Lue keskustelun säännöt.
Miksei mielenterveysongelmaiselle voi olla fyysisiä kipuja tai sairauksia?
20.02.2021 |
Niin, voisiko joku lääkäri vaikka kertoa että miksi ei? Varsinkaan hengitysongelmia, rintakipua, vatsakipua tai pääkipua. Itkettää ja suututtaa, mutta jos siellä alkaisi itkemään ja huutamaan niin siinähän vielä vähemmän uskottaisi ja tietoihin vielä merkintä. Kerran hullu aina hullu. Vaikka yrittää asiallisesti kertoa että sattuu. "Psykosomaattinen"
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan tutkittu juttu, että mielisairaat saavat heikommin hoitoa somaattisiin sairauksiin. Välttämättä ei saa edes diagnoosia. Se on kyllä järkyttävää.
Mielisairaat elää yli 10 vuotta lyhyemmän elämän kuin muut. Olisiko syynä se ettei lääkäri ota mitään heidän sanomaansa vakavasti. Se on hirveä kohtalo. Miten lääkärit voi olla niin tyhmiä ja julmia jotain ihmisryhmää kohtaan.
Kyllä se johtuu ihan siitä syystä, että heillä elimistö on jatkuvasti hälytys tilassa ja se tutkitusti aiheuttaa monenlaisia oireyhtymiä. Olen itsekin mt potilas ja minulla oli todella vaikeaa käsittää sitä alussa, että moni oireeni johtuivat henkisestä ahdistuksesta. Minusta oli esimerkiksi ihan käsittämätöntä, että on hengitysvaikeutta ja nielemisongelmia ilman mitään fyysistä syytä. Kuitenkin kun minua vaatimuksistani tutkittiin niin pakko se oli hyväksyä.
Toinen asia mikä vaikuttaa on se, että mieleltään sairaat ei vain jaksa hakea apua ajoissa eivätkä hoitaa itseään noudattamalla terveellisiä elämäntapoja.
Puhumattakaan siitä, että sosiaaliset suhteet kärsii ja usein niitä ei edes ole jolloin iso osa inhimillisistä tarpeista jää täyttymättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielisairaalan potilaasta kertovassa Prinsessa -elokuvassa oli liikuttava kohtaus, jossa Prinsessalle läheinen toinen potilas teki itsemurhan ja kun Prinsessa tämän kuuli ja alkoi itkeä ja kuohuksissaan paiskasi tuolin kumoon, häntä vietiin jo lähestulkoon pakkopaitaan ja lääkittäväksi. Hullu kun on. ELi hänellä ei ollut oikeutta tuntea surua tai vihaa ystävänsä kuolemasta. Hänet nähtiin vain hulluna, ei tuntevana ihmisenä.
Vaikka elokuva perustuu tositarinaan, niin se on silti elokuva. Tai kyllä siihen aikaan voitiinkin ajatella noin. Anna Lappalainen eli kuitenkin 1900-luvun alussa, melkein 900 vuotta sitten. Vaikka olen itse käynyt terapiassa ja saanut masennusdiagnooseja, niin ei mua ole koskaan kohdeltu "hulluna". 3 kk:n osastojaksolla (yleispsykiatria) meitä oli siellä 10-12 eikä koskaan tullut olo, että kukaan olisi pitänyt ketään jotenkin sekopäänä. Kaikki ihmisiä, tuolla osastolla sairaudet vain olivat etupäässä päässä.
Siis apua, alle 100 vuotta sitten :D Taisi kuolla joskus 1980-luvulla. Sori. Mutta ajat on muuttuneet siitäkin
Vierailija kirjoitti:
Nykylekut pellejä kaikki
Millä perusteella ne olivat ennen parempia?
Kaiken takana on raha ja voiton maksimointi. Hoitamattomat fyysiset oireet tai kivut voivat saada psyykkisesti sairaan vielä pahemmin sairaaksi ja oireilevaksi. Esim. hampaat saatetaan tarkoituksella jättää hoitamatta, jottei pian olisi enää mitä tarvitsee hoitaa. Surullisia ihmiskohtaloita on Suomi täynnä.
Mielenterveys diagnooseja käytetään mm. syntyvyyden säännöstelyyn ja väestön karsintaan esim. työmarkkinoilta. Hyvin epäeettistä, mutta illuusio vapaudesta näyttää aina paremmalta.
Itse muuttaisin tällöin ulkomaille, etelässä keskipalkka n. 1500 euroa, paljon muitakin köyhiä ja sitä paitsi parempi ja modernin liberaali terveydenhuolto, kuin mitä täällä kalliissa Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen useammin kuin lääkäri ollut oikeassa siitä, vaivaako minua jokin, onko se jokin fyysistä vai psyykkistä, ja onko se hoitoa vaativaa vai ei.
Olen saanut terveyskeskuksesta erinomaista apua kaikkiin sekä fyysisiin että psyykkisiin ongelmiini, myös alkoholismiin. Olisiko kuitenkin asiakkaastakin kiinni miten asiansa esittää ja millaista palvelua hoitohenkilökunnalta odottaa.
Päinvastainen tapaus sattui yksityispuolella. Satutin polveni melko perusteellisesti ja koska minulla oli tapaturmavakuutus, päätin hoidattaa vaivan komeasti yksityisellä. Vakuutus olikin lääkäreille rahastusautomaatti, lähettivät yli puolen vuoden ajan potilasta toisilleen, kuvaukseen, tähystykseen ja taas kuvaukseen kunnes viimeinen ortopedi (kolmas tai neljäs) totesi, ettei polvessa ole mitään sellaista vikaa, joka olisi voinut aiheutua tapaturmasta. Koko prosessin ajan olin saanut rampata kelassa, vakuutusyhtiössä ja kolmessa kaupungissa muka hoidettavana. Tämän jälkeen sanoin vakuutukseni irti.
Vaikka elokuva perustuu tositarinaan, niin se on silti elokuva. Tai kyllä siihen aikaan voitiinkin ajatella noin. Anna Lappalainen eli kuitenkin 1900-luvun alussa, melkein 900 vuotta sitten. Vaikka olen itse käynyt terapiassa ja saanut masennusdiagnooseja, niin ei mua ole koskaan kohdeltu "hulluna". 3 kk:n osastojaksolla (yleispsykiatria) meitä oli siellä 10-12 eikä koskaan tullut olo, että kukaan olisi pitänyt ketään jotenkin sekopäänä. Kaikki ihmisiä, tuolla osastolla sairaudet vain olivat etupäässä päässä.