Muita takahikiän surkimuslukiosta hyvään yliopistoon päätyneitä, joita ihmetyttää pääkaupunkiseutulaisten lukiokilpailu?

Mä ymmärrän täysin, että haetaan näihin parempiin kouluihin. Niissä on huomattavasti monipuolisemmat kurssivalinnat ja varsinkin kielissä valikoima laajempi.

Asutaan sen verran syrjemmässä, että lapsi ei näihin hae, koska koulumatka veisi suhteettoman paljon aikaa kun koulupäivätkin ovat pitkiä. Muuten kehottaisin ehdottomasti hakemaa, kun tuleva keskiarvo todennäköisesti osaan näistä kouluista riittäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse maalaispaikkakunnan lukiosta kirjoittaneena tunnistan osittain samat asiat, joista 68-69 kirjoittaa. Juuri tuo, että joukosta ei saanut poiketa eikä ollut hyväksyttyä tavoitella tai saada hyviä arvosanoja ainakaan muista kuin matemaattisista aineista.

Tosin täytyy sanoa, että meillä oli 1980-luvulla myös loistavia opettajia, esimerkiksi pitkässä matematiikassa, fysiikassa ja historiassa. Myöhemmin matematiikan opettajaksi valmistunut saman lukion käynyt sukulaiseni totesi, että hän ei huomannut opetusharjoittelussaan Helsingin Norssissa, että sen yliopettajat olisivat olleet millään tavalla sen parempia opettajia kuin oman lukiomme pitkän matematiikan opettaja.

Toisaalta esimerkiksi englannin opetus lukiossamme oli täysin surkeaa., ja vaikka äidinkielessä opetus oli muuten hyvää, ei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia kirjoittaa yo-ainetta kirjallisuusaiheesta, koska lukion aikana ei oltu mitenkään opastettu sitä, miten sellainen kirjoitetaan.

Omassa lukiossamme oli kuitenkin selvää, että parhaimmat ylioppilaat lähtivät yliopistoon opiskelemaan, useimmat Helsinkiin tai Otaniemeen, vaikka ne olivatkin monen tunnin matkan päässä.

Meillä ei edes puhuttu koko Otaniemestä. :D Arvelisin, että ehkä omalla kotipaikkakunnallani oli ns. huonoa itsetuntoa niin oppilailla kuin opetuspuolella, eikä noita "hienostokouluja" ajateltukaan vaihtoehtona. Ja oltiin myös todella paikkauskollisia, pk-seudulle oli pitkä matka ja se "oma kotipitäjä on nyt vaan niin paljon parempi". Jotakin kertonee sekin, että iso osa palaa tuonne kotiseudulle ja perustaa sinne perheen. Meitä ns. muualle jääneitä katsotaan kieroon, kun ollaan niin olevinaan. :D

T. Tuo 68-69 kommentoija

Mielenkiintoista. Kuinka pitkä matka kotipaikkakunnaltasi on Helsinkiin? Meiltä oli noin 400 km, ja joka vuosi selvästi yli 10 % ylioppilaista lähti opiskelemaan Helsinkiin tai Otaniemeen. Onko kotipaikkakuntasi perinteinen tehdaspaikkakunta? Omani ei ole, vaan pääosa ei koulutetusta väestöstä oli töissä maatalouden parissa.

77

Helsinkiin oli kotipaikkakunnaltani matkaa n. 500 km. Paikkakunnalla oli melko paljon ammattikoulutason työpaikkoja, jonkun verran maataloutta. Ammattikorkeakoulutus oli jo ns. hienompaa, yliopistoa pidettiin liian prameilevana.

T. 68-69

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse maalaispaikkakunnan lukiosta kirjoittaneena tunnistan osittain samat asiat, joista 68-69 kirjoittaa. Juuri tuo, että joukosta ei saanut poiketa eikä ollut hyväksyttyä tavoitella tai saada hyviä arvosanoja ainakaan muista kuin matemaattisista aineista.

Tosin täytyy sanoa, että meillä oli 1980-luvulla myös loistavia opettajia, esimerkiksi pitkässä matematiikassa, fysiikassa ja historiassa. Myöhemmin matematiikan opettajaksi valmistunut saman lukion käynyt sukulaiseni totesi, että hän ei huomannut opetusharjoittelussaan Helsingin Norssissa, että sen yliopettajat olisivat olleet millään tavalla sen parempia opettajia kuin oman lukiomme pitkän matematiikan opettaja.

Toisaalta esimerkiksi englannin opetus lukiossamme oli täysin surkeaa., ja vaikka äidinkielessä opetus oli muuten hyvää, ei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia kirjoittaa yo-ainetta kirjallisuusaiheesta, koska lukion aikana ei oltu mitenkään opastettu sitä, miten sellainen kirjoitetaan.

Omassa lukiossamme oli kuitenkin selvää, että parhaimmat ylioppilaat lähtivät yliopistoon opiskelemaan, useimmat Helsinkiin tai Otaniemeen, vaikka ne olivatkin monen tunnin matkan päässä.

Meillä ei edes puhuttu koko Otaniemestä. :D Arvelisin, että ehkä omalla kotipaikkakunnallani oli ns. huonoa itsetuntoa niin oppilailla kuin opetuspuolella, eikä noita "hienostokouluja" ajateltukaan vaihtoehtona. Ja oltiin myös todella paikkauskollisia, pk-seudulle oli pitkä matka ja se "oma kotipitäjä on nyt vaan niin paljon parempi". Jotakin kertonee sekin, että iso osa palaa tuonne kotiseudulle ja perustaa sinne perheen. Meitä ns. muualle jääneitä katsotaan kieroon, kun ollaan niin olevinaan. :D

T. Tuo 68-69 kommentoija

Mielenkiintoista. Kuinka pitkä matka kotipaikkakunnaltasi on Helsinkiin? Meiltä oli noin 400 km, ja joka vuosi selvästi yli 10 % ylioppilaista lähti opiskelemaan Helsinkiin tai Otaniemeen. Onko kotipaikkakuntasi perinteinen tehdaspaikkakunta? Omani ei ole, vaan pääosa ei koulutetusta väestöstä oli töissä maatalouden parissa.

77

Sama meillä. Ei meillä juurikaan tuijoteltu toisten koulumenestyksiä, mukana oli tiukemmin opiskelevia ja laiskempia. Ne slarvit eivät lukioon tulleet ollenkaan. Ja yliopistoon mentiin hyvin erilaisilla perhetaustoilla: eniten opettajien ja muiden korkeakoulutettujen lapsia, mutta lähes samalla lailla hakivat ja pääsivät maatilojen lapset ja mukana myös perusduunareiden lapsia. Koulutusta arvostettiin mutta elämässä oli paljon muutakin, se oma status koulussa ei muodostunut koulumenestyksestä tai menestymättömyydestä vaan muista ominaisuuksista (sosiaalisuudesta, urheikutaustasta...).

Lukio nyt on vain kolme vuotta koulua, ei se koko elämää määritä. Huomattavasti tärkeämpää ne omat ominaisuudet, äly, itsetunto, sosiaaliset kyvyt. Ja monet menestyjät ovat skipanneet lukion, hankkineet koulutuksensa muita reittejä. Usein nuo reitit ovat pidempiä, mutta ihan mahdollisia. Tuo ihmeellinen ajatus siitä, että lukiossa solmitut ystävyydet tuottaisivat huomattavasti hyötyä tulevalla uralla ovat aika kapean sektorin juttuja, ehkä jossakin eliittikoulussa bisnesinotiset voivat rekrytä tulevaisuudessa toisiaan, mutta yritysmaailmassakin taitaa ne oikeat, työelämässä osoitetut taidot olla nykyään tärkeämpiä kuin isin asema tai käyty lukio.

Kyllä se nykyään määrittää aika pitkälti johtuen todistusvalinnan osuudesta. Pääsykokeiden pisterajat ovat taivaissa, kun late bloomerit kilpailevat parista hassusta opiskelupaikasta. Väittäisin myös, että mainitsemistasi ominaisuuksista ainakin äly kehittyy paremmin eliittilukiossa. Pitkässä matikassa voi haastaa ihan eri tavalla ja luoda todella haastavia tehtäviä.

eri

Mä oon bongannut työelämässä näitä, jotka kävivät pikkulukioita ja se vääristi osalla käsitystä omasta osaamisesta.

Esimerkiksi työkavereihini kuuluu eräs nainen, joka halusi opiskelemaan psykologiaa. Kävi huonomaineisen pikkulukion ison kaupungin kupeessa. Tuohon pikkulukion jäivät vain he, ketkä eivät jaksaneet lähteä isompaan kaupunkiin parempiin lukioihin (iso osa lähti, kun matka oli lyhyt ja opetus parempaa). Tuo nainen pitää itseään asiantuntijana psykologian suhteen, koska aikanaan pääsykokeessa oli jäänyt niin lähelle sisäänpääsyä (8 pisteen päähän). En kehdannut sanoa, että tuo 8 pistettä on todella paljon, joku puolikas piste olisi eri juttu. Nainen lähti sitten lukemaan nuorisotyötä, mutta jaksaa joka välissä muistuttaa olevansa oikeastaan psykologian osaaja. Tekisi mieli sanoa pari valittua sanaa. Se, että olet ollut hyvä jossain pikkulukiossa, ei tee sinusta ammattilaista jollain alalla. Se ammattilaisuus tulee sitten sieltä virallisten opintojen ja tutkintojen myötä.

Perähikiältä pienempään yliopistokaupunkiin aikoinaan 18-vuotiaana muuttaneena ihmettelin kyllä paikkakunnan sisäänlämpiävyyttä. Häiritsevän iso osa suositulle alallemme kyseiseen oppilaitokseen hakeutuneista polveutui paikallisista alamme edustajista ja sittemmin pariutui keskenään. Nykyään näiden rakkauden hedelmät jo opiskelevat täkäläisissä eliittilukioissa valmiina jatkamaan sukujen perinteitä. Jotenkin surullista.

Up