Sain sukututkimuksen omasta suvustani luettavaksi ja nauratti
1400-luvulle koko isälinjani on asunut n. 70 - 100 kilometrin säteellä, kaikki on olleet jotakin maata tonkivia torpparitaviksia, paria oman mökin omistanutta lukuunottamatta, mitään rikkeitä ei ole ja se oli siinä. Ja mikä parasta, olen itsekin täysi tavisduunari, samoin vanhempani ja siis suvusta kaikki 600 vuoden ajan :D
Kommentit (154)
Itse rakennan omaa sukupuuta Familyecho-sivustolla. Tykkään tehdä työtä itsenäisesti. Sukututkimuskeskusteluja seuraan Facebookissa, ja säännöllisesti pöyristyttää se, miten keski-ikäiset kiukuttelevat toisilleen turhista asioista.
On paljon ollut väärennettyä tutkimusta ja sekoitettu nimiä sukuja ja keksitty tarinoita ettei kaikki enää ole totta.Ulkomaataustaisia paljon toimistoissa. Vuosiluvut voi heittää ja kun on saman nimisiä niin niitä tungetaan pinoon eikä tutkita .Saman nimisiä ihmisiä on myös väärennetyt identiteetti varkaat .
Oma suku akateemista mutta samat setit kuin aloittajalla, torppareita ja talollisia ja renkejä ja piikoja:)
Luin juuri kirjasta, että Sibelius oli aikoinaan itsetuhon partaalla, kun joku julkisti hänen talonpoikaiset sukujuurensa lehdessä, vaikka säveltäjä itse oli kuvitellut tai halunnut luoda kuvaa ylhäisemmistä juurista. Muutenkin oli tavallista, että taiteilijat ja säätyläiset sommittelivat sukutarinoiden perusteella mielikuvituksellisia sukupuita joissa oli usein olevinaan eksoottisia ja aristokraattisia esivanhempia jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on väittänyt, että vain aatelisista yms. voi löytyä tietoa 1400-luvulle asti. Asia ei ole niin yksinkertainen. Suomen alueella tuskin on 1400-luvulla aatelisia kovin paljon ollutkaan. Esim. yksi minun esi-isäni on aateloitu 1700-luvulla. Varhaisempaakin tietoa hänen suvustaan löytyy, vaikka eivät aatelisia vielä olleetkaan, ainakin 1600-luvulle asti.
Juu, mutta suomalaisten aatelisjuuret onkin 1400-luvulla olleet ihan muualla Euroopassa.
Mitä horiset? Suomessa oli rälssiä jo ennen 1400-lukua, toki suvut olivat usein alunperin tulleet Suomen ulkopuolelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sukututkimus ulottuu 1300-luvulle asti, mutta onkin kreivi.
Mulla kulkee monet haarat Odiniin asti.
Minä olen päässyt sukututkimuksessa apinoihin asti.
Vierailija kirjoitti:
Luin juuri kirjasta, että Sibelius oli aikoinaan itsetuhon partaalla, kun joku julkisti hänen talonpoikaiset sukujuurensa lehdessä, vaikka säveltäjä itse oli kuvitellut tai halunnut luoda kuvaa ylhäisemmistä juurista. Muutenkin oli tavallista, että taiteilijat ja säätyläiset sommittelivat sukutarinoiden perusteella mielikuvituksellisia sukupuita joissa oli usein olevinaan eksoottisia ja aristokraattisia esivanhempia jne.
Ihan tavallista myös nykyisin. Naurattaa esim. kommentti ’olen äitini puolelta aatelinen’. Kun ei voi olla.
Meillä tiedetään isälinja myös 1600-luvulle asti js siitä taaksepäin on arvailua. Luultavasti äitilinja on yhtä arkinen. Mutta sekä äiti- että isålinjan geeneistä voo päätellä että jääkauden aikana on oltu Pyreneitten alueella, ns Pyreneitten refugissa. Täällä on silloin ollut kilometrin paksuinen jää ja siellä on ollut muutama kymmenen tuhatta eurooppalaista metsästelemässä peuroja. Kaikki eurooppalaiset ovat peräisin näiltä muutamalta refugilta. Vasta myöhemmät sukupolvet ovat laskeutuneet nykyisen ranskan puolelle ja keräillyt mitä keräillyt, jabkahdannut niitä peuroja ja hylkeitä ja elelleet elämäänsä. Tuollainen geenitesti näyttää esi-isien reitin Afrikan oletetun alkukodin tieenoille asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin juuri kirjasta, että Sibelius oli aikoinaan itsetuhon partaalla, kun joku julkisti hänen talonpoikaiset sukujuurensa lehdessä, vaikka säveltäjä itse oli kuvitellut tai halunnut luoda kuvaa ylhäisemmistä juurista. Muutenkin oli tavallista, että taiteilijat ja säätyläiset sommittelivat sukutarinoiden perusteella mielikuvituksellisia sukupuita joissa oli usein olevinaan eksoottisia ja aristokraattisia esivanhempia jne.
Ihan tavallista myös nykyisin. Naurattaa esim. kommentti ’olen äitini puolelta aatelinen’. Kun ei voi olla.
Tai "Olen minäkin vähän/melkein aatelinen" (koska joku esivanhempi on). Ikään kuin aateliset olisivat joku oma ihmisrotunsa :'D Sitä joko ollaan aatelisia tai ei ja ilman katkeamatonta isälinjaa, ei olla.
Ei se mene myöskään niin, että "nyt on isälinja tutkittu, sitten äitilinja niin on valmista" :D Kun ne esivanhemmat tosiaan tuplaantuvat joka sukupolvessa, kaikilla on isä ja äiti. Lukemattomia linjoja, eikä kukaan saa selville kaikkia esivanhempiaan.
Sain tietää et koko suku on ollut mielisairaala potilaita
Montako synagoga moskeijaa on Moskovassa. Meillä tutkitaan nyt kun joku oli laittanut outoja nimiä meidän sukuun ja sekoittanut vielä muita sukuja . Ainoa sen niminen meillä on ollut kissa. Sitten neukkulainen kovin syyttään jotain niin ei oltu edes synnyttyä vielä lähelläkään sotien aikaa . Sitten joku kävi kimppuun kun meillä on liikunta palkinto mitaleja että ne olisi jotain sotamerkkejä . Ne on liikunnasta saatuja ja joku työssä saatu . Miten ihmiset voi syyttää syyttömiä. ???
Vierailija kirjoitti:
Olen itse historiantutkija, mutta en sukututkija. Suomen historian tutkijana tunnen ne lähteet, joiden perusteella sukututkimusta tehdään. Sanoisin sillä perusteella että:
Melkein kaikissa suvuissa on mahdollista päästä 1720-luvulle asti. Tähän poikkeuksia ovat lähinnä saamelaissuvut, Vanhan-Suomen suvut, ortodoksit, tataarit, romanit, juutalaiset ja muut ei-luterilaisen kirkon jäsenet.
1600-luvulle pääsy on, kuten joku yllä totesi, ”hyvä saavutus”, muttei vielä mitenkään harvinaista. Kirkonkirjat on monissa seurakunnissa hävinneet Suuren Pohjan sodan aikana, mutta veroluetteloilla ja tuomiokirjoilla pääsee vielä 1600-luvulla eteenpäin. Ja kirkonkirkjojakin on kuitenkin kohtuullisen monista seurakunnista olemassa 1660-luvulta alkaen, eli hyväkin tuuri voi köydä. Myös äitilinjojen tutkiminen onnistu vielä tässä vaiheessa, vaikka on työlästä.
1540-luvulle voi päästä veroluetteloiden kautta. Henkiveroluetteloissa nökyy talonomistajien (talonpoikien) lisäksi myös työväkeä ja perheenjöseniä, mutta veroluetteloihin myös tunnetusti merkittiin vähän mitä sattui, luetteloiden tiedot ovat usein jo tekoaikanaan vanhentuneita ja virheitä on paljon (kosa ymmärrettävästi kruunun edustaja yritti saada niihin mahdollisimman paljon verotettavaa väkeä ja asukkaat taas yrittivät pitää väkeä piilossa jottei olisi tarvinnut maksaa veroa. Mutta edelleen on ihan mahdollista, joskin työlästä, löytää ihan tavisväken sukujuuria. Toki virhemarginaali pitää tässä vaiheessa jo ottaa huomioon.
1400- luvun lopulla on joitain lähdesarjoja, joista voi löytää tietoja taviksista. On vaan aivan kösittämättömän hyvä tuuri, jos sukusi kuuluu niissä mainittuihin. Mutta mahdollista se toki on. Käytännössä kuitenkin kaikki 1400-lukua koskeva on arvailua, jopa useimmissa rälssisuvuissa (eikä rälssi edes ollut perinnöllistä vielä tuolloin).
Itse pääsen ainakin neljää eri kautta kurki-svärd-sukuun ja sitä kautta ainakin 1200-luvulle. En tiedä olenko poikkeustapaus vai miten harvinaista on päästä noin pitkälle?
Todennäköisesti polveudun myös Birger-jaarlista (folkunga-hallitsijasuku), koska 1) esi-isäni filpus jönssön till storby perimätiedon mukaan polveutuu Birger-jaarlin aviottomasta pojasta, 2) esi-isäni Jeppe Kurki on monissa sukupuissa Cecilia Folkungan poika, 3) legendaarisen Matti Kurjen isoisä oli tarinoiden mukaan kuningas.
Minua kiinnostaisi erityisesti tietää Riitta Juhantytär hordeelista, joka esiintyy lukuisia kertoja sukupuussani. Hän kuului Kokemäkeläiseen rälssiin, ja sukuyhteyksien kuningashuoneeseen voi katsoa olleen merkittävät, koska hänen poikansa Lars oli Turun linnan vouti ja Juhana-herttuan rakastajattaren aviomies, joka huolehti myös Juhana-herttuan lapsista.

Kuulut samaan sukuun kuin puolisoni. Hänellä samoja esivanhempia. 👍
Jaa, mäkin löysin sukututkimuksen kautta n. 30 pappia suvustani jonnekin 1500-luvulle asti. Lisäksi ainakin yksi ritari, merimiehiä ja Turun linnan kirjuri tai vastaava vuosisatojen takaa.
Taidatte olla aika sisäsiittoista porukkaa kuin vuosisatojen ajan sukulaiset ovat eläneet ja ilmeisesti hankkineet puolisotkin noin läheltä. Puoliso kun on hyvä hankkia mahdollisimman kaukaa, että tämä ei olisi sukua. Niin ainakin lukenut.

Juurikin näin. Samoilla alueilla on asuttu vuosisatoja, eikä väkiluku ole ollut kummoinen. Adela of Flanderssin kautta menee Folkunga-suku Eurooppalaisiin ylhäisiin sukuihin, joten eivät olleet niin sisäsiittoisia kuin luullaan.
Vierailija kirjoitti:
Taidatte olla aika sisäsiittoista porukkaa kuin vuosisatojen ajan sukulaiset ovat eläneet ja ilmeisesti hankkineet puolisotkin noin läheltä. Puoliso kun on hyvä hankkia mahdollisimman kaukaa, että tämä ei olisi sukua. Niin ainakin lukenut.
Isäni tutki sukuaan ja vähän äidinkin 90-luvulla monta vuotta, Samoilla seuduilla ovat suvut asuneet, mutta yhtään yhteistä esi-isää tai äitiä ei löytynyt.
Joku MH-käyttäjä alapeukutti ;) Juu, tympäisee tuo My Heritage. Suosin Geniä, missä virheitä toki on sielläkin ja lähdemerkinnät puuttuvat, mutta kun kaikki voivat korjata niitä siellä ja ylläpitäjiä on usein useampia, niin virheet tulevat helpommin huomatuiksi.