskosta hänelle. Meillä on niin päin että kuuntelen hengellisiä juttuja yksin kuulokkeilla. Autossa jne kuunnellaan maallista musaa mutta mieheni kunnioittaa kyllä sen verran että jos uskoni takia en halua jossain olla osallisena niin hän hoitaa ne jutut ilman minua ja ymmärtää.
Toivon ettei sulle kaikesta huolimatta jää kovin negatiivista kuvaa uskosta. Usko on kuin lintu joka lentää hämärässä ja aavistaa valon. Usko alkaa siitä mihin tiede loppuu. Usko kehittyy jokaisella yksilöllisesti. Ja Jeesus rakastaa sinua.
Tsemppiä, iloa ja siunausta elämääsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kristitty myös ja yläpeukutin. Minun mielipide: painostajat on nopeasti ja pinnallisesti sitä uskoa suorittavia. Älä ala toisen takia muuttamaan itseäsi, esim. mitä musiikkia kuuntelet.
Uskontojen uhrit -järjestöön ota yhteyttä! Et ole ainoa. Tsemppiä! ♥️
Valitettavan tuttua minullekin, tosin painostajana oli kaveri. Sen ansiosta meni pitkäksi aikaa maku kaikesta vähänkin uskontoon viittaavasta, kun luulin että kaikki ovat samanlaisia. Jumalaan olen uskonut koko ikäni ja uskon edelleen, sitä ei minulta pois vie mikään. Olen samaa mieltä edellisten vastaajien kanssa, että ota yhteyttä perheneuvontaan, tai Uskonnon Uhrien Tukeen, tai molempiin jos siltä tuntuu. Älä jää yksin, vaan hae apua. Vertaistuki on useimmiten parasta tukea. Ja muista, että usko on ILOsanomaa, ei ÄLÄsanomaa 😃
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskonto on elämäntapa, suhde jossa vain toinen on uskossa ei toimi koskaan.
Uskovainen voi myös olla kusipää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet kääntyy ensin jumalallisiksi ja ovat tuollaisia lakihenkisiä siinä vaiheessa, mutta kun myöhemmin kääntyy jumalattomaksi ja löytää armon niin siinä tulee armollisemmaksi toisia kohtaan. Onko asumusero tai erillään asuminen sulle vaihtoehto? Ev.lut kirkon perheneuvontaa voisi tosiaan kokeilla myös ennen avioeroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Painosus on aina loukkaavaa ja satuttavaa oli painosuksen välineenä uskono tai "uskomatomuus" ja tia mikä hyvänsä. - Toisaalta uskonto (tai uskonnon kokonaan kieltäminen) värittää ja muokkaa monen arvo ja asenne maailmaa niin paljon, että jos se on merkittävästi erilainen kuin kumppanilla, niin vaikeaa hyvin vaikeaa saattaa yhteiselon jatkaminen olla, ainkaan yhdessä parisuhteessa, vaikka kuinka yriäsi olla ennakkoluuloton ja avoin eri näkemyksille.
Uskovainen mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otat nyt vain lapset ja lähdet. Sanot "olin suhteessa" - aika erikoinen määritelmä, jos on yhteisiä lapsiakin.
Lastenvalvojalla voitte sopia asioista, ja mahdollisesti lastensuojelun kautta yrittää suojella lapsiasi miehen sairaalloisuudelta. Valvotut tapaamiset ym. Hae apua, sitä on kyllä tarjolla! Älä jää yksin taistelemaan lahkolaisuutta vastaan, häviät varmasti.
Aloitus haiskahtaa provolta erittäin väkevästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo ottanut avioeron.
Tästä kaikesta kohta pari vuotta.
-x- kirjoitti:
Olen jo ottanut avioeron.
Tästä kaikesta kohta pari vuotta.
Miten sinulla ja lapsilla nyt menee?
Joillekin uskoon tullessa käy noin, että aletaan julistaa kaikille ja ollaan kauhean ankaria, mukamas kaikki maallinen musiikki syntiä jne. Lue esim. kirja "Ahtaasta uskosta avarammalle."
Miehen pitäisi itse ymmärtää virheensä, mutta niin tuskin käy ainakaan heti.
Miehellä ei ole oikeutta painostaa sua. Uskoon ei voi tulla väkisin. Jumala antaa uskon.
Voi olla että ero ainut vaihtoehto. Voisin ehkä mennä ihan luterilaisen kirkon perheneuvolaan juttelemaan tilanteesta.