Lue keskustelun säännöt.
Miksi joillain ihmisillä on tarve huomautella toisen ulkonäöstä?
19.02.2021 |
Itselleni on kommentoitu vaikka ja mitä, esim. "kauheista kanooteista" ja epänaisellisesta pituudesta. Eipä tulisi itselleni mieleen kommentoida esim. toisen ihmisen rintojen kokoa.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Parhaimpia on ne, jotka kommentoi tyyliin "Onko sulle kukaan ikinä sanonut, että sulla on tosi iso nenä?"
Tuohon kannattaa vastata, että 'Yleensä ihmisillä on sen verran käytöstapoja, että kukaan ei ole tähän mennessä maininnut mitään nenästäni'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos joku arvostelee sua, niin arvostele hetken päästä takaisin. Yleensä arvostelijat eivät siedä yhtään mitään negaa itsestään.
Tämä.
Eli voit tokaista ”kun nyt avasit tämän ulkonäkökeskustelun niin oletko huomannut että sulla on xxx ”.
Voit vapaasti arvostella😎
Kaikki tuollaiset ihmiset on tosi tyhmiä ja vajaita. Ei siis merkitystä jonkun vajakin tölvimisellä. Ei tilannetajua ja muita hävettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku arvostelee sua, niin arvostele hetken päästä takaisin. Yleensä arvostelijat eivät siedä yhtään mitään negaa itsestään.
Miksi alentua heidän tasolleen? Ei ole sinun tehtäväsi, eikä minun tehtäväni opettaa ketään “olemaan”.
On myös fiksuja keinoja näpäyttää, ei tarvitse alentua samaan lällättelyyn. Toista poskea ei käännetä, antaa vaan arvostelijalle lisää varmuutta mennä seuraavan uhrin kimppuun, kun voimaantuu jonkun mielen pahoittamisesta. Nämä kun haluavat aina saada viimeisen sanan ja sen tietyn surullisen katseen toisen silmiin. ohis
Kannattaa opetella joku automaattinen näpäytys näihin tilanteisiin.
Ehdotuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen tuo "Sä olet lihonut". Kiva kuulla arvio omasta ulkonäöstään vaikka kaupan pihalla, kun joku tuttu tulee vastaan. Mulla on ainakin tapana kysyä itse, että mitä sulle kuuluu tai vaan moikata iloisesti. Viimeistään itse vaatteistaan huomaa, että on tullut lisää läskiä. Toki lihominen tuntuu monin tavoin muutenkin.
Ja jos ei se vaikuta mitenkään esim. työkaverin elämään, ellei ole yhteistä yritystä esim. liikuntaan tai hyvinvointivalmentamiseen liittyen, niin ei pitäis kuulua kenellekään ulkopuoliselle. Lääkärireissut ja lääkkeet olen valmis maksamaan itse. Töistä ei ole tarvinnut olla kilojen takia koskaan poissa.
Jos puoliso ihmettelee runsasta lihomista, on se ymmärrettävää, jo ihan pelkän huolestumisen kannalta. Joillain kun painonnousu on esim. masennuksen oire. Ei sitä tietenkään noin töksäyttämällä töräytetä, vaan otetaan puheeksi sopivassa paikassa, kuten kaikki muutkin asiat mistä keskustellaan yhdessä.
Parasta oli, kun sitten laihdutin kymmeniä kiloja, olin "oudon näköinen" ja "roikkuuko sulla paikat" ja "anteeksi nyt vaan, mutta näytät vanhentuneelta" jne. Ihan joka käänteessä siis pitää aiheuttaa toiselle ihmiselle ikävä mieli. Onnekseni olen aika kova suustani ja osaan sanoa pirun kärkevästi takaisin. Aidot ystävät ovat mukavasti karsiutuneet noista katkeruuden täyttämistä ressukoista. Usein kun vielä ihmeteltiin "muka huolestuneina" sitä, "miehille on niin tärkeää naisen hoikkuus" jne. No, ukko on sama ollut vuosia, sekä lihavina että laihempina aikoina. Kotona pysyy, ei juokse pettämässä.
Sehän juuri siinä onkin: he eivät ole ystäviäsi, he eivät ole mukavia ihmisiä! Kannattaa karsia heidät kokonaan omasta elämästä pois.
Toki. Mutta oman kokemukseni mukaan lihava ihminen on jo lähtökohtaisesti epäilevä. Tunnen paljon ylipainoisia ja useat asiat yhdistää, eli juuri nämä kokemukset. En ole koskaan luottanut 100% keneenkään. Ja hyvin nopeasti huomaan kaikesta muustakin mikä tyyppi on, ei tarvitse odottaa tuota ulkonäköveetuilua. Lähinnä nuo naisvaltaisten alojen, millä itsekin koko ikäni ollut, työkaverit ovat olleet ihmettelyni aiheena. Kun ei siis ole muuta syytä kuin olla ilkeä, jollekin laiskalle kettuilun ja vihjailun vielä jollain tasolla kenties voisin ymmärtääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku arvostelee sua, niin arvostele hetken päästä takaisin. Yleensä arvostelijat eivät siedä yhtään mitään negaa itsestään.
Miksi alentua heidän tasolleen? Ei ole sinun tehtäväsi, eikä minun tehtäväni opettaa ketään “olemaan”.
On myös fiksuja keinoja näpäyttää, ei tarvitse alentua samaan lällättelyyn. Toista poskea ei käännetä, antaa vaan arvostelijalle lisää varmuutta mennä seuraavan uhrin kimppuun, kun voimaantuu jonkun mielen pahoittamisesta. Nämä kun haluavat aina saada viimeisen sanan ja sen tietyn surullisen katseen toisen silmiin. ohis
Kannattaa opetella joku automaattinen näpäytys näihin tilanteisiin.
Ehdotuksia?
Sä oivalsit heti mitä tarkoitin. Mun piti sama lisätä loppuun, mutta painoin liian aikaisin "lähetä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku arvostelee sua, niin arvostele hetken päästä takaisin. Yleensä arvostelijat eivät siedä yhtään mitään negaa itsestään.
Tää. Nuorempana tyttönä kuuntelin vain hiljaa, kun joku päätti avata sanaisen arkkunsa ja kommentoida ikävään sävyyn ulkonäköäni. Ajattelin aina, että viisaampi vaikenee jne. Nykyään metsä vastaa samalla tavalla kuin sinne huudetaan. :D
Ei kannata alistua vaan suosittelen että opettelee pitämään jollain tavalla puolensa.
Itse olen kuunnellut vaikka mitä kun olen saanut ”hyvän kotikasvatuksen” joka sitten on tehnyt musta jalkarätin kun en osaa puolustaa itseään.
Suosittelen ”huumoria” tai läppää itsestä sillein itsensä hyväksyvästi. Ei vähätellen. Kun tokaisee vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilkeitä ihmisiä on maailmassa paljon. Tuollaisia kommentteja lausuvat ihmiset on helppo kitkeä pois lähipiiristään. Itselläni on nykyään nollatoleranssi ilkeilylle ja elämässäni on sijaa vain ihmisille joiden kanssa on mukava olla.
Vierailija kirjoitti:
Ilkeitä ihmisiä on maailmassa paljon. Tuollaisia kommentteja lausuvat ihmiset on helppo kitkeä pois lähipiiristään. Itselläni on nykyään nollatoleranssi ilkeilylle ja elämässäni on sijaa vain ihmisille joiden kanssa on mukava olla.
Oliskin noin. Mun oma äitini on koko elämänsä ajan arvostellut ulkonäköäni. Hän oli itse aikoinaan kuin Elisabeth Taylor, miehet juoksivat perässä. Tummat kiiltävät hiukset, isot ruskeat silmät, helmihampaat ja omasta takaa instabeiben suloinen suu. Muodokas ja sopusuhtainen. Niin suloinen.
Minä, isani näköinen harmaavarpunen, haalakkasilmäinen, isojalkainen, kömpelö ja ikuisesti painoni kanssa taisteleva. Jätti ikuiset ongelmat, kun sai jatkuvasti kuulla olevansa ei mitään. Isä sentään oli komea, vaikka nuo geenit eivät naiselle sopineetkaan.
Paljon on ihan lähisuvussa noita pirullisia sukulaisia, isoisiä ja mummoja. Jo pienelle lapselle saattavat alkaa huomautella. Vakio tuo "ennen vanhaan oltiin hoikkia, ei kellään mitään läskiä missään" jne.
Kun ei niitä välejäkään haluaisi pistää kokonaan poikki. Ja turhaa myöskään yrittää keskustella asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa purkaa omaa huonoa oloaan muihin erilaisin tavoin. Toiset saattavat kommentoida tylsyyttään. Syystä riippumatta kommentoiti on turhaa ja oman ajan sekä energian hukkaamista.
Jokaisesta löytyy jotain huomautettavaa.
Jos joku alkaa määkiä vioistasi, niin ala mittailla päästä jaljoihin, kierrä henkilö mittaillen joka puolelta. Ja varmaan olet löytänyt vikoja. Aina vaatteista voi sanoa. Etukäteen voit keksiä hyviä sanontoja, joita voit laukoa. Älä jää sanattomaksi vaan ota viimeinen sana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi hyvä on: Mielenkiintoista, kerro lisää kotikasvatuksestasi.
Naamaani haukuttu niin paljon että murruin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen tuo "Sä olet lihonut". Kiva kuulla arvio omasta ulkonäöstään vaikka kaupan pihalla, kun joku tuttu tulee vastaan. Mulla on ainakin tapana kysyä itse, että mitä sulle kuuluu tai vaan moikata iloisesti. Viimeistään itse vaatteistaan huomaa, että on tullut lisää läskiä. Toki lihominen tuntuu monin tavoin muutenkin.
Ja jos ei se vaikuta mitenkään esim. työkaverin elämään, ellei ole yhteistä yritystä esim. liikuntaan tai hyvinvointivalmentamiseen liittyen, niin ei pitäis kuulua kenellekään ulkopuoliselle. Lääkärireissut ja lääkkeet olen valmis maksamaan itse. Töistä ei ole tarvinnut olla kilojen takia koskaan poissa.
Jos puoliso ihmettelee runsasta lihomista, on se ymmärrettävää, jo ihan pelkän huolestumisen kannalta. Joillain kun painonnousu on esim. masennuksen oire. Ei sitä tietenkään noin töksäyttämällä töräytetä, vaan otetaan puheeksi sopivassa paikassa, kuten kaikki muutkin asiat mistä keskustellaan yhdessä.
Parasta oli, kun sitten laihdutin kymmeniä kiloja, olin "oudon näköinen" ja "roikkuuko sulla paikat" ja "anteeksi nyt vaan, mutta näytät vanhentuneelta" jne. Ihan joka käänteessä siis pitää aiheuttaa toiselle ihmiselle ikävä mieli. Onnekseni olen aika kova suustani ja osaan sanoa pirun kärkevästi takaisin. Aidot ystävät ovat mukavasti karsiutuneet noista katkeruuden täyttämistä ressukoista. Usein kun vielä ihmeteltiin "muka huolestuneina" sitä, "miehille on niin tärkeää naisen hoikkuus" jne. No, ukko on sama ollut vuosia, sekä lihavina että laihempina aikoina. Kotona pysyy, ei juokse pettämässä.
Mulle yksi nainen sanoi, että oletpa laihtunut paljon, meinasin sanoa, ettei hänestä voisi sanoa samaa. En sanonut😉
Olen alkanut sanoa, että ei tarvitse häävi olla, että pääsee sanomaan🤗
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuollaiset ihmiset on tosi tyhmiä ja vajaita. Ei siis merkitystä jonkun vajakin tölvimisellä. Ei tilannetajua ja muita hävettää.
Eli sinun reaktio toisen haukkumiseen ja leimaamiseen on ihmisten haukkuminen ja leimaaminen? Eikö tämä tee sinusta oman tulkintasi mukaan tosi tyhmää ja vajaata? Minusta parempi on puhua jonkun käytöstavoista, kun alkaa haukkumaan ihmistä itseään.
Lapsena opittu vanhempien kommunikointityyli. Yllättävän vaikea muuttaa aikuisena. En kommentoi ulkonäköä, mutta olen huomannut nyt 38-vuotiaana olevani huomauttelija ja tylyttäjä, enkä tiedä miten muuten puhua. Olen nykyään enimmäkseen hiljaa ja samalla mietin kuumeisesti, mitä sellaista sanoa, mikä ei kuulostaisi ikävältä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsena opittu vanhempien kommunikointityyli. Yllättävän vaikea muuttaa aikuisena. En kommentoi ulkonäköä, mutta olen huomannut nyt 38-vuotiaana olevani huomauttelija ja tylyttäjä, enkä tiedä miten muuten puhua. Olen nykyään enimmäkseen hiljaa ja samalla mietin kuumeisesti, mitä sellaista sanoa, mikä ei kuulostaisi ikävältä.
Ainakin olet rehellinen ja tiedostat tilanteen. Se on plussaa. Mua rupesi kiinnostamaan, että millaisissa tilanteissa tuo "huomauttelu ja tylyttäminen" ilmenee? Kotona? Töissä? Marketissa? Harrasteissa? Omille lapsille tai kumppanille? Ei kai kukaan nyt kokoaikainen huomauttelija voi olla? Sulla on vaan kai napakka tapa sanoa asiat niin, että ne käsitetään jotenkin käskyttävinä?
Mulla kuulemma vähän samaa "vikaa", mutta en tiedä miten voisi muuten esim. töissä tiimissä kysyä jotain, kuin vaikka "Mä ajattelin, että vois tehdä näin, vai tehtäiskö noin, kerro mitä mieltä olet, ehdotuksia?" jne ja siihenkin saat kuulla olevasi jotenkin määräilevä. Ilmeisesti pitäisi kiltisti ottaa itse vastaan niitä määräyksiä, jotta toinen olisi tyytyväinen? Eli tylyttäjäksi nimittely on tyrannille itselleen paras puolustuskeino.
Peilitekniikka on hyvä metodi. Kohtele samalla tavalla kuin sinua kohdellaan. Haukkujalle haukut, ystävälliselle ystävällisyyttä. Turha on parempaa leikkiä öykkärille, joka ymmärtää vain vastatöykeyksiä. Lattiamatoksi ei kannata ryhtyä.
On myös fiksuja keinoja näpäyttää, ei tarvitse alentua samaan lällättelyyn. Toista poskea ei käännetä, antaa vaan arvostelijalle lisää varmuutta mennä seuraavan uhrin kimppuun, kun voimaantuu jonkun mielen pahoittamisesta. Nämä kun haluavat aina saada viimeisen sanan ja sen tietyn surullisen katseen toisen silmiin. ohis