Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä sukulaisenne ovat kertoneet kotirintaman asioista sodan aikana. Itse kuulin paljon ikävästäkin toiminnasta.
12.02.2021 |
Sodan aikaan ajatellaan yleisesti, että puhallettikn yhteen hiileen ja se onkin hyvä asia. Isänikin on sotaveteraani ja teki siellä sodassa parhaansa.
Mutta äitini on kertonut myös sota-ajan nurjista puolista. Esimerkiksi kaikenlaisia huijauksia tapahtui paljon, kun ihmiset halusivat hankkia itsekkäästi ja muiden kustannuksella itselleen enemmän ruokaa ja rahaa. Mutta se oli sitten toisilta pois.
Esimerkki huonosta kohtelusta työpaikalla: isoisäni oli tehtaassa töissä. Kun tuli ilmahälytys ja muualta kaikki juokisvat pommisuojiin, niin tehtaan omistaja oli kieltänyt keskeyttämästä työntekoa heti. Yksi mies lähetettiin tähystämään kadulle ja vasta kun hän näki pommikoneet, sai lopettaa työnteon.
Kommentit (349)
Sodassakin eniten kuolee rivimiehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sodassakin eniten kuolee rivimiehiä.
Tiesitkös muuten, että joskus upseerit määräsivät huonoiksi arvioimiaan sotamiehiä kärkimiehiksi, ihan vain siksi että nämä kaatuisivat ja heistä ei olisi enää haittaa muulle porukalle? Aika ikävää, mutta se on ihan totta. Miehistöä inhotti tämä raaka tapa, mutta et voinut mitään.
Jos haluat urakalla tutustua ikäviin asioihin kotirintamalla, niin lueskele Karjalan ja Petsamon evakoiden kohtelusta heidän joutuessaan jättämään kotinsa sekä muuttaessaan vieraille paikkakunnille. Kysy äidiltäsi, mitä mieltä hän oli silloisista tulijoista ja "omituista" murretta puhuvista ihmisistä?
Mitä tulee isoisäsi huonoon kohteluun ilmahälytyksien aikaan, niin aikaa myöten ihmiset myös tottuivat niihin. Osa ei lähtenyt enää yhtään mihinkään osatessaan katsoa taivaalta, mihin suuntaan pommikoneet menivät. Tiedän vastaavia tarinoita omalta isältäni, joka kavereittensa kanssa katseli miten Hkiä pommitettiin. Se oli pelottavan jännää, sillä koneet eivät tulleet heidän kotipaikkansa päälle.
Maaaseutu kukoisti mustan pörssin ansioista ja kuka tahansa kynnelle kykenevä kaupunkilainen osti kyllä pimeästi ruokaa, sillä säännöstelyn vuoksi ei olisi kukaan pärjännyt ihan sillä ravinnolla pelkästään ja mitä virallisesti sai kaupoista ostaa. Ikävä kyllä kaikilla ei suhteita ollut ja kateutta varmasti riitti, jos naapurissa kärysi sianrasva ja itse rouskuttelee nahistunutta lanttua.
Sota-ajan kotirintamaelämää on kyllä romantisoitu, mutta suurin osa myös pyrki pärjäämään porukassa. MOnelle se oli myös oman elämänsä pelastamista, jolloin huomio ei keskity muiden hyvinvointiin ja pelastamiseen. Kuten voit evakkotarinoista lukea, ettei se nyt kauheasti nostattanut solidaarisuutta jos viholliskoneet ampuvat evakkoja matkallaan. Joko tulee ammutuksi auttaessaan muita tai koettaa pelastaa itsensä. Siinä ei pitkään neuvoteltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodassakin eniten kuolee rivimiehiä.
Tiesitkös muuten, että joskus upseerit määräsivät huonoiksi arvioimiaan sotamiehiä kärkimiehiksi, ihan vain siksi että nämä kaatuisivat ja heistä ei olisi enää haittaa muulle porukalle? Aika ikävää, mutta se on ihan totta. Miehistöä inhotti tämä raaka tapa, mutta et voinut mitään.
En ole koskaan kuullut. Isäni tosin eteni vain vänrikiksi sodan aikaan. Nyt reservin luutnantti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodassakin eniten kuolee rivimiehiä.
Tiesitkös muuten, että joskus upseerit määräsivät huonoiksi arvioimiaan sotamiehiä kärkimiehiksi, ihan vain siksi että nämä kaatuisivat ja heistä ei olisi enää haittaa muulle porukalle? Aika ikävää, mutta se on ihan totta. Miehistöä inhotti tämä raaka tapa, mutta et voinut mitään.
En ole koskaan kuullut. Isäni tosin eteni vain vänrikiksi sodan aikaan. Nyt reservin luutnantti.
Tästä "käytännöstä" olen kuullut paristakin eri lähteestä, joita pidän luotettavina. Toisaalta tulee ottaa huomioon, että myös upseerit saattoivat saada "vahingossa" luodin nahkaansa omiltaan. Sodassa sattuu ja kun mitään ei voi oikein varmaksi todistaa, niin minkäs teet. Mutta parhaissa porukoissa upseerit olivat hyviä ja reiluja johtajia, joiden ei omiaan tarvinnut pelätä. Eikä toisinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat urakalla tutustua ikäviin asioihin kotirintamalla, niin lueskele Karjalan ja Petsamon evakoiden kohtelusta heidän joutuessaan jättämään kotinsa sekä muuttaessaan vieraille paikkakunnille. Kysy äidiltäsi, mitä mieltä hän oli silloisista tulijoista ja "omituista" murretta puhuvista ihmisistä?
Mitä tulee isoisäsi huonoon kohteluun ilmahälytyksien aikaan, niin aikaa myöten ihmiset myös tottuivat niihin. Osa ei lähtenyt enää yhtään mihinkään osatessaan katsoa taivaalta, mihin suuntaan pommikoneet menivät. Tiedän vastaavia tarinoita omalta isältäni, joka kavereittensa kanssa katseli miten Hkiä pommitettiin. Se oli pelottavan jännää, sillä koneet eivät tulleet heidän kotipaikkansa päälle.
Maaaseutu kukoisti mustan pörssin ansioista ja kuka tahansa kynnelle kykenevä kaupunkilainen osti kyllä pimeästi ruokaa, sillä säännöstelyn vuoksi ei olisi kukaan pärjännyt ihan sillä ravinnolla pelkästään ja mitä virallisesti sai kaupoista ostaa. Ikävä kyllä kaikilla ei suhteita ollut ja kateutta varmasti riitti, jos naapurissa kärysi sianrasva ja itse rouskuttelee nahistunutta lanttua.
Sota-ajan kotirintamaelämää on kyllä romantisoitu, mutta suurin osa myös pyrki pärjäämään porukassa. MOnelle se oli myös oman elämänsä pelastamista, jolloin huomio ei keskity muiden hyvinvointiin ja pelastamiseen. Kuten voit evakkotarinoista lukea, ettei se nyt kauheasti nostattanut solidaarisuutta jos viholliskoneet ampuvat evakkoja matkallaan. Joko tulee ammutuksi auttaessaan muita tai koettaa pelastaa itsensä. Siinä ei pitkään neuvoteltu.
Olen jo kysynyt. Äitini perheen pieneen omakotitaloon pakkoasutettiin yläkertaan peräkkäin 2 evakkoperhettä. Tampereella. Ei ollut mikään mukava asia. Oli tietty pakko antaa saunakin käyttää ja huussia.
Eli kotiin työntyi ventovieras perhe.
Toivat kaiken kukkuraksi mukanaan lutikat. Niitä sitten alettiin myrkyttää.
Mutta evakoille oltiin ystävällisiä. Talo on meillä edelleen ja tulivat sinne kerran muistelemaan.
Kaupunkilaisetkin hankkivat hyötyeläimiä.
Isovanhemmat ostivat lehmän. Torilla muutoin heinää suurissa paaleissa. Kerran joku huijari oli täyttänyt sisäosan tilillä. Todella ikävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kartano pyysi nuorisoa töihin ruokapalkalla. Ruokailu työpäivän päätteeksi. Ekana päivänä oli hyvä lihapitoinen ateria.
Toisena päivänä täyttä moskaa. (olivat halunneet huijata ekan päivän aterialla lisää työväkeä paikalle.)
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat urakalla tutustua ikäviin asioihin kotirintamalla, niin lueskele Karjalan ja Petsamon evakoiden kohtelusta heidän joutuessaan jättämään kotinsa sekä muuttaessaan vieraille paikkakunnille. Kysy äidiltäsi, mitä mieltä hän oli silloisista tulijoista ja "omituista" murretta puhuvista ihmisistä?
Mitä tulee isoisäsi huonoon kohteluun ilmahälytyksien aikaan, niin aikaa myöten ihmiset myös tottuivat niihin. Osa ei lähtenyt enää yhtään mihinkään osatessaan katsoa taivaalta, mihin suuntaan pommikoneet menivät. Tiedän vastaavia tarinoita omalta isältäni, joka kavereittensa kanssa katseli miten Hkiä pommitettiin. Se oli pelottavan jännää, sillä koneet eivät tulleet heidän kotipaikkansa päälle.
Maaaseutu kukoisti mustan pörssin ansioista ja kuka tahansa kynnelle kykenevä kaupunkilainen osti kyllä pimeästi ruokaa, sillä säännöstelyn vuoksi ei olisi kukaan pärjännyt ihan sillä ravinnolla pelkästään ja mitä virallisesti sai kaupoista ostaa. Ikävä kyllä kaikilla ei suhteita ollut ja kateutta varmasti riitti, jos naapurissa kärysi sianrasva ja itse rouskuttelee nahistunutta lanttua.
Sota-ajan kotirintamaelämää on kyllä romantisoitu, mutta suurin osa myös pyrki pärjäämään porukassa. MOnelle se oli myös oman elämänsä pelastamista, jolloin huomio ei keskity muiden hyvinvointiin ja pelastamiseen. Kuten voit evakkotarinoista lukea, ettei se nyt kauheasti nostattanut solidaarisuutta jos viholliskoneet ampuvat evakkoja matkallaan. Joko tulee ammutuksi auttaessaan muita tai koettaa pelastaa itsensä. Siinä ei pitkään neuvoteltu.
Isoäitini asui sodan aikaan siskonsa kanssa Helsingissä ja muisti hyvin suurpommitukset. Hauskana lisänä oli vielä sellainen, että isoäidin veli oli tullut lomalle siskojensa luo ja heti kun oli päässyt sisälle, alkoi ilmahälytyspillit soimaan. Siskot oli siinä huutaneet, että nyt kiireellä pommisuojaan, mutta tämä veli oli vaan istunut rauhallisesti tuoliin, ottanut saappaat jalastaan ja ilmoittanut, että hän ei todellakaan jaksa lähteä kyykkimään minnekään pommisuojaan kun saa sitä rintamalla tarpeeksi tehdä. Ja niin kävi, että molemmat talot ympärillä saivat osumia, osin sortuikin, mutta tämä veli oli istunut pommituksen jälkeen siinä samassa keinutuolissa vahingoittumatta ja ihan rauhallisena. Pommisuojasta palanneet siskot olivat sitten alkaneet tehdä veljelle ruokaa ja niin jatkui kotirintaman arki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mustanpörssinkauppa vei isoisäni leivättömän pöydän ääreen yhdessä isänsä kanssa laajamittaisesta mustanpörssin kaupasta jatkosodan aikana. Joku alemmasta portaasta vuoti kiinnijäätyään ikävästi.
Kyseessä ei ollut mikään satunnainen kahvisäkki, vaan ihan reippaasti kymmeniä kuorma-autoja tavaraa. Isoisä esitti harmistuksensa takavarikoidusta konjakista vielä 1990.
No ei siinä, isoisä ansaitsee kyllä 10 pistettä ja täystuho-merkin toiminnastaan varsinaisessa sodassa. Kunniamerkeistä voidaan päätellä, että joku muu oli myös samaa mieltä.
Ylennystä ei tuomitulle toki tippunut.
Melko aikaansaava tyyppi, etten sanoisi.
Ap täsmentää:
Siinä kävi näin. Kerran eräs rintamalla ollut sotilas tuli lomalle ja meni käymään rauhanajan työpaikallaan ja sai kuulla käytännöstä. Hän teki ilmiannon jonnekin ja tehtaan omistajan oli pakko muuttaa käytäntöä. Sitten päästin suojan heti.
Tehdas sijaitsi lähellä kohdetta, jot haluttiin yrittää pommittaa usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostavaa lukea! Harvat sun ikäiset tällä palstalla kirjoittelee.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavaa lukea! Harvat sun ikäiset tällä palstalla kirjoittelee.
Kiva, kun tykkäät!
Mutta apua, oonko jo kamalan vanha. Olen 57-vuotias. Tulin palstalle, kun nuorin lapseni oli ihan pikkuinen.
Ikäkriisi iski!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Vanha totuus on, että alhaalla uhrataan kaikki, huipulla ei paljoakaan. Esimerkiksi talvisodan aattona monilla varakkaammilla (pääasiassa suomenruotsalaisilla) tyypeillä oli veneet valmiina Turun suunnalla, millä olisi sitten menty Ruotsiin ja jätetty muut oman onnensa nojaan. Sinne oli lastattu omaisuus ja vastaava. Kun sota ei ollutkaan ohi hetkessä, nämä purkivat veneensä vähin äänin eikä asiasta puhuttu.
Varmasti oli veneitä valmiina. Mutta mikä logiikka oli tuossa, että kun sota kesti pitempään, sinne ei lähdettykään? Jos idea oli mennä Ruotsiin turvaan lyhyeksi aikaa niin nehän olisi lähteneet sinne heti eikä vaan pitäneet valmiudessa niitä veneitään?
Tai jos ideana oli suojautua pitkältä sodalta niin miksi eivät lähteneet? Varmaan jotkut yksittäiset lähtikin, mutta useimmat jäivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodassakin eniten kuolee rivimiehiä.
Tiesitkös muuten, että joskus upseerit määräsivät huonoiksi arvioimiaan sotamiehiä kärkimiehiksi, ihan vain siksi että nämä kaatuisivat ja heistä ei olisi enää haittaa muulle porukalle? Aika ikävää, mutta se on ihan totta. Miehistöä inhotti tämä raaka tapa, mutta et voinut mitään.
En ole koskaan kuullut. Isäni tosin eteni vain vänrikiksi sodan aikaan. Nyt reservin luutnantti.
Kysyin juuri. Hän sanoi, että hänellä ei ole tietoa, että ikäviä tyyppejä olisi laitettu ikäviin paikkoihin.
Hän kertoi, että heidän lähellään, mutta eri korsussa oli vankipataljoona, joilla oli kiikarikiväärit. Ne leuhkivat aina, kuinka moneen olivat osuneet. Olivat kuulemma saaneet valita lähteä rintamalle vankilasta.
No hän oli varmaan "hyvässä" porukassa, jossa oli jokin moraali. Mutta tämä mainittu juttu on ihan totta, niistä ei ole paljoa huudeltu.
Mun isäni oli vasta sotilaspoika kotirintamalla.
Erääseen latoon arveltiin mennen desantin. Isäni määrättiin sinne tarkastamaan poliisin kanssa. Aika hävytöntä, että tuo poliisi sanoi, että mene sinä ensin sisään! Onneksi siellä ei ollut ketään. Akseli gallen kallelan poika kuoli ihan juuri tuolla tavalla.
Mummoni oli nuori naimaton nainen sodan aikana. Hän toimi ilmantorjuntalottana. Lotille oli jaettu aseet. Mummon mukaan asetta ei tarvittu vihollisten takia vaan varsinkin erään paikallisen isännän takia, joka yritti päästä yön turvin lotan kimppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Vanha totuus on, että alhaalla uhrataan kaikki, huipulla ei paljoakaan. Esimerkiksi talvisodan aattona monilla varakkaammilla (pääasiassa suomenruotsalaisilla) tyypeillä oli veneet valmiina Turun suunnalla, millä olisi sitten menty Ruotsiin ja jätetty muut oman onnensa nojaan. Sinne oli lastattu omaisuus ja vastaava. Kun sota ei ollutkaan ohi hetkessä, nämä purkivat veneensä vähin äänin eikä asiasta puhuttu.
Varmasti oli veneitä valmiina. Mutta mikä logiikka oli tuossa, että kun sota kesti pitempään, sinne ei lähdettykään? Jos idea oli mennä Ruotsiin turvaan lyhyeksi aikaa niin nehän olisi lähteneet sinne heti eikä vaan pitäneet valmiudessa niitä veneitään?
Tai jos ideana oli suojautua pitkältä sodalta niin miksi eivät lähteneet? Varmaan jotkut yksittäiset lähtikin, mutta useimmat jäivät.
Koska sota kesti pidempään, pahin pelko eli Suomen miehitys ei näyttänyt enää niin todennäköiseltä. Lisäksi oli alettu puhua poikkeuksellisesta talvisodan hengestä, jossa jokainen, niin herra kuin työläinenkin, on samalla viivalla yhdessä vihollista vastaan. Tämä aiheutti voimakasta sosiaalista painetta ja alun karkaamisajatukset oli häpeällisiä kun samaan aikaan miehiä kaatui kuin heinää. Siksi niistä ei puhuttu. Tämä koskee nimenomaan talvisotaa. Myös loppukesästä -44 "parempi aines" järjesti sukuaan ja omaisuuksiaan lahden taakse, mutta silloin puhalteli jo toiset tuulet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodassakin eniten kuolee rivimiehiä.
Tiesitkös muuten, että joskus upseerit määräsivät huonoiksi arvioimiaan sotamiehiä kärkimiehiksi, ihan vain siksi että nämä kaatuisivat ja heistä ei olisi enää haittaa muulle porukalle? Aika ikävää, mutta se on ihan totta. Miehistöä inhotti tämä raaka tapa, mutta et voinut mitään.
En ole koskaan kuullut. Isäni tosin eteni vain vänrikiksi sodan aikaan. Nyt reservin luutnantti.
Kysyin juuri. Hän sanoi, että hänellä ei ole tietoa, että ikäviä tyyppejä olisi laitettu ikäviin paikkoihin.
Hän kertoi, että heidän lähellään, mutta eri korsussa oli vankipataljoona, joilla oli kiikarikiväärit. Ne leuhkivat aina, kuinka moneen olivat osuneet. Olivat kuulemma saaneet valita lähteä rintamalle vankilasta.
No hän oli varmaan "hyvässä" porukassa, jossa oli jokin moraali. Mutta tämä mainittu juttu on ihan totta, niistä ei ole paljoa huudeltu.
Uskon kyllä!
Kauheaa tuollainen. Mikä "vika" niissä eteen uhratuissa miehissä oli?
Alue: Aihe vapaa
Onhan näitä. Vanha totuus on, että alhaalla uhrataan kaikki, huipulla ei paljoakaan. Esimerkiksi talvisodan aattona monilla varakkaammilla (pääasiassa suomenruotsalaisilla) tyypeillä oli veneet valmiina Turun suunnalla, millä olisi sitten menty Ruotsiin ja jätetty muut oman onnensa nojaan. Sinne oli lastattu omaisuus ja vastaava. Kun sota ei ollutkaan ohi hetkessä, nämä purkivat veneensä vähin äänin eikä asiasta puhuttu.