Mitkä asiat lapsiperheissä ovat muuttuneet sitten oman lapsuutesi? -peukutusketju

Vierailija kirjoitti:

Ennen ei tarvinnut lukea tämmöistä sontaa, että muka lapset olivat kuuliaisia ja vanhemmat kunnon kasvattajia. Lapset eivät saaneet näkyä tai kuulua, tarpeista viis välitettiin, mentiin aikuisten ehdoilla täysin. Nyt jotkut itkevät, kun sen ajan lapsuudesta kärsivät aidosti välittävät lapsista ja ottavat huomioon lastenkin mielipiteistä.

Ja miksi täällä ihannoidaan köyhyyttä ja ankeutta?

Ei minusta tässä keskustelussa ihannoida entistä kasvatustapaa vaan paljon on tuotu esille myös sen negatiivisia vaikutuksia. Kummassakin on äärimmilleen vietynä huonot puolensa.

Omat vanhempani kuuluivat juurikin siihen koulukuntaan, jossa perustarpeista huolehdittiin ja iltasadut luettiin, mutta lasten kanssa ei juuri puuhasteltu yhdessä, vaan lapset ja aikuiset toimittavat omia asioitaan. Itse pyrin toimimaan vähän toisin ja ottamaan oman lapseni tarpeet huomioon ja tarjoamaan läheisyyttä ja yhdessäoloa. Minuakin kuitenkin rassaa nykyinen keskustelu lapsen hyvinvoinnista, jossa joka ikinen pikku yksityiskohtakin pitäisi optimoida lapsen parhaaksi. Huolehditaan siitä, onko lapsi mahdollisesti saanut ruokavaliossaan 10 g liikaa proteinia, onko tullut pysyvää haittaa, kun vauva kastoi telkkaria 5 minuuttia ja tuleeko nyt läpi elämän kestävät traumat, kun lapsi ehti itkeä muutaman minutin nukkumaan mennessä. Kyllä enemmän soisin myös sitä ajatusta, että lapsetkin ovat joustavia ja että perheessä on myös muita jäseniä eikä kaikki voi aina pyöriä lapsen tahdon ja tunteiden ympärillä. Voiko lasta edes kasvattaa niin, että hän ei ikinä tulisi pettymään? Ja onko tällainen kasvatus edes järkevää, kun aikuisen elämä sisältää kuitenkin pettymyksiä ja sääntöjä, joita tulee noudattaa.

Vierailija kirjoitti:

Mietin tässä juuri yhtenä päivänä, että en oikeastaan ymmärrä miksi äitini ja isäni on tehneet lapsia. Meidän kanssa ei koskaan mitenkään tarkoituksella vietetty aikaa, ei oikein edes juteltu. Mikä se on ollut se juttu ylipäätään meissä lapsissa että meidät on haluttu. En oikein käsitä. Olen syntynyt -80.

Lammasmaisuus, yhteiskunnan painostus. Vielä 90-luvulla perheessä piti olla ainakin se yksi kakara, muuten joutui silmätikuiksi. Olen syntynyt -90 ja ei minunkaan vanhemmat ikinä leikkineet kanssani, omillaan olin. Isää ei kiinnostanut varsinkaan vauva-aikana, ja se oli siihen aikaan jopa suositeltava että miehet hillui omissa menoissaan. En nyt syyllistä tässä vanhempiani, he itsekin ovat välttelevän kiintymyssuhteen uhreja. Nykyään on onneksi netti joka on laajentanut ihmisten maailmankuvaa.

Olen syntynyt 70-luvun puolivälissä. Aikuiset polttivat sisällä, myös illanistujaisia järjestettiin suhteellisen usein. Lapset viettivät lomat mummolassa, kesällä 2 viikkoa kesäsiirtolassa koin 9-11 -vuotiaana. Lapsilta ei kysytty mielipidettä mihinkään, kerrottiin vain että tuonne mennään ja tätä ruokaa syöt. Mitään ei perusteltu, sanottiin vain, että koska minä sanon. Välillä vedettiin tukasta niin, että hiukset lähtivät tappoina.

Opettajat olivat ehdottomia auktoriteetteja joita pelättiin ja joista kahjoimmat olivat todella kahjoja. Kirjat lentelivät seinään tunneilla. Vanhemmat eivät puuttuneet opettajien lahjoihin. Erilaisuutta ei siedetty, kaikilla piti olla samat Levi’s 501:t ja ClubA-takki.

Aikaa ei juuri vietetty sisällä tai kavereilla, vaan oltiin aina ulkona. Käveltiin ympäriinsä ellei muuta keksitty. Leipä oli aina joko ranskanpullaa tai kivikovaa jälkiuunileipää. Leikkele lauantaimakkaraa tai balkaninleikkelettä. Ulkona syötiin hyvällä tuurilla kerran vuodessa, yleensä jotain paneroitua leikettä.

Vierailija kirjoitti:

Ysärillä oli täysin ok, että äiti makasi työpäivän jälkeen sohvalla katsomassa Kauniita ja Rohkeita yms. ja lapset touhusivat keskenään. Nykyään pitää olla niin kovasti läsnä lapsille.

Niin. Minäpä teen sitä vieläkin , että makaan työpäivän jälkeen jos siltä tuntuu. En oo mikään kone tai robotti, eikä myöskään omia tarpeitaan esim. lepäämiseen liittyvi tarvitse siivuuttaa ja uhritua muiden puolesta. 

Eihän se nyt nii saa olla, että yhden ihmisen selkärangasta viedään kaikki , jotta muilla olis hyvä olla. Että saavat tarpeeksi kaikkee. Tarpeet ne on aikuisillaki.

Ja vastaus, mitä oli erilaista ennen versus nyt : Maalaisjärki puuttuu ihan tyystin. Elämä on yhtä suorittamista. Lasten kasvatus on htä suorittamista ja kyttämmistä. TEhdään lasuja ihan helvetin turhista asioista ja vanhemmat saa olla varpaillaan koko aika, millon tulee lasu. Se on muuttunut.

Onnekseni nuorimmaiseni on jo 11v ja olen saanut kasvattaa suurimman osan näistä lapsista aikana, jolloin ei tarvinnut pelätä joka asiasta lasuja  ja ihmisillä oli viel maalaisjärki. Nykymaailaman suorituskeskeiseen , lasten siruksuhuvi / viihdyttäjä ja "keskustellaan kaikesta " linjaan en lähtis. Jäis lapset tekemättä.  Aikuset määrää, lapset uskoo ja jos ei usko tulee rankku. Piste. Ei mitään keskusteluja. 

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsuudessa perheet olivat perinteisiä, eli yleensä vaimo oli onnellinen kotirouva, joka piti kodista ja lapsista huolta, kun isä kävi töissä. Naiset olivat normaalipainoisia tai hoikkia ja lihavia oli harvassa. Myöskään kouluissa ei juurikaan näkynyt mitään ihratiinuja. Kyläiltiin toisin kuin nykyisin ja varsinkin kesät olisvat mahtavia, kun tuli serkkuja ja heidän perheitään lomailemaan ja tehtiin isolla porukalla kaikkea kivaa. Muistan myös sen, että vaikka lapswet olivat yleensä aina mukana erilaisissa juhlissa, missä oli myös alkoholia tarjolla, niin kukaan ei riehunut, eivätkä naiset juurikaan käyttäneet alkoholia.

Kaikki tuo ja moni muu asia saivat minutkin etsimään perinteisen vaimon ja mikäpä tässä on ollessa. Kaunis, mukava ja nuori vaimo rinnalla, niin kyllä kelpaa olla mies.

Kyllä toi onnistuu yhä, jos sulla on massia niin paljon että pystyt lystin kustantamaan. Ei vaan taida olla, en usko juttuusi.

Mun lapsuudessa 70-luvulla kaikki naiset kävi töissä. Hoikkia oli kaikki, myös miehet, se oli sen ajan normaali.

Junissa oli erikseen röökivaunut :-D

Tänä someaikana on ihmetyttänyt, miten vanhemmat katsovat oikeudekseen laittaa nettiin lapsiensa kuvia ihan syntymän hetkestä lähtien tuntemattomienkin katseltavaksi. Koska he ovat minun lapsiani, niin voin niin tehdä, koska en voi lupaakaan kaksivuotiaalta kysyä siihen saako äiti julkaista naamasi ja elämäntarinasi netissä. Olen ainakin itse ihan tyytyväinen, että mun potta- ja pesukuvat on komerossa valokuva-albumissa, eikä äidin instagramissa.

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsuudessa perheet olivat perinteisiä, eli yleensä vaimo oli onnellinen kotirouva, joka piti kodista ja lapsista huolta, kun isä kävi töissä. Naiset olivat normaalipainoisia tai hoikkia ja lihavia oli harvassa. Myöskään kouluissa ei juurikaan näkynyt mitään ihratiinuja. Kyläiltiin toisin kuin nykyisin ja varsinkin kesät olisvat mahtavia, kun tuli serkkuja ja heidän perheitään lomailemaan ja tehtiin isolla porukalla kaikkea kivaa. Muistan myös sen, että vaikka lapswet olivat yleensä aina mukana erilaisissa juhlissa, missä oli myös alkoholia tarjolla, niin kukaan ei riehunut, eivätkä naiset juurikaan käyttäneet alkoholia.

Kaikki tuo ja moni muu asia saivat minutkin etsimään perinteisen vaimon ja mikäpä tässä on ollessa. Kaunis, mukava ja nuori vaimo rinnalla, niin kyllä kelpaa olla mies.

Oletko kenties syntynyt 1880-luvun säätyläisperheeseen?

Olen ysärin ja 2000-luvun alun lapsi. Suurin ero on se, että perheet tuntuvat olevan varakkaampia kuin ennen.

Tämä näkyy erityisesti lomamatkustelussa. Jos joku luokkatoveri oli käynyt ulkomailla (pois lukien Ruotsi, Viro, ym.), niin se oli jännittävä asia ja halusimme kuulla, millaista ulkomailla oikein on.

Lapsuudessani oli myös tyypillistä ostaa luistimet, sukset ym. käytettynä, mikä on nykyään harvinaisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessani oli myös tyypillistä ostaa luistimet, sukset ym. käytettynä, mikä on nykyään harvinaisempaa.

Tästä olen eri mieltä. Asun varsin hyväosaisella, lapsiperheiden suosimalla asuinalueella, enkä selaa meidän alueen FB-kirppisryhmää nyt talvella enää ollenkaan, kun siellä ei mitään muuta olekaan kuin suksien ja luistimien osto- ja myynti-ilmoituksia. Oma on vielä niin pieni, ettei hiihdä eikä luistele, mutta lastentarvikkeissa ja -vaatteissakin me ollaan toimittu paria poikkeusta lukuunottamatta niin, että ensin katsotaan löytyykö käytettynä ja jos ei, niin sitten vasta ostetaan uusi. Eikä tosiaan olla mitään poikkeushihhuleita, vaan ihan valtavirtaa ainakin omissa ympyröissä. 

Vierailija kirjoitti:

Ravintoloissa, kahviloissa yms. käytiin paljon vähemmän syömässä.

Totta. Muistan, kun muutaman kerran käytiin, ja se oli hienoa. Ensin haettiin noutopöydästä alkupalakierrokset ja täytyttiin jo niistä niin että napa rutkuu, sitten ahdettiin vielä joku pihvi, ja jälkiruoka. Jälkiruokana oli tarjolla hedelmäsalaattia ja jäätelöä, enkä osannut valita.

Mutta eipä ollut sellaisia ruokapaikkojakaan kuin nykyään. Joku baari saattoi olla päivällä auki niin että duunarit saivat lautasellisen makkarasoppaa. Ja sitten oli nuo sen ajan mittapuun mukaan hienot, yleensä hotellien yhteydessä sijaitseva ravintolat, joissa käytiin vain harvoin ja se sitten maksoikin. Omaan pikkukaupunkiini tuli esim. ensimmäinen pizzeria joskus 70-luvun lopulla vasta. Missä sitä sitten olisi voinut lapsiperhe käydä syömässä? 

Vierailija kirjoitti:

Lapset ei päättäneet perheen ruokailuista. Ennen syötiin sitä, mitä oli. Aina ei ollut lapsesta hyviä ruokia, ei silloin mitään muuta tarjottu. Sanottiin, että jos ei maistu, niin seuraavalla ruokailukerralla sitten on ehkä nälkä.

Nyt monissa perheissä joko lapsi päättää koko perheelle ruoan tai sitten lapselle tehdään jotain muuta ruokaa, että suostuu syömään edes jotain. Lapsilta hyväksytään myös tosi nirso käytös.

Toisaalta tuo on ihan ymmärrettävää ja johtuu siitä, että valinnanvaraa on enemmän. Myös niillä aikuisilla.  Jossakin vaiheessa on ensimmäistä kertaa tullut se tilanne, että äiti muksunsa kanssa kaupassa käydessään on tullut ääneen miettineeksi, että mitäs me tänään syötäisiin (kun on ollut valinnanvaraa), ja siitä se on lähtenyt. Oma äitini kertoi, että heillä oli kaksi ruokaa: kastiketta ja perunaa, ja sitten perunaa ja kastiketta. Tyytymättömyyttä ei saanut edes ilmaista niin että olisi jättänyt syömättä.

Itse muistan, ettei nuoremmassa lapsuudessa tullut edes mieleen ehdottaa, mitä tänään syötäisiin, mutta ei se siitä johtunut että olisin ollut tottelevainen ja kunnioittanut vanhempien auktoriteettia, vaan se oli vain itsestään selvää, ettei minun tarvitse tuollaista asiaa ajatella. Jotain ruokaa tulisi, ja jos se olisi pahaa, voisin syödä leipää. 

Meillä kyllä sai lapset nirsoilla sen verran, että kun kumpikaan ei syöty sipulia, niin sitä ei sitten paljon ruokiin käytetty. Tämä oli 60-70 -lukujen vaihteessa.

Nirsoilu meni kyllä toisinkin päin: Kun valinnanvaraa alkoi olla ja kavereiden luona tai koulun kotitaloustunneilla tutustuin uusiin ruokiin, ehdotin joskus, voitaisiinko kokeilla vaikka näitä täytettyjä paprikoita tai keitettyä kieltä tai vähän valkosipulia ruokiin, niin vanhempien kommentti oli "yäk, ei me sellaista syödä". Hinta tai saatavuus ei olisi ollut esteenä, vaan ihan vain ennakkoluulot ja halu pitäytyä entisessä.

Ennen lapsia rankaistiin, ettei pääse ulos, nyt toisinpäin. Kaikenlaisten uusperhe hässäköiden määrä on varmasti lisääntynyt. Älypuhelimet ja some ovat pilanneet suhteellisen lyhyessä ajassa kaiken, ihmisten ja varsinkin lasten kärsivällisyys riittää hädin tuskin tiktok videoiden katseluun.

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaisten uusperhe hässäköiden määrä on varmasti lisääntynyt.

Riippuu siitä, mihin aikaan vertaa. Omassa lapsuudessani ne eivät olleet yleisiä, mutta jo vanhempieni lapsuudessa olivat. Ihmisiä kuoli nuorempana ja jäi leskiksi lapsineen, moni avioitui uudelleen. Sitten lapsia saatettiin monilapsisesta perheestä antaa kasvatiksi, eikä ollut harvinaista sekään, että töiden takia perhe asui erillään. Molemmat vanhempani ovat eri syistä asuneet useita vuosia muiden sukulaistensa kotona kuin omien vanhempiensa, eräänlainen uusperhekuvio sekin. 

Totta tuo, että eräänlaiset uuspethekuviot yleisimpiä sotavuosina ja sit varmaan 60-80-luvuilla se oli jotain todella erikoista ja outoa. Että jos jollain onäitpuoli niin varmaan kumma.

Huhhuh, naapurstossamme asui 80-luvun Alusta lesbopariskunta. Ensimmäisen ihmetysten jälkeen kukaan ei jaksanut miettiä asiaa sen koommin. Mut Siis joku naapurikylästä saattoi kuitenkin ihmetellä.

Nykyjään homopareilla on lapsiakin!

Lapsuudessani oli kotiapulaisia ja alivuokralaisia. Oli ihan normaalia, että saman katon alla asui toisilleen tuntemattomia aikuisia. Meillä oli vuoroin kumpaakin. Nykyään halutaan enemmän omaa rauhaa ja yksityisyyttä. Edes opiskelijoille ei soluasuminen enää meinaa kelvata, pitää saada yksiö.

Asuttiin ahtaammin. Nykyään vanhemmat haluaa, että kaikilla lapsilla on oma huone jo pienestä pitäen. Itse jouduin vielä 12-vuotiaana jakamaan saman pienen huoneen veljeni kanssa, ja varmaan vanhemmaksikin olisin joutunut jos olisin ollut poika.

Ennen ei saanut lukea ruokapöydässä nyt ei saa näplätä kännykkää pöydässä.. vai saako? Ainakin pikkuisille olen nähnyt laitettavan tabletti naaman eteen ruokailun ajaksi, ehkä ymmärrän tämän kun saan omia lapsia, tuntuu niin oudolta tavalta. Vai koskeeko vain ravintoloita ku halutaan että lapsi rauhoittuu?

Ennen oli avaimet kaulassa jo ekaluokalla, ja koulun jälkeen oltiin yksin/sisarusten ja kavereiden kanssa kunnes vanhemmat tuli kotiin. Olen kuullut että harvemmin pikkukoululaiset ovat nykyisin keskenään? Olen myös käynyt lapsenvahtina 7- ja 9-vuotiaille, ja oli hassua tajuta että itse olin siskoni kanssa samanikäisenä jatkuvasti keskenään, vaikka ihan lapsiahan tuon ikäiset ovat.

Isäni ei tupakoinut, äitini poltti mutta parvekkeella ja olikin jonkinlainen kummajainen kun ei antanut polttaa sisällä.  Arvostin tätä kovasti kyläiltyäni kavereilla ja navigoituani savun seassa! En myöskään nähnyt vanhempiani ikinä kännissä ja olin 30-vuotiaaksi asti uskossa että isäni on absolutisti, äitini olin nähnyt juovan siivous/saunaoluita kunnes kuulin että kyllä isäkin silloin tällöin olusen juo! Ja polttaa sikareita. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperheet asuivat omistusasunnoissa ja rahaa oli ilmeisimmin ihan hyvin vaikka vain toinen vanhemmista (yleensä isä) oli vakituisessa työssä. Näin ainakin meillä ja monen kaverin perheessä. Nykyään olisi tosi tiukkaa jos perheessä olisi vain yksi palkansaaja.

Tämä pitää paikkaansa. Meilläkin äiti oli kotona tyyliin siihen asti kunnes aloitin koulunkäynnin, isä oli rakennusalalla hommissa. Omakotitalossa asuttiin, ulkomailla käytiin kerran vuodessa ja oli varaa Särkänniemen reissuihin jne. Ei tänä päivänä onnistu helpolla tuollainen. Kaikki on paljon kalliimpaa nykyään.