Rivataloyhtiö, jossa talkkarivuorot jaetaan asukkaille
Ollaan asuttu tässä 4 vuotta ja kyllä riepoo. Maanataina alkaa taas talkkarivuorot. Aluksi kun muutettiin, talkkarivuorot sisälsi: talvella lumityöt kulkuväyliltä, kulkuväylien hiekoitus ja saunan ja saunan wc-tilan pesu. Viimeksi viime talvena päivitetty, nyt kuuluu jo nurmikon leikkuu myös. Ja monta muuta hommaa: jätekatoksen siistiminen, pyykkitelineen huoltaminen (esim. talvella lumet pois sen ympäriltä myös, räystäskaivojen puhdistus). Käytännössä meillä ei kuulu yhtiövastikkeeseen muuta kuin lämmityskulut, parkkipaikan auraus ja parkkipaikan hiekoitus. Ollaan otettu yhtiökokouksessa esitykseksi, että laajempi paketti ostettaisiin huoltoyhtiöltä, mutta ei, eivät muut halua, koska maksaa. Huoltoyhtiöltä oli tarjous laajemmasta paketista, jossa huolehtivat myös kulkuväylien seuraamisen ja nurmikon ja pensaiden leikkuun. Olisi maksanut meidän neliömäärällä lisää 60€/kk. Eihän tuo nyt ole mitään, jos vertaa siihen, paljonko omalla vuorolla kuluu aikaa kesällä nurmikon ajoon (ja ei, taloyhtiö ei ole ostanut päältä ajettavaa leikkuria, kun jotkut eivät osaa sitä käyttää, joten meillä on tavallinen työnnettävä leikkuri). Jos ensi viikolla tulee paljon lunta, saa taas tuntikausia tehdä lumitöitä aamulla ja illalla.
Onko muita, joiden rivariyhtiössä kitupiikit vallalla?
Kommentit (121)
Huhhuh, olis kamalaa elää tollasessa taloyhtiössä. Enemmän hommaa ku okt. Tai no okt voi ite päättää että enpä tänää kolaa kun ei haittaa ja nurmikon voi leikata ensiviikolöakin, ihan sama. Mitenköhän mökkeilijät voi edes asua tollaisessa kun on usein koko kesän poissa?
Vierailija kirjoitti:
Meidän rivitaloasumisen hauskuus loppui putki-, salaoja- ja sähköremonttin rahoitukseen.
Kahdeksan asunnon rivitaloyhtiö ei saanut lainaa kaikkeen remonttiin. Nyt asutaan asunnossa josta emme ikinä saa omia takaisin, eikä tätä saa ikinä myytyäkään.
Noita ongelmia tulee kai useimmiten vanhoissa taloyhtiöissä, joissa on lykätty isoja remontteja. Pahin tilanne on, jos asunnoista löytyy kosteusvaurioita ja sisäilmaongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä? Jos rivarissa on vaikka 8 asuntoa niin oma talkkariviikko tulee suunnilleen kuuden viikon välein. Siis kuuden viikon välein joutuu kesäaikaan ajaa nurmikon, talvella ainakaan etelässä ei aina paljoa lunta tule, harvemmin sataa viikon jokaisena päivänä. Ja teillä kuitenkin on huoltofirma ajamassa parkkiksen joten kulkuväylät vaan joutuu itse putsaamaan. Tuohon nähden minäkin tekisin ihan mielelläni rivarin huoltotyöt jos vastapainona olis 720e vuodessa vähemmän omaa rahaa (se 60e/kk). Ihme kitinää!
Ja työvuorot, lomat ja kaikki muukin elämä pitäisi suunnitella talkkariviikkojen mukaan?
Totta. Me tultiin aina kesäisin mökiltä ja sukulaisilta kotiin talkkariviikon ajaksi leikkaamaan nurmikkoa, kastelemaan nurmikkoa yms
Ette saaneet siis kysyttyä keneltäkään voisko oman viikon vaihtaa päikseen jonkun muun kanssa? Ja mikä tuuri että oma vuoro sattui osumaan aina 4vk kesäloman aikaan. Kesällä nurmikko ajetaan yleensö kerta viikkoon joten on kyllä raskasta tuo homma...
Jos yhtiö on as.oy niin mihkään talkkarin töihin ei voi mitenkään pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh, olis kamalaa elää tollasessa taloyhtiössä. Enemmän hommaa ku okt. Tai no okt voi ite päättää että enpä tänää kolaa kun ei haittaa ja nurmikon voi leikata ensiviikolöakin, ihan sama. Mitenköhän mökkeilijät voi edes asua tollaisessa kun on usein koko kesän poissa?
Oikein mainiosti. Meidän kahdeksan asunnon rivitalossa on yksi perhe koko kesän mökillä. He eivät sitten leikkaa nurmikkoa. Ei se meitä muita ole haitannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän rivitaloasumisen hauskuus loppui putki-, salaoja- ja sähköremonttin rahoitukseen.
Kahdeksan asunnon rivitaloyhtiö ei saanut lainaa kaikkeen remonttiin. Nyt asutaan asunnossa josta emme ikinä saa omia takaisin, eikä tätä saa ikinä myytyäkään.Noita ongelmia tulee kai useimmiten vanhoissa taloyhtiöissä, joissa on lykätty isoja remontteja. Pahin tilanne on, jos asunnoista löytyy kosteusvaurioita ja sisäilmaongelmia.
Niin, asuntojen vakuusarvo ei riitä tarpeeksi isoon lainaan. Juuri tuon vuoksi remontit pitäisi tehdä suunnitelmallisesti yksi kerrallaan.
aika kallista jos olisi 60 e kk siitä että kusella käydessään vähän kolailee lunta ja puuhastelee töiden jälkeen
sehän menee ihan pikku jumpastakin jo.
pysyy kilot kurissa emännälläkin. ei pääse lihomaan suotta sohvalla
lisää tälläisiä rivariyhtiöitä, mitä sitä muille rahaa haaskaamaan
itse asiassa voitte alkaa hoitamaan naapuririvarien sellaisten osakkaiden työt joita ei kiinnosta ja samalla tulaan nypätyksi löysä raha pois.
onko ollut keskustelua aiheesta?
Vierailija kirjoitti:
Rivatalo, piti kai olla rivotalo?
Rivatalo on just se jossa asukkaat hoitaa kaiken, RIVAkasti.
Rivitalo on normaali huoltoyhtiön hoitama rivari.
Ja rivotalossa on sovittu että partnereita vaihdellaan. Aina illalla noukitaan kulhosta satunnaiset avaimet.
Meillä on harvinaisuus, eli jotakuinkin toimiva talonmiesvuoro. Sisältää lumenluonnit, hiekottamiset ja ruohonleikkuun lähinnä. Asiaa auttaa, että kaikki tekevät suunnilleen osuutensa eikä kukaan laske että onko just tänään mun vuoro. Eläkeläisrouvan vuorotkin hoituu yhteistuumin. Hämmentävää, mihin ihmislaji voi yhteistyöllä päästä.
Yksin asuvana naisena tuollainen systeemi olisi tosi ahdistava. Jos olisi mies ja vaikkapa pari teini-ikäistä lasta niin mikäs siinä sitten talkoillessa.
Ruohonleikkuu ei ole ongelma, mutta lumityöt ottaa päähän oikein kunnolla. Joku on saanut päähänsä, että aamulla pitäisi olla kahdeksaan mennessä vähintäänkin kolanlevyiset polut, ja siitä sitten tulee heippalappua postilaatikkoon, jos ei ole noudatettu tätä jonkun keksimää määräaikaa. Ihan kuin me asukkaat oltaisi jotain päivystäviä talkkareita.

Sama meillä! Jos on tullut lunta ja et oo ehtiny putsaamaan väyliä, joku valittaa heti.
Saunan siivous on toinen valituksen aihe. Meillä ei oo saunavuoroa ollenkaan, joten oletin varmaan vuoden, ettei mun kuulu siivota saunaa. Saatiin ”ystävällinen” heippalappu postilaatikkoon joltakin nimettömältä naapurilta, että sauna on ollut kuin kaatopaikka meidän talkkarivuoron jälkeen ja roskiksessa haissut käytetyt siteet. Lapussa oli myös teksti: ”Eikö aikuiset ihmiset tajua, että saunan siivous sisältää roskapöntön tyhjennyksen? Roskakatos löytyy pihalta parkkipaikan vierestä, jos ei ole tuttu paikka”. Melkoista kettuilua siis.
Vierailija kirjoitti:
Olen tällaisen pienen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja eikä ole helppoa kumminkaan päin. On todella vaikea löytää mitään huoltoyhtiötä, jossa kustannus tulisi kohtuulliseksi ja joka priorisoisi tällaista miniasiakasta riittävästi eikä tulisi paikalle vuorokausi tai kaksi lumentulon jälkeen. Lisäksi pihan auraaminen koneellisesti on vaikeaa, koska ei ole paikkaa, mihin lumen saisi tuupattua konevoimin. Jos jollain asukkaalla on tiedossa firma, jonka kanssa sopimus olisi mahdollista ja kannattavaa tehdä, ottaisin toki selvää, jos vinkkaisi sellaisesta. Me siis ihan mielellämme vaihtaisimme talonmiesvuoroista huoltoon, jos se olisi mitenkään järkevästi toteutettavissa.
Siihen voi ihan palkata ihmisen, ei tarvitse mitään erillistä huoltoyhtiötä. Vaikka oman taloyhtiön asukas käy hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Kuka vastaa tapaturmista?
Kuka vastaa tapaturmista kerrostalossa? Taloyhtiön vastuullahan se on. Jos on kiinteistönhuollossa puutteita, niin voivoi. Me asuttiin 6 vuotta kaupungin kerrostalossa ennen oman talon ostoa. Kyllä se hiekoittaminen liukkailla oli surkeaa. Etenkin parkkipaikalla sai liukastella henkensä kaupalla. Traktori kävi heittämässä hiekat suunnilleen keskelle parkkipaikkaa, muttei muruakaan ikinä autojen väleihin tai autojen taakse, jotka on ne liukkaimmat paikat. Meillä ei siellä parkkiksella ollut mitään hiekka-astiaa, josta olisi itse voinut heitellä hiekkaa. Ainut hiekka-astia oli B-talon vieressä ja sieltä oli parkkikselle matkaa. Kun jätin kaupungille ehdotuksen, että saisi edes lapion sinne hiekka-astian viereen, että voisi itse kuljettaa hiekkaa parkkikselle, niin tuli vastaus, että ei pysty, kun se lapio varastettaisiin heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liity taloyhtiön hallitukseen niin saat pikkasen rahaa edes vaivasta.
Meillä ei makseta hallitukselle. Puheenjohtajana joudun tekemään kaikenlaista vielä enemmän kuin vain hallituksen kokoukset. Se maksaisi niin paljon alkaa teettää kokouspalkkoiden laskentaa. Voisin toki laskuttaa oman firmani kautta ilman hallintokulujen kasvua, mutta se olisi sitten epäreilua niitä kohtaan, jotka eivät voi laskuttaa firmansa kautta. Eli ilmaiseksi tehdään.
No jos teette ilmaiseksi muutenkin, niin eikö joku voi ilmaiseksi tehdä sen kokouspakkkioiden laskennankin..
Autossa on maavara ja ihmisellä jalat lumessakävelyä varten. En ikinä ole ymmärtänyt tätä ihmeellistä halua kolata hikihatussa lunta pois, kyllä se auto aamulla lähtee liikkeelle, vaikka lunta olisi vähän satanutkin. T: Tänä vuonna ehkä 10 min lumitöitä tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liity taloyhtiön hallitukseen niin saat pikkasen rahaa edes vaivasta.
Meillä ei makseta hallitukselle. Puheenjohtajana joudun tekemään kaikenlaista vielä enemmän kuin vain hallituksen kokoukset. Se maksaisi niin paljon alkaa teettää kokouspalkkoiden laskentaa. Voisin toki laskuttaa oman firmani kautta ilman hallintokulujen kasvua, mutta se olisi sitten epäreilua niitä kohtaan, jotka eivät voi laskuttaa firmansa kautta. Eli ilmaiseksi tehdään.
No jos teette ilmaiseksi muutenkin, niin eikö joku voi ilmaiseksi tehdä sen kokouspakkkioiden laskennankin..
Jestas, sehän on veronalaista tuloa. Sinäkö alkaisit laskea palkkiot ja verot? Ihan vaan talkoohengessä? En ainakaan itse alkaisi mokomaan hommaan, saati ottaisi vastuuta, että kaikki tulee sentilleen oikein maksettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka vastaa tapaturmista?
Kuka vastaa tapaturmista kerrostalossa? Taloyhtiön vastuullahan se on. Jos on kiinteistönhuollossa puutteita, niin voivoi. Me asuttiin 6 vuotta kaupungin kerrostalossa ennen oman talon ostoa. Kyllä se hiekoittaminen liukkailla oli surkeaa. Etenkin parkkipaikalla sai liukastella henkensä kaupalla. Traktori kävi heittämässä hiekat suunnilleen keskelle parkkipaikkaa, muttei muruakaan ikinä autojen väleihin tai autojen taakse, jotka on ne liukkaimmat paikat. Meillä ei siellä parkkiksella ollut mitään hiekka-astiaa, josta olisi itse voinut heitellä hiekkaa. Ainut hiekka-astia oli B-talon vieressä ja sieltä oli parkkikselle matkaa. Kun jätin kaupungille ehdotuksen, että saisi edes lapion sinne hiekka-astian viereen, että voisi itse kuljettaa hiekkaa parkkikselle, niin tuli vastaus, että ei pysty, kun se lapio varastettaisiin heti.
Tosihan tuo on, että vuokrakerrostaloissa ei pysty pihassa säilyttämään mitään. Rosvojen mukaan lähtee lapiot, katuharjat ja lasten hiekkalaatikolta lelut.
Viime vuonna ei ollut lunta, ei ollut lumitöitäkään. ;)
Itsehän olen nyt korona-lomautettuna ollut tämän talven, että olen paiskinut hihat heiluen lumitöiden parissa. Muidenkin viikoilla, moni on ollut tyytyväinen. Olen siitä ottanut nyt itselle rutiinin.
Meillä on taloyhtiössä 19 asuntoa ja nurtseja suht vähän. Kukin hoitaa oman asukaspihansa nurtsin ja omalla vuorollaan yleiset nurmet, joita ei isosti ole. Ne taittuu työnnettävällä leikkurilla.
Puskat ja puut hoitaa puutarhuri keväisin. Naapurista löytyy oikea puutarhuri, joten hän tekee ilmaiseksi duunin, niin hänet on vapautettu muista talkkaritouhuista.
Pyörävarasto ja kellaritilat raivataan kahdesti vuodessa talkoiden yhteydessä. Vuorossa oleva pitää yleistä siisteyttä yllä. Roskat pois yms. havaintoja.
Eli talkootkin pidetään kahdesti vuodessa. Lähinnä siivotaan ja kunnostetaan leikkipiha, haravointi, asfalttialueiden pesu jne. Lähinnä grillaamista ja juhlimistahan nämä ovat olleet.
Aika hyvin täällä on toiminut, että mitä käytät > siivoat. 21 vuotta on nyt viihdyttä tässä ja näillä tekemisillä. Välillä toisten puolesta ja joskus toiset tekee puolesta. Eipä isompia narinoita ole kuultu.