IS: ”Minut pistettiin pyytämään anteeksi kiusaajilta” – Nyt puhuvat kiusatut itse: Tämä kaikki Kiva koulu -ohjelmassa ei toimi

Joo joo, mutta lapset kärsii jos ne ei saa olla koulussa. Mielenterveys menee, nyyh nyyh 😩

Koulussa oppivat viidakon l.. eiku sosiaalisuutta. Ja perustuslaki estää kieltämisen, ja EU. Ihan varmasti estää jos oikeasta kulmasta osataan lakia tulkita. Emme voi tehdä asialle mitään.

T. Suomen hallitus

Vierailija kirjoitti:

"Eiköhän se ole ihan perusjuttu, että kiusaajat ja väkivaltaiset puolisot aiheuttavat henkisiä ongelmia uhrille, siksi sinne psykologille pyydetään menemään, ettei niistä ongelmista tulisi suurempia, kun niistä ei puhu."

Pääongelma on tietysti se piinaaja itse. Kallonkutistajalle, mars!

Kallonkutistaja tai psykologi tms ei voi auttaa, jos keskustelija ei halua apua tai puhua asioistaan tai toiminnastaan. Ei voi väkisin kaataa hoitoa päähän, pakkohoito on mahdollista vain sairauden hoitoon sairaalassa. Turha toivoa että uhoava kiusaaja muuttuisi psykologin vastaanotolla, mihin komennettu juttelemaan. Jos kiusaaja haluaa puhua asioistaan ja pystyy aikuisen kanssa keskustelemaan, silloin keskusteluapu voi auttaa.

Kiusaajille jotain pakollista sosiaalisten taitojen ja aggressionhallinnan kasvatusta koulussa tai vanhempiensa kanssa yhdessä viikonlopputoimintana? Miten ja kuka siihen voisi velvoittaa? Lastensuojelu? Suomessa ei ole lasten ja perheiden oikeuslaitosta, pitäisikö olla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, ei, ei. Tuo opettajien piiloutuminen "emme saa puuttua koulumatka kiusaamisiin" ja syyn sysääminen jonnekin kasvottoman ylemmän tahon syyksi on täyttä pas*aa! Jokainen saa seistä kävelytien/parkkipaikan/puiston vieressä ja on velvollisuus puuttua kiusaamiseen ja väkivaltaan! Jos on tällänen asia tiedossa niin sitä koulumatkaa voi käydä tutkailemassa ihan omana itsenään. Niin kovinhan te kerrotte kuinka työpäivä ei pääty koulun seinien sisälle vaan jatkuu iltaan asti. Mutta jotenkin kumman v>tussa se työpäivä katkeaakin just tuossa kohdassa kun ei viitsitä puuttua!

Kyllä minä olen koiralenkillä, bussissa, lähikaupassa ja kirjastossa puuttunut pentujen nälvintöihin ja repuista vetämisiin. Enkä millään saa siitä mutku se ylempi taho ulinaa ulistua. Vit*u!

Koulumatkojen tapahtumiin puuttunut rehtori sai kirjallisen varoituksen.

Linkki?

Näköjään tuommoista on tapahtunut

https://www.kaleva.fi/kenen-vastuulle-koulumatkojen-turvallisuus-kuuluu…

Koulumatkojen turvallisuus kuuluu kunnille, ei kouluille.

Mutta jos nyt on noin tarkkaa, että opettaja ei saa puuttua koulumatkojen tapahtumiin, niin eikö kuntien pitäisi huolehtia koulumatkojen turvallisuudesta, omasta velvollisuudestaan. Vaikka palkkaamalla vartijoita valvomaan lasten koulumatkoja. Jos tilanne kerran on se, että muilla tahoilla ei ole oikeutta puuttua.

Koulu ei tehnyt kiusaamiselleni tai kiusaajille mitään. Kymmenen vuotta vanhempi serkkuni, jota kiusaajat ei tunteneet teki. Uitti kiusaajat niskaperseotteella maaliskuisessa maantieojassa, jossa jääkylmää vettä. Taisi pari litsariakin jakaa. Serkkuni uhkasi seuraavan pahempaa, jos toisten kiusaaminen ei lopu. Nämä kiusaajat eivät tienneet kenelle kostaa, koska eivät tosiaan tienneet kenen asialla serkkuni oli vai oliko useampien. Kiusaaminen loppui. Toisinaan väkivalta lopettaa oikeasti sen vittuilun ja tässä tapauksessa kiusaamisen. 

Kiusatuksi tuleminen on erilainen kokemus eri ihmisille. Itse Käpylän peruskoulun entisenä oppilaana 10 vuoden sisällä olen joutunut kokemaan kiusaamista niin ala-, yläasteella kuin lukiossakin. Minut kampitettiin usein. Kerran molemmat etuhampaat lohkesivat. Minun päälle kasaannuttiin Käpylässä välkällä eli yksi kaatoi maahan ja iso joukko väkeä heittäytyi päälle pitkäksi aikaa, jolloin ei saanut henkeä. Tämä johti kerran sairaalareissuun osaltani. Useasti EHA (erityishuomion arvoiset)-oppilaat ryöstivät ja hakkasivat porukkaa välkillä; minutkin useasti.

Silti vuodet Käpylässä sekä ala-asteella olivatparhaimmat vuoteni. Olin suosittu, oli paljon kavereita, kouluun oli aidosti mieluisa mennä sekä tytöt tykkäsivät minusta. Osa kiusaajista olivat välillä kavereitani, välillä kiusaajia. Osa kiusaajista tuli itse kiusautuksi, joten ymmärrän hyvin opettajia, jotka vetoavat siihen, että kiusaaminen on monimutkainen asia selvittää. Nykyisin hyvinvoivana yliopisto-opiskelijana olen kaveri muutaman entisen kiusaajani kanssa, enkä koe asiaa mitenkään vaikeaksi. Sama kiusaaja saattoi tulla ryöstetyksi ja maahan potkituksi seuraavalla välkällä oltuaan ensin minun kimpussani. En näe, että tilanteessa oli selkeitä voittajia.

Toisaalta samat kokemukset samoissa kouluissa erit. Käpylässä saanut kaverini on jo useasti yrittänyt itsemurhaa, käyttää voimakasta lääkitystä ahdistus- ja masennusoireisiin sekä käy kalliilla psykoterapeutilla puhumassa kiusatuksi tulemisestaan. Eli hyvin erilaisesti kiusaaminen on meihin vaikuttanut.

Tämä poistettiin täältä jo aiemmin. Poistuu varmaan uudelleen mutta asia tulee julki.

Hyvä kun kiusatut uskaltavat puhua ja parantaa arpensa. Ei se ole helppoa.

Viroon muuttanut suomalainen Hytönen on hyvä esimerkki koulukiusaajasta, jota ei kiinnostanut miten tuhoaa muita ihmisiä käytöksellään.

Ei haitannut tyyppiä uhkailla päätä lyhyempää tyttöä ja ahdistella koulun seiniä vasten huorittelemalla urheilijapojujen kanssa. Nauroi ja haukkui asioista, joista nykyään kirjoittelee kummituskirjoja. Sangen ironista.

Kovapalkkaisten toimittajaisien poikia ja tyttöjä oli useampi. Saivat suunnatonta nautintoa pilkkaamalla, haukkumalla ja ahdistelemalla päivästä toiseen monta vuotta. Henkinen paine hajotti ja vaikka antoi takaisin osalle, kiusaaminen oli sitä hirveämpää jatkossa. Rauman lyseolla kun asiaan ei puututtu. En ruokaillut kiusaajien takia ruokalassa, jotta sain hetken olla rauhassa ja kiitoksena poiki syömishäiriö.

Jep, se olen minä jota kiusasitte henkihieveriin ja tulen puhumaan asiasta vielä julkisesti omilla kasvoillani. Joka ikisestä ja siitä lähetyssaarnaajan tyttärestä, joka vielä aikuisenakin osoitti olevansa sama henkisesti keskenkasvuinen, hemmoteltu ääliö.

Kiusaajista kaksi pyysi myöhemmin anteeksi ja osoittivat olevansa ihmisiä. Anteeksi heille on annettu. Muut, en muistele hyvällä.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan 1980-1990-luvuilla. Kiusaaminen oli fyysistä ja henkistä, suljettiin kokonaan ryhmän ulkopuolelle. Kiusaaminen levisi siten, että siihen osallistui myös muiden luokkien oppilaat. Rehtorin kanta oli se, että minun pitää vaihtaa koulua, kun ei voi laittaa niin isoa kiusaajamäärää vaihtamaan koulua.

Opin kiusatun roolin, kun en muustakaan tiennyt ja syrjäydyin myös amiksessa ja AMK:ssa. Uhriuduin etukäteen, kun puuttui normaaliin sosiaaliseen elämään kuuluvat toimintamallit. En uskaltanut edes yrittää ystävystyä kenenkään kanssa, sillä olin oppinut olemaan ruma, halveksittu, kaikkien sylkykuppi ja nyrkkeilysäkki, jonka omaisuutta, kehoa ja psyykettä voi satuttaa. Voi, kun olisin saanut lapsena apua vähättelyn ja minun syyllistämisen sijaan. Olisin tarvinnut vähintäänkin psykologilta ja lastenpsykiatrialta apua, näin jälkikäteen mietittynä. Pahin, minkä sain aikuisen suusta kuulla, oli: "Pakkohan sussa on jotain vikaa olla, kun sua kiusataan." Tämä aikuinen oli oma äitini.

Tänä päivänä mulla on työ, jossa viihdyn ja maailman paras työyhteisö. Pääsin kiinni normaaliin elämään vasta 40-vuotiaana, kun nykyisessä työpaikassa aloitin.

Omaan poikaani kohdistui yläkoulussa vakavaa kiusaamista pienen kiusaajaporukan toimesta. Kiusaaminen sai niin isot mittasuhteet, että se täytti rikoksen tunnusmerkit. Koulu hoiti tilanteen todella hienosti. Liekö osuutta asiaan myös sillä, että koulun apulaisrehtori näki sattumalta, kun poikaani kuristettiin niin, että menetti tajuntansa. Tämä neljän kiusaajan porukka joutui vaihtamaan koulua (sääliksi kävi niiden kiulujen oppilaita, minne kiusaajat siirtyivät).

Nykyään poikani on lukion kakkosella ja haaveilee oikikseen pääsemisestä. Kiusaajista kaksi on tuomittu vankeuteen tapon yrityksestä (eri keissi, kuin poikaani kohdistunut) ja muista rikoksista. Kahden muun kiusaajan kohtalosta en tiedä mitään.

Poikani koulu oli ja on edelleen Kiva-koulu, mutta rehtori itse oli sitä mieltä, että vakavissa kiusaamistapauksissa Kiva-koulujärjestelmä on yhtä tyhjän kanssa.

Mullakin on käsitys, että lievissä kiusaamistapauksissa, mitkä johtuu lähinnä ajattelemattomuudesta, tuo kiva-koulu on hyvä ohjelma. Ja kiusaamisen ehkäisyssä. Omaa poikaa syytettiin erään tytön kiusaamisesta, mutta tuon prosessin myötä selvisi pian, että hänet oli nimetty aiheetta syytetyksi oikean kiusaajan toimesta, joka oli säikähtänyt itse toimenpiteiden kohteeksi joutumista. Toisessa tapauksessa poika oli syyllistynyt tapaukseen, jossa oli molemmin puolin huutelua. Tämänkin kiva-koulu hoiti oikein mallikkaasti ja nopeasti kaikkia tyydyttävään lopputulokseen. Molemmissa tapauksissa oli osapuolilla ajattelemattomuutta ja kypsymättömyyttä, johon prosessi kyllä tepsi kerrasta. Vakavat väkivalta ja julkisen loukkaamisen tapaukset on RIKOSasioita ja minusta pitäisi käsitellä viranomaisten toimesta yhteistyössä koulun ja vanhempien kanssa. Tunteet käy tietysti osapuolilla läheisineen kierroksilla, mutta koska tarinoissa on aina vähintään kaksi puolta kannattaa ensin selvittää huolellisesti mitä on tapahtunut.  Näin lapsetkin saa kokemuksen asioiden tasapuolisesta selvittämisestä ja ratkaisusta. Nämä aikuisten FB lynkkausryhmät ja kehotukset vetää kiusaajaa turpiin on ihan älyttömiä ja paisuttaa vaan koko ongelmaa, joka on isosti agressiivinen ja itsekäs asenneilmasto. Lasten olisi myös hyvä oppia, ettei kaikki ole /halua olla/ koskaan tule olemaan kavereita, mutta asiallisesti pitää pystyä toimimaan kaikkien kanssa. Onko ulkopuolelle jättäminen kiusaamista on vähän vaikea kysymys.

Minut pistettiin myös pyytämään anteeksi välituntihakkaajiltani peruskoulussa. Eräänä viikonloppuna 9 v myöhemmin kapakasta tullessani tuli yksi kiusaajista aukomaan päätään. Löin sitä nyrkillä niin että veri lensi, myös käsistäni. Se kaatui ja hyppäsin sen jalan päälle niin että polvi rusahti.

Ei ole sen jälkeen tullut vastaan, kerran oli tulossa vastaan, mutta nähdessään minut peruutti pari askelta ja livahti kauppaan pakoon. En tiedä onko totta, mutta se kuulemma ontuu nyt 15v tapauksen jälkeenkin vielä kävellessään.

Ymmärrän täysin kouluampujia, osin jopa hyväksyn sen, kun patoutunut vääryyden ja katkeruuden tunne pääsee purkautumaan, on siitä sivistys todella kaukana. Valitettavasti tämä vaikuttaa monella mielenterveyteen.

"Onko ulkopuolelle jättäminen kiusaamista on vähän vaikea kysymys."

Sanoisin, että se on kiusaamisen lievimpiä muotoja. Voi sopia erittäin hyvin sille uhrillekin tämä tällainen "järjestely".

Vierailija kirjoitti:

"Onko ulkopuolelle jättäminen kiusaamista on vähän vaikea kysymys."

Sanoisin, että se on kiusaamisen lievimpiä muotoja. Voi sopia erittäin hyvin sille uhrillekin tämä tällainen "järjestely".

Luokallani oli aikoinaan (5-7 lk ) tyttö, joka leikki yhä tuossa iässä vauvanukeilla ja piti lastenohjelmista. Ei mitään moitittavaa siinä, kertakaikkiaan, voi kun lapset malttaisivat olla lapsia kauemmin. Mutta: me muut tytöt tykättiin diskoista ja pojista ja meikeistä. Meillä ei ollut mitään yhteistä, enää. Jälkikäteen tämä tyttö on kertonut kokeneensa, että häntä kiusattiin, hänen itsetuntonsa oli pohjamudissa ja hän oli yksinäinen. Ellei olisi niin fiksu ihminen kuin on, niin me entiset luokkakaverit saatettaisi löytää nimemme jostain somen viharyhmästä. Menisikö oikein?

KiVa=kiusaa vaan.

Kaikkein helpointa vaihtaa kiusatun lapsen koulua.

Näin mekin tehtiin neljä vuotta sitten, kaksi vuotta jatkuneen ja koko ajan pahemmaksi menneen koulukiusaamisen takia.

Opettajat ja rehtori piiloutuivat Kiva koulun taakse, tyhjän päiväistä lässytystä päivästä ja viikosta toiseen tämän tiimoilta.

Kiusaajien vanhemmat samanlaisia, ei meidän poika kiusaa-lässytyksineen.

Yhdenkin kiusaajan äiti kertoi paikallislehdessä "miten kiva meidän kylän koulu on ja miten meidän pojat niin siellä viihtyy ja miten ihana yhteisö meillä onkaan..."

Joo olisi minunkin poikani viihtynyt lähikoulussa jos koulu ja nämä kiusaajien vanhemmat olisivat hoitaneet hommansa.

Nyt koulumatka 40 km suuntaansa, matkakulut menee meidän pussista ym.

Missäköhän se yhteiskunnan vastuu!!!!

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sekä entinen koulukiusattu että entinen opettaja, joten olen nähnyt useamman puolen tästä asiasta.

Olin ujo, sosiaalisesti kömpelö ja hyvä koulussa koko peruskoulun. Näiden ominaisuuksien takia olin parhaimmillaan yksin, pahimmillaan muiden oppilaiden silmätikkuna. Huomasin etteivät opettajatkaan usein aidosti osanneet asettua asemaani. Opettajat olivat reippaita ekstrovertteja, kuten olivat kiusaajanikin. Kiusaajani olivat opettajieni suosikkioppilaita, minä olin pohjimmiltani heille outo ja hankala. Kiusaamiseen puututtiin lähinnä pitämällä minulle puhutteluja siitä, miten minun pitäisi vaan olla normaalimpi ettei minua kiusattaisi.

Kun hakeuduin opetustyöhön, luulin voivani muuttaa asioita. Voisin aidosti puuttua kiusaamiseen ja olla se aikuinen, joka tajuaa myös niitä ujoja ja hiljaisia. Yritin aikani, mutta tajusin ettei empatialla tee mitään, kun kaikki muut välineet puuttuvat. Koulujen välineet kiusaamiseen puuttumisessa ovat kiusaajille pelkkä vitsi, ei näitä tyyppejä mitkään puhuttelut tai edes viestit kotiin huoleta pätkääkään. En itse jaksanut enää sitä etten voi valtuuksieni puitteissa auttaa kiusattua enempää, joten vaihdoin alaa. Tuntuu että opetusalaa on helpompi kestää, jos lakkaa välittämästä.

Olen todennut että näiden kokemusteni pohjalta että moni opettaja ei aidosti ole kovin kiinnostunut kiusaamiseen puuttumisesta. Ja toisaalta moni olisi, mutta heillä ei ole siihen keinoja. Toivoisin että kiusaaminen nähtäisiin väkivaltana ja vakavissa tapauksissa poliisiasiana jo ennen kuin jotain peruuttamatonta ehtii tapahtua.

En tarkoita tätä mitenkään syyllistävästi, mutta jos on itse traumatisoitunut koulukiusaamisesta, niin ei ole järkevää hakeutua opettajaksi. Liian paljon henkilökohtaista painolastia ja se kostautuu niin kuin sinulle kävi. Kokemusta on, tosin eri alalta ja eri syistä. Parasta olisi, jos opettajiksi koulutettavien valinnassa olisi enemmän psykologista testausta ja alalle tulisi mahdollisimman tasapanoisia, mutta hyvin koulutettuja ammattilaisia. Hyvällä koulutuksella tarkoitan tässä hyvää valmentautumista juurikin oppilaiden ryhmädynamiikkaan, haastavien tilanteiden kohtaamiseen ja niiden päämäärätietoiseen ratkaisuun. Kouluun haettaessa pitää tietysti katsoa arvosanoja, mutta mielestäni juuri tämä henkinen puoli tulisi ottaan enemmän huomioon. Mieluummin se maalaisjärkeä ja luonnetta omaava kasin tyttö kuin neuroottinen ja arka kympin poika. Näin vähän kärjistäen. Tai sitten se kympin poika joka omaa vieläpä edellytykset todelliseen opetus- ja kasvatustyöhön. Kunhan vaan kaikki palikat on balanssissa.

Tyypillistä uhrin syyttämistä, narsistisen yhteiskuntamme huipentuma. Viattomat on psykopaatteja! Naulitkaa Jeesus Ristille!

"Hauska" esimerkki tulee Ruotsista, missä eräs äiti piti poikaansa vankina 30 vuotta:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4e0cc714-569c-4433-aef6-6508f09fb78b

Kyllä se vain on ilmiselvää että se äiti on pelolla kontrolloiva väkivallanhimoinen kulttijohtaja. Mutta koska viranomaiset ovat aivan yhtä harhaisia narsisteja kuin tuo äiti, niin tietysti tuo juttu käännettiin päinvastoin:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e0c6f9c1-8bd1-4779-8b26-9683c58a168f

Eli oho, ei se äiti olekaan tehnyt mitään pahaa. Se poika on aiheuttanut hurjan paljon huolta sille huolehtivaiselle heikolle avuttomalle äidille. Tosi surullinen juttu, säälitään kaikki yhdessä nyt sitä äitiä, se tarvitsee apua. Onpas siinä oikein esimerkillisen hyvä äiti kun noin paljon uhraa poikansa puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Moni ope on entinen kiusaaja itse. Osa kiusaa vielä aikuisenakin. Empatiakyky puuttuu.

Kuulin yhdenkin mulk*n olevan yläkoulun opettajana nykyään. Ei sillä että kiinnostaisi hänen elämänsä mitenkään mutta nuorten kannalta olisi kiinnostava tietää onko tajunnut asioita vai edelleen pohjimmiltaan sama persoona.

Lastani kiusattiin, opettajat sanoivat, että ”on siinä teidän pojassakin syytä”. Luvattiin antaa kiusaajan vanhemman yhteystiedot, mikäli haluaisimme olla yhteyksissä heihin. Ei kiinnostanut sekaantua siihen perheeseen enempää kuin on pakko.

Eikö esim. Koulukuraattoreita voisi hyödyntää tässä asiassa. Usein kuraattorit toimivat yksittäisten oppilaiden tukena vaikka heillä on koulutus toimia oppilasryhmänkin kanssa. Kuraattoreista voisi tehdä kouluhyvinvointiasiamiehiä, jotka hoitaisivat koulukiusaamistapaukset ja heillä olisi valtuus selvittää ja puuttua koulumatkojen ja vapaa-ajan kiusaamistapauksiin myös, mihin koululla Ei ole valtaa.

Outoa että aina kaikki koulussa ilmenevät tilanteet pitää opettajien hoitaa. Eikö kouluun voisi palkata muitakin vastuullisia asiantuntijoita esim. Valvomaan välitunteja, ruokailuja, siirtymisiä liikuntaan ym. Varmasti tuollaisille työntekijöille riittäisi hommia kouluissa. Heille voisi siirtää luokanvalvojan tehtäviä ja voisivat ylläpitää kodin ja koulun yhteistyötä, jos ei tarvisi pitää oppitunteja kaikkeen kiusaamiseen puuttumisen välillä.

Kiusaamisesta ja tuomioista tehty aivan liian sekava soppa. Jos kiusaa, niin ehkä eka kerralla kunnon puhuttelu + tiedoksi, että toisesta kerrasta tulee sanktio esim. kunnon anteeksipyyntö luokan edessä. Jos vielä jatkuu, niin kummankin vanhemmat luokkaa kuuntelemaan anteeksipyyntöä. Jos ei tehoa, niin jälki-istuntoa, jos sellaista toimenpidettä edes enää tunnetaan. Kiusaaja on esim laitettava rinnakkaisluokalle tai kokonaan eri kouluun.

Kiusaamista ollut tosiaan iät ja ajat. Minuakin kiusattiin vuosikausia koulumatkoilla ja isommat joskus pysäyttivät pyöräilymatkan. Kyllähän se oli joskus pelottavaakin. Sen muistan, että kerran minut pysäytettiin sillä kertaa yhden pojan toimesta. Vaikka olin pienempi, niin mottasin nykillä hänen nokkaansa sillä seurauksella, että verta alkoi vuotaa. Ei sen jälkeen hän pysäytellyt minua, ja meistä tuli myöhemmin jokinlaisia kavereitakin. Ei koskaan muisteltu minun lyömistä.

Nyt aikuisena on tullut monesti mieleen, että pitäisi käydä jututtamassa noita pysäyttelijöitä. Itse olin oikeinkin kunnollinen koululainen, vaikka tuon yhden kerran erehdyinkin mottaamaan, kun oli vuosia pitänyt pelätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo ennen kivaa koulua monet kiusatut pakotettiin pyytämään anteeksi kiusaajalta. Tosin tämän tekivät lapset keskenään. Pahimmillaan jopa kengätkin nuoletettiin. En koskaan tajunnut miten joku voi pelätä niin paljon, että käytännössä antaa tuhota itsensä henkisesti ja alistuu täysin muiden valtaan. Itse olisin mieluummin ottanut turpaani kuin alistunut tuollaisiin nöyryyttäviin teattereihin, jotka muistaa vielä 30 vuoden jälkeenkin. Vähän saa siis katsoa peiliinkin.

Kun muutaman kerran pääsi 5-10 - henkisen porukan huolellisesti hakkaamaksi, potkimaksi ja kivittämäksi niin ei siinä ihan kauheasti lisää tehnyt mieli. Katsele vain peiliin ihan niin paljon kuin haluat.

Ja joku vielä luulee että kenkien nuolettaminen on pahinta? Kunpa olisin saanut kasvaa samanlaisessa pumpulimaailmassa.

Mikä on pahempaa? Jos laitetaan nuolemaan kenkiä kun kaikki nauraa vieressä ja kuvaavat videolle niin on se aika nöyryyttävää