Jos saisit elää oman elämäsi uudestaan niin sinä jolla on lapsia, hankkisitko lapsia myös "toisella kierroksella"?

Minulla on kolme lasta ja jos olisin tiennyt kuinka kamala paikka maailmasta tulee, en olisi hankkinut ainuttakaan. 
Omista lapsistani yksikään ei halua lapsia ja hyvä niin.

Ehdottomasti. Nyt on lapsipuoli ja 3 biologista, hankkisin ainakin 5 lasta.

Hankkisin, aikaistaisin lastenhankintaa muuutamalla vuodella. Haluaisin mielummin nyt nelikymppisenä olla jo teinien äiti, en enää päikkylasten. 

Minulla ei ole lapsia, mutta hankkisin niitä toisella kierroksella aiemmin - tekisin asiat toisin niin, että se olisi mahdollista. Tällä hetkellä yli 30 ja nyt sellaisessa tilanteessa, että en tiedä, tulenko lapsia saamaan. 

Olen vielä hedelmällisessä iässä, enkä osaa sanoa haluaisinko lisää lapsia vai en.

Tavallaan voisin haluta pari lasta lisää, mutta sitten toisaalta voisin jättää lapsiluvun myös tuohon yhteen joka ei ole enää montaa vuotta alaikäinen, ja jonka sain aivan liian nuorena väärän ihmisen kanssa ilman mitään "kierrosta". 

Kieltämättä tuo asia on välillä käynyt mielessä, että kadunko joskus myöhemmin, jos jätän tuohon yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vanha ketju, mutta nosto, koska tätä miettiny tässä.

Lapset 12v ja 16v. Siinä mielessä loppusuora.

Lasten isästä erosin 2v sitten. Oli alunperinkin täysin väärä ihminen, mutta miellyttämisen halusta ja pelosta, ettei vain pahoittaisi toisen mieltä kidutin itseäni ja olin yli vuosikymmenen onneton.

Lapset hankin, koska "niin vain kuuluu tehdä". Tyttö ja poika. Aivan tavallisia kivoja lapsia ilman nepsy-oireilua tai muuta sekoilua. 

Eron jälkeen moni on hokenut mantraa "jos ei olisi ollut exää ei olisi lapsiakaan". Tämä totta.

Silti; Jos uusiksi saisin elää en hankkisi lapsia ollenkaan. Tätä en tosin ääneen uskalla myöntää kenellekään. Uskaltaisin kuunnella itseäni ja uhmata normeja. Suurin syy on se, että olen kokenut äitiyden aikana semmoista riittämättömyyttä ja oloa, että miksi tähän läksin? En ole erityisemmin nauttinut tähän mennessä oikein mistään vaiheesta. Vauva-ajat oli puuduttavaa ja kamalaa, pikkulapsi aika elämäni kamalinta aikaa ja teinien kanssakin omat vääntönsä. 

Luojan kiitos pari vuotta enää ja ovat omillaan. Tämä oli elämäni isoin virhe.

Hmmm. Uskon, että voi olla myös ihmisiä, jotka eivät oikeasti olisi halunnut lapsia, mutta tuo kuulostaa vähän kyllä siltä, että väärän kumppanin kanssa tehdyt lapset harmittaa?

Toisaalta jotkut ovat onnellisia väärän kumppanin kanssa tehdyistäkin lapsista, mutta näille lienee tosi tärkeää nimenomaan se, että heillä ylipäätään on lapsia. 

Itse olen sitä koulukuntaa, että en missään nimessä ole vela, mutta en myöskään lähtisi väkisillä tekemään lapsia ilman oikeaa kumppania. Eli minulle ajatus on sellainen, että lapsia voi tulla, jos on sopiva kumppani jonka kanssa niitä ottaa vastaan. Eli nimenomaan se kumppani on se pointti siinä, ja tuon on huomannut joissain tuttavaperheissäkin (eli esim. vanhin lapsi syntynyt naiselle nuorena jostain yhden yön jutusta tai nuoruuden säädöstä, ja sitten myöhemmin nainen mennyt naimisiin elämänsä rakkauden kanssa ja saanut lisää lapsia, niin nämä nobodyn kanssa -kenties nainen jopa inhonnut sitä lapsen isää- saadut esikoislapset on jotenkin raukkoja ja usein kovat kohtalot verrattuna sen jälkeen syntyneisiin "rakkauden hedelmiin" joilla on helppo elämä). 

Saman miehen kanssa en hankkisi lapsia. 

Jos parisuhde olisi toimiva, harkitsisin asiaa. Luottamus miehiin ei ole kovin korkealla.

Ehdottomasti kyllä, mutta sen muuttaisin että haluaisin saada lapseni nuorempana ja kahden sijaan kolme tai ehkä neljäkin.

Ehkä, jos ensin onnistuisin opiskelemaan lastenhoitoa ja vauvanhoitoa.

Itselle oli pahinta ensimmäiset vuodet, kun ei ollut mitään aiempaa kokemusta vauvoista ja pikkulapsista.

Tehtiin vaimon kanssa kaksi lasta. Se oli oikeastaan hänen päätöksensä, enkä sitä silloin kyseenalaistanut. Nyt tuntuu, että olisi se kolmaskin mennyt.

Lapset ovat hienoin asia elämässä, nyt vuorostaan lapsenlapset. Toivottavasti tekevät niitä lisää!

Absolutely yes.

En ainakaan saman narsisti ukon ketaleen kanssa. Jätti meidät kun 2 lastamme oli yläasteikäosoä.  löysi siskonsa työkaverin ja jätti ruokot maksamatta, eikä huolihtinut yhtään  lapsistamme. Muutti kauas, ettei vaan olisi tarvinnut edes tavata. Koulutin lapseni pienellä palkalla hyviin ammatteihin ja yritän auttaa lapsenlapsien hoidossa ja rahallisesti minkä voin.   En kyllä tekisi lapsia toisessa elämässä, työttömyys on ihan jäätävävää, eliitin välinpitämmättömyys köyhiä vastaan  ja maailman sodat.

Tekisin kaikkeni, jotta minulla olisi lapsia enemmän.

Hankkisin ja useamman kuin ensimmäisellä roundilla

Jos tietäisin millaiseksi maailma muuttuu, niin tuskin hankkisin. Tulevaisuuden ennustaminen vaan on niin vaikeaa. Vuosituhannen vaihteessa kun sain omat lapseni, oli paljon enemmän toivoa ilmassa. Nyt omat lapseni ovat jo sanoneet, etteivät aio hankkia omia lapsia.

Ilman muuta hankkisin.  Äitiys on niin ihana asia, että jokaisen naisen pitäisi se saada kokea.  Onneksi ensimmäinen neljästä tuli jo vähän päälle parikymppisenä.

Saman verran eli kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, suurperheen isänä olo oli elämäni parasta aikaa. 

Hankkisin ja nimenomaan monikossa, koska lapsiluku jäi valitettavasti yhteen. Aloittaisin aikaisemmin ja mieluusti niin, että nelikymppisenä olisi kuopuskin jo koululainen.

Lapsia haluaisin kyllä uudestaankin, mutta en tällaiseen maailmaan. Maailman tilanne on ihan järkky ja näköalaton. Lisäksi miettisin tarkkaan, millainen ihminen olisi hyvä isä. Nyt mulla on 3 lasta.

Olen kai sitten vela, uusi sana minulle. En tahtonut lapsia koskaan. Olen muutenkin intuitiivinen. En tiennyt, mihin maailma on menossa, mutta tämä oli ehdoton ei jo nuorena, 80-90-luvulla, ja lapsettomaksi jäin, vapaasta tahdostani. 
Ajattelin ensiksi vastata nopeat "ei-ei":t, eli ei seuraavallakaan kerralla. Itse olen kuitenkin sen verta miehekäs naiseksi, on testosteronit korkealla, että voisin sanoa; jos löytäisi oikean kumppanin, sellaisen isän, joka on halukas hoitamaan lapsia, voisin kyllä lapsia tehdäkin. Mutta itse en ole erityisen lapsirakas, ja hermostun kovista äänistä - en ole tasapainoinen vaan temperamenttinen nainen. Äitini oli samanlainen myös, ja hänesto minulla on traumat. 
Voisin itse käydä töissä, hoitaa talon auton harrastukset kuten isi - en itse ole se syli. Eli ehkä, jos löytäisi naisellisen miehen?