Lue keskustelun säännöt.
Jotenkin surullinen olo ystävänpäivästä
14.02.2021 |
Tietenkin, somesta. Ei se tuolla kadulla kulkiessa näy, mitä ihmiset ajattelee tästä päivästä tai kuinka suosittuja ja ystävien ympäröimiä he ovat.
Some taas täyttyy kiitos teille kaikille jotka olette elämässäni ihanat -julkaisuista ja oma olo korventaa kovasti. Siihen tietenkin vastaa ne niin sinäkin oot ihana, maailman paras yms. jutuilla. Ja sitten ne julkaisut, ettei ilman ystäviä olisi elämässä mitään. Anteeksi kuinka? Tuntuu että elän ihan eri aikakautta 39-vuotiaana, elämässä todella nimenomaan on niin paljon muuta juuri näinä vuosina, ettei se ystävien kanssa kahvittelu joka viikko tule mieleen. Tai ketä niitä nyt jäljellä enää edes on.
Omat ”ystäväni”, nuoruudesta asti tuntemani ovat vähitellen vain kadonneet takavasemmalle, erilaisten elänäntilanteiden ja arvojen osuessa liikaa yhteen vuosien myötä.
Tätä päivää vietin oman perheeni parissa, käytiin lasten ja miehen kanssa ulkoilemassa, äiti lähetti ystävänpäiväntoivotuksen, työpaikka tarjosi iltaruuan kotiin ja harrastusporukassa toivottelimme toisillemme hyvää ystävänpäivää. Jotakin siis sekin.
Silti tuntuu, että miksi juuri minulle kävi näin, ettei niitä läheisiä ihmisiä ympärillä olekaan ketään. Mistä voisin löytää sellaisia, sydänystäviä, jotka ovat sydämeltään positiivisia, iloisia, eivät kavahda vaikeitakaan asioita, osaavat puhua sekä kuunnella, pyrkivät eteenpäin, ovat luovia ja antavat toiselle tilaa olla oma itsensä. Tällainen ystävä minä itse olen ollut, mutta ilmeisesti nykyään arvostetaan vaan vahvaa ja kovaa otetta elämään, sellaista äänekästä koulun suosituinta tyyppiä joka kerää ympärilleen hovia.
Surullinen olo tästä päivästä jäi. Odotan vain milloin vierähtää se ensimmäinen kyynel. Ehkä jonakin ystävänpäivänä tämä päivä tuntuu vielä todellisemmalta ja läheisemmältä. Varmaan joka ikinen juhlapyhä aiheuttaa aina jollekin saman tunteen.
Kommentit (30)
No en tajua miks pitää olla ilkeä. Yksinäisyys toki katkeroittaa, kokemusta on, mutta ei nyt tartte alkaa ap:lle alkaa aukoa. Kyllä hänelläkin on kokemukseensa ihan oikeus. Yksinäisyyttä on monenlaista. Sosiaalista ja emotionaalista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mullakaan ole ystäviä, joitain harvoja tuttuja, ei kukaan lähettänyt mitään ystävänpäivä juttuja.
Vaimo ei halua olla missään tekemisissä.
Lapsen kanssa käytiin pulkkamäessä ja luistelemassa.
Minä en saanut yhtään korttia enkä tekstaria tms. onnittelua. Mutta tiedän että jos olisin lähetellyt viestejä tutuille, olisivat vastanneet. En vaan jaksanut. Tein miehelle ja pojalleni kortin ja he kiittivät, halasivat ja toivottivat hyvää ystävänpäivää.
Somessa jotain "ihanaa ystävänpäivää kaikille" en edes laske.
Täytin myös pyöreitä 2 kk sitten, en saanut yhtään korttia, yhden tekstiviestin.
Tulee kyllä olo että eikö mulla ole elämää... :D Ainakin on perhe.
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan ole ystäviä, joitain harvoja tuttuja, ei kukaan lähettänyt mitään ystävänpäivä juttuja.
Vaimo ei halua olla missään tekemisissä.
Lapsen kanssa käytiin pulkkamäessä ja luistelemassa.
Eli et ole yksin kun on vaimo ja lapsi.
Vierailija kirjoitti:
No en tajua miks pitää olla ilkeä. Yksinäisyys toki katkeroittaa, kokemusta on, mutta ei nyt tartte alkaa ap:lle alkaa aukoa. Kyllä hänelläkin on kokemukseensa ihan oikeus. Yksinäisyyttä on monenlaista. Sosiaalista ja emotionaalista.
Meille yksinäisille ollaan ilkeitä, tuo ei ollut ilkeilyä kun kertoi omasta elämäntilanteesta, mutta mitäpä tätä suomalaista kylmää ja kovaa kanssa kiinnostaisi vaikka joku yksinäinen tekisi itsemurhan, suomalaiset vittuilee vaan ja nauraa, oma minä se tärkein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
YRITTÄKÄÄ TE PERHEELLISET YMMÄRTÄÄ, ETTÄ ETTE OLE YKSIN, YKSINÄISYYS TARKOITTAA SITÅ ET KIRJAIMELLISESTI YKSIN!!!!!
Oisko ap:kin masentunut? On aviomies, lapsia ja työpaikka, joka lähettää ruokaa kotiin ilmaiseksi. Äidinkin kanssa viestitellään. Päällisin puolin kaikki hyvin, mutta ehkä pinnan alla onkin jotain muuta, koska itku tulee kaikesta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kyllä ymmärrän ja samaistun, itsekin n. 30v on vähemmän kavereita kuin koskaan. Olen kuitenkin parisuhteessa ja ystävänpäivä on mielestäni kaupallista turhuutta, joten en siitä kauheasti välitä. Enkä koe olevani yksinäinen. Yksinäisempi olin mielestäni silloin kun en seurustellut ja oli vielä kavereita enemmän.
Mutta kyllähän se ihmetyttää mihin kaverit häviävät. Itse yritin pitää yhteyksiä ja olla hyvä ystävä, mutta se alkoi tuntua yksipuoliselta niin annoin olla. Ei ole sitten heistä kuulunut. Itsestäkin tuntuu että Suomessa vaan suoritetaan perhepiirissä rutiinielämää ankeasti. Toisaalta vetäydyin itsekin perheeni pariin, kun vaikutti ettei ystävistä ole mihinkään, näin karusti sanottuna. Joku meidän suomalaisten ystävyystaidoissa ehkä mättää. Tai sitten se olen minä joka en vain kiinnosta. Tai sitten ne muut suorittaa elämää burn outin partaalla eikä ehdi. En tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en tajua miks pitää olla ilkeä. Yksinäisyys toki katkeroittaa, kokemusta on, mutta ei nyt tartte alkaa ap:lle alkaa aukoa. Kyllä hänelläkin on kokemukseensa ihan oikeus. Yksinäisyyttä on monenlaista. Sosiaalista ja emotionaalista.
Meille yksinäisille ollaan ilkeitä, tuo ei ollut ilkeilyä kun kertoi omasta elämäntilanteesta, mutta mitäpä tätä suomalaista kylmää ja kovaa kanssa kiinnostaisi vaikka joku yksinäinen tekisi itsemurhan, suomalaiset vittuilee vaan ja nauraa, oma minä se tärkein.
Juu, mäkin olen yksinäinen, ja aivan eri levelillä kuin ap, mutta en koe sen auttavan asiaa yhtään, että alan vielä muille ilkeäksi.
Mulla sama juttu, uskomatonta että ap viitsii valittaa, kun ihmisiä pyörii ympärillä, on perhe, työpaikka tarjonnut lounaan yms.
Sitten ollaan me joilla oikeasti tulee nyrkkiä melkein joka suunnasta, turha tutustua näihin kuppikuntiin, suomalaiset on kylmiä ja itsekkäitä.
Ainoa valopilkku mikä munkin elämässä on, on kissa, ilman kissaani olisin päättänyt päiväni ajat sitten.