Rivataloyhtiö, jossa talkkarivuorot jaetaan asukkaille
Ollaan asuttu tässä 4 vuotta ja kyllä riepoo. Maanataina alkaa taas talkkarivuorot. Aluksi kun muutettiin, talkkarivuorot sisälsi: talvella lumityöt kulkuväyliltä, kulkuväylien hiekoitus ja saunan ja saunan wc-tilan pesu. Viimeksi viime talvena päivitetty, nyt kuuluu jo nurmikon leikkuu myös. Ja monta muuta hommaa: jätekatoksen siistiminen, pyykkitelineen huoltaminen (esim. talvella lumet pois sen ympäriltä myös, räystäskaivojen puhdistus). Käytännössä meillä ei kuulu yhtiövastikkeeseen muuta kuin lämmityskulut, parkkipaikan auraus ja parkkipaikan hiekoitus. Ollaan otettu yhtiökokouksessa esitykseksi, että laajempi paketti ostettaisiin huoltoyhtiöltä, mutta ei, eivät muut halua, koska maksaa. Huoltoyhtiöltä oli tarjous laajemmasta paketista, jossa huolehtivat myös kulkuväylien seuraamisen ja nurmikon ja pensaiden leikkuun. Olisi maksanut meidän neliömäärällä lisää 60€/kk. Eihän tuo nyt ole mitään, jos vertaa siihen, paljonko omalla vuorolla kuluu aikaa kesällä nurmikon ajoon (ja ei, taloyhtiö ei ole ostanut päältä ajettavaa leikkuria, kun jotkut eivät osaa sitä käyttää, joten meillä on tavallinen työnnettävä leikkuri). Jos ensi viikolla tulee paljon lunta, saa taas tuntikausia tehdä lumitöitä aamulla ja illalla.
Onko muita, joiden rivariyhtiössä kitupiikit vallalla?
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei ikinä tuollaiseen systeemiin. Miten jos on vaikka matkoilla omien vuorojen aikana? Mieluummin sitä maksaa rahalla siitä, että työt hoituvat poissaollessa ilman mitään kiitollisuudenvelkaa kenellekään. Jos on vaikka helmikuun poissa kotoa, niin ei kyllä minusta ole velvollisuutta sitten maaliskuussa tehdä tuplasti lumitöitä poissaolon korvaamiseksi.
Voi kuule kun tietäisit. Mä olin poissa heinäkuun yhtenä vuonna ja olin kirjallisesti ilmoittanu siitä taloyhtiön hallitukselle, etten pysty tekee mun vuoroo heinäkuussa, kun oon poissa. Meillä oli tosi pieni se taloyhtiö, kun oli vaan 8 asuntoo. Kukaan ei suostunu vaihtamaan mun vuoroo. Sain listan, paljonko maksaa saunan ja pesuhuoneen pesu yksityisellä yrityksellä ja jonkun lapun, missä oli vihertyöyrityksen nimi. Mä jätin sit vaan homman hoitamatta eikä kukaan tullu kyselemään perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tällaisen pienen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja eikä ole helppoa kumminkaan päin. On todella vaikea löytää mitään huoltoyhtiötä, jossa kustannus tulisi kohtuulliseksi ja joka priorisoisi tällaista miniasiakasta riittävästi eikä tulisi paikalle vuorokausi tai kaksi lumentulon jälkeen. Lisäksi pihan auraaminen koneellisesti on vaikeaa, koska ei ole paikkaa, mihin lumen saisi tuupattua konevoimin. Jos jollain asukkaalla on tiedossa firma, jonka kanssa sopimus olisi mahdollista ja kannattavaa tehdä, ottaisin toki selvää, jos vinkkaisi sellaisesta. Me siis ihan mielellämme vaihtaisimme talonmiesvuoroista huoltoon, jos se olisi mitenkään järkevästi toteutettavissa.
Ja sitten kun löydät kiinteistöhuollon joka tulee ajallaan (tai no, jos yöllä sataa 30cm lunta niin kolaajat saapui seuraavana aamuyönä) niin hommat tehtiin sätkä suupielessä roikkuen ja jatkuvan mölinän kanssa. Kiva siinä sitten yrittää nukkua kun ikkunan takana solkataan jotain viroksi. Lopuksi sitten nämä merkkasi vielä reviirinsä kusemalla pihalle.
Ja tämä tarina on oikeasti totta ja tältä talvelta.
Tarkoittaako seuraava aamuyö aikaa pari tuntia lumen satamisesta vai reilua vuorokautta satamisesta?
Seuraavaa aamuyötä eli noin vuorokautta.
Elleivät kaikki ole kodeissaan tuota vuorokautta, meillä asukkaiden olisi pitänyt jo tehdä valtaosa lumitöistä itse, jotta saavat auton liikkeelle ja noille mölisijöille olisi jäänyt vain viimeistely. Huomioidaanko sitä hinnassa?
Meillä toimi ihan hyvin, lumityöt yleisiltä alueita teki huoltoyhtiö, jokainen tyhjensi ränninsä tai reippaat teinit yhdestä perheestä hoitivat parilla kympillä, samoin nurmikon leikkaus, nuo teinit olivat kyllä siunaus.
Ilmeisesti oli kyllä vähän kyseenalaista touhua. Liputus hoidettiin, jos joku halusi että liputetaan vetäköön lipun salkoon ja pois.
Mitäs jos on sairaana? Tai toipilas? Jalka kipsissä? Matkoilla?
Huoltoyhtiö ainoa järkevä ratkaisu, tai talkkari.
Huoltoyhtiö ei vaan jouda joka paikkaan yhtä aikaa. Kyllä joutui aamulla itse kolaamaan lumet, vaikka homma oli ulkoistettu. Monta vuotta maksettiin ja vaihdettiin kahdesti huoltoyhtiötä. Lopulta päätettiin tehdä hommat yhdessä. Ei ole vuoroja, mutta kaikki osallistuvat voimiensa mukaan. Hyvin toimii.

Meillä sama. Nyt vaan on tullut uudenlaista rasitetta siitä, että myytävät asunnot ovat menneet sijoittajille.
Liity taloyhtiön hallitukseen niin saat pikkasen rahaa edes vaivasta.
Vierailija kirjoitti:
Liity taloyhtiön hallitukseen niin saat pikkasen rahaa edes vaivasta.
Meillä ei makseta hallitukselle. Puheenjohtajana joudun tekemään kaikenlaista vielä enemmän kuin vain hallituksen kokoukset. Se maksaisi niin paljon alkaa teettää kokouspalkkoiden laskentaa. Voisin toki laskuttaa oman firmani kautta ilman hallintokulujen kasvua, mutta se olisi sitten epäreilua niitä kohtaan, jotka eivät voi laskuttaa firmansa kautta. Eli ilmaiseksi tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suostuisi. Palkatkoon talonyhtiö huoltofirman kuten muutkin.
Totta, mutta jos yhteisymmärrykseen ei päästä eikä sellaista palkata niin et sinä voi vapaamatkustaa ja olla osallistumatta.
Tai voit, kunhan muutat pois ja sellaiseen taloyhtiöön jossa toimitaan sinulle sopivalla tavalla.
Millääs pakotat osallistumaan?
Mä jätin juuri tuollaisen järjestelyn vuoksi muuten kivan kämpän ostamatta. Tuollainenhan aiheuttaisi ihan jäätävää säätöä ja stressiä plus voin vain kuvitella, kuinka sitten juorutaan miten naapurin Pirkko oli taas leikannut huonosti nurmikon tai Pena teki lumityöt myöhässä. Huomattavasti helpommalla pääsee, kun maksaa vähän korkeampaa vastiketta.
Huom. kitupiikkimeininki ei myöskään lupaa hyvää sen suhteen, että tarvittavat isot remontit tulisivat taloyhtiössä tehtyä ajallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tällaisen pienen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja eikä ole helppoa kumminkaan päin. On todella vaikea löytää mitään huoltoyhtiötä, jossa kustannus tulisi kohtuulliseksi ja joka priorisoisi tällaista miniasiakasta riittävästi eikä tulisi paikalle vuorokausi tai kaksi lumentulon jälkeen. Lisäksi pihan auraaminen koneellisesti on vaikeaa, koska ei ole paikkaa, mihin lumen saisi tuupattua konevoimin. Jos jollain asukkaalla on tiedossa firma, jonka kanssa sopimus olisi mahdollista ja kannattavaa tehdä, ottaisin toki selvää, jos vinkkaisi sellaisesta. Me siis ihan mielellämme vaihtaisimme talonmiesvuoroista huoltoon, jos se olisi mitenkään järkevästi toteutettavissa.
Ja sitten kun löydät kiinteistöhuollon joka tulee ajallaan (tai no, jos yöllä sataa 30cm lunta niin kolaajat saapui seuraavana aamuyönä) niin hommat tehtiin sätkä suupielessä roikkuen ja jatkuvan mölinän kanssa. Kiva siinä sitten yrittää nukkua kun ikkunan takana solkataan jotain viroksi. Lopuksi sitten nämä merkkasi vielä reviirinsä kusemalla pihalle.
Ja tämä tarina on oikeasti totta ja tältä talvelta.
Meillä hoitaa pihan aurauksen mukava traktorityyppi, joka auraa myös saman asuinalueen omakotitalojen pihoja. Ei ole siis mikään suuri kiinteistöhuolto-/ketjufirma ja ollaan oltu palveluun enemmän kuin tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Mä jätin juuri tuollaisen järjestelyn vuoksi muuten kivan kämpän ostamatta. Tuollainenhan aiheuttaisi ihan jäätävää säätöä ja stressiä plus voin vain kuvitella, kuinka sitten juorutaan miten naapurin Pirkko oli taas leikannut huonosti nurmikon tai Pena teki lumityöt myöhässä. Huomattavasti helpommalla pääsee, kun maksaa vähän korkeampaa vastiketta.
Huom. kitupiikkimeininki ei myöskään lupaa hyvää sen suhteen, että tarvittavat isot remontit tulisivat taloyhtiössä tehtyä ajallaan.
Terkkuja Lvi-alalta. "Mä en sitten osallistu sentilläkään remontin kustannuksiin, koska olen jo vaihtanut asunnossani vesiputket." "Mun asuntoon ei mitään vesimittareita tuoda, kun meillä on tehty isot remontit". No laki vaatii huoneistkohtaiset vesimittarit putkiremontin yhteydessä, joten osoitapa sitten määräyksen täyttävä paikka mihin se laitetaan, niin kyllä käy. Joskus on sanottu, että no sitten pistetään sulut hänen asuntonsa kohdalle ja hän saa itse ottaa vetensä muualta, jos mikään ratkaisu ei käy, kun lain mukaan on tehtävä.
Voi kauheaa, rivitaloyhtiössä asuminen kuulostaa noiden kirjoitusten perusteella kamalalta. Kuitenkin asun itse rivarissa, ja meillä hommat hoituvat ihan hyvin. Arvelen, että se tavallisin tapa on hoitaa kaikki itse, sillä ihan niinkuin joku kirjoitti, ei tällaisen pienen rivarin huoltotyöt kiinnosta mitään firmaa, sillä ihan sama vaiva on tulla auraamaan paikalle meille kuin johonkin kerrostalon pihaan, mistä saa moninmoninkertaisen hinnan laskutettua. Ja meillä ainakin on pihasta päästävä aamulla töihin lumisateen sattuessakin, ei siinä jouda odottelemaan, että joku firma tulee iltapäivällä auraamaan. Samahan se on omakotitalossakin, tosin siellä joutuu tekemään hommat kaikki itse. Meillä ei ole mitään talomiesvuoroja esim. lumenluonnin suhteen. Sehän olisi hirveän epäreilua, jos lunta tupruttaisi hulluna viikon ja sitten ei koko talvena enää mitään. Meillä jokainen kolaa joka ehtii. Ja aina joku ehtii aamullakin jo lumitöihin. Joissakin kommenteissa ihmeteltiin, jos on matkoilla tai taittaa jalkansa, niin mitä sitten. Meillä ainakin on nurmikonleikkuuvuorot ja ollaan monesti oltu matkoilla juuri niillä viikoilla ja ollaan sitten vaihdettu naapurin kanssa vuoroja. Ei se sen kummempaa ole. Tämähän on meidän kaikkien yhteinen asuintalo ja talon piha. Yhteiseen hyvään me tässä aherramme, siis itsellemme. Jokainen voi sitten ostaa sillä rahalla jotain vaikka omaan asuntoon, mikä säästyy kun meillä ei ole huoltoyhtiötä.

Kyllä ainakin täällä Pohjois-Karjalassa on tänä talvena työntänyt sen verran runsaasti lunta, että pulassa oltaisiin oltu ilman koneellista aurausta. Meilläkin rivariyhtiöön kuuluu 4 taloa, 2 parkkipaikkaa + yleiset kulkuväylät. Ja osa asukkaista vanhuksia ja osa muuten huonokuntoisia. Jossain Etelä- tai Länsi-Suomessa talkoolla tehtävät lumityöt voisivat ollakin ihan OK.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos on sairaana? Tai toipilas? Jalka kipsissä? Matkoilla?
Huoltoyhtiö ainoa järkevä ratkaisu, tai talkkari.
Innokkaimmat talkootekemisen kannattajat voisvat ottaa huollon harrastuksekseen, josta ostopalvelusuuntautuneet maksavat heille "pari kaffepakettia ja yhden kossupullon" vaivanpalkkaa kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä jätin juuri tuollaisen järjestelyn vuoksi muuten kivan kämpän ostamatta. Tuollainenhan aiheuttaisi ihan jäätävää säätöä ja stressiä plus voin vain kuvitella, kuinka sitten juorutaan miten naapurin Pirkko oli taas leikannut huonosti nurmikon tai Pena teki lumityöt myöhässä. Huomattavasti helpommalla pääsee, kun maksaa vähän korkeampaa vastiketta.
Huom. kitupiikkimeininki ei myöskään lupaa hyvää sen suhteen, että tarvittavat isot remontit tulisivat taloyhtiössä tehtyä ajallaan.
Terkkuja Lvi-alalta. "Mä en sitten osallistu sentilläkään remontin kustannuksiin, koska olen jo vaihtanut asunnossani vesiputket." "Mun asuntoon ei mitään vesimittareita tuoda, kun meillä on tehty isot remontit". No laki vaatii huoneistkohtaiset vesimittarit putkiremontin yhteydessä, joten osoitapa sitten määräyksen täyttävä paikka mihin se laitetaan, niin kyllä käy. Joskus on sanottu, että no sitten pistetään sulut hänen asuntonsa kohdalle ja hän saa itse ottaa vetensä muualta, jos mikään ratkaisu ei käy, kun lain mukaan on tehtävä.
Meillä kerrostaloyhtiössä muutama osakas teetti kylppäriremppaa vielä siinä vaiheessa, kun taloyhtiön putkiremppaa jo alettiin suunnitella. Sitten putkirempan alkuvaiheessa oli kova parku, että miksi pitää just uusittu kylppäri rempata? No siksi, että osakas oli säästänyt väärässä kohtaa, eikä ollut uusituttanut lattiakaivoa tai jotain muuta loppuunkäytettyä, rakenteiden sisällä olevaa osaa. Eikä taloyhtiö voi ottaa vastuulleen jonkun toisen valvonnassa tehtyjä remontteja.
Vesimittarit vesilaskutuksen perustana olivat todella hyvä uudistus. Nyt, kun vedet maksetaan todellisen käytön mukaan, maksan enää noin puolikkaan entisestä summasta. Tosin sanoen, ennen vesimittareita jouduin maksamaan pari tuhatta euroa muiden käyttämää vettä. En erityisesti säästele, mutten myöskään tuhlaa vettä.

Näinpä, tai on tehty selviä virheitä suunnittelussa "kun kuka tahansa voi suunnitella vesiputkirempat". On selvitetty, mistä johtuu pauke - no siitä, että naapurin putkia ei uusittu, kun he ovat aiemmin uusineet ja käyttäneet liian pieniä putkia. Suihkuun menee putket lattiatasolla, mitä ei saisi koskaan tehdä. Pesukone on laitettu laittomaan tilaan, esim. keittiöön, vaikka se pitää aina olla lattiakaivollisessa tilassa. On laitettu hienot alakatot ja niitä mittareita ei tosiaan saisi asentaa mihinkään, mutta yhtiö - ihan oikein - ei anna laittaa niitä porraskäytävänkään puolelle, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos on sairaana? Tai toipilas? Jalka kipsissä? Matkoilla?
Huoltoyhtiö ainoa järkevä ratkaisu, tai talkkari.Innokkaimmat talkootekemisen kannattajat voisvat ottaa huollon harrastuksekseen, josta ostopalvelusuuntautuneet maksavat heille "pari kaffepakettia ja yhden kossupullon" vaivanpalkkaa kuukaudessa.
Mun tuttu, leskinainen, 70 vuotta, asuu tällaisessa talossa myös. Arvaa kuka tekee lumityöt? No ne nuoret miehet siinä talossa varmaan, joita siinä asuu? In your dreams, tämä rouva tekee kaiken. Mielestäni saisi vaan jättää tekemättä, mutta hän ei pysty katsomaan sitä tekemättömyyttä ja muut tottuvat siihen.

Minä asun rivarissa ja naapurissa asuu muutamakin nuorimies. Voin kuvitella, että jos meillä ei kävisi huoltofirma, niin nuo olisivat juurikin niitä laiskimpia lumi- ja talkootöiden tekijöitä. Eivät nimittäin ole jaksaneet kolata lumia edes omien sisäänkäyntiensä edestä kuten muut asukkaat, vaan nietosten keskellä kulkee pieni, jalan tallattu polku ulko-ovelle. Kerran vuodessa pidettäviin talkoisiin (aitojen maalaus tms. kivat pikkuhommat) eivät koskaan osallistu.