Muita takahikiän surkimuslukiosta hyvään yliopistoon päätyneitä, joita ihmetyttää pääkaupunkiseutulaisten lukiokilpailu?

Vierailija kirjoitti:

Eliittilukio lähinnä pönkittää vanhempien egoa.

Ei vaan fiksut ja ahkerat nuoret haluavat opiskella omiensa joukossa eli ympäristössä, jossa opiskeluun kannustetaan ja tunteja ei häiriköidä.

Itse kirjoitin laudaturin paperit todella pienen teollisuuspaikkakunnan lukiosta. Oppiainevalinnat olivat suppeat: esimerkiksi pitkän matematiikan valinnut ei voinut ottaa psykologiaa. Vaikka pääsinkin yliopistoon, itsetuntoni oli aluksi heikko. Luulin muiden olevan jotain älymystöä, kunnes tutustuin opiskelutovereihini paremmin. Ensimmäiset yliopistovuodet menivät enemmän bilettäessä kuin vakavasti opiskellen.

Nyt omat lapseni ovat erään suuren kaupungin huippulukiossa. Kurssien sisällöt ovat paljon vaativammat kuin itselläni aikoinaan. Äidinkielen opinnot muistuttavat yliopiston kirjallisuustieteen opintoja. Tutkimusmenetelmiäkin jo opetellaan. Silti usein epäilen, etteivät he osaa senkään vertaa kuin minä nuorena siellä takahikiällä. Jokin tässä nykylukiossa mättää.

Joka vuosi lukiovertailujen tullessa muistetaan nykyään myös se, että huippuarvosanat eivät tarkoita sitä, että opetus olisi sen kummempaa, jos keskiarvoraja on ollut hakiessa korkealla. Eli jos raja on vaikka 9, sisään päässeet ovat jo ennestään motivoituneita ja osaavat opiskella, mikä näkyy myös 3 vuoden päästä kirjoituksissa. Jos mitataan sitä, missä lukioissa arvosanat taas paranevat eniten lähtötasosta, pienet lukiot pärjäävät paremmin, osittain tietysti siksikin, että eliittilukiossa lähtökohtainen parannus ei voi ollakaan kuin siinä yhden arvostelunumeron verran.

Eli kuten sanottu, eliittilukiossa ylikorostetaan opetuksen laatua, joka ei suuresti poikkea koko Suomen mittakaavassa. Tärkeämpää on verkostojen luominen mahdollisimman moneen suorittajatyyppiin, joiden arvellaan menestyvän myöhemmin. Eliittilukioon niitä kertyy arvosanarajojen vuoksi enemmän kuin muualle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eliittilukio lähinnä pönkittää vanhempien egoa.

Ei vaan fiksut ja ahkerat nuoret haluavat opiskella omiensa joukossa eli ympäristössä, jossa opiskeluun kannustetaan ja tunteja ei häiriköidä.

What? Luullaanko pk-seudulla, että takahikiän lukioiden tunnit ovat jotain häirikköjä täynnä?

Meillä ei ollut takahikiällä yhen yhtä häirikköä koskaan yhdelläkään lukiotunnilla I-KI-NÄ. Jos jotakuta ei opinnot kiinnostaneetkaan, niin he olivat täysin vapaita lopettamaan ne, kenelläkään ei ollut velvollisuutta istua tunnilla. Ne, joita opiskelu kiinnosti erityisesti, löysivät kyllä toisensa.

Koen, että takahikiän lukio oli rikkaus siksi, että oli kaikenlaista porukkaa. Itse olin niitä, joita ei opiskelu kiinnostanut kovinkaan paljon, mutta silti tässä ollaan nykyään yliopistossa.

Vierailija kirjoitti:

Itse kirjoitin laudaturin paperit todella pienen teollisuuspaikkakunnan lukiosta. Oppiainevalinnat olivat suppeat: esimerkiksi pitkän matematiikan valinnut ei voinut ottaa psykologiaa. Vaikka pääsinkin yliopistoon, itsetuntoni oli aluksi heikko. Luulin muiden olevan jotain älymystöä, kunnes tutustuin opiskelutovereihini paremmin. Ensimmäiset yliopistovuodet menivät enemmän bilettäessä kuin vakavasti opiskellen.

Nyt omat lapseni ovat erään suuren kaupungin huippulukiossa. Kurssien sisällöt ovat paljon vaativammat kuin itselläni aikoinaan. Äidinkielen opinnot muistuttavat yliopiston kirjallisuustieteen opintoja. Tutkimusmenetelmiäkin jo opetellaan. Silti usein epäilen, etteivät he osaa senkään vertaa kuin minä nuorena siellä takahikiällä. Jokin tässä nykylukiossa mättää.

Se mättää, että ne kirjallisuustieteen opinnot eivät kuulu sinne lukioon. Ei niitä pysty opettamaan siellä yliopistosolla, niitä ei edes tarvitse opettaa siellä, ja vievät nyt aikaa tärkeämmältä sisällöltä.

Kouluissa on liian itsenäistä tekemistä, esimerkiksi ilmiöoppiminen, joka vaatii kovaa itseohjautuvuutta. Sitten pintapuolisesti tehdään joku esitelmä oppimatta mitään.

Olen itse takahikiän 6,5 sisäänpääsyrajan keskiarvon lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut, joka lähti opiskelemaan Otaniemeen tefylle ja väitteli lopulta tekniikan tohtoriksi. Ei se aiheuttanut sinänsä ongelmia opinnoissa eivätkä minun SYKistä ylioppilaaksi kirjoittaneet kurssikaverini pärjänneet opinnoissaan minua yhtään paremmin. Itse asiassa vuosikurssini parhaimmista opiskelijoista aika monet tulivat jostain maalaispaikkakunnan tai pikkukaupungin ainoasta lukiosta. (Siihen aikaan tenttitulokset olivat nimien kanssa julkisesti nähtävillä ilmoitustaululla, joten kaikki tiesivät toistensa opintomenestyksen.)

Tuttavapiiriini kuuluu myös toisesta vastaavanlaisesta maalaislukiosta ylioppilaaksi valmistunut, joka on nykyisin professorina Harvardissa.

Mutta ymmärrän silti sitä, että pääkaupunkiseudulla hyvä oppilas haluaa korkean keskiarvon lukioon. Ensinnäkin pk-seudulla lukiot ovat todella eriytyneet. Ei siellä 7,7 sisäänpääsyrajan lukiossa ole juurikaan ysin oppilaita. Maalaispaikkakunnan lukiossa oli myös ne hyvät oppilaat, vaikka keskiarvoraja oli selvästi alempi. Minunkin vuosiluokkani 60 ylioppilaasta neljä on väitellyt tohtoriksi ja lisäksi on lukuisia muita yliopistokoulutuksen hankkineita, esim. eläinlääkäri ja useita diplomi-inssejä ja opettajia.

Lisäksi vaikka sainkin lukiostani tiedollisesti ok eväät, niin kyllä minä olisin ollut paljon onnellisempi lukiossa, jossa olisi ollut paljon muitakin kaltaisiani kympin oppilaita ja jossa minut olisi hyväksytty porukkaan sellaisena kuin olin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvät sulle, siis oikeesti😊Eliittilukiosta hyvin kirjoittaneena ja kovan työpanoksen lukiossa tehneenä yliopisto-opiskelu on tuntunut jopa helpolta. Itse sain potkua pienestä kilpailuhengestä, joka lukiossa oli. Kaikille tämä ei tietty sovi, mutta summa summarum, oli helpompi hakeutua yliopistoon näillä spekseillä.

Miksi opiskelun pitäisi olla helppoa? Vaikka joutuisi tekemään töitä, voi menestyä ja oppia muita asioita, periksiantamattomuutta, pitkäjännitteisyyttä jne. Tuo helpolla pääsyn tavoittelu ei välttämättä kuulosta kovin hyvältä tukevaisuutta ajatellen.

Tietenkin töitä pitää oppia tekemään, mutta älytön nipotus jo lukiovaiheessa tuntuu sairaalta. Kyllä koulusta pitää kyetä selviämään suht helposti. Jos kaikki voimat ja stressi keskittyy kouluun aikana jollain pitäisi keskittyä myös itseensä, miettiä mikä on ihmisenä, kehittää murrosiän jälkeen tervettä itsetuntoa, miettiä omia arvoja ja tavoitteita, ihmissuhteita jne. Nuoret tarvitsevat myös vapaata, löysää aikaa jolloin prosessoida kaikkea tuota. Vanhemmat tuntuvat ajattelevan, että tekevät kaikkensa lastensa eteen jos pukkivat heitä mahdollisimman tiukkoihin kilpailullisiin lukioihin ja painostavat pärjäämään jokaisessa kokeeessa täydellisesti. Itse kävin kouluni laiskasti, pikkukokeista rimaa hipoen läpi, isommista ja kirjoituksista sitten kiitettävästi. Samalla jäi aikaa miettiä itseä monipuolisesti, kykeni miettimään  itse priorisoimistaan ja omien kykyjen suuntautumista (mikä auttanut hillittömästi nykyisessä kiireisessä työelämässä) - ja viettää mukavaa teinielämää seurusteluineen, biletyksineen ja muine teinitouhuineen. Ei tarvinnut pitää elämää on hold-tilassa jonkun koulun takia, tuosta olen nyt aikuisena ollut todella hyvilläni.

Tämä luokaton lukio tuntuu olevan toiselta planeetalta kuin aikoinaan käymäni kurssimuotoinen. Lukujärjestyksen laatiminen ja kursseille mahtuminen on oma stressinsä. Opetusryhmässä voi olla yli 40 opiskelijaa, joista et välttämättä tunne ketään.

Luokaton lukiohan on ollut jo 30 vuotta! Niin iso osa lukion sisällöstä on pakollista, että ei se luokattomuus edes oikein toimi. Kaikki ovat niillä samoilla äikän ja matikan kursseilla, että voivat seuraavassa jaksossa mennä uudelle äikän ja matikan kurssille. Ne mahtuvat aina lukujärjestykseen, kaikki mahtuvat kursseille ja niitä ei tosiaan ole tarjolla vapaavalintaisessa järjestyksessä.

Valinnaiset kurssit ovat omassa lukujärjestysslotissaan ja siinä se ongelma sitten tulee, jos on kaikesta kiinnostunut. Ei voi ottaa kahta päällekkäistä, kiinnostavaa kurssia yhtä aikaa.

Ilmeisesti teillä on pieni lukio. Lapsen lukiossa mennään ihan ristiin ja rastiin, luokka-asreetkin sekoittuvat välillä toisiinsa. Luokattomuus tuli eri aikaan Suomen eri lukioihin.

Itse olen kasvatti tällaisesta peräkorven pikkulukiosta, johon pääsivät kaikki halukkaat. Toki kokemukset näistä pikkulukioista ovat erilaisia, mutta omalla kohdallani se peräkorven lukion elämä ei ollut mitään herkkua:

1. Meillä ei saanut peräkorven lukiossa erottua joukosta. Keskitason oppilas sai olla, mutta olisi pitänyt olla kiinnostunut dokaamisesta ja pienistä paikallisista ympyröistä, muuten olit leuhka. Paria lukiosta löytyvää nörttiä pilkattiin ja naureskeltiin avoimesti. Katsottiin pahalla, jos olit hyvin tavoitteellinen ja haaveilit jostain suuremmasta, kuin lähikaupungin ammattikorkeasta. Meillä ei toiset opiskelijat ymmärtäneet, miksi joku tahtoi saada ysejä ja kymppejä tai pänttäsi valmennuskurssilla pääsykokeeseen, jotta pääsisi jatko-opiskelemaan haluamaansa paikkaan (eikä meillä valmennuskursseille mennyt juuri kukaan). Esimerkiksi kaseja psykasta saanut lukiokaverini kuvitteli pääsevänsä noilla tiedoilla heittämällä lukemaan yliopistoon psykologiaa. Tuli järkytyksenä, kun tajusi pääsykokeissa, ettei oma taso riitä alkuunkaan ja joutui menemään ammattikorkeaan muulle alalle.

2. Liittyen osittain tuohon ylempään, meiltä ei lähdetty kauemmas jatko-opintoihin, sillä sitä pidettiin leuhkana käytöksenä. Kukaan ei lähtenyt ulkomaille yliopistoon, eikä opiskelemaan aloille, joihin oli kaikista vaikeinta päästä. Ainoat hyväksyttävät vaihtoehdot olivat parin tunnin säteellä kotipaikkakunnasta olleet pari ammattikorkeaa sekä pienemmät yliopistokampukset, jos nyt halusi olla snobi ja lähteä yliopistoon. Helsingin tai Turun yliopistoista ei edes puhuttu, eikä erikoisemmista alavalinnoista. Suurin osa ylioppilaista meni noihin lähimpiin ammattikorkeakouluihin lukemaan tyyliin tradenomiksi tai sairaanhoitajaksi, osa jätti koulut kokonaan kirjoitusten jälkeen. Muutamat menivät noihin pienempiin yliopistoihin lukemaan perinteisille aloille esim. opettajiksi. Yksi nuori lähti Lapin yliopistoon lukemaan oikeustiedettä ja tätä kauhisteltiin. Omalta vuosikurssiltani (joka oli melko iso) olin ainoa, joka kirjoitusten jälkeen lähti Helsingin yliopistoon opiskelemaan ja valintaani hämmästeltiin. Oli kuulemma liian nokkavaa ja eikö olisi pitänyt riittää se lähiammattikorkea.

(jatkuu)

3. Opettajat siellä peräkorvessa olivat jotain ihan toista kuin eliittilukioissa esim. Helsingissä. Helsingissä lukio-opettajasi saattaa samalla olla yliopiston proffa, joka on alansa huippu. Peräkorven lukiossa opettajien taso ei aina ollut kovin kaksinen, kun tuohon aikaan opettajan paikkoja oli saatavilla muuallakin ja hyvät menivät isompiin kaupunkeihin. Toki osa opettajista oli hyviä, mutta ei kaikki (siellä oli näitäkin, jotka olivat olleet virassaan 70-luvulta asti opetustaan päivittämättä). Eliittilukioissa luettiin äidinkielen tunneilla yo-kokeisiin tulleita kirjallisuuden klassikoita, joita analysoitiin. Peräkorven lukiossa analysoitiin paikallislehden artikkeleita, joten onhan noissa tasoeroa. Peräkorven lukiossa ei ollut tarjolla läheskään niin paljon kursseja kuin eliittilukioissa. Eikä edes ajateltu, että oppilas saattaisi haluta enemmän kuin ne C:n paperit ja paikan tradenomilinjalla lähikaupungin ammattikorkeassa eli ei siihen opetukseen senkään takia aina satsattu.

4. Eliittilukioissa nuoret solmivat verkostoja ja onhan niitä verkostoja helpompi luoda harrastusten, tuttujen ja muiden kautta esim. Helsingissä. Sen sijaan siellä peräkorvessa on vähemmän porukkaa ja on aika epätodennäköistä, että sattuu olemaan muita samoista asioista kiinnostuneita kuin sinä. Omaa mielenkiinnonkohdettani katseltiin pikkupaikkakunnalla kieroon, koska alani oli ns. erikoinen valinta. Verkostoista olisi ollut iloa yliopistolla, jossa moni tiesi toisensa tai jonkun tutun tutun ennestään. Samoin näillä Helsingissä kasvaneilla oli monella vanhemmat, jotka olivat hyvässä asemassa tai heillä oli suhteita, joista opiskelija hyötyi. Peräkorvessa näitä ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

Joka vuosi lukiovertailujen tullessa muistetaan nykyään myös se, että huippuarvosanat eivät tarkoita sitä, että opetus olisi sen kummempaa, jos keskiarvoraja on ollut hakiessa korkealla. Eli jos raja on vaikka 9, sisään päässeet ovat jo ennestään motivoituneita ja osaavat opiskella, mikä näkyy myös 3 vuoden päästä kirjoituksissa. Jos mitataan sitä, missä lukioissa arvosanat taas paranevat eniten lähtötasosta, pienet lukiot pärjäävät paremmin, osittain tietysti siksikin, että eliittilukiossa lähtökohtainen parannus ei voi ollakaan kuin siinä yhden arvostelunumeron verran.

Eli kuten sanottu, eliittilukiossa ylikorostetaan opetuksen laatua, joka ei suuresti poikkea koko Suomen mittakaavassa. Tärkeämpää on verkostojen luominen mahdollisimman moneen suorittajatyyppiin, joiden arvellaan menestyvän myöhemmin. Eliittilukioon niitä kertyy arvosanarajojen vuoksi enemmän kuin muualle.

Arveletko ryhmää, jossa ei ole keskiarvorajaa ollenkaan tai ryhmää jossa alin ka esim 9 opetettavan samoin?

Vierailija kirjoitti:

3. Opettajat siellä peräkorvessa olivat jotain ihan toista kuin eliittilukioissa esim. Helsingissä. Helsingissä lukio-opettajasi saattaa samalla olla yliopiston proffa, joka on alansa huippu. Peräkorven lukiossa opettajien taso ei aina ollut kovin kaksinen, kun tuohon aikaan opettajan paikkoja oli saatavilla muuallakin ja hyvät menivät isompiin kaupunkeihin. Toki osa opettajista oli hyviä, mutta ei kaikki (siellä oli näitäkin, jotka olivat olleet virassaan 70-luvulta asti opetustaan päivittämättä). Eliittilukioissa luettiin äidinkielen tunneilla yo-kokeisiin tulleita kirjallisuuden klassikoita, joita analysoitiin. Peräkorven lukiossa analysoitiin paikallislehden artikkeleita, joten onhan noissa tasoeroa. Peräkorven lukiossa ei ollut tarjolla läheskään niin paljon kursseja kuin eliittilukioissa. Eikä edes ajateltu, että oppilas saattaisi haluta enemmän kuin ne C:n paperit ja paikan tradenomilinjalla lähikaupungin ammattikorkeassa eli ei siihen opetukseen senkään takia aina satsattu.

4. Eliittilukioissa nuoret solmivat verkostoja ja onhan niitä verkostoja helpompi luoda harrastusten, tuttujen ja muiden kautta esim. Helsingissä. Sen sijaan siellä peräkorvessa on vähemmän porukkaa ja on aika epätodennäköistä, että sattuu olemaan muita samoista asioista kiinnostuneita kuin sinä. Omaa mielenkiinnonkohdettani katseltiin pikkupaikkakunnalla kieroon, koska alani oli ns. erikoinen valinta. Verkostoista olisi ollut iloa yliopistolla, jossa moni tiesi toisensa tai jonkun tutun tutun ennestään. Samoin näillä Helsingissä kasvaneilla oli monella vanhemmat, jotka olivat hyvässä asemassa tai heillä oli suhteita, joista opiskelija hyötyi. Peräkorvessa näitä ei ollut.

No ei taatusti proffilla ole aika eikä kiinnostusta opettaa jossain lukiossa...

Siinä teille ELIITTIlukioon pääsyn keskiarvorajoja

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu / A-saksan kielen linja 8,17

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu / A-venäjän kielen linja 8,08

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kasvatti tällaisesta peräkorven pikkulukiosta, johon pääsivät kaikki halukkaat. Toki kokemukset näistä pikkulukioista ovat erilaisia, mutta omalla kohdallani se peräkorven lukion elämä ei ollut mitään herkkua:

1. Meillä ei saanut peräkorven lukiossa erottua joukosta. Keskitason oppilas sai olla, mutta olisi pitänyt olla kiinnostunut dokaamisesta ja pienistä paikallisista ympyröistä, muuten olit leuhka. Paria lukiosta löytyvää nörttiä pilkattiin ja naureskeltiin avoimesti. Katsottiin pahalla, jos olit hyvin tavoitteellinen ja haaveilit jostain suuremmasta, kuin lähikaupungin ammattikorkeasta. Meillä ei toiset opiskelijat ymmärtäneet, miksi joku tahtoi saada ysejä ja kymppejä tai pänttäsi valmennuskurssilla pääsykokeeseen, jotta pääsisi jatko-opiskelemaan haluamaansa paikkaan (eikä meillä valmennuskursseille mennyt juuri kukaan). Esimerkiksi kaseja psykasta saanut lukiokaverini kuvitteli pääsevänsä noilla tiedoilla heittämällä lukemaan yliopistoon psykologiaa. Tuli järkytyksenä, kun tajusi pääsykokeissa, ettei oma taso riitä alkuunkaan ja joutui menemään ammattikorkeaan muulle alalle.

2. Liittyen osittain tuohon ylempään, meiltä ei lähdetty kauemmas jatko-opintoihin, sillä sitä pidettiin leuhkana käytöksenä. Kukaan ei lähtenyt ulkomaille yliopistoon, eikä opiskelemaan aloille, joihin oli kaikista vaikeinta päästä. Ainoat hyväksyttävät vaihtoehdot olivat parin tunnin säteellä kotipaikkakunnasta olleet pari ammattikorkeaa sekä pienemmät yliopistokampukset, jos nyt halusi olla snobi ja lähteä yliopistoon. Helsingin tai Turun yliopistoista ei edes puhuttu, eikä erikoisemmista alavalinnoista. Suurin osa ylioppilaista meni noihin lähimpiin ammattikorkeakouluihin lukemaan tyyliin tradenomiksi tai sairaanhoitajaksi, osa jätti koulut kokonaan kirjoitusten jälkeen. Muutamat menivät noihin pienempiin yliopistoihin lukemaan perinteisille aloille esim. opettajiksi. Yksi nuori lähti Lapin yliopistoon lukemaan oikeustiedettä ja tätä kauhisteltiin. Omalta vuosikurssiltani (joka oli melko iso) olin ainoa, joka kirjoitusten jälkeen lähti Helsingin yliopistoon opiskelemaan ja valintaani hämmästeltiin. Oli kuulemma liian nokkavaa ja eikö olisi pitänyt riittää se lähiammattikorkea.

(jatkuu)

tämä! ei ainakaan reilut 10 v sitten omassa pienessä kotikaupungissani ymmärretty, miten vaikeaa joillekin aloille on päästä opiskelemaan. ajateltiin, että jos omassa lukiossasi sinulla on kasin keskiarvo ja kurssiarvosanat sekä kirjoitat ämmän paperit, että se hyvänä tasona riittää. ei tajuttu, että olisi pitänyt olla eximian tai ällän paperit, että olisi niillä päässyt silloin opiskelemaan. tätä eivät ymmärtäneet oppilaat eivätkä kyllä kaikki opet/opotkaan. kannustettiin vaan hakemaan, eikä oikeasti otettu selvää siitä, mikä se vaadittava taso on. itse ihan suosiolla hylkäsin yhden urahaaveen, kun tajusin ettei oma taso ikinä riittäisi, vaikka ysin oppilas olinkin.

Vierailija kirjoitti:

Pitää päästä verkostoitumaan muiden eliittipentujen kanssa.

Mikä on eliittipentu?

Itse olen mielenterveysongelmien takia työtön, mies kyllä tienaa ihan hyvin ja elämme keskiluokkaista elämää noin muuten. Lapsella kympin keskiarvo ja

meni ”eliittilukioon”. Itseäni en pitäisi eliittiin kuuluvana :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3. Opettajat siellä peräkorvessa olivat jotain ihan toista kuin eliittilukioissa esim. Helsingissä. Helsingissä lukio-opettajasi saattaa samalla olla yliopiston proffa, joka on alansa huippu. Peräkorven lukiossa opettajien taso ei aina ollut kovin kaksinen, kun tuohon aikaan opettajan paikkoja oli saatavilla muuallakin ja hyvät menivät isompiin kaupunkeihin. Toki osa opettajista oli hyviä, mutta ei kaikki (siellä oli näitäkin, jotka olivat olleet virassaan 70-luvulta asti opetustaan päivittämättä). Eliittilukioissa luettiin äidinkielen tunneilla yo-kokeisiin tulleita kirjallisuuden klassikoita, joita analysoitiin. Peräkorven lukiossa analysoitiin paikallislehden artikkeleita, joten onhan noissa tasoeroa. Peräkorven lukiossa ei ollut tarjolla läheskään niin paljon kursseja kuin eliittilukioissa. Eikä edes ajateltu, että oppilas saattaisi haluta enemmän kuin ne C:n paperit ja paikan tradenomilinjalla lähikaupungin ammattikorkeassa eli ei siihen opetukseen senkään takia aina satsattu.

4. Eliittilukioissa nuoret solmivat verkostoja ja onhan niitä verkostoja helpompi luoda harrastusten, tuttujen ja muiden kautta esim. Helsingissä. Sen sijaan siellä peräkorvessa on vähemmän porukkaa ja on aika epätodennäköistä, että sattuu olemaan muita samoista asioista kiinnostuneita kuin sinä. Omaa mielenkiinnonkohdettani katseltiin pikkupaikkakunnalla kieroon, koska alani oli ns. erikoinen valinta. Verkostoista olisi ollut iloa yliopistolla, jossa moni tiesi toisensa tai jonkun tutun tutun ennestään. Samoin näillä Helsingissä kasvaneilla oli monella vanhemmat, jotka olivat hyvässä asemassa tai heillä oli suhteita, joista opiskelija hyötyi. Peräkorvessa näitä ei ollut.

No ei taatusti proffilla ole aika eikä kiinnostusta opettaa jossain lukiossa...

Ainakin omalla alallani oli näin. Tienasivat mukavasti yhdistelemällä hommia arvostetussa lukiossa ja yliopistolla. Eikä esim. lukiossa opettaminen tarkoita, että täytyisi olla täysi kalenteri, vaan käy opettamassa syventäviä kursseja. Ei se leipä yksistään kovin leveä olisi ollut, jos olisi tehnyt vain jompaa kumpaa.

T. Se aiempi kommentoija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvät sulle, siis oikeesti😊Eliittilukiosta hyvin kirjoittaneena ja kovan työpanoksen lukiossa tehneenä yliopisto-opiskelu on tuntunut jopa helpolta. Itse sain potkua pienestä kilpailuhengestä, joka lukiossa oli. Kaikille tämä ei tietty sovi, mutta summa summarum, oli helpompi hakeutua yliopistoon näillä spekseillä.

Miksi opiskelun pitäisi olla helppoa? Vaikka joutuisi tekemään töitä, voi menestyä ja oppia muita asioita, periksiantamattomuutta, pitkäjännitteisyyttä jne. Tuo helpolla pääsyn tavoittelu ei välttämättä kuulosta kovin hyvältä tukevaisuutta ajatellen.

Olen ollut aina erittäin patologinen koululaiskuri.

Mutta työelämässä, siellä missä maksu tulee suoritusten mukaan,olen osoittanut aikas monta kertaa "Last mand standing"-asenteeni. Se meinaan on kestänyt huomattavasti pidempään kuin 95% väestä, koulutustasoon katsomatta.

Ja tätä asennetta et saa opinnoista, sinulla joko on se tai ei ole.

Itse maalaispaikkakunnan lukiosta kirjoittaneena tunnistan osittain samat asiat, joista 68-69 kirjoittaa. Juuri tuo, että joukosta ei saanut poiketa eikä ollut hyväksyttyä tavoitella tai saada hyviä arvosanoja ainakaan muista kuin matemaattisista aineista.

Tosin täytyy sanoa, että meillä oli 1980-luvulla myös loistavia opettajia, esimerkiksi pitkässä matematiikassa, fysiikassa ja historiassa. Myöhemmin matematiikan opettajaksi valmistunut saman lukion käynyt sukulaiseni totesi, että hän ei huomannut opetusharjoittelussaan Helsingin Norssissa, että sen yliopettajat olisivat olleet millään tavalla sen parempia opettajia kuin oman lukiomme pitkän matematiikan opettaja.

Toisaalta esimerkiksi englannin opetus lukiossamme oli täysin surkeaa., ja vaikka äidinkielessä opetus oli muuten hyvää, ei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia kirjoittaa yo-ainetta kirjallisuusaiheesta, koska lukion aikana ei oltu mitenkään opastettu sitä, miten sellainen kirjoitetaan.

Omassa lukiossamme oli kuitenkin selvää, että parhaimmat ylioppilaat lähtivät yliopistoon opiskelemaan, useimmat Helsinkiin tai Otaniemeen, vaikka ne olivatkin monen tunnin matkan päässä.

Vierailija kirjoitti:

Itse maalaispaikkakunnan lukiosta kirjoittaneena tunnistan osittain samat asiat, joista 68-69 kirjoittaa. Juuri tuo, että joukosta ei saanut poiketa eikä ollut hyväksyttyä tavoitella tai saada hyviä arvosanoja ainakaan muista kuin matemaattisista aineista.

Tosin täytyy sanoa, että meillä oli 1980-luvulla myös loistavia opettajia, esimerkiksi pitkässä matematiikassa, fysiikassa ja historiassa. Myöhemmin matematiikan opettajaksi valmistunut saman lukion käynyt sukulaiseni totesi, että hän ei huomannut opetusharjoittelussaan Helsingin Norssissa, että sen yliopettajat olisivat olleet millään tavalla sen parempia opettajia kuin oman lukiomme pitkän matematiikan opettaja.

Toisaalta esimerkiksi englannin opetus lukiossamme oli täysin surkeaa., ja vaikka äidinkielessä opetus oli muuten hyvää, ei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia kirjoittaa yo-ainetta kirjallisuusaiheesta, koska lukion aikana ei oltu mitenkään opastettu sitä, miten sellainen kirjoitetaan.

Omassa lukiossamme oli kuitenkin selvää, että parhaimmat ylioppilaat lähtivät yliopistoon opiskelemaan, useimmat Helsinkiin tai Otaniemeen, vaikka ne olivatkin monen tunnin matkan päässä.

Meillä ei edes puhuttu koko Otaniemestä. :D Arvelisin, että ehkä omalla kotipaikkakunnallani oli ns. huonoa itsetuntoa niin oppilailla kuin opetuspuolella, eikä noita "hienostokouluja" ajateltukaan vaihtoehtona. Ja oltiin myös todella paikkauskollisia, pk-seudulle oli pitkä matka ja se "oma kotipitäjä on nyt vaan niin paljon parempi". Jotakin kertonee sekin, että iso osa palaa tuonne kotiseudulle ja perustaa sinne perheen. Meitä ns. muualle jääneitä katsotaan kieroon, kun ollaan niin olevinaan. :D

T. Tuo 68-69 kommentoija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse maalaispaikkakunnan lukiosta kirjoittaneena tunnistan osittain samat asiat, joista 68-69 kirjoittaa. Juuri tuo, että joukosta ei saanut poiketa eikä ollut hyväksyttyä tavoitella tai saada hyviä arvosanoja ainakaan muista kuin matemaattisista aineista.

Tosin täytyy sanoa, että meillä oli 1980-luvulla myös loistavia opettajia, esimerkiksi pitkässä matematiikassa, fysiikassa ja historiassa. Myöhemmin matematiikan opettajaksi valmistunut saman lukion käynyt sukulaiseni totesi, että hän ei huomannut opetusharjoittelussaan Helsingin Norssissa, että sen yliopettajat olisivat olleet millään tavalla sen parempia opettajia kuin oman lukiomme pitkän matematiikan opettaja.

Toisaalta esimerkiksi englannin opetus lukiossamme oli täysin surkeaa., ja vaikka äidinkielessä opetus oli muuten hyvää, ei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia kirjoittaa yo-ainetta kirjallisuusaiheesta, koska lukion aikana ei oltu mitenkään opastettu sitä, miten sellainen kirjoitetaan.

Omassa lukiossamme oli kuitenkin selvää, että parhaimmat ylioppilaat lähtivät yliopistoon opiskelemaan, useimmat Helsinkiin tai Otaniemeen, vaikka ne olivatkin monen tunnin matkan päässä.

Meillä ei edes puhuttu koko Otaniemestä. :D Arvelisin, että ehkä omalla kotipaikkakunnallani oli ns. huonoa itsetuntoa niin oppilailla kuin opetuspuolella, eikä noita "hienostokouluja" ajateltukaan vaihtoehtona. Ja oltiin myös todella paikkauskollisia, pk-seudulle oli pitkä matka ja se "oma kotipitäjä on nyt vaan niin paljon parempi". Jotakin kertonee sekin, että iso osa palaa tuonne kotiseudulle ja perustaa sinne perheen. Meitä ns. muualle jääneitä katsotaan kieroon, kun ollaan niin olevinaan. :D

T. Tuo 68-69 kommentoija

Mielenkiintoista. Kuinka pitkä matka kotipaikkakunnaltasi on Helsinkiin? Meiltä oli noin 400 km, ja joka vuosi selvästi yli 10 % ylioppilaista lähti opiskelemaan Helsinkiin tai Otaniemeen. Onko kotipaikkakuntasi perinteinen tehdaspaikkakunta? Omani ei ole, vaan pääosa ei koulutetusta väestöstä oli töissä maatalouden parissa.

77

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse maalaispaikkakunnan lukiosta kirjoittaneena tunnistan osittain samat asiat, joista 68-69 kirjoittaa. Juuri tuo, että joukosta ei saanut poiketa eikä ollut hyväksyttyä tavoitella tai saada hyviä arvosanoja ainakaan muista kuin matemaattisista aineista.

Tosin täytyy sanoa, että meillä oli 1980-luvulla myös loistavia opettajia, esimerkiksi pitkässä matematiikassa, fysiikassa ja historiassa. Myöhemmin matematiikan opettajaksi valmistunut saman lukion käynyt sukulaiseni totesi, että hän ei huomannut opetusharjoittelussaan Helsingin Norssissa, että sen yliopettajat olisivat olleet millään tavalla sen parempia opettajia kuin oman lukiomme pitkän matematiikan opettaja.

Toisaalta esimerkiksi englannin opetus lukiossamme oli täysin surkeaa., ja vaikka äidinkielessä opetus oli muuten hyvää, ei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia kirjoittaa yo-ainetta kirjallisuusaiheesta, koska lukion aikana ei oltu mitenkään opastettu sitä, miten sellainen kirjoitetaan.

Omassa lukiossamme oli kuitenkin selvää, että parhaimmat ylioppilaat lähtivät yliopistoon opiskelemaan, useimmat Helsinkiin tai Otaniemeen, vaikka ne olivatkin monen tunnin matkan päässä.

Meillä ei edes puhuttu koko Otaniemestä. :D Arvelisin, että ehkä omalla kotipaikkakunnallani oli ns. huonoa itsetuntoa niin oppilailla kuin opetuspuolella, eikä noita "hienostokouluja" ajateltukaan vaihtoehtona. Ja oltiin myös todella paikkauskollisia, pk-seudulle oli pitkä matka ja se "oma kotipitäjä on nyt vaan niin paljon parempi". Jotakin kertonee sekin, että iso osa palaa tuonne kotiseudulle ja perustaa sinne perheen. Meitä ns. muualle jääneitä katsotaan kieroon, kun ollaan niin olevinaan. :D

T. Tuo 68-69 kommentoija

Mielenkiintoista. Kuinka pitkä matka kotipaikkakunnaltasi on Helsinkiin? Meiltä oli noin 400 km, ja joka vuosi selvästi yli 10 % ylioppilaista lähti opiskelemaan Helsinkiin tai Otaniemeen. Onko kotipaikkakuntasi perinteinen tehdaspaikkakunta? Omani ei ole, vaan pääosa ei koulutetusta väestöstä oli töissä maatalouden parissa.

77

Sama meillä. Ei meillä juurikaan tuijoteltu toisten koulumenestyksiä, mukana oli tiukemmin opiskelevia ja laiskempia. Ne slarvit eivät lukioon tulleet ollenkaan. Ja yliopistoon mentiin hyvin erilaisilla perhetaustoilla: eniten opettajien ja muiden korkeakoulutettujen lapsia, mutta lähes samalla lailla hakivat ja pääsivät maatilojen lapset ja mukana myös perusduunareiden lapsia. Koulutusta arvostettiin mutta elämässä oli paljon muutakin, se oma status koulussa ei muodostunut koulumenestyksestä tai menestymättömyydestä vaan muista ominaisuuksista (sosiaalisuudesta, urheikutaustasta...).

Lukio nyt on vain kolme vuotta koulua, ei se koko elämää määritä. Huomattavasti tärkeämpää ne omat ominaisuudet, äly, itsetunto, sosiaaliset kyvyt. Ja monet menestyjät ovat skipanneet lukion, hankkineet koulutuksensa muita reittejä. Usein nuo reitit ovat pidempiä, mutta ihan mahdollisia. Tuo ihmeellinen ajatus siitä, että lukiossa solmitut ystävyydet tuottaisivat huomattavasti hyötyä tulevalla uralla ovat aika kapean sektorin juttuja, ehkä jossakin eliittikoulussa bisnesinotiset voivat rekrytä tulevaisuudessa toisiaan, mutta yritysmaailmassakin taitaa ne oikeat, työelämässä osoitetut taidot olla nykyään tärkeämpiä kuin isin asema tai käyty lukio.