Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ovatko teidän läheiset täysin välinpitämättömiä teidän elämäänne kohtaan?
12.02.2021 |
Me olemme molemmat köyhistä perheistä, mutta meillä on tosi isopalkkaiset ammatit, ja olemme tosi ahkeria ja aikaansaavia.
Olemme mm. remontoineet useamman asunnon, ja koskaan kukaan perheestänne (ei edes ns terveet, saman ikäiset sisarukset perheineen) kysy että miten remontti sujui, ja että voisivatko he auttaa isossa remontissa. Eivät kysy, voisiko olla avuksi muutossa. Ei edes muutamaksi tunniksi. Aina mietimme, miten epänormaalia tämä on.
Itse tarjoamme apua, kutsumme kylään, laitamme viestiä kaikille... Emme oikein tiedä enää mitä tehdä, miten reagoida. Omia lapsiamme yritämme kasvattaa kiinnostuneiksi läheisistään ja muista ihmisistä 😔
Isoja elämänmullistuksia, ulkomaille/ ja Suomeen muutto, ponnistelua, ja aina nämä samat sukulaiset ovat täysin välinpitämättömiä, kuin tälläiset ponnistukset kuten vaikka talon rakennus olisivat arkipäivää. Aina meillä on maksetut työntekijät ja itse, mutta tukiverkkoja ei yhtään, sisaret eivät osoita kiinnostusta edes tulla katsomaan miten etenee. Jos lähettää kuvan heille päin; he eivät edes vastaa viestiin?!
Me osoitamme kiinnostusta heidän yritystoimintaansa, lapsiin, asumiseen, juttuihin... tuntuu tosi pahalta, ettei kukaan kysy esim edes vaikka että saitteko valittua materiaalit
Tiedän faktana kaksi asiaa:
1. Emme ole loukanneet heitä mitenkään.
2. Olemme iloisia ja pirteitä ja ”tavallista” paljon aktiivisempia, aikaansaavempia, ahkerampia.
Satuttaa kun ei ole ketään perheestä kenen kanssa jakaa iloa.
Satuttaa kun tietävät että yötä myöten esim muutamme tai remontoimme, ja kukaan ei laita edes viestiä ”miten sujui” tai ”kauniin näköistä” jos lähetämme heille kuvia.
Yksi syy voi olla se; että heillä arki pyörii täysin itsensä ympärillä. Toinen syy voi olla se, että jos ja kun ei ole itse tehnyt mitään näistä, ei vaan kertakaikkiaan tiedä miten osoittaa kiinnostusta ja miten rankkaa eteenpäin ponnistelu on..? Silti outoa, ettei viestiin edes vastata🙁
Kuitenkin aina tavatessa kertovat innokkaasti esim. omasta talostaan ja pikkurempoistaan esim pihalla tai minkälaisen talon / mökin kaverit rakensivat.
Neuvoja, kokemuksia, kiitos.
Osa ystävistämme sanoo, että ei ole normaalia, että ovat niin kateellisia että sen takia ignooraavat täysin (ei meistäkään tämä ignooraaminen ihan normaalia vaan ole..!)
Kommentit (94)
Ei kai nykyään missään remonteissa ja muutoissa auteta. Itse palkkasin työmiehet ja erikseen vielä työnjohtajan, joka seurasi remonttia ja raportoi minulle, itse ollessani pari kuukautta ulkomailla. Muuttofirma hoisi sitten muuton asuntoon. Ei tullut edes mieleen kysyä tuttuja apuun enkä lähetellyt mitään kuvia remontin aikana. Ketä kiinnostaa. Valmiiseen asuntoon kutsuin sittwn kylään.
En usko että kyse on kateudesta vaan heitä ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta rempat ja muutot ja erityisesti jos teillä on varaa palkata apua. Toki kohteliasta olisi vastata viesteihin ellet sitten pommita liikaa niillä viesteillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kamalaa, jos pitäisi ihan tavallisista asioista siskoja ihastella ja kiitellä. Iiiiihanaa, te muutitte! Oiiiih, miten kivat pahvilaatikot!
Kaikki kertomasi on tavallista elämää, ei mitään erityistä ihasteltavaa. Jos tuollaista itsekehutulvaa tulisi minun puhelimeeni, niin poistaisin samantien edes vilkaisematta.
Olette isopalkkaisia, mutta odotatte sisarusten remontoivat puolestanne.
Olette ahkeria, mutta odotatte sisarusten tekevän muutot puolestanne.
Ponnistelette kovasti tehdäksenne itsenne tykö, mutta kukaan ei kysele, joko olette valinneet materiaalit.
Remontoitte asunnon toisensa perään eli siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, miksi sitä siis pitäisi ihastella.
Kaltaisesi ihminen olisi kamalin sukulainen, jota ikinä voisi joutua kohtaamaan.Minä olisin lisännyt tähän vielä, että itsehän he nuo jatkuvat muutot, rempat ja mitä tuossa nyt oli, aiheuttavat. Jos ei omat rahkeet riitä jatkuvaan säntäilyyn sinne ja tänne, niin pitäisi pysyä paikallaan ja olla tyytyväinen siihen mitä on. En siis ymmärrä miksi koko suvun pitäisi osallistua tällaiseen hölmöilyyn?
Ja sitten vielä tuo, että tyrkytetään kuvia omista jutuista, pidetään itse tekemiään asioita suurina ja mahtavina ja raskaana ponnisteluna ja sitten asenne muiden tekemiin asioihin on "heidän pikkuremppoja". 🙄
Herää ap!
No tuo muutto on nyt esimerkki. Ei kannata ottaa kirjaimellisesti, kirjotat ihan kuin elämämme olisi pelkkää muuttoa.
Iso ero on siinä, että me olemme KIINNOSTUNEITA heidän tekemistään pienistä piharempoista, ja olisimme samalla tavoin kiinnostuneita isommista, jos sellaisia tekisivät. Mitä tod näk olisimme ihan auttamassa...
Lisäksi olemme kiinnostuneita heidän lapsistaan, heidän työstään. Kutsumme heitä kylään. Olen ainakin 3 kertaa kestittänyt heitä ruokien muodossa, mutta he puolestaan eivät pyydä meitä edes vaunulenkille, ei kahville, ei leikkitreffeille, ei mihinkään...?
Joten kyllä tässä ihan hereillä ollaan. Oikea vaihtoehto varmaan on kuten täällä aiemmin ohjeistettu, keskittyä sellaisiin sukulaisiin, joiden kanssa suhde on vastavuoroinen.
Nämä eivät muuten edes uutena vuotena toivottaneet ”hyvää uutta vuotta” vaikka itse laitoimme kuvia ja toivotuksia joulusta...
Yhteenvetona... he osoittavat niin monin tavoin että ei kiinnosta, että kyllä tosi paljon kateudelta haiskahtaa. Vaikea kyllä löytää mitään muuta selitystä kuin KATEUS. Miksi muuten ignoorata oman perheen tekemisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kamalaa, jos pitäisi ihan tavallisista asioista siskoja ihastella ja kiitellä. Iiiiihanaa, te muutitte! Oiiiih, miten kivat pahvilaatikot!
Kaikki kertomasi on tavallista elämää, ei mitään erityistä ihasteltavaa. Jos tuollaista itsekehutulvaa tulisi minun puhelimeeni, niin poistaisin samantien edes vilkaisematta.
Olette isopalkkaisia, mutta odotatte sisarusten remontoivat puolestanne.
Olette ahkeria, mutta odotatte sisarusten tekevän muutot puolestanne.
Ponnistelette kovasti tehdäksenne itsenne tykö, mutta kukaan ei kysele, joko olette valinneet materiaalit.
Remontoitte asunnon toisensa perään eli siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, miksi sitä siis pitäisi ihastella.
Kaltaisesi ihminen olisi kamalin sukulainen, jota ikinä voisi joutua kohtaamaan.Minä olisin lisännyt tähän vielä, että itsehän he nuo jatkuvat muutot, rempat ja mitä tuossa nyt oli, aiheuttavat. Jos ei omat rahkeet riitä jatkuvaan säntäilyyn sinne ja tänne, niin pitäisi pysyä paikallaan ja olla tyytyväinen siihen mitä on. En siis ymmärrä miksi koko suvun pitäisi osallistua tällaiseen hölmöilyyn?
Ja sitten vielä tuo, että tyrkytetään kuvia omista jutuista, pidetään itse tekemiään asioita suurina ja mahtavina ja raskaana ponnisteluna ja sitten asenne muiden tekemiin asioihin on "heidän pikkuremppoja". 🙄
Herää ap!
No tuo muutto on nyt esimerkki. Ei kannata ottaa kirjaimellisesti, kirjotat ihan kuin elämämme olisi pelkkää muuttoa.
Iso ero on siinä, että me olemme KIINNOSTUNEITA heidän tekemistään pienistä piharempoista, ja olisimme samalla tavoin kiinnostuneita isommista, jos sellaisia tekisivät. Mitä tod näk olisimme ihan auttamassa...
Lisäksi olemme kiinnostuneita heidän lapsistaan, heidän työstään. Kutsumme heitä kylään. Olen ainakin 3 kertaa kestittänyt heitä ruokien muodossa, mutta he puolestaan eivät pyydä meitä edes vaunulenkille, ei kahville, ei leikkitreffeille, ei mihinkään...?
Joten kyllä tässä ihan hereillä ollaan. Oikea vaihtoehto varmaan on kuten täällä aiemmin ohjeistettu, keskittyä sellaisiin sukulaisiin, joiden kanssa suhde on vastavuoroinen.
Nämä eivät muuten edes uutena vuotena toivottaneet ”hyvää uutta vuotta” vaikka itse laitoimme kuvia ja toivotuksia joulusta...
Yhteenvetona... he osoittavat niin monin tavoin että ei kiinnosta, että kyllä tosi paljon kateudelta haiskahtaa. Vaikea kyllä löytää mitään muuta selitystä kuin KATEUS. Miksi muuten ignoorata oman perheen tekemisiä?
Kateus aktiivisuudestanne aiheuttaa heille oman riittämättömyyden tunteen. Silloin on helpompi antaa ymmärtää että ”heilläkin on meneillään jotain tärkeää” niin tuo ignooraaminen on oiva keino siihen, siinä ei paljasta itsestään mitään, mutta aiheuttaa pahan olon toiselle, eli teille. Tälläiset ihmiset voivat olla kavereita vain ”itseään huonommin pärjäävien” kanssa, joiden kanssa voivat tuntea että HE ovat tärkeitä. Eikö näin ole tässäkin tapauksessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kamalaa, jos pitäisi ihan tavallisista asioista siskoja ihastella ja kiitellä. Iiiiihanaa, te muutitte! Oiiiih, miten kivat pahvilaatikot!
Kaikki kertomasi on tavallista elämää, ei mitään erityistä ihasteltavaa. Jos tuollaista itsekehutulvaa tulisi minun puhelimeeni, niin poistaisin samantien edes vilkaisematta.
Olette isopalkkaisia, mutta odotatte sisarusten remontoivat puolestanne.
Olette ahkeria, mutta odotatte sisarusten tekevän muutot puolestanne.
Ponnistelette kovasti tehdäksenne itsenne tykö, mutta kukaan ei kysele, joko olette valinneet materiaalit.
Remontoitte asunnon toisensa perään eli siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, miksi sitä siis pitäisi ihastella.
Kaltaisesi ihminen olisi kamalin sukulainen, jota ikinä voisi joutua kohtaamaan.Minä olisin lisännyt tähän vielä, että itsehän he nuo jatkuvat muutot, rempat ja mitä tuossa nyt oli, aiheuttavat. Jos ei omat rahkeet riitä jatkuvaan säntäilyyn sinne ja tänne, niin pitäisi pysyä paikallaan ja olla tyytyväinen siihen mitä on. En siis ymmärrä miksi koko suvun pitäisi osallistua tällaiseen hölmöilyyn?
Ja sitten vielä tuo, että tyrkytetään kuvia omista jutuista, pidetään itse tekemiään asioita suurina ja mahtavina ja raskaana ponnisteluna ja sitten asenne muiden tekemiin asioihin on "heidän pikkuremppoja". 🙄
Herää ap!
No tuo muutto on nyt esimerkki. Ei kannata ottaa kirjaimellisesti, kirjotat ihan kuin elämämme olisi pelkkää muuttoa.
Iso ero on siinä, että me olemme KIINNOSTUNEITA heidän tekemistään pienistä piharempoista, ja olisimme samalla tavoin kiinnostuneita isommista, jos sellaisia tekisivät. Mitä tod näk olisimme ihan auttamassa...
Lisäksi olemme kiinnostuneita heidän lapsistaan, heidän työstään. Kutsumme heitä kylään. Olen ainakin 3 kertaa kestittänyt heitä ruokien muodossa, mutta he puolestaan eivät pyydä meitä edes vaunulenkille, ei kahville, ei leikkitreffeille, ei mihinkään...?
Joten kyllä tässä ihan hereillä ollaan. Oikea vaihtoehto varmaan on kuten täällä aiemmin ohjeistettu, keskittyä sellaisiin sukulaisiin, joiden kanssa suhde on vastavuoroinen.
Nämä eivät muuten edes uutena vuotena toivottaneet ”hyvää uutta vuotta” vaikka itse laitoimme kuvia ja toivotuksia joulusta...
Yhteenvetona... he osoittavat niin monin tavoin että ei kiinnosta, että kyllä tosi paljon kateudelta haiskahtaa. Vaikea kyllä löytää mitään muuta selitystä kuin KATEUS. Miksi muuten ignoorata oman perheen tekemisiä?
Miksi oletat että heidän putää tehdä samalla tavalla kuin te? Todennäköisesti he olisivat tyytyväisiä, jos auttaisitte vähemmän ja olisitte vähemmän kiinnostuneita. Tuo kuulostaa jopa stressaavalta vastavuoroisuudelta. Jos hyvää hyvyyttäni tarjoan ruokaa, en todellakaan odota että minulle pitäisi myös tarjota vastavuoroisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kamalaa, jos pitäisi ihan tavallisista asioista siskoja ihastella ja kiitellä. Iiiiihanaa, te muutitte! Oiiiih, miten kivat pahvilaatikot!
Kaikki kertomasi on tavallista elämää, ei mitään erityistä ihasteltavaa. Jos tuollaista itsekehutulvaa tulisi minun puhelimeeni, niin poistaisin samantien edes vilkaisematta.
Olette isopalkkaisia, mutta odotatte sisarusten remontoivat puolestanne.
Olette ahkeria, mutta odotatte sisarusten tekevän muutot puolestanne.
Ponnistelette kovasti tehdäksenne itsenne tykö, mutta kukaan ei kysele, joko olette valinneet materiaalit.
Remontoitte asunnon toisensa perään eli siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, miksi sitä siis pitäisi ihastella.
Kaltaisesi ihminen olisi kamalin sukulainen, jota ikinä voisi joutua kohtaamaan.Minä olisin lisännyt tähän vielä, että itsehän he nuo jatkuvat muutot, rempat ja mitä tuossa nyt oli, aiheuttavat. Jos ei omat rahkeet riitä jatkuvaan säntäilyyn sinne ja tänne, niin pitäisi pysyä paikallaan ja olla tyytyväinen siihen mitä on. En siis ymmärrä miksi koko suvun pitäisi osallistua tällaiseen hölmöilyyn?
Ja sitten vielä tuo, että tyrkytetään kuvia omista jutuista, pidetään itse tekemiään asioita suurina ja mahtavina ja raskaana ponnisteluna ja sitten asenne muiden tekemiin asioihin on "heidän pikkuremppoja". 🙄
Herää ap!
No tuo muutto on nyt esimerkki. Ei kannata ottaa kirjaimellisesti, kirjotat ihan kuin elämämme olisi pelkkää muuttoa.
Iso ero on siinä, että me olemme KIINNOSTUNEITA heidän tekemistään pienistä piharempoista, ja olisimme samalla tavoin kiinnostuneita isommista, jos sellaisia tekisivät. Mitä tod näk olisimme ihan auttamassa...
Lisäksi olemme kiinnostuneita heidän lapsistaan, heidän työstään. Kutsumme heitä kylään. Olen ainakin 3 kertaa kestittänyt heitä ruokien muodossa, mutta he puolestaan eivät pyydä meitä edes vaunulenkille, ei kahville, ei leikkitreffeille, ei mihinkään...?
Joten kyllä tässä ihan hereillä ollaan. Oikea vaihtoehto varmaan on kuten täällä aiemmin ohjeistettu, keskittyä sellaisiin sukulaisiin, joiden kanssa suhde on vastavuoroinen.
Nämä eivät muuten edes uutena vuotena toivottaneet ”hyvää uutta vuotta” vaikka itse laitoimme kuvia ja toivotuksia joulusta...
Yhteenvetona... he osoittavat niin monin tavoin että ei kiinnosta, että kyllä tosi paljon kateudelta haiskahtaa. Vaikea kyllä löytää mitään muuta selitystä kuin KATEUS. Miksi muuten ignoorata oman perheen tekemisiä?
Miksi oletat että heidän putää tehdä samalla tavalla kuin te? Todennäköisesti he olisivat tyytyväisiä, jos auttaisitte vähemmän ja olisitte vähemmän kiinnostuneita. Tuo kuulostaa jopa stressaavalta vastavuoroisuudelta. Jos hyvää hyvyyttäni tarjoan ruokaa, en todellakaan odota että minulle pitäisi myös tarjota vastavuoroisesti.
Käytkö sinä neljä kertaa putkeen ystäväsi luona syömässä, mutta itse et kutsu häntä edes kahville..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kamalaa, jos pitäisi ihan tavallisista asioista siskoja ihastella ja kiitellä. Iiiiihanaa, te muutitte! Oiiiih, miten kivat pahvilaatikot!
Kaikki kertomasi on tavallista elämää, ei mitään erityistä ihasteltavaa. Jos tuollaista itsekehutulvaa tulisi minun puhelimeeni, niin poistaisin samantien edes vilkaisematta.
Olette isopalkkaisia, mutta odotatte sisarusten remontoivat puolestanne.
Olette ahkeria, mutta odotatte sisarusten tekevän muutot puolestanne.
Ponnistelette kovasti tehdäksenne itsenne tykö, mutta kukaan ei kysele, joko olette valinneet materiaalit.
Remontoitte asunnon toisensa perään eli siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, miksi sitä siis pitäisi ihastella.
Kaltaisesi ihminen olisi kamalin sukulainen, jota ikinä voisi joutua kohtaamaan.Minä olisin lisännyt tähän vielä, että itsehän he nuo jatkuvat muutot, rempat ja mitä tuossa nyt oli, aiheuttavat. Jos ei omat rahkeet riitä jatkuvaan säntäilyyn sinne ja tänne, niin pitäisi pysyä paikallaan ja olla tyytyväinen siihen mitä on. En siis ymmärrä miksi koko suvun pitäisi osallistua tällaiseen hölmöilyyn?
Ja sitten vielä tuo, että tyrkytetään kuvia omista jutuista, pidetään itse tekemiään asioita suurina ja mahtavina ja raskaana ponnisteluna ja sitten asenne muiden tekemiin asioihin on "heidän pikkuremppoja". 🙄
Herää ap!
No tuo muutto on nyt esimerkki. Ei kannata ottaa kirjaimellisesti, kirjotat ihan kuin elämämme olisi pelkkää muuttoa.
Iso ero on siinä, että me olemme KIINNOSTUNEITA heidän tekemistään pienistä piharempoista, ja olisimme samalla tavoin kiinnostuneita isommista, jos sellaisia tekisivät. Mitä tod näk olisimme ihan auttamassa...
Lisäksi olemme kiinnostuneita heidän lapsistaan, heidän työstään. Kutsumme heitä kylään. Olen ainakin 3 kertaa kestittänyt heitä ruokien muodossa, mutta he puolestaan eivät pyydä meitä edes vaunulenkille, ei kahville, ei leikkitreffeille, ei mihinkään...?
Joten kyllä tässä ihan hereillä ollaan. Oikea vaihtoehto varmaan on kuten täällä aiemmin ohjeistettu, keskittyä sellaisiin sukulaisiin, joiden kanssa suhde on vastavuoroinen.
Nämä eivät muuten edes uutena vuotena toivottaneet ”hyvää uutta vuotta” vaikka itse laitoimme kuvia ja toivotuksia joulusta...
Yhteenvetona... he osoittavat niin monin tavoin että ei kiinnosta, että kyllä tosi paljon kateudelta haiskahtaa. Vaikea kyllä löytää mitään muuta selitystä kuin KATEUS. Miksi muuten ignoorata oman perheen tekemisiä?
Anteeksi, mutta nyt on pakko sanoa; oletko varma ettei heitä vain yksinkertaisesti kiinnosta? Minulla on huomattavasti vanhempi sisko, jonka koen hyvin eri henkiseksi kanssani, ja on myös lähes eri sukupolvea. Pakko myöntää, ei kiinnosta pätkääkään asiansa/tekemisensä. En usko verisiteiden voimaan, en ole ladannut kenellekään sen perusteella auteamisvaateita tai mitään muutakaan. Meillä on omat ystävämme ja tuttavamme, heillä omansa. Olemme ihan ok väleissä, laitamme onnitteluviestit, joskus jouluna saatamme nähdä. Mutta että remontoimaan? Olemme molemmat ihan jaloillamme olevia ihmisiä, voimme myös palkata ammattilaisia. Joo ei, ei remppahommiin 😳
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kamalaa, jos pitäisi ihan tavallisista asioista siskoja ihastella ja kiitellä. Iiiiihanaa, te muutitte! Oiiiih, miten kivat pahvilaatikot!
Kaikki kertomasi on tavallista elämää, ei mitään erityistä ihasteltavaa. Jos tuollaista itsekehutulvaa tulisi minun puhelimeeni, niin poistaisin samantien edes vilkaisematta.
Olette isopalkkaisia, mutta odotatte sisarusten remontoivat puolestanne.
Olette ahkeria, mutta odotatte sisarusten tekevän muutot puolestanne.
Ponnistelette kovasti tehdäksenne itsenne tykö, mutta kukaan ei kysele, joko olette valinneet materiaalit.
Remontoitte asunnon toisensa perään eli siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, miksi sitä siis pitäisi ihastella.
Kaltaisesi ihminen olisi kamalin sukulainen, jota ikinä voisi joutua kohtaamaan.Minä olisin lisännyt tähän vielä, että itsehän he nuo jatkuvat muutot, rempat ja mitä tuossa nyt oli, aiheuttavat. Jos ei omat rahkeet riitä jatkuvaan säntäilyyn sinne ja tänne, niin pitäisi pysyä paikallaan ja olla tyytyväinen siihen mitä on. En siis ymmärrä miksi koko suvun pitäisi osallistua tällaiseen hölmöilyyn?
Ja sitten vielä tuo, että tyrkytetään kuvia omista jutuista, pidetään itse tekemiään asioita suurina ja mahtavina ja raskaana ponnisteluna ja sitten asenne muiden tekemiin asioihin on "heidän pikkuremppoja". 🙄
Herää ap!
No tuo muutto on nyt esimerkki. Ei kannata ottaa kirjaimellisesti, kirjotat ihan kuin elämämme olisi pelkkää muuttoa.
Iso ero on siinä, että me olemme KIINNOSTUNEITA heidän tekemistään pienistä piharempoista, ja olisimme samalla tavoin kiinnostuneita isommista, jos sellaisia tekisivät. Mitä tod näk olisimme ihan auttamassa...
Lisäksi olemme kiinnostuneita heidän lapsistaan, heidän työstään. Kutsumme heitä kylään. Olen ainakin 3 kertaa kestittänyt heitä ruokien muodossa, mutta he puolestaan eivät pyydä meitä edes vaunulenkille, ei kahville, ei leikkitreffeille, ei mihinkään...?
Joten kyllä tässä ihan hereillä ollaan. Oikea vaihtoehto varmaan on kuten täällä aiemmin ohjeistettu, keskittyä sellaisiin sukulaisiin, joiden kanssa suhde on vastavuoroinen.
Nämä eivät muuten edes uutena vuotena toivottaneet ”hyvää uutta vuotta” vaikka itse laitoimme kuvia ja toivotuksia joulusta...
Yhteenvetona... he osoittavat niin monin tavoin että ei kiinnosta, että kyllä tosi paljon kateudelta haiskahtaa. Vaikea kyllä löytää mitään muuta selitystä kuin KATEUS. Miksi muuten ignoorata oman perheen tekemisiä?
Miksi oletat että heidän putää tehdä samalla tavalla kuin te? Todennäköisesti he olisivat tyytyväisiä, jos auttaisitte vähemmän ja olisitte vähemmän kiinnostuneita. Tuo kuulostaa jopa stressaavalta vastavuoroisuudelta. Jos hyvää hyvyyttäni tarjoan ruokaa, en todellakaan odota että minulle pitäisi myös tarjota vastavuoroisesti.
Käytkö sinä neljä kertaa putkeen ystäväsi luona syömässä, mutta itse et kutsu häntä edes kahville..?
En, mutta en odota että muut tekisivät samalla tavalla kuin minä. Siinä ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuitenkin aina tavatessa kertovat innokkaasti esim. omasta talostaan ja pikkurempoistaan esim pihalla tai minkälaisen talon / mökin kaverit rakensivat.
Eikä sinua kiinnosta. Haluaisit puhua vain niistä teidä hienommista jutuista
Mulla on vähän samanlaista läheisteni kanssa. Vaikea ihmissuhteeni loppui, toinen sisaren symppasi exääni joka oli hänestä niin ihana, se ikävä mitä kerroin tapahtuneen ei mennyt läpi, mä olin kuulemma meistä se vaikea ihminen. Toinen sisko suhtautui melko neutraalisti eli ei ottanut kantaa. 2 ystävääni, kiitos heistä, tukivat ja ymmärsivät. Kesti vuosia toipua ja sinkkuna pysyn loppuelämäni.
Viime vuoden lopulla sain ison onnenpotkun harrastukseeni liittyen, löin ns. läpi ja sain ja tulen saamaan jatkossakin siitä Iisätuloja. Itseluottamukseni koheni suuresti ja tunsin että elämä joskus antaakin. Sama juttu läheisten taholta, tuntuu että iloitseminen puolestani on niin vaikeaa. Taas sain tsemppausta ja onnitteluja vain ystäviltä. Alkaa olla pakko uskoa että sisarille menestykseni on negatiivinen asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos teillä on hyvät palkat, miksi edes harkitsette läheisten pyytämistä apuun remontteihin ja muuttoihin ja jos tämä vielä tapahtuu useamman kerran? En minä ainakaan kehtaisi.
Yksi syy voi olla se; että heillä arki pyörii täysin itsensä ympärillä. Toinen syy voi olla se, että jos ja kun ei ole itse tehnyt mitään näistä, ei vaan kertakaikkiaan tiedä miten osoittaa kiinnostusta ja miten rankkaa eteenpäin ponnistelu on..?
Tottakai arki pyörii itsen ympärillä. Näin se vaan on.
Eikä kukaan halua olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka katsovat sinua alaspäin. Niinhän sinä teet. Muiden asiat on pikkujuttuja. Ei muiden remontit ole yhtä hienoja eikä muut tee mitään hienoa. Eivät edes ponnistele eteenpäin.
Nolo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta sisaruus ei velvoita yhtään mihinkään. Rasittava ketju itseaiheutetuista ongelmista. Hankkikaa ne omanlaisenne ihmiset muualta.
Olemme iloisia ja pirteitä ja ”tavallista” paljon aktiivisempia, aikaansaavempia, ahkerampia.
Kuin ne sukulaiset?
Ja ihmettelet etteivät he halua olla kanssasi tekemisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tuo ei johdu kateudesta vaan totaalisesta arvostuksen puuttesta minua kohtaan. Ja sukuluaisilla tarkoitan tässä lapsuuden perhettäni. Minulle on lapsena sanottu usein ettei minusta tule mitään koskaan. Eikä muuten tullut. Heidän mielestään. Kuitenki minusta tuli äiti, puoliso, talonomistaja, ystävä, työntekijä, naapuri, ja monta muuta asiaa. Minulla on yksi sisarus joka on vanhemmilleni kaikki kaikessa. Kuvaavaa on, että tälle sisarukselle on nyt tässä ihan viime aikoina junailtu vanhemmiltani jäävä perintö. Sisarus kysyi onko asia minulle ok, sanoin että vanhempien rahojahan ne ovat, ja saavat tehdä niillä mitä haluavat. Vanhempani eivät kysyneet onko ok, ja kun pyysin heitä vielä miettimään haluavatko tosiaan toimia noin(riski että jäävät rahatta kun sisarukseni vetää pystyyn) niin sanoivat niskoja nakellen että heidän rahoja, saavat tehdä niillä mitä haluavat.
Ja tämä on siis koskenut aina ja ihan kaikkea. Lapseni syntymää hävettiin, kaikesta tekemisestäni on aina löytynyt pelkkiä vikoja, jos on ollenkaan huomioitu mitään tekemääni. Ulkopuolisia ei saisi ottaa remontoimaan vaan meidän pitäisi miehen kanssa tehdä kahdestaan kaikki. HE eivät auta koskaan kuitenkaan, ei vaikka pyytäisi. Toista sisarusta autetaan aina rempassa, plus että mkasetaan vanhempien taskusta se remppa. Sisaruksen lapset kiinnostavat, omani eivät. Sisarukseni ei myöskään ole pitänyt lapseeni mitään yhteyttä sen jälkeen kun hän täytti 5v(on nyt aikuinen).
Jostain syystä olen aina ollut ylijäämää heille. Ihmettelen miksi minut piti väkisin maailmaan pukata. Olisivat antaneet vaikka adoptioon jos eivät minua halunneet. Mieheni sukulaiset ovat kaikki kiinnostuneita meidän asioista, oikein erikseen soittelevat ja tarjoavat apuakin, vaikka eivät osaa mitään tehdäkään :D
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samanlaista läheisteni kanssa. Vaikea ihmissuhteeni loppui, toinen sisaren symppasi exääni joka oli hänestä niin ihana, se ikävä mitä kerroin tapahtuneen ei mennyt läpi, mä olin kuulemma meistä se vaikea ihminen. Toinen sisko suhtautui melko neutraalisti eli ei ottanut kantaa. 2 ystävääni, kiitos heistä, tukivat ja ymmärsivät. Kesti vuosia toipua ja sinkkuna pysyn loppuelämäni.
Viime vuoden lopulla sain ison onnenpotkun harrastukseeni liittyen, löin ns. läpi ja sain ja tulen saamaan jatkossakin siitä Iisätuloja. Itseluottamukseni koheni suuresti ja tunsin että elämä joskus antaakin. Sama juttu läheisten taholta, tuntuu että iloitseminen puolestani on niin vaikeaa. Taas sain tsemppausta ja onnitteluja vain ystäviltä. Alkaa olla pakko uskoa että sisarille menestykseni on negatiivinen asia.
En usko, että on negatiivinen asia, mutta eivät vaan tajua mitä se merkitsee sinulle. Olet varmaan läheisempi kavereiden kuin sisarustesi kanssa? Kaverit ymmärtää paremmin.
En haluaisi sisaruksiltani mitään apua tai edes kommentteja remonttiin. Olemme niin erilaisia ja erilaiset maut, että riitelyksihän se menisi :D vierailemme kyllä silloin tällöin ja muistamme toistemme perheitä syntymäpäivinä. Toisille vaan riittää hieman etäisemmät välit ja minä ainakin olen tähän tyytyväinen.
Me emme voi tietää minkälainen ihminen AP on. On mahdollista, että hän on ollut jo nuorena luonteeltaan sellainen, että sisarukset eivät aikuisina jaksa katsella hänen käytöstään enää.
Kannattaa hankkia saman henkisiä ystäviä niin ei tarvitse piinata sukulaisia. Nykyaikana sukulaisuus ei enää velvoita samanlaiseen yhteydenpitoon kuin aiemmin, vaikka välit toki asiallisina kannattaa pitääkin. Olen mykistänyt monta whats app -ryhmää kun joillakin on tapana pommittaa niitä yhdentekevillä viesteillään ja kuvillaan, vaikka vastaukseksi tulee ainoastaan satunnainen yläpeukku. Kysymys ei ole kateudesta vaan siitä, että ei yksinkertaisesti kiinnosta pitää yhteyttä samalla intensiteetillä kun on omia harrastuksia ja menoja sekä muitakin mielenkiinnon kohteita kuin jotkut mökin jiiriinsahatut listat.
Jos kyse on ihan terveen paperit omaavista läheisistä, niin tietysti on todella julmaa ignoorata toisen ihmisen elämä.
Vähän harmi että niin paljon painotit tuota, että he eivät syty näistä remonteista, koska jos toinen hurahtaa täysin siihen maailmaan ja miten sillä voi tienata ja tehdä itselleen mieluisan kodin jne. niin se on asia joka ei aina ime muita mukaansa. Joskus sekin on fiksu päätös että läheisille ei lähdetä remppa-avuksi koska jos lähtee kerran jeesimään niin miksei sitten jatkossakin. Muuttohommissakin ajatellaan nykyisin usein niin, että on oikeasti ihan turhaa auttaa isopalkkaisia, joille on pieni juttu palkata muuttofirma.
Aapeen tapausta emme tunne tarkemmin, mutta voi olla että olette pelanneet itsenne ulos oman lähipiirinne sosioekonomisista piireistä. Kyllä minäkin vieraantuisin omasta veljestäni jos tämä alkaisi seurustelemaan Ruotsin kuninkaallisen kanssa. Ei se aina ole puhdasta kateutta. Toki se voi ja usein on myös sitä, mutta se syy miksi läheinen ei ota luuria käteen ja halua heti tietää miten aamupäivän harkkovalu on mennyt, on ihan vaan sen elinpiirin vierastaminen.
Alue: Aihe vapaa
En sano, että olen tämän kanssa ihan samaa mieltä, mutta ehkä tämän kirjoittajalla on pointtinsa. Ehkä tosiaan voi olla tuon tapaisia ajatuksia lähesilläsikin.
En ihan noin jyrkästi itse ajattelisi, mutta pieniä tuollaisia ajatuksia minullakin valitettavasti saattaisi tulla mieleen. Mutta niistäkin ajatuksista huolimatta kyllä pitäisin yhteyttä läheisiini ja kannustaisin. Varmaan myös auttaisin oman jaksamisen rajoissa.
Joka tapauksessa ikävää, jos ei läheisesi halua olla samanlailla yhteydessä miten itse haluaisit. Tsemppiä!