Lue keskustelun säännöt.
Jotenkin surullinen olo ystävänpäivästä
14.02.2021 |
Tietenkin, somesta. Ei se tuolla kadulla kulkiessa näy, mitä ihmiset ajattelee tästä päivästä tai kuinka suosittuja ja ystävien ympäröimiä he ovat.
Some taas täyttyy kiitos teille kaikille jotka olette elämässäni ihanat -julkaisuista ja oma olo korventaa kovasti. Siihen tietenkin vastaa ne niin sinäkin oot ihana, maailman paras yms. jutuilla. Ja sitten ne julkaisut, ettei ilman ystäviä olisi elämässä mitään. Anteeksi kuinka? Tuntuu että elän ihan eri aikakautta 39-vuotiaana, elämässä todella nimenomaan on niin paljon muuta juuri näinä vuosina, ettei se ystävien kanssa kahvittelu joka viikko tule mieleen. Tai ketä niitä nyt jäljellä enää edes on.
Omat ”ystäväni”, nuoruudesta asti tuntemani ovat vähitellen vain kadonneet takavasemmalle, erilaisten elänäntilanteiden ja arvojen osuessa liikaa yhteen vuosien myötä.
Tätä päivää vietin oman perheeni parissa, käytiin lasten ja miehen kanssa ulkoilemassa, äiti lähetti ystävänpäiväntoivotuksen, työpaikka tarjosi iltaruuan kotiin ja harrastusporukassa toivottelimme toisillemme hyvää ystävänpäivää. Jotakin siis sekin.
Silti tuntuu, että miksi juuri minulle kävi näin, ettei niitä läheisiä ihmisiä ympärillä olekaan ketään. Mistä voisin löytää sellaisia, sydänystäviä, jotka ovat sydämeltään positiivisia, iloisia, eivät kavahda vaikeitakaan asioita, osaavat puhua sekä kuunnella, pyrkivät eteenpäin, ovat luovia ja antavat toiselle tilaa olla oma itsensä. Tällainen ystävä minä itse olen ollut, mutta ilmeisesti nykyään arvostetaan vaan vahvaa ja kovaa otetta elämään, sellaista äänekästä koulun suosituinta tyyppiä joka kerää ympärilleen hovia.
Surullinen olo tästä päivästä jäi. Odotan vain milloin vierähtää se ensimmäinen kyynel. Ehkä jonakin ystävänpäivänä tämä päivä tuntuu vielä todellisemmalta ja läheisemmältä. Varmaan joka ikinen juhlapyhä aiheuttaa aina jollekin saman tunteen.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Mitä v*ttua just luin?
Tolla jengillä olet viettänyt juhlapäivää ja jotkut muut ovat täysin yksin.
Nyt pää pois sieltä omasta pepusta!
No ilmeiseti kaikki tosiaan kuulostaa kirjoitettuna paremmalta mitä se on. Työpaikka siis tarjosi ruuan kotiin ja harrastusporukka toivotteli toisilleen whats apissa sydämet ja ystävänpäivät. Yhtäkään kaveria ei tosiaan näkynyt tai kuulunut mailla eikä halmeilla.
Toki onhan tässä nyt tyhjää paremmat olosuhteet, mutta ei voi nyt ihan kateelliseksi heittäytyä kuitenkaan. Ystävää edelleen kaipaisin tähän arkeen, ehkä niiden tai sen aika on sitten myöhemmin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on perhe, työpaikan työtoverit, harrastusporukka jne. Mitenkään vähättelemättä tuntemaasi tuskaa on niin paljon heitä, joilla ei ole ketään. Ei ketään. Se on yksinäisyyttä.
Sanotaan, että on sosiaalista ja emotionaalista yksinäisyyttä. Ap ei taida kärsiä sosiaalisesta yksinäisyydestä, kun ympärillä on noin paljon ihmisiä, mutta emotionaalisesti voi silti olla yksinäinen, jos tuntuu, ettei ole ketään oikeasti läheistä.
Tuossa on aika hyvät lähtökohdat kyllä tilanteen parantamiseen, kun on kuitenkin kontakteja.
En haluaisi vertailla, mutta itse laskeskelin juuri, että viimeisen vuoden aikana olen ollut totaalisen yksin ehkä 330 päivää 365:stä. Ystävänpäivä ei silti varsinaisesti itketä, on jotenkin amerikkalaista höttöä koko päivä, ei merkitse varsinaisesti mulle mitään.
Olen välillä miettinyt, että onko ihmisillä osin jopa vähän epärealistisia odotuksia ystävyyksille. Ystäviä voi olla niin monenlaisia, ei ainoastaan jonkinlainen myyttinen sydänystävyys, sellainen ala-asteen paras kaveri-meininki ole sitä ainoaa oikeaa ystävyyttä. Monella aikuisella ei välttämättä ole sellaista telkkarista tuttua bff-meininkiä kenenkään kanssa. Ehkä silloin kannattaa keskittyä arvostamaan sitä mitä on ja pitämään niistä ihmissuhteista huolta, joita elämässä on. Sieltä saattaisi joku suhde lähteä syventymäänkin, kun katsoisi sitä vähän eri näkökulmasta.
Ystävät ovat elämää, ei amerikkalaisten huijareiden markkinapäivää varten. Olen saanut ystäväni lopettamaan kaikki typerien korttien ja viestien lähettelyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monelle se FB:n "Oot ihku rakas ystävä" -kommentointi = se ystävyys. Ei kannata tehdä mitään tulkintoja niiden juttujen perusteella.
Mä en saanut perhettä ja elän yksin. Ystävät on kiinni omissa perhekuvioissaan, itse vietän lähes kaiken aikani ihan totaalisen yksin, ja se on todella surullista. En enää edes haikaile mitään sydänystävyyttä, oon vaan äärimmäisen kiitollinen, jos joku muistaa lähettää edes joskus viestin ja kysyä mitä kuuluu tai jos jopa joku joskus ehtii ihan tapaamaankin. Arvostan näitä pieniä eleitä todella paljon. Syvällistä ystävyyttä en enää edes uskalla kaivata, ainoastaan sitä, ettei tarvitsisi ihan joka ikistä päivää tässä elämässä viettää ilman kontakteja, ja ettei minua unohdettaisi ihan kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin oli toivoton olo pitkään tänään.
Sitten sain iltapuolella hieman toivoa.
Olen siis se mies, joka ei enää kirjoita kaipaustopicciin.
Asiat hoidan tästedes IN REAL LIFE.
Hyvää ystävänpäivää kaikille.
Ps. Ikäänkuin kirsikkana kakun päälle, tarkistusnumero 999.
Tästä on hyvä jatkaa etiäpäin. 😊
Hei. Mulla vastaava tilanne kun aloittaneella. Ja minusta pitää saada purkaa tuntojaan ilman että sanotaan" ettei tuo sun tilanne mikään oo. Muilla paljon pahempaa." Se paha olo itsellä ei vertaile sillä hetkellä sitä mikä muiden olo on. Sanotaanhan sitä että rikkailla ja köyhillä omat murheensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ap. on säilynyt roikottamasta turhia ihmissuhteita kelkassaan. Oikeat ystävät kyllä pysyvät erilaisista elämäntilanteistakin huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap. on säilynyt roikottamasta turhia ihmissuhteita kelkassaan. Oikeat ystävät kyllä pysyvät erilaisista elämäntilanteistakin huolimatta.
Ei se kyllä ihan noinkaan ole. Ihmisyys on ihmisyyttä ja ystävyys vaatii panostusta ja vastavuoroisuutta. Ei riitä vain olemassaolo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa purkaa tuntojaan. Ihan terveellistä on, että saa palautetta. Voi avautua silmät omaan todellisuuteen. Ap saanut hyvää, kannustavaa palautetta, hänellä ei ole mitään hätää, hänellä on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia löytää jo olemassa olevasta elinpiiristään kaipaamansa sydänystävä.
Itsellä myös hieman surullinen päivä, yksikään ns. ystävä ei muistanut. Sitten kai olisivat muistaneet, jos olisin ensin itse ottanut yhteyttä. Olenkin vähentänyt näitä yhteydenottoja, kun mielestäni se ystävyys on vastavuoroista, ei sitä, että minä otan jatkuvasti yhteyttä. Tai sitten he eivät ole vaan ystäviä, en tiedä. Aika hiljaiseksi on käynyt sillä rintamalla, joten eilen oli vähän vaikea päivä toisaalta. Työyhteisöä ei ole, kun työtön olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä olet AP varmaan niitä, jotka kuullessaan että Suomen valtio päättäisi lahjoittaa jokaiselle kansalaiselle miljoonan, olisi ensimmäisenä vinkumassa että miksei kahta.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap. on säilynyt roikottamasta turhia ihmissuhteita kelkassaan. Oikeat ystävät kyllä pysyvät erilaisista elämäntilanteistakin huolimatta.
Kauheeta, sitten mulla ei ole koskaan ollut oikeaa ystävää. Kaikki hävisivät kun pariutuivat ja viimeistään silloin, kun saivat lapsia.
Ärsyttää sori vain tämän palstan jotkut yksinäiset. Muut eivät saisi tuntea surua, koska heillä menee VIELÄ huonommin. No, Afrikassa elää orpolapsia kaduilla kerjäten, eli tuolla logiikalla teillä ei ole mitään valittamista.
Musta on mielenkiintoista, miksi niin moni (minä mukaanlukien) on Suomessa yksinäinen. Normaalisti yksinäisyyttä kokee joka viides, nyt pandemia-aikaan joka kolmas suomalainen. Se on ihan älytöntä.
Mun oma teoria on, että iso osansa tässä on meidän perhekulttuurilla. Tästä voi kuunnella lisää ylen Pieleen mennyt historia -sarjan jaksosta "Kehitys teki meistä yksinäisiä - ydinperhe tuhosi yhteisöt".
https://areena.yle.fi/audio/1-50733208
"Ydinperhe oli epäonnistunut kokeilu. Kahden vanhemman ja parin lapsen yksikkö, on historiallisesti tuore ilmiö, joka syntyi teollisuuskaupungeissa. Kehityksen aika on pilkkonut sosiaalisen piirimme laatikoihin ja tehnyt meistä yksinäisempiä."
Olen seurannut jopa hämmentyneenä, kun oma lähipiiri alkaa kolmekymppisenä toteuttaa kotiin bunkkeroitumista kuin automaationa. Verrattuna vaikka Etelä-Euroopan maihin meillä on tapana vetäytyä aika lailla oman ydinperheen kanssa omiin oloihimme ja ulkoistaa muut kontaktit elämästämme omaan pieneen lokeroonsa. Se tarkoittaa useille Suomen 1,2 miljoonasta yksinasuvasta aika kauheita asioita, ystävät todella häviävät elämästä. Lisäksi myös monet perheelliset ovat yksinäisiä omassa kuviossaan, kuten ap:kin kuvaa.
Meidän kulttuuristamme puuttuu tapa ja kyky olla reippaasti yhteisöllisiä, esim. kokoontua iltaisin isommalla porukalla yhdessä syömään. Sen sijaan suoritetaan työtä ja omia ja lasten harrastuksia ja ollaan koko ajan burn outin partaalla. Kun päivä on suoritettu, jaksetaan ehkä juuri ja juuri huikata puolisolle hyvät yöt ja sitten taas kohti seuraavaa suoritusta. Viikonloput ja lomat menevät elpymiseen ja ne rakennetaan nimenomaan siten, että ollaan mahdollisimman paljon vain oman perheen kesken, ja poikkeukset siitä ovat todellakin poikkeuksia.
Me elämme yksin yksiköissämme, koska se on se tapa, millä olemme oppineet aikuiselämää suorittamaan, mutta voisimme todella paljon paremmin, jos olisimme yhteisöllisempiä. Oltaisiin vaan reippaasti porukalla, eikä mietittäisi niin kauheasti sitä, että kuka nyt on mun bestis ja kuka nyt on tarpeeksi läheinen mihinkin tarpeeseeni. Oltaisiin vaan.
Uskomatonta tekstiä. Itse vietin eilisen normaaliin tapaan ihan yksin ja mietin itsetuhoisia asioita. Sitten ap valittaa olemattomia, vaikka on kiva päivä perheen kanssa vietetty, työpaikka tarjonnut ruoat jne. Ja työpaikkaakaan minulla ei ole.
Samaa vittuilua ap:lta oikeasti yksinäisille kuin muiltakin joilla pyörii ihmisiä ympärillä , on perhe, harrastus kaverit, jne.
Saatan vaan kuvitella et miltä oikeasti tuntuu jos tulisi ero ja kaikki noi harrastus jutut yms lähtis, vois pudota ap:kin sieltä omahyväisyyden huipulta.
Mitä v*ttua just luin?
Tolla jengillä olet viettänyt juhlapäivää ja jotkut muut ovat täysin yksin.
Nyt pää pois sieltä omasta pepusta!