Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ovatko teidän läheiset täysin välinpitämättömiä teidän elämäänne kohtaan?
12.02.2021 |
Me olemme molemmat köyhistä perheistä, mutta meillä on tosi isopalkkaiset ammatit, ja olemme tosi ahkeria ja aikaansaavia.
Olemme mm. remontoineet useamman asunnon, ja koskaan kukaan perheestänne (ei edes ns terveet, saman ikäiset sisarukset perheineen) kysy että miten remontti sujui, ja että voisivatko he auttaa isossa remontissa. Eivät kysy, voisiko olla avuksi muutossa. Ei edes muutamaksi tunniksi. Aina mietimme, miten epänormaalia tämä on.
Itse tarjoamme apua, kutsumme kylään, laitamme viestiä kaikille... Emme oikein tiedä enää mitä tehdä, miten reagoida. Omia lapsiamme yritämme kasvattaa kiinnostuneiksi läheisistään ja muista ihmisistä 😔
Isoja elämänmullistuksia, ulkomaille/ ja Suomeen muutto, ponnistelua, ja aina nämä samat sukulaiset ovat täysin välinpitämättömiä, kuin tälläiset ponnistukset kuten vaikka talon rakennus olisivat arkipäivää. Aina meillä on maksetut työntekijät ja itse, mutta tukiverkkoja ei yhtään, sisaret eivät osoita kiinnostusta edes tulla katsomaan miten etenee. Jos lähettää kuvan heille päin; he eivät edes vastaa viestiin?!
Me osoitamme kiinnostusta heidän yritystoimintaansa, lapsiin, asumiseen, juttuihin... tuntuu tosi pahalta, ettei kukaan kysy esim edes vaikka että saitteko valittua materiaalit
Tiedän faktana kaksi asiaa:
1. Emme ole loukanneet heitä mitenkään.
2. Olemme iloisia ja pirteitä ja ”tavallista” paljon aktiivisempia, aikaansaavempia, ahkerampia.
Satuttaa kun ei ole ketään perheestä kenen kanssa jakaa iloa.
Satuttaa kun tietävät että yötä myöten esim muutamme tai remontoimme, ja kukaan ei laita edes viestiä ”miten sujui” tai ”kauniin näköistä” jos lähetämme heille kuvia.
Yksi syy voi olla se; että heillä arki pyörii täysin itsensä ympärillä. Toinen syy voi olla se, että jos ja kun ei ole itse tehnyt mitään näistä, ei vaan kertakaikkiaan tiedä miten osoittaa kiinnostusta ja miten rankkaa eteenpäin ponnistelu on..? Silti outoa, ettei viestiin edes vastata🙁
Kuitenkin aina tavatessa kertovat innokkaasti esim. omasta talostaan ja pikkurempoistaan esim pihalla tai minkälaisen talon / mökin kaverit rakensivat.
Neuvoja, kokemuksia, kiitos.
Osa ystävistämme sanoo, että ei ole normaalia, että ovat niin kateellisia että sen takia ignooraavat täysin (ei meistäkään tämä ignooraaminen ihan normaalia vaan ole..!)
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei kiinnosta. Sisar ei soita muulloin kuin tarvitessaan taloudellista hyötyä. Äiti soittaa satunnaisesti, mutta ei kysy sanallakaan kuulumisiani - mikäli niistä erehdyn kertomaan, niin puhelu loppuu sieltä päästä lyhyeen vaikkapa kohoavan sämpylätaikinan takia.
Minun äitini soittaa vain kertoakseen siskoni kuulumiset, ja hänen lastensa kuulumiset. On varmaan unohtanut että minullakin on lapsi. Kun siskonkuulumiset on kerrottu, lopettaa puhelun lyhyeen, vaikka kerotisin omista jutuistani. Ja ei, ei soita siskolleni kertoakseen minun ja lapseni kuulumiset.
Isäni soittaa vain jos kysyy jotain tavaraa mikä on ehkä jäänyt minulle lainatessani. Ikinä ei ole jäänyt, aina olen palauttanut. Ajattelin nyt tehdä kokeen että en vastaa enää puheluihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kamalaa, jos pitäisi ihan tavallisista asioista siskoja ihastella ja kiitellä. Iiiiihanaa, te muutitte! Oiiiih, miten kivat pahvilaatikot!
Kaikki kertomasi on tavallista elämää, ei mitään erityistä ihasteltavaa. Jos tuollaista itsekehutulvaa tulisi minun puhelimeeni, niin poistaisin samantien edes vilkaisematta.
Olette isopalkkaisia, mutta odotatte sisarusten remontoivat puolestanne.
Olette ahkeria, mutta odotatte sisarusten tekevän muutot puolestanne.
Ponnistelette kovasti tehdäksenne itsenne tykö, mutta kukaan ei kysele, joko olette valinneet materiaalit.
Remontoitte asunnon toisensa perään eli siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, miksi sitä siis pitäisi ihastella.
Kaltaisesi ihminen olisi kamalin sukulainen, jota ikinä voisi joutua kohtaamaan.
Mun silmiin ap yrittää pärjätä ja näyttää pätevältä läheistensä silmissä. Ihan ymmärrettävää jos on köyhistä olista, joissa ei kuunaan kannustettu ja piti pärjätä omillaan. Ap varmaan haluaisi että hänen tekemälleen työlle ryysyistä rikkauksiin annettaisiin lapsuudenkodistakin joku arvo. Taisi ap jäädä lapsen/nuorena vaille muustakin kuin rahasta. Perhe vaikuttaa arvoiltaan ja empatialtaan köyhältä, joiden mielestä kaikkien tulee pärjätä itse ilman apua, eikä siinä parjaamisessä ole mitään kehuttavaa. Ei kannata ap hakea kunnioitusta tuollaiselta porukalta, sitä et tule ikinä saamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kamalaa, jos pitäisi ihan tavallisista asioista siskoja ihastella ja kiitellä. Iiiiihanaa, te muutitte! Oiiiih, miten kivat pahvilaatikot!
Kaikki kertomasi on tavallista elämää, ei mitään erityistä ihasteltavaa. Jos tuollaista itsekehutulvaa tulisi minun puhelimeeni, niin poistaisin samantien edes vilkaisematta.
Olette isopalkkaisia, mutta odotatte sisarusten remontoivat puolestanne.
Olette ahkeria, mutta odotatte sisarusten tekevän muutot puolestanne.
Ponnistelette kovasti tehdäksenne itsenne tykö, mutta kukaan ei kysele, joko olette valinneet materiaalit.
Remontoitte asunnon toisensa perään eli siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, miksi sitä siis pitäisi ihastella.
Kaltaisesi ihminen olisi kamalin sukulainen, jota ikinä voisi joutua kohtaamaan.Mun silmiin ap yrittää pärjätä ja näyttää pätevältä läheistensä silmissä. Ihan ymmärrettävää jos on köyhistä olista, joissa ei kuunaan kannustettu ja piti pärjätä omillaan. Ap varmaan haluaisi että hänen tekemälleen työlle ryysyistä rikkauksiin annettaisiin lapsuudenkodistakin joku arvo. Taisi ap jäädä lapsen/nuorena vaille muustakin kuin rahasta. Perhe vaikuttaa arvoiltaan ja empatialtaan köyhältä, joiden mielestä kaikkien tulee pärjätä itse ilman apua, eikä siinä parjaamisessä ole mitään kehuttavaa. Ei kannata ap hakea kunnioitusta tuollaiselta porukalta, sitä et tule ikinä saamaan.
Ei kannata tosiaan olla tekemissä noin nuivien kanssa. Kuten huomaat ap, täälläkin iso osa vastauksista on nuivia. Vähätellään eteenpäinmenoa... Go girl💪
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samanlaista läheisteni kanssa. Vaikea ihmissuhteeni loppui, toinen sisaren symppasi exääni joka oli hänestä niin ihana, se ikävä mitä kerroin tapahtuneen ei mennyt läpi, mä olin kuulemma meistä se vaikea ihminen. Toinen sisko suhtautui melko neutraalisti eli ei ottanut kantaa. 2 ystävääni, kiitos heistä, tukivat ja ymmärsivät. Kesti vuosia toipua ja sinkkuna pysyn loppuelämäni.
Viime vuoden lopulla sain ison onnenpotkun harrastukseeni liittyen, löin ns. läpi ja sain ja tulen saamaan jatkossakin siitä Iisätuloja. Itseluottamukseni koheni suuresti ja tunsin että elämä joskus antaakin. Sama juttu läheisten taholta, tuntuu että iloitseminen puolestani on niin vaikeaa. Taas sain tsemppausta ja onnitteluja vain ystäviltä. Alkaa olla pakko uskoa että sisarille menestykseni on negatiivinen asia.
Ja kappas, kun tähän ei ole tullut yläpeukkuja. Kateellisia ovat siskot, ihan selvästi. Hienoa, että olet pärjännyt! Upeaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kamalaa, jos pitäisi ihan tavallisista asioista siskoja ihastella ja kiitellä. Iiiiihanaa, te muutitte! Oiiiih, miten kivat pahvilaatikot!
Kaikki kertomasi on tavallista elämää, ei mitään erityistä ihasteltavaa. Jos tuollaista itsekehutulvaa tulisi minun puhelimeeni, niin poistaisin samantien edes vilkaisematta.
Olette isopalkkaisia, mutta odotatte sisarusten remontoivat puolestanne.
Olette ahkeria, mutta odotatte sisarusten tekevän muutot puolestanne.
Ponnistelette kovasti tehdäksenne itsenne tykö, mutta kukaan ei kysele, joko olette valinneet materiaalit.
Remontoitte asunnon toisensa perään eli siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, miksi sitä siis pitäisi ihastella.
Kaltaisesi ihminen olisi kamalin sukulainen, jota ikinä voisi joutua kohtaamaan.Minä olisin lisännyt tähän vielä, että itsehän he nuo jatkuvat muutot, rempat ja mitä tuossa nyt oli, aiheuttavat. Jos ei omat rahkeet riitä jatkuvaan säntäilyyn sinne ja tänne, niin pitäisi pysyä paikallaan ja olla tyytyväinen siihen mitä on. En siis ymmärrä miksi koko suvun pitäisi osallistua tällaiseen hölmöilyyn?
Ja sitten vielä tuo, että tyrkytetään kuvia omista jutuista, pidetään itse tekemiään asioita suurina ja mahtavina ja raskaana ponnisteluna ja sitten asenne muiden tekemiin asioihin on "heidän pikkuremppoja". 🙄
Herää ap!
No tuo muutto on nyt esimerkki. Ei kannata ottaa kirjaimellisesti, kirjotat ihan kuin elämämme olisi pelkkää muuttoa.
Iso ero on siinä, että me olemme KIINNOSTUNEITA heidän tekemistään pienistä piharempoista, ja olisimme samalla tavoin kiinnostuneita isommista, jos sellaisia tekisivät. Mitä tod näk olisimme ihan auttamassa...
Lisäksi olemme kiinnostuneita heidän lapsistaan, heidän työstään. Kutsumme heitä kylään. Olen ainakin 3 kertaa kestittänyt heitä ruokien muodossa, mutta he puolestaan eivät pyydä meitä edes vaunulenkille, ei kahville, ei leikkitreffeille, ei mihinkään...?
Joten kyllä tässä ihan hereillä ollaan. Oikea vaihtoehto varmaan on kuten täällä aiemmin ohjeistettu, keskittyä sellaisiin sukulaisiin, joiden kanssa suhde on vastavuoroinen.
Nämä eivät muuten edes uutena vuotena toivottaneet ”hyvää uutta vuotta” vaikka itse laitoimme kuvia ja toivotuksia joulusta...
Yhteenvetona... he osoittavat niin monin tavoin että ei kiinnosta, että kyllä tosi paljon kateudelta haiskahtaa. Vaikea kyllä löytää mitään muuta selitystä kuin KATEUS. Miksi muuten ignoorata oman perheen tekemisiä?
Anteeksi, mutta nyt on pakko sanoa; oletko varma ettei heitä vain yksinkertaisesti kiinnosta? Minulla on huomattavasti vanhempi sisko, jonka koen hyvin eri henkiseksi kanssani, ja on myös lähes eri sukupolvea. Pakko myöntää, ei kiinnosta pätkääkään asiansa/tekemisensä. En usko verisiteiden voimaan, en ole ladannut kenellekään sen perusteella auteamisvaateita tai mitään muutakaan. Meillä on omat ystävämme ja tuttavamme, heillä omansa. Olemme ihan ok väleissä, laitamme onnitteluviestit, joskus jouluna saatamme nähdä. Mutta että remontoimaan? Olemme molemmat ihan jaloillamme olevia ihmisiä, voimme myös palkata ammattilaisia. Joo ei, ei remppahommiin 😳
Onpa epänormaalia🤔
Olen pahoillani, että sinulla on näin huono suhde oman sisaresi kanssa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain kuulla että perheelläni on wa-ryhmä. Siihen kuuluu vanhempani, sisarukseni, hänen puolisonsa ja puolison vanhemmat :D Minulta kysyttiin että haluanko mukaan. Kysyin mitä siellä ryhmässä tehdään? Kuulemma siellä vaihdellaan videoita ja juttuja sisarukseni lapsista, ja voisin tulla mukaan niin näkisin niitä videoita sitten. Sanoin että ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuo ei johdu kateudesta vaan totaalisesta arvostuksen puuttesta minua kohtaan. Ja sukuluaisilla tarkoitan tässä lapsuuden perhettäni. Minulle on lapsena sanottu usein ettei minusta tule mitään koskaan. Eikä muuten tullut. Heidän mielestään. Kuitenki minusta tuli äiti, puoliso, talonomistaja, ystävä, työntekijä, naapuri, ja monta muuta asiaa. Minulla on yksi sisarus joka on vanhemmilleni kaikki kaikessa. Kuvaavaa on, että tälle sisarukselle on nyt tässä ihan viime aikoina junailtu vanhemmiltani jäävä perintö. Sisarus kysyi onko asia minulle ok, sanoin että vanhempien rahojahan ne ovat, ja saavat tehdä niillä mitä haluavat. Vanhempani eivät kysyneet onko ok, ja kun pyysin heitä vielä miettimään haluavatko tosiaan toimia noin(riski että jäävät rahatta kun sisarukseni vetää pystyyn) niin sanoivat niskoja nakellen että heidän rahoja, saavat tehdä niillä mitä haluavat.
Ja tämä on siis koskenut aina ja ihan kaikkea. Lapseni syntymää hävettiin, kaikesta tekemisestäni on aina löytynyt pelkkiä vikoja, jos on ollenkaan huomioitu mitään tekemääni. Ulkopuolisia ei saisi ottaa remontoimaan vaan meidän pitäisi miehen kanssa tehdä kahdestaan kaikki. HE eivät auta koskaan kuitenkaan, ei vaikka pyytäisi. Toista sisarusta autetaan aina rempassa, plus että mkasetaan vanhempien taskusta se remppa. Sisaruksen lapset kiinnostavat, omani eivät. Sisarukseni ei myöskään ole pitänyt lapseeni mitään yhteyttä sen jälkeen kun hän täytti 5v(on nyt aikuinen).
Jostain syystä olen aina ollut ylijäämää heille. Ihmettelen miksi minut piti väkisin maailmaan pukata. Olisivat antaneet vaikka adoptioon jos eivät minua halunneet. Mieheni sukulaiset ovat kaikki kiinnostuneita meidän asioista, oikein erikseen soittelevat ja tarjoavat apuakin, vaikka eivät osaa mitään tehdäkään :D
Kamalaa, olen pahoillani sinun ja ap:n mälöjen sukulaisten puolesta. Tässäkin ketjussa oikein porukalla taivastellaan miten tunnekylmyys ja viesteihin vastaamatta jättäminen olisi mitenkään normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain kuulla että perheelläni on wa-ryhmä. Siihen kuuluu vanhempani, sisarukseni, hänen puolisonsa ja puolison vanhemmat :D Minulta kysyttiin että haluanko mukaan. Kysyin mitä siellä ryhmässä tehdään? Kuulemma siellä vaihdellaan videoita ja juttuja sisarukseni lapsista, ja voisin tulla mukaan niin näkisin niitä videoita sitten. Sanoin että ei kiitos.
Onpa ystävällistä, että muut pyysivät sinua. Oma häpeäsi, kun haluat vieraantua ja jättäytyä marttyyrina ulkopuolelle. Kannattaa lukea Jari Sinkkosen kirja vieraannuttamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nykyään missään remonteissa ja muutoissa auteta. Itse palkkasin työmiehet ja erikseen vielä työnjohtajan, joka seurasi remonttia ja raportoi minulle, itse ollessani pari kuukautta ulkomailla. Muuttofirma hoisi sitten muuton asuntoon. Ei tullut edes mieleen kysyä tuttuja apuun enkä lähetellyt mitään kuvia remontin aikana. Ketä kiinnostaa. Valmiiseen asuntoon kutsuin sittwn kylään.
En usko että kyse on kateudesta vaan heitä ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta rempat ja muutot ja erityisesti jos teillä on varaa palkata apua. Toki kohteliasta olisi vastata viesteihin ellet sitten pommita liikaa niillä viesteillä.
Minua kiinnostaa hyvin paljon lapseni elämä, ja kaikki kuvat mitä hän lähettää. Kiinnostelee myös ystävien, ja sisarusten, sekä vanhempieni elämä. Mun mielestä on jopa sangen erikoista jos ei omien läheisten elämä kiinnosta. Aika tylsän oloinen ihminen sellainen jota ei muiden asiat kiinnosta, eikä sellaisen kanssa pysty ystävystyäkään oikein mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kamalaa, jos pitäisi ihan tavallisista asioista siskoja ihastella ja kiitellä. Iiiiihanaa, te muutitte! Oiiiih, miten kivat pahvilaatikot!
Kaikki kertomasi on tavallista elämää, ei mitään erityistä ihasteltavaa. Jos tuollaista itsekehutulvaa tulisi minun puhelimeeni, niin poistaisin samantien edes vilkaisematta.
Olette isopalkkaisia, mutta odotatte sisarusten remontoivat puolestanne.
Olette ahkeria, mutta odotatte sisarusten tekevän muutot puolestanne.
Ponnistelette kovasti tehdäksenne itsenne tykö, mutta kukaan ei kysele, joko olette valinneet materiaalit.
Remontoitte asunnon toisensa perään eli siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, miksi sitä siis pitäisi ihastella.
Kaltaisesi ihminen olisi kamalin sukulainen, jota ikinä voisi joutua kohtaamaan.Minä olisin lisännyt tähän vielä, että itsehän he nuo jatkuvat muutot, rempat ja mitä tuossa nyt oli, aiheuttavat. Jos ei omat rahkeet riitä jatkuvaan säntäilyyn sinne ja tänne, niin pitäisi pysyä paikallaan ja olla tyytyväinen siihen mitä on. En siis ymmärrä miksi koko suvun pitäisi osallistua tällaiseen hölmöilyyn?
Ja sitten vielä tuo, että tyrkytetään kuvia omista jutuista, pidetään itse tekemiään asioita suurina ja mahtavina ja raskaana ponnisteluna ja sitten asenne muiden tekemiin asioihin on "heidän pikkuremppoja". 🙄
Herää ap!
No tuo muutto on nyt esimerkki. Ei kannata ottaa kirjaimellisesti, kirjotat ihan kuin elämämme olisi pelkkää muuttoa.
Iso ero on siinä, että me olemme KIINNOSTUNEITA heidän tekemistään pienistä piharempoista, ja olisimme samalla tavoin kiinnostuneita isommista, jos sellaisia tekisivät. Mitä tod näk olisimme ihan auttamassa...
Lisäksi olemme kiinnostuneita heidän lapsistaan, heidän työstään. Kutsumme heitä kylään. Olen ainakin 3 kertaa kestittänyt heitä ruokien muodossa, mutta he puolestaan eivät pyydä meitä edes vaunulenkille, ei kahville, ei leikkitreffeille, ei mihinkään...?
Joten kyllä tässä ihan hereillä ollaan. Oikea vaihtoehto varmaan on kuten täällä aiemmin ohjeistettu, keskittyä sellaisiin sukulaisiin, joiden kanssa suhde on vastavuoroinen.
Nämä eivät muuten edes uutena vuotena toivottaneet ”hyvää uutta vuotta” vaikka itse laitoimme kuvia ja toivotuksia joulusta...
Yhteenvetona... he osoittavat niin monin tavoin että ei kiinnosta, että kyllä tosi paljon kateudelta haiskahtaa. Vaikea kyllä löytää mitään muuta selitystä kuin KATEUS. Miksi muuten ignoorata oman perheen tekemisiä?
Kateus aktiivisuudestanne aiheuttaa heille oman riittämättömyyden tunteen. Silloin on helpompi antaa ymmärtää että ”heilläkin on meneillään jotain tärkeää” niin tuo ignooraaminen on oiva keino siihen, siinä ei paljasta itsestään mitään, mutta aiheuttaa pahan olon toiselle, eli teille. Tälläiset ihmiset voivat olla kavereita vain ”itseään huonommin pärjäävien” kanssa, joiden kanssa voivat tuntea että HE ovat tärkeitä. Eikö näin ole tässäkin tapauksessa?
Totta!
Mä luulin että mulla on hyviä ystäviä, kunnes löysin miehen, vakiinnuin, ostimme talon jne. Toisinpa oli. Kun en ollutkaan enää se kaikista huonoiten pärjäävä, niin minut ignoorattiin lähes kaikkien toimesta.
Mä itse en ole niin kauhen kiinnostunut läheisten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Kaikille kuuluu aina jotain, tavallaan eikä se ole hirveän mielenkiintoista että nyt on auto hakusessa tai että ollaan tekemässä pinnat uusiksi.
En oikein tajua että mitä sisältöä tollasissa asioissa on? Mitä siitä saa että tuollasta kuulen, tai mitä mä saan että kerron tollasta läpinää kellekään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kamalaa, jos pitäisi ihan tavallisista asioista siskoja ihastella ja kiitellä. Iiiiihanaa, te muutitte! Oiiiih, miten kivat pahvilaatikot!
Kaikki kertomasi on tavallista elämää, ei mitään erityistä ihasteltavaa. Jos tuollaista itsekehutulvaa tulisi minun puhelimeeni, niin poistaisin samantien edes vilkaisematta.
Olette isopalkkaisia, mutta odotatte sisarusten remontoivat puolestanne.
Olette ahkeria, mutta odotatte sisarusten tekevän muutot puolestanne.
Ponnistelette kovasti tehdäksenne itsenne tykö, mutta kukaan ei kysele, joko olette valinneet materiaalit.
Remontoitte asunnon toisensa perään eli siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, miksi sitä siis pitäisi ihastella.
Kaltaisesi ihminen olisi kamalin sukulainen, jota ikinä voisi joutua kohtaamaan.Minä olisin lisännyt tähän vielä, että itsehän he nuo jatkuvat muutot, rempat ja mitä tuossa nyt oli, aiheuttavat. Jos ei omat rahkeet riitä jatkuvaan säntäilyyn sinne ja tänne, niin pitäisi pysyä paikallaan ja olla tyytyväinen siihen mitä on. En siis ymmärrä miksi koko suvun pitäisi osallistua tällaiseen hölmöilyyn?
Ja sitten vielä tuo, että tyrkytetään kuvia omista jutuista, pidetään itse tekemiään asioita suurina ja mahtavina ja raskaana ponnisteluna ja sitten asenne muiden tekemiin asioihin on "heidän pikkuremppoja". 🙄
Herää ap!
No tuo muutto on nyt esimerkki. Ei kannata ottaa kirjaimellisesti, kirjotat ihan kuin elämämme olisi pelkkää muuttoa.
Iso ero on siinä, että me olemme KIINNOSTUNEITA heidän tekemistään pienistä piharempoista, ja olisimme samalla tavoin kiinnostuneita isommista, jos sellaisia tekisivät. Mitä tod näk olisimme ihan auttamassa...
Lisäksi olemme kiinnostuneita heidän lapsistaan, heidän työstään. Kutsumme heitä kylään. Olen ainakin 3 kertaa kestittänyt heitä ruokien muodossa, mutta he puolestaan eivät pyydä meitä edes vaunulenkille, ei kahville, ei leikkitreffeille, ei mihinkään...?
Joten kyllä tässä ihan hereillä ollaan. Oikea vaihtoehto varmaan on kuten täällä aiemmin ohjeistettu, keskittyä sellaisiin sukulaisiin, joiden kanssa suhde on vastavuoroinen.
Nämä eivät muuten edes uutena vuotena toivottaneet ”hyvää uutta vuotta” vaikka itse laitoimme kuvia ja toivotuksia joulusta...
Yhteenvetona... he osoittavat niin monin tavoin että ei kiinnosta, että kyllä tosi paljon kateudelta haiskahtaa. Vaikea kyllä löytää mitään muuta selitystä kuin KATEUS. Miksi muuten ignoorata oman perheen tekemisiä?
Miksi oletat että heidän putää tehdä samalla tavalla kuin te? Todennäköisesti he olisivat tyytyväisiä, jos auttaisitte vähemmän ja olisitte vähemmän kiinnostuneita. Tuo kuulostaa jopa stressaavalta vastavuoroisuudelta. Jos hyvää hyvyyttäni tarjoan ruokaa, en todellakaan odota että minulle pitäisi myös tarjota vastavuoroisesti.
Käytkö sinä neljä kertaa putkeen ystäväsi luona syömässä, mutta itse et kutsu häntä edes kahville..?
Mä olen vasta palstalta oppinut, että pitää kieltäytyä saamistaan kutsuista, jos ei aio järjestää vastaavia juhlia/illanistujaisia/päivällisiä/kahvitteluita itse.
- eri -
Joo. Vanhemmat eivät ole koskaan oleet kiinnostuneet elämästäni. Eivät ole kyselleet työstäni (ehkä eivät edes tietävät mitä työkseni teen, en tiedä), aikanaan työpaikkojen YT-kierteissä ei myötätuntia herunut vaan lähinnä ihmettelivät kun löysin uusia töitä, kun erosin eivät kysyneet koskaan mitä kuuluu, miten voin, eivät tarjonneet apua. Ei jutella mistää oikein kun heitä ei vaan kiinnosta jutella. Olen kriiseillyt tästä pahasti viimeisen vuoden aikana kun tajusin että elämäni vaikeina hetkinä edes omat vanhemmat eivät ole tukena. Muuta suku minulla ei ole, olin ainoa lapsi ja vanhemmat eivät olleet niin paljoa tekemisissä omien sukujensa kanssa että minulle olisi muodostunut minkäänlaisia suhteita sukulaisiin. Melko tiukkaa on tehnyt henkisesti jaksaa korona-aikana kun olen samalla elänyt läpi eroa, ei ole ollut ketään tukena eikä ketään jolle puhua. Ystäviä ei ole, luulen että sain koyoa jotenkin oudon mallin ihmmissuhteisiin enkä ole niitä osannut oikein luoda elämäni aikana. Vanhemmat kyllä odottaa että ramppaisin apuana, mutta en ole oikein jaksanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain kuulla että perheelläni on wa-ryhmä. Siihen kuuluu vanhempani, sisarukseni, hänen puolisonsa ja puolison vanhemmat :D Minulta kysyttiin että haluanko mukaan. Kysyin mitä siellä ryhmässä tehdään? Kuulemma siellä vaihdellaan videoita ja juttuja sisarukseni lapsista, ja voisin tulla mukaan niin näkisin niitä videoita sitten. Sanoin että ei kiitos.
Onpa ystävällistä, että muut pyysivät sinua. Oma häpeäsi, kun haluat vieraantua ja jättäytyä marttyyrina ulkopuolelle. Kannattaa lukea Jari Sinkkosen kirja vieraannuttamisesta.
Oletko nyt ihan tosissasi? :D Syym iksi tiedän ryhmästä on se että äitini möläytti sen vahingossa. Tämän lisäksi mitä ihemttä minä tekisin ryhmässä jossa vain ihastellaan sisarukseni lapsia? :D Kaikkea sitä.
Olen näiden lasten kanssa tekemisissä ihan livenä.
Tämä on kääntö puoli sille, että henkilö kuvittelee kaikkien olevan kiinnostunut omasta elämästään, ja seuraavan ja puhuvan se käänteistä. Monet kokevat paineita ja ahdistusta siitä.
Sitten jonain päivänä valkenee, ettei ketään kiinnosta nyt, eikä ole kiinnostanut ennenkään. Kaikki ovat liian kiinni omissa iloissaan ja huolissaan.
En siis usko että on kateutta, ihmisiä nyt vain lähtökohtaisesti kiinnostaa vain heitä itseään koskevat asiat enemmän. Tsemppiä ap:lle.
En ota kantaa muuten aloitukseen, mutta mun lähisuvussani on ollut tapana pyytää apua, jos sitä tarvitsee. 12 vuotta sitten sain miniän ja kerroin hänellekin heti alussa, että jos hän minulta jotain tarvitsee tai haluaa, hänen pitää sanoa se, koska en ole ajatustenlukija enkä ala jatkuvasti kyselemään, tarvitsisiko hän jotain. En mä omille lapsillenikaan ole joka päivä laittanut viestiä "tarviitko satasen?" vaan olen luottanut siihen, että jos ja kun satasen tarvitsevat, pyytävät multa sitä. Lähisuvussani on myös aina pyytäessään saanut niin muutto- kuin remonttiapuakin, mutta silloin muutot ja remontit tehdään sellaiseen ajankohtaan, että se sopii auttamaan tulleille sukulaisille. Kun tehdään "tiimityötä", yksi porukasta ei määrää, milloin muiden pitää hypätä. En taida olla koskaan tarjoutunut avuksi kenellekään, mutta apuna olen ollut monta monituista kertaa, kun apuani on pyydetty.
Suurin osa sukulaisten tekemisistä on niin totaalisen yhdentekeviä, että ei niitä kiinnosta päivittäin kuulla. Ei kiinnosta sukulaisten tieriidat, sairaudet ja niihin määrätty lääkitys tai miten jossain puulaakiliigan jalkapallopelissä kävi. Ei kiinnosta myöskään uusi auto, arkiset työasiat tai kotikokkailut. Nämä ovat ihan totaalista yhdentekevää arkielämää kaikille muille paitsi kokijalle itselleen. Jokainen elää arkeaan, eikä toisen arkielämässä yleensä ole mitään tavanomaisesta poikkeavaa sisältöä. Yleensä kun tapaan sisaruksia tai serkuksia niin arkiset kuulumiset vaihdetaan muutamassa minuutissa ja sitten keskustellaan jostain mielenkiintoisemmasta.
Aika karua, että "isopalkkainen, pirteä ja ahkera" tyyppi odottaa köyhien sukulaisten tulevan ilmaiseksi hanttihommiin. Vai onko AP siis paljonkin käynyt auttamassa itse sukulaisiaan heidän "pikkurempoissaan"?
Se taas kieltämättä kuulostaa ikävältä, että viesteihin ei vastata eikä kutsuta vastavuoroisesti kylään jne. Voi olla kateutta, voivat kokea AP:n kehuskelevan jatkuvasti, voi olla että pelkäävät AP:n arvostelevan heidän kotejaan ja elämäänsä (niin kuin ilmeisesti tekeekin!), voi olla että haluavat enemmän omaa rauhaa. Jos vaikka AP:n kyläilykutsut täyttävät jo kokonaan sen sosialisoinnin tarpeen mikä heillä on, eivät halua viettää enempää aikaa yhdessä. Sellaista voi olla kiusallista sanoa ääneen.
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa muuten aloitukseen, mutta mun lähisuvussani on ollut tapana pyytää apua, jos sitä tarvitsee. 12 vuotta sitten sain miniän ja kerroin hänellekin heti alussa, että jos hän minulta jotain tarvitsee tai haluaa, hänen pitää sanoa se, koska en ole ajatustenlukija enkä ala jatkuvasti kyselemään, tarvitsisiko hän jotain. En mä omille lapsillenikaan ole joka päivä laittanut viestiä "tarviitko satasen?" vaan olen luottanut siihen, että jos ja kun satasen tarvitsevat, pyytävät multa sitä. Lähisuvussani on myös aina pyytäessään saanut niin muutto- kuin remonttiapuakin, mutta silloin muutot ja remontit tehdään sellaiseen ajankohtaan, että se sopii auttamaan tulleille sukulaisille. Kun tehdään "tiimityötä", yksi porukasta ei määrää, milloin muiden pitää hypätä. En taida olla koskaan tarjoutunut avuksi kenellekään, mutta apuna olen ollut monta monituista kertaa, kun apuani on pyydetty.
Mulla taas on tapana tarjota apua, ja antaa sitä myös silloin kun pyydetään. Lapsilleni anna satasen jos minusta tuntuu siltä, on kiva lahjoa heitä, ja saavat sitten säästää sen myöhempää käyttöä varten, jolloin heidän ei tarvitse tulla pyytämään satasta sitä tarvitessaan. Annan tietenkin rahaa myös jos lapset pyytävät, mutta eivät he pyydä, koska heillä on, ja osaavat säästää kun silloin tällöin heitä yllättäen lahjon :)
Alue: Aihe vapaa
Minusta tässä turhaan demonisoidaan ap:n perhettä, vaikka ei todellisuudessa voida tietää heistä mitään.
Ensinnäkin heillä voi olla elämässä niin paljon jotain omaa kuormaa, että eivät jaksa pitää yhteyksiä ja autella muita. Ihmisillä voi olla sairauksia, huolia ja avio-ongelmia, ilman että ne näkyvät päälle päin.
Toiseksi ihmisten tarve olla yhteyksissä muihin vaihtelee. Joku kaipaa jatkuvaa yhteydenpitoa ja jollekin riittää tieto siitä, että toinen on elossa. Tätä voisi kai yksinkertaistaen kutsua intro- tai ekstroverttiydeksi.
Kolmanneksi perhe on voinut ärsyyntyä tai loukkaantua jostain. Onko sanottu jotain ylimielistä tai loukkaavaa? Onko heidät otettu huomioon, siis ei vain tuputtamalla/odottamalla apua ja yhteydenpitoa omista tarpeista ja lähtökohdista, vaan huomioimalla heidät aidosti? Tämä kolmas kohta on vaikea, ja edellyttää hyviä ihmissuhdetaitoja ja herkkyyttä.
Neljänneksi aprikoisin, että sisarusten välillä hyvin usein on todellakin sitä aidointa kateuden kokemusta, joka juontaa juurensa kaukaa lapsuudesta. Sisaruksella voi olla kokemus, että vanhemmat rakastavat ja suosivat toista sisarusta enemmän kuin itseä. Tämä on tosi inhimillinen tunne, mutta voi vaikuttaa lopullisesti sisarussuhteeseen. Tällainen kateuden tunne voi tulla, vaikka tosiasiallisesti vanhemmat olisivat todella tasapuolisia. Jos kyseessä on tämänlaatuinen, syvä ja varhainen kateuden kokemus, tilanne on aika haastava ja näistä joskus luetaan lehdistä ja palstoilta, kun perinnönjaossa "yllättäen" tuli joku kauhea riita, joka tuhosi sisarusten välit. Todellisuudessa tämä ilmiö on yhteydessä näihin varhaisiin vaillejäämisen kokemuksiin vanhempien taholta suhteessa toisiin sisaruksiin.
Eli en leimaisi ketään kauheaksi ihmiseksi näin niukoilla tiedoilla. Ihmiseksi kyllä.