Miksei miehen älykkyys kiinnosta?
Tulin tänään nettiin ja ensimmäinen keskustelu jonka näin, oli ketju missä naiset inisivät nykyisten ja edellisten miestensä peniksistä ja kuinka "harmittaa kun exällä oli isompi niin ei tunnu enää missään :(".
Raivostuin tästä. Niin typerää ja pinnallista miehen esineellistämistä.
Olen kolmekymppinen mies jolla on tutkinto teoreettisesta fysiikasta. Koskaan en ole seurustellut elämäni aikana, vaikka omasta puolestani olen aina halunnut. Tuntuu, ettei hyvillä ominaisuuksillani ole mitään väliä. Älykkyysosamäärä on jossain 130-140 välimaastossa. Harrastan myös pianonsoittoa, runojen kirjoittamista ja olen raitis sekä savuton.
Millään näillä ominaisuuksilla ei ole näköjään arvoa vuonna 2021. Jos olisin lätkänpelaaja isolla munalla, olisin todennäköisesti jo naimisissa.
Älykkyys ei selvästikään ole lisääntymisvaltti, vaikka monesti kuulee sanottavan miten älykkyys on seksikästä. Eipä tuo sanonta näy todellisessa elämässä. Naiset eivät ole koskaan juosseet matemaatikkojen ja nörttien perässä. Ehkä jotkut sanoo arvostavansa älykkyyttä vain siksi, että tämän sanominen saa sanojan vaikuttamaan hienostuneelta vaikkei sitä todellisuudessa olisi.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko huumorintajuinen? Hyvä keskustelija? Kiinnostunut naisesta ihmisenä ja persoonana?
Älykkyyttä on monenlaista, ja valitettavan usein tunneäly on jäänyt vajavaiseksi juuri heillä, jotka tituleeraavat itseään erityisen älykkäiksi.Minä en ole älykäs, mutta sen verran tajuan ihmisistä että minun ei tarvitse kysyä noita kysymyksiä. Ap antoi niihin hyvin selkeän vastauksen jo aloituksessa.
Lähinnä halusinkin tarkemmin tietoa kuinka tämä älykkö itse näkee asian.
Oletko uusi palstalla? Ap ei tule vastaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä miehen älykkyys kiinnostaa naisia. Parhaat mahdolliset geenit lapselle tulee älykkäiltä miehiltä.
Täällä naiset vain vähättelevät miesten älykkyyden merkitystä, koska eivät tunne älykkäitä miehiä.
Ja niitäkin, joita muka tuntevat, niin niistäkin etsivät heti vain ne negatiivisimmat asiat.
Tämän palstan naisille tärkeintä on miehen komeus, pukeutuminen ja hiusmalli.
Paskat he piittavat siitä vaikka miehen korvien välissä olisi pelkkää sahajauhoa.
- olen nainen -
Kommenttisi perusteella sinä et kuulu siihen älykköjoukkoon.
Älykkyys yksinään ei riitä, tarvitaan muitakin positiivisia ominaisuuksia.
Todella älykäs mutta sosiaalisesti täysin lahjaton ja tunnekylmä ihminen on parisuhdetta muodostaessa huonommassa asemassa kuin perusälykäs, sosiaalisesti lahjakas ja rakastamiseen kykenevä.
Kyllä, älykkyys on tärkeää, mutta ei yksinään mikään tae mistään.
Miehessä tärkeämpää on luonteen vahvuus ja viihdyttävyys. Älykkyys näkyy kyllä myös näiden ominaisuuksien kanssa esiintyessään edukseen.
Ei miehetkään halua älykästä naista
Siis täähän on ilmiselvä keksitty provojuttu.
Vierailija kirjoitti:
Voimakkain älykkäin kirjoitti:
Väität olevasi älykäs mutta et selviäisi hengissä jääkiekkoilijalta kaukalossa.
Voima oli todellista älykkyyttä.
Älykkyys ei ole liian monimutkaista, vaan suoraviivaista. Älykkyys on elämää ja älykkyys ei ole kuolemaa.
Siksi on oikein että etsit kumppania ja haluat lisääntyä. Ilman lisääntymistä ja ihmistä ei älykkyyttä enää olisi.
Jääkiekkoilijalta? Onko jääkiekkoilijat jotain taistelulajien harrastajia?
Jos ei kilpaile aktiivisesti kamppailu-urheilussa vähintään em-tasolla, niin saa mielestäni unohtaa haaveet voittaa ammatikseen jääkiekkoa pelaavan tai muunkaan kilpaurheilijan. Kova fysiikka tulee aina ennen mitään harjoiteltuja lyöntejä. Kilpaurheilu on älykästä ja ilmeisesti isomunaisuuskin.
Vierailija kirjoitti:
Voimakkain älykkäin kirjoitti:
Väität olevasi älykäs mutta et selviäisi hengissä jääkiekkoilijalta kaukalossa.
Voima oli todellista älykkyyttä.
Älykkyys ei ole liian monimutkaista, vaan suoraviivaista. Älykkyys on elämää ja älykkyys ei ole kuolemaa.
Siksi on oikein että etsit kumppania ja haluat lisääntyä. Ilman lisääntymistä ja ihmistä ei älykkyyttä enää olisi.
Alapeukuttajat ovat sitä mieltä että heikko ja lähes halvaantunut on älykkäin.
Kyllä. Niin evoluutiokin näyttäisi aihe vapaalla etenevän.
Aika monet historian suurälyköt ovat itseasiassa olleet fyysisesti melko heikkoja. Usein pitkäaikaissairaita. On jäänyt aikaa lukemiselle ja ajattelemiselle.
Evoluution kanssa hieman varoisin. Aika yksinkertaistavaa soveltaa jotain apinoiden luonnonvalintaa ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Siis täähän on ilmiselvä keksitty provojuttu.
Varmaan juu mutta mitä sitten. Samasta aiheesta löytyy kirjoituksia varmaan läpi ihmishistorian.
Tutkimusten mukaan älykkyys periytyy äideiltä lapsille.
Siitä huolimatta mua naisena kiinnostaa älykäs mies, kunhan samassa paketissa tulee toisen huomioiminen, lempeys ja edes hitusen huumorintajua. Kylmä, taskulaskinta muistuttava älykkö ei sytytä, eikä myöskään bodattu apinan älykkyydellä siunattu mies. Mieluummin siis lämminhenkinen keskiverto, kuin mikään ääripää.
t. nainen äo 142
"Tulin tänään nettiin ja ensimmäinen keskustelu jonka näin, oli ketju missä naiset inisivät nykyisten ja edellisten miestensä peniksistä ja kuinka "harmittaa kun exällä oli isompi niin ei tunnu enää missään :("."
Onhan se nyt pidemmän päälle aika tärkeää että seksi on kivaa ja tyydyttävää suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Onkos aloittaja se sama mies, joka täällä viime vuonna joskus loppukesän tienoilla teki aloituksen siitä, kuinka hänestä ei "älykkyydestään" huolimatta kukaan nainen kiinnostu baareissa ja yökerhoissa, mutta sen sijaan hänen mukana oleva "tyhmä kaverinsa" saa kaikkien naisten huomion, ja kyseisen ketjun aloittaja tämän perusteella teki päätelmän että naisia ei mukamas kiinnosta miehen älykkyys ollenkaan?
Jutut vaan on tässä aika samantyylisiä.
Jos pitää paikkansa, niin sitten täytyy kyllä sanoa, että vaikka tämä tyyppi on älykäs, niin looginen ajattelu ja päättelykyky ovat alhaisella tasolla. Enpä nyt viitsi tarkemmin purkaa auki, että miksi mutta kaikki fiksut kyllä tajuaa, että miksi.
Lisäksi tuosta ap:n viestistä paistaa katkeruus pitkän matkan päähän ja tietty besserwisseriys ja alentuvuus.
Tapaamatta häntå henkilönä, voisin em. asioiden perusteella sanoa, että en haluaisi häneen tutustua.
Jos olet pitkä ja sinulla on komeat kasvot, niin korkea älykkyys on varmasti yksi lisämyyntivaltti mikä sinulla on parisuhdemarkkinoilla.
Jos olet lyhyt tai sinulla on rumat kasvot, niin ei siitä sun älykkyydestä mitään hyötyä ole.
Ei naisia enää oikeasti kannata tosissaan ottaa. Suurin osa vaatii liikaa, vaikka itse ovat pilalla.
En usko että minulla olisi suuresti yhteistä todella älykkään ihmisen kanssa. Olen kyllä käynyt treffeillä tällaisten miesten kanssa, mutta heidän juttunsa pyörivät pitkälti niiden omien kiinnostuksen kohteiden ympärillä tai muuten hyvin teoreettisella tasolla ja tuntuivat minulle turhan raskailta. Tämä siitä huolimatta että olen itsekin keskivertoa älykkäämpi, mutten kuitenkaan ihan mensatasoa. Ehkä se mensataso vaaditaan, että tulee noiden miesten kanssa juttuun ja hiffaa mitä he puhuvat.
Pianonsoitto ja runot kuulostaa mukavalta. Teoreettisesta fysiikasta en ymmärrä pätkääkään.
Jos sen aiheen pitää keskustelujen ulkopuolella, niin mielelläni tutustuisin sinuun.
En ole mitannut älykkyysosamäärääni, ehkä siksi että tiedän että en ole matemaattis-loogisesti älykäs, ja sitä perinteiset ÄOt mittaavat.
Sen sijaan olen visuaalisesti älykäs, minulla on absoluuttinen värimuisti, olen myös motorisesti älykäs, opin nopeasti tanssikuvioita ja rytmitajuni on erehtymätön.
Pystyisimmeköhän arvostamaan toistemme älykkyyttä AP?
Vierailija kirjoitti:
Ei naisia enää oikeasti kannata tosissaan ottaa. Suurin osa vaatii liikaa, vaikka itse ovat pilalla.
Palstan miehillähän ei tietenkään mitään tämänsuuntaista taipumusta koskaan ole...
Mun miehellä on molemmat, akateeminen loppututkinto, älykkyysosamäärä ~140 ja iso muna. Silti jos pitäisi valita, ottaisin älykkyyden koska vaan, koska se paitsi kiihottaa mua enemmän kuin iso muna, on myös hyödyllinen ja toivottava ominaisuus niin makuuhuoneessa kuin sen ulkopuolellakin. Eli älä lannistu, kyllä älyköistä pitäviä naisiakin on!
Ei liity välttämättä väitettyyn älykkyyteesi millään tavalla, jos joku ei halua seurustella juuri sinun kanssasi. Et voi myöskään sanoa ettei kukaan halua älykästä miestä, kun puhut nyt vain itsestäsi. Sinussa on paljon muitakin ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä jotka vaikuttavat ihmisten kiinnostukseen ja haluun olla kanssasi.
Aika jännä ajatus, että äly ja raittius pitäisi olla jotain erityisiä valtteja ihmissuhdemarkkinoilla. Olen itsekin älykäs ja raitis, mutta en ihmettele yhtään jos joku ei näistä ominaisuuksista huolimatta halua seurustella kanssani.