Kodinhoitoon on olemassa helpottavia konsteja, pannaan jakoon niitä!
Olen kahden teinin vuorotyötä tekevä äiti. Täyden ja stressaavan työpäivän jälkeen pitäisi siivota, pyykätä ja laittaa ruokaa. Uuvuttaahan se hiukan välillä, ja noiden lisäksi minulla on kaksi luottamustehtävää, joissa on omat velvollisuutensa.
Siksi olen suuri oikopolkujen ystävä. Kannattaa aina miettiä, mikä on sinulle tärkeää, satsata niihin ja mahdollisuuksien mukaan oikaista muualla.
Esimerkiksi kolme elämää ihan tajuttomasti helpottavaa kodinkonetta. Kuivausrumpu säätää pyykin ripustelulta, astianpesukone astioiden pesulta (ja likaisten tiskivuorien katselulta) ja varsi-imurilla on todella helppo pyörähtää olohuone, keittiö ja eteinen siistiksi jopa päivittäin (meillä on kaksi kissaa, joista lähtee karvaa).
Ruuanlaitossa voi tehdä isompia annoksia ja pakastaa osan kiireisten/äidin iltavuoropäivien ajaksi. Hyväå valmisruokaa saa kaupasta, ja siis todellakin hyvää: vaihtelevaa, lisäaineetonta, terveellistä - kunhan osaa valikoida ja lukea tuoteselosteita.
Pari pientä ajansäästäjää: olen siirtynyt käyttämään esimerkiksi wokeissa tuoreksia ja ylipäätään tuoreen sipulin sijasta pakastesipulisilppua. Samoin juustoraasteen ostan valmiina. Fondit napeista. Salaattialehdetkin valmissekoituksista. Noista saa kummasti vaikkapa nyt lasagnen teossa säästettyä useamman minuutin aikaa ja vaivaa, mutta valmiista ruuasta et taatusti erota, että silppuamisessa on fuskattu.
Salaattia teen aina kahden päivän annoksen, se säilyy kannen alla jääkaapissa mainiosti, kun et kaada kastiketta sekaan, vaan sen voi jokainen annostella halutessaan salaatin päälle lautaselle.
Monia ruokiakin voi jatkojalostaa. Vaikkapa jauhelihabolognesen lopusta saa mainiosti täytettyjä tomaatteja tai paprikoita tai sen voi heittää linssikeittoon antamaan makua. Ylijääneestä muusista saa parissa minuutissa rieskoja (paistamisaika tietysti päälle). Uunilohen rippeet ruokaisaan lounassalaattiin. Ja niin edelleen.
Pannaan vinkkejä jakoon, teillä on jokaisella varmasti omat kikkakolmosenne!
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaivokielosta: Minä otan sen parin päivän välein pois ja kiskon hiukset pois. Ehkä kerran kuussa pesen vadissa pesuaineliuoksessa. Yksi kestää kuukausitolkulla. Nehän maksavatkin euron kappale, kalliiksi tulisi joka kerta vaihtaa.
Tässähän oli tarkoitus helpottaa elämää eikä hankaloittaa. Minä mietin lattiakaivoani 1-2 kertaa vuodessa, kun kaivan sieltä ne hiukset ja muut ällöt pois. Vähän inhottavaa, muttei vie kuin 10 minuuttia. Sinä mietit lattiakaivoasi joka toinen päivä.
:-D :-D No en nyt ehkä ihan parin päivän välein kuitenkaan, mutta kyllä taidan ajatella lattiakaivoani tavallista useammin joo.
T. Kaivokielohullu
Meillä on yksi keittiön laatikoista "varasto", eli sieltä pitäisi aina löytyä niitä tuotteita, joiden loppuminen ärsyttää, kuten
-ketsuppia
-ruokaöljyä
-sokeria
-kahvia
Vilaisen silloin tällöin laatikkoon kun olen lähdössä kauppaan.
Säilytän imuria rappusten alla. Helppo joka päivä imuroida keittiö ja eteinen, jotka lapsiperheessä on pahimmat paikat. Lisäks Viledan höyrymoppi on tehnyt lattioiden pesusta helppoa ja nopeaa. Höyry puhdistaa tahrat ilman hinkkausta ja pesuaineita myös laminaatista.
En tiedä onko tämä nyt erityisen mullistava vinkki kenellekään, mutta mainitsen kuitenkin: pesuaineet ja siivousvälineet mahdollisimman helposti saatavilla eri tiloissa. Ei siis niin, että vain siivouskaapissa on siivoustarvikkeet, vaan esim. vessoissa perussiivousvälineet eli suihkupullo, talouspaperi ja siivousliina tms. helposti saatavilla (itsellä nätissä korissa, pesuaine kivassa suihkupullossa), itsellä lisäksi varsi-imuri kaapin sisällä keittiössä.
Vessat ja keittiö olisi meillä varmaan usein likaisia, jos siivousvälineitä pitäisi lähteä erikseen hakemaan jostain. Nyt pyyhkäisen keittiön lattian imurilla muutaman kerran päivässä (pienet lapset...) ja vessassa tärkeimpiä/näkyvämpiä kohtia, kuten lavuaarin ja peilin myös vähintään kerran päivässä. Aikaa näihin menee alle 10 min.päivässä, ja yleisilme on siisti.
Jos mahdollista, niin joka toisella imurointikerralla voi vähän fuskata, eli jättää vaikka kaappien aluset väliin. Helpotus se on pienikin helpotus.
Vierailija kirjoitti:
Eikös kaikissa imureissa ole varsi? Tarkoitatko varsi-imurilla rikkaimuria? Toki kaikki imurit imevät rikkoja myös :-) Pitäisi varmaan puhua kahvaimurista ja käsi-imurista.
En tarkoita. Varsi-imuri on yleisesti käytössä oleva nimike johdottomille imureille, ja ne ovat - ainakin jos ovat kunnollisia - ihan yhtä tehokkaita kuin tavallisetkin imurit, ainoastaan ketterämpiä ja kätevämpiä. Kokeilepa vaikka googlettaa sanalla varsi-imuri.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ihmesieni oli positiivinen yllätys. Luulin pöytään jääneen pysyviä jälkiä kahvista, mutta sieni puhdisti pöydän. Samoin suht vähällä vaivalla sain rasvalian keittiöstä pois ja muista hankalia paikkoja puhtaaksi.
Ihmesieni on tosiaan tehokas, mutta varoituksen sana, se on voimakkaasti hankaava ja naarmuttaa herkästi pintaa. Joten älä hankaa sillä mitään, jossa pinnan kulumisella on väliä. Pöydän pintaa esimerkiksi en kyllä itse hankaisi ihmesienellä, koska siitä jää herkästi kulunut lakkapinta. Ei se kahvimukin rengaskaan toki kiva ole... 😁
Ap
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä nyt erityisen mullistava vinkki kenellekään, mutta mainitsen kuitenkin: pesuaineet ja siivousvälineet mahdollisimman helposti saatavilla eri tiloissa. Ei siis niin, että vain siivouskaapissa on siivoustarvikkeet, vaan esim. vessoissa perussiivousvälineet eli suihkupullo, talouspaperi ja siivousliina tms. helposti saatavilla (itsellä nätissä korissa, pesuaine kivassa suihkupullossa), itsellä lisäksi varsi-imuri kaapin sisällä keittiössä.
Vessat ja keittiö olisi meillä varmaan usein likaisia, jos siivousvälineitä pitäisi lähteä erikseen hakemaan jostain. Nyt pyyhkäisen keittiön lattian imurilla muutaman kerran päivässä (pienet lapset...) ja vessassa tärkeimpiä/näkyvämpiä kohtia, kuten lavuaarin ja peilin myös vähintään kerran päivässä. Aikaa näihin menee alle 10 min.päivässä, ja yleisilme on siisti.
Sama metodi. Siinä ajassa mitä menee pesuaineen ja liinan hakemiseen siivouskomerosta on tahra jo putsattu, kun suihkepullo on vessan ja kylppärin kaapissa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos mahdollista, niin joka toisella imurointikerralla voi vähän fuskata, eli jättää vaikka kaappien aluset väliin. Helpotus se on pienikin helpotus.
Heheh, fuskaaminen on vain hyvä asia... en minä ainakaan joka imurointikerralla siivoa yhtä perusteellisesti, vaan ainoastaan ne alueet, joissa oleskellaan eniten ja jotka siten myös likaantuvat herkemmin. Ok, viikkosiivous on perusteellinen, mutta päivittäisimurointi siis "priorisoi" keskeisimmät alueet.
Ap
Ehdottomasti paras ostokseni tällä saralla (ja muutenkin!) on ollut robotti-imuri! Xiaomin Roborock ollut nyt n. 1,5 vuotta, eikä akun kestossa tai laadussa muutoinkaan ole mitään moitittavaa. Meillä 55 m2 kolmio, tyhjennän imurin säiliön ehkä 3-5 imurointikerran välein, ja sillä tavalla imurointiteho pysyy erittäin hyvänä. Jos jaksan, saatan laittaa imurin imuroimaan esim. matot tai eteisen kahdesti, mutta jo yhdenkin imuroinnin jälkeen on kyllä siistiä, lähinnä joku yksittäinen kuusenneulanen on saattanut jäädä tai untuvatyynystä karannut untuva päästä ekalla kierroksella aina imuria pakoon.
Meillä nyt on suhteellisen pieni koti, mutta kuitenkin, parin minuutin homma ottaa laturit pois seinästä ja nostella ruokapöydän tuolit pöydälle ja parit lattialla vakituisesti olevat korit tai jalkalamput tasoille, ja sitten vaan imuri imuroimaan ja itse esim. sängylle lukemaan tai ulos lenkille. Alkuun en oikein uskaltanut poistua kodista imurin ollessa käynnissä, mutta nykyään kyllä, kun ehkä kerran tai kaksi imuri on jäänyt jumiin - ja silloinkin se vaan aikansa hälytettyään pysäyttää itsensä, ei aiheuta mitään reikä seinään -tason tuhoa.
Voi ehkä olla, että robotti-imuri ei ihan parhaiden perusimureiden tasolle yllä jonkun kuuden tanskandogin ja viidentoista kissan taloudessa, jossa on lisäksi kaksi taaperoa ja jatkuva kivipuhallus käynnissä, mutta kahden aikuisen taloudessa se on ollut todella konkreettinen satsaus vapaa-aikaan ja hyvinvointiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras vinkki: älä hanki miestä ja lapsia.
Eli älä elä, niin pysyy koti siistinä. Tyhmin neuvo ikinä.
Ps. Eikös nykyään miehiltä odoteta yleisesti, että he tekevät puolet kotitöistä? Ja lapsetkin opeteta tekemään kotitöitä?
😂 kieltämättä aika elämälle vieras ajatus, että jättäisi rakastumatta ja perheen perustamatta vain siksi, että säästyisi mahdollisimman paljon kotihommilta.
Täytyy silti samaan hengenvetoon myöntää, että minä teen meillä noin 70 prosenttia kotihommista. Lapset aika vähän, heidän työtään on koulunkäynti ja oman huoneensa siivossa pito. Mies tekee kyllä kaikkea, mitä pyydän, mutta aina en viitsi pyydellä. Silti koen, että en hänestä tai lapsista ala ensimmäisenä kotihommia karsimaan...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti paras ostokseni tällä saralla (ja muutenkin!) on ollut robotti-imuri! Xiaomin Roborock ollut nyt n. 1,5 vuotta, eikä akun kestossa tai laadussa muutoinkaan ole mitään moitittavaa. Meillä 55 m2 kolmio, tyhjennän imurin säiliön ehkä 3-5 imurointikerran välein, ja sillä tavalla imurointiteho pysyy erittäin hyvänä. Jos jaksan, saatan laittaa imurin imuroimaan esim. matot tai eteisen kahdesti, mutta jo yhdenkin imuroinnin jälkeen on kyllä siistiä, lähinnä joku yksittäinen kuusenneulanen on saattanut jäädä tai untuvatyynystä karannut untuva päästä ekalla kierroksella aina imuria pakoon.
Meillä nyt on suhteellisen pieni koti, mutta kuitenkin, parin minuutin homma ottaa laturit pois seinästä ja nostella ruokapöydän tuolit pöydälle ja parit lattialla vakituisesti olevat korit tai jalkalamput tasoille, ja sitten vaan imuri imuroimaan ja itse esim. sängylle lukemaan tai ulos lenkille. Alkuun en oikein uskaltanut poistua kodista imurin ollessa käynnissä, mutta nykyään kyllä, kun ehkä kerran tai kaksi imuri on jäänyt jumiin - ja silloinkin se vaan aikansa hälytettyään pysäyttää itsensä, ei aiheuta mitään reikä seinään -tason tuhoa.
Voi ehkä olla, että robotti-imuri ei ihan parhaiden perusimureiden tasolle yllä jonkun kuuden tanskandogin ja viidentoista kissan taloudessa, jossa on lisäksi kaksi taaperoa ja jatkuva kivipuhallus käynnissä, mutta kahden aikuisen taloudessa se on ollut todella konkreettinen satsaus vapaa-aikaan ja hyvinvointiin.
Hyvä, jos teillä toimii. Meillä on neljän ihmisen neliössä niin paljon lattialta raivattavaa johtoa ja tavaraa, että ei toimi. Siinä ajassa, mitä minulla menisi raivaamiseen, imuroin jo kämpän varsi-imurilla ja huolellisemmin kuin mitä robolla sai.
Mutta hyvä, että erilaisiin asuntoihin on erilaisia ratkaisuja. Pääasiahan on ehdottomasti säästää vaivaa ja pitää silti asunto siistinä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos mahdollista, niin joka toisella imurointikerralla voi vähän fuskata, eli jättää vaikka kaappien aluset väliin. Helpotus se on pienikin helpotus.
Tätä noudatin itsekin, kun olin hoitovapaalla. Perusrytmin viikkoimurointi ei tuntunut riittävän, kun kotona oleiltiin useammin, mutta toisen imuroinnin tein vain pääalueilta, en joka sängyn alta. Lisäksi siisteystaso nousee, vaikka imuroisi taaperon lelujen "välistä". En siis yrittänyt kerätä lattiaa tyhjäksi koko talosta ennen imurin esiin kaivamista, vaan raivasin esim lastenhuoneen suurinpiirtein, imuroin ja siirryin olohuoneeseen sillä välin, kun taapero kippaa leikkiruuat taas lattialle. Olkkarissa tökin imurilla pikkuautoja pois tieltä, mutta suurimmat pölypallot poistuu samalla.
Imurille on oma kaappi, missä ei ole muuta kuin imuri, pistorasia ja sen katkaisija. Helppo imuroida esim. eteisen hiekat, kun imuri on käyttövalmiina oven takana.
Perhe käyttää lähinnä mustia sukkia. Niitä ei pariteta, vaan kaikki menevät kuivausrummusta sukkalaatikkoon, josta jokainen ottaa aamulla puhtaat. Ei ole niin nöpö nuukaa, jos jalassa oleva sukkapari ei ole alkuperäinen pari. Reikäsen sukan voi heittää yksinään roskiin, parittomalle löytyy vastine käyttöön.
Jääkaapissa on Feelian ruokia kiirepäivien varalle. Näissä on sekin helppous, että tilaus tuodaan suoraan kotiovelle.
Tuli mieleeni jakaa tämä niksi täällä ainakin sille, jolla kahvimukista pöytään jää jälkiä.
https://www.kitchentime.fi/k/kattaus/baaritarvikkeet/lasinaluset
Itselläni pino näitä jokaisella pöydällä: keittiössä, olohuoneessa, takkahuoneessa jne.
Vierailija kirjoitti:
Pyykinpesussa värisiepparit. Ei tarvitse eritellä pyykkejä värien mukaan. Sinkkutaloudessa tämä ainakin helpottaa että ei tarvitse pyörittää useita vajaita koneellisia vaan ainoastaan sen yhden koneellisen kerralla.
Tämä on teoriassa hyvä vinkki, mutta minulla on useampi valkoinen paita mennyt harmaaksi ja tumman nukkaiseksi tämän takia. Ei, en ole pessyt kuumassa lämpötilassa. Ei, muun pyykin joukossa ei ole ollut erityisen värjäävää mustaa tekstiiliä. Kannattaa suhtautua varauksella.
Tämä saattaa kuulostaa neuroottiselta, mutta: SIIVOUSKALENTERI!
Näitä löytyy netistä ja esimerkiksi Pinterestistä pilvin pimein. Ne on yleensä jaettu päivä-, viikko-, kuukausi- ja vuositason askareisiin. Päivittäin pedataan sängyt, viikottain vaihdetaan lakanat, kuukausittain pestään auto, vuosittain siivotaan varasto jne. Jokaisen kodissa on joku paikka, mikä menee helposti epäsiistiksi. Joillekin se on vaatekaappi, joillekin jää- tai kuiva-ainekaappi. Jos sille on siivouskalenterissa paikka ja sitoutuu järjestämään kaapin kerran kuukaudessa, se on aina kohtalaisen siisti, eikä sen siivoamiseen mene pitkään, kun sen tekee säännöllisesti. Tällä tavalla välttyy siltä, että joutuu käyttämään kerran kolmessa vuodessa kokonaisen päivän saastaisen kaapin siivoamiseen.
Pyrin ostamaan vain tietynvärisiä tekstiilejä, sillä ne on helppo pestä lajittelematta ja sopivat toisiinsa. Itse pidän valkoisesta, mutta voi olla, että joudun luopumaan siitä, jos saan joskus lapsia. Viikkaan liinavaatteet yhteen kasaan, otan kasasta päällimmäisen ja laitan puhtaat liinavaatteet pohjalle. Näin kaikki kuluvat tasaisesti, eikä tule valinnanvaikeutta, kun ottaa vain päällimmäisen.
Olen jakanut myös kosmetiikkani ja hygieniatuotteeni eri paikkoihin sen mukaan, käytänkö niitä päivittäin, viikoittain vai kuukausittain. Helppo aina valita oikea pussi, kun rupeaa käymään kauneudenhoitorutiinia läpi.
Viikkaan tyynyliinan pussilakanan sisään, ettei tarvitse liinavaatteita hakiessa ruveta etsimään sopivaa tyynyliinaa. Minulle on myös tavallisia valkoisia tyynyliinoja "parittomille" lakanoille.
Sinkkuna ollessani tein ruokaa sellaisen normaalin perheannoksen verran, mutta jaoin sen kolmeen tai neljään muovirasiaan ja söin niitä seuraavina päivinä. Näin voi tehdä tulevien päivien ateriat kerralla ja välttyy ylensyönniltä.
Kun teen jonkun uuden hankinnan, yritän jo ennen ostamista keksiä sille sopivan paikan. Epäsiisteys syntyy tavaroista, jotka eivät ole omilla paikoillaan.
Hamstraan rikkinäiset sukat yhteen tiettyyn koriin siivouskomerossa ja käytän niitä pikasiivouksessa, esimerkiksi vessan pintojen pyyhkimisessä. Heitän ne vasta sitten roskiin. Kummasti eivät ole vieläkään loppuneet...
Minulla myös Xiaomi mutta moppaava robotti-imuri. Helpottaa kovasti kyllä elämää, samoin astianpesukone.
Keittiössä hyvät työvälineet, minulla yleiskone(helppo pyöräyttää vaikka peltileipä), sauvasekoitin, tehosekoitin. Pakastettua sipulia itsekin käytän, mutta silppuan sen itse sauvasekoittimen silppurilla. Samoin valkosipulin silppuan pakkaseen valmiiksi. Myös inkiväärin ja monen muun voi pakastaa. Paprikaa käytän paljon ruoissa ja sitä ostan valmiiksi pakastepussissa, se taitaa olla melkeinpä edullisintakin niin.
Uusin on haudutuspata, siihen voi jättää ruoan valmistumaan eikä tarvitse valvoa eikä pala pohjaan.
Kunnon veitset myös helpottaa elämää ja suikalointi nopeutuu.
Käytän paljon valmiiksi kypsiä kasviproteiineja, vöner, nyhtökaura, härkis, herneproteiini ja muut. Pakkasesta sipulit, tomaattimurska ja proteiini vaan pataan ja kohta valmista.
Konmaritus ja järjestys helpottaa elämää, kaikella on paikkansa ja ei ole turhaa lattiolla, roboimurikin silloin onnistuu helposti ja siivous nopeutuu